raitis.fi-lehti: Kaikki artikkelit

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita uusimmasta alkaen. Voit selata juttuja myös kategorioittain.

Kohti valoisampaa huomista

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne-klinikka tuottaa hyviä tuloksia päihderiippuvuuden hoidossa.

Mistä hakea apua, kun päihteet vammauttavat elämää? Kuka auttaisi muuttamaan elämänsuunnan lopullisesti, jos riippuvuudet kahlitsevat ja vievät voimat? Avominne on eräs maamme tuloksellisimmista asiantuntijayrityksistä, joka tarjoaa hoitoa muun muassa päihde-, peli- ja läheisriippuvuuteen sekä riippuvaisten läheisille. Avominne Päihdeklinikoiden palveluihin kuuluvat myös työnohjaus ja koulutuspalvelut.

Avominnen toimintaperiaatteen mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Yrityksen toimitusjohtaja ja itsekin työnohjaaja ja kouluttaja Mika Arramies kertoo Avominnen olevan nykyaikainen päihde- ja muiden riippuvuuksien asiantuntijaorganisaatio ja 12 askeleen ammatillinen hoitopaikka.

– Avominnen hoito perustuu oppimisteoreettiseen käyttäytymismuutokseen, ei lääketieteeseen tai sosiaalihuoltoon. Me opetamme ihmistä ymmärtämään, mikä sairaus häntä vaivaa, ja autamme ihmistä luopumaan tarpeestaan päihteelle tai riippuvuudelleen ylipäänsä. Käsittelemme ohjauksessa sairauden tuottamat asiat ja autamme hoidettavaa pääsemään taas jaloilleen ja saamaan elämästään uudelleen kiinni, Arramies kuvaa.

Avominne on perustettu vuonna 2005 Tampereella. Taustalla oli huutava pula tehokkaalle päihdehoidolle. Nykyisin Avominnen toimipisteitä on Helsingissä, Kokkolassa, Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä ja Tampereella. Riihimäellä ja Oulussa voi käydä perinteisen 28 vuorokauden laitosmaisen hoidon. Kaikissa toimipisteissä voi käydä avohoidossa ja useimmissa on saatavissa iltaisin hoitoa, mikä sopii esimerkiksi työssäkäyville. Kaikkien toimipaikkojen iltaryhmissä käyvistä on noin 90 % työelämässä olevia.

Tuloksellista päihdetyötä

– Avominnen hoidettavista noin 75 % pääsee takaisin elämään ilman retkahduksia. Tulokset ovat erittäin hyviä. Kaikkiaan noin 80–90 % hoidoissamme olleista saavuttaa jollakin aikavälillä raittiuden. Vertailuna on todettava, että noin 90 % päihderiippuvaisista kuolee sairauteensa, toimitusjohtaja toteaa.

Avominnen perustaja Mika Arramies raitistui Minnesota-mallilla marraskuussa vuonna 2000. Ratkaisevaa muutoksessa oli kokemus siitä, että pystyy selviytymään elämässä eteenpäin, kunhan on raitis. Raitistuttuaan hän opiskeli holistiselta kannalta päihderiippuvuussairauksista ja vaikuttavista hoitometodeista. Edessä oli kuitenkin kivinen tie riippuvuushoitojen edistämisessä.

– Olisin halunnut kuulla aikaisemmin totuuden sairaudestani, jotta olisin voinut todeta tilani avoimesti ja saada siihen asian muuttavaa hoitoa. Päihderiippuvaisille pitää tarjota apua jo siinä vaiheessa, kun he ovat vielä työelämässä. Silloin, kun on vielä ammatti ja perhe tallella. Muutos lähtee sen toteamisesta, että olen päihderiippuvainen, mutta ensin on tiedettävä, mitä se tarkoittaa, Arramies linjaa.

Minnesota-malli kehitettiin kolmessa psykiatrisessa sairaalassa 1940-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Sen metodiikkaan otettiin työkaluja mm. AA:sta (eng. Alcoholics Anonymous). Metodiikassa erityisen ratkaisevaa on vertaisapu ja kokemusasiantuntijuus ammattilaisuuden rinnalla sekä se, että päihderiippuvuus on oma alkuperäinen sairautensa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952 ja nykyisin alkoholismi on ICD-10-tautiluokitteinen sairaus.

Suomenkin sosiaalipalvelujen ja -huollon historiassa alkoholistien hoito aloitettiin ns. rappioalkoholistien hoitamisesta ainoana alkoholismin aiheuttamien oireiden hoitomuotona. Vuosikymmenien ajan keskityttiin vain siihen ja sen vuoksi työelämässä yhä sinnittelevät alkoholiongelmaiset ja heidän perheensä jäivät huomioimatta ja hoitamatta. Heidän osaltaan hoidettiin korkeintaan sairaudesta aiheutuneita sosiaalisia oireita, ei sairauden todellisia syitä.

Lääkärit olivat Avominnen suurin yksittäinen ammattikuntakohtainen asiakasryhmä vuonna 2013. Päihdeongelma ei siten ole pohjimmiltaan lääketieteellinen ongelma, vaikka edetessään se sellaiseksi muuttuu, kun mukaan tulee uusia liitännäissairauksia.

– Alkoholismi on sairaus, joka oirehtii voimakkaasti mielen tasolla. Pelkkä psykiatrinen hoito ei kuitenkaan ole tehokasta päihderiippuvuuden hoidossa. Jotta päihteistä päästäisiin eroon, hoidon pitää olla myös päihteetöntä ja sen tulee ottaa ihminen kokonaisvaltaisesti huomioon, Arramies toteaa.

– Perimäalttius vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin päihderiippuvuuden syntyyn. Eli perimme edeltäviltä polvilta valmiita mielihyväratoja ja hermostollisia järjestelmiä, jotka ovat valmiiksi ehdollistuneet päihteille. Kun käytämme ensimmäisiä kertoja päihteitä, päihde ei toimikaan kuin keskushermostomyrkky, vaan se tulee sinne kuin kotiin, koetaan aineeseen rakastumisen kokemus ja jäädään päihteeseen tunnetasolla koukkuun. Sen jälkeen hyvien vanhempienkin neuvot, kuten jätä pois se rakas, kaikuu kuuroille korville ja sairaus alkaa etenemään.

– Meillä Avominnessa hoitohenkilökunnalla pitää olla takanaan omakohtainen toipumiskokemus ja hoidot käytynä sekä hoitotyöhön edellytettävät Valviran ammatilliset pätevyydet. Näiden lisäksi jokainen käy läpi Avominnen oman koulutuksen, joka on tärkein tulosta tehtäessä. Pelkkä ammatillisuus tai kokemuksellisuus ei riitä vaikuttaviin hoitotuloksiin, Arramies kertoo.

Määrätietoisia askelia

Avominne käyttää päihdetyössään omaa 12 askeleen metodiikkaa ja hoitomallit ovat tiukan strukturoituja. Taustalla on 12 askeleen -ohjelma, joka on luovuttamisen ohjelma. Siinä luovutetaan kamppailuista, joita ei voi voittaa.

– Riippuvuussairauden pohjimmainen tarkoitus on tappaa ihminen ja se saa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti. Silloin on välttämätöntä, että hoidetaan tehokkaasti sairauden syyt, eikä vain oireita. Sairauden takana oleva ihminen täytyy löytää uudelleen. Avominnen metodiikka ja hoito rakentuvatkin tietoon perustuvaan oppimismekaniikkaan. Opetamme tuntemaan sairauden ja käsittelemään sen vaikutuksia elämään. Annamme myös työkaluja, joilla autettava kykenee hoitamaan itseään päivittäin tässä sairaudessa, toimitusjohtaja kertoo.

Riippuvuussairaudet vaivaavat kaikista eniten työikäistä väestöämme. Niihin liittyy vahva defenssirakenne, jolloin riippuvainen on viimeinen, joka myöntää sairautensa. Valheellisesta maailmankuvasta tullaan hoitoon, siksi Avominnen hoidossa ”saa valehdella” tilastaan ensimmäisen viikon. Vasta vähitellen autettava näkee todellisuuden, jonka läheiset ovat nähneet jo pitkän aikaa. Silloin tapahtuu päihdepsykoosista herääminen arkitodellisuuteen.

– Emme ole päihteiden vihaajia, vaan sairauden hoitajia. Päihde ei ole itsessään ongelma, vaan päihderiippuvuussairauden aiheuttamat ongelmat. Toimimme kylmän kliinisesti sairauden hoidossa. Hoidamme sairauden ja otamme kantaa siihen, mitä ongelmia päihteet hoidettavan elämässä ja lähipiirissä aiheuttavat, auttamistyön pitkänlinjan ammattilainen summaa.

Avominnen strukturoitu hoitomalli on 28 vuorokautta intensiivihoidossa tai 5–6 viikkoa avohoidossa. Malli toteutetaan kaikkien hoitoon osallistuvien kanssa. Intensiivisen perushoidon jälkeen alkaa 11 kuukautta kestävä jatkohoito, jonka aikana toipuva käy hoitokäynnillä kerran viikossa.

– Vaikka olisi maailman paras neljän viikon hoitojakso, niin se ei pidä raittiina, koska raitistumiseen tarvitaan tarpeeksi pitkä hoitojakso. Lisäksi on tärkeää, että hoidettavan läheiset otetaan mukaan hoitoprosessiin, koska päihderiippuvuus on perhesairaus. Siksi perheestä on muodostettava yhteinen yksikkö, joka yhdessä toipuu sairaudesta. Ja vaikka hoidettava asuisikin yksin, on perhe siitä huolimatta tärkeä tuki toipumisessa, Arramies muistuttaa.

Laatua ja tuloksia

Avominnessa on käytössä laadunseuranta, jolla yritys varmistaa onnistuneet hoitotulokset ja tyytyväiset asiakkaat omaisineen sekä myös sen, että henkilökunta viihtyy työssään. Tulokset tehdään henkilökunnan ammattitaidon ja motivaation tuloksena. Organisaation tehtävänä on antaa työntekijöille tuloksekas metodiikka, jota he käyttävät. Kaikkiaan yrityksen tavoitteena on eettinen, moraalinen ja taloudellinen hyvinvointi kaikille osapuolille.

– Päihteettömyys on päihderiippuvaisen elämänlaadun paranemisen kannalta ensimmäinen ja tärkein asia. Hoidon lähtökohta onkin se, että ihminen saa tietoa ja terapiaa raittiina, ei päihteissä. Päihteistä pidättäytyminen ja elämänlaadun parantaminen onnistuvat parhaiten hoidoissa, joissa ymmärretään sairauden luonne. Sitten hoidon jälkeen pääsee toteuttamaan sitä mitä on aikaisemmin halunnut – nyt ilman päihderiippuvuuden ja päihteiden taakkaa, Arramies kertoo.

Avominne tarjoaa myös työnohjauspalveluja. Niissä keskitytään dialogin avulla työn ja itsensä johtamiseen sekä työhön liittyviin ihmisten välisiin suhteisiin. Suomessa tyyppilisin päihderiippuvainen on työelämässä mukana oleva perheen isä tai äiti. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen syyskuussa 2018 julkaisema Näin Suomi juo -raportti osoittaa, että suurin osa nykyisin päihteisiin kuolleista oli 15 vuotta aiemmin olleet tavallisia työssäkäyviä kansalaisia.

– Juuri siksi päihdeongelmaan, kuten alkoholismiin, tulee puuttua silloin, kun vielä voidaan auttaa. Suurin ”päihdeongelma” mielestäni on nyt päihderiippuvaisten lasten ja nuorten vanhempien tuska ja hätä, kun oma lapsi on kuolemassa päihteisiin, eikä oikeaa ja riittävää hoitoa löydy. Tehokkaita hoitomuotoja tarvitaan siksi kipeästi. Leikkaukseenkin mennään sinne, missä operaatio tuottaa ennemmin 50 % tuloksen kuin 5 %:n. Miksei näin tapahdu päihdehoidossa?, Arramies kysyy.

– Autan päättäjiä ja vastuullisissa asemissa olevia ymmärtämään tuloksellisen päihderiippuvuuden hoidon merkityksen. Olen vienyt hoitoperiaatteita ja -ajattelua eteenpäin jo reilut 17 vuotta. Ajan voimakkaasti valinnanvapautta päihdehoitojärjestelmään sen saamiseksi mahdollisimman tehokkaaksi. Ihmisten tulee saada valita itselleen paras hoitopaikka, haastateltava kertoo.

Terve ja tasapainoinen raittius

Arramies näkee raittiuden saavan tulevaisuudessa uutta arvostusta.
– Todellinen raittius ei ole kuivaa humalaa, siis hampaat irvessä elämistä ja sairauden sisällä kärvistelyä, jolloin ollaan yleensä vaikeampia ihmisiä kuin päihteitä käyttäessä. Kun me puhumme raittiudesta, puhumme uudesta elämästä, tarpeen katoamisesta päihteeseen nähden. Henkinen raittius on sitä, että elämänlaadun pitää muuttua 180 astetta uuteen suuntaan. Raittius on silloin elämän takaisin saamista, Arramies toteaa.

Hänen mukaansa raittiustoiminnassa ja ehkäisevässä päihdetyössä tulisi kuunnella herkemmällä korvalla korjaavaa työtä.

– Jos ei ymmärretä sairautta, raittius liitetään helposti vain päihteettömyyteen. Tavoitteena tulee olla ihminen, joka elää itsensä ja läheistensä kanssa tasapainoista elämää. Siksi päihderiippuvaisella ei ole vaihtoehtoina kuin raittius tai kuolema. Viime kädessä muuta valintaa päihteiden kohdalla ei ole. Sairaus, eikä raittiuskaan, ole häpeä, vaan ainoastaan sairauden tuottamat asiat.

Teksti: Marko Kailasmaa Kuva: Mika Arramies

Äveriäs, kiiltävä, ristiriitainen Dubai

Vietimme perheeni kanssa unohtumattoman syysloman tänä vuonna Arabiemiraateissa nauttien auringosta, merenrannasta ja eksoottisesta tunnelmasta. Ensin olimme neljä päivää rantalomalla Ras … Jatka lukemista Äveriäs, kiiltävä, ristiriitainen Dubai

Dubain loistelias yömaisema

Vietimme perheeni kanssa unohtumattoman syysloman tänä vuonna Arabiemiraateissa nauttien auringosta, merenrannasta ja eksoottisesta tunnelmasta. Ensin olimme neljä päivää rantalomalla Ras Al Khaimahissa, jonka jälkeen siirryimme Dubaihin kaupunkilomalle.

Hotellimme Ras Al Khaimahissa oli valtavan upea Waldorf Astoria, jonka palvelussa olisi kyllä suomalaisilla paljon oppimista. Ensimmäisestä taksinoven aukaisusta lähtövilkutuksiin elimme kuin kuninkaalliset, menimme meille avattuihin sänkyihin nukkumaan ja nautimme aamuteemme kultaisista kupeista. Niin paljon tuoksuja, makuja ja elämyksiä mahtui viikkoomme. Seurasin kiinnostuneena erityisesti arabien tapoja ja juomakulttuuria.

Meille lähes täysraittiina perheenä Dubain-lomaan ei liittynyt odotuksia tai edes ajatuksia alkoholin käytöstä, koska sitä emme nauti muuallakaan. Arabiemiraateissa muslimimaana ei alkoholia virallisesti käytetä, ja humalassa esiintymisestä yleisellä paikalla voi saada jopa vankeutta. Siispä emme nähneet yhtään ainoaa turistia tai paikallista humalassa koko aikana, minkä voi laskea huimaksi bonukseksi lomakohteessa. Ei siis ainoatakaan biletysporukkaa Briteistä, ei yhtään hotellin baarissa huojuvaa suomalaista. Saattoi mukavasti luottaa siihen, että humalassa toikkaroivia ei tarvitse lainkaan katsella.

Hotellissamme sekä useissa ravintoloissa oli sen sijaan tarjolla upeita moctaileja, alkoholittomia drinkkejä. Lisäksi saimme ihanaa vastapuristettua appelsiinituoremehua sekä suosikkiani taatelismoothieta, joka oli makeaa ja täyttävää.

Jeeppisafarilla olutta ja viiniä

Omassa hotellissamme alkoholia tarjoiltiin allasbaarissa sekä yläkerran yökerhossa, mutta alkoholia nautittiin lähinnä janojuomana rannan läheisyydessä eikä useampaa kerrallaan. Vaikka perjantaina, paikallisena vapaapäivänä, hotellissamme yöpyi myös paikallisia, eivät he katsoneet pahasti oluenjuojia allasbaarissa. Yökerhoon eksyimme ihan vahingossa koko perheellä haettuamme hotellin kattoterassia – yökerho oli käytännössä tyhjä, yhdessä pöydässä taisi olla yksi turisti. Keskustassa Dubaissa biletys on kuitenkin ihan normaalia ja yökerhot täyttyvät turisteista.

Alkoholin tuputtaminen tupsahti eteemme aavikkosafarilla, jonne ajettiin dyynien yli jeepeillä. Iso leiri, johon tuli illan päälle noin 600 turistia, oli aika hyvä markkinointikohde niin muoviselle krääsälle kuin alkoholillekin. Perinteiseksi lavastettu hökkelikylä oli omituisessa ristiriidassa alkoholinmyyjille, jotka parveilivat joukossamme mainostaen aktiivisesti olut- ja viinilistoja. Kun emme yhdeltä ostaneet, toinen tuli tuomaan omaa listaansa.

Aavikkoleiri tuntui meistä muutenkin hyvin keinotekoiselta ja epämiellyttävältä, joten alkoholin tuputtaminen toi siihen vielä yhden epämiellyttävän lisänsä. Mutta kokemus sekin, vaikka ei niin mukava!

Kaikkiaan minulle Dubai ja Ras Al Khaimah näyttäytyivät yllättävänkin konservatiivisina paikkoina, enkä olisi voinut kuvitella kulkevani kaupungissa sortseissa ja topissa. Rukouskutsut kajahtelivat myös valtavissa ostoskeskuksissa säännöllisesti. Dubain-hotellimme olikin ihan moskeijan vieressä. Erityisesti katseita keräsi esikoispoikamme, joka 180-senttisenä vaaleana nuorena miehenä tuntui olevan se erikoisin meidän perheestä. Kaunis teinityttömme kiinnitti myös monen huomion, mutta paikalliset olivat kaikin puolin kohteliaita ja ystävällisiä. Toki paikallisia oli vähemmän, enemmän kohtasimme intialaisia ja bangladeshilaisia.

Lomakohteena Arabiemiraatit tarjosi verrattoman sään, sillä aurinkoa ja lämpöä riitti lokakuussa neljänkymmenen asteen verran joka päivä. Tuoreet hedelmät, makeat taatelit ja maukkaat grillatut lihat maistuivat, ja suklaataateleita toimme myös matkatuliaisina. Hotellimme valkohiekkainen ranta oli upea, ja kiitäminen vesijetillä Persianlahden turkoosissa vedessä on kokemus, jota en ikinä unohda.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Hiljaisuuden kahleissa

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Silja kertoo, että häntä on haukuttu puhumattomuuden vuoksi. Harva ymmärtää, mistä mutismissa on kyse.

Mutismi eli puhumattomuus on yleensä heikosti tunnettu asia. Se on tavallisimmin lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jonka ydinoireisiin kuuluvat puhumisen vaikeudet tietyissä ympäristöissä tai tietyille ihmisille (selektiivinen mutismi), sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus sekä tunnesäätelyn haasteet.

Mutismi alkaa yleisimmin lapsen ollessa alle kouluikäinen, ja koska lapsi yleensä puhuu kotona normaalisti, sen alkamista ei välttämättä huomata heti. Selektiivisen mutismin omaava lapsi saattaa puhua päiväkodissa ja koulussa esimerkiksi kavereilleen, mutta ei lainkaan aikuisille tai on kodin ulkopuolella täysin puhumaton. Mutismia esiintyy tytöillä hieman enemmän kuin pojilla. Valikoivan puhumattomuuden syyt ovat moninaiset ja siihen liittyvät riskitekijät voivat olla muun muassa perinnöllisyys, ympäristö, lapsen temperamenttipiirteet ja kehitykselliset tekijät.

Teemu Lämsä ja Ritva Erkolahti julkaisivat Valikoiva puhumattomuus – haasteena lapsen vaikeneminen -katsauksen lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissa vuonna 2013. Näiden lääketieteen asiantuntijoiden mukaan selektiivisen mutismin (F94.0) diagnostisissa kriteereissä edellytetään, että lapsen puheen tuottaminen ja ymmärtäminen eivät poikkea merkittävästi iänmukaisesta keskiarvosta. Diagnoosi voidaan tehdä, jos kielelliset kyvyt riittävät tavanomaiseen vuorovaikutukseen, mutta potilaalla vallitsee selvä epäsuhta kielen käytössä erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä. Diagnoosin edellytyksenä on lisäksi, ettei samanaikaisesti ole diagnosoitavissa laaja-alaista kehityshäiriötä (F84), ja että häiriö on kestänyt yli kuukauden, eikä ole selitettävissä elämänmuutoksella, kuten koulunaloituksella tai muuttamisella vieraskieliseen maahan.

Mutismin monet kasvot

Koska valikoiva puhumattomuus on yksi ahdistuneisuushäiriön muoto eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriö, kuntoutumisen haasteet ovat moniulotteisia eikä Suomessa ole mutismiin vakiohoitoa. Mutismin kuntoutuksessa käytetään etupäässä eri terapioita, kuten leikki-, taide-, musiikki-, ryhmä-, puhe- ja kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa. Tarpeen vaatiessa kokeillaan ahdistuksen estoon muun kuntoutuksen yhteydessä lääkehoitona serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI) sekä MAO-estäjiä (monoamine oxidase inhibitor).

Yleisin hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan. Lupaavimmiksi hoitomuodoiksi voidaan lukea toiminnan kautta tapahtuvat terapiat sekä käyttäytymisterapian avulla luodut uudet toimintamallit ja -tavat. Päämääränä selektiivisen mutismin kuntoutuksessa on ahdistuksen kontrollointi sekä itseluottamuksen vahvistaminen ja itsetunnon kohentaminen.

Mutismin tunnistaminen ja sen diagnosoiminen saattaa olla erittäin haastavaa terveydenhoitohenkilökunnalle erityisesti silloin, kun lapsi tai nuori oireilee puhumattomuuden ohella psyykkisesti haastavasti. Lapsen tai nuoren vanhemman kuuleminen onkin erittäin tärkeää virheellisten tulkintojen estämiseksi. Joissakin tilanteissa mutismi on tulkittu virheellisesti ja sen seurauksena kyseisen piirteen omaava lapsi on jopa sijoitettu kodin ulkopuolelle tai otettu psykiatriseen hoitoon ilman vanhempien suostumusta.

Virheellisiä tulkintoja

Valikoivasti puhumaton lapsi pelkää tietyissä tilanteissa puhumista samaan tapaan kuin esimerkiksi vesipelosta kärsivä uimista ja pyrkii välttämään puhumistilanteen hänessä herättämää ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita eri tavoin. Puhumaton lapsi saattaa vaikuttaa ulkopuolisen mielestä ilmeettömältä tai jähmettyneeltä, minkä seurauksena lapsen olemus voidaan tulkita virheellisesti muun muassa uhmakkuudeksi. Tilanne saattaa purkautua lapsen ahdistuksena ja ärtyisyytenä kotona, jos hän joutuu jatkuvasti kyseisiin tilanteisiin tai kiusatuksi puhumattomuutensa vuoksi.

Eräs äiti Pohjois-Suomen alueelta kertoo hänen lapsensa alkaneen oirehtia psyykkisesti jatkuvan koulukiusaamisen johdosta.

– Lapseni on aina ollut kotona iloinen ja eläväinen sekä menestynyt koulussa arvosanallisesti hyvin. Hän on kuitenkin hyvin voimakkaasti valikoivasti puhuva eli ei puhu lainkaan kodin ulkopuolella. Tämä johti vuosien saatossa tilanteeseen, jossa hakiessani apua hänen oireiluunsa, puhumattomuus tulkittiin väärin ja hän päätyi kuukausien tutkimusrumban ja ymmärtämättömyyden seurauksena satojen kilometrien päähän sijoitukseen. Lastani tutkivat henkilöt eivät osanneet useiden eri oireiden vuoksi hoitaa ja tulkita häntä oikein, joten eri lääkitykset ja jatkuva puhumaan painostaminen eri tilanteissa ajoivat häntä yhä syvemmälle ahdistukseen.

– Pahimmassa vaiheessa lapseni erotettiin meistä muista useammaksi viikoksi usean sadan kilometrin päähän, ja hän sai siellä autismidiagnoosin ahdistuneisuuden ja puhumattomuuden vuoksi. Tällä hetkellä lapseni asuu kotona, mutta on erittäin traumatisoitunut kokemuksistaan, eikä kykene jatko-opiskelemaan tai työelämään, nainen kertoo perheensä järkyttävistä kokemuksista.

Mutismiyhdistykselle kova tarve

Pohjois-Pohjanmaalla asuva 14-vuotias Silja (nimi muutettu) lopetti puhumisen kodin ulkopuolisille aikuisille ollessaan viisivuotias. Kotona Silja puhui monen muun mutistin tapaan normaalisti, mutta yhtäkkinen muutos puhumisessa tuli esiin päiväkodin kautta.

Äiti Marika (nimi muutettu) kertoo tytön puhumattomuuden tuoneen koulunkäyntiin haasteita, mutta opettajan tuella asiat ovat kuitenkin edenneet hyvin. Kolmannella luokalla häiriön virallinen diagnosointi oli tarpeen, sillä perhe koki tarvitsevansa enemmän tukea ongelmaan. Siljan valikoiva puhumattomuus alkoi vaikuttaa hiljalleen kaverisuhteisiin ja harrastuksiin.

– Silja puhuu tällä hetkellä ainoastaan lähimmille perheenjäsenille, ystävilleen sekä muutamalle ystävän vanhemmalle. Hän on erittäin iloinen ja huumorintajuinen nuori nainen, jonka puheentuotto tutuille on monipuolista ja runsasta, mutta silti hän vaikenee täysin kodin ulkopuolisten henkilöiden läsnä ollessa. Mutismi ei kuitenkaan vaikuta tytön eläväisyyteen, sillä hän liikkuu mielellään ja pitää hauskaa vapautuneesti ja äänekkäästi muun muassa vesipuistoissa ja huvipuistoissa, Siljan äiti kuvailee.

Silja itse kertoo äitinsä kautta, että hänen puhumattomuutensa lähinnä ihmetyttää ulkopuolisia, mutta varsinaista kiusaamista yksittäisiä haukkumisia lukuun ottamatta hän ei ole erityisemmin kokenut. Marika-äiti kertoo, että valikoivaan puhumattomuuteen diagnosoidut lapset ovat useimmiten vaativia itseään kohtaan, fiksuja, tunnollisia ja jopa perfektionismiin taipuvia persoonia. Lisäksi he ovat herkkiä ja havainnoivat ympäristöään tarkasti, jolloin he myös aistivat heihin kohdistuvat odotukset ja paineen herkästi. Tämän vuoksi he kokevat paljon epäonnistumista ja huonommuutta puhumattomuuden seurauksena.

– Mutismi vaikuttaa koulunkäyntiin paljon, sillä mutistit viittaavat harvoin, puhuvat vähän tai eivät lainkaan esimerkiksi pari- ja ryhmätehtävien aikana. He myös välttävät avun pyytämistä, jolloin he helposti alisuoriutuvat koulussa. Tämän vuoksi opettajien täytyisikin olla herkkiä havainnoimaan heitä, jotta onnistumisen kierre saataisiin alulle. Tämä ei valitettavasti ole opettajille helppoa suurten ryhmäkokojen ja useiden tukea tarvitsevien keskellä, Marika sanoo kuitenkin ymmärtäväisesti.

Hän jatkaa, että mutismia pitäisi tuoda huomattavasti voimakkaammin esille esimerkiksi oman yhdistystoiminnan kautta, jotta mutismi ymmärrettäisiin omana erillisenä häiriönään opetus- ja kasvatusalalla sekä sosiaalialalla ja terveydenhuollossa. Yhdistystoiminnan kautta myös avun saaminen tai sen löytäminen voisivat olla helpompaa.

– Vaikka mutismista ei puhuta yleisesti, se koskettaa noin paria prosenttia väestöstä. Selektiivisen mutismin yleisyys on siis Suomessa samaa luokkaa kuin esimerkiksi keliakian, hän huomauttaa totisena.

Mutismi aikuisena

Koska valikoiva puhumattomuus jää pois yleensä aikuisiän kynnyksellä, yli 18-vuotiaista mutisteista ei löydy juurikaan tietoa. Mutismin ennusteen arvioiminen on myös vaikeaa, koska pitkiä seurantatutkimuksia valikoivasti puhumattomista lapsista on vähän ja ne päättyvät usein ennen kuin tutkitut ovat täyttäneet 18 vuotta.

Etelä-Suomessa asuva Noora, 22, kertoo saaneensa diagnoosin vasta täysi-ikäiseksi tultuaan reilun viiden vuoden viiveellä.

– Itselläni mutismi ilmenee puhumattomuutena kodin ulkopuolella ja puhun pääsääntöisesti koulutunneilla ainoastaan avustajalleni. Puhumattomuuteni ei ole ongelma kavereilleni, eikä luokkatovereilleni, mutta sen sijaan se tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä opettajille ja osalle isovanhemmistani. Mutismini astui kehiin koulukiusaamisen ja vaikeiden elämäntilanteiden seurauksena. Sanat eivät vain enää tulleet.

– Toki elämä on haasteellista ilman puhetta, mutta onneksi teknologia on kehittynyt, ja nykyään voi soittaa myös netin kautta. Myös hätänumeroon voi laittaa tarpeen vaatiessa tekstiviestin, kunhan rekisteröityy ensin kyseisen palvelun käyttäjäksi. Mutismi ei haittaa minua siis opiskeluissa, koska minulla on henkilökohtainen avustaja, mutta muissa vuorovaikutussuhteissa se on melkoinen haaste. Lääkärissä käydessäni saan käyttää potilaslain mukaista tulkkia. Onneksi monet asiat voi tänä päivänä hoitaa netissä ja kännykkää voi hyvin käyttää kommunikoinnin apuvälineenä, positiivinen ja huumorilla varustettu Noora tuumailee.

Noora jatkaa, että on yrittänyt tuoda selektiivistä puhumattomuutta esille muun muassa pitämällä koulussa Powerpoint-esitelmän mutismista ja kirjoittamalla blogia nimellä Hiljaisuuden Vankina.

– Haastavinta puhumattomuudessa on tietenkin puhumattomuus ja se, että tarvitsen koulussa apua koko ajan. Positiivista tässä on se, että olen tämän takia oppinut viittomaan jonkin verran. Kokemuksieni perusteella mutismista puhutaan todellakin liian vähän ja tästä tulisi viedä tietoa erityisesti päiväkoteihin ja kouluihin samalla tavalla kuin esimerkiksi tietoa diabeteksesta, hän kertoo sähköpostin välityksellä.

Teksti: Minna Korva-Perämäki

Tunteiden kohtaamisesta pää selvänä

– Koin varhaislapsuudessani ison trauman, kun isäni yritti perhesurmaa ja olin sen seurauksena teho-osastolla. …

Maiju Palin ei enää turruta tunteitaan päihteillä. Kuva: Ulla Hukka

– Koin varhaislapsuudessani ison trauman, kun isäni yritti perhesurmaa ja olin sen seurauksena teho-osastolla. Isäni löi minua ruuvimeisselillä rintakehään monta kertaa. Henkeni oli lähellä mennä. Tuo tapahtuma on vaikuttanut minuun suuresti ja nuorempana pakenin tapahtuman aiheuttamaa henkistä tuskaa päihteisiin, kertoo Maiju Palin, 35.

– Perheelläni on tänäkin vuonna raitis joulu. Vaikka aiemmin joinkin paljon, alkoholi ei koskaan kuulunut varsinaisesti jouluuni. Joulu on minulle pyhä ja varsinkin nyt kun on lapsia, ei tulisi mieleenikään juoda jouluna, Palin kertoo.

Hän on ollut raittiina nyt 10 vuotta. Aiemmin alkoholi kuului olennaisesti arkipäivään.

– En liiemmin sammunut minnekään, enkä menettänyt juurikaan muistiani. Alkoholi oli kuitenkin minulle ongelma. Join monta kertaa viikossa ja välillä parikin viikkoa putkeen. Olo oli silloin todella huono ja kasvot pöhöttyivät. Kerran tällaisen putken jälkeen nenäni vuosi jatkuvasti verta. Yleiskunto meni huonoon jamaan. Ihmisen pitää kuitenkin itse herätä huolehtimaan itsestään, kukaan muu ei sitä voi toisen puolesta valitettavasti tehdä. Onneksi itse heräsin.

– Minulla oli kavereina lahjakkaita ihmisiä, jotka kaikki käyttivät alkoholia kuten minäkin, jokainen omista syistään. Tuli hetki, kun en halunnut enää itse tehdä niin. 25-vuotiaana päätin tietoisesti muuttaa elämäni ja kohdata kaiken sen tuskan, minkä alkoholilla yritin painaa alas. Vanha elämä jäi taakse ja rupesin luomaan uutta todellisuutta.

– Olen käynyt paljon erilaisissa terapioissa puhumassa tapahtuneesta. Trauman kokenut ihminen pyrkii varmasti lopun elämäänsä käsittelemään tapahtunutta niin kuin minäkin. En tunne ketään, joka olisi kokenut samanlaista kohtaloa kuin perheeni, joten siksi on ollut vaikea saada vertaistukea asiaan, mutta olen löytänyt omat keinoni selviytyä ja käsitellä asiaa.

– Olen saanut tukea muun muassa erilaisia vaihtoehtohoitoja tarjoavilta ammattitaitoisilta terapeuteilta. Kävin neljä vuotta myös psykoterapiassa. Olen hyväksynyt tapahtuneen ja käynyt syvältä läpi asioita itsessäni. Tietyt tilanteet nostavat edelleen pintaan kipeitä olotiloja, mutta en enää halua paeta niitä, vaan kohdata ne ja kasvaa. En usko, että saamme täältä muuta mukaamme kuin sielumme kehityksen, joten olen halunnut kääntää kaiken kokemani voimakseni.

Voimaa tärkeästä yhteyden tunteesta

– Olen antanut tapahtuneen anteeksi, mutta isäsuhteeseen liittyviä asioita käyn varmasti vielä jonkin aikaakin läpi. Ymmärrän, että jokainen tekee parhaansa, enkä pidä isääni pahana ihmisenä. Jokaisen teon takana on usein hyvin inhimilliset syyt, niin järkyttäviltä kuin asiat saattavatkin teon perusteella vaikuttaa.

– Olen saanut ison trauman, mutta koen sen myös lahjana. En koskaan muuten olisi varmasti päässyt tutustumaan ihmisyyteen näin syvällisesti kuin tapahtuneen vuoksi olen joutunut tekemään.

Palin kokee, että suurin voimavara hänelle toipumisessa on ollut rehelliseksi ja näkyväksi tuleminen, sekä itselleen että muille. Hän on kirjoittanut reilut kaksi vuotta Kultainen sulka -blogiaan.

– Aloitin blogin, koska kirjoittaminen on aina ollut suuri intohimoni. Halusin luoda kanavan kirjoitusteni jakamiselle. En olisi voinut kuvitella sitä, kuinka moni muukin sitä kautta saa voimaantumista. Saan paljon palautetta siitä, kuinka paljon kirjoitukseni ovat auttaneet muita.

– Toipumiseni on siis vastavuoroista. Kirjoitan ennen kaikkea itseäni varten, mutta koen merkityksellisyyttä siitä, että se antaa paljon myös muille. Sitä kautta olen itsekin saanut vertaistukea, kun ihmiset jakavat omia vaikeita kokemuksiaan minulle.

– Viesteistä tulee sellainen yhteisöllinen olo, että toivumme tässä yhdessä. Yhteyden tunne muihin on tärkeää, ja luulen, että sen tunteen puuttuminen olikin suurin syy juomiselle, Palin toteaa.

Katkaisin sukupolvien välisen taakkasiirtymän

– Uskon, että monien addiktioiden takana on tarve kokea yhteyttä, ja jos sitä ei muualta osaa hakea, niin moni hakee alkoholista apua parempaan yhteyteen muiden kanssa. Alkoholinkäytöllä on kuitenkin usein surulliset seuraukset. Juominen ei lopulta tyydytä syvintä kaipuutamme tulla näkyväksi ja rakastetuksi omana itsenämme, vaikka sitä sillä yleensä pohjimmiltaan haetaan.

– Pelkäsin pitkään perustaa perhettä. Luulin, etten halunnut lapsia, mutta jälkikäteen ajateltuani uskon sen olleen vain niin iso pelko, että kielsin asian itseltäni. Olen joutunut kohtaamaan itsessäni sen pelon, että mitä jos minulle käy samalla tavalla kuin isälleni.

– Eräs terapeuttini sanoi, että se oli se hetki, kun katkaisin sukupolvien välisen taakkasiirtymän. Sinä hetkenä tunsin vahvasti myös, että jokin painolasti tippui. Lakkasin uskomasta, että minussa on jotain vikaa. Sen jälkeen tiedostin selvästi, etten ole sama kuin se mitä minulle on tehty.

– Itse pyrin vanhempana kuuntelemaan lapseni tunteita. Mielestäni se on tärkein tehtävä, tukea, kannustaa ja hyväksyä lapseni juuri sellaisena kuin hän on.

– Olemme puhuneet kokemastani perheessäni. Minusta tehtiin haastattelu parisen vuotta sitten valtakunnalliseen mediaan ja halusimme silloin puhua bonuslapsille asian ikätason mukaisesti, etteivät he kuule sitä ensin jostain muualta. On järkyttävää kertoa jotain sellaista lapsille, mutta se on osa minun elämääni.

– Minun ja mieheni yhteinen lapsi on vasta alle 3-vuotias, joten hänelle asia ei ole ajankohtainen hetkeen. Pidän kuitenkin rehellisyyttä tärkeimpänä arvona. Uskon, että lapsi kasvaa totuuden päälle tasapainoisempana kuin yhdenkään valheen, vaikka valheella olisi kuinka hyvä tarkoitus.

– Yhdessä selviämme kaikesta toisiamme tukien, on mielestäni paras viesti, jonka voin lapselleni antaa. Elämään kuuluu myös käsittämättömiä ja järkyttäviä asioita, mutta toisiamme tukien ja kuunnellen kaikesta pääsee parhaiten yli.

Lapsille on tärkeää opettaa tunteiden kohtaamista ja käsittelyä

– Uskon, että moni juo, koska ei koe pärjäävänsä tunteidensa kanssa tai ei osaa toimia niiden kanssa. Ei meille ole opetettu tunteiden käsittelytaitoa. On iso työ opetella se aikuisena, mutta se on mahdollista ja hyvin palkitsevaa. Kun pääsee pois alkoholin pauloista, saa takaisin oman voimansa, Palin toteaa.

– Kun addiktio ei vie, voi olla itse oman elämänsä ohjaksissa. Se on paras palkinto kovasta henkisestä työskentelystä itsensä kanssa.

– Uskoakseni olen raittiina rennompi ja enemmän oma itseni. Uskallan olla oma itseni kokonaisuudessaan nyt ilman alkoholin turvaa. Ennen join esimerkiksi jännittämiseen. Nykyisin etsin muita keinoja selvittää tunteeni.

– Toivon voivani olla lapselleni se turvallinen ihminen, jonka kanssa ongelmat käydään läpi. Jos lapseni nuorena aikuisena kääntyy mieluummin minun tai jonkun muun turvallisen ihmisen puoleen kuin alkoholin, niin olen onnistunut tavoitteessani.

Maiju Palinin blogi löytyy osoitteesta kultainensulka.com.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Ulla Hukka

Katkarapuja ja liitelyä järven jäällä

Joskus mieli vääristää muistoja. Päihdelapsuuden kokeneilla ikävät muistot ovat usein päällimmäisinä, eikä muisti meinaa millään ymmärtää, että joka päivä eläminen ei ollut kamalaa.

Joskus mieli vääristää muistoja. Päihdelapsuuden kokeneilla ikävät muistot ovat usein päällimmäisinä, eikä muisti meinaa millään ymmärtää, että joka päivä eläminen ei ollut kamalaa. Että välissä oli päiviä, jolloin elämä oli mukavaa, huoletonta, täynnä naurua ja iloisia asioita. Minun mielessäni on monta kivaa päivää, jolloin kukaan ei ollut humalassa. Ei se mitään, vaikka minun lapsuuteni ei ollut kokonaisuudessaan leppoisaa ja huoletonta, koska minulla on paljon tärkeitä ja hyviä muistoja, joita vaalia.

Meillä oli aina valtavan hyvää ruokaa. Äitini oli taitava kokki, joka osasi suolata syyssienet ja tehdä itse hapankaalia. Hän teki aamupalan meille aina valmiiksi: teetä puolukkakupeista, voileipiä ja vähän hedelmää kauniisti katettuna. Äiti teki tattaripuuroa voin kera, karjalanpaistia, uunilohta, hasselbackan perunoita ja pastaa. Isä haki joskus Haaparannasta Ruotsista valtavan määrän katkarapuja, jotka syötiin olohuoneen matalan pöydän ääressä televisiota katsellen. Haaparannasta isä toi myös kotiin asti hampurilaiset, minulle ilman mitään mausteita. Sille naurettiin, että miltä se sellainen maistuu, kun ei edes ketsuppia ole.

Mökkimme kauniin, hiekkapohjaisen järven rannalla oli paikka, jossa minun muistikuvissani ei kukaan koskaan juonut. Joi isä kuulemma sielläkin, mutta minun muistoni ovat niistä päivistä puhtaat. Ehkä tekemistä metsässä vain oli liian paljon, että olisin kiinnittänyt siihen huomiota. Siellä käen kukunnassa uimme ja soutelimme pitkät kesät, sillä äitimme oli opettaja. Minä osasin pienestä asti kalastaa ahvenia ihan itse ja sytyttää saunanpesän. Äiti paisteli kaasuhellalla teeleipiä, jos oli sadepäivä. Me siskot piirsimme paperinukkeja, ja minä nukuin isän painavan peiton alla parhaita unia silloin, kun isä oli kaupungissa töissä. Eräänä talvena jää oli niin sileä ja kirkas, että pystyimme luistelemaan vaivatta sen päällä. Jään läpi näkyi pohjaan saakka. Liitelimme kirkkaan jään pinnalla koko perhe, ja isä hassutteli pitkän kaulaliinansa kanssa. Se on lapsuuteni paras päivä.

Kotimme oli aina kauniisti sisustettu vuodenaikojen mukaan. Syksyllä verhoissa oli sieniä ja ruskeita sävyjä, jouluksi kaikki muuttui punaiseksi, ja keväällä verhot muuttuivat keltaisiksi tai mintunvihreiksi. Olohuone oli 80-luvulla juuri niin virtaviivainen kuin sisustuslehdissäkin. Marimekon näyttävät kankaat löysivät aina meille, ja saimme nähdä useita upeita kattauksia vielä pitkään äitini vanhentuessakin. Äitini taisi olla 80-luvun alussa ensimmäinen, joka laittoi pieniä jouluvaloja ulos oksiin. Kekseliäs oksaratkaisu herätti ihastusta kaikissa naapureissa, ja sen jälkeen niitä oli muillakin. Tuona jouluna istuin joskus sohvalla ja vain ihastelin noita kimaltavia ja lumoavia valoja.

Isäni oli parhaimmillaan selvänä hauska, seurallinen, vilkas ja vähän vekkuli. Eräänä jouluaattona, jolloin hän ei ollutkaan humalassa, hän leikki lentokonetta hautausmaalla käydessämme. Hän kaarteli kädet siipinä pitkin polkuja ja piti moottorin ääntä. Äitini puolestaan on aina ollut avarakatseinen, eläinrakas ja kekseliäs. Hän ei myöskään koskaan ole välittänyt ihmisen ammatista, asemasta, seksuaalisesta suuntauksesta tai ihonväristä, vaan on kannustanut pitämään kaikkia tasavertaisina. Minä olen saanut häneltä myös tavan auttaa ihmisiä. Koskaan emme jättäneet ketään kaupungilla makaamaan asfaltille tai puistonpenkille, ambulanssi tai poliisi tilattiin aina. Suurpiirteisyydenkin äitini on meille siskoille jättänyt. Asioita ei jäädä murehtimaan, tavaroita ei jemmata varastoihin ja jo sovittuihin asioihin ei palata. Joskus siivousvimmassa saatettiin ja saatetaan yhä heittää pois sellaistakin tavaraa, jota vielä olisi käyttöä, mutta ei sitäkään murehdittu. Tavaraa se vain on.

Teksti: Lea Ansamaa

Kun Suomi oppi juomaan?

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 3/2018 Viime kuukausina on monesta suunnasta väitetty alkoholin vähittäismyynnin laskeneen maassamme. On historiallista, että niin monella alkoholinkäytön edistäjällä … Jatka lukemista Kun Suomi oppi juomaan?

raitis.fi-lehden numeron 3/2018 kansi

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 3/2018

Viime kuukausina on monesta suunnasta väitetty alkoholin vähittäismyynnin laskeneen maassamme. On historiallista, että niin monella alkoholinkäytön edistäjällä ja raittiusliikkeellä on vihdoinkin yhteinen ilonaihe. Sitä suurempi harmi, että yhteinen riemumme on perusteeton. Valviran lokakuussa julkaisemat alkoholijuomien myyntiluvut osoittavat, että alkoholin vähittäismyynti oli kuluvan vuoden heinäkuussa 10,5 % enemmän kuin viime vuonna. Tammi–heinäkuun kokonaiskulutuksessakin tuli kasvua prosentin verran. Koko vuoden osalta kasvu saattaa siten olla lopulta lähellä THL:n 4–6 % arviota, vaikka alkoholiveroa korotettiinkin, ja vaikkei merkittävää hintakilpailua 4,7–5,5-prosenttisten alkoholijuomien osalta olekaan nähty.

Itsevarmoihin ääniin kulutuksen lopullisesta pienenemisestä yhdistyvät usein vakuuttelut suomalaisten niin sanotusta eurooppalaisesta juomatavasta. Tavasta, jota ei ole olemassakaan. Sillä, kun juodaan viikolla omasta mielestä ”eurooppalaisittain”, on ilmeisesti sitten viikonloppuna oikeus ottaa ”suomalaisittain”. Siinä ei sitten enää selvää päivää nähdäkään. Kansanterveytemme kannalta alkoholikulutuksen lasku olisi kyllä ensiarvoisen tärkeää, vaikka jo eräässä mielipiteessä koko kansanterveyskäsitekin romutettiin. Sen myötä lasku on kyllä edessä, nimittäin kallis lasku kansantaloudelle.

Poliisi ja terveydenhoito ovat jo joutuneet kohtaamaan ensimmäiset alkoholin prosenttirajan korotuksen seuraukset. Virkavalta on kertonut levottomuuksien lisääntyneen erityisesti aamuyön tunteina. Vielä kun huomioidaan lisääntyneet huumeiden käyttöluvut sekä alkoholin ja huumeiden yhteiskäyttö eli ”sekaratit” tieliikenteessä ja työelämässä, on huoli kansakuntamme terveydestä ja tulevaisuudesta todellinen. Sen rinnalla riemu alkoholin maahantuonnin laskusta vaikuttaa pieneltä ja vaatimus etämyynnin sallimisesta myös yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien osalta Suomen markkinoilla käsittämättömältä.

Tilastot ovat lopulta vain lukuja. Lopullinen seuraus koetaan aina siellä mistä viimeistä sanaa ei enää kuulu. Siinä vaiheessa, kun alkoholinkulutus näkyy kasvukäyrinä ja viranomaisten lisääntyneenä työnä, ovat lukemattomat perheet ja valitettavaa kyllä erityisesti heikoimmassa asemassa olevat eläneet jo pitkään päihdehelvetin keskellä. Kaikkia aiheutettuja vaurioita ei korjata koskaan ja monet seuraukset näkyvät vasta vuosien tai jopa vuosikymmenien kuluttua. Eikä tilannetta paranneta pelkästään ongelmakäyttöön puuttumisella, vaikka niin jo Helsingin Sanomissa syyskuussa ehdotettiin. Se ei nimittäin riitä. Ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen päihdeongelmiin on välttämätöntä, jos haluamme pitää kansakuntamme työkykyisenä ja terveenä.

Nuoret toivottavasti katkaisevat lopulta alkoholin myynnin kasvukehityksen. Harmillista vain, että siihen saattaa mennä vielä vuosia ja että heidän maksettavakseen jäävät nykyisten työikäisten päihteillä aiheuttamat yhteiskunnalliset haitat.

Raittiuden Ystävät toivoo, että maassamme todella vähennettäisiin alkoholinkulutusta ja ymmärrettäisiin sen kokonaisvaltaiset seuraukset. Juomisen määrän selkeän yhteyden taustalla oleviin ongelmiin on osoittanut muun muassa THL:n tuore Näin Suomi juo -tilastoraportti. Näissä ongelmissa meidän on autettava toinen toisiamme. Myös yhteiseen hauskanpitoon ja rentoutumiseen on tärkeä löytää muita tapoja. Siihen rohkaisee tänä syksynä ensimmäisen kerran järjestettävä Mocktober-kampanja, joka korostaa alkoholittomien drinkkien eli mocktailien etuja. Näin juhlimalla kun on valmis myös seuraavana aamuna töihin tai vaikka heti auton rattiin.

Marko Kailasmaa
Toiminnanjohtaja
Raittiuden Ystävät ry

Raitis fysiikan ja matematiikan opettaja Matti Sallinen: ”Raittiustyön ilmapiiri vie mukanaan”

Matti Sallista kuunnellessa huomaa pian, että hän tekee myös opettajan työtään aidosti sydämellään. Ja että hän on elänyt elämäänsä sydäntään … Jatka lukemista Raitis fysiikan ja matematiikan opettaja Matti Sallinen: ”Raittiustyön ilmapiiri vie mukanaan”

Matti Sallista kiehtoo fysiikka ja sen opettaminen on kutsumus.

Matti Sallista kuunnellessa huomaa pian, että hän tekee myös opettajan työtään aidosti sydämellään. Ja että hän on elänyt elämäänsä sydäntään ja omatuntoaan kuunnellen. On virkistävää tässä lyhytnäköisen ja itsekeskeisen oman mielihyvän tavoittelun yhteiskunnassa tavata vastuullisen ja kestävän kehityksen sisäistänyt ihminen.

Matti Sallisen isä kuoli, kun poika oli alle kaksivuotias. Yksinhuoltajaäiti piti hyvää huolta pojastaan.

– Äitini isä oli perustamassa Raittiusyhdistystä Keski-Pohjanmaalle Ullavaan. Vietin nuorena usein kesät isovanhempieni entisellä kotitilalla, josta oli tullut meidän kesäpaikkamme. Arvostin heidän raittiustyötään. Äitini oli myös raitis ja opetti raittiutta omalla esimerkillään, Sallinen kertoo.

– Kun muilla pojilla tuli alkoholi kuvioihin, äitini totesi päättäväisesti, että meillä toimitaan toisin. Minulle jäi kiitollisuus äitiä kohtaan, ja kun hän sairastui ollessani aikuinen, hoidin häntä kaksi viimeistä vuotta. Se oli varmaan minun tapani hyvästellä äitini, ja vielä kerran kiittää häntä kaikesta! Ei minun olisi ollut pakko hoitaa häntä, mutta jotenkin se vain tuntui oikealta ratkaisulta tuossa vaiheessa.

Omaan työelämäänsä Sallinen löysi kestävän perustan fysiikan ja matematiikan opiskelusta.

– Koko nykyinen hyvinvointimme perustuu fysiikkaan ja sen sovelluksiin, jotka ovat kaikkein syvällisintä tietoa, mitä ihminen on saanut selville luonnosta. Matematiikka ja fysiikka ovat yhteistä kulttuuriperintöämme. Yhdellä oppitunnilla voin opettaa asioita, joita ihmiskunnan suurimmat nerot ovat miettineet koko elämänsä, opettajamies kertoo.

Turvallisuutta oppilaille

Salliselle oli avoinna opintojen päätösvaiheessa tutkijan paikka, mutta hän päättikin mennä kouluun sijaiseksi, vaikka jotkut sanoivat, että koulussa hyvä mies menee hukkaan.

– Työ nielaisi mukaansa. Nuoret ovat niin aitoja, heidän kanssaan on hauska tehdä työtä, Sallinen sanoo.

– Tuli aika nopeasti selväksi, että tämä on se työ, jota halusin tehdä.
Sallinen työskentelee nykyään kuvataidepainotteisessa koulussa. Monien oppilaiden lahjakkuus on suuntautunut enemmänkin taiteen puolelle. Matematiikka, varsinkin pitkä matematiikka, on meille monille pelottava aine. Usein tytöille.

– Parhaat opiskelijani ovat olleet tyttöjä, Sallinen kertoo.

– Kun he pääsevät alkuun, he tekevät tarkkaa ja huolellista työtä. He sitoutuvat opintoihinsa ja tekevät erinomaisesti oman osuutensa. On monesti mukava huomata, että kun aikaisemmissa opinnoissa opitut ennakkoluulot karisevat, matematiikka ja fysiikka ovatkin oikeasti ihan mukavia aineita, joita oppii, jos vain haluaa.

– Ilman matematiikan ja fysiikan osaamista iso osa työn ja jatko-opiskelun ovista sulkeutuu. Kun nuori kiukuttelee, aikuisen tehtävä on kestää ja antaa turvallinen ympäristö. Olla ukkosenjohdatin.

Myönteistä palautetta on tullut. Eräskin koulusta valmistunut nuori kertoi, että oli aina turvallista tulla matematiikan tunnille, kun sai tehdä yhdessä kavereiden kanssa tehtäviä.

– Monet entisistä oppilaista ovat hakeutuneet matemaattista osaamista vaativille alueille.

Entisissä opiskelijoissani on matemaatikkoja, fyysikoita, lääkäreitä, insinöörejä, arkkitehteja, opettajia, ekonomeja, elokuvakäsikirjoittaja ja ainakin yksi lentokapteeni, joitakin mainitakseni.

Ranskassa lentokoneinsinööriksi valmistunut entinen oppilas kiitteli jälkeenpäin kovasti Sallista: ”Opin matematiikan ja fysiikan tunneilla, että yrittäminen ja periksi antamattomuus tuovat voiton”, oppilas oli kertonut.

Raittiuskasvatusta omalla esimerkillä

Sallista on kasvatettu omalla esimerkillä ja hän on myös halunnut jatkaa tätä parhaaksi todettua kasvatusmetodia.

– Olen sanonut oppilaille, että alkoholi on hyvä aine ulkoisesti käytettynä, mutta ei juotuna. Alkoholia voi käyttää muun muassa puhdistamiseen ja ruuan liekittämiseen, missä se palaa pois. Olen kertonut omasta raittiudestani, Sallinen kertoo.

– Kouluterveyskyselyn mukaan koulussamme käytetään alkoholia aika vähän humalahakuisesti.

Sallisen kavereiden suhde alkoholiin on myös järkevä. Hän ei ole nähnyt heitä koskaan humalassa.

Sallinen on kokenut tärkeäksi hakeutua myös Raittiuden Ystävien toimintaan.

– Olen ollut 11 vuotta hallituksessa, kolme vuotta aina kerrallaan. Liittovaltuustossa yksi kausi on jäänyt väliin.

– Raittiustyötä tehdään aidosti sydämellä ja se ilmapiiri vie mukanaan. Toiminnanjohtaja Marko Kailasmaa generoi uskomattoman hienoja juttuja. Raittiuden Ystävien kärkihankkeita viime aikoina ovat olleet mm. Kännikapina, Anna lapselle raitis joulu, ånni-hanke ja vuoden Raittiusteko- tunnustus.

– Arvostan myös suuresti vanhempien raittiustyöntekijöiden hienoa perinnettä. Meidän nuorempien olisi syytä kuunnella heitä herkällä korvalla.

Oma vastuunotto ihmiskuntaa uhkaavasta suurimmasta katastrofista

– Ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaa uhkaava katastrofi. Maailman ylikulutuspäivä, se ajankohta vuodessa, jolloin sen vuoden uusiutuvat raaka-ainevarat on kulutettu, aikaistuu vuosi vuodelta. Viime vuonna se taisi olla jo elokuun alussa. Loppuvuosi eletään sitten velaksi ja kavennetaan tulevien sukupolvien elintilaa, Sallinen harmittelee.

– Käytämme aivan liikaa fossiilisia polttoaineita, jotka edesauttavat ilmastonmuutoksen pahentumista, mies toteaa.

Moni tavallinen kunnon ihminen sulkee silmänsä ja korvansa ilmastonmuutokselta. Elämä jatkuu entiseen malliin, vaikka elämäntapa toisikin oman painolastinsa uhkaavaan tilanteeseen. Lomien lentomatkoja tehdään useita kertoja vuodessa, eikä nähdä tässä mitään ongelmaa.
Sallinen toimii toisin – tietoisesti.

– En valitse liharuokaa, käytän kestokassia, kierrätän. Käytän julkisia kulkuvälineitä.

Minulla on ystäviä Englannissa ja lentomatkojen suhteen tunnen kyllä huonoa omaatuntoa. Hyvitän päästöjäni maksamalla hiilidioksidimaksun kalleimman taksan mukaan.

Sallisen harrastukset eivät vaadi matkoja. Hän lähtee kotiovelta lenkille tai pyöräilemään, ja kerää samalla maasta isompia roskia.
Lukeminen on hänen toinen rakas harrastuksensa. Eniten hän lukee omaa ammattikirjallisuuttaan.

– Fysiikka on vain niin kiehtovaa, Sallinen hymyilee.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Jari Peltoranta

Alkoholismiin ei ole parantavaa lääkettä – ”Jokainen määrittelee oman pohjakosketuksensa itse”

Suomalaisista arvioidaan olevan 10 % eli noin puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajia. Vaikka ihmiset mieltävät alkoholistin yleensä kylillä notkuvaksi pultsariksi, suurin osa heistä käy töissä ja piilottelee juomistaan.

Suomalaisista arvioidaan olevan 10 % eli noin puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajia. Vaikka ihmiset mieltävät alkoholistin yleensä kylillä notkuvaksi pultsariksi, suurin osa heistä käy töissä ja piilottelee juomistaan.

Antti Mäntykenttä kertoo olevansa tällä hetkellä maailman onnellisin isä ja viettävänsä ihanan tylsiä ja onnellisia tunteja jalkapallokentän reunalla tyttärensä Sofian kannustajana.

Oulunsalossa lapsuutensa viettänyt toipuva alkoholisti ja nykyinen lähihoitajaopiskelija ja päihdetyöntekijä Antti Mäntykenttä, 43, tietää tarkkaan, millaista on elää juuri yllä kuvattua salattua alkoholistin elämää.

– Koen eläneeni hyvän ja turvallisen lapsuuden kuusihenkisen perheen nuorimmaisena lapsena, enkä voi moittia tai syyttää vanhempiani millään muotoa juomisestani. Kyllä jokainen tarttuu pulloon aivan itse ja loppujen lopuksi määrittelee myös oman pohjakosketuksensa sen seurauksena, hän kuvailee.

Antti kertoo aloittaneensa tissuttelun parikymppisenä muutettuaan äidin helmoista pois töihin Etelä-Suomeen.

– Pidin alussa juomistani normaalina, vaikka joinkin joka viikonloppu. Paiskin todella pitkiä työpäiviä rekkakuskina ja pikkuhiljaa päädyin siihen, että rankka työ vaati usean päivän juopottelun työrupeamien välissä. Tuohon aikaan töitä sai tehdä niin paljon kuin vain itsestään sai irti, eikä esimerkiksi rekkojen tuntiylityksiä kyetty seuraamaan yhtä tarkasti kuin nykyään. Parikymmentä vuotta sitten kulttuurimme hyväksyi myös sen, että mies sai juoda rankasti töiden päätteeksi ja mennä vieläpä töihin krapulassa, hän huomauttaa.

Mäntykenttä jatkaa tienanneensa tuohon aikaan niin paljon rahaa, että hän saattoi loma-aikoina lennellä koneella paikkakunnalta toiselle ja juoda samalla useita päiviä putkeen ilman huolen häivää.

– Vietettyäni muutaman vuoden kyseistä rankkaa elämäntapaa kyllästyin rekkahommiin ja vaihdoin kevyempään työhön teollisuusalalle. Työni muuttuessa kevyemmäksi rankat huvit eivät kuitenkaan vähentyneet, sillä sen jälkeen aikaa jäi entistä enemmän juopottelulle, hän huomauttaa.

Ero, rakkaus ja alkoholismi

Avioeron myötä alkoholismi otti tiukemman otteen.

– Koska minulla oli uuden työni myötä enemmän vapaa-aikaa, join myös yhä enemmän. Tämän seurauksena aloin päätyä yhä enemmän myös poliisin hoiviin selviämään. Onhan se päivän selvä asia, ettei kukaan viitsi toisen jatkuvaa juomista katsoa, joten seuraava etappi elämässäni oli avoero ja omaan asuntoon yksin muuttaminen. Tämä tilanne oli sitten puolestaan orastavalle alkoholistille miltei taivas, koska yksin asuessa kukaan ei ollut enää naputtamassa juomisestani, hän muistelee.

Mäntykenttä kertoo lähteneensä tuolloin elämänsä ensimmäistä kertaa pitkälle lomalle Thaimaahan.

– Lähdin, join ja rakastuin tuolloin tulisesti tyttäreni äitiin. Rakastuminen ei tosin vähentänyt juomistani lainkaan, mutta juomaputket sen sijaan pitenivät viikkoja kestäneiden Thaimaa-reissujen seurauksena. Lomailin Thaimaassa kolmisen kertaa vuoden aikana ja jokainen loma kesti aina kolmesta viiteen viikkoon kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että myös juomisputkeni kestivät pahimmillaan jopa viisi viikkoa. Jatkuvan juomisen seurauksena sain myös elämäni ensimmäisen viinakrampin eli alkoholistin epilepsiakohtauksen ja jouduin Thaimaassa sairaalaan. Kotiin palattuani menin tarkempiin tutkimuksiin, minkä seurauksena minulta otettiin ajokortti pois ja menetin näin myös työpaikkani, hän jatkaa pudistellen päätään.

Kulissit pystyyn

Mäntykenttä kertoo hänen elämänsä pyörineen tuohon aikaan samaista rataa parin vuoden ajan.

– Matkustaminen edestakaisin Suomen ja Thaimaan välillä alkoi käydä raskaaksi, joten menimme tyttäreni äidin kanssa naimisiin, jotta hän sai tänne pysyvän oleskeluluvan. Pian naimisiin menon jälkeen tyttäreni ilmoittikin jo tulostaan, mutta sekään ei enää hidastanut alkoholismiani. Perheessämme alkoi pitkä ja tuskainen kulissien pystyssä pitämisen kausi, mikä sisälsi valtavan määrän töitä, vaimoni peliriippuvuuden, alkoholismini sekä uutena asiana suuret velat ja pikavippivelat. Muutaman vuoden sisään tilanne ajautuikin niin pahaksi, että ainoa keino oli enää erota ja ottaa elämään molemmin puolinen aikalisä, hän kuvailee.

Mäntykenttä kertoo muuttaneensa heti eron jälkeen Imatralle veljensä omistamaan asuntoon ja saaneensa taloudellista apua myös vanhemmiltaan.

– Luulin jo, että elämä voittaa, mutta toisin kävi. Join yhä enemmän, velkaannuin yhä enemmän ja loppujen lopuksi en pystynyt avaamaan enää edes laskujani. Join ja join, kunnes päädyin puolitutun kaverin ohjaamana katkolle. Katkolla minua lääkittiin, jotta sain nukuttua ja katkaistua hetkeksi juomiskierteeni. Kotiin lähdön aikaan kävin luonnollisesti myös lääkärillä, joka sanoi minua tuolloin suoraan juopoksi. Muistan hänen katsoneen minua suoraan silmiin ja sanoneen, että jos en nyt lopeta, tulen kuolemaan viinan vuoksi. Hän kertoi myös, että sairastan sen nimistä sairautta kuin alkoholismi ja jos apteekissa olisi siihen lääke, hän kirjoittaisi siihen reseptin. Enhän minä sitä kuitenkaan uskonut. En uskonut, vaikka samaiseen aikaan oma veljeni kuoli alkoholismiin. Ajattelin, että vanha lääkärimies höpötteli turhia ja kävelin suoraan hänen vastaanotoltaan ostamaan korin kaljaa, hän pamauttaa.

Syöksykierteessä

Jotakin lääkärin puheesta jäi kuitenkin tuolloin Mäntykentälle mieleen, sillä hän kävi tutustumassa paikalliseen AA-kerhoon ja vähensi jonkin verran alkoholinkäyttöä katkolla käymisen seurauksena.

– Yritin kyllä kovasti hahmottaa, mistä juomisessani oli kyse, mutta en ollut vielä valmis ymmärtämään ja hyväksymään tilannettani. Paremman vaiheen seurauksena päädyimme tyttäreni äidin kanssa siihen, että minä vuorostani otin Sofian itselleni ja muutimme vanhempieni lähelle Ouluun. Tuolloin meillä olikin suhteellisen hyvä suvantovaihe, enkä juonut juuri koskaan Sofian läsnä ollessa. Eihän se tilanne kuitenkaan kauan kestänyt, sillä Sofian lomaillessa äitinsä luona päästin taas sokan irti.

Antti kertoo tilanteen jatkuneen pidemmän aikaa, aina siihen asti, kunnes hän joi alkoholin lisäksi myös muita nesteitä ja päätyi ambulanssilla sairaalaan. Sairaalasta päästyään Antti hakeutui Oulun Kiviharjun päihdeklinikalle katkaisuhoitoon.

– Siellä minua odottikin jo tuttu hoitaja. Tällä kerralla tilanne oli kuitenkin jo toinen, sillä tämä hoitaja kertoi minulle, että nyt tyttäreni Sofia tullaan ottamaan huostaan juomiseni vuoksi. Noiden sanojen jälkeen maa petti täydellisesti altani ja rukoilin itkien, että eikö mitään muuta mahdollisuutta ollut enää olemassa. Hoitaja kertoi, että mikäli lastensuojelu suostuu, niin vielä olisi yksi mahdollisuus ottaa tilanne haltuun Muhoksen Polokka-perhekuntoutuksessa. Koska tällainen tilanne minulle vielä suotiin, pakkasin välittömästi tavaramme ja siirryimme jo parin tunnin sisään Polokan piiriin, hän kuvailee.

Elämästä kiinni

Mäntykenttä palaa muistoistaan tähän hetkeen ja kertoo olevansa näinä päivinä maailman onnellisin siitä, että hän sai tuolloin vielä mahdollisuuden ottaa kaksin käsin elämästä kiinni.

– Polokan henkilökunta sai minut ymmärtämään, että alkoholismi on sairaus, mitä ei voi parantaa, mutta jonka kanssa voi elää laadukasta elämää selvin päin. Kuntoutus antoi minulle myös jo heti ensimmäisien päivien aikana ihmisarvoni takaisin kertomalla, että olen arvokas ihmisenä kaikista tekemisistäni huolimatta. Polokka-kuntoutukseen kuului monenlaista toimintaa niin ryhmissä kuin yksilöohjauksena. Tärkeimpinä ryhminä koin itselleni päihderyhmän, vanhemmuusryhmän ja liikuntaryhmän sekä yksilöohjauskäynnit itselleni ja Sofialle. Myös kuntoutuksessa olevien perheiden yhteinen viikonloppuleiri oli mukava, sillä se sisälsi runsaasti erilaisia aktiviteetteja ja ryhmissä työskentelyä, hän muistelee.

Mäntykenttä painottaa ottaneensa kuntoutuksen aikana irti kaiken mahdollisen tiedon eri riippuvuuksista ja päihdesairaudesta, mikä johti hänet pätevöitymään oman kuntoutumisen jälkeen päihdetyöntekijäksi ja opiskelemaan oppisopimuksella lähihoitajaksi.

– Uskon voivani puhua näistä asioista tuleville asiakkailleni monipuolisesti ja rehellisesti. Tosiasia on, että kaikkia ei voi syystä tai toisesta pelastaa, mutta pyrin ainakin tekemään parhaani, hän tuumaa totisena, mutta samalla iloinen pilke silmäkulmassa.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki

Unelmana tavallinen elämä

Kun saisi vain olla tavallinen ihminen ja elää tavallista elämää. Näin kirjoitti keskimmäinen siskoistani kerran viestiinsä. Tavallinen on ollut minun … Jatka lukemista Unelmana tavallinen elämä

Kun saisi vain olla tavallinen ihminen ja elää tavallista elämää. Näin kirjoitti keskimmäinen siskoistani kerran viestiinsä. Tavallinen on ollut minun ja siskojeni harras toive vinksahtaneesta lapsuudestamme lähtien. Emme tarvitse merkkivaatteita, kalliita autoja, erikoisia harrastuksia tai mitään muutakaan mitä saa rahalla.

Tavallisuus on turvallista, tavallisuus on tasaista. Tavallisuudessa on tilaa erilaisille ajatuksille ja mielipiteille, eikä tavallinen elämä ole räikeän mustavalkoista, kuten meillä aina oli. Meillä joko vihattiin tai rakastettiin, harmaita sävyjä ei tunnettu. Eivätkä pienet tytöt tietäneet, että monista asioista voi olla eri mieltä.

Meillä lapsuudessa ei eletty tavallista elämää koskaan, eikä mihinkään asiaan suhtauduttu kuten muilla. Kotonamme elettiin kummallista kaksoiselämää. Pianolla pimputeltiin Aaronin värikkäitä pianokirjoja, vaikka samaan aikaan isä makasi toista viikkoa Koskenkorva-pöhnässään makuuhuoneessa ja sai välillä rattijuopumussakot. Kävimme kaupungilla suklaaleivoksilla äidin kanssa, mutta vasta myöhemmin ymmärsin, että kävimme kaupungilla vain päästäksemme samalla Alkoon.

Meillä oli auto kuten muillakin, paitsi ettei kukaan koskaan ollut selvin päin sitä ajamassa. Teininä olisin toivonut kotiintuloaikoja, mutta mitä ne olisivat hyödyttäneet? Äitini olisi joka tapauksessa sammunut jo sänkyyn, eikä huolehtisi tuon taivaallista siitä, missä minä olin ja kenen kanssa. Kotiintuloaika olisi ollut tavallista, ja koska halusin niin kovasti olla tavallinen, minä saatoin valehdella kavereilleni, että minunkin pitää olla kahdelta kotona.

Kun tuli pihatalkoiden aika, meillä pantiin verhot kiinni ja piiloteltiin sisällä. Mielessäni toivoin, että oma äitini olisi haravoinut muiden äitien kanssa, laitellut myöhemmin makkaroita grilliin ja saunonut yhteissaunassa, mutta oma äitini lymysi verhojen takana ja haukkui kaikki pihalle lähteneet talkoolaiset. Sentään minä pääsin ulos, koska talkoissa oli minusta mukava olla. Ulkona olivat kaikki muutkin, ja yhteisen tekemisen tunne oli iloinen ja turvallinen.

Urheilu ja liikunta olivat äitini mielestä tyhmää, vaikka minusta olisi ollut hauskaa, kun vanhempani olisivat pyöräilleet ja hiihtäneet. Urheilun katsominen televisiosta oli yhtä tyhmää, ja vasta nyt aikuisena olen oppinut nauttimaan esimerkiksi Olympialaisten tunnelmasta. Makaronilaatikosta ei saanut pitää, hevosista tykkääminen oli junttia, uskonnosta puhuminenkin oli naurettavaa ja kaiken tämän keskellä minä näin kirkkaana, millaista tavallinen elämä olisi voinut olla. Että tuosta kierosta perhe-elämästä alkoholin ja lääkkeiden sekakäytön keskellä minä tunnistin ne asiat, jotka olivat vinossa. Ja minä korjasin ne myöhemmin.

Nyt olen ylpeä tavis, joka antaa lapsilleen mahdollisuuden olla eri mieltä ja pitää eri asioista kuin minä. Haluan antaa heille myös esimerkin terveistä elämäntavoista ja liikunnallisesta elämästä. Meillä saa olla vihainen, surullinen ja heikko, meillä saa jutella uskonnosta. Meidän viikkomme kuluvat lähes aina samanlaista rataa, ja vuodenkierrossa on toistuvia tapoja, jotka luovat turvaa ja antavat mahdollisuuden ennakointiin. Tavallisen elämän kohokohtia ovat juhlat, lomat ja matkat, joita ei meidän perheessämme tarvitse jännittää etukäteen. Kukaan ei joudu pelkäämään sitä, että juuri kun mökkikamppeet on pakattu, kuuluu vodkapullon korkin avautumisen ääni ja matka jää silläkin kertaa tekemättä. Tavallisen elämän kulkijat pitävät lupauksensa ja antavat kaiken tavallisuuden keskellä lapsilleen mahdollisuuden kasvaa suoraan, ei kieroon.

Teksti: Lea Ansamaa

Miten opetat raittiutta, opettaja Arno Kotro?

Opettaja ja kirjailija Arno Kotro sai Raittiuden Ystävät ry:n Vuoden raittiusteko 2006 -tunnustuksen ”raittiiden elämänarvojen selväsanaisena puolustajana”.

Opettaja ja kirjailija Arno Kotro sai Raittiuden Ystävät ry:n Vuoden raittiusteko 2006 -tunnustuksen ”raittiiden elämänarvojen selväsanaisena puolustajana”.

Arto Kotro opettaa. Tällä kertaa pohditaan hyveiksi ja paheiksi miellettyjä ominaisuuksia.

– No, olihan se aika yllättävää, kun en tuntenut tehneeni mitään kummallista, en esimerkiksi polkaissut mitään kampanjaa pystyyn tai sellaista, raitista elämää jatkanut Arno Kotro toteaa.

– Mutta erästä nobelistia mukaillen: en ole ansainnut palkintoa, mutta otin sen vastaan, koska on minulla korkea verenpainekin, jota en ole ansainnut.

Aiemmin Kotro käytti alkoholia. Kun hän lopetti juomisen, hän huomasi identiteettinsä muuttuneen.

– Totta puhuen identiteetti kiertyi aikoinaan paljon sen ympärille, että oli pyrkimys jonkinmoiseen taitelijaelämään ja boheemiromantikkaan, johon tietty kuului tärkeänä osana myös jatkuva viininlitkintä, Kotro toteaa.

– Nykyäänhän olen sitten tämmöinen keskiluokkainen perheenisä, eli on siinä identiteetin perustukset vaihtuneet. Positiivista palautetta on tullut läheisiltä, vähän kaukaisemmilta on sitten kuullut joskus sitäkin, että eikö olisi jo aika ottaa vähän. Puoliso on kommentoinut noita puheita osuvasti: meidän perheessä ei leikitä tulitikkuleikkejä, Kotro kertoo.

Arno Kotro opettaa lukiolaisia ja pohtii heidän kanssaan tärkeitä elämänkysymyksiä.

– Esimerkiksi elämänkatsomustiedon kursseilla keskustellaan siitä, miten erilaiset riippuvuudet voivat olla hyvän elämän este. Oma viestini alkoholista pohjaa pitkälti neuropsykologiaan: ei kannata juoda nuorena, koska aivot ovat vielä kehitysvaiheessa, ja jos ne silloin totuttaa alkoholiin, riippuvuus kehittyy herkästi ja siitä on sitten vaikea myöhemmin rimpuilla eroon.

Raittiuden tulevaisuus on hyvä

– Olen ilokseni pannut merkille, että ainakaan lukionuorison keskuudessa alkoholinkäyttö ei ole mitenkään erityisen arvostettua, ei ollenkaan samaan tapaan kuin omina lukioaikoina. Eli kyllä se perinteinen yliarvostus tässä laantuu kaiken aikaa, Kotro toteaa.

– Raittiiden nuorten osuus kasvaa koko ajan ja alkoholinkulutus on muutenkin pitkällä lasku-uralla.
Kotro haluaa kyseenalaistaa ahkerasti käytetyn sanan ”raivoraitis”.

– Noin ajatellen tupakoimattomat ovat vastaavasti raivotupakoimattomia, ja aika moni on myös raivohuumeeton, raivouhkapelaamaton ja sitä rataa. Nassakka alkusointu sivuuttaa logiikan, Kotro sanoo.

Raivoraitis-sana on ylläpitänyt ajatusta, että ”normaali” ihminen käyttää ilman muuta alkoholia. Hän on oikea kunnon ihminen, siinä missä ”raivoraitis” taas edustaa torjuttavaa ja kummallista poikkeavuutta.

Kun seuraavan kerran kuulemme sanan ”raivoraitis”, voisi olla hyvä muistaa vaikkapa Kotron hauska ilmaisu ”raivotupakoitamattomasta” ja muistuttaa tällä ”itsestään selvän” ja kyseenalaisen normaaliuden puolustajaa.

Kotron lapset ovat alakouluikäisiä.

-Tässä vaiheessa olen puhunut vain, että alkoholi on haitallinen aine, joka saa ihmiset käyttäytymään typerästi. Tämä siksi, etteivät joisi ennen täysi-ikäisyyttä ollenkaan, Kotro sanoo.

Suomessa elää myös toinen kyseenalaistamaton uskomus: elämä ilman viinaa on tylsää.

– Näin ei todellakaan ole, Kotro tietää.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Jari Peltoranta