raitis.fi-lehti: Kenttä- ja järjestöasiaa

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Kenttä- ja järjestöasiaa. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Islannin ihme

Islannin nuoriso joi vielä 1990-luvulla eniten Euroopassa, nyt lähes kaikki nuoret ovat raittiita. Aikuisten yhteistyön ja nuorten mielekkään tekemisen lisääminen teki ihmeen, jota moni ei uskonut mahdolliseksi. Samaa kannattaisi yrittää meilläkin!

Islannin nuoriso joi vielä 1990-luvulla eniten Euroopassa, nyt lähes kaikki nuoret ovat raittiita. Aikuisten yhteistyön ja nuorten mielekkään tekemisen lisääminen teki ihmeen, jota moni ei uskonut mahdolliseksi. Samaa kannattaisi yrittää meilläkin!

Reykjavik oli 20 vuotta sitten nuorten juomisen, tupakoinnin ja huumeidenkäytön osalta Euroopan kaupungeista pahin. Nyt se on paras. 1990-luvun lopussa kaksi viidestä islantilaisesta 15–16-vuotiaasta oli juonut itsensä humalaan viimeksi kuluneen kuukauden aikana, nyt vain kolme sadasta. Myös huumeidenkäyttö ja tupakointi romahtivat. Kannabista kokeilleiden nuorten osuus laski 17 prosentista seitsemään prosenttiin. Päivittäin tupakoivien osuus laski 23 prosentista kuuteen prosenttiin.

Vuonna 1995 noin puolet suomalaisnuorista oli juonut itsensä humalaan kuukauden aikana. Vuonna 2015 osuus oli neljännes. Meilläkin siis nuorten juominen on vähentynyt. Silti suomalaiset nuoret juovat yhä kahdeksan kertaa enemmän kuin islantilaiset. Kun kahdessa ikäluokassa on yhteensä noin 120 000 nuorta, voidaan tästä laskea, että joka kuukausi meillä on ainakin 30 000 15–16-vuotiasta humalassa. Onko tämä millään tavalla mitattuna kohtuullista?

Yhdysvaltalainen professori, psykologi ja yhteiskuntatieteilijä, Harvey Milkman on erikoistunut päihteidenkäytön vähentämiseen. Hän kehitti runsaat 20 vuotta sitten perheen ja kunnan sitouttamiseen perustuvan menetelmän päihteidenkäytön vähentämiseksi. Hänen metodinsa ensimmäinen koekenttä oli Reykjavik, jossa perheet ja kaupunki sitoutettiin kiinteään yhteistyöhön alan vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Oleellisena johtolankana oli tehokkaasti strukturoitu kattava kyselytutkimus nuorison ja heidän vanhempiensa tilanteesta. Kysymykset käsittelivät käytännössä kaikkia sellaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa nuorison käyttäytymiseen, asenteisiin ja muun muassa päihdealttiuteen.

Milkmanin tutkimusryhmä korvasi vahingolliset aineet ”luonnollisen päihtymisen” vaihtoehdoilla, joiden vaikutus oli sama kuin päihteillä. Huumeista tai pikkurikoksista kiinni jääneille teineille luvattiin, että he saavat opetusta valitsemassaan taidossa: musiikissa, tanssissa, hiphopissa tai vaikkapa taiteessa. Mieluisat harrastukset aiheuttivat muutoksia teinien aivoissa ja korvasivat päihteet esimerkiksi ahdistuksen helpottajina. Nuoret saivat myös elämäntaitovalmennusta, jonka tavoitteena oli itsetunnon kohottaminen. Tulokset olivat kannustavia. Milkmanista tuli islantilaisen nuorten huumeidenkäyttäjien hoitolaitoksen neuvonantaja, ja pian hänen ajatuksensa levisivät islantilaisten asiantuntijoiden keskuudessa. Syntyi ajatus laajasta kansallisesta ohjelmasta, jossa nuorille tarjottaisiin mielekästä tekemistä, jotta heidän ei tarvitsisi käyttää huumeita ja alkoholia. Ohjelma perustuu tietoihin, jotka saadaan, kun jokainen 10–16-vuotias vastaa vuosittain heidän hyvinvointiaan koskevaan kyselyyn.

Islanti on onnistunut siinä, mistä Suomessa ja monessa muussa maassa vain haaveillaan. Miten tämä oli mahdollista? Siihen tarvittiin yksi amerikkalainen professori, joukko nuorten päihteidenkäytöstä huolestuneita islantilaisia, tutkimustietoa sekä paljon erilaisten toimijoiden ja vanhempien välistä yhteistyötä.

Islannin malli on yhdistelmä lupauksia ja rajoituksia. Laajan kyselytutkimuksen perusteella toteutettiin lukuisia nuorten toivomuksia muun muassa vapaa-ajan viettoon liittyen. Koulupäivän jälkeisiä harrastusmahdollisuuksia lisättiin tuntuvasti, ja urheiluseurat otettiin mukaan yhteistyöhön. Järjestettyyn liikuntaan vähintään neljä kertaa viikossa osallistuvien 15–16-vuotiaiden osuus tuplaantui puoleen kaikista sen ikäisistä nuorista.

Ohjelmaan kuuluu myös virallinen kotiintuloaika. Alle 16-vuotiaiden pitää arkisin olla kotona kello 22:een mennessä ja viikonloppuisin puoleen yöhön mennessä. Vapaaehtoiset vanhemmat partioivat kaduilla valvomassa, että aikarajat toteutuvat. Myös vanhempien piti sitoutua. He allekirjoittivat lupauksen, että eivät anna teiniensä juoda alkoholia ja viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa. Vanhempien ja koulujen yhteydenpitoa lisättiin. Islannissa panostettiin siis laajasti nuorten hyvinvointiin, ei vain päihteidenkäytön vähentämiseen.

Voisiko Islannin malli toimia Suomessa?

Islannissa on vain noin 320 000 asukasta, joten koko maata ja kaikkia nuoria koskevien toimien toteuttaminen on ollut paljon helpompaa kuin olisi 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa. Mutta kaupungin tai kunnan tasolla Islannin kaltainen ohjelma voisi olla mahdollinen. Se vaatisi rahoitusta päättäjiltä sekä pitkäjänteistä ja määrätietoista sitoutumista muun muassa vanhemmilta, kouluilta, kansalaisjärjestöiltä ja tietysti nuorilta itseltään.

Islannin mallia sovelletaan nykyisin kymmenissä kaupungeissa Euroopassa ja useissa maissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Liettuan Kaunasissa nuorten juominen ja tupakointi ovat vähentyneet merkittävästi muutamassa vuodessa.

Meilläkin tiedetään, että lasten harrastuksiin panostaminen vaikuttaa laajasti heidän hyvinvointiinsa. Islannin kaltaiseen kaikille nuorille tarjottavaan harrastusohjelmaan on kuitenkin nykyisten päättäjien mukaan harvoin kunnilla varaa. Vai onko vika asenteissa, puuttuuko kaukokatseisuutta? Yhden nuoren syrjäytyminen maksaa Sitran ja THL:n mukaan yhteiskunnalle 230 000–370 000 euroa. Muun hyvän ohella nuorten hyvinvointiin panostaminen on siis myös voittoa tuottava taloudellinen investointi.

Tarvitaan päättäjien kohtuullista yksimielisyyttä ongelman vakavuudesta, siihen panostamisen tarpeellisuudesta ja keinoista puuttua ongelmaan. Milkman esittää viisi keinoa, jotka olivat menestyksellisiä mm. Islannissa: kotiintuloaika, vanhempien sitouttaminen, mielekästä tekemistä nuorille, vuosittainen kyselylomake kaikille kunnan nuorille sekä päättäjien sitouttaminen.

Suomessa on todella välttämätöntä järjestää Islannin mallin mukainen pilottiprojekti sopivassa kunnassa. Asiasta on alustavasti puhuttu muun muassa Kaarinan ja Keravan kaupunkien kanssa, toistaiseksi ilman merkittäviä tuloksia rahoituksen puuttuessa. Perusvaatimuksena olisi vähintään viisi vuotta kestävä projekti. Kulut olisivat ehkä alkuvaiheessa 35 000 asukkaan kunnan osalta arviolta 300 000 – 400 000 euroa parin ensimmäisen vuoden aikana.

Perusteltu näkemykseni on, että se, mikä toimii Reykjavikissa, on mahdollista saada toimimaan myös suomalaisessa kunnassa hyvällä valmistelulla, riittävällä rahoituksella ja onnistuneella sitouttamisella.

Teksti: Martti Vastamäki

Humala ei ole enää cool

Nuorten päihteidenkäyttö on yleisellä tasolla vähentynyt voimakkaasti, mutta pieni joukko käyttää yhä enemmän.

Nuorten päihteidenkäyttö on yleisellä tasolla vähentynyt voimakkaasti, mutta pieni joukko käyttää yhä enemmän.

Yksinäisyys on nykyajan vitsaus, joka poikii pahaa niin aikuisille kuin nuorillekin.

Yksinäisyys sosiaaliluokasta riippumatta altistaa monille asioille, kuten päihteidenkäytölle. Kun ei ole ihmisiä lähellä tukemassa kasvua, on päihteiden kokeilu helpompaa. Meidän nuorillemme olisi nyt tärkeää tulla huomatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, sanoo kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Sanna Lakso Oulun kaupungilta.
Suurin osa nuorista voi hyvin ja pärjää elämässä mainiosti. Päihteidenkäytön kokeilu aloitetaan yhä vanhempana, ja kokonaan raittiiden nuorten joukko kasvaa koko ajan.

– Peruskouluikäisistä yhä harvempi edes kokeilee päihteitä, ja hienoa on myös se, että ammattioppilaitoksissa nuoret käyttävät merkittävästi vähemmän päihteitä, muun muassa työpajanuorten kanssa työtään tekevä koordinaattori kertoo.

Kokeilut siirtyvät myöhemmälle iälle, eikä humalassa oleminen ja tupakan polttaminen ole enää coolia.

– Kaikki nuoret eivät kokeile päihteitä ollenkaan.

Sanna kertoo tilanteeseen vaikuttavan kolme myönteistä asiaa. Ensinnäkin vanhemmat ovat nykyään valveutuneita ja huolehtivaisia, ja he ovat enemmän tietoisia nuortensa menemisistä. Lisäksi perheet viettävät enemmän aikaa yhdessä kuin aiemmin. Nuorilla on myös aiempaa enemmän harrastuksia, jotka ohjaavat ajankäyttöä parempaan suuntaan.
Kuitenkin on aina olemassa pieni joukko, joka voi huonosti ja jolle päihteet ovat tuttuja. Yksinäisyyden lisäksi nuorisotyöttömyys altistaa helposti päihteiden väärinkäytölle.

– Tämä pieni joukko käyttää päihteitä paljon, ja jos työtäkään ei ole, voi sosiaalinen piiri kutistua entisestään. Päihteet tulevat sitten täyttämään tyhjiötä, jossa pitäisi olla työ, opiskelu tai ystävät. Tämä pieni joukko ei voi hyvin, Sanna kertoo.

Nuuskan ja kannabiksen käyttö lisääntyy

Sanna Lakso haluaa muistuttaa, että vaikka nuorten oluen ja siiderin juominen on vähentynyt, on muutamia päihteitä, jotka nostavat suosiotaan.

– Nuuskankäyttö on lisääntynyt ja on tosi yleistä, vaikka tupakoiminen itsessään on vähentynyt. Tämä on kyllä huolestuttavaa.

Sannan mieltä huolettaa nuuskan lisäksi kannabis, jonka käyttö on niin ikään kasvanut.

– Mielestäni koko yhteiskunnan tulisi ottaa kannabista vastaan uusi ajattelumalli. Jos seisomme jyrkkänä sitä vastaan, sen käyttö katoaa kokonaan näkyvistä maan alle. Tietenkään sitä ei tarvitse hyväksyä, mutta siitä pitää pystyä puhumaan. Nuoret eivät ajattele sen olevan huumetta, eivätkä he ole sitä kohtaan niin jyrkkiä kuin me aikuiset. Kannabiksen viihdekäyttö on yleistä myös aikuisilla, mutta tokikaan se ei ole kaikkien nuorten käytössä, kuten eivät muutkaan päihteet.

Kannabismyönteisimpiä ovat kouluterveyskyselyn mukaan lukioikäiset pojat. Kannabiksen polttamisesta ei tule krapula, ja sitä on saatavilla helposti. Siinä missä vielä pari vuosikymmentä sitten nuori ei olisi huumeita ja kannabista edes löytänyt, on pääsy niiden luokse nykyisin helppoa.

Opiskelijaikäisten päihdekyselyssä avun ulkopuolelle näyttivät jääneen varttuneemmat nuoret – yliopistossa opiskelevat. Kun he tarvitsevat apua, julkinen puoli ei voikaan tarjota sitä niin helposti kuin nuoremmille.

Sannan mielestä tärkeintä, mitä lapselle ja nuorelle voi opettaa ja antaa päihteidenkäytön estämiseksi on yhteisöllisyys.

– Kun nuori kokee olevansa yhteisön jäsen, se suojelee monelta pahalta. Jos taas jää vaille yhteisöä jo pienestä pitäen, se altistaa yksinäisyydelle ja siten myös päihteiden väärinkäytölle.

Teksti: Lea Ansamaa

Älä kysy liian aikaisin mikä minusta tulee isona

Opiskelu- ja uravalinnat, itsenäistyminen, oma identiteetti. Noin parinkymmen vuoden iässä on paineita moneen suuntaan. Ei ole mikään ihme, etteivät kaikki selviä ajanjaksosta kolhuitta. Music Against Drugs:in Ink-toiminta tukee ja auttaa nuoria vaikeuksista eteenpäin.

Opiskelu- ja uravalinnat, itsenäistyminen, oma identiteetti. Noin parinkymmen vuoden iässä on paineita moneen suuntaan. Ei ole mikään ihme, etteivät kaikki selviä ajanjaksosta kolhuitta. Music Against Drugs:in Ink-toiminta tukee ja auttaa nuoria vaikeuksista eteenpäin.

Iina Majuri (vas), Noora Rautiainen ja ilonpitoa

Mikä sinusta tulee isona? Tämä viaton kysymys saattaakin tuntua ahdistavalta, jos siihen ei osaa vastata. Ja jos on siinä iässä, että vastattava on silti – valinnoilla. Paineitten alla moni nuori valitsee väärän opinto- ja urapolun. Kun nuori on työtön eikä opiskelekaan mitään, taustalla on hirveän usein tämä tarina.

Sitä ei katsota hyvällä, jos jättää opinnot kesken kun ei tunne alaa omakseen. Ja kun tuntee olevansa epäonnistuja, on vaikea lähteä hakemaan uuteen kouluun, kuvailee Iina Majuri.

Jyväskylässä uravalintaan ja työnhakuun apua kaipaavia nuoria auttaa Music Against Drugs. Yhdistys syntyi alun perin järjestämään päihteettömiä vapaa-ajan tapahtumia, mutta laajensi toimintaansa moneen suuntaan törmättyään nuorten muihin tarpeisiin. Kuten siihen, ettei oman paikan löytäminen yhteiskunnassa ole tänä päivänä yhtään niin helppoa kun ikääntyneet sukupolvet ja hyväosaiset poliitikot ehkä luulevat.

Music Against Drugsin järjestämän kolmen ja puolen kuukauden Ink-jakson jälkeen tulevaisuus voi kuitenkin näyttää paljon valoisammalta ja selvemmältä. Ink on lyhenne sanoista Nuorten inklusiivinen tiimimalli.

Vastuun antaminen innostaa toimimaan

Ink-tiimivalmentaja Anssi Kosonen mentoroi 18–29-vuotiaita ja antaa nuorten itsensä päättää, missä he haluavat kehittyä.

Jonkun tavoite voi aluksi olla ihan arjen hallinta, se, että onnistuu pääsemään joka päivä tänne tiloihimme. Joltain on jäänyt koulu kesken ja haluaisi ehkä tehdä jotain muuta, ja hakee täältä ideoita. Joku taas saattaa tavoitella lisää itsevarmuutta työnhakuun. Osalla on tavoite pysyä selvänä kuukausi.

On ollut hienoa seurata tiimien dynamiikan kehitystä ja kaverustumista. Kasvutarinoitakin näkee, monelle on tullut pari senttiä lisää pituutta, kun leuka on saatu ylös! Kosonen iloitsee.

Pelkästään Jyväskylässä on yli 1 500 alle 30-vuotiasta aikuista, jotka eivät opiskele, eivätkä käy töissä. Ink-jaksot ovat niin suosittuja, etteivät kaikki hakijat mahdu mukaan. Tiimijaksolle mahtuu kerrallaan 25 nuorta, jotka jakautuvat esimerkiksi mediaviestintä-, bändi- sekä ohjaus- ja tapahtumatiimeihin.

Nuorten inklusiivinen tiimimalli oli ensin kehittämishanke. Vain kaksi kuukautta sen päättymisestä 43,4 % sen nuorista oli saanut joko työ- tai opiskelupaikan. Tämä vakuutti sosiaali- ja terveysministeriön, joka ryhtyi tukemaan Ink-tiimitoiminnan jatkumista Veikkauksen tuotoilla.

Toiminta on nuorisojohtoista, eli nuoret suunnittelevat ja toteuttavat toiminnan sisältöä itse. Mentorit tukevat ja ohjaavat itsenäiseen työotteeseen ja vastuunottoon, sillä juuri vastuullista itsenäistä asennetta vaaditaan nykyään niin oppilaitoksissa kuin työelämässäkin.

Mahdollisimman vähän yritämme lukita projekteja etukäteen, kertoo viestinnän suunnittelija Reeta Nitovuori.

Tiimit ovat muun muassa tuottaneet mediajulkaisuja ja lyhytelokuvia ja järjestäneet musiikkitapahtumia.

Mutta päästetäänpä ääneen tämän päivän nuoret itse.

”Turvallinen ympäristö itsensä ylittämiseen”

– Olen lähihoitaja ja mielenterveyskuntoutuja. Hoitoala kyllä kiinnostaisi minua, jos asiat alalla olisivat paremmin. Tällä hetkellä moni muukin vaihtaa alalta pois, koska siihen työhön ei pysty, ellei ole robotti, Iina Majuri napauttaa.
Hän keksii vain ylistävää sanottavaa Ink-jaksostaan. Se täytti hänen odotuksensa ja vieläkin enemmän.

Opin joka päivä jotakin, täällä on tosi yhteisöllistä, ihmiset ovat ihania, eikä yhtenäkään aamuna ole ärsyttänyt lähteä tänne. Olen ollut niin syvissä vesissä, etten osannut ajatellakaan, miten hyväksi tämä muuttuu. Tämä on ollut hyvin merkityksellistä aikaa, vuorovaikutustaitoni ovat parantuneet ja nuorisotyö on alkanut kiinnostaa minua, Majuri kertoo.

Touko Viinikainen oli ollut työttömänä kolme vuotta ennen Ink-jaksoaan.

Olen siis ehtinyt miettiä, mikä oikeasti kiinnostaa ja millä alalla en hukkaa elämääni. Taideala on kiinnostanut lapsesta asti. On paineita seurata trendejä ja rahaa, mutta eihän raha ratkaise mitään! Täällä olen oppinut soittamaan kitaraa ja koskettimia, ja olen jo hakenut teatterikoulutukseen ja festarikoulutukseen, hän kertoo.
Noora Rautiainen valmistui joulukuussa medianomiksi, mutta haki silti Ink-jaksolle ohjaus- ja tapahtumatiimiin.

Minun oli päästävä paikkaan, jossa saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse muokata persoonani. Täällä olo on palauttanut itsevarmuutta ja olen saanut mahdollisuuksia kokeilla erilaisia asioita. Minulle on tullut luontevammaksi olla ihmisten edessä ja selättää esiintymisjännitys. Tuleva polkuni saattaa olla yhdistelmä järjestömaailmaa ja medianomin viestintähommia, hän tuumii.

”Ekasta kerrasta pitäisi saada apua!”

Ink-tiimiläiset antavat karun kuvan siitä, mitä peruskoulussa ei opetettu.

Itse piti tietää mitä haluaa ja tuntea omat vahvuutensa. Se on aika iso vastuu siinä iässä, Iina Majuri sanoo.

Nuorille pitäisi antaa avaimia jatkopolun valitsemiseen. Meidät pitäisi kasvattaa tekemään nämä valinnat! Noora Rautiainen ruotii.

Ja karenssia tulee milloin mistäkin. Joutuu miettimään taloudellista puolta, että mikä kannattaa että pärjäät. Jokaisen pitäisi automaattisesti itse tietää, miten työnteko vaikuttaa tukiin, Majuri suree.

Tämä ei ole ylitsepääsemätöntä sille, jolla on mielenterveys kunnossa. Mutta entäpä jos tunnet olevasi epäonnistuja? Ja jos yrityksesi hakea apua tilanteeseesi viekin luottamuksen yhteiskunnan turvaverkkoja kohtaan?

Ekasta kerrasta, kun nuori sanoo, että hänellä on paha olla, hänen pitäisi saada apua! Muuten syntyy “mua ei uskota kumminkaan” -asenne, Iina Majuri julistaa.

Minulla on masentuneita ystäviä, jotka eivät pysty ajamaan omia asioitaan. Se on siinä tilassa liian vaativaa. Syrjäytyneitten nuorten kohdalla pitäisi selvittää, ovatko he oikeasti kykeneviä pääsemään ylös omin avuin. Psykoterapiaan pääseminen on tehty niin vaikeaksi, että yrittäminen voi jäädä puolitiehen, Rautiainen huomauttaa.

Siinä jamassa päihteet tarjoavat valitettavan suositun itsehoidon.

Mitä vaikeammin menee, sitä enemmän vedetään ihan mitä vaan. Jos ei saa keskusteluapua, jos jää yksin, pahaa oloa lääkitään päihteillä. Varsinkin miespuoliset tekevät tätä, koska se on helpompaa kuin oikean avun saaminen, Majuri tietää.
Touko Viinikaista on suojellut masennukselta sosiaalinen luonne.

En ole päässyt masentumaan, kun on ollut ystäviä ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Jaksaminen on silti ollut koetuksella, jo ahtaiden odotustenkin vuoksi.

Ilmapiiri ei oikein anna vapautta toteuttaa itseään. Tietyn ikäisenä pitäisi olla tietynlainen ihminen, jolla on selkeät päämäärät. Olen viihtynyt Helsingissä, kun olen kesäisin viettänyt aikaa siellä. Se ei ole niin suomalainen paikka, siellä ei katsota ihmisiä kadulla, vaan kulttuuri on vapaampi kuin Keski-Suomessa, kertoo Viinikainen.

Intohimoisen opintie ei katkea

Ink-valmennuspakettiin kuuluu myös ehkäisevää päihde- ja mielenterveystyötä tiimityöskentelyn sekä urheilun ja muun päihteettömän yhteisen tekemisen ohella.

Nuoret jakavat yllättävänkin luottamuksellisesti kokemuksiaan päihteistä. Joidenkin elämässä päihteillä on suuri osa, kun taas osalla päihteet eivät kuulu elämään ollenkaan, Anssi Kosonen toteaa.

Music Against Drugs tekee kuntakohtaista ennaltaehkäisevää päihdetyötä Yläkoululaisten ja heidän kanssaan työskentelevien parissa. Kuntien päättäjiäkin vedetään mukaan toteuttamalla päihdekysely, jonka tuloksia voi hyödyntää päätöksenteossa.

Music Against Drugsin muihin toimintamuotoihin kuuluu muun muassa ISGee-verkkopelihanke. Se tavoittaa paljon pelaavia nuoria ja pyrkii lisäämään heidän hyvinvointiaan, sosiaalista elämäänsä ja taitoja, joista on apua työelämässäkin, tapahtumien järjestämisestä sisällöntuotantoon.

Mikä olisi paras varhainen tapa ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä yhteiskunnasta esimerkiksi päihteisiin tai virtuaalitodellisuuksiin? Rautiaisella, Majurilla ja Viinikaisella on idea.

Omia vahvuuksia on monen nuoren vaikea tunnistaa, eikä opiskelu ehkä suju, jos intohimo on muualla. Nuoria voisi tukea enemmän omien vahvuuksien löytämisessä jo peruskoulussa!

Teksti ja kuva: Natalia Kisnanen

Some kuuluu tähän päivään

Nuori kaipaa vartijan sijaan turvaa ja välittämistä.

Nuori kaipaa vartijan sijaan turvaa ja välittämistä.

Netistä löytyy runsaasti erilaisia palveluja, joista nuori voi kysyä apua erilaisiin pulmiinsa joko nimellä tai täysin anonyyminä.

Sosiaalinen media on tänä päivänä välttämätöntä hallita niin yksilönä kuin eri palveluiden tuottajana ja käyttäjänä. Sosiaalisen median kautta voi löytää kavereita, bongata harvinaisia löytöjä, hankkia tietoa ja kysellä vaikkapa päivän parhaimmat paikalliset jäätelötarjoukset. Sosiaalinen media on monessa mielessä hyvä juttu, mutta sitä käytetään ikävä kyllä yhä enemmän ja laajemmin erilaisiin rikoksiin.

Tietotekniikan nopea kehittyminen ja sosiaalisen median raju nousu osaksi tavallista arkea on haastanut ja haastaa edelleen monet perheet, päiväkodit, koulut, palvelut, iäkkäät ja yrittäjät. Samaan aikaan kun tietotekniikka kehittyy yhä nopeammin, nuoriso elää jo täysillä osana sitä samalla kun vanhemmat yrittävät pysyä edes jollakin tavalla perässä. Tietotekniikka ja erilaiset sovellukset mahdollistavat tänä päivänä miltei koko elämän virtuaalimaailmoineen, peleineen ja ystävineen somessa. Siellä voi keskustella missä ja milloin tahansa ja kenelle tahansa. Siellä voi esiintyä omalla nimellä tai keksiä itselleen valeprofiilin. Monessa sovelluksessa ja pelissä omaa nimeä ei koskaan edes käytetä.

Sosiaalinen media tarjoaa valtavan määrän sellaisia positiivisia asioita, mahdollisuuksia ja kokemuksia, joita olisi mahdoton saada ilman sitä. Some mahdollistaa uusien ystävien ja rakkauden löytämisen, tarjoaa vertaistukea eri ongelmissa kamppaileville ja ylläpitää jo olemassa olevia ystävyys- ja sukulaissuhteita ympäri maailman. Sosiaalisen median käyttö kehittää myös sosiaalisia taitoja, opettaa itseilmaisua ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin näkemyksiin, erilaisiin mielipiteisiin ja ideoihin. Some on oma suuri maailmansa, jonka sisälle mahtuu kaiken hyvän ohella myös paljon pahaa. Jotta somessa pärjää sujuvasti ja turvallisesti, sen käyttö kannattaa opetella alusta asti hyvin ja erityisesti lapsia tulee opettaa ja ohjata sen turvallisessa käytössä. Nuorten käyttämiä somekanavia ovat erityisesti feedi, WhatsApp, YouTube, Facebook, Instagram ja Snapchat.

Vaara vaanii somessa

Koska somea käytetään joka asiassa ja kaikissa tilanteissa, kannattaa jokaisen meistä miettiä, missä ja milloin puhuu mitäkin. Somessa eivät vaani vain rahaa kärttävät pienrikolliset, vaan siellä voi syyllistyä kuka tahansa myös ajattelemattomuuttaan esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen. Sosiaalinen media työllistää poliisia ja viestintävirastoa ympäri vuoden kaikkina vuorokauden aikoina. Sosiaalisen median erittäin rankkoja ja surullisia varjopuolia ovat muun muassa kiusaaminen, vihapuhe, virtuaaliomaisuusrikokset, petokset, vainoaminen, identiteettivarkaudet ja lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset.

Oulussa tuoreimmat lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat aiheuttaneet valtavan kohun ja kaupungin sisäisen kriisin. Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan Suomen laissa eri pykälin lapsen koskemattomuutta loukkaavia tekoja, joihin kuuluvat muun muassa lapseen kohdistuva tirkistely, lapsen saattaminen paljastamaan sukupuolielimensä tai kuvaaminen seksuaalisessa tarkoituksessa, lapsen saattaminen katsomaan pornografista materiaalia tai toisen henkilön sukupuolielimiä, lapsen seksuaalinen koskettelu tai lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta, yhdyntä tai sen yritys ja lapsiprostituutio. Suomen rikoslain 20. luvun mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on määritelty seksuaalisiksi teoiksi, jotka kohdistuvat alle 16-vuotiaaseen ja joissakin tapauksissa alle 18-vuotiaaseen (kehitysvammaiset).

Oulun poliisi on tutkinut viime kuukausina tapauksia, joissa epäillään muun muassa törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Osa tapauksista on siirtynyt syyteharkintaan ja osa käräjäoikeuden käsittelyyn. Poliisin mukaan tutkinnassa on jo 29 törkeää seksuaalirikoskokonaisuutta, joihin kaikkiin liittyy alaikäinen uhri. Epäiltyjä näissä on noin 30 ja heistä suurin osa ulkomaalaistaustaisia (Lähde: MTV uutiset 25.02.2019).

Vastuu on aina aikuisella

Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo, että auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa otetaan vuosittain vastaan lähes 20 000 yhteydenottoa, mutta tarve on edelleen paljon suurempi.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo, että heidän palveluissaan lasten ja nuorten seksuaalinen häirintä ja kaltoinkohtelu ovat näkyneet jo vuosia.

Lasten ja nuorten puhelimeen ja nettipalveluihin yhteyttä ottavat nuoret kertovat monesti kohdanneensa seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Usein ahdistelijana on toiminut nuoren lähipiiriin kuuluva ihminen, Pajamäki kuvailee.

Myös sosiaalisen median kautta koetaan ahdistelua ja häirintää. Usein nuori on ollut viestinvaihdossa aikuisen kanssa alkuun itse aktiivinen ja on esimerkiksi saattanut lähettää aikuiselle itsestään paljastavia kuvia, uteliaisuuttaan tai harkitsemattomuuttaan. Pahimmillaan aikuinen alkaa kuvien lähettämisen jälkeen kiristämään nuorta kuvilla ja vaatia nuorilta tekoja vastineeksi. Tässä vaiheessa nuoren on monesti äärimmäisen vaikeaa kertoa vanhemmilleen tilanteesta, sillä hän kokee itse toimineensa harkitsemattomasti ja olevansa syyllinen tapahtuneeseen. Silloin kun meille otetaan yhteyttä näissä asioissa, korostamme nuorelle, että aikuisen ahdistelu ei koskaan, eikä missään tapauksissa, ole nuoren syy, vaan vastuu on aina aikuisen. Lapsille ja nuorille tuleekin meidän kaikkien tehdä selväksi, että vaikka nuori olisi itse toiminut miten tahansa, rikoksen tekee ja siitä on vastuussa nimenomaan aikuinen, Pajamäki painottaa.

Turvallisesti somessa

MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Pajamäki huomauttaa, ettei lapselle tule välittää käsitystä maailmasta uhkaavana ja vaaroja täynnä olevana paikkana.

Vanhemman on kuitenkin hyvä ennaltaehkäistä ikäviä ja vaarallisiakin tilanteita sanoittamalla ne esimerkiksi valmiiksi lapselle ja nuorelle. Jos vanhempi ei osaa muutoin ilmaista tätä asiaa lapselle, hän voi kertoa esimerkiksi, että tapahtuipa netissä mitä hämmentävää tai outoa tahansa, niistä voi aina puhua kotona, hän rohkaisee.
Pajamäki sanoo, että usein nuori pelkää tuottavansa pettymyksen vanhemmilleen. Nuori pelkää myös, että häneen suututaan, ja että hänen laitteensa otetaan pois.

Tänä päivänä puhelimen kokonaan pois ottaminen nuorelta vastaa miltei henkistä väkivaltaa. Sosiaalinen media ei ole erillään lasten ja nuorten muusta sosiaalisesta elämästä, vaan se on nimenomaan sitä. Nuorille somessa kavereiden kanssa jutteleminen, viestiminen ja kuvien lähettäminen on tavallista arkea, eikä sillä ole eroa kasvokkain tapahtuvaan kanssakäymiseen. Tilanne on tänä päivänä siis se, että meidän vanhempien kuuluu sopeutua sosiaaliseen mediaan, ei toisin päin, hän huomauttaa lopuksi.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki Kuva oikealla: MLL / Susa Junnola

Poikien Talon erilainen poika

Poikien Talolla erilainenkin tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Poikien Talolla erilainenkin tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Tommi Pesonen on Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja.

-Poikaporukassa helposti täytyy tykätä samoista asioista ja jakaa samanlaisia ajatuksia. Poikien Talon kävijät ovat persoonallisia poikia, omanlaisiaan. Heillä on omia kiinnostuksen kohteita, sanoo Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Tommi P. Pesonen.

Pesonen tapaa työssään poikia, jotka ovat joutuneet kokemaan seksuaalista väkivaltaa.

Tyypillinen asiakas on noin 20-vuotias nuori mies, joka on lapsuudessaan kohdannut seksuaalista väkivaltaa, Pesonen kertoo. – Hän on yrittänyt selviytyä noin 10 vuotta vaikeiden tunteidensa kanssa.

Seksuaalisen väkivallan uhri kokee häpeää ja väärää syyllisyyttä, joka kuuluisi tekijälle. Häpeän tunne voi olla niin suuri, että uhri luulee, että muut näkevät hänen häpeänsä, kun vain katsovat häneen.

Uhri pelkää olevansa hullu, pelkää, että hänen kokemuksensa tahraa ihmissuhteet. Armeijassa hän ei uskalla nukkua samassa tuvassa muiden miesten kanssa, vaan joutuu ahdistuneisuuden takia keskeyttämään armeijan.

Miestä ei yleensä ajatella uhrina, ja tilanne on myös siksi hyvin ahdistava. Käsittämättömiä tunteita paetaan alkoholin ja huumeidenkäyttöön.

Loisto, Setlementti ry:n ylläpitämä Poikien Talo, tarjoaa yksilöllistä tukea ja ryhmätoimintaa 10–29-vuotiaille. Tyttöystävä voi halutessaan tulla mukaan. Myös yhteistapaamisia vanhempien kanssa järjestetään.

Vanhemmat voivat oppia kohtaamaan paremmin poikiaan. Tommi Pesosen mukaan vanhemmilla voi olla vääriä luuloja. Isä esim. kuvittelee, ettei poika halua tehdä mitään hänen kanssaan, vaikka poika oikeasti haluaakin.
Erilaisia yhteisiä elämän kipupisteitä

-Poikien Talolla emme kohtaa ongelmakeskeisesti, määritä tai leimaa, kertoo talon esite. -Onnistuneen kasvuprosessin kannalta on keskeistä, että poika tai nuori mies löytää itse merkityksen Poikien Talolla käymiseen.

Poikien Talolla kävijöiden elämän kipupisteet liittyvät muun muassa yksinäisyyteen, sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen, kiusaamiseen, ulkopuolelle jäämiseen, ulkoapäin tuleviin paineisiin, oman identiteetin pohdintaan, ihmissuhteisiin, seurusteluun, seksuaalisuuteen, isyyteen, kulttuurien välissä elämiseen, elämäntapoihin ja oman paikan löytämiseen.

Poikien Talon työntekijät käyvät myös kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustunteja pojille. Pojat esittävät etukäteen nimettömiä kysymyksiä, joita käsitellään yhdessä.

Pesosen mukaan pelot ovat usein hyvin samanlaisia. Ne voisi tiivistää kysymyksiin: Kelpaanko minä? Riitänkö? Mitä muut minusta ajattelevat? Miten lähestyä toista, josta on kiinnostunut?

Nuori mies voi pelätä, saako hän koskaan kumppania itselleen. Kuka minuun voisi ihastua?

Kun pelkoja kohdataan yhdessä ääneen, niiden ote hellittää. Meillä on Sissi-ryhmä, jossa käsitellään seksuaalisuuteen, seurusteluun ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Paineet ovat kovat. Pitäisi löytää kumppani ja olla taitava seksissä. Ryhmä on hyvin vertaistuellinen. Nuoret miehet antavat tukea toisilleen, Pesonen kertoo.

Uusi ilmiö itselleni on, että pari voi olla hyvin rakastunut, vaikka he eivät ole tavanneet, vaan chattailleet netissä. Kun suhde sitten loppuukin, suru on kova, vaikka toista ei olla tavattu elävässä elämässä.

Meillä käy myös trans-sukupuolisia, jotka ovat jo lapsesta lähtien kokeneet olevansa enemmän tyttöjä, vaikka muut määrittelevät heidät pojiksi. He eivät ole varmoja, onko heidän paikkansa Poikien talo vai Tyttöjen Talo. Ohjaamme heitä HUS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle, jossa sukupuolisuutta selvitellään perinpohjaisesti.

Ihmiset, jotka ovat läpikäyneet tämän ison prosessin, ovat mielestäni hyvin selkeitä ihmisiä.

Kunnioittavassa ympäristössä omat siivet alkavat kantaa
Poikien Talolla on isot ja kauniisti sisustetut tilat. Eräs mielenkiintoisimmista huoneista on Metsä-huone, jonne voi vetäytyä vaikka mietiskelemään ja rauhoittumaan.

Pesonen pitää paikan ulkoista olemusta myös tärkeänä. Paikka viestittää olemuksellaan kunnioitusta kävijöitään kohtaan. Katselen haastattelua tehdessäni isoa taulua seinällä, jonne yhdessä on koottu kuvia hyvin erilaisista miehistä. Viesti on, että ihmisellä on oikeus määrittää itse itsensä sisältäpäin.

Pois lähtiessäni eteisessä tulee vastaan kaksi herkän ja sympaattisen näköistä nuorta miestä. Otatko juotavaa, Pesonen kysyy omalta asiakkaaltaan heti huolehtivasti. Kahvin tai teen saa omassa Poikien Talo -mukissa.

Pesonen kokee onnistumisen tunteita, kun esimerkiksi nuori mies kykenee taas jatkamaan varusmiespalvelustaan, saa opintonsa alkuun tai loppuun, tai kun omanlainen miehenä oleminen selkeytyy.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Jari Peltoranta

Kiipeillen kohti parempaa

Tultuani Suomeen olen harrastanut aktiivisesti seinäkiipeilyä ja löydän kiipeilystä paljon yhtymäkohtia oikeaan elämään ja siinä tehtäviin valintoihin.

Tultuani Suomeen olen harrastanut aktiivisesti seinäkiipeilyä ja löydän kiipeilystä paljon yhtymäkohtia oikeaan elämään ja siinä tehtäviin valintoihin.

Sebastian Hernándes kurottaa korkeammalle.

Seinällä, kuten elämässäkin, on osattava valita sopiva reitti ja löydettävä oikeat askelmat, jotta pääsee turvallisesti huipulle. Aina ei reitinvalinta osu oikeaan ja ote lipeää. Kiipeilyseinältä putoamisessa tärkeää on turvallinen tekniikka ja alapuolella oleva suojapatja. Suomessa, kun elämä horjuttaa ja tulee putoamisia, yhteiskuntaa voi ajatella patjana, joka ottaa vastaan. Itse tulen sieltä, missä kiipeilyreitin kulmat ovat terävämpiä, putoamisvaara suuri ja alhaalla odottaa pehmeän patjan sijasta usein kova kallio. Kotimaassani Kolumbiassa ihmiset kohtaavat monenlaisia vaikeuksia ja esteitä tavoitellessaan parempaa elämää. Jotkut putoavat jo ensimmäisillä askelmilla ja vain harvat löytävät reitin huipulle – vielä harvemmat rehellistä tietä.

Monilla on mielikuva kolumbialaisista, että he ovat aina iloisia ja lämpimiä ihmisiä. Kolumbiassa tosiaan aurinko hellii, vitamiinipitoisia hedelmiä on saatavilla ympäri vuoden, ihmiset ovat avuliaita ja sydämellisiä, musiikin rytmit villitsevät tanssiin ja kaikilla on leveä hymy huulillaan. Hymyn takana kuitenkin monien ihmisten mieliä kalvaa pelko ja epätoivo. Maa on todella korruptoitunut ja huumeet ovat suuri ongelma. Lähtökohdat hyvään elämään ovat todella eriarvoiset ja jokainen on oman onnensa seppä. Päihteet ovat monelle vaikeassa elämäntilanteessa elävälle pakokeino todellisuudesta. Päihtyneenä voi ehkä unohtaa ongelmat hetkeksi ja saa lyhyen onnen tunteen, mutta tuo onnellisuus on valheellista ja vaikutuksen loputtua samat vaikeudet ovat entistä painostavampina edessä.

Kolumbiassa menestyvät vain vahvimmat, korruptoituneimmat ja vaarallisimmat eikä huonoista lähtökohdista ponnistavilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa elämänsä kulkuun. Kiipeilyvertauksin sanottuna, moni päätyy valitsemaan liian vaarallisen reitin ja seuraukset voivat olla ikäviä. Vaikeat lähtökohdat saavat ihmiset tekemään uhkarohkeita ja epätoivoisiakin tekoja tavoitellessaan parempaa elämää. Suomessa hienointa on juuri se, että eri lähtökohdista tulevilla ihmisillä on samat oikeudet ja mahdollisuus vaikuttaa elämänsä kulkuun. Ihailen suomalaista järjestelmää, jossa kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat opiskella esimerkiksi useaa eri kieltä, mikä Kolumbiassa on vain varakkaimpien etuoikeus.

Olenkin huomannut, että Suomessa ihmisillä on paljon sellaisia mahdollisuuksia, joista kolumbialaiset eivät voi edes haaveilla. Esimerkiksi rakasta harrastustani seinäkiipeilyä pystyn Suomessa harrastamaan edullisen nuorten liikuntakortin mahdollistamana, kun Kolumbiassa se on mahdollista vain varakkaimmille. Kiipeilyharrastus on minulle henkireikä, joka auttaa hetkeksi unohtamaan stressin ja kaipuun rakkaimpieni luokse Kolumbiaan. Kiipeilyn ja muun aktiivisen liikunnan avulla olen pystynyt pitämään itseni hyvässä kunnossa ja saanut mielekästä tekemistä yksinäisiin päiviin. Olenkin huomannut liikunnan olevan paras lääke stressiin ja toivon, että voisin esimerkilläni rohkaista muitakin rohkeasti kokeilemaan uusia lajeja. Kiivetään yhdessä kohti unelmiamme!

Kirjoittanut: Sebastian Hernándes Käännös, editointi ja kuva: Emilia Laine

MoMo-hanke tarjoaa maahanmuuttajille päihteettömiä kohtaamisia

Sebastian Hernándes on mukana Raittiuden Ystävien Monikulttuurisuutta ja mocktaileja (MoMo) -hankkeessa, jossa koulutetaan turvapaikanhakijanuoria Mocktailbaarin pitäjiksi. Mocktailbaari vierailee erilaisissa nuorten tapahtumissa, joissa se on osa päihdevalistusta uudenlaisella positiivisella otteella. Hankkeen ideana on edistää kotoutumista tarjoamalla turvapaikanhakijanuorille mielekästä työtä ja luontevia kontakteja suomalaisnuorten kanssa sekä erilaisia aktiviteetteja vapaa-aikaan. Mocktailbaarien lisäksi MoMo-hanke järjestää liikunta- ja lautapeli-iltoja ja tulossa on myös retki suomalaiseen luontoon. Toiminta on saanut paljon positiivista palautetta osallistujilta!

Kohti valoisampaa huomista

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne-klinikka tuottaa hyviä tuloksia päihderiippuvuuden hoidossa.

Mistä hakea apua, kun päihteet vammauttavat elämää? Kuka auttaisi muuttamaan elämänsuunnan lopullisesti, jos riippuvuudet kahlitsevat ja vievät voimat? Avominne on eräs maamme tuloksellisimmista asiantuntijayrityksistä, joka tarjoaa hoitoa muun muassa päihde-, peli- ja läheisriippuvuuteen sekä riippuvaisten läheisille. Avominne Päihdeklinikoiden palveluihin kuuluvat myös työnohjaus ja koulutuspalvelut.

Avominnen toimintaperiaatteen mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Yrityksen toimitusjohtaja ja itsekin työnohjaaja ja kouluttaja Mika Arramies kertoo Avominnen olevan nykyaikainen päihde- ja muiden riippuvuuksien asiantuntijaorganisaatio ja 12 askeleen ammatillinen hoitopaikka.

– Avominnen hoito perustuu oppimisteoreettiseen käyttäytymismuutokseen, ei lääketieteeseen tai sosiaalihuoltoon. Me opetamme ihmistä ymmärtämään, mikä sairaus häntä vaivaa, ja autamme ihmistä luopumaan tarpeestaan päihteelle tai riippuvuudelleen ylipäänsä. Käsittelemme ohjauksessa sairauden tuottamat asiat ja autamme hoidettavaa pääsemään taas jaloilleen ja saamaan elämästään uudelleen kiinni, Arramies kuvaa.

Avominne on perustettu vuonna 2005 Tampereella. Taustalla oli huutava pula tehokkaalle päihdehoidolle. Nykyisin Avominnen toimipisteitä on Helsingissä, Kokkolassa, Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä ja Tampereella. Riihimäellä ja Oulussa voi käydä perinteisen 28 vuorokauden laitosmaisen hoidon. Kaikissa toimipisteissä voi käydä avohoidossa ja useimmissa on saatavissa iltaisin hoitoa, mikä sopii esimerkiksi työssäkäyville. Kaikkien toimipaikkojen iltaryhmissä käyvistä on noin 90 % työelämässä olevia.

Tuloksellista päihdetyötä

– Avominnen hoidettavista noin 75 % pääsee takaisin elämään ilman retkahduksia. Tulokset ovat erittäin hyviä. Kaikkiaan noin 80–90 % hoidoissamme olleista saavuttaa jollakin aikavälillä raittiuden. Vertailuna on todettava, että noin 90 % päihderiippuvaisista kuolee sairauteensa, toimitusjohtaja toteaa.

Avominnen perustaja Mika Arramies raitistui Minnesota-mallilla marraskuussa vuonna 2000. Ratkaisevaa muutoksessa oli kokemus siitä, että pystyy selviytymään elämässä eteenpäin, kunhan on raitis. Raitistuttuaan hän opiskeli holistiselta kannalta päihderiippuvuussairauksista ja vaikuttavista hoitometodeista. Edessä oli kuitenkin kivinen tie riippuvuushoitojen edistämisessä.

– Olisin halunnut kuulla aikaisemmin totuuden sairaudestani, jotta olisin voinut todeta tilani avoimesti ja saada siihen asian muuttavaa hoitoa. Päihderiippuvaisille pitää tarjota apua jo siinä vaiheessa, kun he ovat vielä työelämässä. Silloin, kun on vielä ammatti ja perhe tallella. Muutos lähtee sen toteamisesta, että olen päihderiippuvainen, mutta ensin on tiedettävä, mitä se tarkoittaa, Arramies linjaa.

Minnesota-malli kehitettiin kolmessa psykiatrisessa sairaalassa 1940-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Sen metodiikkaan otettiin työkaluja mm. AA:sta (eng. Alcoholics Anonymous). Metodiikassa erityisen ratkaisevaa on vertaisapu ja kokemusasiantuntijuus ammattilaisuuden rinnalla sekä se, että päihderiippuvuus on oma alkuperäinen sairautensa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952 ja nykyisin alkoholismi on ICD-10-tautiluokitteinen sairaus.

Suomenkin sosiaalipalvelujen ja -huollon historiassa alkoholistien hoito aloitettiin ns. rappioalkoholistien hoitamisesta ainoana alkoholismin aiheuttamien oireiden hoitomuotona. Vuosikymmenien ajan keskityttiin vain siihen ja sen vuoksi työelämässä yhä sinnittelevät alkoholiongelmaiset ja heidän perheensä jäivät huomioimatta ja hoitamatta. Heidän osaltaan hoidettiin korkeintaan sairaudesta aiheutuneita sosiaalisia oireita, ei sairauden todellisia syitä.

Lääkärit olivat Avominnen suurin yksittäinen ammattikuntakohtainen asiakasryhmä vuonna 2013. Päihdeongelma ei siten ole pohjimmiltaan lääketieteellinen ongelma, vaikka edetessään se sellaiseksi muuttuu, kun mukaan tulee uusia liitännäissairauksia.

– Alkoholismi on sairaus, joka oirehtii voimakkaasti mielen tasolla. Pelkkä psykiatrinen hoito ei kuitenkaan ole tehokasta päihderiippuvuuden hoidossa. Jotta päihteistä päästäisiin eroon, hoidon pitää olla myös päihteetöntä ja sen tulee ottaa ihminen kokonaisvaltaisesti huomioon, Arramies toteaa.

– Perimäalttius vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin päihderiippuvuuden syntyyn. Eli perimme edeltäviltä polvilta valmiita mielihyväratoja ja hermostollisia järjestelmiä, jotka ovat valmiiksi ehdollistuneet päihteille. Kun käytämme ensimmäisiä kertoja päihteitä, päihde ei toimikaan kuin keskushermostomyrkky, vaan se tulee sinne kuin kotiin, koetaan aineeseen rakastumisen kokemus ja jäädään päihteeseen tunnetasolla koukkuun. Sen jälkeen hyvien vanhempienkin neuvot, kuten jätä pois se rakas, kaikuu kuuroille korville ja sairaus alkaa etenemään.

– Meillä Avominnessa hoitohenkilökunnalla pitää olla takanaan omakohtainen toipumiskokemus ja hoidot käytynä sekä hoitotyöhön edellytettävät Valviran ammatilliset pätevyydet. Näiden lisäksi jokainen käy läpi Avominnen oman koulutuksen, joka on tärkein tulosta tehtäessä. Pelkkä ammatillisuus tai kokemuksellisuus ei riitä vaikuttaviin hoitotuloksiin, Arramies kertoo.

Määrätietoisia askelia

Avominne käyttää päihdetyössään omaa 12 askeleen metodiikkaa ja hoitomallit ovat tiukan strukturoituja. Taustalla on 12 askeleen -ohjelma, joka on luovuttamisen ohjelma. Siinä luovutetaan kamppailuista, joita ei voi voittaa.

– Riippuvuussairauden pohjimmainen tarkoitus on tappaa ihminen ja se saa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti. Silloin on välttämätöntä, että hoidetaan tehokkaasti sairauden syyt, eikä vain oireita. Sairauden takana oleva ihminen täytyy löytää uudelleen. Avominnen metodiikka ja hoito rakentuvatkin tietoon perustuvaan oppimismekaniikkaan. Opetamme tuntemaan sairauden ja käsittelemään sen vaikutuksia elämään. Annamme myös työkaluja, joilla autettava kykenee hoitamaan itseään päivittäin tässä sairaudessa, toimitusjohtaja kertoo.

Riippuvuussairaudet vaivaavat kaikista eniten työikäistä väestöämme. Niihin liittyy vahva defenssirakenne, jolloin riippuvainen on viimeinen, joka myöntää sairautensa. Valheellisesta maailmankuvasta tullaan hoitoon, siksi Avominnen hoidossa ”saa valehdella” tilastaan ensimmäisen viikon. Vasta vähitellen autettava näkee todellisuuden, jonka läheiset ovat nähneet jo pitkän aikaa. Silloin tapahtuu päihdepsykoosista herääminen arkitodellisuuteen.

– Emme ole päihteiden vihaajia, vaan sairauden hoitajia. Päihde ei ole itsessään ongelma, vaan päihderiippuvuussairauden aiheuttamat ongelmat. Toimimme kylmän kliinisesti sairauden hoidossa. Hoidamme sairauden ja otamme kantaa siihen, mitä ongelmia päihteet hoidettavan elämässä ja lähipiirissä aiheuttavat, auttamistyön pitkänlinjan ammattilainen summaa.

Avominnen strukturoitu hoitomalli on 28 vuorokautta intensiivihoidossa tai 5–6 viikkoa avohoidossa. Malli toteutetaan kaikkien hoitoon osallistuvien kanssa. Intensiivisen perushoidon jälkeen alkaa 11 kuukautta kestävä jatkohoito, jonka aikana toipuva käy hoitokäynnillä kerran viikossa.

– Vaikka olisi maailman paras neljän viikon hoitojakso, niin se ei pidä raittiina, koska raitistumiseen tarvitaan tarpeeksi pitkä hoitojakso. Lisäksi on tärkeää, että hoidettavan läheiset otetaan mukaan hoitoprosessiin, koska päihderiippuvuus on perhesairaus. Siksi perheestä on muodostettava yhteinen yksikkö, joka yhdessä toipuu sairaudesta. Ja vaikka hoidettava asuisikin yksin, on perhe siitä huolimatta tärkeä tuki toipumisessa, Arramies muistuttaa.

Laatua ja tuloksia

Avominnessa on käytössä laadunseuranta, jolla yritys varmistaa onnistuneet hoitotulokset ja tyytyväiset asiakkaat omaisineen sekä myös sen, että henkilökunta viihtyy työssään. Tulokset tehdään henkilökunnan ammattitaidon ja motivaation tuloksena. Organisaation tehtävänä on antaa työntekijöille tuloksekas metodiikka, jota he käyttävät. Kaikkiaan yrityksen tavoitteena on eettinen, moraalinen ja taloudellinen hyvinvointi kaikille osapuolille.

– Päihteettömyys on päihderiippuvaisen elämänlaadun paranemisen kannalta ensimmäinen ja tärkein asia. Hoidon lähtökohta onkin se, että ihminen saa tietoa ja terapiaa raittiina, ei päihteissä. Päihteistä pidättäytyminen ja elämänlaadun parantaminen onnistuvat parhaiten hoidoissa, joissa ymmärretään sairauden luonne. Sitten hoidon jälkeen pääsee toteuttamaan sitä mitä on aikaisemmin halunnut – nyt ilman päihderiippuvuuden ja päihteiden taakkaa, Arramies kertoo.

Avominne tarjoaa myös työnohjauspalveluja. Niissä keskitytään dialogin avulla työn ja itsensä johtamiseen sekä työhön liittyviin ihmisten välisiin suhteisiin. Suomessa tyyppilisin päihderiippuvainen on työelämässä mukana oleva perheen isä tai äiti. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen syyskuussa 2018 julkaisema Näin Suomi juo -raportti osoittaa, että suurin osa nykyisin päihteisiin kuolleista oli 15 vuotta aiemmin olleet tavallisia työssäkäyviä kansalaisia.

– Juuri siksi päihdeongelmaan, kuten alkoholismiin, tulee puuttua silloin, kun vielä voidaan auttaa. Suurin ”päihdeongelma” mielestäni on nyt päihderiippuvaisten lasten ja nuorten vanhempien tuska ja hätä, kun oma lapsi on kuolemassa päihteisiin, eikä oikeaa ja riittävää hoitoa löydy. Tehokkaita hoitomuotoja tarvitaan siksi kipeästi. Leikkaukseenkin mennään sinne, missä operaatio tuottaa ennemmin 50 % tuloksen kuin 5 %:n. Miksei näin tapahdu päihdehoidossa?, Arramies kysyy.

– Autan päättäjiä ja vastuullisissa asemissa olevia ymmärtämään tuloksellisen päihderiippuvuuden hoidon merkityksen. Olen vienyt hoitoperiaatteita ja -ajattelua eteenpäin jo reilut 17 vuotta. Ajan voimakkaasti valinnanvapautta päihdehoitojärjestelmään sen saamiseksi mahdollisimman tehokkaaksi. Ihmisten tulee saada valita itselleen paras hoitopaikka, haastateltava kertoo.

Terve ja tasapainoinen raittius

Arramies näkee raittiuden saavan tulevaisuudessa uutta arvostusta.
– Todellinen raittius ei ole kuivaa humalaa, siis hampaat irvessä elämistä ja sairauden sisällä kärvistelyä, jolloin ollaan yleensä vaikeampia ihmisiä kuin päihteitä käyttäessä. Kun me puhumme raittiudesta, puhumme uudesta elämästä, tarpeen katoamisesta päihteeseen nähden. Henkinen raittius on sitä, että elämänlaadun pitää muuttua 180 astetta uuteen suuntaan. Raittius on silloin elämän takaisin saamista, Arramies toteaa.

Hänen mukaansa raittiustoiminnassa ja ehkäisevässä päihdetyössä tulisi kuunnella herkemmällä korvalla korjaavaa työtä.

– Jos ei ymmärretä sairautta, raittius liitetään helposti vain päihteettömyyteen. Tavoitteena tulee olla ihminen, joka elää itsensä ja läheistensä kanssa tasapainoista elämää. Siksi päihderiippuvaisella ei ole vaihtoehtoina kuin raittius tai kuolema. Viime kädessä muuta valintaa päihteiden kohdalla ei ole. Sairaus, eikä raittiuskaan, ole häpeä, vaan ainoastaan sairauden tuottamat asiat.

Teksti: Marko Kailasmaa Kuva: Mika Arramies

Oman ajattelun kautta parempia tuloksia

Uusi Ajattele itse! -koulumateriaali tuo uusia tuulia päihdekasvatukseen. Aikuisen ylhäältä antaman opetuksen sijaan keskiössä ovat nyt nuorten oma ajattelu, keskustelu ja päihteisiin liittyvien ilmiöiden ymmärtäminen. Alustavat tulokset ovat rohkaisevia.

Uusi Ajattele itse! -koulumateriaali tuo uusia tuulia päihdekasvatukseen. Aikuisen ylhäältä antaman opetuksen sijaan keskiössä ovat nyt nuorten oma ajattelu, keskustelu ja päihteisiin liittyvien ilmiöiden ymmärtäminen. Alustavat tulokset ovat rohkaisevia.

Juontajat (vas) Maria Kuisma ja Markus Misukka haastattelevat Ajattele itse! -studiossa sosiologi Antti Maunua, joka on tehnyt tutkimusta nuorten aikuisten päihteidenkäytöstä ja juhlinnasta.

Luokkahuoneessa istuu noin kolmekymppinen mies. Rosoinen olemus kertoo, ettei elämä ole ollut helppoa. Entinen narkkari.

Me teinit seuraamme korva tarkkana, kuinka mies kertoo selviämistarinansa: huumehelvettiin ja takaisin. Mieleeni jää päällimmäisenä, että kuka vain voi jäädä koukkuun. Ja että se voi tapahtua jo ekalla kokeilukerralla. Tai sitten voi tulla loputtoman painajaismainen ”huono trippi”.

Viesti on selvä. Ei kannata kokeilla. Ei mitään. Ei edes yhtä kertaa. Riskit ovat aivan liian suuret!

Joitakin vuosia myöhemmin pyörin kaveriporukassa, jossa poltetaan silloin tällöin pilveä. En mene mukaan, mutta ikäiselleni nuorelle tyypillisesti en myöskään tuomitse. Minulla ei ole selkeää kantaa. Seuraan vierestä, kuinka ystäväni hihittelevät kannabispäissään. Kaikilla on hauskaa, mitään ikävää ei tapahdu. Koulussa kerrotuilla kauhukuvilla ei näytä olevan mitään yhteyttä näihin illanviettoihin. Samaa tukevat kavereiden puheet. Valistus nähdään turhanpäiväisenä, mitään tietämättömien pelottelua.

Muutamien vastaavien iltojen jälkeen teen päätöksen. Pyydän saada maistaa. Minulla asiaa jää pariin kokeiluun, mutta myöhemmin kuulen, että joillakin siitä tuli tapa, jonka ympärillä elämä pyöri vuodesta toiseen. Toinen tuttu päätyi sen sijaan ongelmiin alkoholin, kanssa.

Oma kokemukseni tukee hyvin monien tutkimusten tulosta: päihdekasvatus on yleisesti ottaen tehotonta. Pelotteluvalistus on jo tämän päivän kouluista pitkälti väistynyt, mutta myöskään nykyinen opetus ei tutkitusti onnistu tehokkaasti vähentämään päihdehaittoja, jotka, kuten tiedämme, ovat Suomessakin merkittäviä.

Nämä tulokset olivat kirkkaana mielessäni, kun aloitin PäihteetönPää-hankkeessa projektipäällikkö Pekka Korhosen kanssa uuden päihdekasvatusmateriaalin tuottamisen syksyllä 2016.

Jotain täytyi siis tehdä toisin.

Uusi näkökulma päihdekasvatukseen

Vajaan kahden vuoden työn tuloksena syntyi 6–9-luokkalaisille suunnattu Ajattele itse! -koulumateriaali. Tavoite oli tehdä materiaalin pohjautuen tutkimustuloksiin ja eri tahojen kokemuksiin siitä, mikä aidosti vaikuttaa. Toisaalta halusimme tehdä siitä opettajalle mahdollisimman helppokäyttöisen ja vaivattoman.
Ajattele itse! -materiaalia täysin vastaavaa päihdekasvatusta ei ole tiettävästi tehty ennen Suomessa. Ei ainakaan samassa mittakaavassa. Oppitunnit yhdistävät verkkotehtäviä ja videoita opettajan ohjaamaan keskusteluun ja nuorten keskenäisiin ryhmätehtäviin. Oppituntikokonaisuus alkaa internet-sivuillemme videoilla ja verkkotehtävillä. Videoilla ohjelmaa juontavat Ajattele itse! -studiosta kaksi nuorta. Ohjelma antaa pohdittavaa, siinä haastatellaan tutkijoita ja erilaisia nuoria päihdeaiheista. Keskiössä ovat päihdeilmiöiden ymmärtäminen ja kriittinen pohdinta.

Nuori ei ole passiivinen vastaanottaja, sillä ohjelma on jaettu useisiin lyhyihin videoihin, ja niiden välissä nuori itse pohtii videolla kuvattuja aiheita erilaisten verkkotehtävien avulla. Näin nuorten oma ajattelu herätetään alusta lähtien.

Olennaista on, että nuorille ei tuputeta valmiita vastauksia, vaan tarjotaan tietoa ja näkökulmia, joita nuoret sitten pohtivat ja arvioivat kriittisesti. Kaikenlaiset päihdekannat – myönteiset, kielteiset ja siltä väliltä – hyväksytään, mutta nuoren pitää perustella ajatuksensa. Verkkomateriaalin jälkeen opettaja ohjaa ryhmäkeskustelun, jossa nuoret esittävät ajatuksiaan ja arvioivat erilaisia pähdeasenteita ja niiden perusteluita. Jälleen saa olla mitä mieltä haluaa, kunhan kantansa perustelee. Vastuuttoman päihdemielipiteen puolesta on vaikeampi argumentoida.

Monelle nuorelle oppitunti voi olla ainutkertainen tilaisuus tietoisesti arvioida eri päihdekantoja ja keskustella niistä. Kuten tiedämme, ennen päihdevalintaa harvoin käydään läpi kovin syvällistä omien motiivien pohdintaa tai kattavaa vaihtoehtojen puntarointia. Usein kokeilemaan tai käyttämään päädytään kaveriporukassa vastaan tulevien tilanteiden ja yllykkeiden seurauksena. Kun nuori on Ajattele itse! -oppitunneilla muodostanut jonkilaisen päihdekannan keskustelun ja luotettavan tiedon perusteella, hän on vähemmän ympäristön yllykkeiden vaikutuksen alainen.

Tulokset rohkaisevat

Nyt syksyllä 2018 takana on monta vaihetta. Ajattele itse! -materiaalia ei ole vielä julkaistu kouluille yleiseen käyttöön, mutta testikäytössä saadut tulokset ovat rohkaisevia. Nuoret ovat aiheita anonyymisti pohtiessaan usein yllättävänkin päihdekriittisiä.

Verkkomateriaaliin nimellä Laura tutustunut nuori pohti esimerkiksi seuraavasti:

– Itse en paljoa käytä päihteitä, sillä koen kaveriporukallani enemmän yhteyttä ilman alkoholia. Alkoholi ei mielestäni ole tarpeellinen lisä hauskanpitoon, hauskaa voi pitää ilmankin. Kaverit, hyvä fiilis, kiva tekeminen yhdessä, monet eri jutut voi luoda tunnelmaa ja hauskaa fiilistä. En tiedä, mihin päihteitä oikeasti tarvittaisiin. Ei hauskanpitoon ainakaan.

Nimellä Moona kirjoittavan kanta oli vahvempi. Hän listaa erilaisia tapoja pitää hauskaa ilman päihteitä ja linjaa sitten kantaansa seuraavasti:

– Ne [päihteet] vain pilaavat kaiken ja aiheuttavat ihmisille pahan olon. Hauskaa voi pitää ilman päihteitä, selvin päin, jolloin se tuntuu oikeasti hyvältä, kun oikeasti ymmärtää kaiken ympärillä tapahtuvan.

Selkeästi päihdemyönteiset kannat ovat olleet vastauksissa harvinaisempia, mutta niitäkin on saatu. Muunlainen tulos olisikin ollut epäuskottava. Nimimerkki MFFF kirjoitti päihtymyksen puolesta muun muassa seuraavasti:

– Joskus päihteet ovat ainoa todellinen vaihtoehto. Eihän päihteitä välttämättä tarvitse, mutta ne auttaa nyky-yhteiskunnassa toimivaa kiireistä ihmistä pääsemään tunnelmaan heti.

Kun nuorille annetaan lupa kertoa rehellisesti ajatuksiaa, voidaan niistä keskustella. Jos nuori vaistoaa, että aikuinen yrittää saada hänet tietylle kannalle, hän saattaa sanoa sen, mitä häneltä odotetaan. Oma ajattelu ja todellinen asian työstäminen eivät kuitenkaan tällöin tapahdu ja nuori on myöhemmin altis kääntymään toiselle kannalle.

Päihdemyönteinen nuori saattaa pitäytyä käsityksissään. Kuitenkin kun hänen mielipidettään ja sen perusteluita arvioidaan yhdessä, on todennäköistä, etteivät muut ole jatkossa yhtä paljon negatiivisen vaikutuksen alaisia. Samalla häviää myös monilla nuorilla oleva harhakuva, että useimmat muut pitäisivät jonkin päihteen käyttämistä tavoiteltavana tai arvostettavana.

Hankkeen tausta ja tulevaisuus

Ajattele itse! -materiaalin tuottaminen alkoi vuonna 2017 osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa PäihteetönPää-hanketta. Hanketta hallinnoin Raittiuden Ystävät ry. Hanke päättyy vuoden 2018 lopussa, jonka jälkeen Ajattele itse! -materiaalin edelleen kehityksestä vastaa tätä tarkoitusta varten perustettu yhdistys Social IQ ry. Uuden yhdistyksen tehtävänä on muun muassa tuottaa syventävää koulumateriaalia. Ja olennaista on tietenkin, että uusi yhdistys saa materiaalin tehokkaasti koulujen käyttöön.

Uudessa yhdistyksessä on meidän työn aloittaneiden, Pekka Korhosen ja itseni lisäksi myös tutkija Antti Maunu, joka on antanut korvaamattoman tuen Ajattele itse! -materiaalin kehittämiseen asiantuntijan roolissa. Maunu on tehnyt tutkimusta ja väitellyt tohtoriksi nuorten aikuisten päihteidenkäytöstä ja juhlimiskulttuurista.

Tutustu materiaaliin!

Voit tutustua kehitteillä olevaan Ajattele itse! -materiaaliin alla osoitteessa:
www.paihteetonpaa.fi/tutustu

Teksti: Janne Valkeapää  Kuva: Ajattele itse! -materiaali

Huomaa lapsi -toiminta avaa ovia päihdeperheiden ongelmien käsittelyyn

Huomaa lapsi -toiminta on hyväksi koettu malli, jonka avulla työstetään lasten kokemuksia päihdeperheessä. Myös lasten vanhemmille järjestetään samaan aikaan vertaisryhmätoimintaa.

Huomaa lapsi -toiminta on hyväksi koettu malli, jonka avulla työstetään lasten kokemuksia päihdeperheessä. Myös lasten vanhemmille järjestetään samaan aikaan vertaisryhmätoimintaa.

Annikka Taiton kirjan pohjalta on luotu käytännönmalleja Huomaa lapsi -toiminnalle. Kuopiossa ohjaajina ovat Tiina Nykky, Riitta Reima, Jarkko Ahokas, Leena Ollikainen ja Jarmo Tarkkonen.

– Olemme juuri rekrytoimassa syksyn uutta ryhmää, joka koostuu vanhemmista ja lapsista. Tavoitteena on saada keinoja ja sanoja perheen päihdeongelman käsittelyyn, luoda lapsille edellytyksiä eheytyä ja saada keinoja muuttaa vanhemmuutta lasta paremmin huomioivaksi, kertoo Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri perheistä kootut ryhmät osallistuvat perheviikonloppuihin. Lapset ja vanhemmat kokoontuvat omiin vertaisryhmiinsä. Ryhmiin tulee yleensä neljästä kuuteen perhettä, joissa on jompikumpi vanhemmista. Kokoontumiset alkavat syksyllä ja kestävät jouluun saakka, yhteensä kokoonnutaan 13–15 kertaa. Aluksi hieman tutustutaan toisiin ja ryhmäytyminen alkaa aloitusleirillä.

– Ryhmissä puhutaan paljon ja aivan aluksi vanhemmat antavat lapsilleen luvan puhua perheen asioista. On tärkeää, että lapsille sanotaan niin, että heidän ei tarvitse pelätä ja miettiä mitä he voivat puhua, sanoo Nykky.

Kun on kyse 6–12-vuotiaista lapsista, on luovuus hyvä keino saada asioita esiin. Mieltä askarruttavat asiat voidaan tuoda ilmi piirtämällä, näyttelemällä tai pelaamalla erilaisia pelejä.

Vertaistuen voima on helpottavaa

Ryhmien ohjaajina toimii kolme kaupungin työntekijää ja kolme seurakunnan työntekijää: ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky, lastensuojelun työntekijä Anne Korhonen ja päihdepalvelu Hemman yrittäjä-lähihoitaja Jarkko Ahokas sekä Kallaveden seurakunnan lastenohjaaja Leena Ollikainen ja diakoniatyöntekijä Riitta Reima sekä Kuopion ev.lut.seurakuntien diakoniakeskuksen diakoni Jarmo Tarkkonen.

– Meillä toiminta alkoi kouluttautumalla vuonna 2012. Kaste-hankkeen rahoituksella ostettiin koulutus. Aluksi oli haastavaa saada perheitä mukaan. Rekrytoimalla perheitä päihdepalvelu Hemman ja Kuopion kaupungin lastensuojelun kautta saimme toiminnan käyntiin, ohjaajat kertovat.

Vertaistuen voima on ollut varsinkin lapsille helpottavaa. Lapset tietävät oman perheensä päihdeongelman, mutta siitä ei yleensä perheen kesken puhuta. Uutta on se, kun voikin puhua. Joskus ryhmäkeskusteluissa lapset kyselevät muidenkin perheiden vanhemmilta asioita.

Perheen salaisuudet ovat tabuja

Tapaan Kuopion torilla noin 60-vuotiaan miehen kanssa ja alamme keskustella hänen lapsuudestaan.

– Olisihan se ollut hyvä, jos olisi minunkin lapsuudessa ollut jo vastaavanlaisia perheleirejä tai edes jotakin, missä olisi voinut puhua. Isä-poika-suhde oli vaikea isän alkoholin käytön vuoksi. Myös väkivalta kuului asiaan, josta koko perhe kärsi. Kerran sain kunnolla nahkaremmistä, kun vihelsin. Niin oli hermot pinnassa, mies kertoo.

– Perheemme ongelmista en pystynyt puhumaan kun vasta aikuisena. Lapsuusaikaan, 50-60-luvuilla ne olivat tabuja. Jos joku olisi tiennyt, niin heti olisi leimattu.

Lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan. Paljon pitää tapahtua ennen kuin ulkopuolisille kerrotaan.

Seurakunta järjesti ensimmäisenä kokoontumisia nuorille

Päihteidenkäyttö perheissä on asia, johon on aina liittynyt vaikenemista, häpeää ja kieltämistä. Tämän vuoksi päihdeperheet ovat joutuneet kärsimään taloudellista, henkistä ja sosiaalista hätää.

Mukaan keskusteluun liittyy 50-vuotias mies.

– Meidän perheessä joi äiti. Neljästä kuuteen ikävuoteen yritin vain selviytyä päivästä toiseen. Ruokaa ei aina ollut. Kun äiti meni uusiin naimisiin, tilanne rauhoittui, mutta alkoi muutaman vuoden päästä uudelleen. Ällötti katsoa humalaista naista. Hän oli arvaamaton. Riiteli isäpuolen kanssa, mutta ei ollut minua kohtaan väkivaltainen, tämä mies kertoo.

Myöskään 1970–80-luvuilla ei ollut juurikaan saatavilla ulkopuolista apua, johon olisi voinut turvautua.

– Muistaakseni seurakunta alkoi järjestämään enemmän nuorille kokoontumisia, mutta tuskinpa olisin uskaltanut mennä mitään kertomaan. Nyt vasta aikuisena olen alkanut purkaa lapsuusajan tapahtumia.

Teksti ja kuva: Anne Janhunen

TOIPUMO – päihdekuntoutusta myötätunnolla

Päihderiippuvaisten aikuisten ja heidän läheistensä kuntoutuspaikka Toipumon tavoite ei ole vähempää kuin olla paras.

Päihderiippuvaisten aikuisten ja heidän läheistensä kuntoutuspaikka Toipumon tavoite ei ole vähempää kuin olla paras.

Erään kesäpäivän ohjelma Toipumossa

Toipumo toimii luonnonkauniilla paikalla, joen varrella Ylä-Savossa Sonkajärvellä. Toipumossa hoidon lähtökohtana ja tavoitteena on täydellinen ja pysyvä raittius eli päihteettömyys. Hoidon tukena toimivat läheinen luonto sekä iso pihapiiri rantasaunoineen ja grillauspaikkoineen. Toipumon toiminta on alkanut maaliskuussa 2017, toimitilat ovat vuokralla Sonkajärven kunnalta. Asiakasalueena toimii koko Suomi.

Toipumossa työskentelee neljä henkilöä kokoaikaisessa työsuhteessa ja hieman tilanteesta riippuen osa-aikaisessa työsuhteessa on noin viisi henkilöä. Kaikilla henkilökunnan jäsenillä on ammatillinen sosiaali- tai hoitotyön tutkinto. Toimitusjohtaja Eeva-Mari Penttosen mukaan hoidon onnistumisen edellytys on potilaan oma halu ja motivaatio. Toipumoon tullaan vapaaehtoisesti. Hoitopaikkoja on 15, joten potilaat eivät huku massaan. Noin puolet henkilökunnasta toimii myös kokemusasiantuntijoina, eli heillä on omakohtainen päihdetausta.

Toipumon vastaavan lääkärin Antti Loimalahden mukaan päihdekuntoutujat ovat potilaita. Kuntoutujat sairastavat päihderiippuvuutta. Kuntoutujat eivät ole asiakkaita, sillä asiakashan ”on aina oikeassa” ja päihdekuntoutuja ei ole aina oikeassa. Päihderiippuvuudesta ei voi koskaan parantua, mutta siitä voi aina toipua. Hoidossa kuntoutus ja toiminta perustuvat kansainvälisestä AA-toiminnasta (Alkoholics Anonymous) lähtöisin olevaan 12 askeleen toipumisohjelman ammatilliseen soveltamiseen.

Toipumoon voi tulla joko itsemaksavana, kunnan maksusitoumuksella, työterveyshuollon kautta sekä työnantajan tai lastensuojelun lähettämänä. Päihdehoito Toipumossa alkaa seitsemän vuorokauden arviointijaksolla, jonka aikana kartoitetaan potilaan tilanne. Arviointijaksoa seuraava peruskuntoutusjakso koostuu ryhmäterapiasta, yksilöterapiasta, erilaisista luennoista ja tehtävistä, toiminnallisista harjoitteista sekä tutustumiskäynneistä vertaisryhmiin. Jaksoon sisältyy aina myös läheisille suunnattu viikonloppu, jonka tavoitteena on löytää työkaluja tunteiden käsittelyyn, läheisriippuvuuden hoitoon sekä vahvistua oman elämän haltuunotossa. Peruskuntoutusjaksojen pituus ja määrä riippuu kunkin yksilöllisestä tarpeesta. Intervallijaksoille voi tulla vahvistamaan raittiuttaan tai minkä tahansa elämänkriisin kohdatessa.

Päihdeongelmaisen yhteydenotto hoitopaikkaan voi olla niin iso askel, että se jää tekemättä. Toipumoon voi lähettää nettisivujen kautta postia ensi aluksi nimettömänäkin, kaikkiin yhteydenottoihin suhtaudutaan ammatillisesti ja vakavasti. Toipumoon tullessa ei tarvitse stressata ylimääräistä julkisen liikenteen pelon vuoksi, tarvittaessa hoitojaksolle haetaan. Toipumoon voi tulla myös ennalta ehkäisevästi, esimerkiksi juhlapyhiksi. Viime vappuna Toipumossa oli 37 aikuista viettämässä toiminnallista ja raitista päivää.

Maksusitoumuksen saamisessa omalta asuinkunnaltaan on valitettavasti alueellista epätasa-arvoa. Toipumossa potilaina olevilla Aleksilla ja Kimmolla on tämän suhteen ollut hyvä tuuri, heidän kotikuntansa ovat suhtautuneet positiivisesti hoitojaksoihin. Kymmenen vuotta alkoholin kanssa lätrännyt Kimmo kotiutuu parin viikon päästä. Elämänsä pohjakosketuksen aikana hän oli kirjoittanut jäähyväiskirjeenkin, mutta nyt mielen täyttää kiitollisuus hengissä olemisesta. Siviilissä Kimmoa odottavat työ ja perhe.

Aleksi on käyttänyt päihteitä nuoresta asti, käyttäminen lisääntyi vuodesta 2013 alkaen. Päihteet ovat saaneet Aleksin sulkeutumaan oman henkisen muurinsa sisälle ja vuorokausirytmin sekaisin. Hoitojakson aikana Aleksi on avautunut ulospäin, päivärytmi on normalisoitunut ja ihmissuhteet läheisiin sekä ystäviin ovat selkeästi parantuneet. Hänen suunnitelmansa tulevaisuuden suhteen ovat selkeät, ja onneksi työtkin odottavat.

Molemmat miehet kertovat Toipumon pelastaneen heidän elämänsä. Omien päihdeongelmien rehellinen myöntäminen ja oman itsensä uudelleen löytäminen ovat olleet keskeistä päihteistä toipumisessa. Toipumossa molemmat kokevat saaneensa ensiarvoisen tärkeää vertaistukea pienessä ja tutuksi tulleessa porukassa. Ryhmässä on ollut helppoa puhua, kaikkihan ovat Toipumossa saman asian takia. Molemmat kertovat löytäneensä hoitojaksojen aikana päihteettömän elämän, itseluottamuksen ja elämänilon. Heille Toipumo on paras!

Teksti ja kuva: Kirsi Poikonen