raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Henkilökuvassa. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Auttamisen halusta

Leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Itä-Helsingissä yhtä niistä ylläpitää Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikejakelu ry, jonka toiminnanjohtajana on Sinikka Backman, 69. Halu … Jatka lukemista Auttamisen halusta

”Kärsin suunnattomasti siitä, että ihmisarvo laskee yhteiskunnassamme”, sanoo Herttonimen leipäjonoa johtava Sinikka Backman.

Sinikka Backman johtaa Herttoniemessä ruokajakelua.
Sinikka Backman johtaa Herttoniemessä ruokajakelua.

Leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Itä-Helsingissä yhtä niistä ylläpitää Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikejakelu ry, jonka toiminnanjohtajana on Sinikka Backman, 69. Halu auttaa on vahva, sillä Backmannin työ oli alkuvaiheessa pitkään palkatonta. Hän aikookin jatkaa niin kauan kuin jalka nousee.

– Leipäjonot ovat tulleet pysyvästi suomalaiseen yhteiskuntaan. Ensimmäinen kerta leipäjonossa on ihmisille hirveä paikka. Jokaista hävettää tulla, tuntuu, että pitäisi vetää pipo silmille, Backman kertoo.

Ulkopuoliset ovat helposti tuomitsemassa ja paheksumassa leipäjonossa seisovia. Yksilöä ja pärjäämistä korostavassa yhteiskunnassa nähdään usein, että ilmaisen ruoan hakijassa on jokin ehdoin tahdoin omilla valinnoilla aiheutettu vika.

On totta, että leipäjonojen asiakkaina on lähinnä syrjäytyneitä ihmisiä. Syitä elämäntilanteiden taustalla on kuitenkin monia.

– Joulun alla presidentti Halonen, piispa Irja Askola ja näyttelijät lukivat kirkossa leipäjonon asiakkaiden kokemuksia siitä, miten he ovat joutuneet tähän tilanteeseen.
Eräs nuorehko nainen oli kirjoittanut, että hän osaa kolmea kieltä ja on tehnyt toista sataa työhakemusta, mutta ei ole saanut työtä. Monet akateemisesti koulutetutkin joutuvat nykyisin hakemaan jopa vuosia töitä. Ja mitä pidempään hakee, sen vaikeampaa on päästä työmarkkinoille.

Backmannin hallinnoimassa jakelutoiminnassa on tällä hetkellä lähes 40 työntekijää. Hänen mukaansa vähemmistö on enää vapaaehtoisia. Osa tulee työkokeilun, osa palkkatuen kautta.

– Alkoholiongelmaisia tulee yhä enemmän töihin. Heille järjestetään hoito. Meillä on nollatoleranssi ja periaatteeni on, että valehtelemista en hyväksy, Backman sanoo.

Leipäjonossa on myös raitistuttu

Sinikka Backman tulee alkoholistikodista, jossa molemmat vanhemmat joivat.

– Onneksi ei ollut muita lapsia heillä kiusattavana, Backman kommentoi mustalla huumorilla.

Alkoholi ei ole maistunut Sinikalle, hän on nähnyt liikaa ihmisiä, jotka ovat juoneet itsensä hautaan.

– Olen kuitenkin ilokseni saanut todistaa, että seitsemän työntekijäämme on raitistunut.
Backman pitää hyvää huolta työntekijöistä. Hän tekee työntekijöille aamupalan ja päiväruuan. Hänen kanssaan tullaan myös usein juttelemaan.

Ahkeran toiminnanjohtajan asennetta kuvaa, että hänen mukaansa heillä on vain hyviä työntekijöitä. Työntekijät ovat nykyisin monikansallinen joukko, mutta he tulevat keskenään hyvin toimeen.

– Ihmisillä on toki ongelmia, ja niiden kanssa on tekemistä. Välillä olen ihmetellyt, että kuinka voikin olla näin paljon ongelmia, Backman sanoo.

Hän ei ole itsekään säästynyt suruilta, vanhempi poika kuoli kymmenen vuotta sitten. Alkoholin käyttö oli osaltaan aiheuttamassa ennenaikaisen poismenon.

– Olin kuitenkin silloin Herttoniemen seurakunnan sylissä. Olen jaksanut mennä eteenpäin.

Tehokasta jakelua

Teemme haastattelun Backamanin työtilassa. Sisätiloissa on ruokatavaroiden takia kylmä.

Alakerrasta kuuluu kovaa kolinaa, sisään kannetaan lahjoituksena saatua ruokaa. Seuraavana päivänä kello 8.20 pääsevät sisään invalidiasiakkaat, sitten muu leipäjono.

Sisään kapeasta ovesta pääsee kerrallaan 30 asiakasta. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei ruoan hakuun päästetä. Jono sulkeutuu kello 9.30.

Viitenä päivänä annetaan 800 ruokakassia tarvitseville, välipäivinä 500.
Backmanin mukaan markkinointia ei enää tarvitse tehdä. Nyt on mukana myös isoja lahjoittajia.

Vastaanottajat ovat Backmanin mukaan kiitollisia. Hän näyttää ristipistotyötä, jonka sai asiakkaalta joululahjaksi.

Ongelmana on kuitenkin se, että työntekijät saavat kerrallaan vain kuusi kuukautta työkokeiluaikaa. Työntekijöiden on usein vaikea työllistyä muualle. Lyhyt kokeiluaika tuottaa myös pelkoa tulevasta, edessä saattaa olla taas työttömyys.

Voisiko asenteemme olla lämpimämpi?

Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on muitakin leipäjonoja ja ruuanjakelupisteitä. Kilpailuyhteiskunnassa kaikki eivät pärjää. Toisen leipäjonon järjestäjä, Heikki Hursti totesi äskettäin, että leipäjonoissa on nykyisin myös akateemisesti koulutettuja ihmisiä.

– Korkealta voidaan tulla kovaa ja äkkiä alas, Hursti pohtii.

Ensimmäinen asia, jonka leipäjonojen ulkopuolella olevat voisivat tehdä, on omien asenteiden tarkistaminen. Kukapa toivoisi, että tulisi tuomituksi kovin sanoin, jos joutuisi erilaisten vastoinkäymisten kautta leipäjonoon?

Toinen asia voisi olla miettiä, voimmeko mitenkään vaikuttaa tilanteeseen osaltamme. Voisiko ainakin oman kansanedustajan haastaa tutustumaan leipäjonojen todellisuuteen?
Suomi jakautuu yhä enemmän menestyjiin ja putoajiin. Moni pienituloinen on päätynyt leipäjonoon.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö antoi viisaassa uudenvuoden puheessaan hyvän toimintalinjauksen: ”Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi huonosti.”

Liiallinen yksin pärjäämisen kulttuuri ei ole kestävää kehitystä. Välittämällä muistakin, ensin ajatuksissa, sitten teoissa, tuotamme myös itsellemme kestävää hyvinvointia.

Teksti ja kuva: Tuula-Maria Ahonen

Toimittaja vapautti itsensä viinistä

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.
Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.

Ira Koivu toivoo, että hänen kirjansa Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni, hälventäisi alkoholismiin liittyvää häpeää. Tätä häpeää kokevat erityisesti naiset. Hän haluaa romuttaa myytin alkoholiongelmaisesta naisesta. Alkoholisteista suurin osa on nimittäin aivan tavallisia ihmisiä, kuin kuka tahansa meistä. Sairautta ei usein näe päälle päin, vaikka ihminen itse ja mahdollisesti myös läheiset siitä vakavasti kärsivätkin.

Koivun mielestä media ja kirjallisuus kertovat lähinnä miesten toipumistarinoita. Naisten juominen on edelleen tabu. Hän kaipasi erityisesti tietoa siitä, mitä tapahtuu raitistumisen jälkeen. Koivu pelkäsi, että lopettamisen jälkeen elämästä tulee kuivaa ja ihminen muuttuu sosiaaliseksi hylkiöksi.

Näin ei käynyt.

Koivu on omistanut kirjan kaikille ihanille naisille, hyville tyypeille ja täydellisille äideille, jotka kulissien takana häpeävät ja salaavat juomistaan. Kyseessä on voimakirja, joka antaa luottamusta siihen, että alkoholin otteesta voi päästä irti. Kauhukuvaukset viikkojen ja kuukausien vieroitusoireista eivät aina ole totta. Se voi jopa olla yllättävän helppoa!

Kirjan kirjoittaminen oli Ira Koivulle terapiaa, joka johti isoon elämänmuutokseen. Koivu irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan, tekee muuttoa maaseudulle ja toteutti haaveensa oman hevosen hankinnasta. Yksi pitkäaikainen haave on myös työnteko vapaana yrittäjänä.

Et ole kokemuksesi kanssa yksin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vuonna 2010 tehtyjen alkoholinkäyttöä koskevien tutkimusten mukaan suomalaisten naisten alkoholinkäyttö oli kuusinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Miesten juominen on vastaavassa ajassa kaksinkertaistunut.

Enää vain 10 prosenttia naisista on täysraittiita. Naiset käyttävät alkoholia usein ja säännöllisesti. Kun 1960-luvun lopulla käytettiin kerran kuussa alkoholia, käytetään sitä nyt viikoittain. Alkoholinkäyttö on arkipäiväistynyt.

Viinistä vapaa -kirjassa Ira Koivu ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Myös näyttelijät Essi Hellen ja Susanna Indrén sekä taideterapeutti Pia Sumupuu ja naisten päihdekuntoutukseen erikoistunut Raija Lindberg kertovat tarinansa.

Essi Hellen jätti alkoholin, koska tajusi, että siitä voisi tulla ongelma. Hän oli se, joka jäi vielä yhdelle, ja jolle viina maistui. Kriisin keskellä hän pelkäsi ajautuvansa alkoholistiksi.

Susanne Indrén muistuttaa, että alkoholismi on vakava sairaus, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Juomisen lopettamisen syynä oli myös hänestä luotu julkisuuskuva, jossa alkoholilla oli keskeinen osa. Indrénille juomisesta oli tulossa näkyvä ongelma ja lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.

Pia Sumupuu tapasi ottaa lasin tai pari, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Alkoholi oli tapa päästä stressistä eroon ja hänestä tuli vähitellen tissuttelija. Kun juomista jatkui vuosia, hän häpesi ja lopulta masentui. Juomisen määrä oli loppujen lopuksi sivuseikka, kun ajatukset pyörivät joka tapauksessa alkoholin ympärillä.

Nainen salaa ongelmansa

Päihdeterapeutti Raija Lindberg tapaa perustamassaan hoitokodissa naisia, pääasiassa äitejä, joiden lapset on otettu huostaan äidin alkoholi-, huume- tai lääkeriippuvuuden takia. Näiden naisten pahimmat pelot ovat toteutuneet.

Tyypillisesti alkoholistinainen pyrkii pitämään yllä normaalia kulissia. Perheelliset alkoholistinaiset huolehtivat viimeiseen asti lapsistaan juomisen lomassa. Lasten huostaanotto on kontrollin menetyksen merkki. Huolestuttavinta on, että yhä useammin alkoholin ohella käytetään lääkkeitä. Täysin puhtaasti alkoholiriippuvaisia naisia on enää harvassa.

Lindbergin mukaan hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse juoda. Ei sellaisesta tule riippuvaista ihmistä. Yleensä alkoholismi on vastaus johonkin. Päihdehoidon tarkoitus tehdä päihteet tarpeettomaksi. Syyt, joihin päihteitä on tarvittu, tulisi myös hoitaa pois.
Miltä tuntuu raitis elämä?

Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni -kirjan naiset ovat osanneet katkaista juomisensa ajoissa. He ovat ehtineet irti alkoholin otteesta ennen suurempia katastrofeja. Naiset hoitivat työnsä, kotinsa ja perheensä ja halusivat lopettaa juomisensa – ennen kuin siitä tulisi ongelma myös muiden silmissä. Kuten Ira Koivu toteaa, jokaisen pitää löytää oma pohjansa ennen kuin voi nousta.

Kirjan kohderyhmänä ovat kaikki alkoholinkäyttöänsä miettivät naiset ja heidän kumppaninsa. Koivun kirja ei anna ohjeita ja neuvo, vaan kertoo kokemusperäisesti, miten alkoholinkäytön lopettaminen voi muuttaa koko elämän – positiivisesti.

Kun lopettaa juomisen, huomaa hyvin pian, että itsetunto nousee. Se johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että voit alkaa luottaa itseesi: sinä tiedät, milloin pääset kotiin, ja tiedät olevasi vaikkapa ajokunnossa – aina.

Vuonna 1975 syntynyt Ira Koivu on työskennellyt muun muassa Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Trendissä ja viimeksi Kirjastoseurassa. Syystalvella 2015 hän vapautti itsensä viinistä ja kertoo kirjassaan, mitä tapahtuu, kun pistää korkin kiinni.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki  Kuva: Viisas Elämä Oy

Jussi Kinnunen ja raittiusoikeuksien julistus

”Epänormaalista on tullut normaalia”, toteaa päihdeterapeutti Jussi Kinnunen. Hän puhuu yhteiskunnan päihdemyönteisyydestä ja alkoholin itsestään selvänä pitämisestä.

- Epänormaalista on tullut normaalia, toteaa päihdeterapeutti Jussi Kinnunen. Hän puhuu yhteiskunnan päihdemyönteisyydestä ja alkoholin itsestään selvänä pitämisestä.

Päihdeterapeutti Jussi Kinnunen ruotii kovin sanoin suomalaisia alkoholiasenteita.
Päihdeterapeutti Jussi Kinnunen ruotii kovin sanoin suomalaisia alkoholiasenteita.

Jussi Kinnunen on BM-klinikan johtaja, muutosvalmentaja ja päihdeterapeutti. Hänellä on pian 20 vuoden kokemus omasta raittiudesta, mutta myös synkempiä vaiheita on päihteiden suhteen nähty.

Kinnunen tulee hyvästä ja normaalista kodista, jossa alkoholiongelmia ei ollut. Hän menestyi jo nuorena tunnetuissa bändeissä soittaen bassoa.

Yhtenä yllättävänä syynä sen aikaiseen alkoholinkäyttöönsä Kinnunen pitää onnistumisen pelkoa.

– Suomalainen kulttuuri, jossa kasvoin, oli vielä huonon itsetunnon häpeäkeskeinen kulttuuri. Piti vähätellä itseä, ei saanut nauttia onnistumisesta. Kun mollasi itseään, sai porukan arvostuksen. Innostusta dumpattiin.

– Nykyisille nuorille esimerkiksi lätkässä tuntuu olevan päivänselvää, että haetaan voittoa ilman turhaa häpeilyä. Omassa nuoruudessani piti juoda, että uskalsi kohdata itsensä onnistujana!

– En tosin kyllä siinäkään onnistunut. En osannut nauttia menestyksestä ja pitää itseäni hyvänä muusikkona. Ajattelin, että aina jostain löytyy parempia. En kelvannut itselleni minkäänlaisena.

– Kun raitistuin, kesti kaksi vuotta, ennen kuin pystyin tunnetasolla ajattelemaan itsestäni ensimmäisen myönteisen ajatuksen.

Alkoholi on Kinnusen mielestä paitsi stimulantti, piristäjä, myös depressantti eli lamauttaja ja masentaja. Hän kävi erilaisissa terapioissa, kunnes eräs lääkäri sanoi hänelle karvaan totuuden: ”Sinä olet alkoholisti.” Lääkäri linjasi ottavansa Kinnusen hoitoonsa vasta, kun hän on ollut puoli vuotta raittiina.

Loukkaantuminen oli alkuun verinen, mutta myöhemmin mies totesi lääkärin olevan oikeassa. Vasta raittiusjakson jälkeen hänelle voitiin tehdä masennusdiagnoosi.

Irti kemiallisesta persoonasta

-Kun ihminen hukuttaa erilaiset tunteensa alkoholiin, oma aito persoona ei pääse muodostumaan, Kinnunen sanoo.

– Kun lopettaa alkoholin käytön, aito persoona pääsee esiin ja kasvamaan.

– Raitistumisprosessi oli minulle samalla myös osa itsenäistymisprosessia.

Kouluttauduin päihdeterapeutiksi ja auktorisoiduksi seksuaalineuvojaksi.

– Seksuaaliterapiassa on määritelty ihmisen seksuaaliset oikeudet. Tästä sain ajatuksen kehittää myös raittiusoikeudet, Kinnunen kertoo.

Raittiusoikeuksiin kuuluvat muun muassa oikeus määritellä oma raittius ja oikeus tietoon raittiista elämäntavasta. Samoin myös oikeus elää vapaana syrjinnästä ja henkisestä väkivallasta, jota alkoholimyönteinen kulttuuri aiheuttaa.

– Raitistunut voi joutua alkoholin käytöstään syyllisyyttä tuntevan projisoinnin kohteeksi. Joku on ilkeä ja hyökkäävä, koska mielessä herää kivulias kysymys, miksi hän itse käyttää alkoholia. On hyvä olla hereillä tämän dynamiikan suhteen. Itse en suostu enää ottamaan tarjottua roolia, menemään mukaan peliin.

Kinnuselle raittius merkitsee ennen kaikkea henkistä vapautta. Raittiilla on huomattavasti suurempi valinnanvapaus kuin alkoholin käyttöä ihannoivalla.

– Missioni on tehdä raittiutta näkyvämmäksi ja arkipäiväisemmäksi, Kinnunen toteaa.

Alkoholimyönteinen sovittaa kireää pipoa päihteettömälle

Suomalaisista joka viides on alkoholisti tai alkoholin riskikäyttäjä. Miten ennaltaehkäisevää työtä tulisi Kinnusen mielestä kehittää, jotta nämä määrät saataisiin vähenemään?

Terapeutin vastaus on tiedon lisääminen.

– Raitis elämä tutummaksi, hän linjaa.

Alkoholimyönteinen yhteiskunta määrittelee normin: alkoholin käyttö – vähintään jossain määrin – on normaalia ja oikein. Jos päihteitä ei käytä lainkaan, on epänormaali. Raitis valinta leimataankin helposti ”tiukkapipoiseksi” tai ”raivoraittiiksi”.

– Jos alkoholi tulisi nyt markkinoille, se kiellettäisiin, hän toteaa.

– Alkoholi on solumyrkky ja liuotin, yksi myrkyllisempiä huumeita.

– Olen rampannut 17 vuotta erilaisissa terapioissa, joissa olen todennut, että suuri osa oireistani on alkoholin aiheuttamia.

Nykyään Kinnunen toimii BM-klinikan johtajana, vetää päihdekuntoutuskursseja, ohjaa vertaistukiryhmiä ja vastaanottaa myös yksilöasiakkaita. Klinikan uusin toimipaikka on Eiran sairaalassa Helsingissä.

– Eiran sairaalassa toimii myös katkopalvelut, päihdelääkäri ja -psykiatri, olen hyvin tyytyväinen tästä yhteistyömahdollisuudesta, hän toteaa.

Kilauta kaverille!

Ulkopuolinen kuvittelee helposti alkoholistin syrjäytyneeksi ja kodittomaksi, mutta Kinnusen kokemuksen mukaan valtaosa alkoholiriippuvaisista on työssäkäyviä ja perheellisiä ihmisiä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että alkoholin tuottamat ongelmat koskettavat paljon laajempaa piiriä kuin vain alkoholistia itseään.

Kinnunen antaa BM-klinikan Facebook-sivuilla raitisteluvinkkejä koskien myös omaisia.

– Päihderiippuvuuden luonteeseen näyttäisi kuuluvan alttius eristäytymiseen henkisesti. Erityisesti meillä miehillä on tapana ensin kärsiä isoimmat kolhut yksin, vetäytyä sinne luolaan nuolemaan haavat ja vasta sitten uskaltautua kertomaan asioista jollekin toiselle, vaikka helpommallakin voisi päästä.

– Kilauttaminen kaverille purkaa helposti eristäytymistä, joka voi olla riski raittiudelle pitkässä juoksussa. Jätä lenkki tai jumppa väliin, kun ahistaa ja soita kaverille, saatat yllättyä, Kinnunen kirjoittaa.

– Joskus mieli saattaa selitellä, että enhän minä voi vaivata kaveria omilla huolillani, sillähän on jo muutenkin hommaa niin paljon, tai jotain tyyliin ”itse on ihmisen taakkaansa kannettava”.

– Mutta ”aatteleppa ite”, niin kuin Jope Ruonansuu opettaa, että miten kauniin lahjan annat kaverille, kun pirautat hänelle ja avaudut. Kaveri saa kokemuksen, että hän on arvokas ja sinä selvästi luotat häneen, hän on siis luotettava ihminen. Kaverista tuntuu, että hänenkin elämällään on tarkoitus ja hän saa upean auttamisen kokemuksen, että on voinut olla hyödyksi ja avuksi. Se on jalo tunne.

Arjessa saatamme todeta, että tuntuu paremmalta, kun uskaltaa avata suunsa ja kertoa huolistaan jollekin luotetulle. Kuitenkaan huolien jakaminen ei ole vain mukava tunne. Sitä tukee vankasti myös kova tiede.

– Psykoterapiaa on tutkittu myös aivoja kuvaamalla. Aivokuvauksissa on todennettu, että aivoissa tapahtuu muun muassa puheterapian avulla fysiologisia muutoksia. Esimerkiksi verenkierto vilkastuu hippokampuksessa, joidenkin aivoalueiden ylivilkkaus vaimenee ja toisaalla taas surkastuneet väylät aivosolujen välillä aukeilee. Puhuminen siis muuttaa aivoja konkreettisesti, terapeutti linjaa.

Raittiusoikeuksien julistus

Jussi Kinnunen listaa seuraavia asioita raittiin oikeuksiksi. Mitkä näistä toteutuvat mielestäsi tämän päivän Suomessa?

  • Oikeus tietoon raittiista elämäntavasta
  • Oikeus määritellä oma raittiutensa
  • Oikeus olla selittelemättä selvin päin
  • Oikeus olla kohtaamatta sosiaalista painetta raittiuden takia
  • Oikeus päihdehoitoon sekä tietoon niistä
  • Oikeus edistää raittiita näkemyksiä, myös kulttuureissa, joissa raittius ei vastaa normatiivista mallia

Teksti ja kuva: Tuula-Maria Ahonen

Tavoitteena itsensä kehittäminen ja voittaminen

Raittiuden Ystävien Urheiluliiton hallituksen jäsen Sonja-Sofia Rannanjärvi, 26, nauttii tällä hetkellä täysin siemauksin saavuttamistaan kovan työn tuloksista voitettuaan Body Fitness … Jatka lukemista Tavoitteena itsensä kehittäminen ja voittaminen

Fitness-urheilussa kilpaillaan kehon lihaksikkaalla ulkomuodolla. Ero perinteiseen kehonrakennukseen on, että arvioitavana ovat myös kehon sopusuhtaisuus ja toiminnallisuus. Fitnessurheilijalla täytyy olla terveelliset elämäntavat ja vahva sitoutuminen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sofia Rannanjärvi ja reipasta treenaamista kisoja varten
Sofia Rannanjärvi ja reipasta treenaamista kisoja varten

Raittiuden Ystävien Urheiluliiton hallituksen jäsen Sonja-Sofia Rannanjärvi, 26, nauttii tällä hetkellä täysin siemauksin saavuttamistaan kovan työn tuloksista voitettuaan Body Fitness SM-karsinnat, neljännen sijan Body Fitness SM-kilpailuissa, neljännen sijan parhaana suomalaisena kansainvälisessä Ben Weider Legacy Cup-kilpailussa ja neljännen sijan Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa Ruotsin Alingsåsissa.

Toimintaterapeutiksi kaksi vuotta sitten valmistunut määrätietoinen nuori nainen kertoo, että hänellä on ollut terveelliset elämäntavat aina, sillä hän on harrastanut urheilua ja kilpaillut eri lajeissa koko ikänsä. Suunnan liikunnan pariin hän on saanut urheilijavanhemmiltaan ja vanhemmilta sisaruksiltaan.
– En ole koskaan kokenut terveellisiä elämäntapoja haastaviksi, sillä nautin siitä, että niiden ja kovan työn tuloksena kykenen voittamaan itseni ja kehittymään uudelleen urheilun parissa, hän painottaa.

Sonja-Sofian aamut alkavat kilpakauden aikana aikaisin – jo viimeistään viiden aikaan salille lähdön merkeissä. Aamutreenien jälkeen hän siirtyy sujuvasti toimintaterapeutin rooliin ja iltaa kohden hänen työnsä vaihtuvat jälleen treeniohjelman pariin. Hän kertoo aloittaneensa Fitfarmin kisavalmennuksessa kesäkuussa 2013.

– Treenasin ensimmäisiin kisoihini Bikini fitneksessä Jari Mentulan eli Bullin valmennuksessa, mutta siirryin kisadieetin alkuvaiheessa toisen Fitfarmin valmentajan, Harri Forsbergin valmennukseen. Yhteistyössä valmentajien kanssa päätimme vaihtaa ensimmäisten kilpailujen jälkeen lajia Body fitnekseen, koska katsoimme, että vartaloni sopiikin paremmin tähän lajiin, hän kuvailee.

Treeniä ja motivaatiota

Treenaaminen kisakaudella edellyttää tarkkaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa, ja niiden ohella täytyy huolehtia myös kilpailuasentojen hiomisesta.
Sonja-Sofia sanoo, että kisadieetti kestää kokonaisuudessaan noin puoli vuotta, josta keholle rankinta aikaa on noin kaksi kuukautta.

– Treeniohjelman ja ravinnon lisäksi kilpailuun valmistautujan täytyy huolehtia suhteellisen hyvistä ja säännöllisistä yöunista, stressin vähäisyydestä sekä motivaation ylläpitämisestä samaan tapaan kuin kenen tahansa urheilijan. Harjoittelen itse kisakaudella yli kymmenen kertaa viikossa, joista noin puolet on saliharjoittelua. Salitreenien lisäksi hion myös kilpailuasentoja, hän kuvailee.

– Myös vapaahetkistä täytyy osata ottaa kaikki irti. Erityisesti kisakauden jälkeen pyrin rauhoittamaan tilanteen ja rentoudun muun muassa lukemisen, rentoutusharjoitusten, lomailun ja ystävien ja sukulaisten parissa. Kisakaudella ei ole lainkaan lepoviikkoja, mutta yksi lepopäivä treeneistä tulee olla palautumisen vuoksi kerran viikossa.

Sonja-Sofia kertoo syövänsä aina terveellisesti ja monipuolisesti muun muassa riisiä, kanaa, munia, kasviksia ja hedelmiä sekä erilaisia proteiinipitoisia juomajauheita.

– Itselleni tärkein asia tämän lajin harjoittelussa on oikea tuntuma ja treenaamisen tulee olla kovaa, mutta mielekästä. Olen kohdannut ylikunnon yleisurheiluaikoina, joten olen oppinut myös kuuntelemaan kroppaani. Joskus näitäkin asioita joutuu oppimaan kantapään kautta, hän tuumailee.

Somepäivityksiä

Sonja-Sofia kertoo, että fitness-urheilu on vaativaa ja haastavaa, mutta myös antaa ja opettaa paljon.

– Itselleni fitness lajina sopii siinä mielessä erittäin hyvin, sillä tykkään itseni haastamisesta ja rutiineista. Ne, tiukka treeni ja ennalta määrätty ravinto takaavat itselleni samalla myös hyvän mentaliteetin, hän painottaa.

Sonja-Sofia kertoo päivittävänsä kuulumisiaan tiiviisti eri somepalveluihin.

– Pidän blogia netissä omilla sivuillani, mutta nyt kisojen alla sen kirjoittaminen on täytynyt jättää tauolle.

– Minulta kysellään paljon treenaamisesta, ruokavaliosta ja motivaation löytymisestä. Se on hienoa ja yritänkin vastailla parhaani mukaan.

Sonja-Sofia lisää puhuvansa terveellisten elämäntapojen ja raittiuden puolesta.

– Toivon, että nuoret ihmiset löytäisivät harrastuksen esimerkiksi Raittiuden Ystävien Urheiluliiton toiminnasta.

Teksti: Minna Korva-Perämäki Kuva: Sonja-Sofia Rannanjärven kuvagalleria

Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä

Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen … Jatka lukemista Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä

Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen uskoo! Alkoholistin poikana kasvanut mies joutui vanhimpana lapsena suurperheessä paikkaamaan usein isäänsä, joka oli rikkomassa ison kirjan käskyjä.

– Faija jouti yhden reissun lopuksi yläkerran orkesteriin soittamaan, muusikko kertoo isänsä kohtalosta ja jatkaa:

Olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valele-maan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani.
– Jos olisin itse juonut jokaisen kipon mitä mulle on elämän aikana tarjottu, mutkin ois kuopattu jo aikoja sitten.

Remun mukaan juuri suomalainen kansantauti, alkoholismi, on syynä siihen, että maa on menettänyt monta lahjakasta taiteilijaa.

– Mä olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valelemaan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani samalla kun lakkailen varpaankynsiäni, mies kertoo omasta alkoholin käytöstään.

Remu Aaltonen on omaperäinen mies, suomalaisen rokin legenda ja kaiken tämän lisäksi 100% raitis.
Remu Aaltonen on omaperäinen mies, suomalaisen rokin legenda ja kaiken tämän lisäksi 100% raitis.

Mystisiin asioihin ja sielun salaisuuksiin uskovan herran sanat ovat paitsi kielellisesti akrobatiaa myös moniulotteisia ja huumorilla tuhdisti kuorrutettuja.

Suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.
Miten Remusta kasvoi tämä uniikki herra, jota monet ovat pitäneet roolimallina, toiset paatuneena rikollisena? Kuten taidekin taiteilija jakaa mielipiteitä. Mutta tunteeko kukaan tätä taiteilijaa todella?

– Sillä ei ole väliä. Vaan sillä on, tunteeko itse itseään, mies kuittaa.

Hänestä suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.

Kemikaaleja ja muita addiktioita

Entä rock and roll? Eikö siihen perinteisesti kuulu jotakuinkin kaikki mausteet, kemikaaleja myöten?

– No joo, mut maailma muuttuu ja me sen mukana. Kyl nykyään jo lähtökohtaisesti bändit hiffaa et musakin on bisnestä eikä vaan juhlahumua, konkari kertoo.

Jos addiktiosta puhutaan, on Remusta kännykätkin aika kovaa kamaa. Hänestä on surkuhupaisaa, kun ihmiset soittelevat älypuhemilla toisilleen “Hei mä en tiedä mitä mä teen”.

– Kandeisko mieluummiin katsoa vaik peiliin ja kysyä Hey What happened Ed, suulas visionääri sanoo ja avaa kernaasti enemmän aatoksiaan nykyihmisten läsnäolon taidoista.

Hänestä ympärillä oleva maailma on niin täyteläinen että virikettä riittää 24/7 eikä huomiota ihmisillä tunnu riittävän kaikkein lähimmälle ystävälle, itselle. Kyky kääntyä sisäänpäin heikkenee, kun pienikin vapaahetki, vaikka rullaportaissa, pyhitetään puhelimelle.

– Tsiigaa kehitystä. Eka odotetaan sata miljoonaa vuotta et saadaan Telluksen tallaajan pää apinan etukenosta pystyyn. Sit viisitoista vuotta Nokian banaanipuhelimen jälkeen on niskat taas kyttyrässä, ku nenä on ruudus kii. Jos silmät vaan on auki, lapanen liimaantuu luuriin, Remu pohtii evoluutiota käytännössä.

– Lapsista puhumattakaan! Mieti nyt jotain kehitysvaiheita, kun lapsi tekee jotain ja pyytää [Äiti hei kato!] ja mutsi kyttää vaan telefööniä. Eihän siinä luonnekaan kehity ihan perinteisesti, tai vähintään roolimalli on vinksahtanut, Remu avautuu.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

Päihteetön vaihtoehto nousuun uusin keinoin

Raittiuden Ystävät ry:n hallituksen jäsen ja monitoimimies Joni Villanen korostaa päihdekeskeisen kulttuurimme tervehdyttämisessä raittiiden yhteistyötä ja uusia lähestymistapoja. Joni Villanen … Jatka lukemista Päihteetön vaihtoehto nousuun uusin keinoin

Joni Villanen esiintyy harrastuksenaan jongleerina ja taikurina.
Joni Villanen esiintyy harrastuksenaan jongleerina ja taikurina.

Raittiuden Ystävät ry:n hallituksen jäsen ja monitoimimies Joni Villanen korostaa päihdekeskeisen kulttuurimme tervehdyttämisessä raittiiden yhteistyötä ja uusia lähestymistapoja.

Joni Villanen lähtee vuonna 2016 kiertämään RY:n Uudenmaan jäsenyhdistyksiä tavoitteenaan tuoda uusia ideoita yhdistysten toimintaan. Villanen on järjestänyt vuonna 2008 perustamassaan Oman Elämänsä Sankarit ry:ssä lähes viikoittain päihteetöntä toimintaa kotipaikkakunnallaan Porvoossa. Nyt hän levittää Raittiuden Ystävien raittiuslähettiläänä tätä konseptia myös muualle Etelä-Suomeen.

Seuratessaan raittiiden tuttujensa elämää Villanen on huomannut, että monia heistä yhdistää haluttomuus erottautua alkoholia käyttävistä tuttavistaan. Toisaalta he eivät myöskään luopua raittiudesta. Taustalla saattavat olla terveyssyyt tai elämänhistoriassa koetut vaikeat kokemukset päihteistä.

Raittiutta saatetaan jopa hävetä. Pelätään syrjään jäämistä.
– Raittiutta saatetaan jopa hävetä. Pelätään syrjään jäämistä ja siksi usein juuri nuoret hakevat alkoholista helpotusta ujouteen ja sulkeutuneisuuteen. Tämä koskee varsinkin nuoria, kun taas aikuisina tunnetaan ja tunnustetaan jo paremmin ystäväpiirin erilaiset tavat elää. Kaikkia tulee kutsua mukaan avoimeen ja keskustelevaan raittiusväkeen, jossa saa olla oma itsensä ja sinut raittiutensa kanssa.

Yhtenäiskoulun koulunkäyntiohjaajana nykyisin toimiva Villanen haki raittiina kotikaupungistaan tapoja viettää vapaa-aikaa ilman alkoholia tai muita päihteitä. Kun niitä ei löytynyt, päätti parikymppinen mies perustaa itse tilaisuuden nauttia päihteettömästä illanvietosta. Kotitaloyhtiön vuokrattava yhteistila tarjosi helpot puitteet tilaisuudelle.

– Perustin Oman Elämänsä Sankarit -yhdistyksen juuri siksi, ettei kenenkään tarvitsisi olla raittiina yksin. Anniskeluoikeuspaikkoja on niin joka puolella, että tarvitaan vastaavasti joka paikkakunnalla perjantai- ja lauantai-iltaisin edes yksi paikka, jossa ei ole alkoholia tai muita päihteitä tarjolla, Villanen kertoo.

Monet käyvät baareissa, koska vaihtoehtoa ei
oikeastaan ole.
– Ensimmäiseen iltaan tuli kaksi ihmistä ja kuukausi myöhemmin perustimme yhdistyksen. Emme paasaa päihteettömyydestä. Meidän ei tarvitse. On itsestään selvää, että illoissa ollaan selvin päin. Oleellista on raittiin yhteisen ajan viettäminen. Kun ihminen on Oman Elämänsä Sankari, hänen ei tarvitse käyttää päihteitä. Monet aikuiset käyvät baareissa, koska vaihtoehtojakaan ei oikeastaan ole. Meidän järjestämät illat pitävät monet poissa päihteiden käytöstä, muistuttaa Joni Villanen.

Myös Porvoon Raittiusseuran varapuheenjohtajana toimiva Joni näkee, että iltoihin pitää olla matala kynnys ja helppo tulla. Tilan järjestämisessä saisivat olla yhdistysten tukena ensisijaisesti kunnat, mutta yhteistyötä on tarkoitus laajentaa myös muihin toimijoihin.
– Odotan ensi vuoden kiertueelta aitoja kohtaamisia ja rehellistä

Toimintamahdollisuuksien pohtimista. On välttämätöntä myöntää, ettei raittiustoimintaa ole tällä hetkellä riittävästi.

Lupa elää raittiisti

Tilastojen mukaan suomalaisista 10 prosenttia on täysin raittiita, mutta silti raittius ei vaikuta olevan suuressa huudossa. Varsinkin nuorten aikuisten parissa vallitsee yhä valitettavan yleisesti käytäntö, että päihteettömyyttä pitää perustella. Ja jos ei ole raskaana tai autolla liikkeellä, pidetään muita syitä usein heikkoina. Joni Villanen näkee asian positiivisena haasteena.

En pidä siitä, että minut määritellään absolutistiksi tai raittiiksi.
– Alkoholi- ja päihdekeskeisen maailman keskellä raittiudesta on tehty leimaavaa ja tylsää. En pidä siitä, että minut määritellään absolutistiksi tai raittiiksi. Miksi henkilöllä, joka ei käytä tiettyjä aineita, pitäisi olla tietty nimi tai määritelmä. Nykyinen valtavirran asetelmahan lähtee siitä, että on normaali tila käyttää päihteitä. Kaikkein ristiriitaisin on alkoholi, koska sitä jotkut yrittävät puolustaa jopa terveysarvoilla. Näistä syistä johtuen raittiustyö on suomalaisten parissa yhtä vaikeaa kuin jään myyminen eskimoille, Villanen kuittaa.

Omassa elämässään Villanen on nähnyt läheltä, kuinka alkoholi vie vuosien saatossa ihmiseltä elämän. Tämän lähtökohdan vuoksi hän ei ole kiinnostunut päihteiden käytöstä missään muodossa.

– Elämääni eivät yksinkertaisesti päihteet kuulu. Haluaisin elää maailmassa, missä alkoholittomuus on normaalitila, joka ei tuo vihaisia katseita. Ongelma piilee siinä, että lähes aina päihteiden käyttö opitaan toisilta, useimmiten vanhemmilta tai kavereilta saadun mallin mukaan. Jotkut nuoret jopa juovat yhdessä vanhempiensa kanssa. Kuitenkin on tutkimuksissa osoitettu, että vanhempien edesauttaminen asiassa ainoastaan lisää nuorten päihteiden käyttöä nyt ja tulevaisuudessa, Villanen muistuttaa.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

On mahtavaa, kun saa olla raitis isä myös jouluna

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi on muuttunut mies. Vertaisryhmän avulla vuonna 2007 raitistunut perheen isä ja aviomies kertoo päihteiden käytöstään … Jatka lukemista On mahtavaa, kun saa olla raitis isä myös jouluna

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi on muuttunut mies. Vertaisryhmän avulla vuonna 2007 raitistunut perheen isä ja aviomies kertoo päihteiden käytöstään menneen elämän vaiheena, jonka muistaa synkkänä varjona nykyiseen raittiiseen elämään verrattuna.

Heikki Törmi (Kuva: Ia Samoil)
Heikki Törmi (Kuva: Ia Samoil)

– Pelko perheen ja oman elämänsä menettämisestä oli viimeinen raja – kokemus siitä, että jos jatkan juomista kuolen. Oman sisäisen tuskan piti kasvaa tarpeeksi suureksi. Omat lapset olivat myös vastaansanomaton peili. Juominen, lastenhoito ja vieläpä työnteko eivät mahtuneet samaan maailmaan, kertoo Heikki Törmi.

Kolme vuotta raitistumisensa jälkeen Törmi aloitti Tommi Hellstenin Ihminen tavattavissa -koulutuksen, josta hän valmistui jouluna 2013. Nyt hän opiskelee työnsä ohessa hahmoterapeutiksi Tanskan GIS-instituutissa ja psykodraamaohjaajaksi Helsingin psykodraamainstituutissa. Koulutuksiin liittyvä oman elämän prosessointi auttoi vertaisryhmätyöskentelyn ohella ymmärtämään omia toimintamekanismeja ja päihteisiin liittyvää problematiikkaa. Halu ymmärtää omaa elämää ajoi opiskelemaan.

– Olin kiinni päihtymisen kokemuksessa ja elämänpaossa. Juomisesta oli muodostunut minulle tärkeä ja tuhoisa mekanismi oman elämän tunteiden hallinnassa. Se riistäytyi käsistä. Yritin saada juomista kuriin laihduttamalla, kuntoilemalla, juomalla kalliimpia juomia, lukemalla päihdelääketieteen kirjoja, filosofiaa, käymällä terapiassa jne. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Minusta ei tullut kohtuukäyttäjää vaan aina viina vei minua.

– Olisin ollut mieluummin jopa mielenterveysongelmainen kuin päihdeongelmainen, koska halusin sillä tavoin pitää juomisesta viimeiseen asti kiinni.

Törmi pelkäsi, että elämä raittiina olisi tyhjää ja onttoa.
Päihderiippuvainen mieli oli huomaamatta muodostanut vaihtoehdosta, eli päihteiden käytön lopettamisesta, pelottavan uhkakuvan. Törmi pelkäsi, että elämä raittiina olisi tyhjää ja onttoa. Mielen kauhukuva osoittautui kuitenkin perinpohjin valheelliseksi.

– Ymmärsin, etten päihteitä käyttäessäni ollut vielä kuollut, mutten elänytkään. Sitten tuli vahva halu elää ja päästä sisäisestä vankilasta. Ratkaisevaa oli se, että halusin elää ja raitistua. Oli valtavan vapauttavaa saada lopulta todeta, ettei minun tarvinnut enää juoda, vaan saan raittiina olla oma itseni. Valtava uudelleensyntymisen kokemus tuli aika pian sen jälkeen.

Törmi kiittelee vaimonsa kannustusta ja päättäväisyyttä miehensä tukemisessa.

– Vaimoni tuki merkittävällä tavalla raitistumistani. Hän ymmärsi, mutta oli myös tiukka. Juomisesta tuli tuskallista, kun ymmärsin kuinka tosissaan vaimoni oli sitä vastaan ja riskinä oli perheen menettäminen.

Muistelu vie miehen myös lapsuuden ja nuoruuden perheeseen, jossa hän oli kasvanut alkoholimyönteisessä ilmapiirissä, mutta saanut elämälleen muuten hyvät lähtökohdat.

– Kotiympäristö tuki herkkyyttäni, mutta sitten hyppy aikuisuuteen kiltin pojan roolista oli liian pitkä. Olin kiltti mukautuja ja minun oli vaikea löytää omaa paikkaani aikuisten maailmassa ja saada kiinni omasta sisimmästäni – siitä kuka olen ja mikä on oma tieni. Epävarmuus ja elämänpelko ajoivat päihteisiin.

päihteiden käytön motiivina oli tarve säädellä pärjäämisen ja pelon tunteita.
Nyt myöhemmin tarkasteltuna Törmi näkee, että päihteiden käytön motiivina oli tarve säädellä pärjäämisen ja pelon tunteita. Päihteet turruttivat murheet ja antoivat valheellisia elämänhallinnan kokemuksia.

– Hain tuurijuoppona pakoa arjesta ja tuskallisista tilanteista. Koin kuitenkin samaan aikaan häpeää päihteiden käytöstä. Kokemus omasta elämästä kaatuvina dominonappuloina – siitä miten päihteet tuhoaisivat vähitellen elämäni hyvät asiat – oli lopulta pysähdyttävä.

– Ymmärsin syvän häpeän tunteen olevan aidon minän kärsimystä addikti-minän käytöksestä. Häpeä voi johtaa juomisen kasvamiseen tai paremmassa tapauksessa muutoksen haluamiseen. Minun kohdallani se johti raitistumiseen. Ihmisten kohtaamisessa auttaa paljon, kun ymmärtää, että jokaisessa on aito minä – se puoli, joka on viaton ja puhdas, ja joka tahtoo hyvää.

Teatterialan ammattilainen ja monitoimimies näkee, että on tärkeää tunnistaa addiktiivisuus, koska meissä kaikissa on riski ajautua riippuvaisuuteen. Ja riippuvuudella on monia muotoja. Törmi kokee, että vertaisryhmätyöskentelyn ja asian syvällisen käsittelyn kautta voi minkä tahansa riippuvuuden laittaa lepotilaan.

Alkoholista vapautuminen aloitti löytöretken
– [Alkoholista] vapautuminen aloitti löytöretken, parisuhteen työstämisen, isäksi kasvamisen sekä uuden ammatti-identiteetin löytämisen. Muutoksen myötä sain voimaa katsoa myös taaksepäin ja hakea vastausta siihen, mistä päihteiden käytössäni oli kyse, ja miksi minun oli niin paha olla.

Törmi kertoo, että monet ovat olleet positiivisen kiinnostuneita hänen raitistumisestaan. Mies muistelee kohtaamisia pelkästään lämpimästi, sillä hänet otettiin vastaan kuin vakavasta sairaudesta toipunut.

– Olen saanut pelkästään tukea raitistumiselleni. Yhteiskunta ja kulttuurimme ovat kuitenkin liian alkoholikeskeisiä. Alkoholi on imeytynyt kulttuuriin. Yhteiskunnan pitäisi minimoida ja ehkäistä alkoholihaittoja. Saatavuuden rajoittaminen sekä hinnan ja valistuksen lisääminen ovat siinä avainasemassa.

Heikki Törmi näkee tulevaisuuden vakaana ja valoisana. Huomiselta on lupa odottaa uusia ja hyviä asioita.

– Raittius on kaikkiaan antanut minulle paljon. Raittiina olen elinvoimaisempi, luovempi ja jaksan paremmin. Olen paremmin läsnä sekä läheisilleni että itselleni. Raitistuminen on antanut mahdollisuuden elää, haaveilla ja tutkia elämää. Ja myös korjata niitä asioita, joita päihteiden käytölläni aiheutin. Raittiina koen eläväni ihmisarvoista elämää. Ihminen ei tarvitse päihteitä mihinkään!

Raitis vanhemmuus on Törmille tärkeää myös juhla-aikoina. Kahden pojan isä on kiinnostunut monipuolisesti siitä miten elää läheistensä kanssa hyvää elämää.

– On mahtavaa, kun saan myös jouluna olla raitis isä ja antaa omalla esimerkilläni kuvan raittiista vanhemmuudesta. Raitis elämä on aivan mahtavaa!

Teksti: Marko Kailasmaa

”Raittius on yksi kauaskantoisimmista ratkaisuista, jonka kansamme voi tehdä”

Miten hän ajattelee: Haastattelussa syväluodattavana kaksi Raittiuden Ystävien ehkä keskeisintä hahmoa

Mistä syntyy sisäinen palo, joka saa ihmisen puurtamaan itseään säästämättä tärkeäksi katsomansa asian eteen? Haastattelimme Raittiuden Ystävien puheenjohtaja Martti Vastamäkeä sekä toiminnanjohtaja ja raitis.fi-lehden päätoimittaja Marko Kailasmaata. Heitä yhdistää paitsi työskentely samalle järjestölle, myös vankkumaton usko asiaansa.

 

Martti Vastamäki ja Marko Kailasmaa, miten ja miksi teistä on tullut raittiita?

Vastamäki: Kotonani ei käytetty alkoholia paitsi kahdesti vuodessa, jos ”vanhan gängin” juhannus- tai uudenvuodenaattokokous osui meille. En nähnyt koskaan vanhempiani humalassa. Koulussa Turmiolan Tommin tarina teki vahvan vaikutuksen. 11-vuotiaana päätin, että en ota koskaan alkoholia. Päätös on pitänyt. Noin 30 vuotta myöhemmin tulin tietoiseksi siitä, että valinta oli varmaankin viisas, kun sain ensi kertaa kuulla, että kaikki miehet äitini puolelta olivat olleet alkoholisteja.

Kailasmaa: Syitä on moniakin, mutta tärkein niistä on raittius itsessään – ei se miltä ongelmilta raittiina ollessan välttyy – vaan ennen kaikkea raittius elämäntapana, valinnanvapautena ja arvona. Minulle raittius ei tyhjene terveyteen tai edes päihteettömyyteen, vaan se on paljon laajempi asia. Raittiudelle ei ole suomenkielessä riittävää synonyymia ja siksi raittiudesta tulee puhua raittiutena.

 

Mitä kaikkea raittius teille merkitsee, miten määrittelisitte raittiuden?

Vastamäki: Raittius on terve elämäntapa, jossa ei ole sijaa päihteille.

Kailasmaa: Selvänä olemisen nautinto ja kirkas ajatuksen juoksu ovat parhaimpia palkintoja. Se ei kuitenkaan tyhjene niihinkään. Raittius ei vähennä tai ota pois mitään tai mistään, vaan ainoastaan antaa, rakentaa ja vahvistaa. Raittius ei syrji tai tuomitse ketään. Jos päihteiden käyttäjät kokevat toisin, he oikeastaan tuomitsevat itse oman käyttönsä ja sitten heijastavat sen niihin, jotka eivät käytä.

 

Miksi olette valinneet raittiuden myös työnne kohteeksi?

Vastamäki: Olen ollut koko ikäni raittiustyössä mukana. Kun olen nähnyt ja hoitanut aivan liian monia alkoholin takia vammautuneita tai kuolleita kansalaisia kirurgin työssäni, on ollut itsestään selvää jatkaa raittiusliikkeen parissa toimimista.

Kailasmaa: Raittius on minulle kutsumus ja rakastamisen arvoinen asia. Raittiudella on jokaiselle jotain annettavaa. Sen kertovat keho, mieli ja ympäristömme, kun elämme raittiina. Tätä haluan edistää – niidenkin parissa, jotka pilkkaavat raittiutta tänään, sillä raitistuttuaan juuri monesta heistä on tullut ympäristönsä kannustavimpia raittiuden puolestapuhujia. Uskon vakaasti, että raittius on yksi välttämättömistä ja kauaskantoisimmista ratkaisuista, jonka kansamme voi tehdä.

 

Oletteko kohdanneet ympäristön painostusta, ihmettelyä tai paheksuntaa raittiuden vuoksi? Jos, miten vastasitte siihen?

Vastamäki: Yliopisto-opintojen alkuvuosina lääketieteellisessä tiedekunnassa oli monta kertaa tilanteita, joissa selvät tai valmiiksi vähän juopuneet halusivat tarjota minullekin. Jatkossa kaikki sitten ovat jo tienneetkin, että kuulun siihen 10 prosentin vähemmistöön. Kysyttäessä vastasin yleensä, että olen tehnyt henkilökohtaisen päätöksen, jossa pysyn.

Kailasmaa: Todella vähän. Olen saanut aina elää kannustavassa ympäristössä ja tehdä omia vahvoja valintojani. Olen kokenut tärkeäksi ottaa omat päätökset oikeilla hetkillä puheeksi ja jäädä pois tilanteista, joissa tiedän olevan alkoholin tai muiden päihteiden käyttöä. Jos raittiutta piilottelee säilyttääkseen sosiaalisen maineen tai jopa ystävät, pettää itseään ja muita.

Raittiudesta kysyttäessä on erinomainen tilaisuus kertoa sen merkityksestä. Saan samassa tilanteessa kertoa olevani tasapainoinen ja luontevaan vuorovaikutukseen kykenevä sosiaalinen ihminen ilman päihteitä, vedota ihmiskunnan luonnolliseen ravintoon ilman myrkkyjä tai maailmanlaajuisiin tilastoihin ihmiskunnan päihteettömyydestä, joskus saatan jopa yllättää väitteellä, että yhteiskuntamme päihdekeskeisyydestä huolimatta ihmiskunta kasvaa kohti älykkyyttä ja päihteettömyyttä ja haluan olla tämän kehityksen edistysaskel, enkä sen jarru.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

Täyskäännös – vankilakierteestä raittiiksi vankilatyöntekijäksi

Johannes Virnes ajatteli rikoksia jo 10 vuotiaana. Päihteiden käyttö alkoi 12–13 vuoden iässä. Vankilareissuja kertyi yhteensä seitsemän. Nyt Virnes on … Jatka lukemista Täyskäännös – vankilakierteestä raittiiksi vankilatyöntekijäksi

Johannes Virnes ajatteli rikoksia jo 10 vuotiaana. Päihteiden käyttö alkoi 12–13 vuoden iässä. Vankilareissuja kertyi yhteensä seitsemän. Nyt Virnes on vapaa ja raitis. Hän tukee ja auttaa kohtalotovereitaan vankilatyöntekijänä.

-Olin hyvin voimakastahtoinen lapsi, ja aloin kapinoida kodin kuria vastaan, Virnes kertoo.

– Aloin myös karkailla kotoa, ja kasvoin sitten nuoruuden kahdessa koulukodissa.

Virnes myöntää koulukotiajan rankaksi, mutta oli siinä hyvääkin:
– Sain sentään peruskoulun päästötodistuksen, kiitos koulukodin.

Enempää koulun penkin kuluttaminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen. Miehen nuoruus kului lavealla tiellä, sillä Virnes koulutti itse itseään rikosten merkeissä. Ensimmäisen kerran hän oli jo 16-vuotiaana tutkintavankeudessa.  

Alussa ryöstöt jännittivät ja pelottivat, mutta kun hommaa teki vuosikausia, niihin turtui.

– Alussa ryöstöt jännittivät ja pelottivat, mutta kun hommaa teki vuosikausia, niihin turtui. Ei enää miettinyt omia tunteita, rikollisuus alkoi käydä työstä.

Kun Virnes oli reilu parikymppinen, parisuhteeseen syntyi poika. Päihteiden käyttö loppui ja Virnes oli viisi vuotta raittiina, mutta rikosten teko jatkui. Kun kumppani jätti, Virnes ratkesi taas juomaankin, vaikka myöhemmin todettuna alkoholi ei auttanut suruun.

Johannes Virnes - raitis.fi-lehti 2015-2
Entinen vanki Johannes Virnes auttaa vankeja löytämään uuden alun elämäänsä kaidalla tiellä.

Vanha konna auttaa toista

Elämän toistuminen samoissa kuvioissa alkoi kuitenkin vuosien saatossa väsyttää Virnestä. Ensimmäisen kerran hänelle syntyi haave rehellisestä elämästä, kun vankilaan tuli vierailulle vankilakierteestä selvinnyt entinen vanki KRIS ry:stä (Rikollisten revanssi yhteiskunnassa -järjestöstä). Hänkin halusi jonakin päivänä olla ex-vanki, joka on auttamassa vankeja.

KRIS ry kertoo nettisivullaan, että vankilatyön tavoitteena on tukea ja kannustaa vankeja ja vankilasta vapautuneita irtaantumaan päihde- ja rikoskierteestä. Käytännössä tämä tarkoittaa kokonaisvaltaisesti uuden elämäntavan ja arkirutiinin luomista. Juuri tähän KRIS kannustaa ja antaa apua.

Apu on toisaalta vertaistukea ja uuden henkilökohtaisen tukiverkoston rakentamista. Toisaalta autetaan käytännön asioissa, kuten vaikkapa ulosotto- tai sosiaaliviranomaisten kanssa asioiden kuntoon järjestelyssä. Työpaikan saaminen auttaa kiinnittymään uuteen elämäntapaan ja koko ympäröivään yhteiskuntaan rakentavalla tavalla. Apu pyritään aina antamaan nopeasti, ilman turhaa byrokratiaa.

– Rohkaisemme vapautumassa olevia kontaktiin pääosin päihteettömillä osastoilla pidettävien KRIS-infojen ja teemaryhmien kautta. Olemme näin mukana valmistelemassa vapautumista. Menemme tarvittaessa portille vastaan, Virnes kertoo. 

Olemme mukana valmistelemassa vapautumista. Menemme tarvittaessa portille vastaan.

Tänä päivänä Virnes elää haavettaan todeksi. Hän on ollut 1,5 vuotta siviilissä ja kertoo ylpeänä, että kesäkuussa tulee täyteen kolme vuotta raittiutta.

– KRIS on ollut minulle todellakin vahva tuki ja iso apu. Vertaistukiryhmillä on suuri merkitys, Virnes toteaa.

– Vankien keskuudessa on sanonta ”kaikkein hulluimmat selviää”. Ne, joilla on mennyt kovimpaa, ja jotka ovat kokeneet isoja menetyksiä. Ne, joista ei ikinä uskoisi, että pääsevät eroon vankila- ja päihdekierteestä, juuri ne selviävätkin.

Päivänvalon kestävä elämä helpompaa

Virnes nykyinen tehtävä on olla vankilatyöntekijänä.

– Meillä on kuukaudessa 300–500 kävijää. Meitä on kymmenkunta työtekijää, osa on RAY:n tuella, osa työmarkkinatuella, osa vapaaehtoisesti. Kahdella työntekijöistämme ei ole vankilataustaa, täydennämme toisiamme.

– Meillä on erilaista toimintaa, keskusteluryhmiä, naisille on oma ryhmänsä, on myös salibandya kerran viikossa, kuntosali ym. Teemme yhteistyötä vankilaviranomaisten kanssa.  

Elän tällä hetkellä erittäin mielekästä elämää, nautin joka päivästä.

– Elän tällä hetkellä erittäin mielekästä elämää, nautin joka päivästä. Päivänvalon kestävä elämä on helpompaa. Elän yhdessä poikani kanssa. Olen hänelle kertonut rehellisesti elämästäni, että isi on hölmöillyt, mutta lopettanut sen.

– Tietenkin pettymyksiä voi tulla, mutta erotilanne opetti, että alkoholi ei auta suruun, ja nykyisin minulla on niin paljon menetettävää, että en halua suurin surminkaan mennä entiseen elämään takaisin, Virnes toteaa.

”Hirveän iso asia tulla nähdyksi ja kohdatuksi”

Samassa talossa KRISin kanssa toimii Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka tukee vapautuvia vankeja monin tavoin viranomaistyöllä.

– Vertaistuki on hirvittävän tärkeää, toteaa uusi toiminnanjohtaja Sanna Väyrynen.

– Prosessit ovat usein pitkiä. Rikokset ja niihin liittyvät oheisongelmat, yhtenä niistä ongelmallinen päihteiden käyttö, syövät ihmisiä, tarvitaan monenlaista tukea. Oma lähestymistapani työhöni on holistinen, kokonaisvaltainen. Ihmistä ei pidä määrittää vain ongelmansa kautta, vaan nähdä hänet kokonaisuutena, Väyrynen jatkaa.

– Ihminen tarvitsee sekä oikeuden ihmisarvoon ja olemassa oloon että mahdollisuuden tulla näkyväksi ja mahdollisuuden kasvaa vankilasta vapauduttuaan.

– Rangaistuksesta vapautuvan tulisi saada leimaamisen sijaan tunne ihmisarvostaan.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen  Kuva: Jari Peltoranta

Rajallisuus tekee Mikko Kuustosen onnelliseksi

Nuorimpien suomalaisten mielestä Mikko Kuustonen on kuuluisa, koska hän on Iina ”Jani-Petteri” Kuustosen isä. Se sopii raitistuneelle ja nöyrälle konkarimuusikolle, joka ei aina ole … Jatka lukemista Rajallisuus tekee Mikko Kuustosen onnelliseksi

Nuorimpien suomalaisten mielestä Mikko Kuustonen on kuuluisa, koska hän on Iina ”Jani-Petteri” Kuustosen isä. Se sopii raitistuneelle ja nöyrälle konkarimuusikolle, joka ei aina ole tunnistanut itseään omasta julkisuuskuvastaan.

 

Jos elo maan päällä jatkuisi ikuisesti, se ei tuntuisi miltään. Ja jos kaikkea on saatavilla, mikään ei tunnu miltään. Nämä viisaudet alkoivat ujuttautua Mikko Kuustosen sisään Afrikassa, missä mies kiersi ja työskenteli YK:n hyvän tahdon lähettiläänä. Tänä päivänä ne ovat erottamaton osa hänen persoonaansa. Osa, jonka ansiosta 52-vuotias Kuustonen tuntee monta kertaa päivässä iloa siitä että on elossa. – Elämän rajallisuus lisää onnellisuutta, mies havainnoi. Mikko Kuustosen tärkein henkinen matkamuisto Afrikasta on ollut kuoleman muuttuminen todelliseksi, arkipäiväiseksi.

Oma tila pullon pohjalta
– Meidän länsimaalainen kulttuurimme pyrkii lujaa kuolemattomuuteen, ihanteissamme on ikuisen nuoruuden perusvire. Se näkyy muun muassa vanhusten hoidon huonossa tilassa. Se näkyy kenties myös mielihyväkeskeisyytenä, Mikko Kuustosen mielestä surkuhupaisana onnellisuuden hakemisena. Aika on repivää, ihmisillä on kovat paineet, joihin haetaan vapaa-ajalla nopeaa helpotusta.
– Raittiutta ei saisi irrottaa keskustelussa muusta elosta. Päihtyminenhän on taivaan lahja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, tavallinen ratkaisu pään nollaamiseksi. Tähän ratkaisuun turvautui pitkään Kuustonenkin. Hän ei koskaan keikkaillut humalassa, mutta kotona tyhjeni viinipullo jos toinenkin. Olemiseen ja oman tilan ottamiseen. Palkintomentaliteetilla.
– Hyvin harvat huomasivat, että olin alkoholisti, koska en pyörinyt ulkona ympäripäissäni, vaan käytin liikaa alkoholia privaatisti. Join yksin. Alkoholi masensi miehen. Lopulta Mikko Kuustonen päätti, ettei hänellä ole varaa jatkaa näin.
– On hankalaa ja piinallista, miten paljon voimia alkoholin käyttö syö. Mieli kääntyy sisäänpäin. Halusin vapauttaa ajatukseni ja energiani johonkin muuhun! Raittius on ollut minulle suunnattoman suuri helpotus. Myllyhoito ja toisten raitistuneiden seura ovat auttaneet Mikko Kuustosta pysymään raittiina nyt seitsemän vuotta. Keikkailun vähentämisestäkin on ollut apua.
– On tosi hauskaa mennä nukkumaan keikan jälkeen viideltä aamulla valmiina uuteen keikkaan seuraavana iltana, jos on parikymppinen ja mieluiten vielä sinkku. Mutta ei enää tässä iässä. Kuustonen on sitä paitsi saanut tarpeekseen siitä, miten kännissä konserttiyleisö saattaa Ruotsin risteilyillä tai Lapin lomakeskuksissa olla.
– Minusta on järjetöntä Lapin haaskausta lennättää liuta ihmisiä sinne dokaamaan.

 

Jäljellä lapsenusko ja halu toimia
– Viimeksi eilen sain postia, jossa joku tuntematon sanoi, että voin vielä palata Jeesuksen luo. Vastasin, että miksi luulet että olen lähtenyt. Mikko Kuustonen on kristitty. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin 80-luvulla, jolloin hän työskenteli nuorille saarnaavana evankelistana. Kun hän loikkasi gospelmusiikin aitauksesta laajemmille laitumille, moni luuli erheellisesti hänen hylänneen kristinuskon.
– Identiteettini kristittynä nojaa nykyään vahvasti ajatukseen armosta. Että ansioton rakkaus on tullut meidän osaksemme. Minulle se on äärimmäisen vapauttava asia.
– Dogmatiikka ei minua kiinnosta, minun uskoni on lapsen uskoa. Tiedän, etten selviä yksin, en ilman muita ihmisiä ja Korkeampaa Voimaa. Armon ajatusta on joskus vaikea löytää, kun pienet kristilliset piirit sulkevat toisinajattelijat ulos taivasten valtakunnastaan. Kuustonen on tullut allergiseksi tällaiselle kristillisyydelle, ja nöyräksi näkemään, että jotkut asiat voivat olla paremmin toisaalla. Esimerkiksi Afrikan muslimiyhteiskunnissa HIV-tartuntojen määrä on selvästi pienempi kuin kristityillä alueilla.

Kun Kuustonen alkoi kolmenkympin korvilla tehdä muutakin kuin hengellistä musiikkia, hän sai uusia ystäviä. Heidän elämäänsä alkoholi kuului tavalla, joka tuntui positiiviselta ja harmittomalta.
– Alkoholi on parhaimmillaan sosiaalisuutta ja iloa elämään lisäävä väline. On kuitenkin suuri joukko meitä, joille se on muuttunut rasitteeksi, tavattoman huonoksi psyyke lääkkeeksi, Kuustonen sanoo. Mikko Kuustonen on tyytyväisenä pannut merkille muutoksen suomalaisten muusikkojen alkoholikulttuurissa. Kaukana ovat ne ajat, joina Irwin Goodmanin yleisö vaati rahoja takaisin jos tämä yritti esiintyä selvin päin.
– Nuorilla kollegoilla on terveempi ja ammatillisempi asenne, kovempi ammattitaito ja parempi työmoraali kuin minun sukupolveni muusikoilla. Monet ovat jo lähtökohtaisesti raittiita, koska ymmärtävät, että alkoholisti ei pärjää missään ammatissa, Kuustonen kehuu.

 

Terveellisiä Afrikan säilykkeitä
Edellisessä raitis.fi -lehden numerossa muslimit pohtivat, eikö kristityillä ole mitään sääntöjä, onko kaikki syntinen sallittua. Mikko Kuustonen ymmärtää kysymyksen. – Kristinusko on laiskurin uskonto. Kun omilla teoilla ei voi pelastua, ajatukseen armosta voi suhtautua niinkin, ettei millään ole väliä. Kuustosen tuo armo on kuitenkin vapauttanut toimimaan, tehnyt hänestä nöyrän sekatyömiehen. Musiikin ja kehitysmaamatkojen ohella hän on luonut televisio-ohjelmia, kuten aiemmin Mansikkapaikkaa ja nykyään Nelosen Hyviä ja huonoja uutisia.
– Olen umpiutelias ja -tiedonjanoinen. Uusia asioita täytyy koko ajan oppia. Yksi kohtalaisen uusi asia on luennoida työpaikoilla hyvästä, hitaasta elämästä. Onnen rakennuspalikoista.
– Suomi on yhteisöllisyyden kehitysmaa. Me olemme osa maailman rikkainta eliittiä, ja samalla puusta pudonneita. Meistä on tullut niin vahvasti yksilökeskeisiä, että yksin pitäisi selvitä silloinkin, kun ei voida kovin hyvin, Kuustonen luonnehtii.
– Afrikassa yhteisöllisyys toimii. Se on jotenkin säilöytynyt niihin maailmankolkkiin, joissa ei ole tapahtunut salamannopeaa vaurastumista. Joissa pieni ilo tuntuu suurelta.

 

TEKSTI JA KUVAT: NATALIA KISNANEN