raitis.fi-lehti: Kenttä- ja järjestöasiaa

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Kenttä- ja järjestöasiaa. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Nuorten asunnottomuus lisääntyy huolestuttavasti

Nuorten tukiasunnoille ja akuutin reagoinnin palveluille on paljon tarvetta
asunnottomuuden ehkäisemiseksi.

Nuorten tukiasunnoille ja akuutin reagoinnin palveluille on paljon tarvetta
asunnottomuuden ehkäisemiseksi.

OsNa:n eli Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistys ry:n vastaava asumisohjaaja Minna Kuoppala (vasemmalla) ja Osnakotien palveluneuvoja Paula Jaakola pitävät tärkeänä, että nuori mieltäisi asuntonsa kodikseen.

Vailla vakinaista asuntoa ry:n maaliskuussa 2018 ilmestyneen tiedotteen mukaan maassamme on vuosi vuodelta vähemmän asunnottomia, mutta sen sijaan alle 25-vuotiaiden nuorten suhteellinen ja absoluuttinen asunnottomien määrä kasvaa koko ajan.

ARA:n eli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tuoreimman Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2017 lopussa 7112 asunnotonta, joista yksineläviä oli 6 615 ja perheellisiä 497. ARA:n kyselyn mukaan yli puolet Suomen asunnottomista on Helsingissä ja asunnottomuus kasvoi Turussa, Kuopiossa, Nurmijärvellä, Oulussa ja Porissa.

Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka perimmäisinä syinä Suomessa ovat ainakin kaupungistuminen eli muutto kasvukeskuksiin, talouden suhdannevaihtelut sekä suuret tuloerot. Asunnottomuuteen johtavat syyt ovat hyvin moninaiset ja yksilölliset. Nuorten asunnottomuuden taustalla vaikuttavat muun muassa pienituloisuus, työttömyys, arjen tuen puute, päihdeongelmat, elämänhallinnan taitojen puute sekä asumisen korkea hinta. Kohtuuhintaisista asunnoista on valtava pula erityisesti Helsingissä.

Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan tilastoissa näkyvän asunnottomuuden lisäksi asunnottomuuteen liittyy ilmiönä myös ihmisten paperittomuus. Paperiton määritellään henkilöksi, jolla ei ole laillista oleskeluoikeutta Suomessa, ja jonka oleskelu maassa ei ole viranomaisten tiedossa tai sallimaa. Eri asiantuntija-arviot paperittomien määrästä maassamme vaihtelevat 500-3000 henkilön välillä. Turun yliopiston tänä keväänä julkaistun tutkimuksen mukaan paperittomia oli Suomessa eniten vuoden 2017 lopussa. Tällöin, kielteisen päätöksen saaneet ja maahan laittomasti jääneet turvapaikanhakijat mukaan luettuna, paperittomia oli Suomessa jopa 4000.

Paperittomista suurin osa keskittyy suurimpiin kaupunkeihin ja pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään hätämajoitusta kunnan, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä. Hätämajoitusta järjestetään myös Euroopan unionin alueen liikkuvalle väestölle.

Arjen taitojen hiomista

Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistys ry:n eli OsNa:n vastaava asumisohjaaja Minna Kuoppala kertoo, että Oulun alueella asuntojen puute ei niinkään vaikuta nuorten asunnottomuuteen, vaan enemmänkin se, etteivät nuorten asumisen taidot riitä asunnon pitämiseen.

– OsNa ry toimii ensisijaisesti 18–29-vuotiaiden nuorten edunvalvojana asumiskysymyksissä Oulun seudulla ja sen nuorisoasumisen palveluihin kuuluu myös asumisen tukeminen niiden nuorten kohdalla, joilla on epävarmuutta asumisesta ja arjen hallinnasta, Kuoppala kuvailee.

– Meidän tavoitteenamme on, että nuori ymmärtäisi kokonaisvaltaisen elämänhallinnan vaikutuksen asumiseensa, ja että nuori oppisi huolehtimaan itsenäisesti omasta asumisestaan tuen keinoin. OsNa toteuttaa nuorten tukemista yksilöohjauksena sekä tekee yhteistyötä isännöinnin, vuokrareskontran ja kiinteistöhuollon kanssa.

Kuoppala jatkaa, että heiltä tarjottava tuettu asuminen on nuorisoasumisen periaatteen mukaisesti normaaliin vuokra-asumiseen integroitua ja vuokrasopimukseen perustuvaa itsenäistä asumista, minkä tavoitteena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja, toimintakykyä ja vastuun ottamista eri tilanteissa.

– Tuemme tukikäynneillä nuoria harjoittelemaan muun muassa päivittäisiä toimintoja, käyttämään kodin ulkopuolisia palveluita sekä löytämään mielekästä tekemistä vapaa-ajalle ja etsimään opiskelu- ja työpaikkoja. Vaikka nuori saisikin alussa meiltä vahvaa ohjausta ja tukea, hän voi jatkaa asumistaan samassa asunnossa tukisuhteen päätyttyä tai vastaavasti taas aloittaa tuen asumisen aikana, hän painottaa.

Kuoppala huomauttaa, että nuoren on haastavinta löytää asunto silloin, kun hänellä on luottotiedoissa merkintöjä usealle eri vuokranantajalle.

– Ylipäätään mikäli luottotiedoissa on merkintä, se hankaloittaa elämää, kuten vakuutuksien saamista tai lainan myöntämistä. OsNa pyrkiikin vaikuttamaan myös ennaltaehkäisevästi nuorten asumiseen asumisneuvonnan ja erilaisten asumiskoulutusten puitteissa. Kun nuori on valmis ottamaan apua vastaan, olisi tärkeää, että tarvittava tuki järjestyisi nopeasti ilman pitkiä odotusaikoja palvelujärjestelmässä. Huolenaiheenamme ovat ne nuoret, jotka ovat olleet pitkään asunnottomina, ja jotka ovat pudonneet palveluiden piiristä pois. Miten ja kuka heidät tavoittaa, Kuoppala pohtii huolestuneena.

Matkalaukkuelämää

Vaikka asunnottomien tilanne Oulussa on parantunut viime vuosina, oululaisille asunnottomille tarkoitetussa Kenttätien palvelukeskuksessa riittää asiakkaita huolestuttavan runsaasti.

Oulun kaupungin päihdeasumispalveluista palveluesimies Katja Karppinen kertoo, että suurinta huolta herättää se, että niin sanottuja entisajan puhtaasti alkoholiongelmaisia ei heillä enää näy ja tilalle ovat astuneet entistä nuoremmat moniongelmaiset mielenterveys- ja päihdeasiakkaat.

– Asunnottomuus itsessään ei ole aina kiinni päihdeongelmista, vaan taustalla saattaa olla muu akuutti syy, kuten esimerkiksi työttömyys, elämäntilanteen raju muutos, avioero tai muu kriisitilanne. Mikäli kyse on niin sanotusti hetkellisestä kriisivaiheesta, tällainen asiakas nappaa piankin elämästä kiinni ja saa elämänsä hallintaan muiden kaupungin tarjoamien palvelujen tuella, hän kuvailee.

Karppinen jatkaa, että Oulun Kenttätien palvelukeskuksen palvelut on tarkoitettu täysin asunnottomille henkilöille ja heidän tavoitteenaan on järjestää asunnottomalle inhimillinen perusasuminen sekä tarjota edellytyksiä normaaliin elämään ja asumiseen.

– Olen nähnyt urani aikana niin monenlaisia kohtaloita, etten voi erotella ja arvostella kenenkään elämäntien valintaa tai sitä, miksi kukin on joutunut mihinkin tilanteeseen. Ei kenenkään haaveena ole päätyä moniongelmaiseksi asiakkaaksi ja niin sanotusti yhteiskunnan leimaamaksi pohjasakaksi, Karppinen pamauttaa.

– Vakavasti päihdeongelmaiset ja syviin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet ovat asumisen pudokkaita, joille ei ole sijaa yksityisillä asuntomarkkinoilla, ja jotka eivät yleensä myöskään pääse vuokra-asuntoihin.

Kenttätiellä asunnoton saa katon pään päälle, ohjaajien apua asunnon etsimiseen ja asunnon saamisen esteiden selvittämiseen.

– Meillä asumisolosuhteet eivät ole hääppöiset, mutta täällä on mahdollisuus saada kuitenkin edes ruokaa ja tila nukkua lämpimässä. Kesää kohden asiakkaat vähenevät ja ilmojen kylmetessä uusia kasvoja ilmestyy tilapäispatjoille. Meillä asiakkaiden vaihtuvuus on voimakasta, vaikkakin osa saattaa majoittua täällä vuosiakin, hän kuvailee.

Karppinen kertoo, että heillä majoittuminen maksaa aterioiden kera vuorokaudessa 20,40 euroa, mutta yösijan ja ateriat voi ostaa myös erikseen.

– Osa asiakkaista maksaa kulunsa perustoimeentulotuella, osa eläkkeellä ja osan tuloista emme tiedä mitään. Meidän tehtävänämme on tarjota heille yösija sekä mahdollisuus sosiaalityöntekijän apuun ja tukeen. Työntekijät selvittelevät yhdessä asunnottoman kanssa solmuun menneitä asioista muun muassa entisten vuokranantajien ja ulosottoviranomaisten kanssa. Joskus näiden asioiden selvittelemiseen menee kuukausia, sillä meillä käy myös sellaisia asiakkaita, joihin on vaikea saada minkäänlaista kontaktia erinäisistä syistä. Heitä on vaikea auttaa muutoin kuin tarjoamalla yösija, hän kertoo.

Asunnottomuuden ennaltaehkäisy

Asunnottomuutta pyritään tällä hetkellä ennaltaehkäisemään monin eri tavoin ympäri maata. Suomen ympäristöministeriön laatiman ja kokoaman Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (2016–2019) päämääränä on liittää asunnottomuustyö entistä laajemmin osaksi syrjäytymisen torjuntatyön kokonaisuutta asunto ensin -periaatteen pohjalta.

Asuntoensin.fi-sivusto kertoo, että toimenpideohjelma koostuu yhteensä kahdestakymmenestä toimenpide-ehdotuksesta ja pitää sisällään muun muassa esityksen asuntojen hankkimisesta asunnottomille tai niille ihmisille, jotka ovat vaarassa joutua asunnottomiksi.

Valtio on tehnyt sopimukset muun muassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Oulun, Lahden, Jyväskylän, Kuopion sekä halukkaiden kehyskuntien kanssa ohjelman yhteisestä toteuttamisesta. Sopimuksia tehdään myös sellaisten kaupunkien kanssa, joissa asunnottomuus uhkaa kasvaa, ja jotka ovat motivoituneita yhteistyöhön asunnottomuuden vähentämiseksi.

Oulussa asunnottomuutta ja riskiä päätyä asunnottomaksi ehkäistiin Kenttä-Paavo-hankkeen kautta vuosina 2012–2015. Toimintaan osallistui hankkeen aikana 146 asiakasta, joista asunnottomia oli 122. Asunnottomana hankkeeseen tulleista asiakkaista 87 oli asunnotonta ja he saivat ohjauksen avulla kodin joko normaalista vuokra-asuntokannasta tai heidät ohjattiin tuetumman palveluasumisen piiriin. Oulun kaupunki tarjoaa tällä hetkellä Paavo-kuntoutuksen kautta asiakkaalle sosiaalityön palvelut, OsNa asunnon ja asumisohjauksen ja Nuorten Ystävät tuottaa kuntoutumispalvelut. Yhteistyön tavoitteena on vähentää moniongelmaisten oululaisten nuorten pitkäaikaisasunnottomuutta.

Artikkelissa on käytetty lähteenä ARA:n Asunnottomat 2017 -selvitystä, Y-Säätiötä ja Asunto ensin -sivustoa.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki

Raittiusliike 1918

Juuri ennen Suomen itsenäistymistä raittiusliikkeessä oli alistuttu siihen, ettei yleistä kieltolakia saataisi voimaan. Suurvaltapolitiikan tapahtumat kuitenkin toivat uutta intoa myös … Jatka lukemista Raittiusliike 1918

Vuonna 1919 voimaan astunutta kieltolakia oli ajettu jo yksikamarisen eduskunnan alkuvaiheessa, mutta Keisarillinen majesteetti ei ollut lakia vahvistanut vuonna 1907, kuten ei uutta kieltolakiehdotustakaan 1909. Vaikka laki myöhemmin osoittautui toimimattomaksi, sillä oli viime vuosisadan alussa suomalaisten laaja kannatus.

Punakaartilaisia Raittiusyhdistys Koitosta 1918. (Kansan Arkisto, valokuvaaja Augustin Schuffert)

Juuri ennen Suomen itsenäistymistä raittiusliikkeessä oli alistuttu siihen, ettei yleistä kieltolakia saataisi voimaan. Suurvaltapolitiikan tapahtumat kuitenkin toivat uutta intoa myös raittiustoimintaan. Raittiusliikkeen painotukset muuttuivat yhteiskunnallisten ja poliittisten olosuhteiden vaikutuksesta. Maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus ilmoitti hyväksyvänsä viivyttelemättä uudistuslait. Kieltolain kohdalla se merkitsi hyvin nopeaa käsittelyprosessia, jonka tuloksena Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti Suomen kieltolain 29. toukokuuta 1917. Lain kirjaimen mukaan sen oli määrä astua voimaan kuitenkin vasta kahden vuoden kuluttua asetuksen vahvistamisen jälkeisestä kesäkuun 1. päivästä lukien, eli siis kesäkuun alussa 1919.

Sisällissota käynnistyi virallisesti 27. tammikuuta 1918, kun Helsingin työväentalon torniin nousi punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Kapinallisten sotavoimaksi tuli punakaarti, ja sen miehittämille alueille nimitettiin kihlakunnanoikeuksien tilalle vallankumousoikeudet, jotka olivat Helsingin vallankumouksellisen ylioikeuden alaisia. Pohjanmaalla valkoinen armeija, joka oli valinnut uudeksi pääkaupungiksi Vaasan, riisui Pohjanmaan venäläiset varuskunnat aseista.

Raittiuden valvojien osastot valvoivat väkijuomien käyttöä

Helsingissä oli perustettu työläisten järjestyskaarteja ja radikaalimpia punakaarteja jo keväästä 1917 alkaen. Marraskuun 1917 yleislakon aikana työväen järjestyskaartit miehittivät useita keskeisiä hallintorakennuksia, kuten Senaatintalon ja Säätytalon. Joukko radikaaleja järjestyskaartilaisia valtasi Kaivohuoneen. Heistä muodostui 6. tammikuuta 1918 järjestäytyneen Helsingin punakaartin ydinjoukko.

Kansanvaltaisuuden hengessä toimineiden järjestysmiesten toimintaan liitettiin kahden aktiivisen vaikutusryhmän toivomuksesta naisjärjestyksenvalvojien ja raittiuden valvojien osastot. Jälkimmäinen perustettiin raittiusliikkeen keskushenkilön, tohtori Matti Helenius-Seppälän aloitteesta. Väkijuomakieltoa valvoneiden järjestysmiesten liivien rinnassa oli pyöreä punainen merkki, jossa oli sininen S-kirjain.

Raittiusyhdistysten jäsenet sisällissodassa

”Kuluneiden hirmukuukausien aikana on moni raittiusmies joutunut murhamiesten uhriksi ja monta on kaatunut taistelussa. Tiedossamme on toistaiseksi ainoastaan muutamia heistä — mutta sitä mukaan kuin pimeyden työt paljastuvat, tulee uusia nimiä esille ja riveihimme ilmestyy suuria aukkoja.” (Kylväjä nro 2-4, s. 28)

Raittiuslehti Kylväjässä oli kirjoituksia lähinnä punaisten hirmutöiden uhreista.

”Monta kallista uhria on raittiusjärjestömme saanut viime kuukausina antaa. Kun emme voi saada kaikista kaatuneista ja murhatuista järjestömme jäsenistä tietoja, niin pyydämme paikallisyhdistyksiä, piiritoimikuntia, ja yksityisiä raittiushenkilöitä toimittamaan Kylväjälle lyhyet elämäkerralliset tiedot kaikista niiden keskuudesta tahi niiden alueella kuluneiden kuukausien aikana kansalaissodan uhreiksi joutuneista raittiushenkilöistä.” (Kylväjä nro 2-4, s. 46)

Raittiusyhdistykset tekivät sodan jälkeen kotiseutututkimusta uhrien kartoittamiseksi. Vuoden 1918 tapahtumia koskeva tutkimus avaa myös sisällissodan ja paikallisyhdistysten toimintaa sodan aikana. Niukkuudestaan huolimatta vuoden 1918 kotiseutututkimus tuotti yhteensä 33 yhdistysten ja raittiuspiirien nimissä lähetettyä vastausta. Kaikkiaan vastauksissa mainitaan 46 valkoisella puolella kaatunutta ja 14 punaisten terroritekojen kautta henkensä menettänyt raittiusyhdistysten jäsentä. Vastauksista suurin osa oli rintaman valkoiselta puolen.

Rintaman punaiselle puolelle jääneistä mukana oli kaksi paikkakuntaa; Haminan Kannusjärveltä lähteneistä yhdeksästä vapaaehtoisesta kuusi kuului paikalliseen Raittiusyhdistys Väinölä III:een. Asikkalan Viitailan kylän 31 vapaaehtoisesta kuului 12 paikalliseen raittiusyhdistykseen, Toivo XIV:een. Valkoiselta puolelta tulleista vastauksista herättää huomiota Kurikan Miedonkylän Raittiusyhdistys Ponnistus II:n vapaaehtoisten määrä: yhdistyksen sadasta jäsenestä puolet liittyi vapaaehtoisina valkoiseen armeijaan.

Kaikki punaisten terrorin uhrina surmansa saaneet toimivat raittiusyhdistyksissä sellaisilla paikkakunnilla, jotka sijaitsivat punaisten hallinnon alaisena. Muolaassa surmansa saanut 70-vuotias opettaja Matti Väisänen oli tehnyt kotiseudullaan yli 30 vuoden ajan tehnyt raittiustyötä puoluekantaan katsomatta.Samanlaisen kohtalon uhriksi joutui sahanhoitaja T. Koivusalo Porvoosta.

Raittiusaate oli sisällissodassakin kansaa yhdistävä voima, joten pelkkä aate ei liene syy monien valistajien murhaamiseen. Sosiaalinen asema ja johdonmukainen kansallishenkinen valistustyö olivat ehkä punaisille riittävä syy surmata paikkakunnallaan pidetyt henkilöt.

Koiton kohtalo

Raittiuden Ystävien organisaatio joutui sisällissodan seurauksista osalliseksi myös Raittiusyhdistys Koiton tapahtumien kautta. Koitto oli Raittiuden Ystävien ensimmäinen paikallisyhdistys, mutta oli eronnut Raittiuden Ystävistä syyskuussa 1915 ja saman vuoden lopulla siitä tuli Sosiaalidemokraattisen Raittiusliiton jäsen. Sisällissodan jälkeen työväenliikkeen järjestökenttä jakautui kahtia kommunistiseen ja sosiaalidemokraattiseen liikkeeseen. Samalla muutettiin raittiusliiton nimi Suomen Työväen Raittiusliitoksi.

Suuri määrä Koiton jäseniä liittyi punakaartilaisiin kapinan puhjettua Helsingissä tammikuun lopussa 1918. Koiton jäsenistä 34 kuoli; valtaosa taisteluissa ja sodan jälkiselvittelyissä. Kuolleiden joukossa oli mm. Suomenlinnan vankileirillä menehtynyt Kalle Suo, joka oli ollut Koiton jäsen jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1902 yhdistykseen liittynyt Vihtori Valo puolestaan ammuttiin Viipurissa huhtikuussa 1918.

Sodan päätyttyä Koiton omaisuus julistettiin myymis- ja hukkaamiskieltoon. Toiminnan jatkaminen näytti vaikealta. Kuitenkin ravintolaliike käynnisti toimintansa kesän kuluessa. Syksyllä Koiton Näyttämö aloitti esitykset ja perässä tulivat useat piirit ja itse yhdistys. Työväestön kannalta kansalaissota hävittiin, mutta kieltolaki saatiin voimaan, mikä olikin merkittävä saavutus raittiusliikkeelle.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Minnesota-hoidosta tehokasta apua päihdeongelmiin

Rehappi-klinikan päihdeterapeutti Miska Mikkonen raitistui itsekin klinikan tarjoaman Minnesota-hoidon avulla.

Rehappi-klinikan päihdeterapeutti Miska Mikkonen raitistui itsekin klinikan tarjoaman Minnesota-hoidon avulla.

Moni Rehappi-klinikalla raitistunut piipahtaa vaikkapa lomalla muistelemassa paikkaa, josta uusi elämä alkoi. Miska Mikkoselle klinikasta tuli työpaikka.

Noin kymmenen vuotta sitten raitistunut Miska Mikkonen, 39, on päihdeterapeutti, jonka maailma ei ole mustavalkoinen. Minnesota-hoitoa Naantalin Rymättylässä tarjoavan Rehappi-klinikan perustajajäsen kertoo omista kokemuksistaan ja uskoo heidän hoitomuotonsa olevan parhaimpia tarjolla olevia tapoja raitistua, mutta myöntää, ettei se ole ainoa toimiva. Prosentit eivät kuitenkaan valehtele, ja Minnesota-hoidon avulla raittiina on vuoden seurannalla noin 65 prosenttia asiakkaista.

Rehapin kaikilla työntekijöillä on omia kokemuksia addiktioista ja niiden kanssa kamppailusta. Pohjalla käyntiä ei muita auttaakseen ja päihdeongelmaista ymmärtääkseen tarvita, mutta omakohtaisista kokemuksista on Mikkosen mukaan huomattava apu työssä. Hän itse oli todella huonossa kunnossa ennen raitistumistaan, eikä ongelmana ollut pelkkä alkoholi.

Mikkonen kertoo olleensa melko perinteinen tuurijuoppo, jolla oli turnajaisia ja eri mittaisia selviä kausia. Hän huomasi jo 1990-luvun loppupuolella opiskeluaikoinaan kärsivänsä jonkin sortin addiktiosta alkoholin suhteen. Päihteidenkäytön alkaessa olla holtitonta hän päätti noin kolme vuotta ennen raitistumistaan tehdä muutoksen elämässään.

– Perustelin juomisen itselleni varsin perinteisellä tavalla, eli työnteon vaativuudella. Raskas työ vaatii raskaat huvit ja sitä rataa. Elämänmuutos oli se, että sanoiduin irti töistäni ja päätin pitää välivuoden. Sapattivuosi ei ollut päihderiippuvaiselle se paras vaihtoehto. Silloin juomisestani oli jo kärsinyt eniten puolisoni, Mikkonen sanoo.

Viimeisenä kolmena vuotena ennen raitistumistaan Mikkonen yritti lopettaa juomisen ties kuinka monta kertaa ja monin eri tavoin. Addiktio sai aikaan eron puolisosta ja suhteet läheisiin ihmisiin olivat poikki. Lääkärit ja psykiatrit tekivät diagnooseja ja hoitojaksoja eri laitoksissa kertyi useampia. Lopussa mukaan tulivat myös muut päihteet.

– Lupauksia, etten juo enää koskaan, tuli tehtyä ja aina retkahdettua uudelleen. Eron lisäksi minulla oli esimerkiksi porttikielto siskoni perheen luo ja kaikki läheiset kaverit olivat kaikonneet. Talousasiat olivat täysin sotkussa ja työkyky ryypätty. Viimeisinä vuosina sain useita mielenterveydellisiä diagnooseja ja olin hoidossa esimerkiksi psykiatrisella osastolla. Itsetuhoiset ajatukset olivat niin vahvoja, että itsemurhayrityksiä oli useita. Syöksykierteessä käytin myös huumaavia lääkkeitä ja laittomia päihteitä.

Riippuvuus ja häpeä

Minnesota-hoidon avulla raitistunut Mikkonen on työskennellyt Rehappi-klinikalla päihdeterapeuttina koko sen olemassaolon ajan, aina vuodesta 2011 asti. Kaikilla hoitolaitoksen työntekijöillä on omakohtainen toipumiskokemus alkoholismista joko oman päihderiippuvuuden tai läheiskokemuksen kautta. Se onkin yksi keskeinen tekijä ja työkalu Minnesota-hoitomallissa kautta maailman.

– Pelkästään oma toipumiskokemus ei tee ammattilaista, mutta väitän sen auttavan ymmärtämään päihderiippuvaisen merkillistä ajatusmaailmaa ja näkemään esimerkiksi kaiken salailun, välttelyn ja valehtelun läpi, jota jokainen alkoholisti tekee. Riippuvuuteen liittyy häpeä, ja kynnys puhua asioista madaltuu, kun toinen osapuoli on käynyt läpi vastaavan kokemuksen. Itse ollessani hoidossa psykiatrisella osastolla valehtelin lääkäreille ja hoitajille täysin vailla tunnontuskia.

Rehapissa Mikkosen asiakkaina on paljon hyvin samankaltaisia potilaita kuin hän itse oli, joille Minnesota-hoito on ainoa toimiva keino raitistua.

– Useita raitistumisyrityksiä takana, käsitys omasta tilastaan ja silti aina uudelleen retkahtaminen. Kevyemmät hoitomuodot eivät toimi ja kierretään vain kehää. Itse esimerkiksi join, vaikka minulla oli antabus-lääkekuuri päällä. Minnesodan vaativampi hoito oli ainoa joka auttoi.

Minnesota-hoito todellakin vaatii siitä apua hakevalta paljon, eikä raitistumis- ja -terapiaprosessi rajoitu vain pelkästään päihderiippuvaiseen itseensä. Terapian ja ryhmäterapian lisäksi kuukauden mittaisen perushoidon kolmantena tai neljäntenä viikonloppuna potilaan läheiset kutsutaan läheisviikonloppuun. Läsnä voi olla juomisesta kärsineitä perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä, joiden osallistuminen on tärkeää sekä potilaalle että heille itselleen. Läheisviikonloppuun osallistuneilla on mahdollisuus osallistua myös Rehapissa järjestettävään läheisten intensiivihoitoon. Vieraiden tai tuttujen edessä puhuminen on monelle potilaalle aluksi hyvin haastavaa, mutta Mikkosen mukaan heidän hoitomuodollaan saavutetaan hyviä tuloksia.

– Totta kai tämä on helpompaa niille, jotka ovat luonteeltaan sosiaalisia. Ujoimmillekin tulee melkein aina ensimmäisen hoitoviikon aikana syvä yhteenkuuluvuuden tunne muiden hoidossa olevien kanssa. Meidän potilaat ovat kuin läpileikkaus yhteiskunnasta, mukana voi olla parikymppinen narkkari, eläkkeellä oleva toimitusjohtaja tai mitä tahansa siltä väliltä, mutta heidän kokemuksensa addiktiosta ovat hyvin identtisiä. Se auttaa arkojakin ihmisiä puhumaan.

Turvallista hoitoa

Krapulasta ja vieroitusoireista kärsiville on luontaista haluta olla yksin ja vetäytyä kuoreensa. Vaikka heti hoidon alussa puhutaan asioista suoraan, esimerkiksi siitä kuinka rumaa läheisten ihmisten kärsimys on, niin lähtökohtana on luoda ihmistä kunnioittava ja läheinen ilmapiiri potilaiden kesken.

– Hoidossa täytyy olla inhimillisyyttä ja lämpöä, vaikka asioita ei kaunistella millään tavalla.

Minnesota-hoidon tärkein osa-alue on terapia, eikä raittiutta ylläpidetä lääkkeiden avulla. Monille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi vain lukeneet muiden raitistumistarinoista, tuntuu jääneen mielikuva, että kaikki lääkkeet ovat kiellettyjä hoitojakson aikana. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaikka täysraittius onkin tavoite. Ihmisten henkeä ei vaaranneta.

– Hoidon alussa on aina lääkärintarkastus ja vakaviin vieroitusoireisiin lääkäri kirjoittaa tietysti rauhoittavia lääkkeitä, joita ilman pahimman vaiheen läpikäyminen voi olla hengenvaarallista. Hoidon lääkkeettömyys tarkoittaa lähinnä sitä, ettei meillä ole keskitettyä lääkkeidenjakoa, vaan jokainen huolehtii vaikkapa verenpaine ja -mielialalääkityksestään itse. Jos potilas käyttää niin sanottuja huumaavia lääkkeitä, niin niille lääkärimme tekee alasajo-ohjelman, joka yleensä hoidetaan ensimmäisen viikon aikana.

Minnesota-hoito jatkuu intensiivisen klinikalla vietetyn kuukauden jälkeen vielä vähintään vuoden verran. Se on Mikkosen mukaan ratkaiseva syy, miksi hoitomuodolla usein saavutetaan muita parempia tuloksia. Potilasta ei pelkästään auteta pahimman yli ja jätetä sen jälkeen yksin.

– Raitistuminen tapahtuu neljän viikon aikana ja seuraavat 11 kuukautta opetellaan elämään raittiina, tilanteissa, joissa aiemmin olisi ollut päihteiden vaikutuksen alaisena. Monet aivan tavallisilta ja arkisiltakin tuntuva asiat voivat tuntua selvinpäin yllättävänkin vaikeilta.

Loppuelämän mittainen päätös

Minnesota-hoito on tietynlainen tienhaara elämässä, jonka tarkoitus on auttaa henkilöä olemaan raittiina loppuelämänsä. Kaikki eivät tietenkään tähän pysty, mutta ovat silti tervetulleita takaisin hoitoon, jos vaikka retkahtavat parin vuoden kuluttua. Prosessi aloitetaan silloin nollapisteestä.

– Tämän hoitomuodon ei ole tarkoitus olla kuin pyöröovi, jossa samat naamat käyvät täällä kerta toisensa jälkeen. Joskus meille tulee asiakkaita, jotka ovat olleet pitkään kuivilla, mutta retkahtaneet. Heidän tapauksessaan koko hoitoprosessi aloitetaan alusta. Raittiina pysyneet ovat koska tahansa tervetulleita takaisin, esimerkiksi jos elämässä sattuu jotain, jonka johdosta heidän tekee mieli alkaa juoda uudelleen. Monet tulevat myös vaikkapa lomallaan tänne pariksi päiväksi ihan muuten vaan, muistelemaan sitä mistä lähdettiin liikkeelle ja mistä uusi elämä alkoi, Mikkonen selittää.

Mikkonen allekirjoittaa kaikki Minnesota-hoidon perusperiaatteet, mutta ei ole aivan niin ehdoton esimerkiksi kaikissa muissa alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyvissä asioissa kuin monet muut. Esimerkiksi nelosoluen tuomisessa kauppojen hyllylle hän näkee ongelman vain kansanterveydellisellä tasolla. Addiktiossa ei ole kyse tahdonvoimasta tai siitä, että helposti koukkuun jäävä olisi jotenkin heikompi ihminen.

– Mielestäni alkoholismista ei voi parantua, se on loppuelämän mittainen sairaus. Omassa päässäni tapahtuu juodessani aivokemian tasolla jotain aivan erilaista kuin niille, jotka eivät addiktoidu helposti. Se mekanismi ei ole muuttunut kaikkien raittiiden vuosien aikana miksikään. Jos joisin, niin se lähtisi taatusti edelleen lapasesta. En pystyisi olemaan kohtuukäyttäjä.

– Vahvempien juomien tuominen maitokauppaan voi aiheuttaa ongelmia kansanterveydellisellä tasolla, mutta jo alkoholisoituneelle sillä ei ole merkitystä, koska hän juo, olivat säännökset ihan mitkä tahansa.

Mikkosella ei ole tarvetta puuttua muiden juomiseen, ei ainakaan niiden, jotka pystyvät käyttämään alkoholia vähäisissä määrin, ilman riippuvuutta. Ongelmakäyttäjille hän näkee ainoana vaihtoehtona raitistumisen.

– En koe itseäni perinteiseksi raittiusintoilijaksi.

Teksti: Aki Lehti  Kuvat: Marja Väänänen

Huumeiden käyttäjiä auttavissa palveluissa puutteita

Kun apua ei saada ajoissa, syrjäytyminen yleistyy.

Kun apua ei saada ajoissa, syrjäytyminen yleistyy.

Ehkäisevän päihdetyön verkosto esittää helmikuussa 2018 julkaisemassaan tiedotteessa huolensa huumeiden käyttäjille suunnattujen palveluiden puutteista ja huumeiden käytön lisääntymisestä. Sen mukaan nykyinen päihdepalvelujärjestelmä ei tunnista tarpeeksi päihdeilmiön moninaisuutta ja erilaisia käyttökulttuureita. Tämän seurauksena suurelle osalle huumeita käyttävistä ei ole soveltuvia palveluja tarjolla.

Pahimmillaan stigma, eli häpeäleima, estää hoitoon hakeutumisen tai mahdollisuuden hyvään hoitoon. Seurauksena voi olla syrjäytyminen.

– Huumeita käyttävien ihmisten syrjäyttäminen yhteiskunnasta ei palvele ketään. Syrjäytyminen heijastuu meihin kaikkiin rikollisuuden ja yleisen turvattomuuden lisääntymisen myötä. Myös kustannukset päihdehuollossa, lastensuojelussa ja erikoissairaanhoidossa kasvavat, toteaa A-klinikkasäätiön Muunto-hankkeen projektikoordinaattori Miina Kajos.

Laittomien päihteiden eli huumeiden käyttö Suomessa on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Nuorten käyttö ei ole erityisesti lisääntynyt, mutta yhä vanhemmat ihmiset käyttävät huumeita. Yleisimmin käytetään kannabista. Vähintään 20 prosenttia opiskelijoista ja työssäkäyvistä on joskus käyttänyt huumeita. Valtaosa huumeita käyttävistä ihmisistä kokeilee kerran tai käyttää huumausaineita satunnaisesti.

– Ehkäisevään päihdetyöhön tarvitaan uusia keinoja ja tapoja. Miten esimerkiksi voidaan estää, ettei huumeita kokeillut henkilö etene käytössään pidemmälle? Kajos kysyy.

– Haittoja vähentäviä toimintatapoja tulisi hyödyntää jo paljon nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.

Useimmat eivät tiedä alkoholin olevan ankara syövän aiheuttaja

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Jos alkoholijuomat keksittäisiin tänä päivänä, laki tuskin sallisi niiden myymistä kaupoissa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi alkoholin käytön yhdeksi kymmenestä suurimmasta terveysriskistä maailmanlaajuisesti. Vaikka suuressa osassa maailmaa juodaan huomattavasti länsimaita vähemmän, alkoholin aiheuttama tautitaakka on 5.1 % kaikista maailman taudeista. Maailmanlaajuisesti alkoholi aiheuttaa vuosittain 3.3 miljoonaa kuolemaa eli 5.9 % kaikista kuolemista (1).

Alkoholin ja syövän yhteydestä esitettiin todisteita jo yli 100 vuotta sitten (2). Tieteellisesti kiistattomat todisteet saatiin viimeistään 1980-luvun lopulla. Viime vuosina on myös pystytty luotettavin tieteellisin ja tilastollisin keinoin selvittämään tarkkaan alkoholin osuutta syövän syntyyn eri syöpälajeissa. Alkoholi onkin yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä.

 

Suuri yleisö tuntee heikosti alkoholin ja syövän yhteyden

Alkoholin ja syövän yhteyttä ei Suomessa ole korostettu kovinkaan äänekkäästi ja sama on tilanne maailmalla. Asia tunnetaan huonosti kansalaisten keskuudessa, Yhdysvalloissa vain 39 % väestöstä tietää alkoholin voivan aiheuttaa syöpää, Euroopassa vain joka viides kansalainen tietää alkoholin ja syövän yhteydestä (4).

Näyttö alkoholin yhteydestä syöpään on kuitenkin vakuuttavaa. Ruokatorvisyövän ja paksusuolisyövän riski on alkoholin käyttäjällä moninkertainen ja riski kasvaa käytön lisääntyessä. Myös riski suun, nielun, kurkunpään ja peräsuolen syöpiin sekä rintasyöpään kasvavat alkoholia juodessa. Arviolta 5.8 % kaikista syöpäkuolemista on yhteydessä alkoholiin (5). Syöpäriski on annosriippuvainen eli suurissa määrissä tai usein juotuna alkoholi lisää riskiä eniten.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Alkoholin syöpää aiheuttavat biologiset mekanismit ovat vielä osittain tuntemattomia (6). Juominen nostaa naisilla myös estrogeenin ja androgeenin määrää ja sen arvellaan olevan yhteydessä alkoholia käyttävien naisten rintasyöpäriskin kohoamisen kanssa (7). Keskeisintä kuitenkin lienee, että alkoholi tuottaa aineenvaihdunnassa asetaldehydia, joka on vahvasti syöpää aiheuttava. Asetaldehydi on luokiteltu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi eli samaan ryhmään kuin esimerkiksi asbesti.

Asetaldehydin karsinogeenisyys ihmisellä todennettiin vakuuttavasti aasialaisen geenimutaation avulla. Esimerkiksi japanilaiset kestävät huonosti alkoholia, koska heiltä puuttuu asetaldehydiä pilkkova entsyymi aldehydidehydrogenaasi tai sitä on vain vähän. Tällaisten ihmisten elimistön asetaldehydipitoisuudet nousevat alkoholijuomia käytettäessä korkeaksi ja riski sairastua yläruoansulatuskanavan syöpiin on jopa 12-kertainen verrattuna niihin, joilla geenimutaatiota ei ole (8, 9).

 

Vähäinenkin alkoholin käyttö lisää syöpäriskiä

Noin 27 % kaikista maailman syövistä ilmaantuu ruoansulatuskanavan alueelle. Niiden ennuste on huono lukuun ottamatta paksunsuolen syöpää. Vuonna 2013 tehty laaja meta-analyysi (10) selvitti alkoholin aiheuttamaa syöpäriskiä syöpään sairastuneilla. Myös käytetty alkoholin määrä otettiin huomioon. Tutkimukseen hyväksyttiin 572 artikkelia, jotka käsittelivät 486 538 syöpätapausta.

Verrattaessa runsaasti alkoholia käyttäviä raittiisiin ja vähän alkoholia käyttäviin havaittiin, että suun, nielun ja ruokatorven syövän saamisen riski on runsaasti alkoholia käyttävällä 5-kertainen verrattuna muihin. Samoin kurkunpääsyövän, maksasyövän, paksusuoli- ja peräsuolisyövän ja rintasyövän riski on kohonnut alkoholia käyttävillä, kuten näkyy oheisesta taulukosta.

Vähäisempi jatkuva alkoholin käyttö eli yksi annos (12 g) päivässä lisää myös suuontelon, nielun, ruokatorven ja rinnan syövän riskiä (11).

Toisaalta on myös viitteitä siitä, että vähäinen alkoholin käyttö näyttäisi jonkin verran suojaavan munuaisia syövältä (13,14). On kuitenkin syytä huomioida, että vähäinenkin alkoholin käyttö lisää eri syöpien riskiä monin verroin enemmän kuin vähentää.

Rintasyöpä on niin yleinen, että pienelläkin alkoholin käytön lisäämisellä voi olla suuri kansanterveydellinen merkitys (15).

 

Panimoala vaimentaa syöpätutkimuksen tuloksia

Kuvitus: Janne ValkeapääAlkoholiteollisuuden ja sen rahoittamien järjestöjen strategiaan kuuluu – selkeästä tutkimusnäytöstä huolimatta – alkoholin käytön syöpäriskin kiistäminen. Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi äskettäin mielenkiintoisen selvityksen siitä, miten alkoholiteollisuus ja sen sidosryhmät vaikuttavat muun muassa siihen, että alkoholin ja syövän yhteys jätetään huomioimatta (4).

Tutkijat selvittivät 27 alkoholiteollisuuden maailmanlaajuisesti merkittävän toimijan ja niiden rahoittamien sosiaalista näkökulmaa ja yhteiskuntasuhteita ylläpitävien järjestöjen julkaisemien alkoholia ja syöpää koskevien kirjoitusten ja nettisivujen sisältöä kvalitatiivisesti.

Näistä toimijoista 13 sivuutti kokonaan alkoholin käytöstä aiheutuneen syöpäriskin, kuten riskin rintasyöpään. 20 järjestöä sivuutti kirjoituksissaan kokonaan paksusuoli- ja peräsuolisyövät, joiden yhteydestä alkoholin käyttöön on myös vahvaa tutkimusnäyttöä. Viisi järjestöä kielsi kokonaan alkoholin ja syövän yhteyden ja 12 järjestöä esitti tutkimustensa ja selvittelyjensä tuloksena, että alkoholin aiheuttama syöpäriski koskee ainoastaan pientä, erittäin paljon juovaa vähemmistöä.

 

Juoman laadulla ei ole merkitystä

Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta ei ole merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä. Runsaasti alkoholia käyttävän riski saada syöpä on pahimmillaan viisinkertainen muihin verrattuna. Potilaskontakteissa lääkärin, sairaanhoitajan ja mm. sosiaalityöntekijän on syytä muistaa myös alkoholin mahdollinen osuus tapahtumassa ja ottaa asia puheeksi unohtamatta mainita myös lisääntyneestä syöpäriskistä.

 

Katso artikkeliin liittyvät lähteet seuraavalta sivulta. Kaikki kolme kirjoittajaa ovat lääkäreitä ja lääketieteen tohtoreita.

 

Teksti: Martti Vastamäki, Heidi Vastamäki, Väinämö Nikkanen Kuvitus: Janne Valkeapää

Alvarin avulla lapsen ääni kuuluviin

Perhetyöllä tuetaan perheen omia voimavaroja.

Perhetyöllä tuetaan perheen omia voimavaroja.

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n Alvari-perhetyötä toteuttavat muun muassa Teija Hyväri (oikealla) ja Helianna Huttu. He kummatkin ovat perhetyöntekijöitä ja sosionomeja.

Perhetyöllä on Suomen historiassa pitkät juuret parin sadan vuoden takaa tähän päivään. Perhetyö käsitteenä on hyvin laaja, eikä lakikaan ole määrittänyt sitä täsmällisesti. Perhetyötä toteutetaan yleisimmin yhteistyössä perheiden kanssa sosiaalitoimen, neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun yhteydessä.

Ensi- ja turvakotien liitto aloitti Alvari-hanke vuonna 1989. Projektin tunnuslause on ”Alvariinsa apunanne”, joka nimensä mukaan oli jatkuvaa päivystystä. Hanke päättyi vuonna 1994, mutta sen tuloksena syntyi Alvari-perhetyönmalli. Alvari-mallissa yhdistyvät kotipalvelun tehostettu perhetyö, lastensuojelun psykososiaalinen työ sekä sosiaalinen kuntoutus.

Tätä perhetyön mallia toteutetaan nykyisin lastensuojelun ostopalveluna eri paikkakunnilla ensi- ja turvakotien toteuttamana ja sen piiriin kuuluu noin 800 perhettä. Työntekijöiden nimikkeitä ovat muun muassa sosiaaliohjaaja, perheohjaaja ja perhetyöntekijä. Alvari-perhetyö on sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaista palvelua ja luonteeltaan suunnitelmallista ja tavoitteellista.

Työ on perheen tilanteesta riippuen ennaltaehkäisevää tai korjaavaa. Ennaltaehkäisevä perhetyö on luonteeltaan varhaista toimintaa sekä vapaaehtoisuuteen perustuvaa tukea, missä keskeisintä on tarjota tukea oikeaan aikaan haastavissa elämäntilanteissa ja samalla ehkäistä ongelmien kasautumisia eli kriisejä. Lastensuojelun kautta ostettava tehostettu perhetyö (LsL 36§) on puolestaan lastensuojeluasiakkaana oleville perheille järjestettävää suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja tavoitteellista avohuollon tukitoimintaa, joka kytkeytyy osaksi muuta lastensuojelun työprosessia.

Oulussa sosiaalityöntekijän ostopalveluna tilaaman Alvari-perhetyön taustat liittyvät muun muassa perheen sisäisiin väkivaltaongelmiin, kuten parisuhdeväkivaltaan, lapseen kohdistuvaan kuritusväkivaltaan, sekä vuorovaikutus- ja päihdeongelmiin. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon tukitoimi, joka perustuu yhteistyöhön perheen kanssa ja perheen sitoutumiseen työskentelyyn.

 

Pohjana motivaatio ja luottamus

Oulun Ensi- ja turvakodin Alvari-perhetyön parissa työskentelevä perhetyöntekijä, sosionomi Helianna Huttu 32v., kertoo Alvari-perhetyön olevan oululaisille perheille suunnattua intensiivistä ja ammatillista perhetyötä.

– Alvari-perhetyö on tarkoitettu tueksi etenkin perheille, joissa on ollut tai on perheväkivaltaa. Perheiden arjessa voi olla myös muita haasteita, kuten esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia tai vanhemmuuteen liittyviä haasteita. Perhetyötä tehdään pääsääntöisesti perheiden kotona ja se perustuu perheiden omaan motivaatioon ja sitoutumiseen sekä työntekijöiden ja perheen väliseen luottamukseen. Perhetyön tavoitteena on aina perheen omien voimavarojen vahvistaminen, hän painottaa.

Huttu jatkaa, että työ suunnitellaan aina yksilöllisesti perheiden tarpeiden mukaan ja asiakkuus voi kestää vuodesta kahteen, mutta myös lyhempiä jaksoja toteutetaan.

– Alvari-perhetyön asiakasperheet ohjautuvat työskentelyn piiriin yleensä ensi- ja turvakodin laitos- tai avopalveluasiakkuuden jälkeen tai sen aikana, mutta myös suoraan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ohjaamina, hän kuvailee.

 

Lapsi perhetyön keskiössä

Perhetyöntekijä Hutun työparina työskentelevä perhetyöntekjä, sosionomi Teija Hyväri kertoo, että Alvari-perhetyön piiriin kuuluu hyvin monenlaisia perheitä, joilla on jokaisella oma yksilöllinen tarina.

– Perhetyössä tuetaan perheitä esimerkiksi vanhemmuudessa, lapsen kasvatuksessa, vuorovaikutustaidoissa, päihteettömyydessä tai kriisien läpikäymisessä. Meidän tehtävänämme perhetyöntekijöinä on perheen tukemisen ohella nostaa esille lapsen näkymätön ääni ja tuoda se turvallisesti kuulluksi, hän korostaa.

Hyväri jatkaa, että heidän tavoitteenaan on yhteistyössä perheen kanssa muun muassa vahvistaa perheen sisäistä turvallisuutta, mahdollistaa lapselle korjaavia kokemuksia ja valvoa lapsen edun toteutumista eri tilanteissa.

– Haastavimpia tilanteita perhetyössä ovat esimerkiksi perheiden ylisukupolviset toimintamallit, joissa perheet hyväksyvät tai käyttävät kuritusväkivaltaa lapsiin. Tai tilanteet, joissa parisuhteeseen kuuluu väkivaltaa, minkä keskiöön lapsi joutuu tahtomattaan. Perhetyön tavoitteena on käytännön läheisesti tuoda perheen arkeen uusia toimintamalleja, joilla väkivallan kierre voidaan katkaista. Työssä käytetään esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton Kannusta minut vahvaksi! -hankkeen materiaaleja. Alvari-perhetyön asiakkailla on taustallaan yleensä vakavia ja pitkäkestoisia ongelmia ja asioita.

– Perhetyön tarkoituksena ja tavoitteena on auttaa perheitä niin, että esimerkiksi huostaanotolta vältyttäisiin, mutta jos kuitenkin joudutaan turvautumaan huostaanottoon, perhetyö voi olla perheen tukena tässäkin tilanteessa. Olipa perheen tilanne ja tausta mikä tahansa, parhaiten perhetyö auttaa kuitenkin silloin, kun perheet ovat valmiit ottamaan apua vastaan ja sitoutuvat työskentelemään muutoksen eteen. Alvari-perhetyössä yhdistyvät monenlaiset auttamisen elementit: konkreettinen apu, toiminnalliset tehtävät ja keskustelut, hän tiivistää.

 

Tukea ja konkreettista apua

Anonyyminä henkilönä vainon vuoksi artikkelissa esiintyvä nainen kertoo saaneensa Alvari-perhetyöstä paljon henkistä voimaa.

– Saimme Alvari-perhetyötä noin puolenvuoden ajan siirtyessämme turvakodista asumaan omaan kotiin. Yksinhuoltajana oma aika on todella tiukalla, joten perhetyöntekijä saattoi olla esimerkiksi lasteni kanssa sillä aikaa, kun kävin pikaisesti asioilla. Perhetyöntekijät olivat todella ammattitaitoisia ja tukivat minua ja lapsiani rankkojen asioiden läpikäymisessä. Perhetyöntekijät tekivät muun muassa erilaisia toiminnallisia tehtäviä lasteni kanssa, joiden aikana lasteni oli helpompi puhua ja purkaa erilaisia tunteita. Itse sain paljon voimaa siitä, että sain jutella ihmisille, joilla on todellista tietoa ja taitoa käsitellä kokemiani asioita, hän kuvailee.

Anonyymi perheen äiti kertoo olevansa erittäin tyytyväinen saamaansa apuun ja elävänsä nykyisin perheensä kanssa suhteellisen tasapainoista elämää.

– Alvari-perhetyön avulla saimme kontaktin sujuvasti myös muun avun ja tuen piiriin. Tällä hetkellä koen voivani suhteellisen hyvin ja olen iloisesti yllättynyt siitä, että vaikka suhteemme perhetyöhön on loppunut, työntekijät soittelevat edelleen ja varmistavat, että meillä on kaikki hyvin, hän lisää tyytyväisenä.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki

Järjestöaktiivi vaihtoi ravintolatyöstä raittiiden lehmien pariin

Ihmiset ympärillä ja monipuolinen yhdistystoiminta pitävät Eila Kotolan, 70, mielen virkeänä.

Ihmiset ympärillä ja monipuolinen yhdistystoiminta pitävät Eila Kotolan, 70, mielen virkeänä.

– Olen aina ollut yhdistysihminen, milloin Martoissa, mielenterveysyhdistyksessä tai raittiusyhdistyksissäkin jo vuodesta 1982 lähtien.

Henkiseen vireyteen voisi vielä lisätä fyysisenkin puolen, sillä Virolahdella sijaitsevalla maatilalla Kotola kasvattaa miehensä kanssa ravihevosia. Raittiusyhdistystoimintaan hän lähti mukaan, kun häntä pyydettiin paikallisyhdistykseen puheenjohtajaksi.

– Asuin silloin Vehkalahdella ja kylässä toimi pienimuotoisesti raittiusyhdistys, joka järjesti keväisin pyöräretken. Päätettiin tyttäreni kanssa osallistua, ja siinä sitten lupauduinkin puheenjohtajaksi.

 

Erilaisia ihmisiä ja yhteistä asiaa

Yli 30 vuoden yhdistystoimintakokemuksen myötä luottamustoimet ovat lisääntyneet. Tällä hetkellä Kotola on Raittiuden Ystävät ry:n Kymen-Lounais-Karjalan Raittiuspiirin puheenjohtaja, Katrilli-Klubin varapuheenjohtaja sekä vuonna 2000 perustetun Raittiuden Ystävien säätiön puheenjohtaja sekä mukana Joutsenon Opiston johtokunnassa.

Haasteellisimpana niistä hän pitää säätiön puheenjohtajuutta, mutta toiminta kaikkineen on ollut mielenkiintoista. Kotola kertookin saaneensa järjestötyöstä enemmän kuin on voinut itse antaa.

– Toivon mukaan olen kasvanutkin näiden tehtävien myötä, hän lisää.
Yhdistystoiminnassa Kotolaa kiinnostaa yhteisten asioiden vieminen eteenpäin, mutta myös ihmisten erilaisuus ja eri-ikäisyys sekä mukavat liikunnalliset toimintamuodot. Erityisesti retket, jotka ovat kaikille avoimia ja päihteettömiä.

– Mieleenpainuvimmat ovat tainneet olla osallistumiset Karelia- ja Sulkavan soutuihin sekä pyöräilyretket Ahvenanmaalle sekä Vaasasta–Vaalimaalle osuudet. Monena vuonna olemme käyneet myös Lapissa ruskaretkellä ja viimeksi Ylläksellä. Matkojen pitääkin olla niin hauskoja, että niille lähdetään uudelleen ja uusiakin jäseniä saadaan mukaan toimintaan, toteaa Kotola.

Aina ei sekään riitä, sillä monien muiden yhdistysten tavoin raittusyhdistyksetkin kokevat jäsenpulaa ja myös aktiivisesti toimintaa järjestäviä ihmisiä on entistä vähemmän.

– Uusia henkilöitä on vaikea saada mukaan. Ihmiset eivät halua enää sitoutua, mutta osallistuvat kuitenkin toimintaan. Vapaita halutaan olla. Aikaisemmin vuosikokouksissakin oli väkeä pilvin pimein, nyt muutama. Vanhat konkarit ikääntyvät, eikä nuoria some-aikakaudella kiinnosta.

 

Ravintoloista raikkaan raittiille maatilalle

Eläimet ovat lähellä raittiissa kodissa kasvaneen Eila Kotolan sydäntä. Maatilalla on tällä hetkellä kuusi lämminveristä ravihevosta, joista osa omia kasvatteja. Valmennuksessa riittää työtä sekä aviomiehelle että samalla tilalla asuvalle Sanna Rallille.

– Valmennamme Sannan kanssa yhdessä ja raveissa käydään lähes viikottain. Hevoset antavat sisältöä elämään, kuin myös viisi lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.

Ennen maatilalle tuloaan Eila toimi tarjoilijana ravintolassa sekä laivoissa 20 vuotta. Moni onkin häneltä aikoinaan kysynyt: Miten päädyit tarjoilijan ammatista lypsämään lehmiä?

– Ravintolaelämää tarpeeksi seuranneena nautin siitä, että kun aamulla aukaisen tuon oven, joka lehmä on selvä, vastasin silloin. Myöhemminhän lehmät vaihtuivat hevosiin, kuvailee Kotola.

Ravimaailmassa häntä kiehtoo myös se minuuttitarkkuus, jota siellä noudatetaan sekä päihteettömyys.

– Jokainen ohjastajakin puhallutetaan kaikissa raveissa, jopa poniohjastajatkin, Eila Kotola kiittelee.

Teksti: Anne Janhunen Kuva: Sanna Ralli

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet ovat heikentyneet Itä-Suomessa

SOTE-uudistus sekoittaa ja rikkoo osin ehkäisevän päihdetyön rakenteita. Toisaalta se voi tarjota myös uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet onkin syytä käyttää, sillä jokainen ehkäisevään työhön sijoitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin tulevien päihdeongelmien vähentyessä.

SOTE-uudistus sekoittaa ja rikkoo osin ehkäisevän päihdetyön rakenteita. Toisaalta se voi tarjota myös uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet onkin syytä käyttää, sillä jokainen ehkäisevään työhön sijoitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin tulevien päihdeongelmien vähentyessä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ja aluehallintovirastot kartoittivat ehkäisevän päihdetyön rakenteita vuoden 2016 lopussa. Missä määrin kunnista löytyy ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö, ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin, moniammatillinen työryhmä sekä miten ehkäisevä päihdetyö on sisällytetty osaksi kuntien suunnitelmia. Itä-Suomen alueen kyselyyn osallistuivat kaikki alueen 46 kuntaa. Tilanne on osin ikävällä tavalla heikentynyt.

Yhdyshenkilöiden määrä on vähentynyt vuodesta 2013, jolloin lähes kaikista Itä-Suomen alueen kunnista löytyi ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö.

– Yhdyshenkilö löytyi alueen 39 kunnasta. Lainsäädännöllisesti yhdyshenkilö ei ole pakollinen, mutta olisi hyvä olla olemassa henkilö, joka koordinoi asioita, kertoo terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Kejonen.

Ylitarkastajan mukaan syy löytyy sosiaali-ja terveyspuolelta. SOTE-uudistusten myötä kuntien yhdyshenkilöiden määrä on laskenut. Uudistus voi olla joko mahdollisuus tai uhka ehkäisevälle päihdetyölle.

-Tulevien maakuntien pitää tukea kuntien ehkäisevää päihdetyötä, tämä velvoite on kirjattu myös lainsäädäntöön. Se kunta, joka panostaa nyt, säästää jatkossa paljon euroja.

– Hyvään ehkäisevään päihdetyöhön kuuluu riittävästi toimijoita sekä yhdyshenkilö, joka koordinoi asiat, kertoo Itä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Kejonen. Kuva: Olli Kejonen

Kunnat rikkovat lakia

Ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin oli nimetty vain 22 Itä-Suomen kunnassa. Etelä-Savon kunnissa toimielimiä löytyi useammin kuin Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kunnista. Lainsäädäntö velvoittaa, että kunnassa pitää olla toimielin, joka vastaa ehkäisevän päihdetyön suunnittelusta, organisoinnista, seurannasta ja tiedotuksesta kansalaisille.

– Kunnat eivät ole mieltäneet, että laki on olemassa ja puolet kunnista rikkoo lakia, mainitsee Kejonen. Kuusi kuntaa ei edes tiennyt, onko toimielintä nimetty.
Maakuntauudistuksen myötä osa kuntien tehtävistä siirtyy maakuntiin ja tämän myötä kuntien lautakunnat tulevat vähenemään. Todennäköisesti lautakuntien määrä tule olemaan 2–3 ja usein kuntiin tulee hyvinvointilautakunta. Ehkäisevän päihdetyön tehtävät sopivat hyvin tähän toimielimeen.

– Hyvänä asiana kartoituksessa nousi ehkäisevää päihdetyötä toimeenpanevien työryhmien määrä, joita löytyi 33 kunnassa. Näissä työryhmissä on niin ammattihenkilöitä eri hallintosektoreilta kuin järjestötoimijoita, jotka vievät asioita eteenpäin, sanoo Kejonen.

Myös ehkäisevä päihdetyö oli huomioitu kuntien eri suunnitelmissa aiempia vuosia paremmin.

Suurista alueen kaupungeista Mikkeli ja Kuopio ovat hoitaneet asiat hyvin. Toki jokaisessa kunnassa on vielä asioita, joita pitäisi parantaa. Pohjois-Karjalan osalta ehkäisevän päihdetyön rakenteet muuttuivat Soten myötä niin, että hyvin moni yhdyshenkilö siirtyi kunnan palveluksesta Soteen ja näin kunta jäi ilman yhdyshenkilöä.

– Haavoittuvin tilanne on tällä hetkellä Joensuussa. Siellä ei ole työryhmää eikä henkilöä, joka koordinoi ehkäisevää päihdetyötä. Näin suuri kaupunki, eikä kukaan johda ehkäisevän päihdetyön toimintaa. Tämä koordinoimattomuus tuo herkästi aukkopaikkoja tai jossain tilanteissa johtaa jopa päällekkäisiin toimiin. Toki eri järjestöissä on toimijoita, jotka tekevät ehkäisevää työtä, mutta jokainen tekee sitä omasta näkökulmastaan. Kokonaisuudessaan ehkäisevässä päihdetyössä on paljon parannettavaa, huomauttaa ylitarkastaja.

Tutkituilla menetelmillä tehokkaasti tuloksia

Valtakunnallista ehkäisevää päihdetyötä ohjataan ministeriöstä. Menetelmät, joita suositellaan otettavaksi käyttöön, olisi hyvä olla tutkittuja ja hyväksi koettuja. Pakka-toimintamalli on hyvä esimerkki tutkitusta toimintamallista ja Kuopio kaupunkina sen käyttöönotosta.

Pakka-toimintamallin esittelyssä todetaan mallissa kiinnitettävän huomiota tilanteisiin, joissa alkoholi, tupakka ja rahapelit ovat alaikäisten saatavilla, ja joissa alkoholia myydään tai anniskellaan päihtyneille tai alaikäisille.

– Toimintamalli lähti Itä-Suomen alueella vähän myöhemmin liikkeelle kuin muualla Suomessa, mutta Kuopio on jo ottanut muuta maata kiinni ja tekee työtä täydellä sydämellä. Myös Mikkelissä mallia hyödynnetään, kertoo Kejonen.

Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky kertoo, että aktiivisen asioihin tarttumisen on mahdollistanut se, että hänen työnsä on kokonaan vain ehkäisevää päihdetyötä.

– Ehkäisevän päihdetyön koordinaattorin työ alkoi vuonna 2013. Myös Mikkelissä ja Siilinjärvellä on tällä hetkellä kokopäivätoimiset työntekijät.

Valtakunnallinen Pakka-toimintamalli on merkittävä osa Tiinan työnkuvaa. Kuopiossa on kaksi työryhmää, joiden kanssa tehdään yhteistyötä.

– Kysyntä-ryhmässä on mukana esimerkiksi järjestöjä, koulujen ja oppilaitosten edustajia ja vanhempainyhdistyksen edustaja. Tarjonta-ryhmään kuuluvat esimerkiksi ravintoloitsijoiden, S-ryhmän ja poliisin edustaja sekä AVI:n alkoholitarkastaja.

– Miten saadaan kuntien ja maakuntien välinen yhteistyö sujumaan SOTE-uudistuksen jälkeen? Myös kansalaisjärjestöjen rooli mietityttää. Muuttuvatko ne enemmän yrityksiksi ja mahdollistetaanko vapaaehtoistyön ja talkootyön tekeminen ihmisille tulevaisuudessakin, pohtii Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky. Kuva: Anne Janhunen

Koordinointi ja yhteistyö eri tahojen kanssa on ehkäisevässä työssä onnistumisen elinehto. Tämä pätee myös Kuopion Pakka-toimintaan. Tänä vuonna Kuopiossa teemana on rahapelaaminen, ja Pelituen, Veikkauksen, Nuorten Palvelut ry:n ja S-ryhmän kanssa luodaan paikallinen kampanja, jossa huomioidaan erityisesti alaikäiset. Pakan lisäksi Tiina on mukana myös valtakunnallisen ehkäisevän päihdetyön viikon suunnittelussa Kuopiossa.

– Lapset ja nuoret ovat tärkeä osa työtä, ja vaikutamme myös vanhempiin. Kuopiossa alkoi vuonna 2013 Huomaa lapsi -toiminta. Tämä on seurakunnan, Päihdepalvelu Hemman ja kaupungin tekemää yhteistyötä, jossa keskiössä on vertaistukiryhmä lapsille, jotka elävät päihdeongelmaisissa perheissä.

Kuopion kaupungin asukkaiden ajatuksia ja kehittämisehdotuksia ehkäisevästä päihdetyöstä kuullaan säännöllisesti. Kuopiolaiset voivat joka toinen vuosi osallistua Päihdeasennekyselyyn, jota on toteutettu Otakantaa.fi-portaalin kautta.

Teksti: Anne Janhunen

Nuorten Ystävät ry:n Kintas-toiminta kuntouttaa nuoria aikuisia

Vertaistukea ja arjen hallintaa

Vertaistukea ja arjen hallintaa

Siiri kertoo kuntoutuksella olevan suuri merkitys mielenterveyteen ja yleiseen hyvinvointiin.

Nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöt orastavat jo lapsuudessa ja kolme neljästä elämänaikaisesta mielenterveyshäiriöstä puhkeaa ennen 25 vuoden ikää, kertoo terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Nuorten mielenterveysongelmat tulisikin tunnistaa ilman leimaantumisen riskiä viimeistään teini-iän kynnyksellä, ja nuorille tulisi tarjota matalankynnyksen apua nopeasti. Näin ennalta ehkäistään myöhemmin vaikeammaksi muodostuneita ongelmia ja mahdollista syrjäytymistä.

Mielenterveyden hyvinvointiin vaikuttavat monet eri seikat ystävyyssuhteista lapsuuden ajan kokemuksiin ja elämänhistorian tapahtumiin. Hyvin usein vuosia kestäneen mielenterveyden huojumisen taustalta löytyy lapsuuden ajan rankat kokemukset. Taustalla voi olla esimerkiksi koulukiusaamista tai vanhempien ongelmia. Kun nuori on kantanut surun ja huolen näkymätöntä reppua vuosia, hänen käsityksensä elämässä selviytymisen suhteen alkaa helposti horjua. Osa nuorista saa onneksi apua nopeasti, mutta osa jää yhteiskunnan pirstaleisen palvelujärjestelmän jalkoihin.

Mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä. Eri asteisista ongelmista kärsii noin joka viides suomalainen. Silti ihmiset tietävät aiheesta vähän, joten sairastunut joutuu liian usein ikävän leimautumisen ja stereotypioihin perustuvien väärien asenteiden kohteeksi.

Suomessa mielletään edelleen liian usein mielenterveyskuntoutuja kummajaiseksi, joka on laiska, päihteiden käyttäjä, tai joka ei muuten kestä tavallisia elämän kriisejä. Mielenterveys koostuu kuitenkin monista eri asioista, joihin me jokainen reagoimme yksilöllisellä tavalla. Siinä missä toinen hakee aktiivisesti apua masennuksen tunteeseen, lieventää toinen puhumattomana oloaan päihteillä.

Mielenterveyden häiriön tunnistaminen on terveydenhuollon henkilökunnallekin vaikeaa, sillä esimerkiksi tilapäinen henkinen pahoinvointi vaikeassa elämäntilanteessa on kenelle hyvänsä täysin normaalia. Silloin kun mielenterveyshäiriö kehittyy vakavaksi, hoitoon pääsee suhteellisen nopeasti, mutta hiljaisen häiriön tunnistaminen on niin läheiselle kuin ulkopuoliselle henkilölle miltei mahdotonta.

Arjen ja huolten uuvuttama

Nuorten Ystävien Kintas-toimintaan noin kaksi vuotta sitten päätynyt Siiri (nimi muutettu) kertoo palaneensa totaalisesti loppuu suorittaessaan kaksoistutkintoa.

– Olin vuosia yrittänyt tehdä kaikkeni ja olla hyvä siinä, mitä tein. Taustalla velloi jo ennen loppuun palamista orastava masennus uusioperheen ja vuosia kestäneen koulukiusaamisen vuoksi, joten loppuun palaminen oli kenties odotettavissa. Ennen Kintas-toimintaan ohjautumista ehdin syrjäytyä valtavan väsymyksen, aloitekyvyttömyyden ja pirstaleisen palvelujärjestelmän vuoksi. En jaksanut tehdä mitään ja tuntui, että unohdin kaikki perustaidot uupumisen edessä. Yritin kyllä hakea apua, mutta minusta tuntui, ettei kukaan ota minua tosissaan ja olen pelkkä luuseri, hän kuvailee tuntemuksiaan ennen kuntoutumista.

Siiri jatkaa, että hän ohjautui Kintas-toimintaan oman kotikaupunkinsa mielenterveyspalveluiden lähettämänä.

– Vaikka ensimmäinen puolivuotta oli raskasta kuntoutumista, niin nyt uskon, että tulen selviämään ja haaveilen jopa eläintenhoitajaksi valmistumisesta joskus tulevaisuudessa. Nyt keskityn kuitenkin itseni kuntouttamiseen ja annan armoa itselleni asioissa, joissa en ennen olisi osannut antaa. Kintas-toiminnan avulla olen oppinut tekemään asioita ilman verenmakua suussa omien voimavarojeni mukaan. Parasta olotilassani ovat tällä hetkellä usko ja toivo tulevaisuuteen, säännöllisen arjen hallitseminen, terapioiden alkaminen ja tunne, etten ole enää ”koomassa”, verbaalisesti lahjakas nuori nainen veistelee.

Kintas-kuntoutus

Kintas-toiminnassa vuodesta 1999 ohjaajana toiminut kuntoutusohjaaja Eveliina Oksa kertoo, että Nuorten Ystävien Kintas-toiminta on tarkoitettu psykiatrista avohoitoa tarvitseville 18–30-vuotiaille nuorille aikuisille.

– Meille ohjataan asiakkaita lähetteellä lähinnä Oulusta ja Oulun lähikuntien alueilta. Kintas-toiminta perustettiin RAY:n rahoittamana hankkeena vuonna 1993, mutta se vakinaistettiin osaksi Oulun ostopalveluja ja toimii nykyään yhtenä Nuorten Ystävien toteuttamana avokuntoutuspalveluna. Meillä Nuorten Ystävien Puutarhakadun toimipisteessä toteutetaan saman katon alla useita eri avokuntoutuspalveluja, joista muita ovat esimerkiksi Miepä ja Paavo -kuntoutus. Kintas-toiminnan asiakasmäärä on tällä hetkellä noin 40, hän kuvailee.

Oksa jatkaa, että heillä nuorten aikuisten ja työikäisten mielenterveyskuntoutuksen tavoitteena on työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen, sekä elämänlaadun kokonaisvaltainen paraneminen. Kintas-kuntoutus on aina yksilöllistä, suunniteltua ja tavoitteellista sosiaalista kuntoutusta.

– Meillä on tarjolla kuntoutujalle paljon erilaisia toiminta- ja keskusteluryhmiä yksilöllisen arjen hallinnan kuntoutuksen lisäksi, joten kuntoutujan oma aktiivisuus ja sitoutuminen vaikuttaa voimakkaasti kuntoutustulokseen. Kintas-kuntoutus jaetaan tavallaan kolmeen eri jaksoon, joista ensimmäinen kuusi kuukautta on lähinnä ”sisäänajoa” ja talon toimintoihin tutustumista. Seuraava vuosi onkin aktiivista yksilöllisesti suunniteltua kuntoutumista ja viimeinen puoli vuotta ”alas laskua” ja oman elämän haltuun ottamista muiden palvelujen ja tukien avulla, hän tiivistää.

Arjen taitoja ja ryhmätoimintoja

Kuntoutusohjaaja Oksa kertoo, että jokaisen kuntoutujan yksilötoimintojen perusta on intensiivinen ja yksilöllinen kuntoutusohjaus, jonka sisältö määrittyy asiakkaan kanssa yhteistyössä suunniteltujen tavoitteiden pohjalta.

– Jokaisella kuntoutujalla on oma henkilökohtainen kuntoutusohjaaja, joka tekee niin kotikäynnit kuin kulkee rinnalla saattaen harrastustoiminnoista virallisten asioiden hoitamiseen.

Kuntoutujan ja oman kuntoutusohjaajan yksilötapaamiset sisältävät tukea antavia keskusteluja, yhdessä tekemistä ja toimeentuloon liittyvää neuvontaa ja tukemista. Jotta kuntoutus on kantavaa, yhteistyön edellytyksenä on luonnollisesti molemmin puolinen arvostus ja aito halu tehdä yhteistyötä.

Oksa jatkaa, että Kintas-kuntoutuksen punaisena lankana ovat dialoginen työote ja vertaistuen hyödyntäminen

– Ryhmätoiminnoilla pyritään laajentamaan nuoren aikuisen sosiaalista verkostoa samanikäisten ja -henkisten parissa. Kinttaan ryhmätoimintoja ovat muun muassa keskustelu-, musiikki-, kuvataide-, kädentaidot ja leffaryhmät sekä erilaiset liikuntaryhmät, tutustumiskäynnit ja retket. Näiden toimintojen tavoitteena on tarjota kuntoutujan elämään sisältöä ja vahvistaa tunnetta kuulua ryhmään tai yhteisöön, sekä herättää kiinnostusta uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, hän painottaa.

Vertaistuen merkitys

Kuntoutusjaksoa lopettamassa oleva Siiri kertoo vertaistuella olevan valtava merkitys kuntoutujan ajatusmaailmaan.

– Minusta on hienoa, että Kintas-toiminta sisältää yhteisiä keskusteluja muiden kuntoutujien kanssa, jolloin jokainen saa uusia ja erilaisia näkökulmia elämän eri tilanteisiin. Silloin kun ihminen on esimerkiksi masentunut ja käpertynyt omiin ongelmiinsa, niin hänen ajatusmaailmansa on aika suppea ja toivoton. Vaikka osa ryhmissä käyvistä ei puhukaan paljon, heidän läsnäolollaan on merkitystä niin muille kuin heille itselleen. Itse olen sellainen jatkuvasti äänessä oleva pälättäjä, joten luulen, että täällä tulee hiljaista, kun en astukaan enää ovesta joka toinen päivä sisään, hän naurahtaa pilke silmä kulmassa.

Kuntoutusohjaaja Oksa jatkaa, että ryhmätoimintojen tarkoitus on antaa kuntoutujalle merkityksen lisäksi tunne, ettei hän ole ongelmiensa kanssa yksin. Keskeistä ryhmätoiminnoissa ja keskusteluissa on jokaisen kuntoutujan kokemushistorian arvostaminen, keskinäinen tuki sekä tasa-arvoinen vuorovaikutus.

– Meillä kuntoutuu uskomattoman vahvoja ja upeita henkilöitä, joita arvostan todella suuresti. Kuntoutujilla itselläänkin avautuu maailma kuntoutuksen myötä myönteiseksi ja avoimeksi elämää kohtaan. Ilo astuu uudelleen arkeen ja he kykenevät solmimaan uusia ihmissuhteita. Meillä muun muassa naiskuntoutujat ovat perustaneet omia suljettuja WhatsApp-keskusteluryhmiä ja he tapailevat nyt toisiaan myös kuntoutusjakson jälkeen. Voiko vertaistuki toimia siis enää paremmin? kuntoutusohjaaja Oksa iloitsee kuntoutujien puolesta.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki

Hyvän mielen talolla jokainen on yhtä arvokas

Vapaaehtoistoiminnassa tuetaan luottamuksellisesti toista ihmistä ja molemmat saavat hyvän mielen ja merkityksellisyyden kokemuksen. Hyvän mielen talo on vapaaehtoisten varassa toimiva mielenterveyskuntoutujien ja heidän omaistensa tukipiste. Talolla tarjotaan tietoa, tukea ja erilaisia aktiviteetteja, kuten taidetta ja liikuntaa.

Vapaaehtoistoiminnassa tuetaan luottamuksellisesti toista ihmistä ja molemmat saavat hyvän mielen ja merkityksellisyyden kokemuksen. Hyvän mielen talo on vapaaehtoisten varassa toimiva mielenterveyskuntoutujien ja heidän omaistensa tukipiste. Talolla tarjotaan tietoa, tukea ja erilaisia aktiviteetteja, kuten taidetta ja liikuntaa.

Hyvän mielen talo on viihtyisästi sisustettu.

Vapaaehtoistoiminta tuottaa iloa ja tarjoaa mielekästä ja sosiaalista tekemistä työelämän ohella, sen jälkeen tai vaikkapa opiskellessa. Vapaaehtoistyötä voi tehdä monella eri tavalla. Osa toimii itsenäisenä vertaisena omien kokemuksiensa kautta ja osa hakeutuu vapaaehtoistoimijaksi johonkin järjestöön määritelläkseen paremmin oman ajankäyttönsä ja tuen saajan kohteen.

Organisoidusta vapaaehtoistoiminnasta vastaa aina joku virallinen toimija, jolloin sillä on myös vastuu toiminnan järjestämisestä ja sen turvallisuudesta. Vapaaehtoistyö on tärkeä osa yhteiskuntamme kivijalkaa ja sen avulla toteutetaan paljon sellaista hyvää, mihin yhteiskunnan resurssit eivät muuten riitä tai ylety.

Kansalaisareena ry:n teettämä ja Taloustutkimuksen toteuttama tutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015 osoitti, että noin joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Vuonna 2015 tehtiin eniten vapaaehtoistunteja lasten, kulttuurin ja liikunnan parissa. Vuonna 2010 eniten työskenneltiin eniten senioreiden, lasten ja liikunnan parissa. Samaisen tutkimuksen mukaan järjestöt ja yhteisöt ovat organisoineet noin puolet (53%) vuosien 2010–2015 vapaaehtoistyöstä, kolmannes (31%) on totettu ensisijaisesti organisoimattomana ja lopuissa (16%) on yhdistetty molempina tapoina.

Monipuolista toimintaa

Oulun kaupungissa 28 vuotta mielenterveyden edistämiseksi toiminut ja STEA:n tukema pohjoissuomalainen mielenterveysyhdistys Hyvän mielen talo ry vahvistaa toiminnallaan mielen hyvinvointia, ennaltaehkäisee mielenterveyden häiriöitä ja tukee niistä toipumista. Hyvän mielen talo tarjoaa noin 100 vapaaehtoisen toimijan avulla runsaasti erilaisia toiminta- ja keskusteluryhmiä, joihin kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Hyvän mielen talon vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijainen Virve Ahola, 32, kertoo, että talon vapaaehtoisuus perustuu aina toimijan omiin voimavaroihin ja omaan ajankäyttöön.

– Talon vapaaehtoiset ovat itse kokeneita vertaisia, kokemusasiantuntijoita, opiskelijoita, työttömiä, kuntoutujia tai työssä käyviä henkilöitä. Jokaisella on oma motivaationsa toimia vapaaehtoisena ja jokaisen kohdalla vapaaehtoisuus antaa samalla tavalla iloa toimijalle kuin tuettavalle. Hyvän mielen talon vapaaehtoinen toimija voi valita itse, haluaako hän olla toiminnassa mukana säännöllisesti, silloin tällöin vai ainoastaan kertaluontoisissa tehtävissä. Talossa on tarjolla myös sitoutumista vaativia vapaaehtoistehtäviä, kuten esimerkiksi ryhmien ja kurssien ohjaamista, tukihenkilötoimintaa ja mielenterveyden kokemuskouluttaja- ja kokemusasiantuntijatehtävissä toimimista, hän kuvailee.

Hyvän mielen talolla on vapaaehtoisten ohjaamana paitsi toiminta- ja keskusteluryhmiä myös opiskelijoille suunnattuja vertaistukiryhmiä, kirjallisuus- ja diagnoosipohjaisia keskusteluryhmiä, sekä maalaus-, laulu-, liikkumis- ja peliryhmiä. Ja paljon muuta.

– Meillä jokainen vapaaehtoinen toimija on yhtä arvokas ja pyrimme tukemaan heitä muun muassa erilaisilla koulutuksilla ja perehdytyksillä, henkilökohtaisella ohjauksella ja neuvonnalla, sekä yhteisillä vertais- ja virkistystapaamisilla, hän kuvailee talon vapaaehtoisia tukevaa toimintaa.

Paljon annettavaa

Hyvän mielen talon vapaaehtoistoimijaksi kesällä 2016 ryhtynyt Tuija, 56, kertoo tulleensa taloon suoraan vapaaehtoistyöhön.

– Jäin pois työelämästä muutama vuosi sitten ja aloitin vapaaehtoistyöntekijätoiminnan sen vuoksi, että aloin myös itse kaipaamaan aiemmin työssäni saamaani sosiaalisuutta ja arjen merkitystä. Aloitin ensin toimimalla Olohuone Revossa päivystäjänä, mutta nyt toimin myös henkilökohtaisena vertaishenkilönä.

Repo-vapaaehtoiset keskustelevat vapaasti Repo-olohuoneessa viihtyvien henkilöiden kanssa ja tarpeen mukaan he ohjaavat olohuoneessa olijoita heidän mieltä askarruttavissa kysymyksissään sekä ovat ottamassa vastaan toimintaan tulevia uusia ihmisiä. Repo-vapaaehtoiset ovat läsnä olohuoneessa talon aukioloaikoina kukin omalla vuorollaan kaksi tuntia viikossa.

– Olen tällä hetkellä tyytyväinen nykyiseen vapaaehtoisena tekemääni viikkotuntimäärään ja olen alkanut pohtimaan myös työelämään takaisin palaamista, hän tuumailee hymyillen.

Tuija jatkaa, että toimiminen vapaaehtoisena on antanut hänelle todella paljon merkitystä elämään ja voimaa myös omaan arkeen.

– Tänne Hyvän mielen talolle on aina hyvä tulla. Täällä kukaan ei ihmettele ja äimistele ketään ja jokainen saa, voi ja uskaltaa puhua omista asioistaan vapaasti. Täällä jokainen oppii uutta toisistaan, saa olla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja saa tuntea olevansa tärkeä ja hyväksytty. Me vapaaehtoistoimijat saamme täällä kerrassaan ihanaa kohtelua ja arvostusta talon omalta väeltä. Kunpa työelämässäkin asiat olisivat samalla tavalla, hän huomauttaa pilke silmäkulmassa.

Omaisen ABC

Läheisen henkilön mielenterveydenhäiriö on usein raskas kokemus myös omaiselle itselleen. Mielenterveysongelmat omaishoitoon ja erilaisiin palveluihin oikeuttavina sairauksina, ovat palvelujärjestelmässämme yhä heikossa asemassa. Niinpä läheiselle oikean hoidon löytyminen ja eri palvelujen saaminen vie huomattavan paljon aikaa ja voimia niin sairastuneelta itseltään kuin hänen omaiseltaan. Pelkkä läheisen ihmisen paha olo vaatii runsaasti voimia omaiselta ja hän joutuu usein unohtamaan itsestään huolehtimisen huolehtiessaan toisesta.

Hyvän mielen talon omaisten vapaaehtoistoiminnasta vastaava Piia Saraspää kertoo, että heillä on mielenterveyshäiriöitä potevien läheisille tarjolla runsaasti erilaisia info- ja koulutuspäiviä, sekä vertaisryhmiä ympäri Pohjois-Suomen.

– Koska omaisesta huolehtiminen vie paljon voimia, on tärkeää muistaa huolehtia myös itsestään. Jos omainen itse uupuu, hän ei kykene huolehtimaan samalla tavalla enää toisesta, Saraspää huomauttaa lempeästi.

Hän kertoo, että Hyvän mielen talo järjestää mielenterveyskuntoutujien omaisille tukea ja vertaistoimintaa, joiden kautta he pääsevät jakamaan kokemuksiaan. Kokeneet itse ohjaavat Hyvän mielen talon erilaisia vertaiskohtaamisia ja ryhmiä kokemuksiensa kautta ja koulutuksen tukemana.

– Pyrimme järjestämään säännöllisesti eri puolella Pohjois-Suomea lyhyitä mielenterveyteen liittyviä info- ja koulutustilaisuuksia, joissa käsittelemme mielenterveyden hyvinvointia kattavasti. Tällä hetkellä meillä on meneillään muun muassa Omaisen ABC -koulutus, joka on tarkoitettu omaisille, joille läheisen mielenterveyden ongelmat tai sairaus ovat uusi asia sekä jo pidempään sairastaneiden omaisille, jotka tarvitsevat tietoa ja tukea sekä mahdollisuuden keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, Tuija kertoo.

Omaisen ABC -koulutuksen on kehittänyt Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry ja se pohjautuu koulutukselliseen perhetyön malliin. ABC-koulutus koostuu kolmesta teemallisesta tapaamisesta, joista jokaisessa on omaisen asemaan ja elämään liittyvä aihe. Koulutus on järjestetty tänä vuonna jo muun muassa Oulussa ja Tyrnävällä ja seuraavaksi se järjestetään Kajaanissa, Rovaniemellä ja Ylivieskassa, hän kuvailee.
Saraspää jatkaa, että heillä on suhteellisen uutena omaistoimintana Vertaisvastaanotto yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan aikuispsykiatrian osaston kanssa.

– Vertaisvastaanotto on tarkoitettu henkilöille, joiden läheinen on psykiatrisessa sairaalahoidossa. Vertaisvastaanotolla pääsee keskustelemaan mielenterveyskuntoutujan omaisen kanssa kahden kesken, hän kertoo iloisena toiminnan laajenemisesta.

Kokemuksen syvä ääni

Paras mistä tahansa sairaudesta tai vammasta kertova henkilö lääketieteen edustajan lisäksi on sairauden tai vamman henkilökohtaisesti kokenut tai hänen läheisensä. Hyvän mielen talon kokemusasiantuntijoina voivat toimia henkilöt, joilla on omaa tai läheisenä saatua kokemusta mielenterveyshäiriöistä ja halua hyödyntää kokemuksiaan mielenterveystyössä.

Kokemusasiantuntijan kokemustarinaa hyödynnetään muun muassa sosiaali- ja terveysalan opetuksessa ja ammattilaisten täydennyskoulutuksessa teoriatiedon ohella. Kokemustarinat ovat myös tärkeä osa sosiaali- ja terveysalan palveluiden suunnittelua ja kehittämistä. Yhtään samanlaista kokemusasiantuntijaa tai -tarinaa ei ole, sillä jokaisella kokemusasiantuntijalla on takanaan oma historiansa käsiteltävän asian kanssa sekä oma valloittava persoona, jolla hän tuo tarinaansa esille.

Virallisesti toimiva kokemusasiantuntija saa toimintaansa kattavan koulutuksen ja hänen on sitouduttava toimimaan aktiivisesti ja pitkäjänteisesti. Hyvän mielen talon kokemusasiantuntijat voivat osallistua muiden vapaaehtoisten tavoin talon vapaaehtoisille tarkoitettuun työnohjaukseen ja virkistystoimintaan.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki