LEHTIARTIKKELI ETUSIVULLE

Alla on Raittiuden Ystävien etusivulle nostettuja raitis.fi-lehden artikkeleita. Lisää lehden juttuja löydät täältä.

Kostea opiskelijakulttuuri kuivuu

Alkoholilla on ollut erityinen asema teekkarikulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa.

Alkoholilla on ollut erityinen asema teekkarikulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa.

Teekkarisauna 1990-luvun lopulla. Ihmettelin, mihin Hervanta-juomispelin vetäjä tarvitsi megafonia. Asia selvisi, kun palasin saunasta puoli tuntia myöhemmin. Pelaajat olivat jo tukevassa humalassa, juomia oli valunut rinnuksille ja meteli oli valtava.

Tuo ilta oli yksi monista, joita olen saanut viettää teekkareiden maailmassa. Vuosijuhlissa, saunailloissa, sitseillä, Lappeenrannan Saimaa-ilmiössä, salaseurojen takahuoneissa, RWBK:n treenikämpällä, akateemisen kyykän MM-kisoissa ja muualla teekkariuden kovassa ytimessä on aina ollut hauskaa. Toisaalta myös alkoholia on noissa porukoissa kulunut runsaasti.

Opiskelijat ovat perinteisesti ryhmäytyneet kosteissa illanvietoissa, sillä alkoholi alentaa estoja ja vähentää epävarmuutta, joka estää tutustumasta uusiin ihmisiin. Toisaalta alkoholi myös heikentää unen laatua ja krapulassa opiskelukyky on alentunut.

Teekkarikulttuurissa ja vappulehdissä alkoholilla on ollut erityinen rooli. Ei ole näyttöä siitä, että teekkarit joisivat muita opiskelijoita enemmän, mutta juomiseen liittyvät perinteet, laulut ja puitteet ovat komeampia. Niin sanotun Polyteknikkojen Raittiusseuran missiona on ollut vuodesta 1969 saakka raitistaa maailmaa tuhoamalla kaikki alkoholi itse juomalla.

Teekkaritapahtumista on vaikeaa löytää valokuvia, joissa ei näy oluttölkkejä tai kuohuviinipulloja. Ulkopuolisten silmissä monet muidenkin haalariasuisten opiskelijoiden humalaiset toilailut ovat menneet teekkareiden piikkiin.

Iloa myös viinatta

Alkoholi mielletään yhä osaksi teekkarielämää. Kun toissa vuonna television alkoholiaiheiseen teemailtaan tarvittiin koehenkilöitä juomaan viinaa, Ylestä otettiin ensimmäisenä yhteyttä Tampereen teekkareihin.

Puheluun vastasi TEKin nuorten valiokunnan nykyinen puheenjohtaja Tiina Mikkonen.

– Toimittaja ehdotti, että joisin kossua suorassa lähetyksessä. Luulin ensin, että kyseessä on vitsi. Myös muita teekkareita yritettiin saada mukaan. Ketään ei kiinnostanut, pidimme ehdotusta loukkaavana. Mielikuva teekkareista on vanhentunut, se tulee jostain edellisiltä vuosikymmeniltä, Mikkonen sanoo.

Pikakysely kampuksille paljastaa, että ylioppilaskunnat ja killat ovat heränneet asenteiden muutokseen. Fuksipassin voi suorittaa ilman alkoholia, ja killoilla on alkoholittomia tapahtumia, jopa sitseille myydään alkoholittomia illalliskortteja. Nyt ryhmäydytään esimerkiksi kokeilemalla yhdessä uutta liikuntalajia.

Räkäkänni meni muodista

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan opiskelijat käyttävät entistä vähemmän päihteitä. Alkoholin käyttö on vähentynyt etenkin miehillä.

Pian fuksitapahtumia kansoittavat kännykkä kädessä kasvaneet 2000-lukulaiset, jotka juovat vielä edellisiä ikäluokkia vähemmän.

Raittiiden korkeakouluopiskelijoiden osuus on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Yksi heistä on tamperelainen materiaalitekniikan opiskelija Mika Kiviluoma.

– Tyypillisin miljöö, jossa olen ollut mukana, on teekkarisauna. En muista, että minulta olisi koskaan suoraan kysytty siitä, etten juo. Jos asia on tullut muuten esille, en muista juurikaan joutuneeni perustelemaan valintaani. Muissa tapahtumissa, kuten Akateemisen kyykän MM-kisoissa ja wappuna, olen viime vuosina ollutkin valokuvaamassa, eikä kamera kädessä heiluvan teekkarin nollalinjaa ole kukaan koskaan ihmetellyt, Kiviluoma kertoo.

Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätion mukaan sosiaalista painetta alkoholinkäyttöön on edelleen. Joka seitsemäs opiskelija tiedostaa käyttäneensä ryhmäpaineen takia alkoholia enemmän kuin haluaisi.

– Tamperelaisessa fuksikasvatuksessa ollaan tarkkana siitä, että ketään ei painosteta juomaan. Tutorit ovat roolimalleja uusille opiskelijoille, sanoo Tiina Mikkonen.

– Tölkki kädessä on helpompaa olla, mutta se turvatölkki ei ole välttämättä omia kurssikavereita, vaan vanhempia tieteenharjoittajia varten. Edelliset sukupolvet ovat oppineet erilaiseen juomakulttuuriin.

Kun itse opiskelin 1990-luvulla, Tampereen teekkareiden Bommareissa oli jätesäkeillä vuorattu huone oksententelijoita varten.

– Ördääminen ei ole enää hyväksyttävää. Ei ole kiinnostusta eikä aikaa ryypätä, kun pitäisi saada tiukassa tavoiteajassa opinnot kasaan, Mikkonen sanoo.

Vain moukka kysyy, miksi et juo

Myös juomiseen liittyvä etiketti muuttuu. Otaniemen Polyteekkarimuseon johtaja Tiina Metso on kirjoittanut akateemisia käytösoppaita ja perehdyttänyt useita opiskelijasukupolvia akateemiseen tapakulttuuriin.

– 1800-luvulla maljat nostettiin vain tiukalla viinalla. Miksei nykyään voisi skoolata muullakin kuin alkoholilla? Ei ole mitään syytä jättää tapahtumien ulkopuolelle ihmistä joka ei juo. Vain moukka kysyy, ”miksi et juo?”, Metso toteaa.

 

Kirjoittaja Jussi Nousiainen on humanisti, jonka työ ja harrastukset ovat vieneet teekkareiden rientoihin. Artikkelia varten haastateltiin Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätion yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seiloa ja johtajaylilääkäri Jarmo Kantosta. Teksti on julkaistu TEK-verkkolehdessä 1.2.2018

Useimmat eivät tiedä alkoholin olevan ankara syövän aiheuttaja

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Jos alkoholijuomat keksittäisiin tänä päivänä, laki tuskin sallisi niiden myymistä kaupoissa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi alkoholin käytön yhdeksi kymmenestä suurimmasta terveysriskistä maailmanlaajuisesti. Vaikka suuressa osassa maailmaa juodaan huomattavasti länsimaita vähemmän, alkoholin aiheuttama tautitaakka on 5.1 % kaikista maailman taudeista. Maailmanlaajuisesti alkoholi aiheuttaa vuosittain 3.3 miljoonaa kuolemaa eli 5.9 % kaikista kuolemista (1).

Alkoholin ja syövän yhteydestä esitettiin todisteita jo yli 100 vuotta sitten (2). Tieteellisesti kiistattomat todisteet saatiin viimeistään 1980-luvun lopulla. Viime vuosina on myös pystytty luotettavin tieteellisin ja tilastollisin keinoin selvittämään tarkkaan alkoholin osuutta syövän syntyyn eri syöpälajeissa. Alkoholi onkin yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä.

 

Suuri yleisö tuntee heikosti alkoholin ja syövän yhteyden

Alkoholin ja syövän yhteyttä ei Suomessa ole korostettu kovinkaan äänekkäästi ja sama on tilanne maailmalla. Asia tunnetaan huonosti kansalaisten keskuudessa, Yhdysvalloissa vain 39 % väestöstä tietää alkoholin voivan aiheuttaa syöpää, Euroopassa vain joka viides kansalainen tietää alkoholin ja syövän yhteydestä (4).

Näyttö alkoholin yhteydestä syöpään on kuitenkin vakuuttavaa. Ruokatorvisyövän ja paksusuolisyövän riski on alkoholin käyttäjällä moninkertainen ja riski kasvaa käytön lisääntyessä. Myös riski suun, nielun, kurkunpään ja peräsuolen syöpiin sekä rintasyöpään kasvavat alkoholia juodessa. Arviolta 5.8 % kaikista syöpäkuolemista on yhteydessä alkoholiin (5). Syöpäriski on annosriippuvainen eli suurissa määrissä tai usein juotuna alkoholi lisää riskiä eniten.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Alkoholin syöpää aiheuttavat biologiset mekanismit ovat vielä osittain tuntemattomia (6). Juominen nostaa naisilla myös estrogeenin ja androgeenin määrää ja sen arvellaan olevan yhteydessä alkoholia käyttävien naisten rintasyöpäriskin kohoamisen kanssa (7). Keskeisintä kuitenkin lienee, että alkoholi tuottaa aineenvaihdunnassa asetaldehydia, joka on vahvasti syöpää aiheuttava. Asetaldehydi on luokiteltu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi eli samaan ryhmään kuin esimerkiksi asbesti.

Asetaldehydin karsinogeenisyys ihmisellä todennettiin vakuuttavasti aasialaisen geenimutaation avulla. Esimerkiksi japanilaiset kestävät huonosti alkoholia, koska heiltä puuttuu asetaldehydiä pilkkova entsyymi aldehydidehydrogenaasi tai sitä on vain vähän. Tällaisten ihmisten elimistön asetaldehydipitoisuudet nousevat alkoholijuomia käytettäessä korkeaksi ja riski sairastua yläruoansulatuskanavan syöpiin on jopa 12-kertainen verrattuna niihin, joilla geenimutaatiota ei ole (8, 9).

 

Vähäinenkin alkoholin käyttö lisää syöpäriskiä

Noin 27 % kaikista maailman syövistä ilmaantuu ruoansulatuskanavan alueelle. Niiden ennuste on huono lukuun ottamatta paksunsuolen syöpää. Vuonna 2013 tehty laaja meta-analyysi (10) selvitti alkoholin aiheuttamaa syöpäriskiä syöpään sairastuneilla. Myös käytetty alkoholin määrä otettiin huomioon. Tutkimukseen hyväksyttiin 572 artikkelia, jotka käsittelivät 486 538 syöpätapausta.

Verrattaessa runsaasti alkoholia käyttäviä raittiisiin ja vähän alkoholia käyttäviin havaittiin, että suun, nielun ja ruokatorven syövän saamisen riski on runsaasti alkoholia käyttävällä 5-kertainen verrattuna muihin. Samoin kurkunpääsyövän, maksasyövän, paksusuoli- ja peräsuolisyövän ja rintasyövän riski on kohonnut alkoholia käyttävillä, kuten näkyy oheisesta taulukosta.

Vähäisempi jatkuva alkoholin käyttö eli yksi annos (12 g) päivässä lisää myös suuontelon, nielun, ruokatorven ja rinnan syövän riskiä (11).

Toisaalta on myös viitteitä siitä, että vähäinen alkoholin käyttö näyttäisi jonkin verran suojaavan munuaisia syövältä (13,14). On kuitenkin syytä huomioida, että vähäinenkin alkoholin käyttö lisää eri syöpien riskiä monin verroin enemmän kuin vähentää.

Rintasyöpä on niin yleinen, että pienelläkin alkoholin käytön lisäämisellä voi olla suuri kansanterveydellinen merkitys (15).

 

Panimoala vaimentaa syöpätutkimuksen tuloksia

Kuvitus: Janne ValkeapääAlkoholiteollisuuden ja sen rahoittamien järjestöjen strategiaan kuuluu – selkeästä tutkimusnäytöstä huolimatta – alkoholin käytön syöpäriskin kiistäminen. Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi äskettäin mielenkiintoisen selvityksen siitä, miten alkoholiteollisuus ja sen sidosryhmät vaikuttavat muun muassa siihen, että alkoholin ja syövän yhteys jätetään huomioimatta (4).

Tutkijat selvittivät 27 alkoholiteollisuuden maailmanlaajuisesti merkittävän toimijan ja niiden rahoittamien sosiaalista näkökulmaa ja yhteiskuntasuhteita ylläpitävien järjestöjen julkaisemien alkoholia ja syöpää koskevien kirjoitusten ja nettisivujen sisältöä kvalitatiivisesti.

Näistä toimijoista 13 sivuutti kokonaan alkoholin käytöstä aiheutuneen syöpäriskin, kuten riskin rintasyöpään. 20 järjestöä sivuutti kirjoituksissaan kokonaan paksusuoli- ja peräsuolisyövät, joiden yhteydestä alkoholin käyttöön on myös vahvaa tutkimusnäyttöä. Viisi järjestöä kielsi kokonaan alkoholin ja syövän yhteyden ja 12 järjestöä esitti tutkimustensa ja selvittelyjensä tuloksena, että alkoholin aiheuttama syöpäriski koskee ainoastaan pientä, erittäin paljon juovaa vähemmistöä.

 

Juoman laadulla ei ole merkitystä

Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta ei ole merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä. Runsaasti alkoholia käyttävän riski saada syöpä on pahimmillaan viisinkertainen muihin verrattuna. Potilaskontakteissa lääkärin, sairaanhoitajan ja mm. sosiaalityöntekijän on syytä muistaa myös alkoholin mahdollinen osuus tapahtumassa ja ottaa asia puheeksi unohtamatta mainita myös lisääntyneestä syöpäriskistä.

 

Katso artikkeliin liittyvät lähteet seuraavalta sivulta. Kaikki kolme kirjoittajaa ovat lääkäreitä ja lääketieteen tohtoreita.

 

Teksti: Martti Vastamäki, Heidi Vastamäki, Väinämö Nikkanen Kuvitus: Janne Valkeapää

Nolo äiti ei pelota

Miks piti puhua siitä jauhelihasta kaupan kassalle, purnaa seitsemäsluokkalaiseni ja pyörittelee silmiään. Nolo äiti. Mutta minä hymyilen, sillä tiedän, mikä on pahempaa kuin nolo.

Miks piti puhua siitä jauhelihasta kaupan kassalle, purnaa seitsemäsluokkalaiseni ja pyörittelee silmiään. Nolo äiti. Mutta minä hymyilen, sillä tiedän, mikä on pahempaa kuin nolo.

Muistan sen illan selvästi. Isä makasi makuuhuoneessa lähes tajuttomana. Vaalea kuviotapetti oli repeytynyt rumasti siinä huoneessa, mummin virkkaama valkoinen sängynpeite lähes hipaisi patjaa, johon isä oli pissannut alleen jo monta viikkoa. Isällä oli päällään verkkopaita, vähän kuin Uuno Turhapurolla, samalla tavalla rikkikin. Jalassaan isällä oli melkein polviin valahtaneet valkoiset kalsarit, joissa oli se hassu etumusluukku, jota ei ollut käytetty siihen tarkoitukseen.

Ruskeat, läpikuultavat verhot olivat olleet ikkunoiden edessä niin kauan, etten muistanut, miltä huone näytti valoisana. Se ei ollut normaali vanhempien makuuhuone, ja tiesin sen jo ihan pienestä.

Isä makasi kuitenkin tällä kertaa jotenkin liian liikkumattomana. Äitini tutki huoneessa olevan vanhan kirjoituspöydän laatikot, joista löysi paljon lääkkeitä. Oli syytä tilata ambulanssi. Kuulin, miten äiti puhui puhelimessa, että älkää tulko pillit ulvoen, etteivät naapurit kuule ja näe. Tulivat silti, ja minä juoksin viereiseen huoneeseen seuraamaan tilannetta. Seisoin ikkunassa ja katsoin äidin makuuhuoneen verhojen lomasta, miten ambulanssi tuli alarappumme kohdalle.

Viereen kerääntyivät kaikki naapurin lapset, joista useimmat olivat luokallani. Valahdin kalpeaksi ja mietin, miten seuraavasta koulupäivästä selvitään. Entä jos Janne, luokan ilkein poika, sanoo jotain ääneen?

Minä tunsin tunnetta, joka oli minulle niin tuttu – häpeää. Lohdutonta häpeää siitä, että ambulanssimiehet kannattelivat housuun pissannutta isääni portaikkoon, häpeää tuosta hoipertelevasta hahmosta, joka ei ollut sellainen isä kuin muilla. En koskaan joutunut nauramaan isäni hassuille hiihtotrikoille, kuten naapureiden lapset. Isäni pukeutui yleensä pelkkiin alusvaatteisiin.

Häpeä oli minussa, se oli äidissäni, siskojeni käytöksessä ja siinä elämäntavassa, miten juomista meillä piiloteltiin. Ja minä niin häpesin. Häpesin isäni holtittomuutta ja omituisia lupauksia, kavereiden tuomista kotiini, sitä, miten löysin keskustassa tieni Alkojen avulla suunnistaen, häpesin sitä, miten meillä meni kaikki alaspäin silloin, kun kavereiden isät rupesivat rakentamaan tiilitaloja. Häpesin niin, että luulin lopulta itse olevani huonompi kuin kaikki muut.

Häpeän karistaminen on ollut aikuisiällä se viimeisin häntä toipuessani alkoholismiperheen traumatisoimasta lapsuudesta. Vihan minä ymmärrän, pettymyksenkin, ärsytyksen ja raivon, itkun, ikävän ja salaa pieniin vihkoihin kirjoitetun toiveen siitä, että olisin saanut normaalit vanhemmat, välipalaa ja kotitöitä, mutta häpeä piti pintansa kaikkein kauimmin. Se esti minua olemasta avoin menneisyydestäni, koska jostain syystä tunsin häpeää myös itsestäni. Vasta häpeän karistaminen toi keveyden tunteen.

Kyllä, molemmat vanhempani ovat olleet alkoholisteja ja ovat tuottaneet paljon pahaa, mutta häpeän he saavat kantaa aivan itse. Minä en enää suostu kulkemaan heidän häpeänsä harteillani, koska repeytyneet tapetit, pissapatjat, vessan sekasotku, piilotetut viinapullot, rattijuopumussakot ja rikkinäiset puserot eivät olleet minun aikaansaannostani.

Nyt kun omat lapseni sanovat, että olen nolo, hykertelee sydämeni. Minä olen se äiti, jonka jumppatrikoille nauretaan. Nolo on hyvää, normaalia ja koomista, häpeä on pahaa, salattavaa, turvatonta. Minä olen onnellisesti nolo äiti, jota ei koskaan tarvitse oikeasti hävetä eikä pelätä.

Teksti: Lea Ansamaa

Tunturissa ei ole sanoja

Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.

Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.

Erämaa kiehtoo. Kaisu Innanen Haltin huipulla lämpimässä kelkkailuasussa.
Erämaa kiehtoo. Kaisu Innanen Haltin huipulla lämpimässä kelkkailuasussa.

Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.

– Lappiin ja pohjoiseen, se on aina se tunne, kun loma lähestyy, ja näin on ollut jo pitkään, Kaisu Innanen kertoo.

– Vasta nyt tämä on lähtenyt ihan mahottomuuksiin, Oulun keskustan tuntumassa Tuirassa lapsuutensa viettänyt Innanen toteaa.

 

Pikkurepulla Kebnekaiselle

Lappiin Innanen ihastui alun perin teini-ikäisenä, kun pääsi laskettelureissulle Ylläkselle ja Pallakselle. Silloin hän huomasi, että vuoriahan on niidenkin jälkeen, ja niin oli Lapin hulluus valmis alkamaan. Opiskeluikäisenä Innanen vaelsi esimerkiksi Saanalla ja hivutti matkojaan vähitellen Norjan rannikolle asti.

– Vietin vuoden Tromssassa vaihto-oppilaana ja opin kielen, jonka jälkeen oli helppo vaeltaa Ruotsissa ja Norjassa. Vaelsin muutamina vuosina Kebnekaisen maastoissa, jossa oli valtavan hienot palvelut. Pienellä repulla selvisi pitkän aikaa, sillä joka toisen päivämatkan päässä oli kauppa.

Kun Innanen halusi siirtyä vaeltamaan ilman merkittyjä reittejä, matkaseuraa ei tahtonut enää löytyä helposti. Erään saksalaisnaisen kanssa löytyi mukava yhteinen rytmi, ja yhdessä tehtiin monta vaellusta.

– Sitten löysin Tunturilatu-seuran, jossa on mukava hiihtovaellusporukka. Heidän kanssaan on tehty sitten vaelluksia. Noilla reissuilla ei kuljeta valmiita reittejä pitkin vaan kaikki kannetaan mukana. Helpoista Ruotsin lakanavaelluksista on menty toiseen äärilaitaan, Innanen toteaa.

Innanen kertoo eskapismin olevan osa luonnettaan ja kertoo nauttivansa reissuilla erityisesti visuaalisista elämyksistä.

– Tunturi on aina voimakas kokemus. Ehkä suurimpana elämyksenä on jäänyt mieleen Sulitjelman matka Ruotissa, joka oli kesäreissu.

 

Kamppeet pulkkaan ja tunturiin

Innanen tekee vuosittain pari reilun viikon pituista vaellusta – toisen kesällä ja toisen kevättalvella. Silloin mennään vaellussuksilla ja kamppeet kulkevat ahkiossa perässä. Tunturilta voi laskea suksilla alas, ja öisin nukutaan teltassa hangessa.

– Silloin kun lumimyrsky tai sumu yllättää, väsyttää ja on nälkä, saatamme toisillemme huudella, että onko meillä nyt mukavaa, hän nauraa.
Silti kesällä ja talvella tunturiin vetää sama asia tuiskuista huolimatta: kokonaisvaltainen elämys luonnossa.

– Oleminen on siellä ihan erilaista ja perusasiat korostuvat: Uni, syöminen ja juominen. Maisemat, tähdet ja se lumituiskukin ovat sellaisia elämyksiä, ettei niitä koe, jos ei ensin kävele niiden luokse. Tunturissa ei myöskään ole sanoja, siellä on hiljaista, eikä kännykkä kuulu. Se on isoa ja hienoa.

Sulitjelmassa tunturissa pääsee kinoksille heinäkuussakin.

Kommelluksiltakaan ei ole vältytty.

– Olemme yleensä vaellusta edeltävän yön jossakin hyvässä majapaikassa, jotta olemme virkeitä lähtemään. Olin laittanut kaikki kuivaamani muonat majapaikan jääkaappiin ja tajusin niiden jääneen sinne vasta kun ensimmäinen vaelluspäivä tuli iltaan. Silloin piti turvautua ystävien pusseihin, ja onneksi kaikilla oli niin paljon ylimääräisiä ruokia mukana, että selvisimme ne viisi päivää. Jotenkuten pärjäiltiin.

 

Pienestä voi aloittaa

Vaellukselle voi lähteä monella tavalla, eikä kaikkien tarvitse lähteä tunturiin talvella. Varusteitakaan ei kannata heti hankkia uutena.

– Hyvät varusteet kestävät kyllä pitkään, että jos tästä tulee harrastus, niin rinkkaan, kenkiin ja telttaan kannattaa satsata.

Ennen reissua Innanen testaa välineensä yöpymällä mökin pihalla viikonlopun teltassa.

– Reissuun ei lähdetä testaamaan varusteita, joten nukun lämpimän mökin pihamaalla pari päivää ja kohotan kuntoani hiihdellen jäällä, hän kertoo.
Pienenä ihmisenä Innasen pakkaukset ovat tarkat, sillä kaikki on itse kannettava vaellukselle, eikä ylimääräisiäkään ruokia kannata tuoda takaisin. Rinkan pitää istua ja pakkausten olla kannettavissa ylämäessäkin.

Harva vaeltaja pakkaakin rinkkaansa alkoholia mukaan painolastiksi. Elämyksen keskellä ei itseään tarvitse turruttaa.

– Vaeltaminen on niin fyysistä, ettei siitä tulisi mitään, jos ottaisi alkoholia. Kun nukutaan hangessa ja ollaan itsestään vastuussa, se olisi törttöilyä. Sitä paitsi riittävä lämmin muona ja itsensä lämpimään makuupussiin saaminen on jo tarpeeksi suuri elämys.

Teksti: Lea Ansamaa Kuvat: Jukka Kyllönen

Tylsä, tylsempi, raitis

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä. Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä.

Lea Ansamaan ”juomatavat” ovat kuivakan tylsiä.

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä.

Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä. Tosin mieheni on vannottanut vuosien varrella, että kaikenlaista voin olla, joskus monimutkainenkin ja kummallinen, mutta tylsäksi ei ole elämä kanssani koskaan käynyt.

Minä olen katsonut kymmeniä kauhuelokuvia, ratsastanut kamelilla, syönyt patonkia Eiffelin tornin juurella, ollut mallina muotikuvauksissa, ollut Ylen suorassa uutislähetyksessä, kiljunut Madonnan, Michael Jacksonin ja Tina Turnerin konserteissa, katsonut yöllä lentokoneesta Istanbulin valoja ja pitänyt töissä yllä värikästä Star Wars -puseroa. En koskaan pukeudu mustaan, enkä ikinä kieltäydy karaoken laulamisesta edes keskellä päivää. Silti minä olen tylsä, siitä ensimmäisestä hämmästyksestä lähtien, kun koko pöytäseurueelle tilataan kuohuvat ja minä otankin limua. Silloin koko sakki kääntyy katsomaan minua. Mitä ihmettä? Mikä sairaus tuo on ja miten kauan se on jatkunut? Sen tuijotuksen ja halveksunnan kun pulloon saisi, sillä liikuttaisi vaikka armeijan tankkia.

Sanakirjan mukaan tylsän synonyymeja ovat apea, halju, haukotuttava, ankea, ikävä, ilmeetön ja ilonpilaaja. Tuo viimeinen on varmasti se, mitä tuolla tylsäksi haukkumisella halutaan sanoa. Minä pilaan muiden ilon, koska minua vasten muiden juominen näyttäytyykin toisenlaisena – ei normina, vaan siitä erottuvana.

Klassisesti on helpointa laittaa kaikki sen syyksi, joka poikkeaa rivistä. Tuo tuossa, siinä on vika. Siinä, että hän on tiukkapipo ja paheksuva ja muilla ei ole sen kanssa ikinä hauskaa. Siitäkin huolimatta, että en koskaan puhuisi pahaa toisten juomisesta tai edes katseellani hipaise muiden laseja. Minua ei lasien kilistely haittaa, mutta toisin päin se on miltei mahdoton yhtälö.

Olen joskus ajatellut, että olisi helppoa tilata yksi siideri koko illaksi ja siihen kaveriksi vesi, jota sitten oikeasti joisi. Olisi kuten muut ja säästyisi niin paljolta kummastelulta. Joskus tämä keskustelu on alkanut jo juna-asemalla ja päättynyt vasta useamman yön reissun jälkeen paluumatkalla. Ja siinä välissä on aika monta kertaa tilattu koko porukalle drinkit ja kahvin kaveriksi liköörit, mutta muistettu isoon ääneen mainita tarjoilijalle, että niin, paitsi yhdelle. ”We have one who doesn´t drink alcohol.” Tai todettu, että ”Ota nyt kun kerrankin olet hyvässä seurassa”. Minulle on joskus jopa tilattu useita drinkkejä eteeni, vaikka joka kerta sanoin, että kiitos en välitä. Siinä on aika ikävä istua, kun toiset käyttäytyvät noin moukkamaisesti.

Silti en tilaa siideriä ja ole juovinani. Mielestäni minulla on oikeus olla ottamatta alkoholia samalla tavalla kuin minulla on oikeus pukea päälleni mitä haluan, ostaa sellaiset silmälasit kuin haluan, asua siellä missä haluan ja kuunnella sitä musiikkia, mistä juuri minä pidän. On mahdottomuus ruveta elämään elämää, jota toiset määrittelevät. Muuta tietä ei ole, kuin seisoa itsensä takana sellaisena kuin on. Minun on kelvattava tällaisena, kokonaisena pakettina.

Mutta kumminkin. Kai tuon auton nyt voi tuohon yöksi jättää, eikö? Tulet sitten huomenna hakemaan.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Kirjoittaja Lea Ansamaa on oululainen viestintäalan ammattilainen ja kahden lapsen äiti. Viime vuonna Lea sai Vuoden raittiusteko -palkinnon blogikirjoituksestaan ”Anna lapselle raitis joulu tai koko elämä”.

Musiikin virrassa säveliä poimimassa

Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.

Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.

Tuomas Kantelinen on saanut uransa aikana useita palkintoja. Kuvassa HARPA Nordic Film Composer -palkintotilaisuus Trondheimissa Norjassa 2013.

Kesällä 2017 Ilmajoen musiikkijuhlilla sai kantaesityksensä toinen säveltäjä Tuomas Kantelisen ooppera Mannerheim. Kansalliset tunnot Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ovat kovassa huudossa eikä muumejakaan ole unohdettu. Baletilla on uusi Muumi-teos Taikurin Hattu, jossa käytetään niin ikään Kantelisen musiikkia.

Hans-Christian Andersenin elämästä kertovat Lumikuningatar ja Pieni Merenneito olivat jättimenestyksiä, joista ensin mainittu esitettiin jopa Kööpenhaminan kuninkaallisessa Baletissa ja sitä ylistivät myös siniveriset itse. Kumpikin on Kantelisen ja hänen luottokollegansa Kenneth Greven työtä.

Jouten ei säveltäjän tarvitse olla. Lisää musiikkia syntyy jatkuvasti. Mutta miten tähän on päädytty?

Toisenlainen todellisuus viehätti jo lapsena

Suomalaisen säveltäjän isoäiti oli kankaanpääläinen kulttuurivaikuttaja-soitonopettaja ja musiikkikasvattaja-opetusneuvos Liisa Mattila-Oukari. Hän johdatteli Kantelisen sisarukset jo varhain musiikillisille poluille. Isoäiti oli muun muassa aikoinaan perustamassa Kankaanpään musiikkiopistoa ja siskonsa Karoliina Kantelinen on tehnyt ytimekästä laulajan työtä ympäri maailmaa Värttinä orkesterinsa kanssa.

– Meistä neljästä sisaruksesta kolme on ammattilaisina musiikin saralla. Itse aloin säveltämään aika varhain ja jäin sävelten maailmaan koukkuun – se on eräänlainen dynaaminen flow-tila, jossa viihdyn ja johon tahdon aina uudelleen, Tuomas Kantelinen kertoo.

Poikasena koulukavereiden jalkapallojengin harjoittelupaikka tuli kierrettyä kaukaa, kun muusikon alku kulki nuotit kainalossa kirkkoon. Kantelinen treenasi monia soittimia, kuten pianoa ja oboeta. Kirkkoon hän kulki tietysti soittaakseen urkuja.

– Ajattelin kai, ettei se urheilullisten ystävieni mielestä olisi ollut kovin coolia. Olin itse usein maalivahtina ja oli hieno tunne, kun kaikki oli ”minusta kiinni”, sainko maalin torjuttua vai pääsikö pallo läpi. Näin jälkeenpäin ajatellen tosin, on koko kirkon täyttämisessä musiikilla aika paljon voiman tuntua.

Muutettuaan perheensä mukana Helsinkiin teini-iässä sisarukset suuntautuivat yhä enemmän musiikkiin.

– Olin varmaan hajamielinen professori, kun ajatukseni askartelivat musiikissa ja hiihtelin pitkin kaupunkia jalat tukevasti ilmassa. Opiskelin Sibelius-lukiossa ja sitten Sibelius-Akatemiassa, missä pääaineeni oli sävellys ja opettajani Eero Hämeenniemi. Opiskeluaikoina elimme musiikkia aamusta iltaan. Itse en suuntautunut juhlimiseen, vaan istuin Sibiksen studiossa yökaudet opettelemassa eri ohjelmistojen ja soundien käyttöä. Olin kiinnostunut elokuvista ja varsinkin fantasiasta ja seikkailusta, ihailin suurilla orkestereilla nauhoittavia elokuvasäveltäjiä kuten John Williamsia.

Nyt, kun uusi vuosituhat on jo hyvässä vauhdissa, miehellä on elokuvapuolella useampikin kotimainen sekä kansainvälinen projekti tulossa.

– Keväällä nauhoitin musiikkia Lontoossa The Adventurers -nimiseen kiinalaiselokuvaan, jossa on pääosin kiinalaiset näyttelijät. Agenttitarina tapahtuu Cannesissa ja ympäri Eurooppaa.

Selvin päin musiikin huumaan

Tuomas Kantelinen on säveltänyt lukuisiin suomalaisiin ja kansainvälisiin elokuviin. Olet hyvin todennäköisesti kuullut hänen musiikkiaan elokuvia katsoessasi.

Kun Kanteliselta kysyy uravalinnasta ja menestyksen saloista, hän vastaa, ettei varmaan olisi edes osannut tehdä mitään muuta, musiikki ammattina oli miltei itsestäänselvyys.

– Kysymys oli ehkä enemmän, suuntaudunko konserttimusiikkiin kuten ”kunnon säveltäjä” vai pistänkö elämän risaiseksi ja ryhdyn viihteelliseksi elokuvamusiikin parissa. Tähän mennessä olen saanut maistaa molemmista maljoista ja juomat ovat erilaiset, mutta yhtä herkulliset ja riippuvuutta aiheuttavat. Konserttimusiikissa on täydellinen hallinta kaikesta, olet eräänlainen yksinvaltias, joka yrittää puhua muille käyttäen kieltä ilman sanoja – elokuvamusiikissa taas on kyse tiiviistä yhteistyöstä ohjaajan, äänisuunnittelijan ja leikkaajan kanssa, jotta musiikki (ja muut osa-alueet) palvelisivat parhaiten elokuvaa ja tarinaa, joka siinä halutaan kertoa. On hyvä intervalliharjoitus olla vuorotellen despootti omassa musiikillisessa maailmassaan ja vuorotellen alainen ja alisteinen jollekin kokonaisuudelle, jossa musiikki on vain yksi osa-alue.

Uravalinta vaikutti myös toiseen säveltäjän valintaan. Kantelinen ei ole koskaan käyttänyt päihteitä.

– Sibiksellä oli aika aktiivinen bileilykausi päällä silloin, kun opiskelin siellä, mutta en itse koskaan käyttänyt alkoholia. Pelkäsin, että se sumentaisi taiteellista ilmaisua ja veisi jotakin pois sävellyksestä ja musiikin kokemisesta. Mutta en mitenkään tuominnut tai edelleenkään tuomitse muiden alkoholinkäyttöä, uskon että varsinkin esiintymispaineiden alla elävät soittajat saattavat jopa tarvita sen tuomaa rentoutusta aika ajoin. Säveltäjänä ei tarvitse kokea ramppikuumetta tai astua lavalle huolissaan siitä, onko tullut harjoiteltua riittävästi, ja onko kappale hallussa. Siinä vaiheessa, kun minä pääsen lavalle, sävellys on jo esitetty muiden toimesta ja saan vain käydä rennosti pokkaamassa aplodien saattelemana!

Kantelinen aprikoi muusikoiden yleensä hakevat päihteistä paljolti rentoutusta ja ehkä myös välillä pakoa arjesta. Itse hän hakee taukoa arkeen elokuvista, musiikista sekä meditaatiosta, jota alkoi harrastaa jo parikymppisenä.

– Varmaan monet rock-klassikot on tuotettu päihteiden vaikutuksen alla. Lopputulos ratkaisee, mutta oma valintani on ollut pysytellä selvin päin.

Hetken kokemus ja musiikki

Kanteliselle flow-tila on tuttu. Hänelle se on sitä, että asiat sujuvat taianomaisesti parhain päin ilman omia ponnisteluja ja liikaa yrittämistä. Musiikissa se tulee luonnostaan ja siksi mies oikein odottaa sitä, että pääsee taas säveltämään. Meditaatiossa puolestaan hän hakee ajatusten taukoamista, mielen hiljaisuutta, joka tuo levänneen ja tyytyväisen olon.

Entä voiko flow-tilaa oppia?

– Säveltämisen flow-tilaa en pystyisi opettamaan, ja se on todennäköisesti vähän erilainen prosessi kaikille luovilla aloilla toimiville ihmisille. Meditaatiota yritän välillä opettaakin muille – yksinkertaisimmillaan se kokemus siitä, että mieli nykyhetkessä, eikä seikkaile suunnittelemassa tulevaa tai vello vatvomassa jotakin mennyttä, Kantelinen sanoo.

Samalla tavalla kuin musiikki, meditatiivinen tila on ajatusten tuolla puolen. Pohjimmiltaan se on kai juuri irti päästämistä – päästää irti kontrollista ja tietää, että universumi pitää omistaan huolen, eikä meidän oikeasti tarvitse tehdä juuri mitään sen eteen.

Taiteilijan mukaan musiikki pikemminkin syntyy itsestään sen sijaan, että se tuotettaisiin omilla ponnisteluilla. Mistä musiikki sitten tulee?

– Sen kun tietäisi!, Kantelinen pohtii.

Miehen mukaan se vain virtaa jostakin käyttäen kanavinaan niitä, jotka ehtivät, osaavat ja jaksavat sitä kuunnella ja merkitä ylös melodioiksi, säveliksi, rytmeiksi.

Teksti: Saska Aaltonen Kuvat: Jouni Harala

Kasvukertomuksia pullon juurelta

Kirja vaietusta aiheesta – vanhempien alkoholismin vaikutuksesta lapseen

Kirja vaietusta aiheesta – vanhempien alkoholismin vaikutuksesta lapseen

Ani Kellomäki antoi sanat
kipeälle asialle, josta yleensä vaietaan.

Nelikymppinen valtiotieteen maisteri ja toimittaja-käsikirjoittaja Ani Kellomäki nostatti keskustelua muutamavuosi sitten. Naisen uusi Kokovartalofiilis-blogi käsitteli rohkeasti vaiettua aihetta eli vanhempien runsasta alkoholin käyttöä ja siitä usein lapsille aiheutuvia lähes kestämättömiä ongelmia.

Blogi sai nopeasti kymmeniä tuhan-sia seuraajia. Kohtalotoverit kirjoittivat omia kertomuksiaan lasisesta lapsuudesta. Lopulta kirjoittaja totesi asian olevan niin tärkeä ja aineistoa niin paljon, että lasisen lapsuuden kokemukset ja tuntemukset on avattava kaikille. Syntyi Kosteusvaurioita-kirja, joka kertoo 40 ihmisen lapsuudesta pullon juurella.

Myös Kellomäki itse on kasvanut alkoholiongelman varjossa. Äiti alkoi juoda runsaasti kirjoittajan ollessa teini-ikäinen. Asiasta ei koskaan puhuttu kotona ja ulkoisesti asiat näyttivät olevan hyvin. Ani Kellomäki kertoo tässä esikoiskirjassaan, miltä vanhemman juominen näytti lapsen silmin ja minkälaisia vaikutuksia sillä on myöhempään elämään, ihmissuhteisiin, työelämään, omaan vanhemmuuteen ja koko ajatusmaailmaan. ”Lapsi saattaa kokea häiritseväksi myös sellaisen alkoholinkäytön, jonka aikuiset luokittelevat aivan tavalliseksi suomalaiseksi juomiseksi.”

Viisihenkisen perheen äidin juominen alkoi avioeron jälkeen salakavalasti. Äiti ei koskaan juonut tyttärensä nähden. Suljettu liukuovi oli konkreettinen merkki 13-vuotiaalle Anille, että kotona kaikki ei ole hyvin. Äiti oli väsynyt, sulki makuuhuoneensa oven ja oli omissa oloissaan. Tyttö yritti olla mahdollisimman helppo, iloinen, reipas ja pärjäävä, sillä jossain sisimmässään hän ajatteli, että vian täytyi olla hänessä itsessään. ”Muutuin pieneksi mielistelijäksi. Sen roolin nappaaminen näyttää olevan alkoholiongelmaisissa perheissä varsin yleistä.” Pullon varjon vuosina Ani ei koskaan tiennyt, olisiko hän tänään äidille rakas kullannuppu vai huora ja lehmä, jolle sai sähistä mitä vain.

Rakastettavakin puoli alkoholistiäidissä oli. ”Ei äiti ole mikään mustavalkoinen hirviö. Ihmisillä on vaikeita aikoja, jolloin he eivät toimi parhaimmalla tavallaan. Se ei ole pahuutta, vaan syvästi inhimillistä.”

Ulkopuoliset eivät osanneet puuttua tilanteeseen, sillä päällepäin kaikki vaikutti olevan perheessä hyvin. Äiti piti raamit kunnossa, kävi töissä ja toi jääkaappiin ruokaa eli valmispitsoja ja lihaperunasoselaatikkoa, joita tytär sitten lämmitti mikrossa humalaisen äidin nukkuessa vaikkapa lattialla. On varmasti niin, että ”kun perheellä, jolla menee hyvin, ei sitten menekään hyvin, voi muutos iltasaduista ja teatterista ihan muuhun olla yllättävän jyrkkä ja nopea. Ympäristö näkee perheen vielä pitkään niin kuin ennenkin, sillä niin se halutaan nähdä, koska se on helpompaa”.

Arvaamattomasta ilmapiiristä johtuva pelko on alkoholistivanhempien lapsilla aina läsnä, se jää selkäytimeen. ”Ilta meni tutun kaavan mukaan. Minä olin kuumeessa kotona ja äiti ja isäpuoli baarissa umpihumalassa. Yökin noudatti tuttua kaavaa: he tulivat kotiin ja väkivalta alkoi.” ”Pullon varjossa kasvaminen jättää pitkät varjot. Kipeät muistot, kosteusvauriot, eivät katoa itsestään, vaan pitää hakea apua, kun ne alkavat nousta pintaan.” Joulut ja syntymäpäivät olivat pahimpia. Niihin juhliin tiivistyivät kaikki koetut hylkäämiset, mitätöinnit ja petetyt lupaukset. ”Ne kaikki kertoivat lapselle samaa tarinaa: sinä et ole tärkeä, sinulla ei ole väliä. Pysy poissa tieltä äläkä pyydä mitään.” Kirjan melkein kaikissa tarinoissa kaikuu kokemus omasta arvottomuuden tunteesta, joka ei suostu hellittämään senkään jälkeen, kun lapsuudenkodin ilmapiiri on jäänyt kauas taakse.

Lapsen tarpeet syrjää

Kosteusvaurioita-kirja koostuu suurelta osin kohtalotovereiden Kellomäelle toimittamista omakohtaisista kertomuksista ja heidän haastatteluistaan, joista tuon tässä kirja-arvostelussa esiin joitakin eniten huomiotani herättäneitä. ”Monet tähän kirjaan tarinansa kertoneet eivät ole puhuneet aiheesta aiemmin kenellekään. Vanhemman juomisen aiheuttamat häpeän, pelon ja syyllisyyden tunteet ovat kulkeneet mukana pitkälle aikuisuuteen, eikä peittelyn verhoa ole helppo avata.” Vanhemman tarve juoda ajaa tarinoissa kerta toisensa jälkeen lapsen perustarpeiden ohi.

Tyypillisesti onnellisen perheen kulisseja pidetään pystyssä viimeiseen asti. 37-vuotias nainen kuvaa lapsuuden perheen synkkää salaisuutta: ”Meillä oli ulkoisesti tavallinen keskiluokkainen perhe, eikä edes paras kaverini tiennyt, millaista elämää meillä vietettiin viikonloppuisin. Isäni aloitti juomisen aina perjantaina töistä tullessaan ja jatkoi koko lauantain. Sunnuntain hän oli aluksi juomatta, mutta lopulta vuosien edetessä hän oli sunnuntaitkin humalassa. Äiti joi perjantain ja lauantain.”

Mitä nuorempi lapsi on, sitä vaikeampi hänen on käsitellä päihdeongelmaa. 41-vuotias mies kertoo: ”Isä ei käyttäytynyt uhkaavasti, mutta lapsi ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Luulin isän tulleen hulluksi tai sairastuneen, koska käytös, olemus ja puhe muuttuivat. Oli kamalaa mennä nukkumaan siinä tilanteessa. Itku silmissä kyselimme pikkusiskon kanssa äidiltä, kuoleeko isi.”

29-vuotias nainen kertoo lapsuudestaan: ”Tapana oli mennä äidin kanssa paikalliseen syömään makkaraperunat. Pöytään kerääntyi äidin kavereita ja jossain vaiheessa siirryttiin baarin puolelle. Siinä sitten mukana roikuin ja mutsi antoi kolikoita, että pääsin pelaamaan Asteroidsia. Sitten kun kinusin, että äiti, lähdetään jo kotiin, niin mutsi vastasi aina: Otan vielä yhden. Tuo lause saa vieläkin verenpaineet koholle.”

Lapsuuden kokemus varjostaa omaa vanhemmuutta

Miten sitten lasisen lapsuuden kokeneet pärjäävät itse vanhempina. Luulisi, että omat muistot ovat niin karmeita ja masentavia, että omille lapsilleen ei sellaisia halua jakaa. Asia ei kuitenkaan ole aina niin onnellisesti.

55-vuotias mies kertoo kirjassa, että ensimmäiset 15 vuotta juominen pysyi hyvin hallussa. ”Sitten kerrat tihenivät ja olut alkoi maittaa aamuisinkin. Ehtiäkseen juoda ennen aamupalaa oli herättävä muita ennen. Mutta vain viikonloppuisin! Ensin oli kunnia-asia, ettei juonut viikolla, kunnes kunnian oli aika siirtyä syrjään. Kun mies löysi itsensä vaatehuoneesta juomasta olutta epämukavassa asennossa, näyttäytyi kaavan toistuminen kirkkaasti: Tajusin olevani kuin oma isäni. Hävetti, nolotti ja inhotti. Silloin tajusin, että tälle tulee vielä loppu, mutta ei ihan vielä. Alkoholin tuoma hyvä olo oli vielä selkeästi plussalla.”

Rankan lasisen lapsuuden kokeneilla ei ole yleensä merkittäviä kokemuksia hellyydestä vanhemman ja lapsen välillä. 33-vuosia nainen kertoo äidiksi tulemisesta: ”Huomasin esikoisen kohdalla, että minulta ei tullut luonnostaan se, että menen halaamaan ja lohduttamaan lastani. Olin ihan tuntemattomilla vesillä. Huomasin sen itsessäni ja tietoisesti menin lohduttamaan ja sitä kautta opin, että näin kuuluu tehdä. Olin oppinut, että itse pärjätään ja surut ja pettymykset yksin kärvistellään ilman kosketusta tai lohtua.”

Lasinen lapsuus -kierteen jatkajallakin saattaa olla mahdollisuus, kuten 47-vuotiaalla isänsä juomatapoja toistaneella miehellä, joka aloitti vertaistukiryhmässä. Vuosikymmeniä juonut isä raitistui AA-ohjelman kautta viimeiseksi elinvuodekseen ja tämä herätti miehessä toivoa paremmasta myös omalle elämälleen. ”Aloin ymmärtää ja vähän pohtia sitä, että alkoholismi olisikin sairaus ja että juominen on vain yksi sen oireista. Vaati kuitenkin vielä hyvän aikaa, ennen kuin aloin purkaa opittuja malleja.”

Ani Kellomäen kirja on merkkitapaus alkoholisoituneiden vanhempien lasten elämänkokemuksia käsittelevässä varsin vähäisessä kirjallisuudessa. Kirja on jouhevasti kirjoitettu, lukijan mielenkiinto säilyy runsaiden murheellistenkin ja ilmeisen autenttisten tapausselostusten myötä. Kirjaa voi suositella lämpimästi ainakin kaikille niille, joiden elämä sivuaa alkoholia ja lapsia yhdessä – eli valtaosalle meitä suomalaisia.

Teksti: Martti Vastamäki Kuva: Riikka Kantinkoski

Onko nykyinen alkoholilaki holhoava? – Tässä syyt miksi

Miksi alkoholilainsäädännöllä rajoitetaan myös niitä, jotka eivät koe olevansa alkoholin ongelmakäyttäjiä?

Vieraskynätekstissä järjestöjohtaja perkaa miksi alkoholilainsäädännöllä rajoitetaan myös niitä, jotka eivät koe olevansa alkoholin ongelmakäyttäjiä.

Saimme lukea Ylen uutisesta 25.4.2017 seitsemästä teoriasta, miksi nuoriso juo vähemmän ja viisaammin kuin ennen. Hienoa, että asia saa huomioita, joskin trendi on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa – kehityssuunta, jonka mielellämme näkisimme jatkuvan.

Alkoholin käytöstä puhuttaessa oleellista on seurata kokonaiskulutusta. Yksilön juomistavoilla ei ole isossa kuvassa niinkään merkitystä. Nuorison juomatapoja seuratessa esiin astuvat samat tekijät, jotka ohjaavat tutkitusti tehokkaimmin myös aikuisten juomista: hinta, saatavuus ja markkinointi.

Alkoholilain kokonaisuudistus, jonka tavoitteena on vähentää turhaa byrokratiaa, ennättänee eduskunnan käsittelyyn vielä ennen kesää. Hallituksen esitys sisältää sinällään viisasta normipurkua, mutta myös toimenpiteitä, jotka olisivat suorastaan kuolinisku nuorison juomatapojen positiiviselle kehitykselle. Esitys sisältää myös toimenpiteitä, jotka kääntäisivät vuodesta 2008 saakka jatkuneen alkoholin kulutuksen laskun jälleen nousuun.

Keskustelusta toiseen aina yksi ja sama perustelu nousee esiin. Miksi alkoholilainsäädännöllä kajotaan hintaan ja saatavuuteen niin, että sillä on vaikutuksia myös niille, joilla ei ole alkoholiongelmia? Ja samaan hengenvetoon viitataan alkoholikulttuurin muuttamisen tarpeeseen.

Ensinnäkin näen, että alkoholihaitat ja niistä johtuvat kustannukset ovat aina kaikkien ongelma. Vai voiko joku käsi sydämellä väittää, että yli viiden miljardin euron nettokustannukset vuositasolla olisivat vain ”joidenkin ongelma”? Se tekee reilu 1000 euroa jokaista suomalaista kohti. Summalla kuittaisi esimerkiksi Suomen valtion budjetin alijäämän.

Toiseksi. Jos alkoholikulttuuria halutaan muuttaa, on se mahdollista vain ja ainoastaan pitkäjänteisillä päätöksillä. Avain onnistumiseen on siinäkin tapauksessa juuri edellä mainitut nuoret ja heidän tapansa juoda vähemmän ja viisaammin kuin vanhempansa. Tätä perintöä on syytä vaalia millä keinolla hyvänsä niin, että tämä positiivinen kehitys jatkuu. Siksi onkin paradoksaalista, että juuri kaikista innokkaimpien liberalisoinnin puolestapuhujien tulisi pitää kiinni Suomen aktiivisesta ja toimivasta alkoholipolitiikasta. Epäonnistuneiden päätösten korjaaminen vie vuosikausia.

Kolmanneksi. Alkoholilla on se erityisominaisuus, että se aiheuttaa vahinkoa ja kärsimystä myös heille, jotka eivät sitä itse käytä. Jokainen suomalainen tuntee jonkun, jonka perheessä on alkoholiongelma. Jo nämä seikat riittäisivät perusteiksi sääntelyyn. Merkille pantavaa on, että sääntely kohdistuu alkoholituotteiden myyntiin, ei kulutukseen.

Alkoholikulttuurista myös muutama sana. Ei ole olemassa universaalia alkoholikulttuuria. Jokaisessa maassa on omat haasteensa, jotka on hoidettava kansallisella lainsäädännöllä. Usein viitataan ”eurooppalaiseen alkoholikulttuuriin” kuin avaimena onneen. Fakta kuitenkin on, että globaali trendi on rajoitusten lisääminen. WHO:n 194 jäsenmaasta 180:ssa on alkoholin myynnin ja kulutuksen rajoituksia.

Ranskassa kaikki alkoholin mainonta on kiellettyä ja he ovat onnistuneet puolittamaan kokonaiskulutuksensa. Italiassa vallitsee erittäin voimakas sosiaalinen kontrolli, jossa päihdehakuisuus tuomitaan. Tämä yhdistettynä kansallisiin toimenpiteisiin on johtanut alkoholikulutuksen vähenemiseen 20 litrasta seitsemään litraan per capita noin 40 vuodessa.

Viimeistään nyt on aika lopettaa päihdehakuisen alkoholikulttuurimme glorifiointi, tehdä päihtymyksestä sosiaalisesti hyväksymätöntä ja nostaa esille niitä asioita, joiden vuoksi nuorisomme juo yhä vähemmän!

Kirjoittaja on Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik rf:n toiminnanjohtaja Joonas Turtonen.

Tutkittua tietoa: Alkoholi ei sovi stressin lieventämiseen

Illalla otettu alkoholi häiritsee merkittävästi yöunta ja heikentää stressistä palautumista. Vaikutus näkyy toisesta alkoholiannoksesta alkaen.

Illalla otettu alkoholi häiritsee merkittävästi yöunta ja heikentää stressistä palautumista. Vaikutus näkyy toisesta alkoholiannoksesta alkaen.

Enemmän alkoholia, heikompi yöpalautuminen.

– Alkoholi on suurin yksittäinen stressistä palautumisen pilaaja. Laajan aineistomme pohjalta on selvää, että alkoholia ei voi suositella palautumiskeinona fysiologisesti katsottuna, toteaa Firstbeat Technologies Oy:n asiantuntija Jaakko Kotisaari.

Palautuminen tarkoittaa tässä sitä, että kehon aktiivisuustaso on laskenut, eikä keho ole sisäisten ja ulkoisten stressitekijöiden vaikutuksen alaisena.

Firstbeat on kansainvälinen hyvinvoinnin, huippu-urheilun ja kuluttajatuotteiden parissa toimiva yritys, joka on kehittänyt edistyksellisen sydämen mittaukseen perustuvan menetelmän kehon toimintojen analysointiin. Menetelmän avulla voidaan kartoittaa ja kehittää ihmisen hyvinvointia ja suorituskykyä. Se tuottaa henkilökohtaista ja tarkkaa tietoa esimerkiksi liikunnan vaikuttavuudesta, stressin hallinnasta ja levon palauttavista vaikutuksista.

Puolet palautumisesta pois

Hyvä yöunen aikainen palautuminen on ratkaiseva tekijä stressinhallinnan kannalta. Unen määrä ja laatu ovat erityisen tärkeitä palautumisen kannalta silloin, kun elämässä on paljon kuormittavia tekijöitä. Moni juo pari lasillista alkoholia nukahtamislääkkeenä illalla, mutta vaikutus on useimmiten päinvastainen kuin tavoite.

– Alkoholin vaikutuksesta nukahtaminen tapahtuu nopeasti, mutta alkoholin palamisen vuoksi kehoon jää edelleen jonkin verran vireystila päälle, eli syke pysyy koholla. Lisäksi alkoholi on synteettinen myrkky, joka käynnistää elimistön puolustusmekanismit, Kotisaari sanoo.

Kun Jaakko Kotisaari mittaa alkoholin vaikutusta unen laatuun ja toipumiseen, tulos saadaan täsmällisinä numeroarvoina.
Kun Jaakko Kotisaari mittaa alkoholin vaikutusta unen laatuun ja toipumiseen, tulos saadaan täsmällisinä numeroarvoina.

Kahdesta alkoholiannoksesta eteenpäin vaikutus alkaa näkyä ja rasituksesta palautuminen alkaa heikentyä. Korrelaatio palautumisen viivästymiseen on hyvin suora ja selvä: alkoholi hidastaa palautumista ja ennen kaikkea viivästyttää palautumisen alkua unen aikana.

– Alkoholin vaikutuksesta syke nousee ja sykevaihtelu pienenee. Vaikutukset ovat voimakkaimmillaan unen ensimmäisten tuntien aikana. Alkoholin vaikutuksesta syvän unen vaihe syvenee, ja tämä vaikutus syvenee mitä enemmän alkoholia juo. Valitettavasti samaan aikaan alkoholi siirtää ja lyhentää REM-unen jaksoja, millä on todettu olevan negatiivisia yhteyksiä muun muassa muistiin, keskittymiseen sekä motoriseen toimintaan, Kotisaari kertoo.

Mikäli juodun alkoholin määrä on yksi gramma painokiloa kohden, laskee palautumisaika unen ensimmäisen kolmen tunnin ajalta keskimäärin 48 prosenttia selvään yöhön verrattuna. Illalla juotu runsas alkoholi siis lähes puolittaa yöunen palauttavan vaikutuksen.

– Mittauksissamme noin kolme prosenttia tutkituista oli sellaisia, että heillä ei tapahtunut palautumista yön aikana lainkaan. Jos otettaisiin mukaan vain yöt, joita ennen on nautittu alkoholia, olisi prosentti varmasti paljon suurempi. Voidaan vain miettiä, paljonko aamulla on liikenteessä kuskeja, jotka eivät ole palautuneet lainkaan yöunen aikana

Alkoholin käyttö on myös palautumisen kannalta noidankehä. Se ylläpitää ja pahentaa stressaantuneen väsymystä ja lisää näin stressiä.

– Valmiiksi kovin kuormittunut elimistö ottaa helposti alkoholista vain lisää kierroksia päälle, Kotisaari toteaa.

Firstbeatin yli 200 000 mittauksen aineistosta löytyy myös muutama poikkeus, joilla unen palauttavaa vaikutusta alkoholin ei havaittu vähentävän.

– Heillä voi olla taustalla joku sairauden aiheuttama kipu, jota alkoholi lieventää ja näin unen laatu paranee. Kyseessä voi myös olla jonkinlainen geneettinen poikkeama, Kotisaari sanoo.

Sykevälivaihtelun mittaus tutkimusvälineenä

Firstbeatin tutkimusaineisto perustuu yli 20 vuoden tutkimustyöhön ja mitattuun dataan. Yrityksen kehittämillä menetelmillä on tehty yli 200 000 sydämen sykevaihteluun pohjautuvaa mittausta normaalissa arkielämässä. Sykevaihtelun määrä kasvaa palautumisen ja rentoutumisen aikana, ja laskee, kun kehomme kuormittuu, esimerkiksi stressin myötä.

Firstbeatin Hyvinvointianalyysin mittausjakso on yleensä kolmen vuorokauden mittainen. Tutkimushenkilöt pitävät päiväkirjaa tekemisistään, sairauksistaan ja myös siitä, paljonko he käyttävät alkoholia. Samanaikaisesti heidän sydämensä sykevälivaihtelua mitataan ympärivuorokautisesti Firstbeatin tutkimusmittarilla.

– Aineistomme perustuu suurelta osin asiakkaiden itse kirjaamiin alkoholinkulutusmääriin. On varmaan syytä huomioida, että monilla ihmisillä on taipumusta aliarvioida kuluttamansa alkoholin määrää. Tutkimusmateriaalissa käytämme annosvasteen määränä sitä määrää alkoholia, jonka ihmiset ovat itse kirjanneet, Kotisaari sanoo.

Firstbeatin analytiikan perustana on yksilöllinen digitaalinen malli fysiologiasta. Se on rakennettu henkilön mitatun autonomisen hermoston toimintaa kuvaavan sykevaihtelun perusteella. Mittaamisessa on hyödynnetty edistyneitä matemaattisia ja signaalinkäsittelyn menetelmiä.

Syketiedon pohjalta Firstbeatin analytiikka luo ihmiskehosta digitaalisen mallin, joka kuvaa tärkeimpiä fysiologisia toimintoja, kuten hapen- ja energiankulutusta, harjoituksen jälkeistä lisääntynyttä hapenkulutusta (EPOC) sekä stressi- ja palautumisreaktioita.

Teksti: Jari Peltoranta  Kuvat: Firstbeat Technologies Oy

 

Mystinen luomisprosessi

Suomalaisitalialaisesta monilahjakkuudesta Manuela Boscosta on moneksi aina huippu-urheilusta erilaisiin taiteen muotoihin. Naisen luovuuden ytimessä on flow-tila eli syvä tekeillä olevaan asiaan uppoutuminen.

Suomalaisitalialaisesta monilahjakkuudesta Manuela Boscosta on moneksi aina huippu-urheilusta erilaisiin taiteen muotoihin. Naisen luovuuden ytimessä on flow-tila eli syvä tekeillä olevaan asiaan uppoutuminen.

Manuela Bosco kertoo työpajallaan mitä hänen mielestää on flow-tila ja miten hän on sen kokenut.
Manuela Bosco kertoo työpajallaan mitä hänen mielestää on flow-tila ja miten hän on sen kokenut.

Helsingin Viiskulmasta saa hakea suuntaa Manuela Boscon studiolle kuljettaessa. Tarkk´ampujankadulla sisäpihalla hyllyä piristää pieni My Little Pony. Punaista itämaista mattoa koristaa maali. Ei ole epäilystäkään mitä täällä tehdään. Tämä on luovan työn tyyssija.

– Maalaan aika pitkälle pastellia ja kontrastina hillitylle ärhäkämpää pinkkiä ja sen eri sävyjä. Kyllä, vaaleanpunainen on hallitseva värini, studion oven avannut Manuela Bosco nauraa.

Kaikkea ei tarvitse osata selittää. Bosco on vähintään yhtä kaunis kuin teoksensa. Hän maalaa abstraktia taidetta. On bambeja ja voimaeläimiä. Sielunkuvia.

Bosco tunnetaan näyttelijanä, puhujana, äitinä, entisenä huippujuoksijana, kirjailijana ja kuvataiteilijana. Miten tämä kaikki multitasking on mahdollista?

Tietenkään kaikkea ei voi, eikä tarvitse tehdä samaan aikaan, mutta Bosco on flow-tilan mestari. Hän on tehnyt aiheesta jopa lopputyön yliopistoon. Taiteilija löytää flown yhtälailla urheilusuorituksesta, kuin näyttelijän tai kuvataitelijan työhön uppoutumisesta. Ympäristö unohtuu ja huomio on täysin käsillä olevassa asiassa.

– Tärkeintä on että menet tilaan, jossa rationaalinen aikakäsitys hukkuu täydellisesti pois. Olet jotenkin läsnä. Teet asiaa konkreettisesti, mutta se tapahtuu sun kautta. Semmoinen fiilis, että todistat sitä mutta samaan aikaan teet. Pystyt olemaan siinä ylhäällä, mutta silti olet täysin siinä sisällä. Olet siinä kokemassa.

Niin metsä vastaa…

Manuela Bosco on aikamoinen rakettispagettipaketti! Italian ja Suomen välillä sukkuloinut huippu-urheilijaperheen taiteilijatytär osaa kertoa läsnäolon ytimekkyydestä, kuin lentäjä taivaansinestä. Bosco tarkoittaa metsää ja Manu, kuten kaverit häntä kutsuvat ei arkaile sanoa, että rakastaa metsää. Puiden lomassa hän kokee voimakkaasti pyhyyden läsnäolon. Nomen est Omen. Luonto; järvet, meri, ja metsät ovat elintärkeitä ja pyhiä.

Boscon maalaukset ovat pääosin riemukkaan abstraktia värien leikkiä, mutta mukaan mahtuu myös esittävää kuvaa.
Boscon maalaukset ovat pääosin riemukkaan abstraktia värien leikkiä, mutta mukaan mahtuu myös esittävää kuvaa.

Luonnossa ihminen usein kokee olevansa yhtä kaikkeudessa, mutta flowssa se saumattoman yhteyden tunne kiteytyy entisestään.

– Esityksen tai kilpailusuorituksen pitää tulla selkäytimestä. On osattava itse mennä sivuun, taiteilija kuvailee.

Tällä hän viittaa siihen, että vaikka asiaa on itse tekemässä, on sitä kuitenkin flown hetkellä samalla kuin sivusta seuraamassa. Hän jatkaa ateljeen leposohvalla istuen:

– Tietty pohjavire on siinä niin voimakas, semmoinen täydellisen tyytyväisyyden, ilon ja saman aikaisesti rauhan kombinaatio. Silti se voi olla villiä ja vahvaa! Jotenkin niin pulppuavaa iloa.

Manuela Boscon näyttävällä maalauksella "Talven Jälkeen" on leveyttä yksi metri. (Akryyliväri kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.
Manuela Boscon näyttävällä maalauksella ”Talven Jälkeen” on leveyttä yksi metri. (Akryyliväri kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.

Kun asioiden antaa tapahtua ilman mielen analyyseja, silloin menee tutkitusti info perille soluihin asti.

– Mitä silloin aivoissa juuri tapahtuu? Tutkitun tiedon mukaan ajattelun väliintulo suoritukseen sabotoi useimmiten mahdollisia huippusuorituksia. Sen, mitä tapahtuu pitää antaa virrata, mitä sieltä tuleekaan. Mitä sisältä kumpuava ikinä onkaan. Ne jutut on paitsi potentiaalisia myös potenssiin tuhat, se (flow) on niin voimakas asia.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Urheilu-uran jälkeen Bosco päätyi opiskelemaan Accademia Europea di Arte Drammatican yliopistoon ja paitsi kasvoi ihmisenä, myös vietti vapauttavia vuosia Roomassa. Vapauttavalta Italia tuntui kenties myös siksi, että Suomessa Bosco oli pahimmillaan kokenut vimmaa kontrolloida, rajoittaa ja kritisoida.

Räiskyvien maalien värjäämät tennarit heiluvat, kun Bosco vaihtaa polvea toisen päälle, ja kertoo kuinka me ihmiset olemme liikaa lokeroiden sisällä. Pitäisi siis vain luottaa enemmän elämään. Jos ei ole luottamusta, että elämä kantaa ja vie, on tekemissä pahimman kanssa, nimittäin pelon.

Manuela Boscon mielestä pahinta on pelko ja epävarmuus.
Manuela Boscon mielestä pahinta on pelko ja epävarmuus.

– Pahinta on epävarmuus. Kaikkea pitää Suomessa pelätä. Pelkotilat vaikuttavat hirveästi ihmisen suorituksiin. Sitä on tutkittu paljon. Jännitystä ja yksinäisyyden tunnetta kilpailutilanteissa. Pelko voi alkaa hallita, ellet ole treenannut sitä. Emotionaalinen vakaus vaikuttaa paljon. Eri tunteilla on ihan eri vibat, taiteilija kuvaa.

Entinen aitajuoksija tietää, että jos epävarmuus dominoi, ei pysty juoksemaan yhtä nopeasti. Selkäytimestä tuleva tieto ei toimi kuten sen pitäisi.

Sama pätee ihmissuhteissa, jos turvallinen olo puuttuu. Pelko johtaa ajatukset kehään, josta on vaikea päästä pois! Urheilussa esimerkiksi rentoudessa ja hyvässä joukkuehengessä ovat ruotsalaiset perinteisesti olleet suomalaisia etevämpiä. Kun pettymys yllättää, se ei tunnu niin pahalta, jos sen voi kohdata yhdessä.

Bosco myös tietää, mistä puhuu. Ensimmäinen menestyskirja Ylitys kertoo muun muassa siitä, millaiseksi elämä voi nuorella muodostua liian kovien paineiden alla.

– Usein epävarmuutta Suomessa lääkitään alkoholilla. Pahimmillaan päihteet alkavat korvata meidän vapautta! Paradoksaalisesti kyllä, kun sitä siis alkoholilla ja päihteillä juuri tavoitellaan.

Boscon mielestä päihteet tukkivat pahimmillaan itsetuntemusta. Ne, kuten myös valehtelu, ovat hänestä flown vastakohtia. Tosin hyvässä flowssa kaikki epäoleellinen häviää, tai ainakin väistyy sivuun.

Oman juttunsa löytäneestä Boscosta on onnekasta, jos löytyy ympäriltä ihmisiä, jotka pystyvät tukemaan toisen kehitystä – viisaudella ja herkkyydellä. Hän kiteyttää:

– Se voisi olla jo yksistään innostavaa, jos ajattelee, mitä kaikkea mä voisin!

Roomassa muun muassa tämä alkoi Boscon kohdalla tulla todeksi. Hän muistuttaa jokaisen etapin elämässä johdattavan seuraavaan. Jos kaikkea kokemaansa voisi ja kykenisi tietoisesti hyödyntämään, olisi se erityisen hienoa ja hedelmällistä! Toisinaan oivallukset ja elämän yksityiskohtien ymmärtäminen vievät aikaa. Joskus yllättyy, kun huomaa kuinka jokin aiemmin tapahtunut teko tai asia onkin ollut hyvin tärkeä. On palkitsevaa, kun asiat loksahtelevat paikoilleen.

Maltti on valttia!

Boscon maalauksen "Luvattu Maa" värimaailma on voimallisen hehkuva. (Akryyli kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.
Boscon maalauksen ”Luvattu Maa” värimaailma on voimallisen hehkuva. (Akryyli kankaalle.) Klikkaa kuvaa katsoaksesi tarkemmin.

Bosco uskoo vahvasti, että jokaisessa on jotain tärkeää ja ehtymätöntä. Jotain, joka voi kasvaa, ja josta voi kasvaa. Hänestä meidän pitäisikin kääntää huomiota enemmän sisimpäämme. Taiteilija rohkaisee etsimään tärkeimpiä asioita sisältään tai vähintään kuulostelemaan kuka tai mikä on minun moottorini. Kuka tai mikä puhuu minussa vahvinta kieltä? Niin tai näin, liian äkkiä ei kannata tehdä ratkaisuja. Kellon tulisi olla palvelija sen sijaan, että olemme kellojemme orjia. Aikataulussa pysyminen ei ole etelänmausteilla varustetusta Boscosta niin tärkeää. Jotkut asiat saavat tapahtua hitaasti.

– Mestariksisi kehittyminen vie aikaa. Kaikissa meissä on siemenet sellaiseen, mikä tuottaa kanssamatkustajille hyvää.

Siihen on hyvä tähdätä!

Juttu on osa artikkeleiden sarjaa, jossa eri ihmiset kertovat hetkessä elämisestä ja flow-tilasta. Lisää Manuela Boscon töitä löytyy hänen kotisivultaan.

Teksti ja valokuvat: Saska Aaltonen