raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Henkilökuvassa. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä

Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen … Jatka lukemista Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä

Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen uskoo! Alkoholistin poikana kasvanut mies joutui vanhimpana lapsena suurperheessä paikkaamaan usein isäänsä, joka oli rikkomassa ison kirjan käskyjä.

– Faija jouti yhden reissun lopuksi yläkerran orkesteriin soittamaan, muusikko kertoo isänsä kohtalosta ja jatkaa:

Olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valele-maan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani.
– Jos olisin itse juonut jokaisen kipon mitä mulle on elämän aikana tarjottu, mutkin ois kuopattu jo aikoja sitten.

Remun mukaan juuri suomalainen kansantauti, alkoholismi, on syynä siihen, että maa on menettänyt monta lahjakasta taiteilijaa.

– Mä olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valelemaan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani samalla kun lakkailen varpaankynsiäni, mies kertoo omasta alkoholin käytöstään.

Remu Aaltonen on omaperäinen mies, suomalaisen rokin legenda ja kaiken tämän lisäksi 100% raitis.
Remu Aaltonen on omaperäinen mies, suomalaisen rokin legenda ja kaiken tämän lisäksi 100% raitis.

Mystisiin asioihin ja sielun salaisuuksiin uskovan herran sanat ovat paitsi kielellisesti akrobatiaa myös moniulotteisia ja huumorilla tuhdisti kuorrutettuja.

Suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.
Miten Remusta kasvoi tämä uniikki herra, jota monet ovat pitäneet roolimallina, toiset paatuneena rikollisena? Kuten taidekin taiteilija jakaa mielipiteitä. Mutta tunteeko kukaan tätä taiteilijaa todella?

– Sillä ei ole väliä. Vaan sillä on, tunteeko itse itseään, mies kuittaa.

Hänestä suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.

Kemikaaleja ja muita addiktioita

Entä rock and roll? Eikö siihen perinteisesti kuulu jotakuinkin kaikki mausteet, kemikaaleja myöten?

– No joo, mut maailma muuttuu ja me sen mukana. Kyl nykyään jo lähtökohtaisesti bändit hiffaa et musakin on bisnestä eikä vaan juhlahumua, konkari kertoo.

Jos addiktiosta puhutaan, on Remusta kännykätkin aika kovaa kamaa. Hänestä on surkuhupaisaa, kun ihmiset soittelevat älypuhemilla toisilleen “Hei mä en tiedä mitä mä teen”.

– Kandeisko mieluummiin katsoa vaik peiliin ja kysyä Hey What happened Ed, suulas visionääri sanoo ja avaa kernaasti enemmän aatoksiaan nykyihmisten läsnäolon taidoista.

Hänestä ympärillä oleva maailma on niin täyteläinen että virikettä riittää 24/7 eikä huomiota ihmisillä tunnu riittävän kaikkein lähimmälle ystävälle, itselle. Kyky kääntyä sisäänpäin heikkenee, kun pienikin vapaahetki, vaikka rullaportaissa, pyhitetään puhelimelle.

– Tsiigaa kehitystä. Eka odotetaan sata miljoonaa vuotta et saadaan Telluksen tallaajan pää apinan etukenosta pystyyn. Sit viisitoista vuotta Nokian banaanipuhelimen jälkeen on niskat taas kyttyrässä, ku nenä on ruudus kii. Jos silmät vaan on auki, lapanen liimaantuu luuriin, Remu pohtii evoluutiota käytännössä.

– Lapsista puhumattakaan! Mieti nyt jotain kehitysvaiheita, kun lapsi tekee jotain ja pyytää [Äiti hei kato!] ja mutsi kyttää vaan telefööniä. Eihän siinä luonnekaan kehity ihan perinteisesti, tai vähintään roolimalli on vinksahtanut, Remu avautuu.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

Päihteetön vaihtoehto nousuun uusin keinoin

Raittiuden Ystävät ry:n hallituksen jäsen ja monitoimimies Joni Villanen korostaa päihdekeskeisen kulttuurimme tervehdyttämisessä raittiiden yhteistyötä ja uusia lähestymistapoja. Joni Villanen … Jatka lukemista Päihteetön vaihtoehto nousuun uusin keinoin

Joni Villanen esiintyy harrastuksenaan jongleerina ja taikurina.
Joni Villanen esiintyy harrastuksenaan jongleerina ja taikurina.

Raittiuden Ystävät ry:n hallituksen jäsen ja monitoimimies Joni Villanen korostaa päihdekeskeisen kulttuurimme tervehdyttämisessä raittiiden yhteistyötä ja uusia lähestymistapoja.

Joni Villanen lähtee vuonna 2016 kiertämään RY:n Uudenmaan jäsenyhdistyksiä tavoitteenaan tuoda uusia ideoita yhdistysten toimintaan. Villanen on järjestänyt vuonna 2008 perustamassaan Oman Elämänsä Sankarit ry:ssä lähes viikoittain päihteetöntä toimintaa kotipaikkakunnallaan Porvoossa. Nyt hän levittää Raittiuden Ystävien raittiuslähettiläänä tätä konseptia myös muualle Etelä-Suomeen.

Seuratessaan raittiiden tuttujensa elämää Villanen on huomannut, että monia heistä yhdistää haluttomuus erottautua alkoholia käyttävistä tuttavistaan. Toisaalta he eivät myöskään luopua raittiudesta. Taustalla saattavat olla terveyssyyt tai elämänhistoriassa koetut vaikeat kokemukset päihteistä.

Raittiutta saatetaan jopa hävetä. Pelätään syrjään jäämistä.
– Raittiutta saatetaan jopa hävetä. Pelätään syrjään jäämistä ja siksi usein juuri nuoret hakevat alkoholista helpotusta ujouteen ja sulkeutuneisuuteen. Tämä koskee varsinkin nuoria, kun taas aikuisina tunnetaan ja tunnustetaan jo paremmin ystäväpiirin erilaiset tavat elää. Kaikkia tulee kutsua mukaan avoimeen ja keskustelevaan raittiusväkeen, jossa saa olla oma itsensä ja sinut raittiutensa kanssa.

Yhtenäiskoulun koulunkäyntiohjaajana nykyisin toimiva Villanen haki raittiina kotikaupungistaan tapoja viettää vapaa-aikaa ilman alkoholia tai muita päihteitä. Kun niitä ei löytynyt, päätti parikymppinen mies perustaa itse tilaisuuden nauttia päihteettömästä illanvietosta. Kotitaloyhtiön vuokrattava yhteistila tarjosi helpot puitteet tilaisuudelle.

– Perustin Oman Elämänsä Sankarit -yhdistyksen juuri siksi, ettei kenenkään tarvitsisi olla raittiina yksin. Anniskeluoikeuspaikkoja on niin joka puolella, että tarvitaan vastaavasti joka paikkakunnalla perjantai- ja lauantai-iltaisin edes yksi paikka, jossa ei ole alkoholia tai muita päihteitä tarjolla, Villanen kertoo.

Monet käyvät baareissa, koska vaihtoehtoa ei
oikeastaan ole.
– Ensimmäiseen iltaan tuli kaksi ihmistä ja kuukausi myöhemmin perustimme yhdistyksen. Emme paasaa päihteettömyydestä. Meidän ei tarvitse. On itsestään selvää, että illoissa ollaan selvin päin. Oleellista on raittiin yhteisen ajan viettäminen. Kun ihminen on Oman Elämänsä Sankari, hänen ei tarvitse käyttää päihteitä. Monet aikuiset käyvät baareissa, koska vaihtoehtojakaan ei oikeastaan ole. Meidän järjestämät illat pitävät monet poissa päihteiden käytöstä, muistuttaa Joni Villanen.

Myös Porvoon Raittiusseuran varapuheenjohtajana toimiva Joni näkee, että iltoihin pitää olla matala kynnys ja helppo tulla. Tilan järjestämisessä saisivat olla yhdistysten tukena ensisijaisesti kunnat, mutta yhteistyötä on tarkoitus laajentaa myös muihin toimijoihin.
– Odotan ensi vuoden kiertueelta aitoja kohtaamisia ja rehellistä

Toimintamahdollisuuksien pohtimista. On välttämätöntä myöntää, ettei raittiustoimintaa ole tällä hetkellä riittävästi.

Lupa elää raittiisti

Tilastojen mukaan suomalaisista 10 prosenttia on täysin raittiita, mutta silti raittius ei vaikuta olevan suuressa huudossa. Varsinkin nuorten aikuisten parissa vallitsee yhä valitettavan yleisesti käytäntö, että päihteettömyyttä pitää perustella. Ja jos ei ole raskaana tai autolla liikkeellä, pidetään muita syitä usein heikkoina. Joni Villanen näkee asian positiivisena haasteena.

En pidä siitä, että minut määritellään absolutistiksi tai raittiiksi.
– Alkoholi- ja päihdekeskeisen maailman keskellä raittiudesta on tehty leimaavaa ja tylsää. En pidä siitä, että minut määritellään absolutistiksi tai raittiiksi. Miksi henkilöllä, joka ei käytä tiettyjä aineita, pitäisi olla tietty nimi tai määritelmä. Nykyinen valtavirran asetelmahan lähtee siitä, että on normaali tila käyttää päihteitä. Kaikkein ristiriitaisin on alkoholi, koska sitä jotkut yrittävät puolustaa jopa terveysarvoilla. Näistä syistä johtuen raittiustyö on suomalaisten parissa yhtä vaikeaa kuin jään myyminen eskimoille, Villanen kuittaa.

Omassa elämässään Villanen on nähnyt läheltä, kuinka alkoholi vie vuosien saatossa ihmiseltä elämän. Tämän lähtökohdan vuoksi hän ei ole kiinnostunut päihteiden käytöstä missään muodossa.

– Elämääni eivät yksinkertaisesti päihteet kuulu. Haluaisin elää maailmassa, missä alkoholittomuus on normaalitila, joka ei tuo vihaisia katseita. Ongelma piilee siinä, että lähes aina päihteiden käyttö opitaan toisilta, useimmiten vanhemmilta tai kavereilta saadun mallin mukaan. Jotkut nuoret jopa juovat yhdessä vanhempiensa kanssa. Kuitenkin on tutkimuksissa osoitettu, että vanhempien edesauttaminen asiassa ainoastaan lisää nuorten päihteiden käyttöä nyt ja tulevaisuudessa, Villanen muistuttaa.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

On mahtavaa, kun saa olla raitis isä myös jouluna

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi on muuttunut mies. Vertaisryhmän avulla vuonna 2007 raitistunut perheen isä ja aviomies kertoo päihteiden käytöstään … Jatka lukemista On mahtavaa, kun saa olla raitis isä myös jouluna

Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi on muuttunut mies. Vertaisryhmän avulla vuonna 2007 raitistunut perheen isä ja aviomies kertoo päihteiden käytöstään menneen elämän vaiheena, jonka muistaa synkkänä varjona nykyiseen raittiiseen elämään verrattuna.

Heikki Törmi (Kuva: Ia Samoil)
Heikki Törmi (Kuva: Ia Samoil)

– Pelko perheen ja oman elämänsä menettämisestä oli viimeinen raja – kokemus siitä, että jos jatkan juomista kuolen. Oman sisäisen tuskan piti kasvaa tarpeeksi suureksi. Omat lapset olivat myös vastaansanomaton peili. Juominen, lastenhoito ja vieläpä työnteko eivät mahtuneet samaan maailmaan, kertoo Heikki Törmi.

Kolme vuotta raitistumisensa jälkeen Törmi aloitti Tommi Hellstenin Ihminen tavattavissa -koulutuksen, josta hän valmistui jouluna 2013. Nyt hän opiskelee työnsä ohessa hahmoterapeutiksi Tanskan GIS-instituutissa ja psykodraamaohjaajaksi Helsingin psykodraamainstituutissa. Koulutuksiin liittyvä oman elämän prosessointi auttoi vertaisryhmätyöskentelyn ohella ymmärtämään omia toimintamekanismeja ja päihteisiin liittyvää problematiikkaa. Halu ymmärtää omaa elämää ajoi opiskelemaan.

– Olin kiinni päihtymisen kokemuksessa ja elämänpaossa. Juomisesta oli muodostunut minulle tärkeä ja tuhoisa mekanismi oman elämän tunteiden hallinnassa. Se riistäytyi käsistä. Yritin saada juomista kuriin laihduttamalla, kuntoilemalla, juomalla kalliimpia juomia, lukemalla päihdelääketieteen kirjoja, filosofiaa, käymällä terapiassa jne. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Minusta ei tullut kohtuukäyttäjää vaan aina viina vei minua.

– Olisin ollut mieluummin jopa mielenterveysongelmainen kuin päihdeongelmainen, koska halusin sillä tavoin pitää juomisesta viimeiseen asti kiinni.

Törmi pelkäsi, että elämä raittiina olisi tyhjää ja onttoa.
Päihderiippuvainen mieli oli huomaamatta muodostanut vaihtoehdosta, eli päihteiden käytön lopettamisesta, pelottavan uhkakuvan. Törmi pelkäsi, että elämä raittiina olisi tyhjää ja onttoa. Mielen kauhukuva osoittautui kuitenkin perinpohjin valheelliseksi.

– Ymmärsin, etten päihteitä käyttäessäni ollut vielä kuollut, mutten elänytkään. Sitten tuli vahva halu elää ja päästä sisäisestä vankilasta. Ratkaisevaa oli se, että halusin elää ja raitistua. Oli valtavan vapauttavaa saada lopulta todeta, ettei minun tarvinnut enää juoda, vaan saan raittiina olla oma itseni. Valtava uudelleensyntymisen kokemus tuli aika pian sen jälkeen.

Törmi kiittelee vaimonsa kannustusta ja päättäväisyyttä miehensä tukemisessa.

– Vaimoni tuki merkittävällä tavalla raitistumistani. Hän ymmärsi, mutta oli myös tiukka. Juomisesta tuli tuskallista, kun ymmärsin kuinka tosissaan vaimoni oli sitä vastaan ja riskinä oli perheen menettäminen.

Muistelu vie miehen myös lapsuuden ja nuoruuden perheeseen, jossa hän oli kasvanut alkoholimyönteisessä ilmapiirissä, mutta saanut elämälleen muuten hyvät lähtökohdat.

– Kotiympäristö tuki herkkyyttäni, mutta sitten hyppy aikuisuuteen kiltin pojan roolista oli liian pitkä. Olin kiltti mukautuja ja minun oli vaikea löytää omaa paikkaani aikuisten maailmassa ja saada kiinni omasta sisimmästäni – siitä kuka olen ja mikä on oma tieni. Epävarmuus ja elämänpelko ajoivat päihteisiin.

päihteiden käytön motiivina oli tarve säädellä pärjäämisen ja pelon tunteita.
Nyt myöhemmin tarkasteltuna Törmi näkee, että päihteiden käytön motiivina oli tarve säädellä pärjäämisen ja pelon tunteita. Päihteet turruttivat murheet ja antoivat valheellisia elämänhallinnan kokemuksia.

– Hain tuurijuoppona pakoa arjesta ja tuskallisista tilanteista. Koin kuitenkin samaan aikaan häpeää päihteiden käytöstä. Kokemus omasta elämästä kaatuvina dominonappuloina – siitä miten päihteet tuhoaisivat vähitellen elämäni hyvät asiat – oli lopulta pysähdyttävä.

– Ymmärsin syvän häpeän tunteen olevan aidon minän kärsimystä addikti-minän käytöksestä. Häpeä voi johtaa juomisen kasvamiseen tai paremmassa tapauksessa muutoksen haluamiseen. Minun kohdallani se johti raitistumiseen. Ihmisten kohtaamisessa auttaa paljon, kun ymmärtää, että jokaisessa on aito minä – se puoli, joka on viaton ja puhdas, ja joka tahtoo hyvää.

Teatterialan ammattilainen ja monitoimimies näkee, että on tärkeää tunnistaa addiktiivisuus, koska meissä kaikissa on riski ajautua riippuvaisuuteen. Ja riippuvuudella on monia muotoja. Törmi kokee, että vertaisryhmätyöskentelyn ja asian syvällisen käsittelyn kautta voi minkä tahansa riippuvuuden laittaa lepotilaan.

Alkoholista vapautuminen aloitti löytöretken
– [Alkoholista] vapautuminen aloitti löytöretken, parisuhteen työstämisen, isäksi kasvamisen sekä uuden ammatti-identiteetin löytämisen. Muutoksen myötä sain voimaa katsoa myös taaksepäin ja hakea vastausta siihen, mistä päihteiden käytössäni oli kyse, ja miksi minun oli niin paha olla.

Törmi kertoo, että monet ovat olleet positiivisen kiinnostuneita hänen raitistumisestaan. Mies muistelee kohtaamisia pelkästään lämpimästi, sillä hänet otettiin vastaan kuin vakavasta sairaudesta toipunut.

– Olen saanut pelkästään tukea raitistumiselleni. Yhteiskunta ja kulttuurimme ovat kuitenkin liian alkoholikeskeisiä. Alkoholi on imeytynyt kulttuuriin. Yhteiskunnan pitäisi minimoida ja ehkäistä alkoholihaittoja. Saatavuuden rajoittaminen sekä hinnan ja valistuksen lisääminen ovat siinä avainasemassa.

Heikki Törmi näkee tulevaisuuden vakaana ja valoisana. Huomiselta on lupa odottaa uusia ja hyviä asioita.

– Raittius on kaikkiaan antanut minulle paljon. Raittiina olen elinvoimaisempi, luovempi ja jaksan paremmin. Olen paremmin läsnä sekä läheisilleni että itselleni. Raitistuminen on antanut mahdollisuuden elää, haaveilla ja tutkia elämää. Ja myös korjata niitä asioita, joita päihteiden käytölläni aiheutin. Raittiina koen eläväni ihmisarvoista elämää. Ihminen ei tarvitse päihteitä mihinkään!

Raitis vanhemmuus on Törmille tärkeää myös juhla-aikoina. Kahden pojan isä on kiinnostunut monipuolisesti siitä miten elää läheistensä kanssa hyvää elämää.

– On mahtavaa, kun saan myös jouluna olla raitis isä ja antaa omalla esimerkilläni kuvan raittiista vanhemmuudesta. Raitis elämä on aivan mahtavaa!

Teksti: Marko Kailasmaa

”Raittius on yksi kauaskantoisimmista ratkaisuista, jonka kansamme voi tehdä”

Miten hän ajattelee: Haastattelussa syväluodattavana kaksi Raittiuden Ystävien ehkä keskeisintä hahmoa

Mistä syntyy sisäinen palo, joka saa ihmisen puurtamaan itseään säästämättä tärkeäksi katsomansa asian eteen? Haastattelimme Raittiuden Ystävien puheenjohtaja Martti Vastamäkeä sekä toiminnanjohtaja ja raitis.fi-lehden päätoimittaja Marko Kailasmaata. Heitä yhdistää paitsi työskentely samalle järjestölle, myös vankkumaton usko asiaansa.

 

Martti Vastamäki ja Marko Kailasmaa, miten ja miksi teistä on tullut raittiita?

Vastamäki: Kotonani ei käytetty alkoholia paitsi kahdesti vuodessa, jos ”vanhan gängin” juhannus- tai uudenvuodenaattokokous osui meille. En nähnyt koskaan vanhempiani humalassa. Koulussa Turmiolan Tommin tarina teki vahvan vaikutuksen. 11-vuotiaana päätin, että en ota koskaan alkoholia. Päätös on pitänyt. Noin 30 vuotta myöhemmin tulin tietoiseksi siitä, että valinta oli varmaankin viisas, kun sain ensi kertaa kuulla, että kaikki miehet äitini puolelta olivat olleet alkoholisteja.

Kailasmaa: Syitä on moniakin, mutta tärkein niistä on raittius itsessään – ei se miltä ongelmilta raittiina ollessan välttyy – vaan ennen kaikkea raittius elämäntapana, valinnanvapautena ja arvona. Minulle raittius ei tyhjene terveyteen tai edes päihteettömyyteen, vaan se on paljon laajempi asia. Raittiudelle ei ole suomenkielessä riittävää synonyymia ja siksi raittiudesta tulee puhua raittiutena.

 

Mitä kaikkea raittius teille merkitsee, miten määrittelisitte raittiuden?

Vastamäki: Raittius on terve elämäntapa, jossa ei ole sijaa päihteille.

Kailasmaa: Selvänä olemisen nautinto ja kirkas ajatuksen juoksu ovat parhaimpia palkintoja. Se ei kuitenkaan tyhjene niihinkään. Raittius ei vähennä tai ota pois mitään tai mistään, vaan ainoastaan antaa, rakentaa ja vahvistaa. Raittius ei syrji tai tuomitse ketään. Jos päihteiden käyttäjät kokevat toisin, he oikeastaan tuomitsevat itse oman käyttönsä ja sitten heijastavat sen niihin, jotka eivät käytä.

 

Miksi olette valinneet raittiuden myös työnne kohteeksi?

Vastamäki: Olen ollut koko ikäni raittiustyössä mukana. Kun olen nähnyt ja hoitanut aivan liian monia alkoholin takia vammautuneita tai kuolleita kansalaisia kirurgin työssäni, on ollut itsestään selvää jatkaa raittiusliikkeen parissa toimimista.

Kailasmaa: Raittius on minulle kutsumus ja rakastamisen arvoinen asia. Raittiudella on jokaiselle jotain annettavaa. Sen kertovat keho, mieli ja ympäristömme, kun elämme raittiina. Tätä haluan edistää – niidenkin parissa, jotka pilkkaavat raittiutta tänään, sillä raitistuttuaan juuri monesta heistä on tullut ympäristönsä kannustavimpia raittiuden puolestapuhujia. Uskon vakaasti, että raittius on yksi välttämättömistä ja kauaskantoisimmista ratkaisuista, jonka kansamme voi tehdä.

 

Oletteko kohdanneet ympäristön painostusta, ihmettelyä tai paheksuntaa raittiuden vuoksi? Jos, miten vastasitte siihen?

Vastamäki: Yliopisto-opintojen alkuvuosina lääketieteellisessä tiedekunnassa oli monta kertaa tilanteita, joissa selvät tai valmiiksi vähän juopuneet halusivat tarjota minullekin. Jatkossa kaikki sitten ovat jo tienneetkin, että kuulun siihen 10 prosentin vähemmistöön. Kysyttäessä vastasin yleensä, että olen tehnyt henkilökohtaisen päätöksen, jossa pysyn.

Kailasmaa: Todella vähän. Olen saanut aina elää kannustavassa ympäristössä ja tehdä omia vahvoja valintojani. Olen kokenut tärkeäksi ottaa omat päätökset oikeilla hetkillä puheeksi ja jäädä pois tilanteista, joissa tiedän olevan alkoholin tai muiden päihteiden käyttöä. Jos raittiutta piilottelee säilyttääkseen sosiaalisen maineen tai jopa ystävät, pettää itseään ja muita.

Raittiudesta kysyttäessä on erinomainen tilaisuus kertoa sen merkityksestä. Saan samassa tilanteessa kertoa olevani tasapainoinen ja luontevaan vuorovaikutukseen kykenevä sosiaalinen ihminen ilman päihteitä, vedota ihmiskunnan luonnolliseen ravintoon ilman myrkkyjä tai maailmanlaajuisiin tilastoihin ihmiskunnan päihteettömyydestä, joskus saatan jopa yllättää väitteellä, että yhteiskuntamme päihdekeskeisyydestä huolimatta ihmiskunta kasvaa kohti älykkyyttä ja päihteettömyyttä ja haluan olla tämän kehityksen edistysaskel, enkä sen jarru.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

Täyskäännös – vankilakierteestä raittiiksi vankilatyöntekijäksi

Johannes Virnes ajatteli rikoksia jo 10 vuotiaana. Päihteiden käyttö alkoi 12–13 vuoden iässä. Vankilareissuja kertyi yhteensä seitsemän. Nyt Virnes on … Jatka lukemista Täyskäännös – vankilakierteestä raittiiksi vankilatyöntekijäksi

Johannes Virnes ajatteli rikoksia jo 10 vuotiaana. Päihteiden käyttö alkoi 12–13 vuoden iässä. Vankilareissuja kertyi yhteensä seitsemän. Nyt Virnes on vapaa ja raitis. Hän tukee ja auttaa kohtalotovereitaan vankilatyöntekijänä.

-Olin hyvin voimakastahtoinen lapsi, ja aloin kapinoida kodin kuria vastaan, Virnes kertoo.

– Aloin myös karkailla kotoa, ja kasvoin sitten nuoruuden kahdessa koulukodissa.

Virnes myöntää koulukotiajan rankaksi, mutta oli siinä hyvääkin:
– Sain sentään peruskoulun päästötodistuksen, kiitos koulukodin.

Enempää koulun penkin kuluttaminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen. Miehen nuoruus kului lavealla tiellä, sillä Virnes koulutti itse itseään rikosten merkeissä. Ensimmäisen kerran hän oli jo 16-vuotiaana tutkintavankeudessa.  

Alussa ryöstöt jännittivät ja pelottivat, mutta kun hommaa teki vuosikausia, niihin turtui.

– Alussa ryöstöt jännittivät ja pelottivat, mutta kun hommaa teki vuosikausia, niihin turtui. Ei enää miettinyt omia tunteita, rikollisuus alkoi käydä työstä.

Kun Virnes oli reilu parikymppinen, parisuhteeseen syntyi poika. Päihteiden käyttö loppui ja Virnes oli viisi vuotta raittiina, mutta rikosten teko jatkui. Kun kumppani jätti, Virnes ratkesi taas juomaankin, vaikka myöhemmin todettuna alkoholi ei auttanut suruun.

Johannes Virnes - raitis.fi-lehti 2015-2
Entinen vanki Johannes Virnes auttaa vankeja löytämään uuden alun elämäänsä kaidalla tiellä.

Vanha konna auttaa toista

Elämän toistuminen samoissa kuvioissa alkoi kuitenkin vuosien saatossa väsyttää Virnestä. Ensimmäisen kerran hänelle syntyi haave rehellisestä elämästä, kun vankilaan tuli vierailulle vankilakierteestä selvinnyt entinen vanki KRIS ry:stä (Rikollisten revanssi yhteiskunnassa -järjestöstä). Hänkin halusi jonakin päivänä olla ex-vanki, joka on auttamassa vankeja.

KRIS ry kertoo nettisivullaan, että vankilatyön tavoitteena on tukea ja kannustaa vankeja ja vankilasta vapautuneita irtaantumaan päihde- ja rikoskierteestä. Käytännössä tämä tarkoittaa kokonaisvaltaisesti uuden elämäntavan ja arkirutiinin luomista. Juuri tähän KRIS kannustaa ja antaa apua.

Apu on toisaalta vertaistukea ja uuden henkilökohtaisen tukiverkoston rakentamista. Toisaalta autetaan käytännön asioissa, kuten vaikkapa ulosotto- tai sosiaaliviranomaisten kanssa asioiden kuntoon järjestelyssä. Työpaikan saaminen auttaa kiinnittymään uuteen elämäntapaan ja koko ympäröivään yhteiskuntaan rakentavalla tavalla. Apu pyritään aina antamaan nopeasti, ilman turhaa byrokratiaa.

– Rohkaisemme vapautumassa olevia kontaktiin pääosin päihteettömillä osastoilla pidettävien KRIS-infojen ja teemaryhmien kautta. Olemme näin mukana valmistelemassa vapautumista. Menemme tarvittaessa portille vastaan, Virnes kertoo. 

Olemme mukana valmistelemassa vapautumista. Menemme tarvittaessa portille vastaan.

Tänä päivänä Virnes elää haavettaan todeksi. Hän on ollut 1,5 vuotta siviilissä ja kertoo ylpeänä, että kesäkuussa tulee täyteen kolme vuotta raittiutta.

– KRIS on ollut minulle todellakin vahva tuki ja iso apu. Vertaistukiryhmillä on suuri merkitys, Virnes toteaa.

– Vankien keskuudessa on sanonta ”kaikkein hulluimmat selviää”. Ne, joilla on mennyt kovimpaa, ja jotka ovat kokeneet isoja menetyksiä. Ne, joista ei ikinä uskoisi, että pääsevät eroon vankila- ja päihdekierteestä, juuri ne selviävätkin.

Päivänvalon kestävä elämä helpompaa

Virnes nykyinen tehtävä on olla vankilatyöntekijänä.

– Meillä on kuukaudessa 300–500 kävijää. Meitä on kymmenkunta työtekijää, osa on RAY:n tuella, osa työmarkkinatuella, osa vapaaehtoisesti. Kahdella työntekijöistämme ei ole vankilataustaa, täydennämme toisiamme.

– Meillä on erilaista toimintaa, keskusteluryhmiä, naisille on oma ryhmänsä, on myös salibandya kerran viikossa, kuntosali ym. Teemme yhteistyötä vankilaviranomaisten kanssa.  

Elän tällä hetkellä erittäin mielekästä elämää, nautin joka päivästä.

– Elän tällä hetkellä erittäin mielekästä elämää, nautin joka päivästä. Päivänvalon kestävä elämä on helpompaa. Elän yhdessä poikani kanssa. Olen hänelle kertonut rehellisesti elämästäni, että isi on hölmöillyt, mutta lopettanut sen.

– Tietenkin pettymyksiä voi tulla, mutta erotilanne opetti, että alkoholi ei auta suruun, ja nykyisin minulla on niin paljon menetettävää, että en halua suurin surminkaan mennä entiseen elämään takaisin, Virnes toteaa.

”Hirveän iso asia tulla nähdyksi ja kohdatuksi”

Samassa talossa KRISin kanssa toimii Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka tukee vapautuvia vankeja monin tavoin viranomaistyöllä.

– Vertaistuki on hirvittävän tärkeää, toteaa uusi toiminnanjohtaja Sanna Väyrynen.

– Prosessit ovat usein pitkiä. Rikokset ja niihin liittyvät oheisongelmat, yhtenä niistä ongelmallinen päihteiden käyttö, syövät ihmisiä, tarvitaan monenlaista tukea. Oma lähestymistapani työhöni on holistinen, kokonaisvaltainen. Ihmistä ei pidä määrittää vain ongelmansa kautta, vaan nähdä hänet kokonaisuutena, Väyrynen jatkaa.

– Ihminen tarvitsee sekä oikeuden ihmisarvoon ja olemassa oloon että mahdollisuuden tulla näkyväksi ja mahdollisuuden kasvaa vankilasta vapauduttuaan.

– Rangaistuksesta vapautuvan tulisi saada leimaamisen sijaan tunne ihmisarvostaan.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen  Kuva: Jari Peltoranta

Rajallisuus tekee Mikko Kuustosen onnelliseksi

Nuorimpien suomalaisten mielestä Mikko Kuustonen on kuuluisa, koska hän on Iina ”Jani-Petteri” Kuustosen isä. Se sopii raitistuneelle ja nöyrälle konkarimuusikolle, joka ei aina ole … Jatka lukemista Rajallisuus tekee Mikko Kuustosen onnelliseksi

Nuorimpien suomalaisten mielestä Mikko Kuustonen on kuuluisa, koska hän on Iina ”Jani-Petteri” Kuustosen isä. Se sopii raitistuneelle ja nöyrälle konkarimuusikolle, joka ei aina ole tunnistanut itseään omasta julkisuuskuvastaan.

 

Jos elo maan päällä jatkuisi ikuisesti, se ei tuntuisi miltään. Ja jos kaikkea on saatavilla, mikään ei tunnu miltään. Nämä viisaudet alkoivat ujuttautua Mikko Kuustosen sisään Afrikassa, missä mies kiersi ja työskenteli YK:n hyvän tahdon lähettiläänä. Tänä päivänä ne ovat erottamaton osa hänen persoonaansa. Osa, jonka ansiosta 52-vuotias Kuustonen tuntee monta kertaa päivässä iloa siitä että on elossa. – Elämän rajallisuus lisää onnellisuutta, mies havainnoi. Mikko Kuustosen tärkein henkinen matkamuisto Afrikasta on ollut kuoleman muuttuminen todelliseksi, arkipäiväiseksi.

Oma tila pullon pohjalta
– Meidän länsimaalainen kulttuurimme pyrkii lujaa kuolemattomuuteen, ihanteissamme on ikuisen nuoruuden perusvire. Se näkyy muun muassa vanhusten hoidon huonossa tilassa. Se näkyy kenties myös mielihyväkeskeisyytenä, Mikko Kuustosen mielestä surkuhupaisana onnellisuuden hakemisena. Aika on repivää, ihmisillä on kovat paineet, joihin haetaan vapaa-ajalla nopeaa helpotusta.
– Raittiutta ei saisi irrottaa keskustelussa muusta elosta. Päihtyminenhän on taivaan lahja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, tavallinen ratkaisu pään nollaamiseksi. Tähän ratkaisuun turvautui pitkään Kuustonenkin. Hän ei koskaan keikkaillut humalassa, mutta kotona tyhjeni viinipullo jos toinenkin. Olemiseen ja oman tilan ottamiseen. Palkintomentaliteetilla.
– Hyvin harvat huomasivat, että olin alkoholisti, koska en pyörinyt ulkona ympäripäissäni, vaan käytin liikaa alkoholia privaatisti. Join yksin. Alkoholi masensi miehen. Lopulta Mikko Kuustonen päätti, ettei hänellä ole varaa jatkaa näin.
– On hankalaa ja piinallista, miten paljon voimia alkoholin käyttö syö. Mieli kääntyy sisäänpäin. Halusin vapauttaa ajatukseni ja energiani johonkin muuhun! Raittius on ollut minulle suunnattoman suuri helpotus. Myllyhoito ja toisten raitistuneiden seura ovat auttaneet Mikko Kuustosta pysymään raittiina nyt seitsemän vuotta. Keikkailun vähentämisestäkin on ollut apua.
– On tosi hauskaa mennä nukkumaan keikan jälkeen viideltä aamulla valmiina uuteen keikkaan seuraavana iltana, jos on parikymppinen ja mieluiten vielä sinkku. Mutta ei enää tässä iässä. Kuustonen on sitä paitsi saanut tarpeekseen siitä, miten kännissä konserttiyleisö saattaa Ruotsin risteilyillä tai Lapin lomakeskuksissa olla.
– Minusta on järjetöntä Lapin haaskausta lennättää liuta ihmisiä sinne dokaamaan.

 

Jäljellä lapsenusko ja halu toimia
– Viimeksi eilen sain postia, jossa joku tuntematon sanoi, että voin vielä palata Jeesuksen luo. Vastasin, että miksi luulet että olen lähtenyt. Mikko Kuustonen on kristitty. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin 80-luvulla, jolloin hän työskenteli nuorille saarnaavana evankelistana. Kun hän loikkasi gospelmusiikin aitauksesta laajemmille laitumille, moni luuli erheellisesti hänen hylänneen kristinuskon.
– Identiteettini kristittynä nojaa nykyään vahvasti ajatukseen armosta. Että ansioton rakkaus on tullut meidän osaksemme. Minulle se on äärimmäisen vapauttava asia.
– Dogmatiikka ei minua kiinnosta, minun uskoni on lapsen uskoa. Tiedän, etten selviä yksin, en ilman muita ihmisiä ja Korkeampaa Voimaa. Armon ajatusta on joskus vaikea löytää, kun pienet kristilliset piirit sulkevat toisinajattelijat ulos taivasten valtakunnastaan. Kuustonen on tullut allergiseksi tällaiselle kristillisyydelle, ja nöyräksi näkemään, että jotkut asiat voivat olla paremmin toisaalla. Esimerkiksi Afrikan muslimiyhteiskunnissa HIV-tartuntojen määrä on selvästi pienempi kuin kristityillä alueilla.

Kun Kuustonen alkoi kolmenkympin korvilla tehdä muutakin kuin hengellistä musiikkia, hän sai uusia ystäviä. Heidän elämäänsä alkoholi kuului tavalla, joka tuntui positiiviselta ja harmittomalta.
– Alkoholi on parhaimmillaan sosiaalisuutta ja iloa elämään lisäävä väline. On kuitenkin suuri joukko meitä, joille se on muuttunut rasitteeksi, tavattoman huonoksi psyyke lääkkeeksi, Kuustonen sanoo. Mikko Kuustonen on tyytyväisenä pannut merkille muutoksen suomalaisten muusikkojen alkoholikulttuurissa. Kaukana ovat ne ajat, joina Irwin Goodmanin yleisö vaati rahoja takaisin jos tämä yritti esiintyä selvin päin.
– Nuorilla kollegoilla on terveempi ja ammatillisempi asenne, kovempi ammattitaito ja parempi työmoraali kuin minun sukupolveni muusikoilla. Monet ovat jo lähtökohtaisesti raittiita, koska ymmärtävät, että alkoholisti ei pärjää missään ammatissa, Kuustonen kehuu.

 

Terveellisiä Afrikan säilykkeitä
Edellisessä raitis.fi -lehden numerossa muslimit pohtivat, eikö kristityillä ole mitään sääntöjä, onko kaikki syntinen sallittua. Mikko Kuustonen ymmärtää kysymyksen. – Kristinusko on laiskurin uskonto. Kun omilla teoilla ei voi pelastua, ajatukseen armosta voi suhtautua niinkin, ettei millään ole väliä. Kuustosen tuo armo on kuitenkin vapauttanut toimimaan, tehnyt hänestä nöyrän sekatyömiehen. Musiikin ja kehitysmaamatkojen ohella hän on luonut televisio-ohjelmia, kuten aiemmin Mansikkapaikkaa ja nykyään Nelosen Hyviä ja huonoja uutisia.
– Olen umpiutelias ja -tiedonjanoinen. Uusia asioita täytyy koko ajan oppia. Yksi kohtalaisen uusi asia on luennoida työpaikoilla hyvästä, hitaasta elämästä. Onnen rakennuspalikoista.
– Suomi on yhteisöllisyyden kehitysmaa. Me olemme osa maailman rikkainta eliittiä, ja samalla puusta pudonneita. Meistä on tullut niin vahvasti yksilökeskeisiä, että yksin pitäisi selvitä silloinkin, kun ei voida kovin hyvin, Kuustonen luonnehtii.
– Afrikassa yhteisöllisyys toimii. Se on jotenkin säilöytynyt niihin maailmankolkkiin, joissa ei ole tapahtunut salamannopeaa vaurastumista. Joissa pieni ilo tuntuu suurelta.

 

TEKSTI JA KUVAT: NATALIA KISNANEN

Miehet ilon jäljillä

Saako suomalainen mies olla iloinen muulloinkin kuin silloin, kun Suomen jääkiekkojoukkue tekee maalin? Kaksi raitista kolmikymppistä miestä pohtii, miksi Suomea sanotaan … Jatka lukemista Miehet ilon jäljillä

Saako suomalainen mies olla iloinen muulloinkin kuin silloin, kun Suomen jääkiekkojoukkue tekee maalin? Kaksi raitista kolmikymppistä miestä pohtii, miksi Suomea sanotaan tuhansien murheellisten laulujen maaksi – ja mitä ilo tarkalleen ottaen oikein on.

Epätavallisen iloinen suomalainen mies. Kuulostaapa epämiehekkäältä. Vähän nololta suorastaan! Juha tietää, miten paljon suomalainen voi kantaa harteillaan aivan turhaa häpeää ja syyllisyyttä. Ja että moni pitää ilona näiden tunteiden hetkellistä turruttamista.
– Ilo-sana kuulostaa oikeastaan minun korvaani joltakin ohuelta, ohimenevältä. Nykyään haen enemmän perustyytyväisyyttä, raitistuneeksi alkoholistiksi esittäytyvä Juha määrittelee.

Tässä artikkelissa puhumme ilosta ohimenevän hurmion hetkensijaan enemmänkin elämänsuolana. Mutta mistä sen kiteet muodostuvat?
– Ilo on minulle usein sosiaalisuutta, aito kohtaaminen kavereitten kanssa, ja hyvää musiikkia, kokeilee Olli-Pekka.
Juha lähestyy iloa toiselta suunnalta. – Ilo on sitä että ei tarvitse pärjätä. Että saa antaa itselleen luvan olla heikko.

 

Uskalluksesta iloksi
Alkoholi on monelle Suomessa pääsylippu ulottuvuuteen, jossa voi poiketa normista. Irrotella, tehdä hulluja, epätavallisia ja uskaliaita juttuja – niin kuin vaikka puhua tunteista, tutustua uusiin ihmisiin, päästä hetkeksi suorituspaineista. Iloita.

Voisiko humalahakuisten päämäärä ja ilo ylipäätään ollakin sitä, että voi vapaasti, impulsiivisesti ja häpeämättä olla oma itsensä? Olli-Pekka käy mietteliääksi. Syntymä-raitis mies on aina uskaltanut toteuttaa hullut päähänpistonsa, vaikkapa hypätä pöydälle tanssimaan, ilman alkoholia.
– En ole kokenut jääneeni mistään paitsi. Paljon erikoisia ja typeriä juttuja on tullut tehtyä ilman alkoholiakin. Kuulostaa harvinaisuudelle ollakseen suomalainen mies.
– Itsellänikin on ollut hauskaa kun ihmiset ovat humalassa alentuneet minun tasolleni. Joillekin kavereille on myöhemmin tullut shokkina, että ai, sä et oikeasti juo! Olli-Pekka kertoo.
Olli-Pekan mielestä suomalaiset on kasvatettu ”alas painaen” ja meillä on siksi alemmuudentunto. Kun toista voisi kehua hyvästä ja kauniista, osoitellaankin virheitä. Joukosta ei pidä erottua, vaikka mieli tekisi.
– En ole samaa mieltä siitä, että elämä on sitä miksikä itse sen teet. Vaimo voi jättää ja rattijuoppo voi ajaa kylkeen. Mutta minä uskon siihen että ”life is how you take it”, elämä on sitä millaisena sen otat vastaan, Olli-Pekka pohtii.
– Voit synkistellä ja ottaa vähän kuppia lohdutukseksi. Tai sitten voit tehdä jotain muuta. Siis ilo voi olla valinta.

 

Iloinen ulkoa, iloton sisältä
Mutta onko ilo vain valittu elämänasenne? Tosiasiassa elämä ei ole aina iloista. Jollekin juuri mahtipontinen oman ilon korostaminen voikin olla merkki ilottomuudesta.

– Olen katsonut Marco Bjurströmin silmiin, eikä hän minusta oikeasti iloiselta vaikuta. Hän on jäänyt roolinsa vangiksi, Juha pohtii.
– Itselleni lapsenmielinen mahtipontisuus oli oire syvästä alemmuudentunnosta.
Olli-Pekka mainitsee sosiaalisuuden yhdeksi keinoksi lääkitä alakuloa. Vaan sepä ei olekaan suomalaiselle perusmiehelle niin mutkatonta. Ihmisiin on tässä maassa tavattoman vaikea tutustua.
– Hullun leimanhan siinä saisi jos tuntemattomille puhuisi!
Sosiaalisuus tekee iloiseksi. Toisaalta iloisten ihmisten on luonnostaan helpompi olla sosiaalisia. Mutta mistähän sitä pitäisi aloittaa: olla ensin sosiaalinen vai ensin iloinen? Ehkä olisi parempi jättää vaikea kysymys toistaiseksi hautumaan ja pitää kasvot peruslukemilla.

 

Viinan voimin iloinen ystävyys?
Alkoholi on usein moottorina myös uusiin ihmisiin tutustumisessakin – eikä aina iloisin seurauksin. Juha on vaihtanut ystävänsä kolmesti.

– Ensimmäisen kerran kaverit vaihtuivat kun rupesin 13-vuotiaana juomaan, ja toisen kerran kun raitistuin. Oli pakko tehdä se ratkaisu, että koko sosiaalinen ympäristöni vaihtui. Nykyinen kaveripiirini on löytynyt kahdentoista askeleen ryhmästä.
– Olisi voinut kuvitella, että vanhoilla kavereilla olisi ollut syvempikin yhteys. Mutta ei meillä sitten mitään muuta yhteistä ollutkaan kuin juominen. Ei ole ollut heitä ikävä. Juomakavereiden seuraan päätyminen on kuitenkin ymmärrettävää. Heille jokainen oli ”hyvä jätkä” kun vain ”juo niin kuin mies”.
– Minun identiteettini on ollut kadoksissa, eikä oma toimintani ole lähtenyt minusta vaan se on ollut reaktio ulkopuolisiin odotuksiin. En ole uskaltanut olla oma itseni. Ein sanominen on ollut helvetin vaikeaa, Juha kertoo. Ei ole ilo tanssia toisten pillin mukaan, vaikka musiikki olisi kuinka iloista.

 

Valinnanvapaus vapauttaa iloitsemaan
Kun lakkaa hyppelemästä toisilta koettujen odotusten ja paineiden tahtiin, elämään voi tulla tilaa uudenlaiselle ilolle.

– Se tekee minut iloiseksi kun pidän mielessä, että ihminen voi muuttua, jos vain todella  haluaa, Juha kiteyttää.
Alkoholin aiheuttamaa iloa ei Juhan mielestä ole. – Nuoruusvuosina ensimmäisillä kerroilla kun join, tuntui ehkä siltä että ”jes!”, mutta sen jälkeen ilo ja onni merkitsivät minulle sitä, ettei hetkeen ole paha olo. Elämä on nyt kaikin puolin parempaa.

Tarkoittaako ”kaikin puolin” että parisuhderintamallakin? Onko lempi leiskunut iloisemmin raitistumisen jälkeen? Juha ja Olli-Pekka hymähtävät. Tässä asiassa ei raittius ole oikotie onneen. Raittiin miehen sisällä ovat kaikki ne samat sisäiset kipupisteet, jotka parisuhde saa tulemaan esiin. Ne, joita ei-raittiit yrittävät lääkitä alkoholilla, vaikka alkoholi todennäköisesti saa ne vain pahenemaan entisestään.
– Mutta ainakin nykyään muistaa seuraavana päivänä mitä on naisystävän kanssa puhunut. Eikä enää ole sotaisia riitoja ja mustasukkaisuutta, Juha sanoo.

 

Muutos voi lähteä isistä
Pojalleen Olli-Pekka haluaa näyttää omalla esimerkillään, ettei iloon tarvita alkoholia. Hänellä ja kahdeksanvuotiaalla nassikalla on paljon yhteisiä juttuja, jotka voivat saada jopa itkemään ilosta.

– Kuten Marvel-sarjakuvat ja -leffat. Sarjakuvat voivat liikuttaa minut kyyneliin. Jos ilo onkin valinta, suomalaiselle miehelle se voi olla rohkeutta kysyvä valinta. Varsinkin jos lähipiirissä ei ole koskaan ollut  Olli-Pekkoja miehenmalleina.

– Onneksi minulla ei ole lapsia. Luulen, ettei edes lapsi olisi estänyt minua juomasta. Tiedän omasta kokemuksesta, miten kamalaa on, kun kotona on alkoholia väärinkäyttävä aikuinen, Juha huokaa. Niin. Jos mies on aiemmin tottunut etsimään iloa pullosta, osaako hän löytää sen lapsensa seurasta? Uskaltaako hän nauttia lapsen spontaanista tavasta iloita, vai kavahtaako sitä, siirtääkö jörösti eteenpäin kasvojen menettämisen kulttuuria?

Olli-Pekka kertoo valokuvaajakaveristaan, joka halusi pukeutua iloisiin punaisiin housuihin – ja heti tuli joku kyselemään seksuaalisesta suuntautumisesta. Suomalaiselle heteromiehelle se on yleensä kova paikka, vaikkei hänellä mitään muitten homoseksuaalisuutta vastaan olisikaan.

– Iloita voi pienistä asioista. En koe oloani epämiehekkääksi niin tehdessäni. Mutta ehkä minun pitää vielä muutama vuosi olla raittiina ennen kuin voin sanoa, etten yhtään välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat, Juha tunnustaa.

 

TEKSTI: NATALIA KISNANEN

Suomalaiset erikoisuudet

Jos ei juo, ei saa seuraa. Jopa keskustelun avaaminen on vaikeaa. On normaalia tai jopa ihailtavaa olla umpihumalassa ja kadottaa itsekontrolli. … Jatka lukemista Suomalaiset erikoisuudet

Jos ei juo, ei saa seuraa. Jopa keskustelun avaaminen on vaikeaa. On normaalia tai jopa ihailtavaa olla umpihumalassa ja kadottaa itsekontrolli. Tällaisen kuvan suomalaiset välittävät Suomeen muualta tulleille. Inna Latiseva, Jonathan Clements ja Tim Dieltiens pohtivat, miksi.

Tervetuloa Suomeen.
Inna Latiseva kohtasi Suomeen tullessaan sulkeutuneita ihmisiä, jotka eivät osanneet jutella ja tutustua. Sosiaalisuuden puutteesta aiheutuvaa masennusta lääkittiin alkoholilla.

Jonathan Clementsille suomalaisten juominen muistutti joko alkoholismia tai alkoholismista toipumista. Juomme kaiken tai emme mitään.

Tim Dieltiens hämmentyi suomalaisten umpihumalaisille osoittaman ymmärtäväisyyden määrästä. Hänestä on outoa, että umpihumalaiset autetaan kotiin, vaikka heillä ei olisi ulkona mitään vaaraa. – Eksyminen yöksi mukavan viileässä säässä toisi varmasti hieman järkeä päähän!

Maahanmuuttajat kertovat alkoholiin suhtautumisen olevan toisenlainen heidän synnyinmaissaan, Iso-Britanniassa, Belgiassa ja Venäjällä.

Latiseva kertoo Suomessa alkaneesta alkoholiongelmastaan: – En saanut tukea lääkäriltä. Hän sanoi että älä ole huolissasi, juo vaan, koska olin joskus kaksi viikkoa juomatta vaikka olisinkin sitten seuraavat kaksi viikkoa juonut tosi paljon. Luulen että muissa maissa lääkäri ottaisi ongelman vakavasti!

 

Perimmäisiä syitä etsimässä
Alkujaan leningradilainen Inna Latiseva muutti kuudentoista Suomessa asumansa vuoden jälkeen poikansa kanssa Espanjaan. Nyt hän nauttii Katalonian keväisestä lämmöstä ja Suomen jälkeen myös siitä, etteivät espanjalaiset kehtaa liikkua ulkona änkyräkännissä.

Latisevan sai muuttamaan pois Suomesta hänen kohtaamansa ennakkoluulot venäläisiä kohtaan ja yksinäisyys. Ennen muuttoa ne saivat hänet masentumaan. Apua ongelmiin etsittiin pullosta – kuten niin moni muukin Suomessa. – Venäjällä, jos jollakin on alkoholiongelma, hän menettää pian työnsä. Varmasti moni juo liikaa Venäjällä, mutta se ei ole julkista, Latiseva kuvailee maiden eroja. Suomessa sen sijaan runsastakaan alkoholin käyttöä ei hänen mukaansa nähdä ongelmana vaan jopa normaalina käytöksenä ja itsestään selvyytenä.

Hänestä sosiaaliset esteet ovat täällä alkoholiongelman alkuperäinen syy. Ihmiset eivät tiedä miten jutella, eivätkä uskalla lähestyä toisiaan. Latisevan englantia suomalaisille opettanut ystävä huomasi opettavansa kielikoulussaan pikemminkin mitä on small talk.

– Ensimmäinen askel olisi tulla ongelmasta tietoiseksi, mutta nyt asian esiin ottaminen saa suomalaisissa aikaan puolustusreaktioita. Se kertoo häpeästä. Häpeä on kuitenkin syvällä, sitä ei haluta kohdata. Ehkä siksi halutaan uskoa, että käytös on normaalia. Halutaan uskoa, että on normaalia juoda liikaa, sillä niinhän ”kaikki muutkin” tekevät.

Latiseva kirjoitti Suomen kokemuksistaan kirjan Ryssänä Suomessa – Vieras väärästä maasta.

 

Keskenkasvuinen alkoholikulttuuri
Kirjailija, historioitsija ja kääntäjä Jonathan Clements luuli tulevansa Suomeen vain puhumaan faneille kirjoistaan, mutta päätyikin naimisiin suomettaren kanssa. Jyväskylään muutettuaan Clements on joutunut miettimään syvällisesti alkoholia. Vaikka alkoholi on vahvasti läsnä sekä suomalaisessa että brittiläisessä yhteiskunnassa, Clementsin mielestä tapa, jolla alkoholia käytetään, on maissamme erilainen.

– Suomalainen juomakulttuuri näyttää kannustavan ihmisiä ohittamaan juomiseen liittyvät rajoitukset mitä omituisimmin keinoin. Ne näyttävät brittiläisissä silmissä kumman keskenkasvuisilta.

Clements luettelee havaitsemiaan merkillisiä keinoja: Juodaan pohjia ennen kuin mennään baariin, järjestetään opiskelijabileitä juomakilpailuilla, ostetaan ”vieraitten kunniaksi” paljon kaljaa ja juodaan se itse, juodaan aina niin paljon että sammutaan. Kieltämättä, kumman keskenkasvuista.

 

Heitteillejättöä vai kohteliaisuutta?
Tim Dieltiens tapasi Suomeen tullessaan ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka joivat niin paljon kuin pystyivät. Belgiassa on tavallista käydä ottamassa lasillinen tai kaksi työpäivän jälkeen ja jättää juominen siihen.

Varsinainen humaltuminen olisi häpeällistä. Sosiaalinen kontrolli siis toimii Belgiassa pitäen kerralla juodun määrän vähäisenä. – 16-vuotiaatkin saavat Belgiassa juoda. Kun he tekevät niin koulupäivän jälkeen, baarimikot kuitenkin pitävät heitä tarkasti silmällä.

Helsingissä kansainvälisessä lastentarhassa työskentelevää Tim Dieltiensiä jaksaa ällistyttää suomalainen vanhemmuus. Belgiassa ei tulisi kuuloonkaan, että alle 18-vuotiaat jätetään viikonlopuksi yksin kotiin kaljakorien kanssa. – En yritä väittää, etteikö belgialaisilla nuorilla olisi ongelmia alkoholin kanssa, mutta minusta on mukava ajatus, että vastuuntuntoinen aikuinen on aina paikalla valvomassa heitä, jos he juovat.

Dieltiensistä kulttuurimme alkoholiongelmia voisi alkaa ratkoa sosiaalisesti. Suomi voisi olla hänestä toisen näköinen, jos holtitonta juomista ei katsottaisi jatkuvasti läpi sormien, ja jos kaikkea ei loputtomasti ymmärrettäisi. Kaivataan tervettä sosiaalista kontrollia.

– Tietenkin Alko valvoo alkoholin myyntiä, ja jos joku on juonut todella todella liikaa, poliisi vie hänet. Mutta näiden kahden tapahtuman välissä yhteisö ohjaa juomista erittäin vähän. Onko kyse antaa mennä -asenteesta, että pelätään sekaantua toisten ihmisten elämään? Vai pidetäänkö sitä epäkohteliaana, Dieltiens kysyy.

 

TEKSTI: NATALIA KISNANEN KUVA: JANNE VALKEAPÄÄ

Hyvällä tavalla hullu ilman päihteitä

Elämästään nykyään selvinpäin nauttiva kanadalaismuusikko Devin Townsend löytää iloa pienistä asioista. Kolmentoista vuoden putki humalassa ja pilvessä oli tarpeeksi. Metallimusiikin … Jatka lukemista Hyvällä tavalla hullu ilman päihteitä

Elämästään nykyään selvinpäin nauttiva kanadalaismuusikko Devin Townsend löytää iloa pienistä asioista. Kolmentoista vuoden putki humalassa ja pilvessä oli tarpeeksi.

Metallimusiikin hulluksi professoriksikin kutsuttu Devin Townsend on muuttunut mies. Poissa on vielä vuoden 2006 Provinssirockissa esiintynyt pöhöttynyt, maanis-depressiivinen ja hermoromahduksen partaalla ollut jatkuvasti pilveä poltellut ja kaljaa lipitellyt hahmo. Tukholmalaisen rockklubin pöytään ennen illan keikkaa haastateltavaksi istahtava muusikko on laihtunut ja näyttää hyvinvoivalta. Puolentoista kuukauden mittainen Euroopan kiertue on puolivälissä. Heti alkuun Townsend kuitenkin pahoittelee, ettei hänen olonsa ole tänään paras mahdollinen, sillä iltapalaksi nautittu thairuoka on laittanut vatsan sekaisin. Ruokamyrkytyksestä huolimatta hän kertoo kuitenkin innostuneena kuulumisistaan.

– Olen ollut selvinpäin nyt noin neljä vuotta. Aiemmin olisin varmasti perunut tämänkin juttutuokion paljon pienemmästäkin syystä kuin vatsavaivojen takia ja jäänyt hotellihuoneeseen polttelemaan pilveä. Tämä kiertue on ollut 20-vuotisen urani parhaita. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, niin olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää musiikkia säveltäen tai sitä ihmisille soittaen. Townsend kertoo viimeisen täysin selvinpäin tehdyn levynsä ennen päihteiden käytön lopettamista olleen vuonna 1997 julkaistun Ocean Machinen.

Aineiden vaikutuksen alaisena hän julkaisi kuitenkin kymmenessä vuodessa käsittämättömät 13 levyä. Miten tällainen suoritus on edes mahdollista pysyen järjissään? -Eihän se olekaan, Townsend toteaa ja jatkaa: – Monet kehuvat tuon aikakauden levyjä mestariteoksiksi, mutta niiden teolla oli hintansa. Esimerkiksi vuoden 2005 Alienlevyn aikaan poltin älyttömät määrät pilveä ja tulin täysin vainoharhaiseksi. Tuolta levyltä kyllä kuulee, että sen tekijä oli pää täysin sekaisin.

 

Saman melodian toistoa
Monet päihderiippuvaiset joutuvat käymään täysin pohjalla ennen lopettamispäätöksen syntymistä. Townsendin ratkaisu muuttaa elämänsä suunta ei syntynyt yhdessä yössä, mutta yhden pelottavan tapauksen hän kuitenkin suostuu nimeämään.

– Pystyin toimimaan normielämässä jotenkuten. Edes lapseni syntymä ei saanut minua lopettamaan. Eräänä iltana hänelle [lapselle] tuli hengitysvaikeuksia, ja olin liian kännissä ajaakseni sairaalaan. Seuraavana aamuna päätin laittaa korkin kiinni. Kun jätin kaljan lipittelyn, niin aloin pikkuhiljaa miettiä myös polttelun lopettamista. Tajusin olevani itse suurin viholliseni ja suurimman osan epävarmuudestani johtuvan pilvestä.

Aiemmin Townsend kertoo suurimman osan päivästään kuluneen bongia imien. Biisit syntyivät lähinnä niin, että hän istui pilvipäissään alas ja soitteli tuntikausia samaa melodianpätkää, riippumatta siitä kuulostiko se hyvältä vai ei. Nykyään säveltämistä voisi kutsua enemmän työnteoksi. Istun kotistudiossani ja välillä kappale saattaa valmistua muutamassa minuutissa. Päämäärättömään harhailuun sortuminen yhden idean parissa ei näin selvinpäin tulisi mieleenkään.

 

Neljän levyn tutkimusmatka
Townsendin kesäkuussa päätöksensä saava Devin Townsend Projectin nimellä kulkeva neljän levyn sarja käsittelee addiktioita, ihmiselämän suurimpia kysymyksiä ja sitä, mistä koko maailmankaikkeudessa oikein on kyse. Levyjen kertojaminä lähtee tutkimusmatkalle ja huomaa lopussa, ettei ole yhtään sen fiksumpi kuin alussakaan.

– En välttämättä usko mihinkään korkeampaan voimaan. Uskon ennemminkin siihen, että en tiedä mistään mitään ja etten osaa selittää ympäröivää maailmaa ja sen tapahtumia. Ainoa asia, jota pystyn mielestäni kontrolloimaan, on oma pieni maailmani. Päätös kohdata todellisuus selvinpäin, perheeni, ystäväni ja musiikkini: näihin asioihin pystyn vaikuttamaan jollain tasolla, Townsend kuvailee.

Muusikko ymmärtää, että hänen musiikkinsa merkitsee kuulijoilleen paljon. Parhaimmillaan Townsendin tuotanto nostaa ihokarvat pystyyn ja tuo kyyneleen silmäkulmaan pelkän tunnelatauksen avulla. Fanit ovat kertoneet hänelle selvinneensä vaikeiden aikojen yli hänen tuotostensa avulla.

Vaikka Townsend puhuukin avoimesti yksityiselämäänsä liittyvistä asioista, niin hän tahtoisi pitää musiikin ja sen tekijän erillään toisistaan. Minkäänlaisesta henkilönpalvonnasta hän ei välitä. – Olen 39-vuotias ja haaveet rocktähteydestä unohdin jo vähän yli parikymppisenä. Tulen toimeen musiikillani, mutta miljonääriä minusta tuskin koskaan näin haastavalla tavaralla tulee. Vaikka puhunkin raitistumisestani, niin en silti halua ylpeillä sillä tai tyrkyttää sitä muille. Marttyyrin asemaan heittäytyminen on mielestäni typerää. Selvinpäin olo on oma päätökseni, ja jos joku kuulijani haluaa ottaa minusta mallia, niin se on hyvä asia. Kaikki tekevät kuitenkin omat ratkaisunsa. Minä olen ihan samanlainen hölmö arkisten ongelmieni kanssa kuin kaikki muutkin, Townsend nauraa.

 

Kuka Devin Townsend?

  • Devin Townsend on New Westminsterissä Kanadassa vuonna 1972 syntynyt metallimuusikko
  • Tuli tunnetuksi jo hajonneen Strapping Young Ladin keulakuvana
  • Julkaissut 13 soololevyä, tyylilajit vaihtelevat äärimetallista rauhallisen maalailevaan konemusiikkiin
  • Kesän 2011 metallimusiikki-festivaali Tuskan pääesiintyjä

 

■ TEKSTI: AKI LEHTI KUVA: ERICH SAIDE

UUSI ONNELLINEN TARJA

Tarja Partinen pani elämäntapansa täysremonttiin. 30 kilon lisäksi Tarja heitti hyvästit negatiivisille ajatuksille, lääkkeille ja alkoholin bilekäytölle. Syntyi uusi onnellinen … Jatka lukemista UUSI ONNELLINEN TARJA


tarja-partinen1010311Tarja Partinen pani elämäntapansa täysremonttiin. 30 kilon lisäksi Tarja heitti hyvästit negatiivisille ajatuksille, lääkkeille ja alkoholin bilekäytölle. Syntyi uusi onnellinen Tarja, joka voi hyvin ja nauttii aidoista asioista.

Lappeenrantalainen Tarja Partinen, 44, tietää, mitä on positiivinen kierre. Yksikin onnistuminen tuo lisäenergiaa uusille myönteisille muutoksille. 
– Hyviä asioita tapahtuu koko ajan enemmän, sanoo Tarja.

Toisin oli runsas kaksi vuotta sitten, kun Tarjan sairastamiskierre oli pahimmillaan. Pitkäaikaisen masennuksen lisäksi hän alkoi kärsiä unettomuudesta, ahdistuksesta ja kivuista.
– Söin yhtä lääkettä masennukseen, toista ahdistuneisuuteen, kolmatta hermostolliseen verenpainetautiin, neljättä aivolisäkekasvaimeen ja viidettä hengitystieinfektioon. Ennusteeni oli aika toivoton. Ammattiauttajan mielestä oli siinä ja siinä, olenko eläköityvä vai voisinko tehdä jotain helppoa työtä parina päivänä viikossa.

Mutta sitten tapahtui jotakin.  
– Ehkä se oli viha, joka sysäsi muutoksen liikkeelle. Olin vihainen lääkäreille siitä, miten minua oli hoidettu ja itselleni siitä, että sallin kaiken tapahtua. Terveyteni oli niin uhattuna, että se loukkasi. Mietin, miksi olen hylännyt itseni? Miksi en välitä itsestäni enemmän?


Rohkea irtiotto
Tarja kävi tiukan keskustelun itsensä kanssa.
– Ajattelin, että näin ei voi enää jatkua. En ollut katkera lääkäreille – he hoitavat ihmisiä niillä keinoilla, joita heille on annettu. Mutta ymmärsin, että minun oli otettava vastuuta elämästäni.

Elämäntapamuutos oli Tarjan avain uuteen. Työttömänä hänellä oli aikaa kaivaa netistä ja kirjastosta tietoa, jonka avulla suunta muuttui. Tarja luopui roskaruuasta ja ryhtyi kasvissyöjäksi. Hän alkoi harrastaa liikuntaa päivittäin ja loi säännöllisen päivärytmin, johon eivät kuuluneet päiväunet.

Muutos otti niin lujille, että aluksi Tarja menetti ruokahalunsa ja oksenteli. Hauraasta alusta huolimatta moni asia nytkähti liikkeelle. Paino alkoi pudota, energiat ja elämänhalu lisääntyä. Kireys ja kivut ja katosivat, kun keskushermosto rauhoittui.

Näkyvin muutos oli painonlasku. Runsaassa puolessa vuodessa Tarjasta lähti 20 kiloa.
– Se kuulostaa hurjalta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut holtiton laihtuminen vaan söin terveellisesti ja säännöllisesti. Olin kai ollut niin nesteen kyllästämä.


Alkoholi ja lääkkeet pois 
Alkoholista Tarja luopui lähes kokonaan. Hän ei ole koskaan ollut ongelmakäyttäjä, mutta bilejuoja kyllä. 
– Alkoholin käytön vähentäminen oli vakavasti tehty valinta. Mielenterveyskuntoutujalle alkoholi ei sovi vaan se pahentaa alakuloa. Nyt, kun olen tasapainossa, voin nauttia punaviinilasillisen silloin tällöin hyvillä mielin.

Muutokseen kuului myös pyrkimys lääkkeettömyyteen, sillä eri reseptilääkkeiden yhdistelmä oli saanut Tarjan kropan sekaisin. Kesällä 2009 Tarja koki olevansa riittävän vahva luopuakseen masennuslääkkeistä. Hän pienensi annosta omin päin pikkuhiljaa: ensin kolme neljäsosaa, sitten puolikas, yksi neljäsosa ja lopulta ei mitään.
– Minua pelotti valtavasti, kuinka käy. Kaikki meni kuitenkin hyvin, nukuin yönikin loistavasti.

Seuraavana syksynä Tarja sai lopettaa lääkityksen, jota hän söi prolaktinoomaan eli maitohormonia tuottavaan aivolisäkekasvaimeen. Kasvainta ei enää näkynyt magneettikuvissa, ja maitohormonin eritys oli tasapainottunut. Nykyään Tarja ei syö mitään lääkkeitä.


Kevyenä ja iloisena
Elämäntapamuutoksen myötä myös henkinen kehitys pääsi vauhtiin. Elämään on tullut valoa, iloa ja harmoniaa. Tarja kuvailee, että hän on kuin uudestisyntynyt. 12-vuotias tytärkin on saanut äitinsä takaisin.

– Olen oppinut tunnistamaan negatiivisia ajatusuriani ja tapojani reagoida asioihin. En esimerkiksi enää jää jumiin, jos tapahtuu jotakin yllättävää ja vaikeaa. Olen itselleni armollisempi. Luotan siihen, että elämä kantaa.
– Olen myös oppinut luottamaan tunteisiini ja tuntemuksiini. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, uskallan pyytää miettimisaikaa ja sanoa tarvittaessa ei.

30 kiloa on lähtenyt kropasta pysyvästi. Tarjan ruokavalio koostuu kasviksista, juureksista, täysjyvätuotteista, linsseistä, pavuista, hernekasveista ja iduista. Sokeria, suolaa ja valkoista jauhoa hän syö mahdollisimman vähän. Ruokavalionsa tueksi Tarja nauttii joitakin lisäravinteita.

Liikunta kuuluu jokaiseen päivään – Tarja hiihtää, ui, käy kuntosalilla ja kävelee. Myös jooga ja rentoutusharjoitukset tukevat hyvinvointia.

Vaikeasti työllistettävästä työkykyiseksi muuttunut Tarja on juuri aloittanut uuden työharjoittelun.  Koulutukseltaan hän on lomittaja, mutta kiinnostus suuntautuu nyt aivan eri suuntaan.
– Olen palavasti kiinnostunut kiinalaisesta lääketieteestä ja ravintoasioista. Pidän ovet avoinna, mutta yksi mahdollisuus voisi olla fytonomin eli luontaistuotealalla toimivan ravintolisäasiantuntijan ammatti.




Tarjan avaimet muutokseen

1. Pysähdy ja katso itseäsi rehellisesti

2. Kysy: Mitä haluan loppuelämältäni?

3. Tee päätös ja työskentele oikeaan suuntaan

4. Luota siihen, että elämä kantaa

5. Opi antautumaan hyvälle ja luopumaan pahasta


teksti ja kuvat: tiina suomalainen