raitis.fi-lehti: Kenttä- ja järjestöasiaa

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Kenttä- ja järjestöasiaa. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Oman ajattelun kautta parempia tuloksia

Uusi Ajattele itse! -koulumateriaali tuo uusia tuulia päihdekasvatukseen. Aikuisen ylhäältä antaman opetuksen sijaan keskiössä ovat nyt nuorten oma ajattelu, keskustelu ja päihteisiin liittyvien ilmiöiden ymmärtäminen. Alustavat tulokset ovat rohkaisevia.

Uusi Ajattele itse! -koulumateriaali tuo uusia tuulia päihdekasvatukseen. Aikuisen ylhäältä antaman opetuksen sijaan keskiössä ovat nyt nuorten oma ajattelu, keskustelu ja päihteisiin liittyvien ilmiöiden ymmärtäminen. Alustavat tulokset ovat rohkaisevia.

Juontajat (vas) Maria Kuisma ja Markus Misukka haastattelevat Ajattele itse! -studiossa sosiologi Antti Maunua, joka on tehnyt tutkimusta nuorten aikuisten päihteidenkäytöstä ja juhlinnasta.

Luokkahuoneessa istuu noin kolmekymppinen mies. Rosoinen olemus kertoo, ettei elämä ole ollut helppoa. Entinen narkkari.

Me teinit seuraamme korva tarkkana, kuinka mies kertoo selviämistarinansa: huumehelvettiin ja takaisin. Mieleeni jää päällimmäisenä, että kuka vain voi jäädä koukkuun. Ja että se voi tapahtua jo ekalla kokeilukerralla. Tai sitten voi tulla loputtoman painajaismainen ”huono trippi”.

Viesti on selvä. Ei kannata kokeilla. Ei mitään. Ei edes yhtä kertaa. Riskit ovat aivan liian suuret!

Joitakin vuosia myöhemmin pyörin kaveriporukassa, jossa poltetaan silloin tällöin pilveä. En mene mukaan, mutta ikäiselleni nuorelle tyypillisesti en myöskään tuomitse. Minulla ei ole selkeää kantaa. Seuraan vierestä, kuinka ystäväni hihittelevät kannabispäissään. Kaikilla on hauskaa, mitään ikävää ei tapahdu. Koulussa kerrotuilla kauhukuvilla ei näytä olevan mitään yhteyttä näihin illanviettoihin. Samaa tukevat kavereiden puheet. Valistus nähdään turhanpäiväisenä, mitään tietämättömien pelottelua.

Muutamien vastaavien iltojen jälkeen teen päätöksen. Pyydän saada maistaa. Minulla asiaa jää pariin kokeiluun, mutta myöhemmin kuulen, että joillakin siitä tuli tapa, jonka ympärillä elämä pyöri vuodesta toiseen. Toinen tuttu päätyi sen sijaan ongelmiin alkoholin, kanssa.

Oma kokemukseni tukee hyvin monien tutkimusten tulosta: päihdekasvatus on yleisesti ottaen tehotonta. Pelotteluvalistus on jo tämän päivän kouluista pitkälti väistynyt, mutta myöskään nykyinen opetus ei tutkitusti onnistu tehokkaasti vähentämään päihdehaittoja, jotka, kuten tiedämme, ovat Suomessakin merkittäviä.

Nämä tulokset olivat kirkkaana mielessäni, kun aloitin PäihteetönPää-hankkeessa projektipäällikkö Pekka Korhosen kanssa uuden päihdekasvatusmateriaalin tuottamisen syksyllä 2016.

Jotain täytyi siis tehdä toisin.

Uusi näkökulma päihdekasvatukseen

Vajaan kahden vuoden työn tuloksena syntyi 6–9-luokkalaisille suunnattu Ajattele itse! -koulumateriaali. Tavoite oli tehdä materiaalin pohjautuen tutkimustuloksiin ja eri tahojen kokemuksiin siitä, mikä aidosti vaikuttaa. Toisaalta halusimme tehdä siitä opettajalle mahdollisimman helppokäyttöisen ja vaivattoman.
Ajattele itse! -materiaalia täysin vastaavaa päihdekasvatusta ei ole tiettävästi tehty ennen Suomessa. Ei ainakaan samassa mittakaavassa. Oppitunnit yhdistävät verkkotehtäviä ja videoita opettajan ohjaamaan keskusteluun ja nuorten keskenäisiin ryhmätehtäviin. Oppituntikokonaisuus alkaa internet-sivuillemme videoilla ja verkkotehtävillä. Videoilla ohjelmaa juontavat Ajattele itse! -studiosta kaksi nuorta. Ohjelma antaa pohdittavaa, siinä haastatellaan tutkijoita ja erilaisia nuoria päihdeaiheista. Keskiössä ovat päihdeilmiöiden ymmärtäminen ja kriittinen pohdinta.

Nuori ei ole passiivinen vastaanottaja, sillä ohjelma on jaettu useisiin lyhyihin videoihin, ja niiden välissä nuori itse pohtii videolla kuvattuja aiheita erilaisten verkkotehtävien avulla. Näin nuorten oma ajattelu herätetään alusta lähtien.

Olennaista on, että nuorille ei tuputeta valmiita vastauksia, vaan tarjotaan tietoa ja näkökulmia, joita nuoret sitten pohtivat ja arvioivat kriittisesti. Kaikenlaiset päihdekannat – myönteiset, kielteiset ja siltä väliltä – hyväksytään, mutta nuoren pitää perustella ajatuksensa. Verkkomateriaalin jälkeen opettaja ohjaa ryhmäkeskustelun, jossa nuoret esittävät ajatuksiaan ja arvioivat erilaisia pähdeasenteita ja niiden perusteluita. Jälleen saa olla mitä mieltä haluaa, kunhan kantansa perustelee. Vastuuttoman päihdemielipiteen puolesta on vaikeampi argumentoida.

Monelle nuorelle oppitunti voi olla ainutkertainen tilaisuus tietoisesti arvioida eri päihdekantoja ja keskustella niistä. Kuten tiedämme, ennen päihdevalintaa harvoin käydään läpi kovin syvällistä omien motiivien pohdintaa tai kattavaa vaihtoehtojen puntarointia. Usein kokeilemaan tai käyttämään päädytään kaveriporukassa vastaan tulevien tilanteiden ja yllykkeiden seurauksena. Kun nuori on Ajattele itse! -oppitunneilla muodostanut jonkilaisen päihdekannan keskustelun ja luotettavan tiedon perusteella, hän on vähemmän ympäristön yllykkeiden vaikutuksen alainen.

Tulokset rohkaisevat

Nyt syksyllä 2018 takana on monta vaihetta. Ajattele itse! -materiaalia ei ole vielä julkaistu kouluille yleiseen käyttöön, mutta testikäytössä saadut tulokset ovat rohkaisevia. Nuoret ovat aiheita anonyymisti pohtiessaan usein yllättävänkin päihdekriittisiä.

Verkkomateriaaliin nimellä Laura tutustunut nuori pohti esimerkiksi seuraavasti:

– Itse en paljoa käytä päihteitä, sillä koen kaveriporukallani enemmän yhteyttä ilman alkoholia. Alkoholi ei mielestäni ole tarpeellinen lisä hauskanpitoon, hauskaa voi pitää ilmankin. Kaverit, hyvä fiilis, kiva tekeminen yhdessä, monet eri jutut voi luoda tunnelmaa ja hauskaa fiilistä. En tiedä, mihin päihteitä oikeasti tarvittaisiin. Ei hauskanpitoon ainakaan.

Nimellä Moona kirjoittavan kanta oli vahvempi. Hän listaa erilaisia tapoja pitää hauskaa ilman päihteitä ja linjaa sitten kantaansa seuraavasti:

– Ne [päihteet] vain pilaavat kaiken ja aiheuttavat ihmisille pahan olon. Hauskaa voi pitää ilman päihteitä, selvin päin, jolloin se tuntuu oikeasti hyvältä, kun oikeasti ymmärtää kaiken ympärillä tapahtuvan.

Selkeästi päihdemyönteiset kannat ovat olleet vastauksissa harvinaisempia, mutta niitäkin on saatu. Muunlainen tulos olisikin ollut epäuskottava. Nimimerkki MFFF kirjoitti päihtymyksen puolesta muun muassa seuraavasti:

– Joskus päihteet ovat ainoa todellinen vaihtoehto. Eihän päihteitä välttämättä tarvitse, mutta ne auttaa nyky-yhteiskunnassa toimivaa kiireistä ihmistä pääsemään tunnelmaan heti.

Kun nuorille annetaan lupa kertoa rehellisesti ajatuksiaa, voidaan niistä keskustella. Jos nuori vaistoaa, että aikuinen yrittää saada hänet tietylle kannalle, hän saattaa sanoa sen, mitä häneltä odotetaan. Oma ajattelu ja todellinen asian työstäminen eivät kuitenkaan tällöin tapahdu ja nuori on myöhemmin altis kääntymään toiselle kannalle.

Päihdemyönteinen nuori saattaa pitäytyä käsityksissään. Kuitenkin kun hänen mielipidettään ja sen perusteluita arvioidaan yhdessä, on todennäköistä, etteivät muut ole jatkossa yhtä paljon negatiivisen vaikutuksen alaisia. Samalla häviää myös monilla nuorilla oleva harhakuva, että useimmat muut pitäisivät jonkin päihteen käyttämistä tavoiteltavana tai arvostettavana.

Hankkeen tausta ja tulevaisuus

Ajattele itse! -materiaalin tuottaminen alkoi vuonna 2017 osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa PäihteetönPää-hanketta. Hanketta hallinnoin Raittiuden Ystävät ry. Hanke päättyy vuoden 2018 lopussa, jonka jälkeen Ajattele itse! -materiaalin edelleen kehityksestä vastaa tätä tarkoitusta varten perustettu yhdistys Social IQ ry. Uuden yhdistyksen tehtävänä on muun muassa tuottaa syventävää koulumateriaalia. Ja olennaista on tietenkin, että uusi yhdistys saa materiaalin tehokkaasti koulujen käyttöön.

Uudessa yhdistyksessä on meidän työn aloittaneiden, Pekka Korhosen ja itseni lisäksi myös tutkija Antti Maunu, joka on antanut korvaamattoman tuen Ajattele itse! -materiaalin kehittämiseen asiantuntijan roolissa. Maunu on tehnyt tutkimusta ja väitellyt tohtoriksi nuorten aikuisten päihteidenkäytöstä ja juhlimiskulttuurista.

Tutustu materiaaliin!

Voit tutustua kehitteillä olevaan Ajattele itse! -materiaaliin alla osoitteessa:
www.paihteetonpaa.fi/tutustu

Teksti: Janne Valkeapää  Kuva: Ajattele itse! -materiaali

Huomaa lapsi -toiminta avaa ovia päihdeperheiden ongelmien käsittelyyn

Huomaa lapsi -toiminta on hyväksi koettu malli, jonka avulla työstetään lasten kokemuksia päihdeperheessä. Myös lasten vanhemmille järjestetään samaan aikaan vertaisryhmätoimintaa.

Huomaa lapsi -toiminta on hyväksi koettu malli, jonka avulla työstetään lasten kokemuksia päihdeperheessä. Myös lasten vanhemmille järjestetään samaan aikaan vertaisryhmätoimintaa.

Annikka Taiton kirjan pohjalta on luotu käytännönmalleja Huomaa lapsi -toiminnalle. Kuopiossa ohjaajina ovat Tiina Nykky, Riitta Reima, Jarkko Ahokas, Leena Ollikainen ja Jarmo Tarkkonen.

– Olemme juuri rekrytoimassa syksyn uutta ryhmää, joka koostuu vanhemmista ja lapsista. Tavoitteena on saada keinoja ja sanoja perheen päihdeongelman käsittelyyn, luoda lapsille edellytyksiä eheytyä ja saada keinoja muuttaa vanhemmuutta lasta paremmin huomioivaksi, kertoo Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri perheistä kootut ryhmät osallistuvat perheviikonloppuihin. Lapset ja vanhemmat kokoontuvat omiin vertaisryhmiinsä. Ryhmiin tulee yleensä neljästä kuuteen perhettä, joissa on jompikumpi vanhemmista. Kokoontumiset alkavat syksyllä ja kestävät jouluun saakka, yhteensä kokoonnutaan 13–15 kertaa. Aluksi hieman tutustutaan toisiin ja ryhmäytyminen alkaa aloitusleirillä.

– Ryhmissä puhutaan paljon ja aivan aluksi vanhemmat antavat lapsilleen luvan puhua perheen asioista. On tärkeää, että lapsille sanotaan niin, että heidän ei tarvitse pelätä ja miettiä mitä he voivat puhua, sanoo Nykky.

Kun on kyse 6–12-vuotiaista lapsista, on luovuus hyvä keino saada asioita esiin. Mieltä askarruttavat asiat voidaan tuoda ilmi piirtämällä, näyttelemällä tai pelaamalla erilaisia pelejä.

Vertaistuen voima on helpottavaa

Ryhmien ohjaajina toimii kolme kaupungin työntekijää ja kolme seurakunnan työntekijää: ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky, lastensuojelun työntekijä Anne Korhonen ja päihdepalvelu Hemman yrittäjä-lähihoitaja Jarkko Ahokas sekä Kallaveden seurakunnan lastenohjaaja Leena Ollikainen ja diakoniatyöntekijä Riitta Reima sekä Kuopion ev.lut.seurakuntien diakoniakeskuksen diakoni Jarmo Tarkkonen.

– Meillä toiminta alkoi kouluttautumalla vuonna 2012. Kaste-hankkeen rahoituksella ostettiin koulutus. Aluksi oli haastavaa saada perheitä mukaan. Rekrytoimalla perheitä päihdepalvelu Hemman ja Kuopion kaupungin lastensuojelun kautta saimme toiminnan käyntiin, ohjaajat kertovat.

Vertaistuen voima on ollut varsinkin lapsille helpottavaa. Lapset tietävät oman perheensä päihdeongelman, mutta siitä ei yleensä perheen kesken puhuta. Uutta on se, kun voikin puhua. Joskus ryhmäkeskusteluissa lapset kyselevät muidenkin perheiden vanhemmilta asioita.

Perheen salaisuudet ovat tabuja

Tapaan Kuopion torilla noin 60-vuotiaan miehen kanssa ja alamme keskustella hänen lapsuudestaan.

– Olisihan se ollut hyvä, jos olisi minunkin lapsuudessa ollut jo vastaavanlaisia perheleirejä tai edes jotakin, missä olisi voinut puhua. Isä-poika-suhde oli vaikea isän alkoholin käytön vuoksi. Myös väkivalta kuului asiaan, josta koko perhe kärsi. Kerran sain kunnolla nahkaremmistä, kun vihelsin. Niin oli hermot pinnassa, mies kertoo.

– Perheemme ongelmista en pystynyt puhumaan kun vasta aikuisena. Lapsuusaikaan, 50-60-luvuilla ne olivat tabuja. Jos joku olisi tiennyt, niin heti olisi leimattu.

Lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan. Paljon pitää tapahtua ennen kuin ulkopuolisille kerrotaan.

Seurakunta järjesti ensimmäisenä kokoontumisia nuorille

Päihteidenkäyttö perheissä on asia, johon on aina liittynyt vaikenemista, häpeää ja kieltämistä. Tämän vuoksi päihdeperheet ovat joutuneet kärsimään taloudellista, henkistä ja sosiaalista hätää.

Mukaan keskusteluun liittyy 50-vuotias mies.

– Meidän perheessä joi äiti. Neljästä kuuteen ikävuoteen yritin vain selviytyä päivästä toiseen. Ruokaa ei aina ollut. Kun äiti meni uusiin naimisiin, tilanne rauhoittui, mutta alkoi muutaman vuoden päästä uudelleen. Ällötti katsoa humalaista naista. Hän oli arvaamaton. Riiteli isäpuolen kanssa, mutta ei ollut minua kohtaan väkivaltainen, tämä mies kertoo.

Myöskään 1970–80-luvuilla ei ollut juurikaan saatavilla ulkopuolista apua, johon olisi voinut turvautua.

– Muistaakseni seurakunta alkoi järjestämään enemmän nuorille kokoontumisia, mutta tuskinpa olisin uskaltanut mennä mitään kertomaan. Nyt vasta aikuisena olen alkanut purkaa lapsuusajan tapahtumia.

Teksti ja kuva: Anne Janhunen

TOIPUMO – päihdekuntoutusta myötätunnolla

Päihderiippuvaisten aikuisten ja heidän läheistensä kuntoutuspaikka Toipumon tavoite ei ole vähempää kuin olla paras.

Päihderiippuvaisten aikuisten ja heidän läheistensä kuntoutuspaikka Toipumon tavoite ei ole vähempää kuin olla paras.

Erään kesäpäivän ohjelma Toipumossa

Toipumo toimii luonnonkauniilla paikalla, joen varrella Ylä-Savossa Sonkajärvellä. Toipumossa hoidon lähtökohtana ja tavoitteena on täydellinen ja pysyvä raittius eli päihteettömyys. Hoidon tukena toimivat läheinen luonto sekä iso pihapiiri rantasaunoineen ja grillauspaikkoineen. Toipumon toiminta on alkanut maaliskuussa 2017, toimitilat ovat vuokralla Sonkajärven kunnalta. Asiakasalueena toimii koko Suomi.

Toipumossa työskentelee neljä henkilöä kokoaikaisessa työsuhteessa ja hieman tilanteesta riippuen osa-aikaisessa työsuhteessa on noin viisi henkilöä. Kaikilla henkilökunnan jäsenillä on ammatillinen sosiaali- tai hoitotyön tutkinto. Toimitusjohtaja Eeva-Mari Penttosen mukaan hoidon onnistumisen edellytys on potilaan oma halu ja motivaatio. Toipumoon tullaan vapaaehtoisesti. Hoitopaikkoja on 15, joten potilaat eivät huku massaan. Noin puolet henkilökunnasta toimii myös kokemusasiantuntijoina, eli heillä on omakohtainen päihdetausta.

Toipumon vastaavan lääkärin Antti Loimalahden mukaan päihdekuntoutujat ovat potilaita. Kuntoutujat sairastavat päihderiippuvuutta. Kuntoutujat eivät ole asiakkaita, sillä asiakashan ”on aina oikeassa” ja päihdekuntoutuja ei ole aina oikeassa. Päihderiippuvuudesta ei voi koskaan parantua, mutta siitä voi aina toipua. Hoidossa kuntoutus ja toiminta perustuvat kansainvälisestä AA-toiminnasta (Alkoholics Anonymous) lähtöisin olevaan 12 askeleen toipumisohjelman ammatilliseen soveltamiseen.

Toipumoon voi tulla joko itsemaksavana, kunnan maksusitoumuksella, työterveyshuollon kautta sekä työnantajan tai lastensuojelun lähettämänä. Päihdehoito Toipumossa alkaa seitsemän vuorokauden arviointijaksolla, jonka aikana kartoitetaan potilaan tilanne. Arviointijaksoa seuraava peruskuntoutusjakso koostuu ryhmäterapiasta, yksilöterapiasta, erilaisista luennoista ja tehtävistä, toiminnallisista harjoitteista sekä tutustumiskäynneistä vertaisryhmiin. Jaksoon sisältyy aina myös läheisille suunnattu viikonloppu, jonka tavoitteena on löytää työkaluja tunteiden käsittelyyn, läheisriippuvuuden hoitoon sekä vahvistua oman elämän haltuunotossa. Peruskuntoutusjaksojen pituus ja määrä riippuu kunkin yksilöllisestä tarpeesta. Intervallijaksoille voi tulla vahvistamaan raittiuttaan tai minkä tahansa elämänkriisin kohdatessa.

Päihdeongelmaisen yhteydenotto hoitopaikkaan voi olla niin iso askel, että se jää tekemättä. Toipumoon voi lähettää nettisivujen kautta postia ensi aluksi nimettömänäkin, kaikkiin yhteydenottoihin suhtaudutaan ammatillisesti ja vakavasti. Toipumoon tullessa ei tarvitse stressata ylimääräistä julkisen liikenteen pelon vuoksi, tarvittaessa hoitojaksolle haetaan. Toipumoon voi tulla myös ennalta ehkäisevästi, esimerkiksi juhlapyhiksi. Viime vappuna Toipumossa oli 37 aikuista viettämässä toiminnallista ja raitista päivää.

Maksusitoumuksen saamisessa omalta asuinkunnaltaan on valitettavasti alueellista epätasa-arvoa. Toipumossa potilaina olevilla Aleksilla ja Kimmolla on tämän suhteen ollut hyvä tuuri, heidän kotikuntansa ovat suhtautuneet positiivisesti hoitojaksoihin. Kymmenen vuotta alkoholin kanssa lätrännyt Kimmo kotiutuu parin viikon päästä. Elämänsä pohjakosketuksen aikana hän oli kirjoittanut jäähyväiskirjeenkin, mutta nyt mielen täyttää kiitollisuus hengissä olemisesta. Siviilissä Kimmoa odottavat työ ja perhe.

Aleksi on käyttänyt päihteitä nuoresta asti, käyttäminen lisääntyi vuodesta 2013 alkaen. Päihteet ovat saaneet Aleksin sulkeutumaan oman henkisen muurinsa sisälle ja vuorokausirytmin sekaisin. Hoitojakson aikana Aleksi on avautunut ulospäin, päivärytmi on normalisoitunut ja ihmissuhteet läheisiin sekä ystäviin ovat selkeästi parantuneet. Hänen suunnitelmansa tulevaisuuden suhteen ovat selkeät, ja onneksi työtkin odottavat.

Molemmat miehet kertovat Toipumon pelastaneen heidän elämänsä. Omien päihdeongelmien rehellinen myöntäminen ja oman itsensä uudelleen löytäminen ovat olleet keskeistä päihteistä toipumisessa. Toipumossa molemmat kokevat saaneensa ensiarvoisen tärkeää vertaistukea pienessä ja tutuksi tulleessa porukassa. Ryhmässä on ollut helppoa puhua, kaikkihan ovat Toipumossa saman asian takia. Molemmat kertovat löytäneensä hoitojaksojen aikana päihteettömän elämän, itseluottamuksen ja elämänilon. Heille Toipumo on paras!

Teksti ja kuva: Kirsi Poikonen

Nuorten asunnottomuus lisääntyy huolestuttavasti

Nuorten tukiasunnoille ja akuutin reagoinnin palveluille on paljon tarvetta
asunnottomuuden ehkäisemiseksi.

Nuorten tukiasunnoille ja akuutin reagoinnin palveluille on paljon tarvetta
asunnottomuuden ehkäisemiseksi.

OsNa:n eli Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistys ry:n vastaava asumisohjaaja Minna Kuoppala (vasemmalla) ja Osnakotien palveluneuvoja Paula Jaakola pitävät tärkeänä, että nuori mieltäisi asuntonsa kodikseen.

Vailla vakinaista asuntoa ry:n maaliskuussa 2018 ilmestyneen tiedotteen mukaan maassamme on vuosi vuodelta vähemmän asunnottomia, mutta sen sijaan alle 25-vuotiaiden nuorten suhteellinen ja absoluuttinen asunnottomien määrä kasvaa koko ajan.

ARA:n eli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tuoreimman Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2017 lopussa 7112 asunnotonta, joista yksineläviä oli 6 615 ja perheellisiä 497. ARA:n kyselyn mukaan yli puolet Suomen asunnottomista on Helsingissä ja asunnottomuus kasvoi Turussa, Kuopiossa, Nurmijärvellä, Oulussa ja Porissa.

Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka perimmäisinä syinä Suomessa ovat ainakin kaupungistuminen eli muutto kasvukeskuksiin, talouden suhdannevaihtelut sekä suuret tuloerot. Asunnottomuuteen johtavat syyt ovat hyvin moninaiset ja yksilölliset. Nuorten asunnottomuuden taustalla vaikuttavat muun muassa pienituloisuus, työttömyys, arjen tuen puute, päihdeongelmat, elämänhallinnan taitojen puute sekä asumisen korkea hinta. Kohtuuhintaisista asunnoista on valtava pula erityisesti Helsingissä.

Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan tilastoissa näkyvän asunnottomuuden lisäksi asunnottomuuteen liittyy ilmiönä myös ihmisten paperittomuus. Paperiton määritellään henkilöksi, jolla ei ole laillista oleskeluoikeutta Suomessa, ja jonka oleskelu maassa ei ole viranomaisten tiedossa tai sallimaa. Eri asiantuntija-arviot paperittomien määrästä maassamme vaihtelevat 500-3000 henkilön välillä. Turun yliopiston tänä keväänä julkaistun tutkimuksen mukaan paperittomia oli Suomessa eniten vuoden 2017 lopussa. Tällöin, kielteisen päätöksen saaneet ja maahan laittomasti jääneet turvapaikanhakijat mukaan luettuna, paperittomia oli Suomessa jopa 4000.

Paperittomista suurin osa keskittyy suurimpiin kaupunkeihin ja pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään hätämajoitusta kunnan, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä. Hätämajoitusta järjestetään myös Euroopan unionin alueen liikkuvalle väestölle.

Arjen taitojen hiomista

Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistys ry:n eli OsNa:n vastaava asumisohjaaja Minna Kuoppala kertoo, että Oulun alueella asuntojen puute ei niinkään vaikuta nuorten asunnottomuuteen, vaan enemmänkin se, etteivät nuorten asumisen taidot riitä asunnon pitämiseen.

– OsNa ry toimii ensisijaisesti 18–29-vuotiaiden nuorten edunvalvojana asumiskysymyksissä Oulun seudulla ja sen nuorisoasumisen palveluihin kuuluu myös asumisen tukeminen niiden nuorten kohdalla, joilla on epävarmuutta asumisesta ja arjen hallinnasta, Kuoppala kuvailee.

– Meidän tavoitteenamme on, että nuori ymmärtäisi kokonaisvaltaisen elämänhallinnan vaikutuksen asumiseensa, ja että nuori oppisi huolehtimaan itsenäisesti omasta asumisestaan tuen keinoin. OsNa toteuttaa nuorten tukemista yksilöohjauksena sekä tekee yhteistyötä isännöinnin, vuokrareskontran ja kiinteistöhuollon kanssa.

Kuoppala jatkaa, että heiltä tarjottava tuettu asuminen on nuorisoasumisen periaatteen mukaisesti normaaliin vuokra-asumiseen integroitua ja vuokrasopimukseen perustuvaa itsenäistä asumista, minkä tavoitteena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja, toimintakykyä ja vastuun ottamista eri tilanteissa.

– Tuemme tukikäynneillä nuoria harjoittelemaan muun muassa päivittäisiä toimintoja, käyttämään kodin ulkopuolisia palveluita sekä löytämään mielekästä tekemistä vapaa-ajalle ja etsimään opiskelu- ja työpaikkoja. Vaikka nuori saisikin alussa meiltä vahvaa ohjausta ja tukea, hän voi jatkaa asumistaan samassa asunnossa tukisuhteen päätyttyä tai vastaavasti taas aloittaa tuen asumisen aikana, hän painottaa.

Kuoppala huomauttaa, että nuoren on haastavinta löytää asunto silloin, kun hänellä on luottotiedoissa merkintöjä usealle eri vuokranantajalle.

– Ylipäätään mikäli luottotiedoissa on merkintä, se hankaloittaa elämää, kuten vakuutuksien saamista tai lainan myöntämistä. OsNa pyrkiikin vaikuttamaan myös ennaltaehkäisevästi nuorten asumiseen asumisneuvonnan ja erilaisten asumiskoulutusten puitteissa. Kun nuori on valmis ottamaan apua vastaan, olisi tärkeää, että tarvittava tuki järjestyisi nopeasti ilman pitkiä odotusaikoja palvelujärjestelmässä. Huolenaiheenamme ovat ne nuoret, jotka ovat olleet pitkään asunnottomina, ja jotka ovat pudonneet palveluiden piiristä pois. Miten ja kuka heidät tavoittaa, Kuoppala pohtii huolestuneena.

Matkalaukkuelämää

Vaikka asunnottomien tilanne Oulussa on parantunut viime vuosina, oululaisille asunnottomille tarkoitetussa Kenttätien palvelukeskuksessa riittää asiakkaita huolestuttavan runsaasti.

Oulun kaupungin päihdeasumispalveluista palveluesimies Katja Karppinen kertoo, että suurinta huolta herättää se, että niin sanottuja entisajan puhtaasti alkoholiongelmaisia ei heillä enää näy ja tilalle ovat astuneet entistä nuoremmat moniongelmaiset mielenterveys- ja päihdeasiakkaat.

– Asunnottomuus itsessään ei ole aina kiinni päihdeongelmista, vaan taustalla saattaa olla muu akuutti syy, kuten esimerkiksi työttömyys, elämäntilanteen raju muutos, avioero tai muu kriisitilanne. Mikäli kyse on niin sanotusti hetkellisestä kriisivaiheesta, tällainen asiakas nappaa piankin elämästä kiinni ja saa elämänsä hallintaan muiden kaupungin tarjoamien palvelujen tuella, hän kuvailee.

Karppinen jatkaa, että Oulun Kenttätien palvelukeskuksen palvelut on tarkoitettu täysin asunnottomille henkilöille ja heidän tavoitteenaan on järjestää asunnottomalle inhimillinen perusasuminen sekä tarjota edellytyksiä normaaliin elämään ja asumiseen.

– Olen nähnyt urani aikana niin monenlaisia kohtaloita, etten voi erotella ja arvostella kenenkään elämäntien valintaa tai sitä, miksi kukin on joutunut mihinkin tilanteeseen. Ei kenenkään haaveena ole päätyä moniongelmaiseksi asiakkaaksi ja niin sanotusti yhteiskunnan leimaamaksi pohjasakaksi, Karppinen pamauttaa.

– Vakavasti päihdeongelmaiset ja syviin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet ovat asumisen pudokkaita, joille ei ole sijaa yksityisillä asuntomarkkinoilla, ja jotka eivät yleensä myöskään pääse vuokra-asuntoihin.

Kenttätiellä asunnoton saa katon pään päälle, ohjaajien apua asunnon etsimiseen ja asunnon saamisen esteiden selvittämiseen.

– Meillä asumisolosuhteet eivät ole hääppöiset, mutta täällä on mahdollisuus saada kuitenkin edes ruokaa ja tila nukkua lämpimässä. Kesää kohden asiakkaat vähenevät ja ilmojen kylmetessä uusia kasvoja ilmestyy tilapäispatjoille. Meillä asiakkaiden vaihtuvuus on voimakasta, vaikkakin osa saattaa majoittua täällä vuosiakin, hän kuvailee.

Karppinen kertoo, että heillä majoittuminen maksaa aterioiden kera vuorokaudessa 20,40 euroa, mutta yösijan ja ateriat voi ostaa myös erikseen.

– Osa asiakkaista maksaa kulunsa perustoimeentulotuella, osa eläkkeellä ja osan tuloista emme tiedä mitään. Meidän tehtävänämme on tarjota heille yösija sekä mahdollisuus sosiaalityöntekijän apuun ja tukeen. Työntekijät selvittelevät yhdessä asunnottoman kanssa solmuun menneitä asioista muun muassa entisten vuokranantajien ja ulosottoviranomaisten kanssa. Joskus näiden asioiden selvittelemiseen menee kuukausia, sillä meillä käy myös sellaisia asiakkaita, joihin on vaikea saada minkäänlaista kontaktia erinäisistä syistä. Heitä on vaikea auttaa muutoin kuin tarjoamalla yösija, hän kertoo.

Asunnottomuuden ennaltaehkäisy

Asunnottomuutta pyritään tällä hetkellä ennaltaehkäisemään monin eri tavoin ympäri maata. Suomen ympäristöministeriön laatiman ja kokoaman Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (2016–2019) päämääränä on liittää asunnottomuustyö entistä laajemmin osaksi syrjäytymisen torjuntatyön kokonaisuutta asunto ensin -periaatteen pohjalta.

Asuntoensin.fi-sivusto kertoo, että toimenpideohjelma koostuu yhteensä kahdestakymmenestä toimenpide-ehdotuksesta ja pitää sisällään muun muassa esityksen asuntojen hankkimisesta asunnottomille tai niille ihmisille, jotka ovat vaarassa joutua asunnottomiksi.

Valtio on tehnyt sopimukset muun muassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Oulun, Lahden, Jyväskylän, Kuopion sekä halukkaiden kehyskuntien kanssa ohjelman yhteisestä toteuttamisesta. Sopimuksia tehdään myös sellaisten kaupunkien kanssa, joissa asunnottomuus uhkaa kasvaa, ja jotka ovat motivoituneita yhteistyöhön asunnottomuuden vähentämiseksi.

Oulussa asunnottomuutta ja riskiä päätyä asunnottomaksi ehkäistiin Kenttä-Paavo-hankkeen kautta vuosina 2012–2015. Toimintaan osallistui hankkeen aikana 146 asiakasta, joista asunnottomia oli 122. Asunnottomana hankkeeseen tulleista asiakkaista 87 oli asunnotonta ja he saivat ohjauksen avulla kodin joko normaalista vuokra-asuntokannasta tai heidät ohjattiin tuetumman palveluasumisen piiriin. Oulun kaupunki tarjoaa tällä hetkellä Paavo-kuntoutuksen kautta asiakkaalle sosiaalityön palvelut, OsNa asunnon ja asumisohjauksen ja Nuorten Ystävät tuottaa kuntoutumispalvelut. Yhteistyön tavoitteena on vähentää moniongelmaisten oululaisten nuorten pitkäaikaisasunnottomuutta.

Artikkelissa on käytetty lähteenä ARA:n Asunnottomat 2017 -selvitystä, Y-Säätiötä ja Asunto ensin -sivustoa.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki

Raittiusliike 1918

Juuri ennen Suomen itsenäistymistä raittiusliikkeessä oli alistuttu siihen, ettei yleistä kieltolakia saataisi voimaan. Suurvaltapolitiikan tapahtumat kuitenkin toivat uutta intoa myös … Jatka lukemista Raittiusliike 1918

Vuonna 1919 voimaan astunutta kieltolakia oli ajettu jo yksikamarisen eduskunnan alkuvaiheessa, mutta Keisarillinen majesteetti ei ollut lakia vahvistanut vuonna 1907, kuten ei uutta kieltolakiehdotustakaan 1909. Vaikka laki myöhemmin osoittautui toimimattomaksi, sillä oli viime vuosisadan alussa suomalaisten laaja kannatus.

Punakaartilaisia Raittiusyhdistys Koitosta 1918. (Kansan Arkisto, valokuvaaja Augustin Schuffert)

Juuri ennen Suomen itsenäistymistä raittiusliikkeessä oli alistuttu siihen, ettei yleistä kieltolakia saataisi voimaan. Suurvaltapolitiikan tapahtumat kuitenkin toivat uutta intoa myös raittiustoimintaan. Raittiusliikkeen painotukset muuttuivat yhteiskunnallisten ja poliittisten olosuhteiden vaikutuksesta. Maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus ilmoitti hyväksyvänsä viivyttelemättä uudistuslait. Kieltolain kohdalla se merkitsi hyvin nopeaa käsittelyprosessia, jonka tuloksena Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti Suomen kieltolain 29. toukokuuta 1917. Lain kirjaimen mukaan sen oli määrä astua voimaan kuitenkin vasta kahden vuoden kuluttua asetuksen vahvistamisen jälkeisestä kesäkuun 1. päivästä lukien, eli siis kesäkuun alussa 1919.

Sisällissota käynnistyi virallisesti 27. tammikuuta 1918, kun Helsingin työväentalon torniin nousi punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Kapinallisten sotavoimaksi tuli punakaarti, ja sen miehittämille alueille nimitettiin kihlakunnanoikeuksien tilalle vallankumousoikeudet, jotka olivat Helsingin vallankumouksellisen ylioikeuden alaisia. Pohjanmaalla valkoinen armeija, joka oli valinnut uudeksi pääkaupungiksi Vaasan, riisui Pohjanmaan venäläiset varuskunnat aseista.

Raittiuden valvojien osastot valvoivat väkijuomien käyttöä

Helsingissä oli perustettu työläisten järjestyskaarteja ja radikaalimpia punakaarteja jo keväästä 1917 alkaen. Marraskuun 1917 yleislakon aikana työväen järjestyskaartit miehittivät useita keskeisiä hallintorakennuksia, kuten Senaatintalon ja Säätytalon. Joukko radikaaleja järjestyskaartilaisia valtasi Kaivohuoneen. Heistä muodostui 6. tammikuuta 1918 järjestäytyneen Helsingin punakaartin ydinjoukko.

Kansanvaltaisuuden hengessä toimineiden järjestysmiesten toimintaan liitettiin kahden aktiivisen vaikutusryhmän toivomuksesta naisjärjestyksenvalvojien ja raittiuden valvojien osastot. Jälkimmäinen perustettiin raittiusliikkeen keskushenkilön, tohtori Matti Helenius-Seppälän aloitteesta. Väkijuomakieltoa valvoneiden järjestysmiesten liivien rinnassa oli pyöreä punainen merkki, jossa oli sininen S-kirjain.

Raittiusyhdistysten jäsenet sisällissodassa

”Kuluneiden hirmukuukausien aikana on moni raittiusmies joutunut murhamiesten uhriksi ja monta on kaatunut taistelussa. Tiedossamme on toistaiseksi ainoastaan muutamia heistä — mutta sitä mukaan kuin pimeyden työt paljastuvat, tulee uusia nimiä esille ja riveihimme ilmestyy suuria aukkoja.” (Kylväjä nro 2-4, s. 28)

Raittiuslehti Kylväjässä oli kirjoituksia lähinnä punaisten hirmutöiden uhreista.

”Monta kallista uhria on raittiusjärjestömme saanut viime kuukausina antaa. Kun emme voi saada kaikista kaatuneista ja murhatuista järjestömme jäsenistä tietoja, niin pyydämme paikallisyhdistyksiä, piiritoimikuntia, ja yksityisiä raittiushenkilöitä toimittamaan Kylväjälle lyhyet elämäkerralliset tiedot kaikista niiden keskuudesta tahi niiden alueella kuluneiden kuukausien aikana kansalaissodan uhreiksi joutuneista raittiushenkilöistä.” (Kylväjä nro 2-4, s. 46)

Raittiusyhdistykset tekivät sodan jälkeen kotiseutututkimusta uhrien kartoittamiseksi. Vuoden 1918 tapahtumia koskeva tutkimus avaa myös sisällissodan ja paikallisyhdistysten toimintaa sodan aikana. Niukkuudestaan huolimatta vuoden 1918 kotiseutututkimus tuotti yhteensä 33 yhdistysten ja raittiuspiirien nimissä lähetettyä vastausta. Kaikkiaan vastauksissa mainitaan 46 valkoisella puolella kaatunutta ja 14 punaisten terroritekojen kautta henkensä menettänyt raittiusyhdistysten jäsentä. Vastauksista suurin osa oli rintaman valkoiselta puolen.

Rintaman punaiselle puolelle jääneistä mukana oli kaksi paikkakuntaa; Haminan Kannusjärveltä lähteneistä yhdeksästä vapaaehtoisesta kuusi kuului paikalliseen Raittiusyhdistys Väinölä III:een. Asikkalan Viitailan kylän 31 vapaaehtoisesta kuului 12 paikalliseen raittiusyhdistykseen, Toivo XIV:een. Valkoiselta puolelta tulleista vastauksista herättää huomiota Kurikan Miedonkylän Raittiusyhdistys Ponnistus II:n vapaaehtoisten määrä: yhdistyksen sadasta jäsenestä puolet liittyi vapaaehtoisina valkoiseen armeijaan.

Kaikki punaisten terrorin uhrina surmansa saaneet toimivat raittiusyhdistyksissä sellaisilla paikkakunnilla, jotka sijaitsivat punaisten hallinnon alaisena. Muolaassa surmansa saanut 70-vuotias opettaja Matti Väisänen oli tehnyt kotiseudullaan yli 30 vuoden ajan tehnyt raittiustyötä puoluekantaan katsomatta.Samanlaisen kohtalon uhriksi joutui sahanhoitaja T. Koivusalo Porvoosta.

Raittiusaate oli sisällissodassakin kansaa yhdistävä voima, joten pelkkä aate ei liene syy monien valistajien murhaamiseen. Sosiaalinen asema ja johdonmukainen kansallishenkinen valistustyö olivat ehkä punaisille riittävä syy surmata paikkakunnallaan pidetyt henkilöt.

Koiton kohtalo

Raittiuden Ystävien organisaatio joutui sisällissodan seurauksista osalliseksi myös Raittiusyhdistys Koiton tapahtumien kautta. Koitto oli Raittiuden Ystävien ensimmäinen paikallisyhdistys, mutta oli eronnut Raittiuden Ystävistä syyskuussa 1915 ja saman vuoden lopulla siitä tuli Sosiaalidemokraattisen Raittiusliiton jäsen. Sisällissodan jälkeen työväenliikkeen järjestökenttä jakautui kahtia kommunistiseen ja sosiaalidemokraattiseen liikkeeseen. Samalla muutettiin raittiusliiton nimi Suomen Työväen Raittiusliitoksi.

Suuri määrä Koiton jäseniä liittyi punakaartilaisiin kapinan puhjettua Helsingissä tammikuun lopussa 1918. Koiton jäsenistä 34 kuoli; valtaosa taisteluissa ja sodan jälkiselvittelyissä. Kuolleiden joukossa oli mm. Suomenlinnan vankileirillä menehtynyt Kalle Suo, joka oli ollut Koiton jäsen jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1902 yhdistykseen liittynyt Vihtori Valo puolestaan ammuttiin Viipurissa huhtikuussa 1918.

Sodan päätyttyä Koiton omaisuus julistettiin myymis- ja hukkaamiskieltoon. Toiminnan jatkaminen näytti vaikealta. Kuitenkin ravintolaliike käynnisti toimintansa kesän kuluessa. Syksyllä Koiton Näyttämö aloitti esitykset ja perässä tulivat useat piirit ja itse yhdistys. Työväestön kannalta kansalaissota hävittiin, mutta kieltolaki saatiin voimaan, mikä olikin merkittävä saavutus raittiusliikkeelle.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Minnesota-hoidosta tehokasta apua päihdeongelmiin

Rehappi-klinikan päihdeterapeutti Miska Mikkonen raitistui itsekin klinikan tarjoaman Minnesota-hoidon avulla.

Rehappi-klinikan päihdeterapeutti Miska Mikkonen raitistui itsekin klinikan tarjoaman Minnesota-hoidon avulla.

Moni Rehappi-klinikalla raitistunut piipahtaa vaikkapa lomalla muistelemassa paikkaa, josta uusi elämä alkoi. Miska Mikkoselle klinikasta tuli työpaikka.

Noin kymmenen vuotta sitten raitistunut Miska Mikkonen, 39, on päihdeterapeutti, jonka maailma ei ole mustavalkoinen. Minnesota-hoitoa Naantalin Rymättylässä tarjoavan Rehappi-klinikan perustajajäsen kertoo omista kokemuksistaan ja uskoo heidän hoitomuotonsa olevan parhaimpia tarjolla olevia tapoja raitistua, mutta myöntää, ettei se ole ainoa toimiva. Prosentit eivät kuitenkaan valehtele, ja Minnesota-hoidon avulla raittiina on vuoden seurannalla noin 65 prosenttia asiakkaista.

Rehapin kaikilla työntekijöillä on omia kokemuksia addiktioista ja niiden kanssa kamppailusta. Pohjalla käyntiä ei muita auttaakseen ja päihdeongelmaista ymmärtääkseen tarvita, mutta omakohtaisista kokemuksista on Mikkosen mukaan huomattava apu työssä. Hän itse oli todella huonossa kunnossa ennen raitistumistaan, eikä ongelmana ollut pelkkä alkoholi.

Mikkonen kertoo olleensa melko perinteinen tuurijuoppo, jolla oli turnajaisia ja eri mittaisia selviä kausia. Hän huomasi jo 1990-luvun loppupuolella opiskeluaikoinaan kärsivänsä jonkin sortin addiktiosta alkoholin suhteen. Päihteidenkäytön alkaessa olla holtitonta hän päätti noin kolme vuotta ennen raitistumistaan tehdä muutoksen elämässään.

– Perustelin juomisen itselleni varsin perinteisellä tavalla, eli työnteon vaativuudella. Raskas työ vaatii raskaat huvit ja sitä rataa. Elämänmuutos oli se, että sanoiduin irti töistäni ja päätin pitää välivuoden. Sapattivuosi ei ollut päihderiippuvaiselle se paras vaihtoehto. Silloin juomisestani oli jo kärsinyt eniten puolisoni, Mikkonen sanoo.

Viimeisenä kolmena vuotena ennen raitistumistaan Mikkonen yritti lopettaa juomisen ties kuinka monta kertaa ja monin eri tavoin. Addiktio sai aikaan eron puolisosta ja suhteet läheisiin ihmisiin olivat poikki. Lääkärit ja psykiatrit tekivät diagnooseja ja hoitojaksoja eri laitoksissa kertyi useampia. Lopussa mukaan tulivat myös muut päihteet.

– Lupauksia, etten juo enää koskaan, tuli tehtyä ja aina retkahdettua uudelleen. Eron lisäksi minulla oli esimerkiksi porttikielto siskoni perheen luo ja kaikki läheiset kaverit olivat kaikonneet. Talousasiat olivat täysin sotkussa ja työkyky ryypätty. Viimeisinä vuosina sain useita mielenterveydellisiä diagnooseja ja olin hoidossa esimerkiksi psykiatrisella osastolla. Itsetuhoiset ajatukset olivat niin vahvoja, että itsemurhayrityksiä oli useita. Syöksykierteessä käytin myös huumaavia lääkkeitä ja laittomia päihteitä.

Riippuvuus ja häpeä

Minnesota-hoidon avulla raitistunut Mikkonen on työskennellyt Rehappi-klinikalla päihdeterapeuttina koko sen olemassaolon ajan, aina vuodesta 2011 asti. Kaikilla hoitolaitoksen työntekijöillä on omakohtainen toipumiskokemus alkoholismista joko oman päihderiippuvuuden tai läheiskokemuksen kautta. Se onkin yksi keskeinen tekijä ja työkalu Minnesota-hoitomallissa kautta maailman.

– Pelkästään oma toipumiskokemus ei tee ammattilaista, mutta väitän sen auttavan ymmärtämään päihderiippuvaisen merkillistä ajatusmaailmaa ja näkemään esimerkiksi kaiken salailun, välttelyn ja valehtelun läpi, jota jokainen alkoholisti tekee. Riippuvuuteen liittyy häpeä, ja kynnys puhua asioista madaltuu, kun toinen osapuoli on käynyt läpi vastaavan kokemuksen. Itse ollessani hoidossa psykiatrisella osastolla valehtelin lääkäreille ja hoitajille täysin vailla tunnontuskia.

Rehapissa Mikkosen asiakkaina on paljon hyvin samankaltaisia potilaita kuin hän itse oli, joille Minnesota-hoito on ainoa toimiva keino raitistua.

– Useita raitistumisyrityksiä takana, käsitys omasta tilastaan ja silti aina uudelleen retkahtaminen. Kevyemmät hoitomuodot eivät toimi ja kierretään vain kehää. Itse esimerkiksi join, vaikka minulla oli antabus-lääkekuuri päällä. Minnesodan vaativampi hoito oli ainoa joka auttoi.

Minnesota-hoito todellakin vaatii siitä apua hakevalta paljon, eikä raitistumis- ja -terapiaprosessi rajoitu vain pelkästään päihderiippuvaiseen itseensä. Terapian ja ryhmäterapian lisäksi kuukauden mittaisen perushoidon kolmantena tai neljäntenä viikonloppuna potilaan läheiset kutsutaan läheisviikonloppuun. Läsnä voi olla juomisesta kärsineitä perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä, joiden osallistuminen on tärkeää sekä potilaalle että heille itselleen. Läheisviikonloppuun osallistuneilla on mahdollisuus osallistua myös Rehapissa järjestettävään läheisten intensiivihoitoon. Vieraiden tai tuttujen edessä puhuminen on monelle potilaalle aluksi hyvin haastavaa, mutta Mikkosen mukaan heidän hoitomuodollaan saavutetaan hyviä tuloksia.

– Totta kai tämä on helpompaa niille, jotka ovat luonteeltaan sosiaalisia. Ujoimmillekin tulee melkein aina ensimmäisen hoitoviikon aikana syvä yhteenkuuluvuuden tunne muiden hoidossa olevien kanssa. Meidän potilaat ovat kuin läpileikkaus yhteiskunnasta, mukana voi olla parikymppinen narkkari, eläkkeellä oleva toimitusjohtaja tai mitä tahansa siltä väliltä, mutta heidän kokemuksensa addiktiosta ovat hyvin identtisiä. Se auttaa arkojakin ihmisiä puhumaan.

Turvallista hoitoa

Krapulasta ja vieroitusoireista kärsiville on luontaista haluta olla yksin ja vetäytyä kuoreensa. Vaikka heti hoidon alussa puhutaan asioista suoraan, esimerkiksi siitä kuinka rumaa läheisten ihmisten kärsimys on, niin lähtökohtana on luoda ihmistä kunnioittava ja läheinen ilmapiiri potilaiden kesken.

– Hoidossa täytyy olla inhimillisyyttä ja lämpöä, vaikka asioita ei kaunistella millään tavalla.

Minnesota-hoidon tärkein osa-alue on terapia, eikä raittiutta ylläpidetä lääkkeiden avulla. Monille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi vain lukeneet muiden raitistumistarinoista, tuntuu jääneen mielikuva, että kaikki lääkkeet ovat kiellettyjä hoitojakson aikana. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaikka täysraittius onkin tavoite. Ihmisten henkeä ei vaaranneta.

– Hoidon alussa on aina lääkärintarkastus ja vakaviin vieroitusoireisiin lääkäri kirjoittaa tietysti rauhoittavia lääkkeitä, joita ilman pahimman vaiheen läpikäyminen voi olla hengenvaarallista. Hoidon lääkkeettömyys tarkoittaa lähinnä sitä, ettei meillä ole keskitettyä lääkkeidenjakoa, vaan jokainen huolehtii vaikkapa verenpaine ja -mielialalääkityksestään itse. Jos potilas käyttää niin sanottuja huumaavia lääkkeitä, niin niille lääkärimme tekee alasajo-ohjelman, joka yleensä hoidetaan ensimmäisen viikon aikana.

Minnesota-hoito jatkuu intensiivisen klinikalla vietetyn kuukauden jälkeen vielä vähintään vuoden verran. Se on Mikkosen mukaan ratkaiseva syy, miksi hoitomuodolla usein saavutetaan muita parempia tuloksia. Potilasta ei pelkästään auteta pahimman yli ja jätetä sen jälkeen yksin.

– Raitistuminen tapahtuu neljän viikon aikana ja seuraavat 11 kuukautta opetellaan elämään raittiina, tilanteissa, joissa aiemmin olisi ollut päihteiden vaikutuksen alaisena. Monet aivan tavallisilta ja arkisiltakin tuntuva asiat voivat tuntua selvinpäin yllättävänkin vaikeilta.

Loppuelämän mittainen päätös

Minnesota-hoito on tietynlainen tienhaara elämässä, jonka tarkoitus on auttaa henkilöä olemaan raittiina loppuelämänsä. Kaikki eivät tietenkään tähän pysty, mutta ovat silti tervetulleita takaisin hoitoon, jos vaikka retkahtavat parin vuoden kuluttua. Prosessi aloitetaan silloin nollapisteestä.

– Tämän hoitomuodon ei ole tarkoitus olla kuin pyöröovi, jossa samat naamat käyvät täällä kerta toisensa jälkeen. Joskus meille tulee asiakkaita, jotka ovat olleet pitkään kuivilla, mutta retkahtaneet. Heidän tapauksessaan koko hoitoprosessi aloitetaan alusta. Raittiina pysyneet ovat koska tahansa tervetulleita takaisin, esimerkiksi jos elämässä sattuu jotain, jonka johdosta heidän tekee mieli alkaa juoda uudelleen. Monet tulevat myös vaikkapa lomallaan tänne pariksi päiväksi ihan muuten vaan, muistelemaan sitä mistä lähdettiin liikkeelle ja mistä uusi elämä alkoi, Mikkonen selittää.

Mikkonen allekirjoittaa kaikki Minnesota-hoidon perusperiaatteet, mutta ei ole aivan niin ehdoton esimerkiksi kaikissa muissa alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyvissä asioissa kuin monet muut. Esimerkiksi nelosoluen tuomisessa kauppojen hyllylle hän näkee ongelman vain kansanterveydellisellä tasolla. Addiktiossa ei ole kyse tahdonvoimasta tai siitä, että helposti koukkuun jäävä olisi jotenkin heikompi ihminen.

– Mielestäni alkoholismista ei voi parantua, se on loppuelämän mittainen sairaus. Omassa päässäni tapahtuu juodessani aivokemian tasolla jotain aivan erilaista kuin niille, jotka eivät addiktoidu helposti. Se mekanismi ei ole muuttunut kaikkien raittiiden vuosien aikana miksikään. Jos joisin, niin se lähtisi taatusti edelleen lapasesta. En pystyisi olemaan kohtuukäyttäjä.

– Vahvempien juomien tuominen maitokauppaan voi aiheuttaa ongelmia kansanterveydellisellä tasolla, mutta jo alkoholisoituneelle sillä ei ole merkitystä, koska hän juo, olivat säännökset ihan mitkä tahansa.

Mikkosella ei ole tarvetta puuttua muiden juomiseen, ei ainakaan niiden, jotka pystyvät käyttämään alkoholia vähäisissä määrin, ilman riippuvuutta. Ongelmakäyttäjille hän näkee ainoana vaihtoehtona raitistumisen.

– En koe itseäni perinteiseksi raittiusintoilijaksi.

Teksti: Aki Lehti  Kuvat: Marja Väänänen

Huumeiden käyttäjiä auttavissa palveluissa puutteita

Kun apua ei saada ajoissa, syrjäytyminen yleistyy.

Kun apua ei saada ajoissa, syrjäytyminen yleistyy.

Ehkäisevän päihdetyön verkosto esittää helmikuussa 2018 julkaisemassaan tiedotteessa huolensa huumeiden käyttäjille suunnattujen palveluiden puutteista ja huumeiden käytön lisääntymisestä. Sen mukaan nykyinen päihdepalvelujärjestelmä ei tunnista tarpeeksi päihdeilmiön moninaisuutta ja erilaisia käyttökulttuureita. Tämän seurauksena suurelle osalle huumeita käyttävistä ei ole soveltuvia palveluja tarjolla.

Pahimmillaan stigma, eli häpeäleima, estää hoitoon hakeutumisen tai mahdollisuuden hyvään hoitoon. Seurauksena voi olla syrjäytyminen.

– Huumeita käyttävien ihmisten syrjäyttäminen yhteiskunnasta ei palvele ketään. Syrjäytyminen heijastuu meihin kaikkiin rikollisuuden ja yleisen turvattomuuden lisääntymisen myötä. Myös kustannukset päihdehuollossa, lastensuojelussa ja erikoissairaanhoidossa kasvavat, toteaa A-klinikkasäätiön Muunto-hankkeen projektikoordinaattori Miina Kajos.

Laittomien päihteiden eli huumeiden käyttö Suomessa on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Nuorten käyttö ei ole erityisesti lisääntynyt, mutta yhä vanhemmat ihmiset käyttävät huumeita. Yleisimmin käytetään kannabista. Vähintään 20 prosenttia opiskelijoista ja työssäkäyvistä on joskus käyttänyt huumeita. Valtaosa huumeita käyttävistä ihmisistä kokeilee kerran tai käyttää huumausaineita satunnaisesti.

– Ehkäisevään päihdetyöhön tarvitaan uusia keinoja ja tapoja. Miten esimerkiksi voidaan estää, ettei huumeita kokeillut henkilö etene käytössään pidemmälle? Kajos kysyy.

– Haittoja vähentäviä toimintatapoja tulisi hyödyntää jo paljon nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.

Useimmat eivät tiedä alkoholin olevan ankara syövän aiheuttaja

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Jos alkoholijuomat keksittäisiin tänä päivänä, laki tuskin sallisi niiden myymistä kaupoissa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi alkoholin käytön yhdeksi kymmenestä suurimmasta terveysriskistä maailmanlaajuisesti. Vaikka suuressa osassa maailmaa juodaan huomattavasti länsimaita vähemmän, alkoholin aiheuttama tautitaakka on 5.1 % kaikista maailman taudeista. Maailmanlaajuisesti alkoholi aiheuttaa vuosittain 3.3 miljoonaa kuolemaa eli 5.9 % kaikista kuolemista (1).

Alkoholin ja syövän yhteydestä esitettiin todisteita jo yli 100 vuotta sitten (2). Tieteellisesti kiistattomat todisteet saatiin viimeistään 1980-luvun lopulla. Viime vuosina on myös pystytty luotettavin tieteellisin ja tilastollisin keinoin selvittämään tarkkaan alkoholin osuutta syövän syntyyn eri syöpälajeissa. Alkoholi onkin yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä.

 

Suuri yleisö tuntee heikosti alkoholin ja syövän yhteyden

Alkoholin ja syövän yhteyttä ei Suomessa ole korostettu kovinkaan äänekkäästi ja sama on tilanne maailmalla. Asia tunnetaan huonosti kansalaisten keskuudessa, Yhdysvalloissa vain 39 % väestöstä tietää alkoholin voivan aiheuttaa syöpää, Euroopassa vain joka viides kansalainen tietää alkoholin ja syövän yhteydestä (4).

Näyttö alkoholin yhteydestä syöpään on kuitenkin vakuuttavaa. Ruokatorvisyövän ja paksusuolisyövän riski on alkoholin käyttäjällä moninkertainen ja riski kasvaa käytön lisääntyessä. Myös riski suun, nielun, kurkunpään ja peräsuolen syöpiin sekä rintasyöpään kasvavat alkoholia juodessa. Arviolta 5.8 % kaikista syöpäkuolemista on yhteydessä alkoholiin (5). Syöpäriski on annosriippuvainen eli suurissa määrissä tai usein juotuna alkoholi lisää riskiä eniten.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Alkoholin syöpää aiheuttavat biologiset mekanismit ovat vielä osittain tuntemattomia (6). Juominen nostaa naisilla myös estrogeenin ja androgeenin määrää ja sen arvellaan olevan yhteydessä alkoholia käyttävien naisten rintasyöpäriskin kohoamisen kanssa (7). Keskeisintä kuitenkin lienee, että alkoholi tuottaa aineenvaihdunnassa asetaldehydia, joka on vahvasti syöpää aiheuttava. Asetaldehydi on luokiteltu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi eli samaan ryhmään kuin esimerkiksi asbesti.

Asetaldehydin karsinogeenisyys ihmisellä todennettiin vakuuttavasti aasialaisen geenimutaation avulla. Esimerkiksi japanilaiset kestävät huonosti alkoholia, koska heiltä puuttuu asetaldehydiä pilkkova entsyymi aldehydidehydrogenaasi tai sitä on vain vähän. Tällaisten ihmisten elimistön asetaldehydipitoisuudet nousevat alkoholijuomia käytettäessä korkeaksi ja riski sairastua yläruoansulatuskanavan syöpiin on jopa 12-kertainen verrattuna niihin, joilla geenimutaatiota ei ole (8, 9).

 

Vähäinenkin alkoholin käyttö lisää syöpäriskiä

Noin 27 % kaikista maailman syövistä ilmaantuu ruoansulatuskanavan alueelle. Niiden ennuste on huono lukuun ottamatta paksunsuolen syöpää. Vuonna 2013 tehty laaja meta-analyysi (10) selvitti alkoholin aiheuttamaa syöpäriskiä syöpään sairastuneilla. Myös käytetty alkoholin määrä otettiin huomioon. Tutkimukseen hyväksyttiin 572 artikkelia, jotka käsittelivät 486 538 syöpätapausta.

Verrattaessa runsaasti alkoholia käyttäviä raittiisiin ja vähän alkoholia käyttäviin havaittiin, että suun, nielun ja ruokatorven syövän saamisen riski on runsaasti alkoholia käyttävällä 5-kertainen verrattuna muihin. Samoin kurkunpääsyövän, maksasyövän, paksusuoli- ja peräsuolisyövän ja rintasyövän riski on kohonnut alkoholia käyttävillä, kuten näkyy oheisesta taulukosta.

Vähäisempi jatkuva alkoholin käyttö eli yksi annos (12 g) päivässä lisää myös suuontelon, nielun, ruokatorven ja rinnan syövän riskiä (11).

Toisaalta on myös viitteitä siitä, että vähäinen alkoholin käyttö näyttäisi jonkin verran suojaavan munuaisia syövältä (13,14). On kuitenkin syytä huomioida, että vähäinenkin alkoholin käyttö lisää eri syöpien riskiä monin verroin enemmän kuin vähentää.

Rintasyöpä on niin yleinen, että pienelläkin alkoholin käytön lisäämisellä voi olla suuri kansanterveydellinen merkitys (15).

 

Panimoala vaimentaa syöpätutkimuksen tuloksia

Kuvitus: Janne ValkeapääAlkoholiteollisuuden ja sen rahoittamien järjestöjen strategiaan kuuluu – selkeästä tutkimusnäytöstä huolimatta – alkoholin käytön syöpäriskin kiistäminen. Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi äskettäin mielenkiintoisen selvityksen siitä, miten alkoholiteollisuus ja sen sidosryhmät vaikuttavat muun muassa siihen, että alkoholin ja syövän yhteys jätetään huomioimatta (4).

Tutkijat selvittivät 27 alkoholiteollisuuden maailmanlaajuisesti merkittävän toimijan ja niiden rahoittamien sosiaalista näkökulmaa ja yhteiskuntasuhteita ylläpitävien järjestöjen julkaisemien alkoholia ja syöpää koskevien kirjoitusten ja nettisivujen sisältöä kvalitatiivisesti.

Näistä toimijoista 13 sivuutti kokonaan alkoholin käytöstä aiheutuneen syöpäriskin, kuten riskin rintasyöpään. 20 järjestöä sivuutti kirjoituksissaan kokonaan paksusuoli- ja peräsuolisyövät, joiden yhteydestä alkoholin käyttöön on myös vahvaa tutkimusnäyttöä. Viisi järjestöä kielsi kokonaan alkoholin ja syövän yhteyden ja 12 järjestöä esitti tutkimustensa ja selvittelyjensä tuloksena, että alkoholin aiheuttama syöpäriski koskee ainoastaan pientä, erittäin paljon juovaa vähemmistöä.

 

Juoman laadulla ei ole merkitystä

Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta ei ole merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä. Runsaasti alkoholia käyttävän riski saada syöpä on pahimmillaan viisinkertainen muihin verrattuna. Potilaskontakteissa lääkärin, sairaanhoitajan ja mm. sosiaalityöntekijän on syytä muistaa myös alkoholin mahdollinen osuus tapahtumassa ja ottaa asia puheeksi unohtamatta mainita myös lisääntyneestä syöpäriskistä.

 

Katso artikkeliin liittyvät lähteet seuraavalta sivulta. Kaikki kolme kirjoittajaa ovat lääkäreitä ja lääketieteen tohtoreita.

 

Teksti: Martti Vastamäki, Heidi Vastamäki, Väinämö Nikkanen Kuvitus: Janne Valkeapää

Alvarin avulla lapsen ääni kuuluviin

Perhetyöllä tuetaan perheen omia voimavaroja.

Perhetyöllä tuetaan perheen omia voimavaroja.

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n Alvari-perhetyötä toteuttavat muun muassa Teija Hyväri (oikealla) ja Helianna Huttu. He kummatkin ovat perhetyöntekijöitä ja sosionomeja.

Perhetyöllä on Suomen historiassa pitkät juuret parin sadan vuoden takaa tähän päivään. Perhetyö käsitteenä on hyvin laaja, eikä lakikaan ole määrittänyt sitä täsmällisesti. Perhetyötä toteutetaan yleisimmin yhteistyössä perheiden kanssa sosiaalitoimen, neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun yhteydessä.

Ensi- ja turvakotien liitto aloitti Alvari-hanke vuonna 1989. Projektin tunnuslause on ”Alvariinsa apunanne”, joka nimensä mukaan oli jatkuvaa päivystystä. Hanke päättyi vuonna 1994, mutta sen tuloksena syntyi Alvari-perhetyönmalli. Alvari-mallissa yhdistyvät kotipalvelun tehostettu perhetyö, lastensuojelun psykososiaalinen työ sekä sosiaalinen kuntoutus.

Tätä perhetyön mallia toteutetaan nykyisin lastensuojelun ostopalveluna eri paikkakunnilla ensi- ja turvakotien toteuttamana ja sen piiriin kuuluu noin 800 perhettä. Työntekijöiden nimikkeitä ovat muun muassa sosiaaliohjaaja, perheohjaaja ja perhetyöntekijä. Alvari-perhetyö on sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaista palvelua ja luonteeltaan suunnitelmallista ja tavoitteellista.

Työ on perheen tilanteesta riippuen ennaltaehkäisevää tai korjaavaa. Ennaltaehkäisevä perhetyö on luonteeltaan varhaista toimintaa sekä vapaaehtoisuuteen perustuvaa tukea, missä keskeisintä on tarjota tukea oikeaan aikaan haastavissa elämäntilanteissa ja samalla ehkäistä ongelmien kasautumisia eli kriisejä. Lastensuojelun kautta ostettava tehostettu perhetyö (LsL 36§) on puolestaan lastensuojeluasiakkaana oleville perheille järjestettävää suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja tavoitteellista avohuollon tukitoimintaa, joka kytkeytyy osaksi muuta lastensuojelun työprosessia.

Oulussa sosiaalityöntekijän ostopalveluna tilaaman Alvari-perhetyön taustat liittyvät muun muassa perheen sisäisiin väkivaltaongelmiin, kuten parisuhdeväkivaltaan, lapseen kohdistuvaan kuritusväkivaltaan, sekä vuorovaikutus- ja päihdeongelmiin. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon tukitoimi, joka perustuu yhteistyöhön perheen kanssa ja perheen sitoutumiseen työskentelyyn.

 

Pohjana motivaatio ja luottamus

Oulun Ensi- ja turvakodin Alvari-perhetyön parissa työskentelevä perhetyöntekijä, sosionomi Helianna Huttu 32v., kertoo Alvari-perhetyön olevan oululaisille perheille suunnattua intensiivistä ja ammatillista perhetyötä.

– Alvari-perhetyö on tarkoitettu tueksi etenkin perheille, joissa on ollut tai on perheväkivaltaa. Perheiden arjessa voi olla myös muita haasteita, kuten esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia tai vanhemmuuteen liittyviä haasteita. Perhetyötä tehdään pääsääntöisesti perheiden kotona ja se perustuu perheiden omaan motivaatioon ja sitoutumiseen sekä työntekijöiden ja perheen väliseen luottamukseen. Perhetyön tavoitteena on aina perheen omien voimavarojen vahvistaminen, hän painottaa.

Huttu jatkaa, että työ suunnitellaan aina yksilöllisesti perheiden tarpeiden mukaan ja asiakkuus voi kestää vuodesta kahteen, mutta myös lyhempiä jaksoja toteutetaan.

– Alvari-perhetyön asiakasperheet ohjautuvat työskentelyn piiriin yleensä ensi- ja turvakodin laitos- tai avopalveluasiakkuuden jälkeen tai sen aikana, mutta myös suoraan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ohjaamina, hän kuvailee.

 

Lapsi perhetyön keskiössä

Perhetyöntekijä Hutun työparina työskentelevä perhetyöntekjä, sosionomi Teija Hyväri kertoo, että Alvari-perhetyön piiriin kuuluu hyvin monenlaisia perheitä, joilla on jokaisella oma yksilöllinen tarina.

– Perhetyössä tuetaan perheitä esimerkiksi vanhemmuudessa, lapsen kasvatuksessa, vuorovaikutustaidoissa, päihteettömyydessä tai kriisien läpikäymisessä. Meidän tehtävänämme perhetyöntekijöinä on perheen tukemisen ohella nostaa esille lapsen näkymätön ääni ja tuoda se turvallisesti kuulluksi, hän korostaa.

Hyväri jatkaa, että heidän tavoitteenaan on yhteistyössä perheen kanssa muun muassa vahvistaa perheen sisäistä turvallisuutta, mahdollistaa lapselle korjaavia kokemuksia ja valvoa lapsen edun toteutumista eri tilanteissa.

– Haastavimpia tilanteita perhetyössä ovat esimerkiksi perheiden ylisukupolviset toimintamallit, joissa perheet hyväksyvät tai käyttävät kuritusväkivaltaa lapsiin. Tai tilanteet, joissa parisuhteeseen kuuluu väkivaltaa, minkä keskiöön lapsi joutuu tahtomattaan. Perhetyön tavoitteena on käytännön läheisesti tuoda perheen arkeen uusia toimintamalleja, joilla väkivallan kierre voidaan katkaista. Työssä käytetään esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton Kannusta minut vahvaksi! -hankkeen materiaaleja. Alvari-perhetyön asiakkailla on taustallaan yleensä vakavia ja pitkäkestoisia ongelmia ja asioita.

– Perhetyön tarkoituksena ja tavoitteena on auttaa perheitä niin, että esimerkiksi huostaanotolta vältyttäisiin, mutta jos kuitenkin joudutaan turvautumaan huostaanottoon, perhetyö voi olla perheen tukena tässäkin tilanteessa. Olipa perheen tilanne ja tausta mikä tahansa, parhaiten perhetyö auttaa kuitenkin silloin, kun perheet ovat valmiit ottamaan apua vastaan ja sitoutuvat työskentelemään muutoksen eteen. Alvari-perhetyössä yhdistyvät monenlaiset auttamisen elementit: konkreettinen apu, toiminnalliset tehtävät ja keskustelut, hän tiivistää.

 

Tukea ja konkreettista apua

Anonyyminä henkilönä vainon vuoksi artikkelissa esiintyvä nainen kertoo saaneensa Alvari-perhetyöstä paljon henkistä voimaa.

– Saimme Alvari-perhetyötä noin puolenvuoden ajan siirtyessämme turvakodista asumaan omaan kotiin. Yksinhuoltajana oma aika on todella tiukalla, joten perhetyöntekijä saattoi olla esimerkiksi lasteni kanssa sillä aikaa, kun kävin pikaisesti asioilla. Perhetyöntekijät olivat todella ammattitaitoisia ja tukivat minua ja lapsiani rankkojen asioiden läpikäymisessä. Perhetyöntekijät tekivät muun muassa erilaisia toiminnallisia tehtäviä lasteni kanssa, joiden aikana lasteni oli helpompi puhua ja purkaa erilaisia tunteita. Itse sain paljon voimaa siitä, että sain jutella ihmisille, joilla on todellista tietoa ja taitoa käsitellä kokemiani asioita, hän kuvailee.

Anonyymi perheen äiti kertoo olevansa erittäin tyytyväinen saamaansa apuun ja elävänsä nykyisin perheensä kanssa suhteellisen tasapainoista elämää.

– Alvari-perhetyön avulla saimme kontaktin sujuvasti myös muun avun ja tuen piiriin. Tällä hetkellä koen voivani suhteellisen hyvin ja olen iloisesti yllättynyt siitä, että vaikka suhteemme perhetyöhön on loppunut, työntekijät soittelevat edelleen ja varmistavat, että meillä on kaikki hyvin, hän lisää tyytyväisenä.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki

Järjestöaktiivi vaihtoi ravintolatyöstä raittiiden lehmien pariin

Ihmiset ympärillä ja monipuolinen yhdistystoiminta pitävät Eila Kotolan, 70, mielen virkeänä.

Ihmiset ympärillä ja monipuolinen yhdistystoiminta pitävät Eila Kotolan, 70, mielen virkeänä.

– Olen aina ollut yhdistysihminen, milloin Martoissa, mielenterveysyhdistyksessä tai raittiusyhdistyksissäkin jo vuodesta 1982 lähtien.

Henkiseen vireyteen voisi vielä lisätä fyysisenkin puolen, sillä Virolahdella sijaitsevalla maatilalla Kotola kasvattaa miehensä kanssa ravihevosia. Raittiusyhdistystoimintaan hän lähti mukaan, kun häntä pyydettiin paikallisyhdistykseen puheenjohtajaksi.

– Asuin silloin Vehkalahdella ja kylässä toimi pienimuotoisesti raittiusyhdistys, joka järjesti keväisin pyöräretken. Päätettiin tyttäreni kanssa osallistua, ja siinä sitten lupauduinkin puheenjohtajaksi.

 

Erilaisia ihmisiä ja yhteistä asiaa

Yli 30 vuoden yhdistystoimintakokemuksen myötä luottamustoimet ovat lisääntyneet. Tällä hetkellä Kotola on Raittiuden Ystävät ry:n Kymen-Lounais-Karjalan Raittiuspiirin puheenjohtaja, Katrilli-Klubin varapuheenjohtaja sekä vuonna 2000 perustetun Raittiuden Ystävien säätiön puheenjohtaja sekä mukana Joutsenon Opiston johtokunnassa.

Haasteellisimpana niistä hän pitää säätiön puheenjohtajuutta, mutta toiminta kaikkineen on ollut mielenkiintoista. Kotola kertookin saaneensa järjestötyöstä enemmän kuin on voinut itse antaa.

– Toivon mukaan olen kasvanutkin näiden tehtävien myötä, hän lisää.
Yhdistystoiminnassa Kotolaa kiinnostaa yhteisten asioiden vieminen eteenpäin, mutta myös ihmisten erilaisuus ja eri-ikäisyys sekä mukavat liikunnalliset toimintamuodot. Erityisesti retket, jotka ovat kaikille avoimia ja päihteettömiä.

– Mieleenpainuvimmat ovat tainneet olla osallistumiset Karelia- ja Sulkavan soutuihin sekä pyöräilyretket Ahvenanmaalle sekä Vaasasta–Vaalimaalle osuudet. Monena vuonna olemme käyneet myös Lapissa ruskaretkellä ja viimeksi Ylläksellä. Matkojen pitääkin olla niin hauskoja, että niille lähdetään uudelleen ja uusiakin jäseniä saadaan mukaan toimintaan, toteaa Kotola.

Aina ei sekään riitä, sillä monien muiden yhdistysten tavoin raittusyhdistyksetkin kokevat jäsenpulaa ja myös aktiivisesti toimintaa järjestäviä ihmisiä on entistä vähemmän.

– Uusia henkilöitä on vaikea saada mukaan. Ihmiset eivät halua enää sitoutua, mutta osallistuvat kuitenkin toimintaan. Vapaita halutaan olla. Aikaisemmin vuosikokouksissakin oli väkeä pilvin pimein, nyt muutama. Vanhat konkarit ikääntyvät, eikä nuoria some-aikakaudella kiinnosta.

 

Ravintoloista raikkaan raittiille maatilalle

Eläimet ovat lähellä raittiissa kodissa kasvaneen Eila Kotolan sydäntä. Maatilalla on tällä hetkellä kuusi lämminveristä ravihevosta, joista osa omia kasvatteja. Valmennuksessa riittää työtä sekä aviomiehelle että samalla tilalla asuvalle Sanna Rallille.

– Valmennamme Sannan kanssa yhdessä ja raveissa käydään lähes viikottain. Hevoset antavat sisältöä elämään, kuin myös viisi lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.

Ennen maatilalle tuloaan Eila toimi tarjoilijana ravintolassa sekä laivoissa 20 vuotta. Moni onkin häneltä aikoinaan kysynyt: Miten päädyit tarjoilijan ammatista lypsämään lehmiä?

– Ravintolaelämää tarpeeksi seuranneena nautin siitä, että kun aamulla aukaisen tuon oven, joka lehmä on selvä, vastasin silloin. Myöhemminhän lehmät vaihtuivat hevosiin, kuvailee Kotola.

Ravimaailmassa häntä kiehtoo myös se minuuttitarkkuus, jota siellä noudatetaan sekä päihteettömyys.

– Jokainen ohjastajakin puhallutetaan kaikissa raveissa, jopa poniohjastajatkin, Eila Kotola kiittelee.

Teksti: Anne Janhunen Kuva: Sanna Ralli