raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Henkilökuvassa. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Musiikin virrassa säveliä poimimassa

Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.

Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.

Tuomas Kantelinen on saanut uransa aikana useita palkintoja. Kuvassa HARPA Nordic Film Composer -palkintotilaisuus Trondheimissa Norjassa 2013.

Kesällä 2017 Ilmajoen musiikkijuhlilla sai kantaesityksensä toinen säveltäjä Tuomas Kantelisen ooppera Mannerheim. Kansalliset tunnot Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ovat kovassa huudossa eikä muumejakaan ole unohdettu. Baletilla on uusi Muumi-teos Taikurin Hattu, jossa käytetään niin ikään Kantelisen musiikkia.

Hans-Christian Andersenin elämästä kertovat Lumikuningatar ja Pieni Merenneito olivat jättimenestyksiä, joista ensin mainittu esitettiin jopa Kööpenhaminan kuninkaallisessa Baletissa ja sitä ylistivät myös siniveriset itse. Kumpikin on Kantelisen ja hänen luottokollegansa Kenneth Greven työtä.

Jouten ei säveltäjän tarvitse olla. Lisää musiikkia syntyy jatkuvasti. Mutta miten tähän on päädytty?

Toisenlainen todellisuus viehätti jo lapsena

Suomalaisen säveltäjän isoäiti oli kankaanpääläinen kulttuurivaikuttaja-soitonopettaja ja musiikkikasvattaja-opetusneuvos Liisa Mattila-Oukari. Hän johdatteli Kantelisen sisarukset jo varhain musiikillisille poluille. Isoäiti oli muun muassa aikoinaan perustamassa Kankaanpään musiikkiopistoa ja siskonsa Karoliina Kantelinen on tehnyt ytimekästä laulajan työtä ympäri maailmaa Värttinä orkesterinsa kanssa.

– Meistä neljästä sisaruksesta kolme on ammattilaisina musiikin saralla. Itse aloin säveltämään aika varhain ja jäin sävelten maailmaan koukkuun – se on eräänlainen dynaaminen flow-tila, jossa viihdyn ja johon tahdon aina uudelleen, Tuomas Kantelinen kertoo.

Poikasena koulukavereiden jalkapallojengin harjoittelupaikka tuli kierrettyä kaukaa, kun muusikon alku kulki nuotit kainalossa kirkkoon. Kantelinen treenasi monia soittimia, kuten pianoa ja oboeta. Kirkkoon hän kulki tietysti soittaakseen urkuja.

– Ajattelin kai, ettei se urheilullisten ystävieni mielestä olisi ollut kovin coolia. Olin itse usein maalivahtina ja oli hieno tunne, kun kaikki oli ”minusta kiinni”, sainko maalin torjuttua vai pääsikö pallo läpi. Näin jälkeenpäin ajatellen tosin, on koko kirkon täyttämisessä musiikilla aika paljon voiman tuntua.

Muutettuaan perheensä mukana Helsinkiin teini-iässä sisarukset suuntautuivat yhä enemmän musiikkiin.

– Olin varmaan hajamielinen professori, kun ajatukseni askartelivat musiikissa ja hiihtelin pitkin kaupunkia jalat tukevasti ilmassa. Opiskelin Sibelius-lukiossa ja sitten Sibelius-Akatemiassa, missä pääaineeni oli sävellys ja opettajani Eero Hämeenniemi. Opiskeluaikoina elimme musiikkia aamusta iltaan. Itse en suuntautunut juhlimiseen, vaan istuin Sibiksen studiossa yökaudet opettelemassa eri ohjelmistojen ja soundien käyttöä. Olin kiinnostunut elokuvista ja varsinkin fantasiasta ja seikkailusta, ihailin suurilla orkestereilla nauhoittavia elokuvasäveltäjiä kuten John Williamsia.

Nyt, kun uusi vuosituhat on jo hyvässä vauhdissa, miehellä on elokuvapuolella useampikin kotimainen sekä kansainvälinen projekti tulossa.

– Keväällä nauhoitin musiikkia Lontoossa The Adventurers -nimiseen kiinalaiselokuvaan, jossa on pääosin kiinalaiset näyttelijät. Agenttitarina tapahtuu Cannesissa ja ympäri Eurooppaa.

Selvin päin musiikin huumaan

Tuomas Kantelinen on säveltänyt lukuisiin suomalaisiin ja kansainvälisiin elokuviin. Olet hyvin todennäköisesti kuullut hänen musiikkiaan elokuvia katsoessasi.

Kun Kanteliselta kysyy uravalinnasta ja menestyksen saloista, hän vastaa, ettei varmaan olisi edes osannut tehdä mitään muuta, musiikki ammattina oli miltei itsestäänselvyys.

– Kysymys oli ehkä enemmän, suuntaudunko konserttimusiikkiin kuten ”kunnon säveltäjä” vai pistänkö elämän risaiseksi ja ryhdyn viihteelliseksi elokuvamusiikin parissa. Tähän mennessä olen saanut maistaa molemmista maljoista ja juomat ovat erilaiset, mutta yhtä herkulliset ja riippuvuutta aiheuttavat. Konserttimusiikissa on täydellinen hallinta kaikesta, olet eräänlainen yksinvaltias, joka yrittää puhua muille käyttäen kieltä ilman sanoja – elokuvamusiikissa taas on kyse tiiviistä yhteistyöstä ohjaajan, äänisuunnittelijan ja leikkaajan kanssa, jotta musiikki (ja muut osa-alueet) palvelisivat parhaiten elokuvaa ja tarinaa, joka siinä halutaan kertoa. On hyvä intervalliharjoitus olla vuorotellen despootti omassa musiikillisessa maailmassaan ja vuorotellen alainen ja alisteinen jollekin kokonaisuudelle, jossa musiikki on vain yksi osa-alue.

Uravalinta vaikutti myös toiseen säveltäjän valintaan. Kantelinen ei ole koskaan käyttänyt päihteitä.

– Sibiksellä oli aika aktiivinen bileilykausi päällä silloin, kun opiskelin siellä, mutta en itse koskaan käyttänyt alkoholia. Pelkäsin, että se sumentaisi taiteellista ilmaisua ja veisi jotakin pois sävellyksestä ja musiikin kokemisesta. Mutta en mitenkään tuominnut tai edelleenkään tuomitse muiden alkoholinkäyttöä, uskon että varsinkin esiintymispaineiden alla elävät soittajat saattavat jopa tarvita sen tuomaa rentoutusta aika ajoin. Säveltäjänä ei tarvitse kokea ramppikuumetta tai astua lavalle huolissaan siitä, onko tullut harjoiteltua riittävästi, ja onko kappale hallussa. Siinä vaiheessa, kun minä pääsen lavalle, sävellys on jo esitetty muiden toimesta ja saan vain käydä rennosti pokkaamassa aplodien saattelemana!

Kantelinen aprikoi muusikoiden yleensä hakevat päihteistä paljolti rentoutusta ja ehkä myös välillä pakoa arjesta. Itse hän hakee taukoa arkeen elokuvista, musiikista sekä meditaatiosta, jota alkoi harrastaa jo parikymppisenä.

– Varmaan monet rock-klassikot on tuotettu päihteiden vaikutuksen alla. Lopputulos ratkaisee, mutta oma valintani on ollut pysytellä selvin päin.

Hetken kokemus ja musiikki

Kanteliselle flow-tila on tuttu. Hänelle se on sitä, että asiat sujuvat taianomaisesti parhain päin ilman omia ponnisteluja ja liikaa yrittämistä. Musiikissa se tulee luonnostaan ja siksi mies oikein odottaa sitä, että pääsee taas säveltämään. Meditaatiossa puolestaan hän hakee ajatusten taukoamista, mielen hiljaisuutta, joka tuo levänneen ja tyytyväisen olon.

Entä voiko flow-tilaa oppia?

– Säveltämisen flow-tilaa en pystyisi opettamaan, ja se on todennäköisesti vähän erilainen prosessi kaikille luovilla aloilla toimiville ihmisille. Meditaatiota yritän välillä opettaakin muille – yksinkertaisimmillaan se kokemus siitä, että mieli nykyhetkessä, eikä seikkaile suunnittelemassa tulevaa tai vello vatvomassa jotakin mennyttä, Kantelinen sanoo.

Samalla tavalla kuin musiikki, meditatiivinen tila on ajatusten tuolla puolen. Pohjimmiltaan se on kai juuri irti päästämistä – päästää irti kontrollista ja tietää, että universumi pitää omistaan huolen, eikä meidän oikeasti tarvitse tehdä juuri mitään sen eteen.

Taiteilijan mukaan musiikki pikemminkin syntyy itsestään sen sijaan, että se tuotettaisiin omilla ponnisteluilla. Mistä musiikki sitten tulee?

– Sen kun tietäisi!, Kantelinen pohtii.

Miehen mukaan se vain virtaa jostakin käyttäen kanavinaan niitä, jotka ehtivät, osaavat ja jaksavat sitä kuunnella ja merkitä ylös melodioiksi, säveliksi, rytmeiksi.

Teksti: Saska Aaltonen Kuvat: Jouni Harala

Mystinen luomisprosessi

Suomalaisitalialaisesta monilahjakkuudesta Manuela Boscosta on moneksi aina huippu-urheilusta erilaisiin taiteen muotoihin. Naisen luovuuden ytimessä on flow-tila eli syvä tekeillä olevaan asiaan uppoutuminen.

Suomalaisitalialaisesta monilahjakkuudesta Manuela Boscosta on moneksi aina huippu-urheilusta erilaisiin taiteen muotoihin. Naisen luovuuden ytimessä on flow-tila eli syvä tekeillä olevaan asiaan uppoutuminen.

Manuela Bosco kertoo työpajallaan mitä hänen mielestää on flow-tila ja miten hän on sen kokenut.
Manuela Bosco kertoo työpajallaan mitä hänen mielestää on flow-tila ja miten hän on sen kokenut.

Helsingin Viiskulmasta saa hakea suuntaa Manuela Boscon studiolle kuljettaessa. Tarkk´ampujankadulla sisäpihalla hyllyä piristää pieni My Little Pony. Punaista itämaista mattoa koristaa maali. Ei ole epäilystäkään mitä täällä tehdään. Tämä on luovan työn tyyssija.

– Maalaan aika pitkälle pastellia ja kontrastina hillitylle ärhäkämpää pinkkiä ja sen eri sävyjä. Kyllä, vaaleanpunainen on hallitseva värini, studion oven avannut Manuela Bosco nauraa.

Kaikkea ei tarvitse osata selittää. Bosco on vähintään yhtä kaunis kuin teoksensa. Hän maalaa abstraktia taidetta. On bambeja ja voimaeläimiä. Sielunkuvia.

Bosco tunnetaan näyttelijanä, puhujana, äitinä, entisenä huippujuoksijana, kirjailijana ja kuvataiteilijana. Miten tämä kaikki multitasking on mahdollista?

Tietenkään kaikkea ei voi, eikä tarvitse tehdä samaan aikaan, mutta Bosco on flow-tilan mestari. Hän on tehnyt aiheesta jopa lopputyön yliopistoon. Taiteilija löytää flown yhtälailla urheilusuorituksesta, kuin näyttelijän tai kuvataitelijan työhön uppoutumisesta. Ympäristö unohtuu ja huomio on täysin käsillä olevassa asiassa.

– Tärkeintä on että menet tilaan, jossa rationaalinen aikakäsitys hukkuu täydellisesti pois. Olet jotenkin läsnä. Teet asiaa konkreettisesti, mutta se tapahtuu sun kautta. Semmoinen fiilis, että todistat sitä mutta samaan aikaan teet. Pystyt olemaan siinä ylhäällä, mutta silti olet täysin siinä sisällä. Olet siinä kokemassa.

Niin metsä vastaa…

Manuela Bosco on aikamoinen rakettispagettipaketti! Italian ja Suomen välillä sukkuloinut huippu-urheilijaperheen taiteilijatytär osaa kertoa läsnäolon ytimekkyydestä, kuin lentäjä taivaansinestä. Bosco tarkoittaa metsää ja Manu, kuten kaverit häntä kutsuvat ei arkaile sanoa, että rakastaa metsää. Puiden lomassa hän kokee voimakkaasti pyhyyden läsnäolon. Nomen est Omen. Luonto; järvet, meri, ja metsät ovat elintärkeitä ja pyhiä.

Boscon maalaukset ovat pääosin riemukkaan abstraktia värien leikkiä, mutta mukaan mahtuu myös esittävää kuvaa.
Boscon maalaukset ovat pääosin riemukkaan abstraktia värien leikkiä, mutta mukaan mahtuu myös esittävää kuvaa.

Luonnossa ihminen usein kokee olevansa yhtä kaikkeudessa, mutta flowssa se saumattoman yhteyden tunne kiteytyy entisestään.

– Esityksen tai kilpailusuorituksen pitää tulla selkäytimestä. On osattava itse mennä sivuun, taiteilija kuvailee.

Tällä hän viittaa siihen, että vaikka asiaa on itse tekemässä, on sitä kuitenkin flown hetkellä samalla kuin sivusta seuraamassa. Hän jatkaa ateljeen leposohvalla istuen:

– Tietty pohjavire on siinä niin voimakas, semmoinen täydellisen tyytyväisyyden, ilon ja saman aikaisesti rauhan kombinaatio. Silti se voi olla villiä ja vahvaa! Jotenkin niin pulppuavaa iloa.

Manuela Boscon näyttävällä maalauksella "Talven Jälkeen" on leveyttä yksi metri. (Akryyliväri kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.
Manuela Boscon näyttävällä maalauksella ”Talven Jälkeen” on leveyttä yksi metri. (Akryyliväri kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.

Kun asioiden antaa tapahtua ilman mielen analyyseja, silloin menee tutkitusti info perille soluihin asti.

– Mitä silloin aivoissa juuri tapahtuu? Tutkitun tiedon mukaan ajattelun väliintulo suoritukseen sabotoi useimmiten mahdollisia huippusuorituksia. Sen, mitä tapahtuu pitää antaa virrata, mitä sieltä tuleekaan. Mitä sisältä kumpuava ikinä onkaan. Ne jutut on paitsi potentiaalisia myös potenssiin tuhat, se (flow) on niin voimakas asia.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Urheilu-uran jälkeen Bosco päätyi opiskelemaan Accademia Europea di Arte Drammatican yliopistoon ja paitsi kasvoi ihmisenä, myös vietti vapauttavia vuosia Roomassa. Vapauttavalta Italia tuntui kenties myös siksi, että Suomessa Bosco oli pahimmillaan kokenut vimmaa kontrolloida, rajoittaa ja kritisoida.

Räiskyvien maalien värjäämät tennarit heiluvat, kun Bosco vaihtaa polvea toisen päälle, ja kertoo kuinka me ihmiset olemme liikaa lokeroiden sisällä. Pitäisi siis vain luottaa enemmän elämään. Jos ei ole luottamusta, että elämä kantaa ja vie, on tekemissä pahimman kanssa, nimittäin pelon.

Manuela Boscon mielestä pahinta on pelko ja epävarmuus.
Manuela Boscon mielestä pahinta on pelko ja epävarmuus.

– Pahinta on epävarmuus. Kaikkea pitää Suomessa pelätä. Pelkotilat vaikuttavat hirveästi ihmisen suorituksiin. Sitä on tutkittu paljon. Jännitystä ja yksinäisyyden tunnetta kilpailutilanteissa. Pelko voi alkaa hallita, ellet ole treenannut sitä. Emotionaalinen vakaus vaikuttaa paljon. Eri tunteilla on ihan eri vibat, taiteilija kuvaa.

Entinen aitajuoksija tietää, että jos epävarmuus dominoi, ei pysty juoksemaan yhtä nopeasti. Selkäytimestä tuleva tieto ei toimi kuten sen pitäisi.

Sama pätee ihmissuhteissa, jos turvallinen olo puuttuu. Pelko johtaa ajatukset kehään, josta on vaikea päästä pois! Urheilussa esimerkiksi rentoudessa ja hyvässä joukkuehengessä ovat ruotsalaiset perinteisesti olleet suomalaisia etevämpiä. Kun pettymys yllättää, se ei tunnu niin pahalta, jos sen voi kohdata yhdessä.

Bosco myös tietää, mistä puhuu. Ensimmäinen menestyskirja Ylitys kertoo muun muassa siitä, millaiseksi elämä voi nuorella muodostua liian kovien paineiden alla.

– Usein epävarmuutta Suomessa lääkitään alkoholilla. Pahimmillaan päihteet alkavat korvata meidän vapautta! Paradoksaalisesti kyllä, kun sitä siis alkoholilla ja päihteillä juuri tavoitellaan.

Boscon mielestä päihteet tukkivat pahimmillaan itsetuntemusta. Ne, kuten myös valehtelu, ovat hänestä flown vastakohtia. Tosin hyvässä flowssa kaikki epäoleellinen häviää, tai ainakin väistyy sivuun.

Oman juttunsa löytäneestä Boscosta on onnekasta, jos löytyy ympäriltä ihmisiä, jotka pystyvät tukemaan toisen kehitystä – viisaudella ja herkkyydellä. Hän kiteyttää:

– Se voisi olla jo yksistään innostavaa, jos ajattelee, mitä kaikkea mä voisin!

Roomassa muun muassa tämä alkoi Boscon kohdalla tulla todeksi. Hän muistuttaa jokaisen etapin elämässä johdattavan seuraavaan. Jos kaikkea kokemaansa voisi ja kykenisi tietoisesti hyödyntämään, olisi se erityisen hienoa ja hedelmällistä! Toisinaan oivallukset ja elämän yksityiskohtien ymmärtäminen vievät aikaa. Joskus yllättyy, kun huomaa kuinka jokin aiemmin tapahtunut teko tai asia onkin ollut hyvin tärkeä. On palkitsevaa, kun asiat loksahtelevat paikoilleen.

Maltti on valttia!

Boscon maalauksen "Luvattu Maa" värimaailma on voimallisen hehkuva. (Akryyli kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.
Boscon maalauksen ”Luvattu Maa” värimaailma on voimallisen hehkuva. (Akryyli kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.

Bosco uskoo vahvasti, että jokaisessa on jotain tärkeää ja ehtymätöntä. Jotain, joka voi kasvaa, ja josta voi kasvaa. Hänestä meidän pitäisikin kääntää huomiota enemmän sisimpäämme. Taiteilija rohkaisee etsimään tärkeimpiä asioita sisältään tai vähintään kuulostelemaan kuka tai mikä on minun moottorini. Kuka tai mikä puhuu minussa vahvinta kieltä? Niin tai näin, liian äkkiä ei kannata tehdä ratkaisuja. Kellon tulisi olla palvelija sen sijaan, että olemme kellojemme orjia. Aikataulussa pysyminen ei ole etelänmausteilla varustetusta Boscosta niin tärkeää. Jotkut asiat saavat tapahtua hitaasti.

– Mestariksisi kehittyminen vie aikaa. Kaikissa meissä on siemenet sellaiseen, mikä tuottaa kanssamatkustajille hyvää.

Siihen on hyvä tähdätä!

Juttu on osa artikkeleiden sarjaa, jossa eri ihmiset kertovat hetkessä elämisestä ja flow-tilasta. Lisää Manuela Boscon töitä löytyy hänen kotisivultaan.

Teksti ja valokuvat: Saska Aaltonen

Luontainen uteliaisuus ajaa eteenpäin

Lapset haaveilevat tulevansa isona laulajiksi, malleiksi, palomiehiksi tai sairaanhoitajiksi. Joutsenon Opiston rehtori Ulla Huhtilainen, 57, tiesi kummitätinsä innoittamana jo viisivuotiaana … Jatka lukemista Luontainen uteliaisuus ajaa eteenpäin

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja terveelliset elämäntavat ovat lähellä Joutsenon Opiston rehtorin sydäntä.

Rehtori Ulla Huhtilainen harrastusten parissa
Rehtori Ulla Huhtilainen harrastusten parissa

Lapset haaveilevat tulevansa isona laulajiksi, malleiksi, palomiehiksi tai sairaanhoitajiksi. Joutsenon Opiston rehtori Ulla Huhtilainen, 57, tiesi kummitätinsä innoittamana jo viisivuotiaana haluavansa opettajaksi. Hän leikki opettajaa ja opetti vanhempia sisaruksiaan läksyjen tekemisessä ja matematiikan tehtävissä alle kouluikäisenä.

Uusien asioiden oppiminen on aina innostanut Hutilaista opiskelemaan. Se on kuljettanutkin hänet pientilan tyttärestä monipuolisen työkokemuksen kautta Joutsenon Opiston rehtoriksi. Tässä tehtävässä hän aloitti vuonna 2013.

Joutsenon opistoa ylläpitää Raittiuden Ystävien kansanopiston Kannatusyhdistys ry, jonka nimi tulevaisuudessa on lyhyemmin vain Joutsenon Opiston kannatusyhdistys ry.

Opiskelua ja kunnallispolitiikkaa

Hutilainen muutti Heinävedeltä Kiteelle 13-vuotiaana. Lukion jälkeen hän piti kaksi välivuotta, joiden aikana hän suoritti sekä kasvatustieteen että psykologian perusopinnot avoimen yliopiston kautta ja työskenteli samaiseen aikaan muun muassa päiväkotiapulaisena ja koulunkäyntiavustajana. Työtä pelkäämätön ja uusista haasteista nauttiva asenne vei uralla eteenpäin ja Huhtilainen valmistui 24-vuotiaana lastentarhanopettajaksi Joensuun korkeakoulusta.

– Ohjasin päätyönäni kokeneita perhepäivähoitajia. Tilanne oli ikäni ja elämäkokemukseni puolesta hieman ironinen, mutta nautin työstäni suunnattomasti ja opin siitä paljon. Haaveilin edelleen valmistuvani jonakin päivänä luokanopettajaksi, mutta haaveeni joutuivat tuolloin olosuhteiden pakosta väistymään silloisen mieheni yritystoiminnan sitoessa elämämme Kiteelle, hän kuvailee.

Huhtilainen kertoo jatkaneensa opiskeluja ja valmistuneensa kasvatustieteen maisteriksi Joensuun yliopiston kasvatustieteen hallinnon, suunnittelun ja tutkimuksen koulutusohjelmasta vuonna 1989. Opiskelujen ohessa hän sanoo työskennelleensä tuntiopettajana Kiteen Evankelisessa kansanopistossa.

– Vaikka lapseni olivat tuolloin vielä pieniä, Anna kolme ja Henry vuoden vanha, hakeuduin ja pääsin Joensuun Yliopiston järjestämään luokanopettajan poikkeuskoulutukseen syksyllä 1992. Valmistuin lapsuuteni unelma-ammattiin luokanopettajaksi vuonna 1994. Työskentelin ensin Kiteen Puhoksen alakoulussa ja muutaman vuoden kuluttua minua pyydettiin mukaan myös kunnallispolitiikkaan.

– Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta, joten lähdin mielelläni mukaan. Minut valittiin vuonna 1997 Kiteen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäseneksi, missä toimin aktiivisesti vuoteen 2003 saakka. Samoihin aikoihin luokanopettajuus vaihtui kansanopisto-opettajuuteen (2001), jolloin palasin yhteen entiseen työpaikkaani Kiteen Evankeliseen kansanopistoon, hän muistelee.

Unelma-ammatissa

Huhtilaisen työskennellessä maahanmuuttajien koulutuksesta vastaavana opettaja hän sai pian kaksi uutta työtarjousta. Toinen oli Kiteen Evankelisen kansanopiston rehtorin ja toinen Kiteen kaupungin sivistysjohtajan viransijaisuus.

Huhtilainen nostalgista tunnelmaa huokuvan Joutsenon Opiston päärakennuksen edustalla.
Huhtilainen nostalgista tunnelmaa huokuvan Joutsenon Opiston päärakennuksen edustalla.

– Itselleni tyypillisesti otin haasteen vastaan ja työskentelin vuoden ajan Kiteen kaupungin sivistysjohtajana, minkä jälkeen minut valittiin varsinaiseen virkaan. Sivistysjohtajan työ oli hyvin antoisaa ja monipuolista. Pääsin näköalapaikalle seuraamaan ja kehittämään melko laajaa sivistystoimen toiminta-aluetta, hän kuvailee tyytyväisenä.

Työskenneltyään sivistysjohtajan virassa noin kahdeksan vuotta Huhtilainen sai hoitaakseen myös Kiteen kaupungin hallintojohtajan viran vuonna 2011.

– Koin molemmat virat antoisiksi ja mielenkiintoisiksi, mutta pidemmän päälle kahden haastavan viran hoitaminen vei lähes kaiken ajan, niinpä tein päätöksen luopua virasta vuoden 2013 maaliskuussa. Suuresta vastuusta ja työmäärästä luopuminen oli minulle raskasta, mutta päätöksenä oikea, hän tiivistää tyytyväisenä.

Huhtilainen kertoo hakeneensa keväällä 2013 Joutsenon Opiston rehtorin tehtävää. Hänen ansioluettelonsa ja vakaa yhteiskunnallinen työnjälkensä teki valitsijoihin vaikutuksen, joten hänet valittiin Raittiuden Ystävien kansanopiston Kannatusyhdistys ry:n ylläpitämän Joutsenon Opiston rehtoriksi elokuussa 2013.

– Nyt olen todellakin unelma-ammatissani! Tässä työssä on mahdollista nähdä ja kokea laajasti erilaisia asioita ja kehittää niitä. Saan työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja kohdata nuoria ihmisenä itsenään, ei vain opiskelijoina. Minusta on hienoa keskustella nuorten kanssa muun muassa lähdekriittisyydestä, tietotekniikasta ja sen hyödyntämistä nyt ja tulevaisuudessa. Nuoret ovat fiksuja ja heillä on valtava määrä tietoa käsissään koko ajan, minkä vuoksi myös opettajien tulee kehittyä työssään ja huomata, että heidänkin työnkuvansa muuttuu koko ajan. Suomessa on hieno koululaitosjärjestelmä ja toivon, että opettajat ja perheet voivat yhdessä tukea nuoria oppimaan ja kasvamaan itsenäisiksi aikuisiksi työelämään, hän lisää iloisena.

Liikuntaa ja rakkaita muistoja

Huhtilaisen mielestä työssä jaksamisessa hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto ovat avainasemassa. Hän ammentaa voimaa liikunnasta, terveellisistä elämäntavoista ja kulttuurista.

Ulla Huhtilainen tyttärensä Annan ja kahden ystävänsä Helinä Rönkkösen ja Mirja Rytkösen kanssa pyhiinvaellusmatkalla Santiago de Compostelassa.
Ulla Huhtilainen tyttärensä Annan ja kahden ystävänsä Helinä Rönkkösen ja Mirja Rytkösen kanssa pyhiinvaellusmatkalla Santiago de Compostelassa.

– Olen aina liikkunut paljon ja panostanut terveellisiin elämäntapoihin. Talvisin hiihdän ja kesäisin lenkkeilen sekä golfaan. Käyn kuntosalilla ja auton sijasta valitsen usein polkupyörän tai kävelyn. Liikkumisen ohella käyn elokuvissa ja konserteissa, luen ja matkustelen. Mieleenpainuvimpia matkakohteita ovat olleet muun muassa Japani, Kiina, Brasilia, Intia, Egypti, Kambodža ja Florida.

– Lämpimimpiin muistoihin jäi viime syksynä tyttäreni Annan ja kahden rakkaan ystäväni Mirjan ja Helinän kanssa tekemämme pyhiinvaellusmatka Santiago de Compostelaan. Kävelimme kymmenessä päivässä yhteensä 218 kilometriä. Olen korostanut lapsilleni, että tapahtuipa elämässä mitä tahansa, tärkeintä on säilyttää hyvät ja luotettavat suhteet rakkaisiin ihmisiin. Aitoa ystävyyttä ei voi korvata rahalla tai menestyksellä, Huhtilainen tiivistää.

Teksti: Minna Korva-Perämäki  Kuvat: Ulla Huhtilaisen perhealbumi

Auttamisen halusta

Leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Itä-Helsingissä yhtä niistä ylläpitää Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikejakelu ry, jonka toiminnanjohtajana on Sinikka Backman, 69. Halu … Jatka lukemista Auttamisen halusta

”Kärsin suunnattomasti siitä, että ihmisarvo laskee yhteiskunnassamme”, sanoo Herttonimen leipäjonoa johtava Sinikka Backman.

Sinikka Backman johtaa Herttoniemessä ruokajakelua.
Sinikka Backman johtaa Herttoniemessä ruokajakelua.

Leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Itä-Helsingissä yhtä niistä ylläpitää Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikejakelu ry, jonka toiminnanjohtajana on Sinikka Backman, 69. Halu auttaa on vahva, sillä Backmannin työ oli alkuvaiheessa pitkään palkatonta. Hän aikookin jatkaa niin kauan kuin jalka nousee.

– Leipäjonot ovat tulleet pysyvästi suomalaiseen yhteiskuntaan. Ensimmäinen kerta leipäjonossa on ihmisille hirveä paikka. Jokaista hävettää tulla, tuntuu, että pitäisi vetää pipo silmille, Backman kertoo.

Ulkopuoliset ovat helposti tuomitsemassa ja paheksumassa leipäjonossa seisovia. Yksilöä ja pärjäämistä korostavassa yhteiskunnassa nähdään usein, että ilmaisen ruoan hakijassa on jokin ehdoin tahdoin omilla valinnoilla aiheutettu vika.

On totta, että leipäjonojen asiakkaina on lähinnä syrjäytyneitä ihmisiä. Syitä elämäntilanteiden taustalla on kuitenkin monia.

– Joulun alla presidentti Halonen, piispa Irja Askola ja näyttelijät lukivat kirkossa leipäjonon asiakkaiden kokemuksia siitä, miten he ovat joutuneet tähän tilanteeseen.
Eräs nuorehko nainen oli kirjoittanut, että hän osaa kolmea kieltä ja on tehnyt toista sataa työhakemusta, mutta ei ole saanut työtä. Monet akateemisesti koulutetutkin joutuvat nykyisin hakemaan jopa vuosia töitä. Ja mitä pidempään hakee, sen vaikeampaa on päästä työmarkkinoille.

Backmannin hallinnoimassa jakelutoiminnassa on tällä hetkellä lähes 40 työntekijää. Hänen mukaansa vähemmistö on enää vapaaehtoisia. Osa tulee työkokeilun, osa palkkatuen kautta.

– Alkoholiongelmaisia tulee yhä enemmän töihin. Heille järjestetään hoito. Meillä on nollatoleranssi ja periaatteeni on, että valehtelemista en hyväksy, Backman sanoo.

Leipäjonossa on myös raitistuttu

Sinikka Backman tulee alkoholistikodista, jossa molemmat vanhemmat joivat.

– Onneksi ei ollut muita lapsia heillä kiusattavana, Backman kommentoi mustalla huumorilla.

Alkoholi ei ole maistunut Sinikalle, hän on nähnyt liikaa ihmisiä, jotka ovat juoneet itsensä hautaan.

– Olen kuitenkin ilokseni saanut todistaa, että seitsemän työntekijäämme on raitistunut.
Backman pitää hyvää huolta työntekijöistä. Hän tekee työntekijöille aamupalan ja päiväruuan. Hänen kanssaan tullaan myös usein juttelemaan.

Ahkeran toiminnanjohtajan asennetta kuvaa, että hänen mukaansa heillä on vain hyviä työntekijöitä. Työntekijät ovat nykyisin monikansallinen joukko, mutta he tulevat keskenään hyvin toimeen.

– Ihmisillä on toki ongelmia, ja niiden kanssa on tekemistä. Välillä olen ihmetellyt, että kuinka voikin olla näin paljon ongelmia, Backman sanoo.

Hän ei ole itsekään säästynyt suruilta, vanhempi poika kuoli kymmenen vuotta sitten. Alkoholin käyttö oli osaltaan aiheuttamassa ennenaikaisen poismenon.

– Olin kuitenkin silloin Herttoniemen seurakunnan sylissä. Olen jaksanut mennä eteenpäin.

Tehokasta jakelua

Teemme haastattelun Backamanin työtilassa. Sisätiloissa on ruokatavaroiden takia kylmä.

Alakerrasta kuuluu kovaa kolinaa, sisään kannetaan lahjoituksena saatua ruokaa. Seuraavana päivänä kello 8.20 pääsevät sisään invalidiasiakkaat, sitten muu leipäjono.

Sisään kapeasta ovesta pääsee kerrallaan 30 asiakasta. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei ruoan hakuun päästetä. Jono sulkeutuu kello 9.30.

Viitenä päivänä annetaan 800 ruokakassia tarvitseville, välipäivinä 500.
Backmanin mukaan markkinointia ei enää tarvitse tehdä. Nyt on mukana myös isoja lahjoittajia.

Vastaanottajat ovat Backmanin mukaan kiitollisia. Hän näyttää ristipistotyötä, jonka sai asiakkaalta joululahjaksi.

Ongelmana on kuitenkin se, että työntekijät saavat kerrallaan vain kuusi kuukautta työkokeiluaikaa. Työntekijöiden on usein vaikea työllistyä muualle. Lyhyt kokeiluaika tuottaa myös pelkoa tulevasta, edessä saattaa olla taas työttömyys.

Voisiko asenteemme olla lämpimämpi?

Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on muitakin leipäjonoja ja ruuanjakelupisteitä. Kilpailuyhteiskunnassa kaikki eivät pärjää. Toisen leipäjonon järjestäjä, Heikki Hursti totesi äskettäin, että leipäjonoissa on nykyisin myös akateemisesti koulutettuja ihmisiä.

– Korkealta voidaan tulla kovaa ja äkkiä alas, Hursti pohtii.

Ensimmäinen asia, jonka leipäjonojen ulkopuolella olevat voisivat tehdä, on omien asenteiden tarkistaminen. Kukapa toivoisi, että tulisi tuomituksi kovin sanoin, jos joutuisi erilaisten vastoinkäymisten kautta leipäjonoon?

Toinen asia voisi olla miettiä, voimmeko mitenkään vaikuttaa tilanteeseen osaltamme. Voisiko ainakin oman kansanedustajan haastaa tutustumaan leipäjonojen todellisuuteen?
Suomi jakautuu yhä enemmän menestyjiin ja putoajiin. Moni pienituloinen on päätynyt leipäjonoon.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö antoi viisaassa uudenvuoden puheessaan hyvän toimintalinjauksen: ”Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi huonosti.”

Liiallinen yksin pärjäämisen kulttuuri ei ole kestävää kehitystä. Välittämällä muistakin, ensin ajatuksissa, sitten teoissa, tuotamme myös itsellemme kestävää hyvinvointia.

Teksti ja kuva: Tuula-Maria Ahonen

Toimittaja vapautti itsensä viinistä

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.
Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.

Ira Koivu toivoo, että hänen kirjansa Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni, hälventäisi alkoholismiin liittyvää häpeää. Tätä häpeää kokevat erityisesti naiset. Hän haluaa romuttaa myytin alkoholiongelmaisesta naisesta. Alkoholisteista suurin osa on nimittäin aivan tavallisia ihmisiä, kuin kuka tahansa meistä. Sairautta ei usein näe päälle päin, vaikka ihminen itse ja mahdollisesti myös läheiset siitä vakavasti kärsivätkin.

Koivun mielestä media ja kirjallisuus kertovat lähinnä miesten toipumistarinoita. Naisten juominen on edelleen tabu. Hän kaipasi erityisesti tietoa siitä, mitä tapahtuu raitistumisen jälkeen. Koivu pelkäsi, että lopettamisen jälkeen elämästä tulee kuivaa ja ihminen muuttuu sosiaaliseksi hylkiöksi.

Näin ei käynyt.

Koivu on omistanut kirjan kaikille ihanille naisille, hyville tyypeille ja täydellisille äideille, jotka kulissien takana häpeävät ja salaavat juomistaan. Kyseessä on voimakirja, joka antaa luottamusta siihen, että alkoholin otteesta voi päästä irti. Kauhukuvaukset viikkojen ja kuukausien vieroitusoireista eivät aina ole totta. Se voi jopa olla yllättävän helppoa!

Kirjan kirjoittaminen oli Ira Koivulle terapiaa, joka johti isoon elämänmuutokseen. Koivu irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan, tekee muuttoa maaseudulle ja toteutti haaveensa oman hevosen hankinnasta. Yksi pitkäaikainen haave on myös työnteko vapaana yrittäjänä.

Et ole kokemuksesi kanssa yksin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vuonna 2010 tehtyjen alkoholinkäyttöä koskevien tutkimusten mukaan suomalaisten naisten alkoholinkäyttö oli kuusinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Miesten juominen on vastaavassa ajassa kaksinkertaistunut.

Enää vain 10 prosenttia naisista on täysraittiita. Naiset käyttävät alkoholia usein ja säännöllisesti. Kun 1960-luvun lopulla käytettiin kerran kuussa alkoholia, käytetään sitä nyt viikoittain. Alkoholinkäyttö on arkipäiväistynyt.

Viinistä vapaa -kirjassa Ira Koivu ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Myös näyttelijät Essi Hellen ja Susanna Indrén sekä taideterapeutti Pia Sumupuu ja naisten päihdekuntoutukseen erikoistunut Raija Lindberg kertovat tarinansa.

Essi Hellen jätti alkoholin, koska tajusi, että siitä voisi tulla ongelma. Hän oli se, joka jäi vielä yhdelle, ja jolle viina maistui. Kriisin keskellä hän pelkäsi ajautuvansa alkoholistiksi.

Susanne Indrén muistuttaa, että alkoholismi on vakava sairaus, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Juomisen lopettamisen syynä oli myös hänestä luotu julkisuuskuva, jossa alkoholilla oli keskeinen osa. Indrénille juomisesta oli tulossa näkyvä ongelma ja lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.

Pia Sumupuu tapasi ottaa lasin tai pari, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Alkoholi oli tapa päästä stressistä eroon ja hänestä tuli vähitellen tissuttelija. Kun juomista jatkui vuosia, hän häpesi ja lopulta masentui. Juomisen määrä oli loppujen lopuksi sivuseikka, kun ajatukset pyörivät joka tapauksessa alkoholin ympärillä.

Nainen salaa ongelmansa

Päihdeterapeutti Raija Lindberg tapaa perustamassaan hoitokodissa naisia, pääasiassa äitejä, joiden lapset on otettu huostaan äidin alkoholi-, huume- tai lääkeriippuvuuden takia. Näiden naisten pahimmat pelot ovat toteutuneet.

Tyypillisesti alkoholistinainen pyrkii pitämään yllä normaalia kulissia. Perheelliset alkoholistinaiset huolehtivat viimeiseen asti lapsistaan juomisen lomassa. Lasten huostaanotto on kontrollin menetyksen merkki. Huolestuttavinta on, että yhä useammin alkoholin ohella käytetään lääkkeitä. Täysin puhtaasti alkoholiriippuvaisia naisia on enää harvassa.

Lindbergin mukaan hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse juoda. Ei sellaisesta tule riippuvaista ihmistä. Yleensä alkoholismi on vastaus johonkin. Päihdehoidon tarkoitus tehdä päihteet tarpeettomaksi. Syyt, joihin päihteitä on tarvittu, tulisi myös hoitaa pois.
Miltä tuntuu raitis elämä?

Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni -kirjan naiset ovat osanneet katkaista juomisensa ajoissa. He ovat ehtineet irti alkoholin otteesta ennen suurempia katastrofeja. Naiset hoitivat työnsä, kotinsa ja perheensä ja halusivat lopettaa juomisensa – ennen kuin siitä tulisi ongelma myös muiden silmissä. Kuten Ira Koivu toteaa, jokaisen pitää löytää oma pohjansa ennen kuin voi nousta.

Kirjan kohderyhmänä ovat kaikki alkoholinkäyttöänsä miettivät naiset ja heidän kumppaninsa. Koivun kirja ei anna ohjeita ja neuvo, vaan kertoo kokemusperäisesti, miten alkoholinkäytön lopettaminen voi muuttaa koko elämän – positiivisesti.

Kun lopettaa juomisen, huomaa hyvin pian, että itsetunto nousee. Se johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että voit alkaa luottaa itseesi: sinä tiedät, milloin pääset kotiin, ja tiedät olevasi vaikkapa ajokunnossa – aina.

Vuonna 1975 syntynyt Ira Koivu on työskennellyt muun muassa Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Trendissä ja viimeksi Kirjastoseurassa. Syystalvella 2015 hän vapautti itsensä viinistä ja kertoo kirjassaan, mitä tapahtuu, kun pistää korkin kiinni.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki  Kuva: Viisas Elämä Oy

Jussi Kinnunen ja raittiusoikeuksien julistus

”Epänormaalista on tullut normaalia”, toteaa päihdeterapeutti Jussi Kinnunen. Hän puhuu yhteiskunnan päihdemyönteisyydestä ja alkoholin itsestään selvänä pitämisestä.

- Epänormaalista on tullut normaalia, toteaa päihdeterapeutti Jussi Kinnunen. Hän puhuu yhteiskunnan päihdemyönteisyydestä ja alkoholin itsestään selvänä pitämisestä.

Päihdeterapeutti Jussi Kinnunen ruotii kovin sanoin suomalaisia alkoholiasenteita.
Päihdeterapeutti Jussi Kinnunen ruotii kovin sanoin suomalaisia alkoholiasenteita.

Jussi Kinnunen on BM-klinikan johtaja, muutosvalmentaja ja päihdeterapeutti. Hänellä on pian 20 vuoden kokemus omasta raittiudesta, mutta myös synkempiä vaiheita on päihteiden suhteen nähty.

Kinnunen tulee hyvästä ja normaalista kodista, jossa alkoholiongelmia ei ollut. Hän menestyi jo nuorena tunnetuissa bändeissä soittaen bassoa.

Yhtenä yllättävänä syynä sen aikaiseen alkoholinkäyttöönsä Kinnunen pitää onnistumisen pelkoa.

– Suomalainen kulttuuri, jossa kasvoin, oli vielä huonon itsetunnon häpeäkeskeinen kulttuuri. Piti vähätellä itseä, ei saanut nauttia onnistumisesta. Kun mollasi itseään, sai porukan arvostuksen. Innostusta dumpattiin.

– Nykyisille nuorille esimerkiksi lätkässä tuntuu olevan päivänselvää, että haetaan voittoa ilman turhaa häpeilyä. Omassa nuoruudessani piti juoda, että uskalsi kohdata itsensä onnistujana!

– En tosin kyllä siinäkään onnistunut. En osannut nauttia menestyksestä ja pitää itseäni hyvänä muusikkona. Ajattelin, että aina jostain löytyy parempia. En kelvannut itselleni minkäänlaisena.

– Kun raitistuin, kesti kaksi vuotta, ennen kuin pystyin tunnetasolla ajattelemaan itsestäni ensimmäisen myönteisen ajatuksen.

Alkoholi on Kinnusen mielestä paitsi stimulantti, piristäjä, myös depressantti eli lamauttaja ja masentaja. Hän kävi erilaisissa terapioissa, kunnes eräs lääkäri sanoi hänelle karvaan totuuden: ”Sinä olet alkoholisti.” Lääkäri linjasi ottavansa Kinnusen hoitoonsa vasta, kun hän on ollut puoli vuotta raittiina.

Loukkaantuminen oli alkuun verinen, mutta myöhemmin mies totesi lääkärin olevan oikeassa. Vasta raittiusjakson jälkeen hänelle voitiin tehdä masennusdiagnoosi.

Irti kemiallisesta persoonasta

-Kun ihminen hukuttaa erilaiset tunteensa alkoholiin, oma aito persoona ei pääse muodostumaan, Kinnunen sanoo.

– Kun lopettaa alkoholin käytön, aito persoona pääsee esiin ja kasvamaan.

– Raitistumisprosessi oli minulle samalla myös osa itsenäistymisprosessia.

Kouluttauduin päihdeterapeutiksi ja auktorisoiduksi seksuaalineuvojaksi.

– Seksuaaliterapiassa on määritelty ihmisen seksuaaliset oikeudet. Tästä sain ajatuksen kehittää myös raittiusoikeudet, Kinnunen kertoo.

Raittiusoikeuksiin kuuluvat muun muassa oikeus määritellä oma raittius ja oikeus tietoon raittiista elämäntavasta. Samoin myös oikeus elää vapaana syrjinnästä ja henkisestä väkivallasta, jota alkoholimyönteinen kulttuuri aiheuttaa.

– Raitistunut voi joutua alkoholin käytöstään syyllisyyttä tuntevan projisoinnin kohteeksi. Joku on ilkeä ja hyökkäävä, koska mielessä herää kivulias kysymys, miksi hän itse käyttää alkoholia. On hyvä olla hereillä tämän dynamiikan suhteen. Itse en suostu enää ottamaan tarjottua roolia, menemään mukaan peliin.

Kinnuselle raittius merkitsee ennen kaikkea henkistä vapautta. Raittiilla on huomattavasti suurempi valinnanvapaus kuin alkoholin käyttöä ihannoivalla.

– Missioni on tehdä raittiutta näkyvämmäksi ja arkipäiväisemmäksi, Kinnunen toteaa.

Alkoholimyönteinen sovittaa kireää pipoa päihteettömälle

Suomalaisista joka viides on alkoholisti tai alkoholin riskikäyttäjä. Miten ennaltaehkäisevää työtä tulisi Kinnusen mielestä kehittää, jotta nämä määrät saataisiin vähenemään?

Terapeutin vastaus on tiedon lisääminen.

– Raitis elämä tutummaksi, hän linjaa.

Alkoholimyönteinen yhteiskunta määrittelee normin: alkoholin käyttö – vähintään jossain määrin – on normaalia ja oikein. Jos päihteitä ei käytä lainkaan, on epänormaali. Raitis valinta leimataankin helposti ”tiukkapipoiseksi” tai ”raivoraittiiksi”.

– Jos alkoholi tulisi nyt markkinoille, se kiellettäisiin, hän toteaa.

– Alkoholi on solumyrkky ja liuotin, yksi myrkyllisempiä huumeita.

– Olen rampannut 17 vuotta erilaisissa terapioissa, joissa olen todennut, että suuri osa oireistani on alkoholin aiheuttamia.

Nykyään Kinnunen toimii BM-klinikan johtajana, vetää päihdekuntoutuskursseja, ohjaa vertaistukiryhmiä ja vastaanottaa myös yksilöasiakkaita. Klinikan uusin toimipaikka on Eiran sairaalassa Helsingissä.

– Eiran sairaalassa toimii myös katkopalvelut, päihdelääkäri ja -psykiatri, olen hyvin tyytyväinen tästä yhteistyömahdollisuudesta, hän toteaa.

Kilauta kaverille!

Ulkopuolinen kuvittelee helposti alkoholistin syrjäytyneeksi ja kodittomaksi, mutta Kinnusen kokemuksen mukaan valtaosa alkoholiriippuvaisista on työssäkäyviä ja perheellisiä ihmisiä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että alkoholin tuottamat ongelmat koskettavat paljon laajempaa piiriä kuin vain alkoholistia itseään.

Kinnunen antaa BM-klinikan Facebook-sivuilla raitisteluvinkkejä koskien myös omaisia.

– Päihderiippuvuuden luonteeseen näyttäisi kuuluvan alttius eristäytymiseen henkisesti. Erityisesti meillä miehillä on tapana ensin kärsiä isoimmat kolhut yksin, vetäytyä sinne luolaan nuolemaan haavat ja vasta sitten uskaltautua kertomaan asioista jollekin toiselle, vaikka helpommallakin voisi päästä.

– Kilauttaminen kaverille purkaa helposti eristäytymistä, joka voi olla riski raittiudelle pitkässä juoksussa. Jätä lenkki tai jumppa väliin, kun ahistaa ja soita kaverille, saatat yllättyä, Kinnunen kirjoittaa.

– Joskus mieli saattaa selitellä, että enhän minä voi vaivata kaveria omilla huolillani, sillähän on jo muutenkin hommaa niin paljon, tai jotain tyyliin ”itse on ihmisen taakkaansa kannettava”.

– Mutta ”aatteleppa ite”, niin kuin Jope Ruonansuu opettaa, että miten kauniin lahjan annat kaverille, kun pirautat hänelle ja avaudut. Kaveri saa kokemuksen, että hän on arvokas ja sinä selvästi luotat häneen, hän on siis luotettava ihminen. Kaverista tuntuu, että hänenkin elämällään on tarkoitus ja hän saa upean auttamisen kokemuksen, että on voinut olla hyödyksi ja avuksi. Se on jalo tunne.

Arjessa saatamme todeta, että tuntuu paremmalta, kun uskaltaa avata suunsa ja kertoa huolistaan jollekin luotetulle. Kuitenkaan huolien jakaminen ei ole vain mukava tunne. Sitä tukee vankasti myös kova tiede.

– Psykoterapiaa on tutkittu myös aivoja kuvaamalla. Aivokuvauksissa on todennettu, että aivoissa tapahtuu muun muassa puheterapian avulla fysiologisia muutoksia. Esimerkiksi verenkierto vilkastuu hippokampuksessa, joidenkin aivoalueiden ylivilkkaus vaimenee ja toisaalla taas surkastuneet väylät aivosolujen välillä aukeilee. Puhuminen siis muuttaa aivoja konkreettisesti, terapeutti linjaa.

Raittiusoikeuksien julistus

Jussi Kinnunen listaa seuraavia asioita raittiin oikeuksiksi. Mitkä näistä toteutuvat mielestäsi tämän päivän Suomessa?

  • Oikeus tietoon raittiista elämäntavasta
  • Oikeus määritellä oma raittiutensa
  • Oikeus olla selittelemättä selvin päin
  • Oikeus olla kohtaamatta sosiaalista painetta raittiuden takia
  • Oikeus päihdehoitoon sekä tietoon niistä
  • Oikeus edistää raittiita näkemyksiä, myös kulttuureissa, joissa raittius ei vastaa normatiivista mallia

Teksti ja kuva: Tuula-Maria Ahonen

Tavoitteena itsensä kehittäminen ja voittaminen

Raittiuden Ystävien Urheiluliiton hallituksen jäsen Sonja-Sofia Rannanjärvi, 26, nauttii tällä hetkellä täysin siemauksin saavuttamistaan kovan työn tuloksista voitettuaan Body Fitness … Jatka lukemista Tavoitteena itsensä kehittäminen ja voittaminen

Fitness-urheilussa kilpaillaan kehon lihaksikkaalla ulkomuodolla. Ero perinteiseen kehonrakennukseen on, että arvioitavana ovat myös kehon sopusuhtaisuus ja toiminnallisuus. Fitnessurheilijalla täytyy olla terveelliset elämäntavat ja vahva sitoutuminen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sofia Rannanjärvi ja reipasta treenaamista kisoja varten
Sofia Rannanjärvi ja reipasta treenaamista kisoja varten

Raittiuden Ystävien Urheiluliiton hallituksen jäsen Sonja-Sofia Rannanjärvi, 26, nauttii tällä hetkellä täysin siemauksin saavuttamistaan kovan työn tuloksista voitettuaan Body Fitness SM-karsinnat, neljännen sijan Body Fitness SM-kilpailuissa, neljännen sijan parhaana suomalaisena kansainvälisessä Ben Weider Legacy Cup-kilpailussa ja neljännen sijan Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa Ruotsin Alingsåsissa.

Toimintaterapeutiksi kaksi vuotta sitten valmistunut määrätietoinen nuori nainen kertoo, että hänellä on ollut terveelliset elämäntavat aina, sillä hän on harrastanut urheilua ja kilpaillut eri lajeissa koko ikänsä. Suunnan liikunnan pariin hän on saanut urheilijavanhemmiltaan ja vanhemmilta sisaruksiltaan.
– En ole koskaan kokenut terveellisiä elämäntapoja haastaviksi, sillä nautin siitä, että niiden ja kovan työn tuloksena kykenen voittamaan itseni ja kehittymään uudelleen urheilun parissa, hän painottaa.

Sonja-Sofian aamut alkavat kilpakauden aikana aikaisin – jo viimeistään viiden aikaan salille lähdön merkeissä. Aamutreenien jälkeen hän siirtyy sujuvasti toimintaterapeutin rooliin ja iltaa kohden hänen työnsä vaihtuvat jälleen treeniohjelman pariin. Hän kertoo aloittaneensa Fitfarmin kisavalmennuksessa kesäkuussa 2013.

– Treenasin ensimmäisiin kisoihini Bikini fitneksessä Jari Mentulan eli Bullin valmennuksessa, mutta siirryin kisadieetin alkuvaiheessa toisen Fitfarmin valmentajan, Harri Forsbergin valmennukseen. Yhteistyössä valmentajien kanssa päätimme vaihtaa ensimmäisten kilpailujen jälkeen lajia Body fitnekseen, koska katsoimme, että vartaloni sopiikin paremmin tähän lajiin, hän kuvailee.

Treeniä ja motivaatiota

Treenaaminen kisakaudella edellyttää tarkkaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa, ja niiden ohella täytyy huolehtia myös kilpailuasentojen hiomisesta.
Sonja-Sofia sanoo, että kisadieetti kestää kokonaisuudessaan noin puoli vuotta, josta keholle rankinta aikaa on noin kaksi kuukautta.

– Treeniohjelman ja ravinnon lisäksi kilpailuun valmistautujan täytyy huolehtia suhteellisen hyvistä ja säännöllisistä yöunista, stressin vähäisyydestä sekä motivaation ylläpitämisestä samaan tapaan kuin kenen tahansa urheilijan. Harjoittelen itse kisakaudella yli kymmenen kertaa viikossa, joista noin puolet on saliharjoittelua. Salitreenien lisäksi hion myös kilpailuasentoja, hän kuvailee.

– Myös vapaahetkistä täytyy osata ottaa kaikki irti. Erityisesti kisakauden jälkeen pyrin rauhoittamaan tilanteen ja rentoudun muun muassa lukemisen, rentoutusharjoitusten, lomailun ja ystävien ja sukulaisten parissa. Kisakaudella ei ole lainkaan lepoviikkoja, mutta yksi lepopäivä treeneistä tulee olla palautumisen vuoksi kerran viikossa.

Sonja-Sofia kertoo syövänsä aina terveellisesti ja monipuolisesti muun muassa riisiä, kanaa, munia, kasviksia ja hedelmiä sekä erilaisia proteiinipitoisia juomajauheita.

– Itselleni tärkein asia tämän lajin harjoittelussa on oikea tuntuma ja treenaamisen tulee olla kovaa, mutta mielekästä. Olen kohdannut ylikunnon yleisurheiluaikoina, joten olen oppinut myös kuuntelemaan kroppaani. Joskus näitäkin asioita joutuu oppimaan kantapään kautta, hän tuumailee.

Somepäivityksiä

Sonja-Sofia kertoo, että fitness-urheilu on vaativaa ja haastavaa, mutta myös antaa ja opettaa paljon.

– Itselleni fitness lajina sopii siinä mielessä erittäin hyvin, sillä tykkään itseni haastamisesta ja rutiineista. Ne, tiukka treeni ja ennalta määrätty ravinto takaavat itselleni samalla myös hyvän mentaliteetin, hän painottaa.

Sonja-Sofia kertoo päivittävänsä kuulumisiaan tiiviisti eri somepalveluihin.

– Pidän blogia netissä omilla sivuillani, mutta nyt kisojen alla sen kirjoittaminen on täytynyt jättää tauolle.

– Minulta kysellään paljon treenaamisesta, ruokavaliosta ja motivaation löytymisestä. Se on hienoa ja yritänkin vastailla parhaani mukaan.

Sonja-Sofia lisää puhuvansa terveellisten elämäntapojen ja raittiuden puolesta.

– Toivon, että nuoret ihmiset löytäisivät harrastuksen esimerkiksi Raittiuden Ystävien Urheiluliiton toiminnasta.

Teksti: Minna Korva-Perämäki Kuva: Sonja-Sofia Rannanjärven kuvagalleria

Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä

Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen … Jatka lukemista Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä

Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen uskoo! Alkoholistin poikana kasvanut mies joutui vanhimpana lapsena suurperheessä paikkaamaan usein isäänsä, joka oli rikkomassa ison kirjan käskyjä.

– Faija jouti yhden reissun lopuksi yläkerran orkesteriin soittamaan, muusikko kertoo isänsä kohtalosta ja jatkaa:

Olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valele-maan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani.
– Jos olisin itse juonut jokaisen kipon mitä mulle on elämän aikana tarjottu, mutkin ois kuopattu jo aikoja sitten.

Remun mukaan juuri suomalainen kansantauti, alkoholismi, on syynä siihen, että maa on menettänyt monta lahjakasta taiteilijaa.

– Mä olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valelemaan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani samalla kun lakkailen varpaankynsiäni, mies kertoo omasta alkoholin käytöstään.

Remu Aaltonen on omaperäinen mies, suomalaisen rokin legenda ja kaiken tämän lisäksi 100% raitis.
Remu Aaltonen on omaperäinen mies, suomalaisen rokin legenda ja kaiken tämän lisäksi 100% raitis.

Mystisiin asioihin ja sielun salaisuuksiin uskovan herran sanat ovat paitsi kielellisesti akrobatiaa myös moniulotteisia ja huumorilla tuhdisti kuorrutettuja.

Suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.
Miten Remusta kasvoi tämä uniikki herra, jota monet ovat pitäneet roolimallina, toiset paatuneena rikollisena? Kuten taidekin taiteilija jakaa mielipiteitä. Mutta tunteeko kukaan tätä taiteilijaa todella?

– Sillä ei ole väliä. Vaan sillä on, tunteeko itse itseään, mies kuittaa.

Hänestä suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.

Kemikaaleja ja muita addiktioita

Entä rock and roll? Eikö siihen perinteisesti kuulu jotakuinkin kaikki mausteet, kemikaaleja myöten?

– No joo, mut maailma muuttuu ja me sen mukana. Kyl nykyään jo lähtökohtaisesti bändit hiffaa et musakin on bisnestä eikä vaan juhlahumua, konkari kertoo.

Jos addiktiosta puhutaan, on Remusta kännykätkin aika kovaa kamaa. Hänestä on surkuhupaisaa, kun ihmiset soittelevat älypuhemilla toisilleen “Hei mä en tiedä mitä mä teen”.

– Kandeisko mieluummiin katsoa vaik peiliin ja kysyä Hey What happened Ed, suulas visionääri sanoo ja avaa kernaasti enemmän aatoksiaan nykyihmisten läsnäolon taidoista.

Hänestä ympärillä oleva maailma on niin täyteläinen että virikettä riittää 24/7 eikä huomiota ihmisillä tunnu riittävän kaikkein lähimmälle ystävälle, itselle. Kyky kääntyä sisäänpäin heikkenee, kun pienikin vapaahetki, vaikka rullaportaissa, pyhitetään puhelimelle.

– Tsiigaa kehitystä. Eka odotetaan sata miljoonaa vuotta et saadaan Telluksen tallaajan pää apinan etukenosta pystyyn. Sit viisitoista vuotta Nokian banaanipuhelimen jälkeen on niskat taas kyttyrässä, ku nenä on ruudus kii. Jos silmät vaan on auki, lapanen liimaantuu luuriin, Remu pohtii evoluutiota käytännössä.

– Lapsista puhumattakaan! Mieti nyt jotain kehitysvaiheita, kun lapsi tekee jotain ja pyytää [Äiti hei kato!] ja mutsi kyttää vaan telefööniä. Eihän siinä luonnekaan kehity ihan perinteisesti, tai vähintään roolimalli on vinksahtanut, Remu avautuu.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

Päihteetön vaihtoehto nousuun uusin keinoin

Raittiuden Ystävät ry:n hallituksen jäsen ja monitoimimies Joni Villanen korostaa päihdekeskeisen kulttuurimme tervehdyttämisessä raittiiden yhteistyötä ja uusia lähestymistapoja. Joni Villanen … Jatka lukemista Päihteetön vaihtoehto nousuun uusin keinoin

Joni Villanen esiintyy harrastuksenaan jongleerina ja taikurina.
Joni Villanen esiintyy harrastuksenaan jongleerina ja taikurina.

Raittiuden Ystävät ry:n hallituksen jäsen ja monitoimimies Joni Villanen korostaa päihdekeskeisen kulttuurimme tervehdyttämisessä raittiiden yhteistyötä ja uusia lähestymistapoja.

Joni Villanen lähtee vuonna 2016 kiertämään RY:n Uudenmaan jäsenyhdistyksiä tavoitteenaan tuoda uusia ideoita yhdistysten toimintaan. Villanen on järjestänyt vuonna 2008 perustamassaan Oman Elämänsä Sankarit ry:ssä lähes viikoittain päihteetöntä toimintaa kotipaikkakunnallaan Porvoossa. Nyt hän levittää Raittiuden Ystävien raittiuslähettiläänä tätä konseptia myös muualle Etelä-Suomeen.

Seuratessaan raittiiden tuttujensa elämää Villanen on huomannut, että monia heistä yhdistää haluttomuus erottautua alkoholia käyttävistä tuttavistaan. Toisaalta he eivät myöskään luopua raittiudesta. Taustalla saattavat olla terveyssyyt tai elämänhistoriassa koetut vaikeat kokemukset päihteistä.

Raittiutta saatetaan jopa hävetä. Pelätään syrjään jäämistä.
– Raittiutta saatetaan jopa hävetä. Pelätään syrjään jäämistä ja siksi usein juuri nuoret hakevat alkoholista helpotusta ujouteen ja sulkeutuneisuuteen. Tämä koskee varsinkin nuoria, kun taas aikuisina tunnetaan ja tunnustetaan jo paremmin ystäväpiirin erilaiset tavat elää. Kaikkia tulee kutsua mukaan avoimeen ja keskustelevaan raittiusväkeen, jossa saa olla oma itsensä ja sinut raittiutensa kanssa.

Yhtenäiskoulun koulunkäyntiohjaajana nykyisin toimiva Villanen haki raittiina kotikaupungistaan tapoja viettää vapaa-aikaa ilman alkoholia tai muita päihteitä. Kun niitä ei löytynyt, päätti parikymppinen mies perustaa itse tilaisuuden nauttia päihteettömästä illanvietosta. Kotitaloyhtiön vuokrattava yhteistila tarjosi helpot puitteet tilaisuudelle.

– Perustin Oman Elämänsä Sankarit -yhdistyksen juuri siksi, ettei kenenkään tarvitsisi olla raittiina yksin. Anniskeluoikeuspaikkoja on niin joka puolella, että tarvitaan vastaavasti joka paikkakunnalla perjantai- ja lauantai-iltaisin edes yksi paikka, jossa ei ole alkoholia tai muita päihteitä tarjolla, Villanen kertoo.

Monet käyvät baareissa, koska vaihtoehtoa ei
oikeastaan ole.
– Ensimmäiseen iltaan tuli kaksi ihmistä ja kuukausi myöhemmin perustimme yhdistyksen. Emme paasaa päihteettömyydestä. Meidän ei tarvitse. On itsestään selvää, että illoissa ollaan selvin päin. Oleellista on raittiin yhteisen ajan viettäminen. Kun ihminen on Oman Elämänsä Sankari, hänen ei tarvitse käyttää päihteitä. Monet aikuiset käyvät baareissa, koska vaihtoehtojakaan ei oikeastaan ole. Meidän järjestämät illat pitävät monet poissa päihteiden käytöstä, muistuttaa Joni Villanen.

Myös Porvoon Raittiusseuran varapuheenjohtajana toimiva Joni näkee, että iltoihin pitää olla matala kynnys ja helppo tulla. Tilan järjestämisessä saisivat olla yhdistysten tukena ensisijaisesti kunnat, mutta yhteistyötä on tarkoitus laajentaa myös muihin toimijoihin.
– Odotan ensi vuoden kiertueelta aitoja kohtaamisia ja rehellistä

Toimintamahdollisuuksien pohtimista. On välttämätöntä myöntää, ettei raittiustoimintaa ole tällä hetkellä riittävästi.

Lupa elää raittiisti

Tilastojen mukaan suomalaisista 10 prosenttia on täysin raittiita, mutta silti raittius ei vaikuta olevan suuressa huudossa. Varsinkin nuorten aikuisten parissa vallitsee yhä valitettavan yleisesti käytäntö, että päihteettömyyttä pitää perustella. Ja jos ei ole raskaana tai autolla liikkeellä, pidetään muita syitä usein heikkoina. Joni Villanen näkee asian positiivisena haasteena.

En pidä siitä, että minut määritellään absolutistiksi tai raittiiksi.
– Alkoholi- ja päihdekeskeisen maailman keskellä raittiudesta on tehty leimaavaa ja tylsää. En pidä siitä, että minut määritellään absolutistiksi tai raittiiksi. Miksi henkilöllä, joka ei käytä tiettyjä aineita, pitäisi olla tietty nimi tai määritelmä. Nykyinen valtavirran asetelmahan lähtee siitä, että on normaali tila käyttää päihteitä. Kaikkein ristiriitaisin on alkoholi, koska sitä jotkut yrittävät puolustaa jopa terveysarvoilla. Näistä syistä johtuen raittiustyö on suomalaisten parissa yhtä vaikeaa kuin jään myyminen eskimoille, Villanen kuittaa.

Omassa elämässään Villanen on nähnyt läheltä, kuinka alkoholi vie vuosien saatossa ihmiseltä elämän. Tämän lähtökohdan vuoksi hän ei ole kiinnostunut päihteiden käytöstä missään muodossa.

– Elämääni eivät yksinkertaisesti päihteet kuulu. Haluaisin elää maailmassa, missä alkoholittomuus on normaalitila, joka ei tuo vihaisia katseita. Ongelma piilee siinä, että lähes aina päihteiden käyttö opitaan toisilta, useimmiten vanhemmilta tai kavereilta saadun mallin mukaan. Jotkut nuoret jopa juovat yhdessä vanhempiensa kanssa. Kuitenkin on tutkimuksissa osoitettu, että vanhempien edesauttaminen asiassa ainoastaan lisää nuorten päihteiden käyttöä nyt ja tulevaisuudessa, Villanen muistuttaa.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

On mahtavaa, kun saa olla raitis isä myös jouluna

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi on muuttunut mies. Vertaisryhmän avulla vuonna 2007 raitistunut perheen isä ja aviomies kertoo päihteiden käytöstään … Jatka lukemista On mahtavaa, kun saa olla raitis isä myös jouluna

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi on muuttunut mies. Vertaisryhmän avulla vuonna 2007 raitistunut perheen isä ja aviomies kertoo päihteiden käytöstään menneen elämän vaiheena, jonka muistaa synkkänä varjona nykyiseen raittiiseen elämään verrattuna.

Heikki Törmi (Kuva: Ia Samoil)
Heikki Törmi (Kuva: Ia Samoil)

– Pelko perheen ja oman elämänsä menettämisestä oli viimeinen raja – kokemus siitä, että jos jatkan juomista kuolen. Oman sisäisen tuskan piti kasvaa tarpeeksi suureksi. Omat lapset olivat myös vastaansanomaton peili. Juominen, lastenhoito ja vieläpä työnteko eivät mahtuneet samaan maailmaan, kertoo Heikki Törmi.

Kolme vuotta raitistumisensa jälkeen Törmi aloitti Tommi Hellstenin Ihminen tavattavissa -koulutuksen, josta hän valmistui jouluna 2013. Nyt hän opiskelee työnsä ohessa hahmoterapeutiksi Tanskan GIS-instituutissa ja psykodraamaohjaajaksi Helsingin psykodraamainstituutissa. Koulutuksiin liittyvä oman elämän prosessointi auttoi vertaisryhmätyöskentelyn ohella ymmärtämään omia toimintamekanismeja ja päihteisiin liittyvää problematiikkaa. Halu ymmärtää omaa elämää ajoi opiskelemaan.

– Olin kiinni päihtymisen kokemuksessa ja elämänpaossa. Juomisesta oli muodostunut minulle tärkeä ja tuhoisa mekanismi oman elämän tunteiden hallinnassa. Se riistäytyi käsistä. Yritin saada juomista kuriin laihduttamalla, kuntoilemalla, juomalla kalliimpia juomia, lukemalla päihdelääketieteen kirjoja, filosofiaa, käymällä terapiassa jne. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Minusta ei tullut kohtuukäyttäjää vaan aina viina vei minua.

– Olisin ollut mieluummin jopa mielenterveysongelmainen kuin päihdeongelmainen, koska halusin sillä tavoin pitää juomisesta viimeiseen asti kiinni.

Törmi pelkäsi, että elämä raittiina olisi tyhjää ja onttoa.
Päihderiippuvainen mieli oli huomaamatta muodostanut vaihtoehdosta, eli päihteiden käytön lopettamisesta, pelottavan uhkakuvan. Törmi pelkäsi, että elämä raittiina olisi tyhjää ja onttoa. Mielen kauhukuva osoittautui kuitenkin perinpohjin valheelliseksi.

– Ymmärsin, etten päihteitä käyttäessäni ollut vielä kuollut, mutten elänytkään. Sitten tuli vahva halu elää ja päästä sisäisestä vankilasta. Ratkaisevaa oli se, että halusin elää ja raitistua. Oli valtavan vapauttavaa saada lopulta todeta, ettei minun tarvinnut enää juoda, vaan saan raittiina olla oma itseni. Valtava uudelleensyntymisen kokemus tuli aika pian sen jälkeen.

Törmi kiittelee vaimonsa kannustusta ja päättäväisyyttä miehensä tukemisessa.

– Vaimoni tuki merkittävällä tavalla raitistumistani. Hän ymmärsi, mutta oli myös tiukka. Juomisesta tuli tuskallista, kun ymmärsin kuinka tosissaan vaimoni oli sitä vastaan ja riskinä oli perheen menettäminen.

Muistelu vie miehen myös lapsuuden ja nuoruuden perheeseen, jossa hän oli kasvanut alkoholimyönteisessä ilmapiirissä, mutta saanut elämälleen muuten hyvät lähtökohdat.

– Kotiympäristö tuki herkkyyttäni, mutta sitten hyppy aikuisuuteen kiltin pojan roolista oli liian pitkä. Olin kiltti mukautuja ja minun oli vaikea löytää omaa paikkaani aikuisten maailmassa ja saada kiinni omasta sisimmästäni – siitä kuka olen ja mikä on oma tieni. Epävarmuus ja elämänpelko ajoivat päihteisiin.

päihteiden käytön motiivina oli tarve säädellä pärjäämisen ja pelon tunteita.
Nyt myöhemmin tarkasteltuna Törmi näkee, että päihteiden käytön motiivina oli tarve säädellä pärjäämisen ja pelon tunteita. Päihteet turruttivat murheet ja antoivat valheellisia elämänhallinnan kokemuksia.

– Hain tuurijuoppona pakoa arjesta ja tuskallisista tilanteista. Koin kuitenkin samaan aikaan häpeää päihteiden käytöstä. Kokemus omasta elämästä kaatuvina dominonappuloina – siitä miten päihteet tuhoaisivat vähitellen elämäni hyvät asiat – oli lopulta pysähdyttävä.

– Ymmärsin syvän häpeän tunteen olevan aidon minän kärsimystä addikti-minän käytöksestä. Häpeä voi johtaa juomisen kasvamiseen tai paremmassa tapauksessa muutoksen haluamiseen. Minun kohdallani se johti raitistumiseen. Ihmisten kohtaamisessa auttaa paljon, kun ymmärtää, että jokaisessa on aito minä – se puoli, joka on viaton ja puhdas, ja joka tahtoo hyvää.

Teatterialan ammattilainen ja monitoimimies näkee, että on tärkeää tunnistaa addiktiivisuus, koska meissä kaikissa on riski ajautua riippuvaisuuteen. Ja riippuvuudella on monia muotoja. Törmi kokee, että vertaisryhmätyöskentelyn ja asian syvällisen käsittelyn kautta voi minkä tahansa riippuvuuden laittaa lepotilaan.

Alkoholista vapautuminen aloitti löytöretken
– [Alkoholista] vapautuminen aloitti löytöretken, parisuhteen työstämisen, isäksi kasvamisen sekä uuden ammatti-identiteetin löytämisen. Muutoksen myötä sain voimaa katsoa myös taaksepäin ja hakea vastausta siihen, mistä päihteiden käytössäni oli kyse, ja miksi minun oli niin paha olla.

Törmi kertoo, että monet ovat olleet positiivisen kiinnostuneita hänen raitistumisestaan. Mies muistelee kohtaamisia pelkästään lämpimästi, sillä hänet otettiin vastaan kuin vakavasta sairaudesta toipunut.

– Olen saanut pelkästään tukea raitistumiselleni. Yhteiskunta ja kulttuurimme ovat kuitenkin liian alkoholikeskeisiä. Alkoholi on imeytynyt kulttuuriin. Yhteiskunnan pitäisi minimoida ja ehkäistä alkoholihaittoja. Saatavuuden rajoittaminen sekä hinnan ja valistuksen lisääminen ovat siinä avainasemassa.

Heikki Törmi näkee tulevaisuuden vakaana ja valoisana. Huomiselta on lupa odottaa uusia ja hyviä asioita.

– Raittius on kaikkiaan antanut minulle paljon. Raittiina olen elinvoimaisempi, luovempi ja jaksan paremmin. Olen paremmin läsnä sekä läheisilleni että itselleni. Raitistuminen on antanut mahdollisuuden elää, haaveilla ja tutkia elämää. Ja myös korjata niitä asioita, joita päihteiden käytölläni aiheutin. Raittiina koen eläväni ihmisarvoista elämää. Ihminen ei tarvitse päihteitä mihinkään!

Raitis vanhemmuus on Törmille tärkeää myös juhla-aikoina. Kahden pojan isä on kiinnostunut monipuolisesti siitä miten elää läheistensä kanssa hyvää elämää.

– On mahtavaa, kun saan myös jouluna olla raitis isä ja antaa omalla esimerkilläni kuvan raittiista vanhemmuudesta. Raitis elämä on aivan mahtavaa!

Teksti: Marko Kailasmaa