LEHTIARTIKKELI ETUSIVULLE

Alla on Raittiuden Ystävien etusivulle nostettuja raitis.fi-lehden artikkeleita. Lisää lehden juttuja löydät täältä.

Elämää hälläväliä-aikuisten pilaamalla planeetalla

Joitakin seuraavan sukupolven näkökulmia

Joitakin seuraavan sukupolven näkökulmia

Kuva: Wiivi-Maria Kasanen (oik.) ja Milla Konttinen tietävät, mitä heistä tulee isona. Konttinen on pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi. Kasasesta on tuleva poliitikko.
Kuva: Wiivi-Maria Kasanen (oik.) ja Milla Konttinen tietävät, mitä heistä tulee isona. Konttinen on pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi. Kasasesta on tuleva poliitikko.

– Rakas, mitä sulle kuuluu?

– Älä aina utele, ärsyttää!

Jos kommunikaatio murrosikäisen kanssa on tällaista, ei ihme, että vanhemmat ovat ymmällään. Mitä ihmettä tämän päivän nuorille oikeasti kuuluu? Miksi heidän nilkkansa pilkottavat paljaina pakkasellakin? Mitä heidän käyttämänsä sanat tarkoittavat? Elämässä pärjääminen vaatii enemmän kuin vanhempien nuoruudessa, selviävätkö nykynuoret valtavista paineistaan? Ja onko totta, että he käyttävät päihteitä vähemmän kuin mikään aikaisempi nuorisosukupolvi sitten 1960-luvun alkoholilakiuudistusten?

Hei. Meillä pitää olla omaa tilaa ja omia salaisuuksia. Ei me kaikkea vanhemmille kerrota, huomauttaa Milla Konttinen, 14.

Hän asuu Jyväskylässä ja on ystävällisesti lupautunut nuorison ääneksi tähän artikkeliin kahden yhtä sanavalmiin kaverinsa kanssa. Älykkäät neidot eivät kaihda kertoa mielipiteitään ja heidät onkin valittu Keski-Suomen nuorisovaltuustoon.

Ensinnäkin tämä kommunikaatioasia. Vaikka nuoren kanssa olisi vaikea kommunikoida, luovuttaa ei aikuisten pidä.

– Vaikken tykkääkään, kun äiti kysyy mitä kuuluu vaikka kumminkin tietää ja ärähdän hänelle, että älä utele, niin aina siitä kumminkin tulee sellainen olo, että äiti välittää, Konttinen selventää.

– Niin. On iso asia, että vanhemmat kysyvät, miten sulla menee koulussa, onko sulla ruokaa, tule syömään. Kyllä me ymmärretään, että hössötys on välittämistä. Minäkään en ottanut itseeni, että vanhempani holhosivat, vaikka se ärsytti, kertoo Nea Linja-Aho. – Moni ei välitä ja nuoret jätetään liikaa yksin.

Typerin virhe, mitä aikuiset voivat nuorille puhuessaan tehdä, on “pitää meitä tyhmänä”. Tähän nuoret valtuutetut ovat törmänneet jopa politiikassa, vanhempia konkareita kohdatessaan.

– Yksikin poliitikko lähti nuorisovaltuustolle puhuessaan siitä, että me haluamme jotain mitä emme halua, eikä edes tajunnut sitä itse! Konttinen kertoo.

Ei tajuta tai haluta huomata

-Avaudumme toisillemme päivänkin tuttavuuden jälkeen! Eikä ystävien kesken olla vielä tultu sellaiseen aiheeseen mistä ei voisi puhua, vastaa Wiivi-Maria Kasanen, hänkin Jyväskylästä.

Nykypäivän nuorten naisten ei ole vaikea kertoa kokemuksistaan ja kokeiluistaan ainakaan toisilleen. Pikemminkin ne ovat jonkinlaista sosiaalista valuuttaa.

– Päihteidenkäytöstä halutaan jopa levittää tietoa. Mutta päihteistä ihmisten onkin helpompi avautua kuin masennuksesta tai syömishäiriöistä, Milla Konttinen havainnoi.

Äänekoskelainen Nea Linja-Aho elää 18-vuotiaana jo hiukan erilaista elämää kuin nuorempansa. Ajaa esimerkiksi autoa ja kuskaa muita. Se saa muut avautumaan. On hyvä puhua vaikka kyydin antajalle, jos kotiväelle ei voi.

– Kerran kuskasin miestä, joka siinä autossa sitten kertoi, että äiti heitti hänet pihalle kun hän oli 17 ja hän sai rahaa hakkaamalla muita, elätti itsensä sillä.

Avoimen mutta valikoivan puhetyylin takia voi olla vaikea huomata ajoissa, kun jollakulla nuorella alkaa mennä huonosti.

– Opettajat ajattelevat, että se nyt on vaan semmoinen joka kerjää huomiota, eivätkä tee mitään, Kasanen harmittelee.

– Kerrottiin yhden kaverin itsetuhoisuudesta kolmelle opettajalle, mutta mitään ei asialle tehty, ainakaan meille ei kerrottu.

Opettajat näyttäytyvät näiden nuorten naisten puheissa aika kädettöminä. Ei puututa kiusaamiseen, katsotaan sormien läpi, jos luokassa huudellaan jatkuvasti ilkeyksiä. Luotetaan oppilaitten tarinoihin, vaikka he ovat lintsareita.

– Opet on niin sinisilmäisiä! Yksi poika veti piriä koulun vessassa ja meni sitten suoraan historian kokeeseen. Ope ei tajunnut mitään, vaan luuli että hänellä on vain jännitystä kokeesta! Kasanen päivittelee.

Huumeet ja nuuska aina saatavilla

– Jokainen tuntee jonkun, jolle on yritetty myydä huumeita, ellei ihan itselle ole, Milla Konttinen vakuuttaa.

– Bilekäytössä näkee kannabista, Nea Linja-Aho toteaa.

– Mäkin olen nähnyt bilehuumeiden käyttöä, Wiivi-Maria Kasanen kertoo.

– Sanoisin että on totta, että päihteiden käyttö on vähentynyt nuorten keskuudessa. Itsekään en halua käyttää päihteitä. Mutta myös ylilyönnit ovat lisääntyneet ja varsinkin ne pojat, jotka käyttävät päihteitä, käyttävät aivan liikaa.

Aina ei nuorten mukaan tyydytä vain omaan käyttöön:

– Koulussa eräskin jätkä myi kaappiviinaa. Siis halpaa kiljua.

– Opettajat eivät puutu pössyttelyyn koulun nurkalla. Ne vaan kävelee autolleen ja ajaa kotiin. Mutta eihän opettajan työn pitäisi olla pelkkä opettaminen, eikö heidän pitäisi kasvattaa meidät kultaiselle keskitielle? Konttinen kysyy, ja kaivaa esiin kännykkänsä.
Muut perässä. Kaikki näyttävät Instagram-kuvan, josta keski-ikäinen ei ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta jonka teini-ikäinen tulkitsee heti oikein. Näissä myydään avoimesti nuuskaa, ja suuri osa seuraajista on alaikäisiä.
Varmasti jonkun toimivaltaan kuuluisi voida pysäyttää tällainen kaksinkertaisesti laiton salakauppa. Mutta ehkäpä se joku vaan kävelee autolleen ja ajaa kotiin.
Jälleen viesti vanhemmille:

– Kotona ei kerrota nuorille tarpeeksi siitä, mitä oikeasti tapahtuu, jos käyttää päihteitä. Jos kotona sanotaan vaan “älä käytä”, ja samaan aikaan musavideoissa juodaan ja räppärit vetävät pilveä, kumpaa viestiä nuori uskoo? tivaa Nea Linja-Aho.
Epäluotettavia ja luotettavia tukiaikuisia

Jos jollekulle ei kovin mielellään avauduta, niin niille tuntemattomille ja siksi epäluotettaville, jotka oikein yrittämällä yrittävät löytää oireilevat nuoret.

– Jos terkkarintarkastuksen yhteydessä pitää täyttää joku mielenterveyskysely, niin kyllähän se nyt valehtelee, jolla on oikeasti paha olo, Kasanen sanoo.

– Eihän sellaisille tyrkyille niin kuin terveydenhoitaja tai kuraattori nyt mitään halua kertoa, Linja-Aho tilittää.

– Minulle syntyi huono vaikute, kun koulupsykologi oli vuotanut tietojani eteenpäin, vaikka lupasi, ettei niin tee. Hän myös kyseli minulta ihme kysymyksiä: jos sä olisit lamppu, niin millainen lamppu olisit, Konttinen valittaa.
Tarinan opetus vanhemmille: pidä aina sanasi, nuori ei anna luottamuksen rikkomista anteeksi.

– Minulla on kyllä eri kokemus. Oli iso askel kysyä opettajalta, voisinko päästä juttelemaan kuraattorille, kun koulukaverien kanssa meni huonosti. Mutta se auttoi aivan älyttömästi. Pääsin avautumaan sille ihmiselle ja sovittiin, ettei vanhemmille tarvitse kertoa! Kasanen sanoo.

Aikuisen kanssa puhuminen auttaa näkemään asioiden oikeat mittasuhteet.

Nuorten mielestä omat asiat ovat maailman suurimpia asioita. Kun puhuu jollekulle, tajuaa, etteivät ne olekaan, Kasanen summaa.

Nuoret piittaavat kun aikuiset eivät

Vanhemmille sukupolville tuottaa usein vaikeuksia puuttua asiaan, kun jollekulle on käynyt köpelösti. Vaan ehkäpä tämä asia muuttuu nuorten myötä. Ainakaan nämä nuoret naiset eivät jätä kaveria. Eikä tuntematontakaan.

– Ystävä, joka ei saanut tarpeeksi huomiota, joi alkoholia ja se meni niin pahasti hänen päähänsä, että hän rupesi viiltelemään itseään terävillä esineillä. Hän sanoi, ettei saa unta, mutta me muut valvoimme hänen vierellään, kunnes hän nukahti, Wiivi-Maria Kasanen kuvailee.

– Olen taluttanut kotiin humalaisen kaverin Äänekosken keskustasta, juottanut vettä ja pannut nukkumaan. Olen kutsunut ambulanssin nähdessäni sammuneen ja kääntänyt hänet kyljelleen, Nea Linja-Aho kertoo.

Ilmastonmuutoksen torjunta on asia, joka saattaa myös ottaa tulta alleen, kun me vanhemmat sukupolvet kuolemme pois.

– Aikuisia vaivaa “mä kohta 20 vuoden päästä tästä kupsahdan eli ei ole väliä mitä teen” -ajattelu! Konttinen puuskahtaa.

– Ilmastojutuista puhutaan ihan liikaa, ihan liian vähän tehdään töitä asian korjaamiseksi. Hei, se on niinku mun tulevaisuus! Kasanen huudahtaa ja kertoo jatkuvasti painostavansa äitiään allekirjoittamaan ilmastoadresseja ja huomioimaan ilmaston äänestyspäätöksissään.

Siis vanhemmat: tehkää ilmastotekoja, niin lapsenne voivat olla teistä ylpeitä!

Paniikki voi tulla rumista kengistä

Ulkonäköpaineet ovat paisuneet hurjiksi luonnottoman kuvankäsittelyn ja joka naisen kauneusleikkausten aikakaudella. Ne tuntee nahoissaan myös Wiivi-Maria Kasanen.

– Olen kaveripiirini pisin ja levein, ja otan siitä kyllä paineita. Tyylini on massa, mutta rennosti. Käytän siis aina toppia ja hupparia, lenkkareita ja leggingsejä, ja äiti välillä kysyy, kiinnostaako minua, että [takapuoleni] näkyy, Kasanen nauraa.
Milla Konttinenkin tunnustaa menevänsä välillä pieneen paniikkiin, kun hänestä yhtäkkiä tuntuu, että jokin osa asukokonaisuudessa, vaikkapa kengät, ovatkin rumat. Toisaalta hän uskaltaa olla yksilöllinen pukeutuja.

– Monien nuorten mielestä ei voi käyttää kuin tietynlaisia kenkiä ja pyörän on oltava musta tai valkoinen Jopo. Minä en kuitenkaan kuulu siihen nuorten lohkoon, vaan olen kaveripiirini värikkäin ihminen, kun muut ovat mustissa, hän sanoo.
Nea Linja-Aho edustaa kaikkein uskaliainta päätä:

– Minua ei voi kiusata. Yritetty kyllä on, koska minulle sillä ei ole väliä miltä näytän, vaan olen mennyt pyjamat jalassa koululle ja toppahousuissakin, vaikka se oli Äänekoskella hirveää. Mutta kiusaaminen loppui kun aina vaan nauroin kovaa kiusaajille.

Mutta vielä ne nilkat. Miksi, voi miksi niiden pitää olla paljaana lumihangessakin?
Informanttimme nauravat. Ja antavat vielä yhden vinkin vanhemmille.

– Antakaa lastenne käydä hölmön pukeutumisen vaihe ohi! Lapset voivat hävetä sitten myöhemmin. Meille voi sanoa, että muistelette tätä sitten nolostuneina kahden vuoden päästä, virnistää Milla Konttinen.

Teksti ja kuvat: Natalia Kisnanen

Raitis voi paremmin

Tutkimustieto vahvistaa arkikokemuksen: Alkoholinkäytön lopettaminen ja vähentäminen ovat yhteydessä henkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen – myös kohtuullisemmin käyttävillä.

Tutkimustieto vahvistaa arkikokemuksen: Alkoholinkäytön lopettaminen ja vähentäminen ovat yhteydessä henkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen – myös kohtuullisemmin käyttävillä.

Alkoholinkulutus maailmassa kasvaa ja on johtava riskitekijä sairauksien globaalissa taakassa. Alkoholi on merkittävä sydän- ja verisuonisairauksien, maha-suolikanavan sairauksien ja neuropsykiatristen häiriöiden riskitekijä. Kansainvälisissä tutkimuksissa suositellaan, että alkoholinkulutuksen alhainen riskiraja on 100 grammaa viikossa sekä miehille että naisille. Tämä on alempi kuin monien maiden, kuten Australian, Kanadan, Italian, Japanin, Espanjan, UK:n ja Yhdysvaltojen suosittelemat turvalliset rajat.

Kansainvälinen syöpätutkimusvirasto on luokitellut alkoholijuomat ryhmän 1 karsinogeeniksi. Alkoholinkulutukseen liittyvien laajempien terveysvaikutusten, kuten terveyteen liittyvän elämänlaadun, tutkiminen on siksi erityisen arvokasta. Harvoissa tutkimuksissa on kuitenkaan tutkittu maltillisen alkoholinkäytön vaikutusta terveyteen liittyvään elämänlaatuun.

Amerikkalais-hongkongilainen tutkimusryhmä tutki pitkittäissuhdetta juomatapojen muutosten ja fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin muutosten välillä Hongkongissa ja vertasi tuloksia Yhdysvalloissa saatuihin tuloksiin.

Tutkijat käyttivät hyvin väestöä edustavia kohorttiaineistoja, Hongkongista (FAMILY Cohort 2009–2013) ja Yhdysvalloista [NESARC 2001–2005]. Osallistujat olivat 18-vuotiaita ja vanhempia, täysin raittiita tai maltillisesti alkoholia käyttäviä miehiä (keskimäärin ≤ 14 annosta viikossa) [196 g puhdasta alkoholia] ja naisia (keskimäärin ≤ 7 annosta viikossa) [98 g puhdasta alkoholia]. Riskirajajuomisen ilmoittaneet henkilöt jätettiin ulkopuolelle, koska todisteet raskaan juomisen kielteisistä vaikutuksista terveyteen liittyvään elämänlaatuun ovat jo aiempien tutkimusten mukaan varmoja. Osallistumisprosentti väestöotoksesta oli 67,4% Hongkongissa ja 78,8% Yhdysvalloissa.

Tuloksia

Hongkongissa väestöotoksen koko oli 10 386, keski-ikä oli 49,3 vuotta ja miesten osuus 44,2%. Seurannan kokonaisaika oli 23 055 henkilövuotta, ja seurannan mediaani oli 2,3 vuotta. Ensimmäisessä tutkimuksessa 63,8% miehistä oli raittiita (entisiä alkoholinkäyttäjiä tai koko ikänsä raittiita (74.8 %, n = 2931). Neljän vuoden seurannassa 20,9% raittiista aloitti juomisen ja 40,3% lopetti juomisen seurantajakson aikana. Suurin osa naisista oli raittiita ensimmäisessä tutkimuksessa (87,7%, n = 5080). Heistä suurin osa (89,8%) oli elinikäraittiita myös kontrollitutkimuksessa neljän vuoden kuluttua. Juoneista naisista 62,2% lopetti juomisen seurantajakson aikana.

Koko elämänsä raittiina pysyneillä miehillä ja naisilla mielenterveyden taso oli korkein lähtötilanteessa, mielenterveyden keskiarvo oli miehillä 54,8 ja naisilla 53,6. Juomisen lopettaneilla naisilla muutokset parempaan suuntaan fyysisessä ja henkisessä hyvinvoinnissa olivat selkeimmät. Mielenterveyden muutos oli suotuisampi naispuolisten lopettajien kohdalla lähestyen elinikäisesti raittiiden henkisen hyvinvoinnin tasoa 4 vuoden kuluessa lopettamisesta sekä Kiinan että Yhdysvaltojen väestössä.

Pohdinta

Poikkileikkaustutkimukset ovat viitanneet positiiviseen yhteyteen maltillisen juomisen ja henkisen hyvinvoinnin välillä. Tämän laajan tutkimuksen tekijöiden tulokset osoittavat kuitenkin, että alkoholinkäytön vähentäminen liittyy parempaan henkiseen hyvinvointiin.

Monet kansalliset tutkimukset ovat myös haastaneet ajatuksen, että maltillisella juomisella voisi olla terveyshyötyjä. Tässä käsiteltävänä olevassa tutkimuksessa havaittiin, että alkoholinkulutuksen lopettaminen liittyi naisten mielenterveyden suotuisampaan muutokseen. Selitys havainnoille ja taustalla oleva mekanismi eivät ole vielä selkeitä. On mahdollista, että alkoholiin liittyvä neurotoksisuus helpottaa juomisen lopettamisen jälkeen. Alkoholinkulutuksen lopettaminen voi myös vähentää stressaavia elämätapahtumia, kuten perhekonflikteja, työllisyysvaikeuksia ja oikeudellisia ongelmia, mikä johtaa parantuneeseen henkiseen hyvinvointiin.

On myös mahdollista, että parantunut henkinen hyvinvointi voi johtua ”luopumisen” psykologisista eduista ennemmin kuin alkoholin vaikutuksesta, koska suurin osa kiinalaisista naisista käyttää alkoholia Hongkongissa vähemmän kuin 4 kertaa kuukaudessa. Silloin kulutuksessa ei ehkä ole merkittävää fysiologista vaikutusta. Joka tapauksessa, tämäkin erittäin laaja ja paljon voimavaroja vaatinut tutkimus osoittaa vääjäämättömästi, että täysraittiudella pärjää elämässä paremmin!

Lähde:
Yao XI, Ni MY, Cheung F, Wu JT, Schooling CM, Leung GM, Pang H. Change in moderate alcohol consumption and quality of life: evidence from 2 population-based cohorts. CMAJ. 2019 Jul 8;191(27):E753-E760. doi: 10.1503/cmaj.181583.

Teksti: professori Martti Vastamäki Kuvitus: Janne Valkeapää

Monien mielipiteiden kannabis

Kannabiksesta ja sen laillistamisesta käyty keskustelu on kirjavaa. Eri osapuolten mielipiteitä kuunnellessa miettii, puhutaanko tässä samasta päihdeaineesta lainkaan, niin erilaisen … Jatka lukemista Monien mielipiteiden kannabis

Monilla sekä päihteen kannattajilla että vastustajilla on vääriä ja kyseenalaisia uskomuksia.

Kannabiksesta ja sen laillistamisesta käyty keskustelu on kirjavaa. Eri osapuolten mielipiteitä kuunnellessa miettii, puhutaanko tässä samasta päihdeaineesta lainkaan, niin erilaisen kuvan eri tahot aiheesta antavat.

Olen ollut suunnittelemassa yläkouluikäisille tarkoitettua Ajattele itse! -päihdekasvatusmateriaalia ja sen puitteissa tutustunut myös kannabikseen liittyviin moninaisiin käsityksiin. Esimerkiksi tällaisiin:

– Jo ensikerta voi aiheuttaa ihan hyvin psykoosin tai riippuvuuden.

Näin aloitti mielipiteensä eräs kannabista anonyymissä nettikyselyssämme kommentoineista. Käsitys äärimmäisistä ja jo ensikokeilusta varsin todennäköisesti syntyvistä kannabiksen haitoista ovat perua menneiden vuosikymmenten valistuksesta. Huumeiden, myös kannabiksen, kerrottin todennäkköisesti pilaavan loppuelämän jo ensikokeilusta.

Vastaliikkeenä tähän valistajien ilmeiseen ylilyöntiin syntyi ”kannabisuskovaisten ideologia”, joka elää ja voi paksusti pienessä kannabista käyttävien alakulttuurissa. Siinä aineen käyttöön liittyvä välittömän mielihyvän kokemus yhdistetään joukkoon erilaisista lähteistä kaivettuja kannabiksen hyödyistä kertovia tutkimustietoja sekä ainetta ylistävään filosofiaan. Tässä muutamia otteita edellä mainitun nettikyselyn vastauksista:

– Kannabiksen käytön lisääntyessä, psykoosit ovat jopa vähentyneet. Ihmiset ovat oletuksena psykoosissa, kun aletaan tätä termiä käyttämään oikein. Kannabiksen avulla tiedostetaan oma psykoosi, ja [kannabiksen] kieltolaki tuhoaa tämän ajattelun, jolloin ihmisestä saattaa tulla ilmi psykoottista ajattelua.

– Ainoa mikä altistaa ahdistukselle ja masennukselle ovat ne ihmiset ketkä tuomitsevan kannabista polttavan henkilön.

Saimme suorastaan näiden kaltaisten kirjoitusten vyöryn pyydettyämme kommentteja eräältä kannabiksen laillistamista kannattavien nettifoorumilta.

Kannabiksen käytöstä voi tutkitusti saada myös joitakin hyötyjä. Ongelmaksi muodostuu se, että kiihkeimmät päihteen kannattajat näyttävät poimivan tutkimuksista lähes yksinomaan ne myönteiset puolet ja tyrmäävät havaitut haitat propagandana ja pelotteluna. Laajoihin otoksiin perustuva tutkimustieto sivuutetaan vääränä myös viittaamalla omaan hyvin subjektiiviseen kokemukseen. Näin esimerkiksi kielletään ja vähätellään tutkimuksissa laajalti havaittuja kannabiksen mielenterveydelle haitallisia vaikutuksia ja puhutaan päihteestä jopa mielenterveyttä parantavana.

Suurin osa ihmisistä sijoittuu johonkin näiden kahden ääripään väliin. Toisaalta tiedetään, ettei kannabiksen kokeilu välttämättä johda välittömästi vakaviin ongelmiin. Toisaalta ymmärretään aineella olevan myös haittoja, etenkin enemmän käytettynä on myös vaikeita haittoja.

Entä sitten päivän polttava kysymys kannabiksen viihdekäytön laillistamisesta? Aihehan on näinä päivinä eduskunnassa.

Kuten olemme nähneet, alkoholin kieltolaki ei Suomessa ole toimiva ratkaisu, sillä aineella on jo kulttuurissa vahva jalansija. Jos alkoholi tulisi tänne uutena päihteenä, on selvää, että se olisi kannabiksen tavoin laiton päihde eli huume.

Mitä tulee kannabikseen, sen tapauksessa kieltävä laki vähentää tehokkaasti käyttöä ja käytön haittoja. Tämä nähtiin dramattisesti muun muassa Yhdysvaltojen Coloradon osavaltiossa, jossa kannabiksen laillistaminen 2012 johti käytön nopeaan lisääntymiseen ja räjähdysmäisesti kasvaviin päihdehaittoihin. (Katso esimerkiksi tämän lehden pääkirjoitus.)

Toisaalta ei kannabiksen kieltäminenkään ei ole ongelmatonta. Pelko rangaistuksesta ja rikosrekisteristä voi estää niiden avunsaamista, jotka ovat joutuneet kyseisen aineen kanssa ongelmiin tai joiden ongelmia, kuten syrjäytymistä, kannabis pahentaa.

Kuinka siis helpottaa avun saamista, mutta toisaalta välttää päihteen käytön ja haittojen lisääntyminen? Yksi ratkaisu voisi olla, että kannabiksen käyttäjä välttäisi rikosrekisterin hakeutumalla päihdeinterventioon. Siellä sitten rangaistuksen saamisen sijaan olisi mahdollisuus ohjata avun pariin.

Asiantuntijoilla lienee kattavaan tutkimustietoon perustuva näkemys tämän ja muiden ratkaisuehdotusten toimivuudesta. Toivotaan päättäjien kuuntelevat heitä herkällä korvalla!

Kohti valoisampaa huomista

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne-klinikka tuottaa hyviä tuloksia päihderiippuvuuden hoidossa.

Mistä hakea apua, kun päihteet vammauttavat elämää? Kuka auttaisi muuttamaan elämänsuunnan lopullisesti, jos riippuvuudet kahlitsevat ja vievät voimat? Avominne on eräs maamme tuloksellisimmista asiantuntijayrityksistä, joka tarjoaa hoitoa muun muassa päihde-, peli- ja läheisriippuvuuteen sekä riippuvaisten läheisille. Avominne Päihdeklinikoiden palveluihin kuuluvat myös työnohjaus ja koulutuspalvelut.

Avominnen toimintaperiaatteen mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Yrityksen toimitusjohtaja ja itsekin työnohjaaja ja kouluttaja Mika Arramies kertoo Avominnen olevan nykyaikainen päihde- ja muiden riippuvuuksien asiantuntijaorganisaatio ja 12 askeleen ammatillinen hoitopaikka.

– Avominnen hoito perustuu oppimisteoreettiseen käyttäytymismuutokseen, ei lääketieteeseen tai sosiaalihuoltoon. Me opetamme ihmistä ymmärtämään, mikä sairaus häntä vaivaa, ja autamme ihmistä luopumaan tarpeestaan päihteelle tai riippuvuudelleen ylipäänsä. Käsittelemme ohjauksessa sairauden tuottamat asiat ja autamme hoidettavaa pääsemään taas jaloilleen ja saamaan elämästään uudelleen kiinni, Arramies kuvaa.

Avominne on perustettu vuonna 2005 Tampereella. Taustalla oli huutava pula tehokkaalle päihdehoidolle. Nykyisin Avominnen toimipisteitä on Helsingissä, Kokkolassa, Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä ja Tampereella. Riihimäellä ja Oulussa voi käydä perinteisen 28 vuorokauden laitosmaisen hoidon. Kaikissa toimipisteissä voi käydä avohoidossa ja useimmissa on saatavissa iltaisin hoitoa, mikä sopii esimerkiksi työssäkäyville. Kaikkien toimipaikkojen iltaryhmissä käyvistä on noin 90 % työelämässä olevia.

Tuloksellista päihdetyötä

– Avominnen hoidettavista noin 75 % pääsee takaisin elämään ilman retkahduksia. Tulokset ovat erittäin hyviä. Kaikkiaan noin 80–90 % hoidoissamme olleista saavuttaa jollakin aikavälillä raittiuden. Vertailuna on todettava, että noin 90 % päihderiippuvaisista kuolee sairauteensa, toimitusjohtaja toteaa.

Avominnen perustaja Mika Arramies raitistui Minnesota-mallilla marraskuussa vuonna 2000. Ratkaisevaa muutoksessa oli kokemus siitä, että pystyy selviytymään elämässä eteenpäin, kunhan on raitis. Raitistuttuaan hän opiskeli holistiselta kannalta päihderiippuvuussairauksista ja vaikuttavista hoitometodeista. Edessä oli kuitenkin kivinen tie riippuvuushoitojen edistämisessä.

– Olisin halunnut kuulla aikaisemmin totuuden sairaudestani, jotta olisin voinut todeta tilani avoimesti ja saada siihen asian muuttavaa hoitoa. Päihderiippuvaisille pitää tarjota apua jo siinä vaiheessa, kun he ovat vielä työelämässä. Silloin, kun on vielä ammatti ja perhe tallella. Muutos lähtee sen toteamisesta, että olen päihderiippuvainen, mutta ensin on tiedettävä, mitä se tarkoittaa, Arramies linjaa.

Minnesota-malli kehitettiin kolmessa psykiatrisessa sairaalassa 1940-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Sen metodiikkaan otettiin työkaluja mm. AA:sta (eng. Alcoholics Anonymous). Metodiikassa erityisen ratkaisevaa on vertaisapu ja kokemusasiantuntijuus ammattilaisuuden rinnalla sekä se, että päihderiippuvuus on oma alkuperäinen sairautensa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952 ja nykyisin alkoholismi on ICD-10-tautiluokitteinen sairaus.

Suomenkin sosiaalipalvelujen ja -huollon historiassa alkoholistien hoito aloitettiin ns. rappioalkoholistien hoitamisesta ainoana alkoholismin aiheuttamien oireiden hoitomuotona. Vuosikymmenien ajan keskityttiin vain siihen ja sen vuoksi työelämässä yhä sinnittelevät alkoholiongelmaiset ja heidän perheensä jäivät huomioimatta ja hoitamatta. Heidän osaltaan hoidettiin korkeintaan sairaudesta aiheutuneita sosiaalisia oireita, ei sairauden todellisia syitä.

Lääkärit olivat Avominnen suurin yksittäinen ammattikuntakohtainen asiakasryhmä vuonna 2013. Päihdeongelma ei siten ole pohjimmiltaan lääketieteellinen ongelma, vaikka edetessään se sellaiseksi muuttuu, kun mukaan tulee uusia liitännäissairauksia.

– Alkoholismi on sairaus, joka oirehtii voimakkaasti mielen tasolla. Pelkkä psykiatrinen hoito ei kuitenkaan ole tehokasta päihderiippuvuuden hoidossa. Jotta päihteistä päästäisiin eroon, hoidon pitää olla myös päihteetöntä ja sen tulee ottaa ihminen kokonaisvaltaisesti huomioon, Arramies toteaa.

– Perimäalttius vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin päihderiippuvuuden syntyyn. Eli perimme edeltäviltä polvilta valmiita mielihyväratoja ja hermostollisia järjestelmiä, jotka ovat valmiiksi ehdollistuneet päihteille. Kun käytämme ensimmäisiä kertoja päihteitä, päihde ei toimikaan kuin keskushermostomyrkky, vaan se tulee sinne kuin kotiin, koetaan aineeseen rakastumisen kokemus ja jäädään päihteeseen tunnetasolla koukkuun. Sen jälkeen hyvien vanhempienkin neuvot, kuten jätä pois se rakas, kaikuu kuuroille korville ja sairaus alkaa etenemään.

– Meillä Avominnessa hoitohenkilökunnalla pitää olla takanaan omakohtainen toipumiskokemus ja hoidot käytynä sekä hoitotyöhön edellytettävät Valviran ammatilliset pätevyydet. Näiden lisäksi jokainen käy läpi Avominnen oman koulutuksen, joka on tärkein tulosta tehtäessä. Pelkkä ammatillisuus tai kokemuksellisuus ei riitä vaikuttaviin hoitotuloksiin, Arramies kertoo.

Määrätietoisia askelia

Avominne käyttää päihdetyössään omaa 12 askeleen metodiikkaa ja hoitomallit ovat tiukan strukturoituja. Taustalla on 12 askeleen -ohjelma, joka on luovuttamisen ohjelma. Siinä luovutetaan kamppailuista, joita ei voi voittaa.

– Riippuvuussairauden pohjimmainen tarkoitus on tappaa ihminen ja se saa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti. Silloin on välttämätöntä, että hoidetaan tehokkaasti sairauden syyt, eikä vain oireita. Sairauden takana oleva ihminen täytyy löytää uudelleen. Avominnen metodiikka ja hoito rakentuvatkin tietoon perustuvaan oppimismekaniikkaan. Opetamme tuntemaan sairauden ja käsittelemään sen vaikutuksia elämään. Annamme myös työkaluja, joilla autettava kykenee hoitamaan itseään päivittäin tässä sairaudessa, toimitusjohtaja kertoo.

Riippuvuussairaudet vaivaavat kaikista eniten työikäistä väestöämme. Niihin liittyy vahva defenssirakenne, jolloin riippuvainen on viimeinen, joka myöntää sairautensa. Valheellisesta maailmankuvasta tullaan hoitoon, siksi Avominnen hoidossa ”saa valehdella” tilastaan ensimmäisen viikon. Vasta vähitellen autettava näkee todellisuuden, jonka läheiset ovat nähneet jo pitkän aikaa. Silloin tapahtuu päihdepsykoosista herääminen arkitodellisuuteen.

– Emme ole päihteiden vihaajia, vaan sairauden hoitajia. Päihde ei ole itsessään ongelma, vaan päihderiippuvuussairauden aiheuttamat ongelmat. Toimimme kylmän kliinisesti sairauden hoidossa. Hoidamme sairauden ja otamme kantaa siihen, mitä ongelmia päihteet hoidettavan elämässä ja lähipiirissä aiheuttavat, auttamistyön pitkänlinjan ammattilainen summaa.

Avominnen strukturoitu hoitomalli on 28 vuorokautta intensiivihoidossa tai 5–6 viikkoa avohoidossa. Malli toteutetaan kaikkien hoitoon osallistuvien kanssa. Intensiivisen perushoidon jälkeen alkaa 11 kuukautta kestävä jatkohoito, jonka aikana toipuva käy hoitokäynnillä kerran viikossa.

– Vaikka olisi maailman paras neljän viikon hoitojakso, niin se ei pidä raittiina, koska raitistumiseen tarvitaan tarpeeksi pitkä hoitojakso. Lisäksi on tärkeää, että hoidettavan läheiset otetaan mukaan hoitoprosessiin, koska päihderiippuvuus on perhesairaus. Siksi perheestä on muodostettava yhteinen yksikkö, joka yhdessä toipuu sairaudesta. Ja vaikka hoidettava asuisikin yksin, on perhe siitä huolimatta tärkeä tuki toipumisessa, Arramies muistuttaa.

Laatua ja tuloksia

Avominnessa on käytössä laadunseuranta, jolla yritys varmistaa onnistuneet hoitotulokset ja tyytyväiset asiakkaat omaisineen sekä myös sen, että henkilökunta viihtyy työssään. Tulokset tehdään henkilökunnan ammattitaidon ja motivaation tuloksena. Organisaation tehtävänä on antaa työntekijöille tuloksekas metodiikka, jota he käyttävät. Kaikkiaan yrityksen tavoitteena on eettinen, moraalinen ja taloudellinen hyvinvointi kaikille osapuolille.

– Päihteettömyys on päihderiippuvaisen elämänlaadun paranemisen kannalta ensimmäinen ja tärkein asia. Hoidon lähtökohta onkin se, että ihminen saa tietoa ja terapiaa raittiina, ei päihteissä. Päihteistä pidättäytyminen ja elämänlaadun parantaminen onnistuvat parhaiten hoidoissa, joissa ymmärretään sairauden luonne. Sitten hoidon jälkeen pääsee toteuttamaan sitä mitä on aikaisemmin halunnut – nyt ilman päihderiippuvuuden ja päihteiden taakkaa, Arramies kertoo.

Avominne tarjoaa myös työnohjauspalveluja. Niissä keskitytään dialogin avulla työn ja itsensä johtamiseen sekä työhön liittyviin ihmisten välisiin suhteisiin. Suomessa tyyppilisin päihderiippuvainen on työelämässä mukana oleva perheen isä tai äiti. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen syyskuussa 2018 julkaisema Näin Suomi juo -raportti osoittaa, että suurin osa nykyisin päihteisiin kuolleista oli 15 vuotta aiemmin olleet tavallisia työssäkäyviä kansalaisia.

– Juuri siksi päihdeongelmaan, kuten alkoholismiin, tulee puuttua silloin, kun vielä voidaan auttaa. Suurin ”päihdeongelma” mielestäni on nyt päihderiippuvaisten lasten ja nuorten vanhempien tuska ja hätä, kun oma lapsi on kuolemassa päihteisiin, eikä oikeaa ja riittävää hoitoa löydy. Tehokkaita hoitomuotoja tarvitaan siksi kipeästi. Leikkaukseenkin mennään sinne, missä operaatio tuottaa ennemmin 50 % tuloksen kuin 5 %:n. Miksei näin tapahdu päihdehoidossa?, Arramies kysyy.

– Autan päättäjiä ja vastuullisissa asemissa olevia ymmärtämään tuloksellisen päihderiippuvuuden hoidon merkityksen. Olen vienyt hoitoperiaatteita ja -ajattelua eteenpäin jo reilut 17 vuotta. Ajan voimakkaasti valinnanvapautta päihdehoitojärjestelmään sen saamiseksi mahdollisimman tehokkaaksi. Ihmisten tulee saada valita itselleen paras hoitopaikka, haastateltava kertoo.

Terve ja tasapainoinen raittius

Arramies näkee raittiuden saavan tulevaisuudessa uutta arvostusta.
– Todellinen raittius ei ole kuivaa humalaa, siis hampaat irvessä elämistä ja sairauden sisällä kärvistelyä, jolloin ollaan yleensä vaikeampia ihmisiä kuin päihteitä käyttäessä. Kun me puhumme raittiudesta, puhumme uudesta elämästä, tarpeen katoamisesta päihteeseen nähden. Henkinen raittius on sitä, että elämänlaadun pitää muuttua 180 astetta uuteen suuntaan. Raittius on silloin elämän takaisin saamista, Arramies toteaa.

Hänen mukaansa raittiustoiminnassa ja ehkäisevässä päihdetyössä tulisi kuunnella herkemmällä korvalla korjaavaa työtä.

– Jos ei ymmärretä sairautta, raittius liitetään helposti vain päihteettömyyteen. Tavoitteena tulee olla ihminen, joka elää itsensä ja läheistensä kanssa tasapainoista elämää. Siksi päihderiippuvaisella ei ole vaihtoehtoina kuin raittius tai kuolema. Viime kädessä muuta valintaa päihteiden kohdalla ei ole. Sairaus, eikä raittiuskaan, ole häpeä, vaan ainoastaan sairauden tuottamat asiat.

Teksti: Marko Kailasmaa Kuva: Mika Arramies

Hiljaisuuden kahleissa

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Silja kertoo, että häntä on haukuttu puhumattomuuden vuoksi. Harva ymmärtää, mistä mutismissa on kyse.

Mutismi eli puhumattomuus on yleensä heikosti tunnettu asia. Se on tavallisimmin lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jonka ydinoireisiin kuuluvat puhumisen vaikeudet tietyissä ympäristöissä tai tietyille ihmisille (selektiivinen mutismi), sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus sekä tunnesäätelyn haasteet.

Mutismi alkaa yleisimmin lapsen ollessa alle kouluikäinen, ja koska lapsi yleensä puhuu kotona normaalisti, sen alkamista ei välttämättä huomata heti. Selektiivisen mutismin omaava lapsi saattaa puhua päiväkodissa ja koulussa esimerkiksi kavereilleen, mutta ei lainkaan aikuisille tai on kodin ulkopuolella täysin puhumaton. Mutismia esiintyy tytöillä hieman enemmän kuin pojilla. Valikoivan puhumattomuuden syyt ovat moninaiset ja siihen liittyvät riskitekijät voivat olla muun muassa perinnöllisyys, ympäristö, lapsen temperamenttipiirteet ja kehitykselliset tekijät.

Teemu Lämsä ja Ritva Erkolahti julkaisivat Valikoiva puhumattomuus – haasteena lapsen vaikeneminen -katsauksen lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissa vuonna 2013. Näiden lääketieteen asiantuntijoiden mukaan selektiivisen mutismin (F94.0) diagnostisissa kriteereissä edellytetään, että lapsen puheen tuottaminen ja ymmärtäminen eivät poikkea merkittävästi iänmukaisesta keskiarvosta. Diagnoosi voidaan tehdä, jos kielelliset kyvyt riittävät tavanomaiseen vuorovaikutukseen, mutta potilaalla vallitsee selvä epäsuhta kielen käytössä erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä. Diagnoosin edellytyksenä on lisäksi, ettei samanaikaisesti ole diagnosoitavissa laaja-alaista kehityshäiriötä (F84), ja että häiriö on kestänyt yli kuukauden, eikä ole selitettävissä elämänmuutoksella, kuten koulunaloituksella tai muuttamisella vieraskieliseen maahan.

Mutismin monet kasvot

Koska valikoiva puhumattomuus on yksi ahdistuneisuushäiriön muoto eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriö, kuntoutumisen haasteet ovat moniulotteisia eikä Suomessa ole mutismiin vakiohoitoa. Mutismin kuntoutuksessa käytetään etupäässä eri terapioita, kuten leikki-, taide-, musiikki-, ryhmä-, puhe- ja kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa. Tarpeen vaatiessa kokeillaan ahdistuksen estoon muun kuntoutuksen yhteydessä lääkehoitona serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI) sekä MAO-estäjiä (monoamine oxidase inhibitor).

Yleisin hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan. Lupaavimmiksi hoitomuodoiksi voidaan lukea toiminnan kautta tapahtuvat terapiat sekä käyttäytymisterapian avulla luodut uudet toimintamallit ja -tavat. Päämääränä selektiivisen mutismin kuntoutuksessa on ahdistuksen kontrollointi sekä itseluottamuksen vahvistaminen ja itsetunnon kohentaminen.

Mutismin tunnistaminen ja sen diagnosoiminen saattaa olla erittäin haastavaa terveydenhoitohenkilökunnalle erityisesti silloin, kun lapsi tai nuori oireilee puhumattomuuden ohella psyykkisesti haastavasti. Lapsen tai nuoren vanhemman kuuleminen onkin erittäin tärkeää virheellisten tulkintojen estämiseksi. Joissakin tilanteissa mutismi on tulkittu virheellisesti ja sen seurauksena kyseisen piirteen omaava lapsi on jopa sijoitettu kodin ulkopuolelle tai otettu psykiatriseen hoitoon ilman vanhempien suostumusta.

Virheellisiä tulkintoja

Valikoivasti puhumaton lapsi pelkää tietyissä tilanteissa puhumista samaan tapaan kuin esimerkiksi vesipelosta kärsivä uimista ja pyrkii välttämään puhumistilanteen hänessä herättämää ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita eri tavoin. Puhumaton lapsi saattaa vaikuttaa ulkopuolisen mielestä ilmeettömältä tai jähmettyneeltä, minkä seurauksena lapsen olemus voidaan tulkita virheellisesti muun muassa uhmakkuudeksi. Tilanne saattaa purkautua lapsen ahdistuksena ja ärtyisyytenä kotona, jos hän joutuu jatkuvasti kyseisiin tilanteisiin tai kiusatuksi puhumattomuutensa vuoksi.

Eräs äiti Pohjois-Suomen alueelta kertoo hänen lapsensa alkaneen oirehtia psyykkisesti jatkuvan koulukiusaamisen johdosta.

– Lapseni on aina ollut kotona iloinen ja eläväinen sekä menestynyt koulussa arvosanallisesti hyvin. Hän on kuitenkin hyvin voimakkaasti valikoivasti puhuva eli ei puhu lainkaan kodin ulkopuolella. Tämä johti vuosien saatossa tilanteeseen, jossa hakiessani apua hänen oireiluunsa, puhumattomuus tulkittiin väärin ja hän päätyi kuukausien tutkimusrumban ja ymmärtämättömyyden seurauksena satojen kilometrien päähän sijoitukseen. Lastani tutkivat henkilöt eivät osanneet useiden eri oireiden vuoksi hoitaa ja tulkita häntä oikein, joten eri lääkitykset ja jatkuva puhumaan painostaminen eri tilanteissa ajoivat häntä yhä syvemmälle ahdistukseen.

– Pahimmassa vaiheessa lapseni erotettiin meistä muista useammaksi viikoksi usean sadan kilometrin päähän, ja hän sai siellä autismidiagnoosin ahdistuneisuuden ja puhumattomuuden vuoksi. Tällä hetkellä lapseni asuu kotona, mutta on erittäin traumatisoitunut kokemuksistaan, eikä kykene jatko-opiskelemaan tai työelämään, nainen kertoo perheensä järkyttävistä kokemuksista.

Mutismiyhdistykselle kova tarve

Pohjois-Pohjanmaalla asuva 14-vuotias Silja (nimi muutettu) lopetti puhumisen kodin ulkopuolisille aikuisille ollessaan viisivuotias. Kotona Silja puhui monen muun mutistin tapaan normaalisti, mutta yhtäkkinen muutos puhumisessa tuli esiin päiväkodin kautta.

Äiti Marika (nimi muutettu) kertoo tytön puhumattomuuden tuoneen koulunkäyntiin haasteita, mutta opettajan tuella asiat ovat kuitenkin edenneet hyvin. Kolmannella luokalla häiriön virallinen diagnosointi oli tarpeen, sillä perhe koki tarvitsevansa enemmän tukea ongelmaan. Siljan valikoiva puhumattomuus alkoi vaikuttaa hiljalleen kaverisuhteisiin ja harrastuksiin.

– Silja puhuu tällä hetkellä ainoastaan lähimmille perheenjäsenille, ystävilleen sekä muutamalle ystävän vanhemmalle. Hän on erittäin iloinen ja huumorintajuinen nuori nainen, jonka puheentuotto tutuille on monipuolista ja runsasta, mutta silti hän vaikenee täysin kodin ulkopuolisten henkilöiden läsnä ollessa. Mutismi ei kuitenkaan vaikuta tytön eläväisyyteen, sillä hän liikkuu mielellään ja pitää hauskaa vapautuneesti ja äänekkäästi muun muassa vesipuistoissa ja huvipuistoissa, Siljan äiti kuvailee.

Silja itse kertoo äitinsä kautta, että hänen puhumattomuutensa lähinnä ihmetyttää ulkopuolisia, mutta varsinaista kiusaamista yksittäisiä haukkumisia lukuun ottamatta hän ei ole erityisemmin kokenut. Marika-äiti kertoo, että valikoivaan puhumattomuuteen diagnosoidut lapset ovat useimmiten vaativia itseään kohtaan, fiksuja, tunnollisia ja jopa perfektionismiin taipuvia persoonia. Lisäksi he ovat herkkiä ja havainnoivat ympäristöään tarkasti, jolloin he myös aistivat heihin kohdistuvat odotukset ja paineen herkästi. Tämän vuoksi he kokevat paljon epäonnistumista ja huonommuutta puhumattomuuden seurauksena.

– Mutismi vaikuttaa koulunkäyntiin paljon, sillä mutistit viittaavat harvoin, puhuvat vähän tai eivät lainkaan esimerkiksi pari- ja ryhmätehtävien aikana. He myös välttävät avun pyytämistä, jolloin he helposti alisuoriutuvat koulussa. Tämän vuoksi opettajien täytyisikin olla herkkiä havainnoimaan heitä, jotta onnistumisen kierre saataisiin alulle. Tämä ei valitettavasti ole opettajille helppoa suurten ryhmäkokojen ja useiden tukea tarvitsevien keskellä, Marika sanoo kuitenkin ymmärtäväisesti.

Hän jatkaa, että mutismia pitäisi tuoda huomattavasti voimakkaammin esille esimerkiksi oman yhdistystoiminnan kautta, jotta mutismi ymmärrettäisiin omana erillisenä häiriönään opetus- ja kasvatusalalla sekä sosiaalialalla ja terveydenhuollossa. Yhdistystoiminnan kautta myös avun saaminen tai sen löytäminen voisivat olla helpompaa.

– Vaikka mutismista ei puhuta yleisesti, se koskettaa noin paria prosenttia väestöstä. Selektiivisen mutismin yleisyys on siis Suomessa samaa luokkaa kuin esimerkiksi keliakian, hän huomauttaa totisena.

Mutismi aikuisena

Koska valikoiva puhumattomuus jää pois yleensä aikuisiän kynnyksellä, yli 18-vuotiaista mutisteista ei löydy juurikaan tietoa. Mutismin ennusteen arvioiminen on myös vaikeaa, koska pitkiä seurantatutkimuksia valikoivasti puhumattomista lapsista on vähän ja ne päättyvät usein ennen kuin tutkitut ovat täyttäneet 18 vuotta.

Etelä-Suomessa asuva Noora, 22, kertoo saaneensa diagnoosin vasta täysi-ikäiseksi tultuaan reilun viiden vuoden viiveellä.

– Itselläni mutismi ilmenee puhumattomuutena kodin ulkopuolella ja puhun pääsääntöisesti koulutunneilla ainoastaan avustajalleni. Puhumattomuuteni ei ole ongelma kavereilleni, eikä luokkatovereilleni, mutta sen sijaan se tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä opettajille ja osalle isovanhemmistani. Mutismini astui kehiin koulukiusaamisen ja vaikeiden elämäntilanteiden seurauksena. Sanat eivät vain enää tulleet.

– Toki elämä on haasteellista ilman puhetta, mutta onneksi teknologia on kehittynyt, ja nykyään voi soittaa myös netin kautta. Myös hätänumeroon voi laittaa tarpeen vaatiessa tekstiviestin, kunhan rekisteröityy ensin kyseisen palvelun käyttäjäksi. Mutismi ei haittaa minua siis opiskeluissa, koska minulla on henkilökohtainen avustaja, mutta muissa vuorovaikutussuhteissa se on melkoinen haaste. Lääkärissä käydessäni saan käyttää potilaslain mukaista tulkkia. Onneksi monet asiat voi tänä päivänä hoitaa netissä ja kännykkää voi hyvin käyttää kommunikoinnin apuvälineenä, positiivinen ja huumorilla varustettu Noora tuumailee.

Noora jatkaa, että on yrittänyt tuoda selektiivistä puhumattomuutta esille muun muassa pitämällä koulussa Powerpoint-esitelmän mutismista ja kirjoittamalla blogia nimellä Hiljaisuuden Vankina.

– Haastavinta puhumattomuudessa on tietenkin puhumattomuus ja se, että tarvitsen koulussa apua koko ajan. Positiivista tässä on se, että olen tämän takia oppinut viittomaan jonkin verran. Kokemuksieni perusteella mutismista puhutaan todellakin liian vähän ja tästä tulisi viedä tietoa erityisesti päiväkoteihin ja kouluihin samalla tavalla kuin esimerkiksi tietoa diabeteksesta, hän kertoo sähköpostin välityksellä.

Teksti: Minna Korva-Perämäki

Tunteiden kohtaamisesta pää selvänä

– Koin varhaislapsuudessani ison trauman, kun isäni yritti perhesurmaa ja olin sen seurauksena teho-osastolla. …

Maiju Palin ei enää turruta tunteitaan päihteillä. Kuva: Ulla Hukka

– Koin varhaislapsuudessani ison trauman, kun isäni yritti perhesurmaa ja olin sen seurauksena teho-osastolla. Isäni löi minua ruuvimeisselillä rintakehään monta kertaa. Henkeni oli lähellä mennä. Tuo tapahtuma on vaikuttanut minuun suuresti ja nuorempana pakenin tapahtuman aiheuttamaa henkistä tuskaa päihteisiin, kertoo Maiju Palin, 35.

– Perheelläni on tänäkin vuonna raitis joulu. Vaikka aiemmin joinkin paljon, alkoholi ei koskaan kuulunut varsinaisesti jouluuni. Joulu on minulle pyhä ja varsinkin nyt kun on lapsia, ei tulisi mieleenikään juoda jouluna, Palin kertoo.

Hän on ollut raittiina nyt 10 vuotta. Aiemmin alkoholi kuului olennaisesti arkipäivään.

– En liiemmin sammunut minnekään, enkä menettänyt juurikaan muistiani. Alkoholi oli kuitenkin minulle ongelma. Join monta kertaa viikossa ja välillä parikin viikkoa putkeen. Olo oli silloin todella huono ja kasvot pöhöttyivät. Kerran tällaisen putken jälkeen nenäni vuosi jatkuvasti verta. Yleiskunto meni huonoon jamaan. Ihmisen pitää kuitenkin itse herätä huolehtimaan itsestään, kukaan muu ei sitä voi toisen puolesta valitettavasti tehdä. Onneksi itse heräsin.

– Minulla oli kavereina lahjakkaita ihmisiä, jotka kaikki käyttivät alkoholia kuten minäkin, jokainen omista syistään. Tuli hetki, kun en halunnut enää itse tehdä niin. 25-vuotiaana päätin tietoisesti muuttaa elämäni ja kohdata kaiken sen tuskan, minkä alkoholilla yritin painaa alas. Vanha elämä jäi taakse ja rupesin luomaan uutta todellisuutta.

– Olen käynyt paljon erilaisissa terapioissa puhumassa tapahtuneesta. Trauman kokenut ihminen pyrkii varmasti lopun elämäänsä käsittelemään tapahtunutta niin kuin minäkin. En tunne ketään, joka olisi kokenut samanlaista kohtaloa kuin perheeni, joten siksi on ollut vaikea saada vertaistukea asiaan, mutta olen löytänyt omat keinoni selviytyä ja käsitellä asiaa.

– Olen saanut tukea muun muassa erilaisia vaihtoehtohoitoja tarjoavilta ammattitaitoisilta terapeuteilta. Kävin neljä vuotta myös psykoterapiassa. Olen hyväksynyt tapahtuneen ja käynyt syvältä läpi asioita itsessäni. Tietyt tilanteet nostavat edelleen pintaan kipeitä olotiloja, mutta en enää halua paeta niitä, vaan kohdata ne ja kasvaa. En usko, että saamme täältä muuta mukaamme kuin sielumme kehityksen, joten olen halunnut kääntää kaiken kokemani voimakseni.

Voimaa tärkeästä yhteyden tunteesta

– Olen antanut tapahtuneen anteeksi, mutta isäsuhteeseen liittyviä asioita käyn varmasti vielä jonkin aikaakin läpi. Ymmärrän, että jokainen tekee parhaansa, enkä pidä isääni pahana ihmisenä. Jokaisen teon takana on usein hyvin inhimilliset syyt, niin järkyttäviltä kuin asiat saattavatkin teon perusteella vaikuttaa.

– Olen saanut ison trauman, mutta koen sen myös lahjana. En koskaan muuten olisi varmasti päässyt tutustumaan ihmisyyteen näin syvällisesti kuin tapahtuneen vuoksi olen joutunut tekemään.

Palin kokee, että suurin voimavara hänelle toipumisessa on ollut rehelliseksi ja näkyväksi tuleminen, sekä itselleen että muille. Hän on kirjoittanut reilut kaksi vuotta Kultainen sulka -blogiaan.

– Aloitin blogin, koska kirjoittaminen on aina ollut suuri intohimoni. Halusin luoda kanavan kirjoitusteni jakamiselle. En olisi voinut kuvitella sitä, kuinka moni muukin sitä kautta saa voimaantumista. Saan paljon palautetta siitä, kuinka paljon kirjoitukseni ovat auttaneet muita.

– Toipumiseni on siis vastavuoroista. Kirjoitan ennen kaikkea itseäni varten, mutta koen merkityksellisyyttä siitä, että se antaa paljon myös muille. Sitä kautta olen itsekin saanut vertaistukea, kun ihmiset jakavat omia vaikeita kokemuksiaan minulle.

– Viesteistä tulee sellainen yhteisöllinen olo, että toivumme tässä yhdessä. Yhteyden tunne muihin on tärkeää, ja luulen, että sen tunteen puuttuminen olikin suurin syy juomiselle, Palin toteaa.

Katkaisin sukupolvien välisen taakkasiirtymän

– Uskon, että monien addiktioiden takana on tarve kokea yhteyttä, ja jos sitä ei muualta osaa hakea, niin moni hakee alkoholista apua parempaan yhteyteen muiden kanssa. Alkoholinkäytöllä on kuitenkin usein surulliset seuraukset. Juominen ei lopulta tyydytä syvintä kaipuutamme tulla näkyväksi ja rakastetuksi omana itsenämme, vaikka sitä sillä yleensä pohjimmiltaan haetaan.

– Pelkäsin pitkään perustaa perhettä. Luulin, etten halunnut lapsia, mutta jälkikäteen ajateltuani uskon sen olleen vain niin iso pelko, että kielsin asian itseltäni. Olen joutunut kohtaamaan itsessäni sen pelon, että mitä jos minulle käy samalla tavalla kuin isälleni.

– Eräs terapeuttini sanoi, että se oli se hetki, kun katkaisin sukupolvien välisen taakkasiirtymän. Sinä hetkenä tunsin vahvasti myös, että jokin painolasti tippui. Lakkasin uskomasta, että minussa on jotain vikaa. Sen jälkeen tiedostin selvästi, etten ole sama kuin se mitä minulle on tehty.

– Itse pyrin vanhempana kuuntelemaan lapseni tunteita. Mielestäni se on tärkein tehtävä, tukea, kannustaa ja hyväksyä lapseni juuri sellaisena kuin hän on.

– Olemme puhuneet kokemastani perheessäni. Minusta tehtiin haastattelu parisen vuotta sitten valtakunnalliseen mediaan ja halusimme silloin puhua bonuslapsille asian ikätason mukaisesti, etteivät he kuule sitä ensin jostain muualta. On järkyttävää kertoa jotain sellaista lapsille, mutta se on osa minun elämääni.

– Minun ja mieheni yhteinen lapsi on vasta alle 3-vuotias, joten hänelle asia ei ole ajankohtainen hetkeen. Pidän kuitenkin rehellisyyttä tärkeimpänä arvona. Uskon, että lapsi kasvaa totuuden päälle tasapainoisempana kuin yhdenkään valheen, vaikka valheella olisi kuinka hyvä tarkoitus.

– Yhdessä selviämme kaikesta toisiamme tukien, on mielestäni paras viesti, jonka voin lapselleni antaa. Elämään kuuluu myös käsittämättömiä ja järkyttäviä asioita, mutta toisiamme tukien ja kuunnellen kaikesta pääsee parhaiten yli.

Lapsille on tärkeää opettaa tunteiden kohtaamista ja käsittelyä

– Uskon, että moni juo, koska ei koe pärjäävänsä tunteidensa kanssa tai ei osaa toimia niiden kanssa. Ei meille ole opetettu tunteiden käsittelytaitoa. On iso työ opetella se aikuisena, mutta se on mahdollista ja hyvin palkitsevaa. Kun pääsee pois alkoholin pauloista, saa takaisin oman voimansa, Palin toteaa.

– Kun addiktio ei vie, voi olla itse oman elämänsä ohjaksissa. Se on paras palkinto kovasta henkisestä työskentelystä itsensä kanssa.

– Uskoakseni olen raittiina rennompi ja enemmän oma itseni. Uskallan olla oma itseni kokonaisuudessaan nyt ilman alkoholin turvaa. Ennen join esimerkiksi jännittämiseen. Nykyisin etsin muita keinoja selvittää tunteeni.

– Toivon voivani olla lapselleni se turvallinen ihminen, jonka kanssa ongelmat käydään läpi. Jos lapseni nuorena aikuisena kääntyy mieluummin minun tai jonkun muun turvallisen ihmisen puoleen kuin alkoholin, niin olen onnistunut tavoitteessani.

Maiju Palinin blogi löytyy osoitteesta kultainensulka.com.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Ulla Hukka

Kostea opiskelijakulttuuri kuivuu

Alkoholilla on ollut erityinen asema teekkarikulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa.

Alkoholilla on ollut erityinen asema teekkarikulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa.

Teekkarisauna 1990-luvun lopulla. Ihmettelin, mihin Hervanta-juomispelin vetäjä tarvitsi megafonia. Asia selvisi, kun palasin saunasta puoli tuntia myöhemmin. Pelaajat olivat jo tukevassa humalassa, juomia oli valunut rinnuksille ja meteli oli valtava.

Tuo ilta oli yksi monista, joita olen saanut viettää teekkareiden maailmassa. Vuosijuhlissa, saunailloissa, sitseillä, Lappeenrannan Saimaa-ilmiössä, salaseurojen takahuoneissa, RWBK:n treenikämpällä, akateemisen kyykän MM-kisoissa ja muualla teekkariuden kovassa ytimessä on aina ollut hauskaa. Toisaalta myös alkoholia on noissa porukoissa kulunut runsaasti.

Opiskelijat ovat perinteisesti ryhmäytyneet kosteissa illanvietoissa, sillä alkoholi alentaa estoja ja vähentää epävarmuutta, joka estää tutustumasta uusiin ihmisiin. Toisaalta alkoholi myös heikentää unen laatua ja krapulassa opiskelukyky on alentunut.

Teekkarikulttuurissa ja vappulehdissä alkoholilla on ollut erityinen rooli. Ei ole näyttöä siitä, että teekkarit joisivat muita opiskelijoita enemmän, mutta juomiseen liittyvät perinteet, laulut ja puitteet ovat komeampia. Niin sanotun Polyteknikkojen Raittiusseuran missiona on ollut vuodesta 1969 saakka raitistaa maailmaa tuhoamalla kaikki alkoholi itse juomalla.

Teekkaritapahtumista on vaikeaa löytää valokuvia, joissa ei näy oluttölkkejä tai kuohuviinipulloja. Ulkopuolisten silmissä monet muidenkin haalariasuisten opiskelijoiden humalaiset toilailut ovat menneet teekkareiden piikkiin.

Iloa myös viinatta

Alkoholi mielletään yhä osaksi teekkarielämää. Kun toissa vuonna television alkoholiaiheiseen teemailtaan tarvittiin koehenkilöitä juomaan viinaa, Ylestä otettiin ensimmäisenä yhteyttä Tampereen teekkareihin.

Puheluun vastasi TEKin nuorten valiokunnan nykyinen puheenjohtaja Tiina Mikkonen.

– Toimittaja ehdotti, että joisin kossua suorassa lähetyksessä. Luulin ensin, että kyseessä on vitsi. Myös muita teekkareita yritettiin saada mukaan. Ketään ei kiinnostanut, pidimme ehdotusta loukkaavana. Mielikuva teekkareista on vanhentunut, se tulee jostain edellisiltä vuosikymmeniltä, Mikkonen sanoo.

Pikakysely kampuksille paljastaa, että ylioppilaskunnat ja killat ovat heränneet asenteiden muutokseen. Fuksipassin voi suorittaa ilman alkoholia, ja killoilla on alkoholittomia tapahtumia, jopa sitseille myydään alkoholittomia illalliskortteja. Nyt ryhmäydytään esimerkiksi kokeilemalla yhdessä uutta liikuntalajia.

Räkäkänni meni muodista

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan opiskelijat käyttävät entistä vähemmän päihteitä. Alkoholin käyttö on vähentynyt etenkin miehillä.

Pian fuksitapahtumia kansoittavat kännykkä kädessä kasvaneet 2000-lukulaiset, jotka juovat vielä edellisiä ikäluokkia vähemmän.

Raittiiden korkeakouluopiskelijoiden osuus on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Yksi heistä on tamperelainen materiaalitekniikan opiskelija Mika Kiviluoma.

– Tyypillisin miljöö, jossa olen ollut mukana, on teekkarisauna. En muista, että minulta olisi koskaan suoraan kysytty siitä, etten juo. Jos asia on tullut muuten esille, en muista juurikaan joutuneeni perustelemaan valintaani. Muissa tapahtumissa, kuten Akateemisen kyykän MM-kisoissa ja wappuna, olen viime vuosina ollutkin valokuvaamassa, eikä kamera kädessä heiluvan teekkarin nollalinjaa ole kukaan koskaan ihmetellyt, Kiviluoma kertoo.

Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätion mukaan sosiaalista painetta alkoholinkäyttöön on edelleen. Joka seitsemäs opiskelija tiedostaa käyttäneensä ryhmäpaineen takia alkoholia enemmän kuin haluaisi.

– Tamperelaisessa fuksikasvatuksessa ollaan tarkkana siitä, että ketään ei painosteta juomaan. Tutorit ovat roolimalleja uusille opiskelijoille, sanoo Tiina Mikkonen.

– Tölkki kädessä on helpompaa olla, mutta se turvatölkki ei ole välttämättä omia kurssikavereita, vaan vanhempia tieteenharjoittajia varten. Edelliset sukupolvet ovat oppineet erilaiseen juomakulttuuriin.

Kun itse opiskelin 1990-luvulla, Tampereen teekkareiden Bommareissa oli jätesäkeillä vuorattu huone oksententelijoita varten.

– Ördääminen ei ole enää hyväksyttävää. Ei ole kiinnostusta eikä aikaa ryypätä, kun pitäisi saada tiukassa tavoiteajassa opinnot kasaan, Mikkonen sanoo.

Vain moukka kysyy, miksi et juo

Myös juomiseen liittyvä etiketti muuttuu. Otaniemen Polyteekkarimuseon johtaja Tiina Metso on kirjoittanut akateemisia käytösoppaita ja perehdyttänyt useita opiskelijasukupolvia akateemiseen tapakulttuuriin.

– 1800-luvulla maljat nostettiin vain tiukalla viinalla. Miksei nykyään voisi skoolata muullakin kuin alkoholilla? Ei ole mitään syytä jättää tapahtumien ulkopuolelle ihmistä joka ei juo. Vain moukka kysyy, ”miksi et juo?”, Metso toteaa.

 

Kirjoittaja Jussi Nousiainen on humanisti, jonka työ ja harrastukset ovat vieneet teekkareiden rientoihin. Artikkelia varten haastateltiin Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätion yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seiloa ja johtajaylilääkäri Jarmo Kantosta. Teksti on julkaistu TEK-verkkolehdessä 1.2.2018

Useimmat eivät tiedä alkoholin olevan ankara syövän aiheuttaja

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Harva yhdistää syöpäsairautensa alkoholin käyttöön. Mediakin yleensä vaikenee alkoholijuomien syöpäriskistä. Kiistattomasta tieteellisestä näytöstä huolimatta, alkoholialan strategiaan kuuluu pääsääntöisesti alkoholijuomien syöpäriskin kieltäminen.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Jos alkoholijuomat keksittäisiin tänä päivänä, laki tuskin sallisi niiden myymistä kaupoissa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi alkoholin käytön yhdeksi kymmenestä suurimmasta terveysriskistä maailmanlaajuisesti. Vaikka suuressa osassa maailmaa juodaan huomattavasti länsimaita vähemmän, alkoholin aiheuttama tautitaakka on 5.1 % kaikista maailman taudeista. Maailmanlaajuisesti alkoholi aiheuttaa vuosittain 3.3 miljoonaa kuolemaa eli 5.9 % kaikista kuolemista (1).

Alkoholin ja syövän yhteydestä esitettiin todisteita jo yli 100 vuotta sitten (2). Tieteellisesti kiistattomat todisteet saatiin viimeistään 1980-luvun lopulla. Viime vuosina on myös pystytty luotettavin tieteellisin ja tilastollisin keinoin selvittämään tarkkaan alkoholin osuutta syövän syntyyn eri syöpälajeissa. Alkoholi onkin yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä.

 

Suuri yleisö tuntee heikosti alkoholin ja syövän yhteyden

Alkoholin ja syövän yhteyttä ei Suomessa ole korostettu kovinkaan äänekkäästi ja sama on tilanne maailmalla. Asia tunnetaan huonosti kansalaisten keskuudessa, Yhdysvalloissa vain 39 % väestöstä tietää alkoholin voivan aiheuttaa syöpää, Euroopassa vain joka viides kansalainen tietää alkoholin ja syövän yhteydestä (4).

Näyttö alkoholin yhteydestä syöpään on kuitenkin vakuuttavaa. Ruokatorvisyövän ja paksusuolisyövän riski on alkoholin käyttäjällä moninkertainen ja riski kasvaa käytön lisääntyessä. Myös riski suun, nielun, kurkunpään ja peräsuolen syöpiin sekä rintasyöpään kasvavat alkoholia juodessa. Arviolta 5.8 % kaikista syöpäkuolemista on yhteydessä alkoholiin (5). Syöpäriski on annosriippuvainen eli suurissa määrissä tai usein juotuna alkoholi lisää riskiä eniten.

Kuvitus: Janne Valkeapää

Alkoholin syöpää aiheuttavat biologiset mekanismit ovat vielä osittain tuntemattomia (6). Juominen nostaa naisilla myös estrogeenin ja androgeenin määrää ja sen arvellaan olevan yhteydessä alkoholia käyttävien naisten rintasyöpäriskin kohoamisen kanssa (7). Keskeisintä kuitenkin lienee, että alkoholi tuottaa aineenvaihdunnassa asetaldehydia, joka on vahvasti syöpää aiheuttava. Asetaldehydi on luokiteltu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi eli samaan ryhmään kuin esimerkiksi asbesti.

Asetaldehydin karsinogeenisyys ihmisellä todennettiin vakuuttavasti aasialaisen geenimutaation avulla. Esimerkiksi japanilaiset kestävät huonosti alkoholia, koska heiltä puuttuu asetaldehydiä pilkkova entsyymi aldehydidehydrogenaasi tai sitä on vain vähän. Tällaisten ihmisten elimistön asetaldehydipitoisuudet nousevat alkoholijuomia käytettäessä korkeaksi ja riski sairastua yläruoansulatuskanavan syöpiin on jopa 12-kertainen verrattuna niihin, joilla geenimutaatiota ei ole (8, 9).

 

Vähäinenkin alkoholin käyttö lisää syöpäriskiä

Noin 27 % kaikista maailman syövistä ilmaantuu ruoansulatuskanavan alueelle. Niiden ennuste on huono lukuun ottamatta paksunsuolen syöpää. Vuonna 2013 tehty laaja meta-analyysi (10) selvitti alkoholin aiheuttamaa syöpäriskiä syöpään sairastuneilla. Myös käytetty alkoholin määrä otettiin huomioon. Tutkimukseen hyväksyttiin 572 artikkelia, jotka käsittelivät 486 538 syöpätapausta.

Verrattaessa runsaasti alkoholia käyttäviä raittiisiin ja vähän alkoholia käyttäviin havaittiin, että suun, nielun ja ruokatorven syövän saamisen riski on runsaasti alkoholia käyttävällä 5-kertainen verrattuna muihin. Samoin kurkunpääsyövän, maksasyövän, paksusuoli- ja peräsuolisyövän ja rintasyövän riski on kohonnut alkoholia käyttävillä, kuten näkyy oheisesta taulukosta.

Vähäisempi jatkuva alkoholin käyttö eli yksi annos (12 g) päivässä lisää myös suuontelon, nielun, ruokatorven ja rinnan syövän riskiä (11).

Toisaalta on myös viitteitä siitä, että vähäinen alkoholin käyttö näyttäisi jonkin verran suojaavan munuaisia syövältä (13,14). On kuitenkin syytä huomioida, että vähäinenkin alkoholin käyttö lisää eri syöpien riskiä monin verroin enemmän kuin vähentää.

Rintasyöpä on niin yleinen, että pienelläkin alkoholin käytön lisäämisellä voi olla suuri kansanterveydellinen merkitys (15).

 

Panimoala vaimentaa syöpätutkimuksen tuloksia

Kuvitus: Janne ValkeapääAlkoholiteollisuuden ja sen rahoittamien järjestöjen strategiaan kuuluu – selkeästä tutkimusnäytöstä huolimatta – alkoholin käytön syöpäriskin kiistäminen. Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi äskettäin mielenkiintoisen selvityksen siitä, miten alkoholiteollisuus ja sen sidosryhmät vaikuttavat muun muassa siihen, että alkoholin ja syövän yhteys jätetään huomioimatta (4).

Tutkijat selvittivät 27 alkoholiteollisuuden maailmanlaajuisesti merkittävän toimijan ja niiden rahoittamien sosiaalista näkökulmaa ja yhteiskuntasuhteita ylläpitävien järjestöjen julkaisemien alkoholia ja syöpää koskevien kirjoitusten ja nettisivujen sisältöä kvalitatiivisesti.

Näistä toimijoista 13 sivuutti kokonaan alkoholin käytöstä aiheutuneen syöpäriskin, kuten riskin rintasyöpään. 20 järjestöä sivuutti kirjoituksissaan kokonaan paksusuoli- ja peräsuolisyövät, joiden yhteydestä alkoholin käyttöön on myös vahvaa tutkimusnäyttöä. Viisi järjestöä kielsi kokonaan alkoholin ja syövän yhteyden ja 12 järjestöä esitti tutkimustensa ja selvittelyjensä tuloksena, että alkoholin aiheuttama syöpäriski koskee ainoastaan pientä, erittäin paljon juovaa vähemmistöä.

 

Juoman laadulla ei ole merkitystä

Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta ei ole merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä. Runsaasti alkoholia käyttävän riski saada syöpä on pahimmillaan viisinkertainen muihin verrattuna. Potilaskontakteissa lääkärin, sairaanhoitajan ja mm. sosiaalityöntekijän on syytä muistaa myös alkoholin mahdollinen osuus tapahtumassa ja ottaa asia puheeksi unohtamatta mainita myös lisääntyneestä syöpäriskistä.

 

Katso artikkeliin liittyvät lähteet seuraavalta sivulta. Kaikki kolme kirjoittajaa ovat lääkäreitä ja lääketieteen tohtoreita.

 

Teksti: Martti Vastamäki, Heidi Vastamäki, Väinämö Nikkanen Kuvitus: Janne Valkeapää

Nolo äiti ei pelota

Miks piti puhua siitä jauhelihasta kaupan kassalle, purnaa seitsemäsluokkalaiseni ja pyörittelee silmiään. Nolo äiti. Mutta minä hymyilen, sillä tiedän, mikä on pahempaa kuin nolo.

Miks piti puhua siitä jauhelihasta kaupan kassalle, purnaa seitsemäsluokkalaiseni ja pyörittelee silmiään. Nolo äiti. Mutta minä hymyilen, sillä tiedän, mikä on pahempaa kuin nolo.

Muistan sen illan selvästi. Isä makasi makuuhuoneessa lähes tajuttomana. Vaalea kuviotapetti oli repeytynyt rumasti siinä huoneessa, mummin virkkaama valkoinen sängynpeite lähes hipaisi patjaa, johon isä oli pissannut alleen jo monta viikkoa. Isällä oli päällään verkkopaita, vähän kuin Uuno Turhapurolla, samalla tavalla rikkikin. Jalassaan isällä oli melkein polviin valahtaneet valkoiset kalsarit, joissa oli se hassu etumusluukku, jota ei ollut käytetty siihen tarkoitukseen.

Ruskeat, läpikuultavat verhot olivat olleet ikkunoiden edessä niin kauan, etten muistanut, miltä huone näytti valoisana. Se ei ollut normaali vanhempien makuuhuone, ja tiesin sen jo ihan pienestä.

Isä makasi kuitenkin tällä kertaa jotenkin liian liikkumattomana. Äitini tutki huoneessa olevan vanhan kirjoituspöydän laatikot, joista löysi paljon lääkkeitä. Oli syytä tilata ambulanssi. Kuulin, miten äiti puhui puhelimessa, että älkää tulko pillit ulvoen, etteivät naapurit kuule ja näe. Tulivat silti, ja minä juoksin viereiseen huoneeseen seuraamaan tilannetta. Seisoin ikkunassa ja katsoin äidin makuuhuoneen verhojen lomasta, miten ambulanssi tuli alarappumme kohdalle.

Viereen kerääntyivät kaikki naapurin lapset, joista useimmat olivat luokallani. Valahdin kalpeaksi ja mietin, miten seuraavasta koulupäivästä selvitään. Entä jos Janne, luokan ilkein poika, sanoo jotain ääneen?

Minä tunsin tunnetta, joka oli minulle niin tuttu – häpeää. Lohdutonta häpeää siitä, että ambulanssimiehet kannattelivat housuun pissannutta isääni portaikkoon, häpeää tuosta hoipertelevasta hahmosta, joka ei ollut sellainen isä kuin muilla. En koskaan joutunut nauramaan isäni hassuille hiihtotrikoille, kuten naapureiden lapset. Isäni pukeutui yleensä pelkkiin alusvaatteisiin.

Häpeä oli minussa, se oli äidissäni, siskojeni käytöksessä ja siinä elämäntavassa, miten juomista meillä piiloteltiin. Ja minä niin häpesin. Häpesin isäni holtittomuutta ja omituisia lupauksia, kavereiden tuomista kotiini, sitä, miten löysin keskustassa tieni Alkojen avulla suunnistaen, häpesin sitä, miten meillä meni kaikki alaspäin silloin, kun kavereiden isät rupesivat rakentamaan tiilitaloja. Häpesin niin, että luulin lopulta itse olevani huonompi kuin kaikki muut.

Häpeän karistaminen on ollut aikuisiällä se viimeisin häntä toipuessani alkoholismiperheen traumatisoimasta lapsuudesta. Vihan minä ymmärrän, pettymyksenkin, ärsytyksen ja raivon, itkun, ikävän ja salaa pieniin vihkoihin kirjoitetun toiveen siitä, että olisin saanut normaalit vanhemmat, välipalaa ja kotitöitä, mutta häpeä piti pintansa kaikkein kauimmin. Se esti minua olemasta avoin menneisyydestäni, koska jostain syystä tunsin häpeää myös itsestäni. Vasta häpeän karistaminen toi keveyden tunteen.

Kyllä, molemmat vanhempani ovat olleet alkoholisteja ja ovat tuottaneet paljon pahaa, mutta häpeän he saavat kantaa aivan itse. Minä en enää suostu kulkemaan heidän häpeänsä harteillani, koska repeytyneet tapetit, pissapatjat, vessan sekasotku, piilotetut viinapullot, rattijuopumussakot ja rikkinäiset puserot eivät olleet minun aikaansaannostani.

Nyt kun omat lapseni sanovat, että olen nolo, hykertelee sydämeni. Minä olen se äiti, jonka jumppatrikoille nauretaan. Nolo on hyvää, normaalia ja koomista, häpeä on pahaa, salattavaa, turvatonta. Minä olen onnellisesti nolo äiti, jota ei koskaan tarvitse oikeasti hävetä eikä pelätä.

Teksti: Lea Ansamaa

Tunturissa ei ole sanoja

Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.

Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.

Erämaa kiehtoo. Kaisu Innanen Haltin huipulla lämpimässä kelkkailuasussa.
Erämaa kiehtoo. Kaisu Innanen Haltin huipulla lämpimässä kelkkailuasussa.

Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.

– Lappiin ja pohjoiseen, se on aina se tunne, kun loma lähestyy, ja näin on ollut jo pitkään, Kaisu Innanen kertoo.

– Vasta nyt tämä on lähtenyt ihan mahottomuuksiin, Oulun keskustan tuntumassa Tuirassa lapsuutensa viettänyt Innanen toteaa.

 

Pikkurepulla Kebnekaiselle

Lappiin Innanen ihastui alun perin teini-ikäisenä, kun pääsi laskettelureissulle Ylläkselle ja Pallakselle. Silloin hän huomasi, että vuoriahan on niidenkin jälkeen, ja niin oli Lapin hulluus valmis alkamaan. Opiskeluikäisenä Innanen vaelsi esimerkiksi Saanalla ja hivutti matkojaan vähitellen Norjan rannikolle asti.

– Vietin vuoden Tromssassa vaihto-oppilaana ja opin kielen, jonka jälkeen oli helppo vaeltaa Ruotsissa ja Norjassa. Vaelsin muutamina vuosina Kebnekaisen maastoissa, jossa oli valtavan hienot palvelut. Pienellä repulla selvisi pitkän aikaa, sillä joka toisen päivämatkan päässä oli kauppa.

Kun Innanen halusi siirtyä vaeltamaan ilman merkittyjä reittejä, matkaseuraa ei tahtonut enää löytyä helposti. Erään saksalaisnaisen kanssa löytyi mukava yhteinen rytmi, ja yhdessä tehtiin monta vaellusta.

– Sitten löysin Tunturilatu-seuran, jossa on mukava hiihtovaellusporukka. Heidän kanssaan on tehty sitten vaelluksia. Noilla reissuilla ei kuljeta valmiita reittejä pitkin vaan kaikki kannetaan mukana. Helpoista Ruotsin lakanavaelluksista on menty toiseen äärilaitaan, Innanen toteaa.

Innanen kertoo eskapismin olevan osa luonnettaan ja kertoo nauttivansa reissuilla erityisesti visuaalisista elämyksistä.

– Tunturi on aina voimakas kokemus. Ehkä suurimpana elämyksenä on jäänyt mieleen Sulitjelman matka Ruotissa, joka oli kesäreissu.

 

Kamppeet pulkkaan ja tunturiin

Innanen tekee vuosittain pari reilun viikon pituista vaellusta – toisen kesällä ja toisen kevättalvella. Silloin mennään vaellussuksilla ja kamppeet kulkevat ahkiossa perässä. Tunturilta voi laskea suksilla alas, ja öisin nukutaan teltassa hangessa.

– Silloin kun lumimyrsky tai sumu yllättää, väsyttää ja on nälkä, saatamme toisillemme huudella, että onko meillä nyt mukavaa, hän nauraa.
Silti kesällä ja talvella tunturiin vetää sama asia tuiskuista huolimatta: kokonaisvaltainen elämys luonnossa.

– Oleminen on siellä ihan erilaista ja perusasiat korostuvat: Uni, syöminen ja juominen. Maisemat, tähdet ja se lumituiskukin ovat sellaisia elämyksiä, ettei niitä koe, jos ei ensin kävele niiden luokse. Tunturissa ei myöskään ole sanoja, siellä on hiljaista, eikä kännykkä kuulu. Se on isoa ja hienoa.

Sulitjelmassa tunturissa pääsee kinoksille heinäkuussakin.

Kommelluksiltakaan ei ole vältytty.

– Olemme yleensä vaellusta edeltävän yön jossakin hyvässä majapaikassa, jotta olemme virkeitä lähtemään. Olin laittanut kaikki kuivaamani muonat majapaikan jääkaappiin ja tajusin niiden jääneen sinne vasta kun ensimmäinen vaelluspäivä tuli iltaan. Silloin piti turvautua ystävien pusseihin, ja onneksi kaikilla oli niin paljon ylimääräisiä ruokia mukana, että selvisimme ne viisi päivää. Jotenkuten pärjäiltiin.

 

Pienestä voi aloittaa

Vaellukselle voi lähteä monella tavalla, eikä kaikkien tarvitse lähteä tunturiin talvella. Varusteitakaan ei kannata heti hankkia uutena.

– Hyvät varusteet kestävät kyllä pitkään, että jos tästä tulee harrastus, niin rinkkaan, kenkiin ja telttaan kannattaa satsata.

Ennen reissua Innanen testaa välineensä yöpymällä mökin pihalla viikonlopun teltassa.

– Reissuun ei lähdetä testaamaan varusteita, joten nukun lämpimän mökin pihamaalla pari päivää ja kohotan kuntoani hiihdellen jäällä, hän kertoo.
Pienenä ihmisenä Innasen pakkaukset ovat tarkat, sillä kaikki on itse kannettava vaellukselle, eikä ylimääräisiäkään ruokia kannata tuoda takaisin. Rinkan pitää istua ja pakkausten olla kannettavissa ylämäessäkin.

Harva vaeltaja pakkaakin rinkkaansa alkoholia mukaan painolastiksi. Elämyksen keskellä ei itseään tarvitse turruttaa.

– Vaeltaminen on niin fyysistä, ettei siitä tulisi mitään, jos ottaisi alkoholia. Kun nukutaan hangessa ja ollaan itsestään vastuussa, se olisi törttöilyä. Sitä paitsi riittävä lämmin muona ja itsensä lämpimään makuupussiin saaminen on jo tarpeeksi suuri elämys.

Teksti: Lea Ansamaa Kuvat: Jukka Kyllönen