raitis.fi-lehti: Pohdiskelua ja ilmiöitä

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Pohdiskelua ja ilmiöitä. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Humala ei ole enää cool

Nuorten päihteidenkäyttö on yleisellä tasolla vähentynyt voimakkaasti, mutta pieni joukko käyttää yhä enemmän.

Nuorten päihteidenkäyttö on yleisellä tasolla vähentynyt voimakkaasti, mutta pieni joukko käyttää yhä enemmän.

Yksinäisyys on nykyajan vitsaus, joka poikii pahaa niin aikuisille kuin nuorillekin.

Yksinäisyys sosiaaliluokasta riippumatta altistaa monille asioille, kuten päihteidenkäytölle. Kun ei ole ihmisiä lähellä tukemassa kasvua, on päihteiden kokeilu helpompaa. Meidän nuorillemme olisi nyt tärkeää tulla huomatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, sanoo kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Sanna Lakso Oulun kaupungilta.
Suurin osa nuorista voi hyvin ja pärjää elämässä mainiosti. Päihteidenkäytön kokeilu aloitetaan yhä vanhempana, ja kokonaan raittiiden nuorten joukko kasvaa koko ajan.

– Peruskouluikäisistä yhä harvempi edes kokeilee päihteitä, ja hienoa on myös se, että ammattioppilaitoksissa nuoret käyttävät merkittävästi vähemmän päihteitä, muun muassa työpajanuorten kanssa työtään tekevä koordinaattori kertoo.

Kokeilut siirtyvät myöhemmälle iälle, eikä humalassa oleminen ja tupakan polttaminen ole enää coolia.

– Kaikki nuoret eivät kokeile päihteitä ollenkaan.

Sanna kertoo tilanteeseen vaikuttavan kolme myönteistä asiaa. Ensinnäkin vanhemmat ovat nykyään valveutuneita ja huolehtivaisia, ja he ovat enemmän tietoisia nuortensa menemisistä. Lisäksi perheet viettävät enemmän aikaa yhdessä kuin aiemmin. Nuorilla on myös aiempaa enemmän harrastuksia, jotka ohjaavat ajankäyttöä parempaan suuntaan.
Kuitenkin on aina olemassa pieni joukko, joka voi huonosti ja jolle päihteet ovat tuttuja. Yksinäisyyden lisäksi nuorisotyöttömyys altistaa helposti päihteiden väärinkäytölle.

– Tämä pieni joukko käyttää päihteitä paljon, ja jos työtäkään ei ole, voi sosiaalinen piiri kutistua entisestään. Päihteet tulevat sitten täyttämään tyhjiötä, jossa pitäisi olla työ, opiskelu tai ystävät. Tämä pieni joukko ei voi hyvin, Sanna kertoo.

Nuuskan ja kannabiksen käyttö lisääntyy

Sanna Lakso haluaa muistuttaa, että vaikka nuorten oluen ja siiderin juominen on vähentynyt, on muutamia päihteitä, jotka nostavat suosiotaan.

– Nuuskankäyttö on lisääntynyt ja on tosi yleistä, vaikka tupakoiminen itsessään on vähentynyt. Tämä on kyllä huolestuttavaa.

Sannan mieltä huolettaa nuuskan lisäksi kannabis, jonka käyttö on niin ikään kasvanut.

– Mielestäni koko yhteiskunnan tulisi ottaa kannabista vastaan uusi ajattelumalli. Jos seisomme jyrkkänä sitä vastaan, sen käyttö katoaa kokonaan näkyvistä maan alle. Tietenkään sitä ei tarvitse hyväksyä, mutta siitä pitää pystyä puhumaan. Nuoret eivät ajattele sen olevan huumetta, eivätkä he ole sitä kohtaan niin jyrkkiä kuin me aikuiset. Kannabiksen viihdekäyttö on yleistä myös aikuisilla, mutta tokikaan se ei ole kaikkien nuorten käytössä, kuten eivät muutkaan päihteet.

Kannabismyönteisimpiä ovat kouluterveyskyselyn mukaan lukioikäiset pojat. Kannabiksen polttamisesta ei tule krapula, ja sitä on saatavilla helposti. Siinä missä vielä pari vuosikymmentä sitten nuori ei olisi huumeita ja kannabista edes löytänyt, on pääsy niiden luokse nykyisin helppoa.

Opiskelijaikäisten päihdekyselyssä avun ulkopuolelle näyttivät jääneen varttuneemmat nuoret – yliopistossa opiskelevat. Kun he tarvitsevat apua, julkinen puoli ei voikaan tarjota sitä niin helposti kuin nuoremmille.

Sannan mielestä tärkeintä, mitä lapselle ja nuorelle voi opettaa ja antaa päihteidenkäytön estämiseksi on yhteisöllisyys.

– Kun nuori kokee olevansa yhteisön jäsen, se suojelee monelta pahalta. Jos taas jää vaille yhteisöä jo pienestä pitäen, se altistaa yksinäisyydelle ja siten myös päihteiden väärinkäytölle.

Teksti: Lea Ansamaa

Alkoholi Suomessa jääkaudesta nykypäivään

Suomen historiassa alkoholijuomia on kulunut ja paljon. Perinteisesti valtaosa juodusta oli kuitenkin nykyistä ykkösolutta reilusti laimeampaa ruokaolutta tai vastaavaa janojuomaa.

Suomen historiassa alkoholijuomia on kulunut ja paljon. Perinteisesti valtaosa juodusta oli kuitenkin nykyistä ykkösolutta reilusti laimeampaa ruokaolutta tai vastaavaa janojuomaa.

Alkoholi on kuulunut suomalaisten elinpiiriin ajanlaskumme alusta alkaen, ehkä sitä ennenkin. 1400–1800-luvuilla ei olisi voinut kuvitellakaan kestejä tai juhlia ilman alkoholia, kertoo Suomen historian professori Kustaa H. J. Vilkuna kirjassaan Juomareiden valtakunta – Suomalaisten känni ja kulttuuri 1500–1850. ”Humalassa piti olla lystikäs, mutta riehuminen on ollut aina paheksuttavaa. Ennen kaikkea alkoholin nauttiminen on ollut sosiaalinen tapa. Yksin juominen ei ole koskaan ollut mistään kotoisin”, Vilkuna kirjoittaa. Hän kertoo kirjassaan hurjia tarinoita mm. käräjähumalasta, kirkkokänneistä, maaseutujuopottelusta ja markkinahumusta. Päihtymys kirkossa oli rangaistavaa, jos siihen liittyi oksentelua tai metelöintiä, mutta moni kuunteli saarnan humalassa. Kuvaan kirjoituksessani alkoholin historiaa maassamme Kustaa Vaasan ajoista lähtien.

Koska ajalta ei ole tilastoja, Vilkunan tiedot juomatavoista perustuvat muun muassa aikalaisilta säilyneisiin värikkäisiin kuvauksiin. Todennäköisesti juodut määrät eivät kuitenkaan nykypäivän näkökulmasta olleet mitenkään erityisen suuria. 1800-luvun lopulta saadut ensimmäiset viralliset tilastot paljastavat, että tuolloin Suomessa juotiin alkoholia henkilöä kohden vain noin 15 % nykyisestä määrästä.

Suomen alkoholihistoria voidaan esittää viitenä ajanjaksona: 1. Aika, jolloin ei valmistettu viljapohjaisia alkoholijuomia; 2. Olutvaltainen juomakulttuuri; 3. Paloviinavaltainen kulttuuri; 4. Niukan kulutuksen viinavaltainen kulttuuri 1868–1968 ja 5. Kasvavan kulutuksen ja monien alkoholijuomien kulttuuri.

1. Aika, jolloin ei valmistettu viljapohjaisia alkoholijuomia

Pyyntikulttuurien kausi kesti jääkauden jälkeisestä asutuksen alkamisesta 9000 vuotta sitten maanviljelyksen yleistymiseen ajanlaskumme alussa 2000 vuotta sitten. Tuolloin Suomenniemellä pärjättiin 5000 vuotta ilman viljapohjaista alkoholia. Hunaja, mahla ja marjat toimivat alkoholin valmistusaineina.

2. Olutvaltainen juomakulttuuri

Säännöllinen maanviljely Suomessa alkoi noin vuonna 0 eli se on nyt 2000 vuotta vanhaa. Säännöllinen oluenkäyttö liittyy kiinteästi maanviljelyyn. Olut on maltaista, humalista ja vedestä käyttämällä valmistettu alkoholipitoinen mallasjuoma. Se on maailman vanhin ja suosituin alkoholijuoma. Maailman yleisin oluttyyppi on vaalea lager, joka on hyvin suosittu myös Suomessa. Humala on hamppukasveihin kuuluva monivuotinen köynnöstävä hyöty- ja koristekasvi, jota viljellään paljon Keski-Euroopassa. Humalan emikukintojen lupuliinihartseja käytetään oluen valmistuksessa.

Ennen koneellisen jäähdytyksen keksimistä säilötty ruoka oli suolaista, hapanta ja kuivattua aiheuttaen voimakkaan janon tunteen. Olutta käytettiin vastapainoksi janojuomana. Pursulla ja katajalla maustettua 1.1-prosenttista ruokaolutta käytettiin ruokajuomana päivittäin. Juhliin valmistettiin enemmän maltaita käyttäen väkevämpää humalalla maustettua olutta.

Oluen väkevyydet Ruotsi-Suomessa olivat tarkkaan säänneltyjä: ruokaolut 1.1 % (painoprosentti), virkamies- ja laivaolut 1.7 %, asemiesolut 2.3 %, voutiolut 2.8 % ja herraolut 3.5 %, joka oli nykyisen keskioluen väkevyyttä (2.8–4.7 tilavuusprosenttia).

Keskiaikana oluttynnyri oli merkittävä veroparseli eli veronmaksuväline kruunulle ja kirkolle. Veroja maksettiin myös mm. kestityksen muodossa. Esim. käräjätuomarit saivat oluen, majoituksen ja kestityksen paikallisilta veroina. Tästä kestityksestä juontaa sana kinkerit. Käräjäkinkerit muodostivat paikallisille usein huomattavan suuren taloudellisen rasituksen, kirkolliset kinkerit hieman samoin, tilanne oli sama vielä 60–70 vuotta sitten. Kotonanikin pienessä maalaistalossa, entisessä Kuusiston kartanon torpassa, järjestettiin kirkon kinkerit ehkä joka viides vuosi, kun vuoro tuli. Silloin talo tarjosi parastaan. Lapsena en paljon ajatellut asian taloudellista puolta.

Suodattamaton olut eli sahti, hämäläinen juhlajuoma, sai vuonna 2002 EU:n Aito perinteinen tuote (APT) -nimisuojan. Sahdin alkoholipitoisuus on 6–12 tilavuusprosenttia. Sitä valmistetaan perinteen mukaisista raaka-aineista, joihin kuuluvat ohramaltaan lisäksi muu viljamallas ja vilja (ruis, ohra, vehnä ja kaura) sekä usein humala. Alkoholikäymiseen käytetään leivinhiivaa tai kerättyä hiivaa.

Palkollisen oikeus olueen turvattiin Kustaa Vaasan (1496–1560) aikana, jolloin säädettiin, että jokaisen täysi-ikäisen miehen ja naisen tuli saada ruokaolutta kannu päivässä eli noin 2.44 litraa. Mikään päivittäisen humalan tae laki ei kuitenkaan ollut. Jos koko tämän määrän onnistuikin kumoamaan kurkustaan alas, siitä saadun alkoholin määrä oli vähemmän kuin kahdessa nykyisessä keskioluttuopissa.

Kustaa Vaasa oli Ruotsin ensimmäinen kuningas, joka yritti hillitä suomalaisten alkoholin kulutusta mm. verottamalla humalan tuontia Euroopasta Suomeen.

Juhana Herttua (Juhana III 1537–1592) oli oluen ystävä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan Juhana herttuan aikana Turun linnassa juotiin olutta noin 700 000 litraa vuodessa. Herrainolut oli vahvuudeltaan siis keskioluen luokkaa. Herrainoluen lisäksi linnassa oli tarjolla voudinolutta, asemiesolutta, laivaolutta ja virkaolutta sekä oluen valmistuksen sivutuotteena tullutta ruokaolutta.

Nykytilanteeseen verrattuna Turun linnan oluenkulutus oli nappipeliä. Nyt suomalaiset juovat pelkästään keskiolutta yli miljoona litraa päivässä, 400 miljoonaa litraa vuodessa, joka on 600 kertaa Turun linnan kulutus.

3. Paloviinavaltainen juomakulttuuri

Olut-Suomen muuttuminen viina-Suomeksi alkoi jo 1600-luvulla. Oluen kanssa alkoi uuden ajan alulla juhlajuomana kilpailla viina, jonka valmistaminen vähitellen kävi kansanomaiseksi taidoksi kautta koko maan.

Vuonna 1638 säädettiin ensi kerran kotipoltosta vero, mutta kun juoppous lisääntyi, kiellettiin kotipoltto kokonaan vuonna 1718. Koska tämä toimenpide ei enää auttanut, säädettiin 1731, että jokainen, jolla oli manttaaliin (silloinen veroyksikkö) pantua maata, sai vapaasti veroa vastaan polttaa viinaa. Kuningas Kustaa IV Adolf sitoi viinanpolton maanomistukseen. Vuonna 1800 määrättiin, että viinapannun koko määräytyi talon koon mukaan; esim. manttaalin suuruinen talo sai polttaa 50 kannua. Vihdoin v. 1866 siirryttiin Suomessa jälleen kruununmonopoliin.

Kuningas Kustaa IV Adolf sitoi viinanpolton maanomistukseen. Vuonna 1800 määrättiin, että viinapannun koko määräytyi talon koon mukaan; esim. manttaalin suuruinen talo sai polttaa 50 kannua. Vihdoin v. 1866 siirryttiin Suomessa jälleen kruununmonopoliin.

Näyttää siltä kuin viinankäyttö ainakin suurimmassa osassa maatamme olisi luettava itäisiin kulttuurivirtauksiin. Esimerkiksi Orivedellä suurin osa pitäjän mies- ja naisväestä tottui vuoden 1713 jälkeen eli Isovihan aikana juopotteluun: ”Suomen kansan kerrotaan entisaikoina yleensä olleen raitista ja uutteraa, mutta Venäjän ylivallan aikana, kun heidän kauan piti olla vailla lakia ja järjestystä, lankesivat useat juopotteluun, mitä monet kaikkialle teiden varsille ja kirkoille ikään kuin satimiksi talonpojalle sijoitetut kapakat ylläpitivät.” kertoo Mäntyharjun kirkkoherra, Zachris Cygneus vuonna 1800 joidenkuiden silloin vielä eläneiden vanhain miesten sanoneen viinan ja tupakan heidän lapsuutensa aikana olleen miltei käyttämättömiä ja tuntemattomia ylellisyysaineita.

1600-luvun kirkkomiehille viina oli kohtuullisesti nautittuna tarpeellinen, terveellinen ja iloinen asia. 1600-luvun loppupuolella papiston omaa alkoholinkäyttöä haluttiin rajoittaa etenkin virantoimituksessa. Vuoden 1686 kirkkolaki ei hyväksynyt myöskään kirkkoväen humalatilaa. Ensinnä tuomion kohteena ei ollut juopumus yleensä. Tuomion kohteena oli liiallinen tai jatkuva alkoholinkäyttö.

Alkoholin niin sanottu kohtuukäyttö nousi esiin jo 1700-luvulla (mm. Antti Chydenius). Pitäjäkohtaisissa säännöissä todettiin esimerkiksi, että vastedes hautajaisissa saa tarjota vain neljä tai viisi ”sopivan suuruista lasillista” viinaa. Erikseen mainittiin, että jos joku kieltäytyy alkoholista, häntä ei saanut paheksua.

Vuonna 1709 kuningas Kaarle XII oli jo määrännyt kieltolain, perimätiedon mukaan mm. siksi, että oli itse kännipäissään ratsastanut puolialastomana ympäri Tukholmaa. Suurempi syy lienee ollut fiskaalinen eli valtion kassan kartuttaminen. Suuren Pohjan sodan aikana paloviinan tuotanto otettiin valtiolle. Laki kuitenkin kumottiin jo seuravana vuonna, kun tuli ruttoepidemia ja viinaa tarvittiin siihen sen ajan tietojen mukaan lääkkeeksi. Lappiin määrättiin myös kieltolaki 1838, koska siellä tietojen mukaan juotiin liikaa, mutta tämäkin kieltolaki kumottiin pian.

Vuonna 1733 tuli voimaan juopumusasetus. Sen myötä liika juopuminen eli julkinen päihtyminen katsottiin rangaistavaksi teoksi. Lähimmäisen houkutteleminen alkoholin pariin oli myös kiellettyä. Juopumus tuli rangaistavaksi Kirkkolaissa 1686. Krouvarit eivät saaneet myydä myöskään velaksi niille, joilla oli taipumus jäädä pidemmäksi aikaa kellariin tai kapakkaan istumaan. Rangaistus koski myös kirkon ympäristöä. Jalkapuussa istuminen kirkonmäellä kirkkokansan töllisteltävänä oli tehokas rangaistus.

Viinanpolton sitominen maanomistukseen ei ollut kovin hyvä ratkaisu. Sama säädös säilyi Venäjän vallan alla aina vuoteen 1868, jolloin valtio otti viinanpolton itselleen enemmän fiskaalisista mutta myös kansanterveydellisistä syistä. Alkoholinvalmistus ja -kulutus nousivat, samoin viljaa kulutettiin usein liikaa niin, ettei siemenviljaakaan jäänyt.

Merkittävänä tekijänä paloviinan käytön vähentämiseksi Suomessa oli mm. Elias Lönnrothin ja J.W. Snellmanin vuonna 1853 perustama kansalaisyhdistys Kohtuuden Ystävät, josta sitten paloviinalain astuttua voimaan tuli Raittiuden Ystävät, jonka aktiivina jäsenenä tämän kirjoittaja on ollut nyt 60 vuotta. Keskusjärjestömme on Suomen vanhin kansalaisjärjestö, tänä vuonna siis 166-vuotias.

4. Niukan kulutuksen viinavaltainen kulttuuri

Vuonna 1868 alkoi maaseudun 100 vuotta kestänyt enemmän tai vähemmän ”kuiva” kausi, joka päättyi vasta 1969 keskioluen päästessä elintarvikeliikkeisiin. Olutta oli alettu verottaa Suomessa jo 90 vuotta aikaisemmin, kun Suomeen tuli yleinen asevelvollisuus ja valtion kassa uhkasi taas vähentyä.

Viime vuosisadan alun Suomi oli Euroopan ”kuivin” maa. Alkoholijuomien kulutus oli erittäin vähäistä ja alkoholin aiheuttamat haitat lähes tuntemattomia. Vuosina 1906–1910 valtaosassa läntisen Euroopan kehittyneistä maista kulutettiin puhdasta alkoholia 5–10 litraa asukasta kohden, kun Suomen kulutus oli vain 1,5 litraa asukasta kohden.

Raittiusliike oli 1800–1900-lukujen vaihteessa erittäin voimakas joukkoliike ja kaupunkien työväestö esiintyi julkisuudessa innokkaimmin juoppouden pahetta vastaan. Paikallisesti lain sallimat kunnalliskiellot olivat keskeinen osa suomalaista alkoholihistoriaa. Kunnalliskiellot synnyttivät meille ”kuivan” maaseudun jo 1890-luvulla paljon ennen varsinaista kieltolakia.

Kieltolaki 1919–1932

Kieltolaista oli päätetty jo vuonna 1907 Suomen suuriruhtinaskunnan yksikamarisessa eduskunnassa, mutta senaatti vastusti kieltolakia. Mm. senaattori K.J. Ståhlberg erosi senaatista kieltolain hyväksymisen takia eli oli erityisen kaukokatseinen ymmärtäen lain mahdottomuuden ja varsinkin sen valvomisen vaikeuden. Senaattoreista joillakin oli itsellään omistuksia alkoholiteollisuudessa. Asia ei edennyt keisarille asti riittävän ajoissa ja vasta vallankumouksen jälkeen Kerenskin hallitus vahvisti lain 1917.

Kieltolain valvonnassa riitti tehtävää. Joillakin paikkakunnilla, ja erityisesti maaseudulla, suojeluskuntalaiset alkoivat valvoa kieltolakia ja hävittää salapolttimoita. Poliisit saivat usein apua suojeluskuntalaisilta, jotka kulkivat näissä tehtävissä aseistettuina. Aluksi ravintoloitsijat kunnioittivat kieltolakia. Tarkastajia pelättiin, koska heillä oli oikeus sulkea ravintola, jos lakia rikottiin. Kieltolain jatkuessa sen uskottavuus katosi. Kovaa teetä ja pirtua sai kaikkialla. Salakuljettajat olivat sankareita. Helsingin Seurahuoneella saattoi 1920-luvun lopulla nauttia miltei kaikkia alkoholijuomia, ei yksinomaan virolaista pirtua.

Lain rikkomisesta tuli kansanliike. Kieltolakirikkomuksista tuomittiin vuosittain 20 000 – 30 000 henkilöä. Salakuljetettua spriitä takavarikoitiin vuosittain miljoona litraa. Juopumuksesta tuomittiin vuosittain noin 80 000 suomalaista ja julkijuopumuksia kirjattiin noin 100 000.

Varpunen oli neljäsosalitran pirtukanisteri, jota kuljetettiin povitaskussa. Mitan nimitys vakiintui käyttöön Suomessa kieltolain aikana pirtun salakuljettajien käyttämänä nimityksenä. Nimi tulee Raittiuden Ystävien julkaisemasta laulukirjasta Varpunen, pirtu kun sai helposti laulutuulelle.

Poliiseille maksettiin sportteli (virkasivutulo) viinatakavarikoista. Sportteli vähensi virkavallan halukkuutta mennä ”väärälle puolelle”. Isäni ystävä, Kuusiston legendaarinen poliisi Oiva Anttila teki 1930-luvulla Suomen suurimman pirtutakavarikon Kustavissa. Takavarikossa saatiin koko laivalastillinen pirtua. Sportteli oli 1 % takavarikon määrästä. Se oli tuosta takavarikosta kahden omakotitalon hinta. Toiselle puolelle ajautuneista poliiseista esimerkki on eräästä saaristopitäjästä, jonka poliisi sai pirtutoimijoilta paremmin kuin valtiolta ja tuli ”miljonääriksi”.

Epäonnistunut kieltolaki

Kieltolaki osoittautui lopulta kaikkien osapuolien mielestä epäonnistuneeksi. Valtion tulot vähenivät, kun viinan salakuljetus räjähti kasvuun. Kansalaisten lainkuuliaisuus mureni olemattomiin. Alkoholinkulutus kasvoi ennätyslukemiin – olkoonkin, että silloiset lukemat ovat murto-osa nykyisin suomalaisten juomasta määrästä.

Eduskunta kumosi kieltolain äänin 120–45 ja väkijuomalaki vahvistettiin 9.2.1932. Valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle annettiin yksinoikeus tuoda, viedä, valmistaa ja myydä alkoholijuomia. Alko aloitti toimintansa 5. huhtikuuta 1932 klo 10. Siitä tulee tunnettu numerosarja 5-4-3-2-1-0.

Raittiuden Ystävät ja Alko ovat jo vuosia olleet samalla puolella barrikadeja! Molemmat haluavat säilyttää Alkon monopolin, jolloin poliitikot pystyvät päättämään alkoholiasioista. Näin on Suomen lisäksi myös esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa. Sen sijaan näin ei ole vaikkapa Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa, joissa väkevät viinatkin ovat maitokaupoissa tarjolla. Vertailu maiden välillä on kuitenkin vaikeaa, koska alkoholikulttuurit eroavat suuresti. Suomesta esimerkiksi puuttuu Länsi- ja Etelä-Euroopan kaltainen juomisen tiukka sosiaalinen kontrolli.

Hinnan ja saatavuuden säätely ovat tutkitusti tehokkaimmat tavat hillitä alkoholinkulutusta. Näihin tekijöihin vaikuttavat lakimuutokset näkyvät selvästi kulutustilastoissa. Alkoholin aiheuttamat haitat ovat Suomessa moninkertaistuneet osin alkoholin hinnan ja tarjonnan säätelystä huolimatta, osin juuri sääntelyn purkamisen takia. Suomessa alkoholinkulutus on kolminkertaistunut viimeisten 50 vuoden aikana, kun taas perinteisissä viinimaissa Ranskassa ja Italiassa kulutus on puolittunut samassa ajassa. Toisin sanoen kulutus on Suomessa kuusinkertaistunut mainittuihin viinimaihin verrattuna. Alkoholimaksasairauskuolemissa Suomi ohittikin nämä sillä alalla perinteisesti johdossa olleet maat jo useita vuosia sitten.

Alkoholijuomien kokonaiskulutus oli maassamme 10,3 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti vuonna 2017. 35-vuotiaiden miesten vähiten ansaitsevan viidenneksen eli kvintiilin elinajanodote on 12.5 vuotta pienempi kuin eniten ansaitsevan kvintiilin. Erosta 35 % johtuu alkoholista ja 25 % tupakasta. Runsas alkoholinkäyttö lisää monien eri syöpien riskiä. Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä.

Uuden alkoholilain vaikutukset

Viime vuonna alkoholin kokonaiskulutus nousi noin 3 %. Viimeisten 10 vuoden kuluessa kulutus on laskenut tasaisesti noin 2 % vuodessa. Viime vuonna kulutus kuitenkin nousi 1.1 %. Näin syntyy kaava 2 % + 1 % = 3 %, jossa 2 % on odotettu tasainen kulutuksen lasku vuodessa.

Keskiolut säilytti asemansa, long drink -juomien kulutus nousi voimakkaasti, 5.5 %-oluiden kulutus ei noussut odotetusti, mutta 5.5 %-viinien kulutus lisääntyi voimakkaasti. Puolet alkoholista juodaan Suomessa oluina. Eli olemme itse asiassa siirtyneet 500 vuotta taaksepäin siinä asiassa. Erona vain se, että nykyisin käytetty olut on pääasiassa yli kolme kertaa vahvempaa kuin 500 vuotta sitten juotu ruokaolut.

Teksti: Martti Vastamäki

Some kuuluu tähän päivään

Nuori kaipaa vartijan sijaan turvaa ja välittämistä.

Nuori kaipaa vartijan sijaan turvaa ja välittämistä.

Netistä löytyy runsaasti erilaisia palveluja, joista nuori voi kysyä apua erilaisiin pulmiinsa joko nimellä tai täysin anonyyminä.

Sosiaalinen media on tänä päivänä välttämätöntä hallita niin yksilönä kuin eri palveluiden tuottajana ja käyttäjänä. Sosiaalisen median kautta voi löytää kavereita, bongata harvinaisia löytöjä, hankkia tietoa ja kysellä vaikkapa päivän parhaimmat paikalliset jäätelötarjoukset. Sosiaalinen media on monessa mielessä hyvä juttu, mutta sitä käytetään ikävä kyllä yhä enemmän ja laajemmin erilaisiin rikoksiin.

Tietotekniikan nopea kehittyminen ja sosiaalisen median raju nousu osaksi tavallista arkea on haastanut ja haastaa edelleen monet perheet, päiväkodit, koulut, palvelut, iäkkäät ja yrittäjät. Samaan aikaan kun tietotekniikka kehittyy yhä nopeammin, nuoriso elää jo täysillä osana sitä samalla kun vanhemmat yrittävät pysyä edes jollakin tavalla perässä. Tietotekniikka ja erilaiset sovellukset mahdollistavat tänä päivänä miltei koko elämän virtuaalimaailmoineen, peleineen ja ystävineen somessa. Siellä voi keskustella missä ja milloin tahansa ja kenelle tahansa. Siellä voi esiintyä omalla nimellä tai keksiä itselleen valeprofiilin. Monessa sovelluksessa ja pelissä omaa nimeä ei koskaan edes käytetä.

Sosiaalinen media tarjoaa valtavan määrän sellaisia positiivisia asioita, mahdollisuuksia ja kokemuksia, joita olisi mahdoton saada ilman sitä. Some mahdollistaa uusien ystävien ja rakkauden löytämisen, tarjoaa vertaistukea eri ongelmissa kamppaileville ja ylläpitää jo olemassa olevia ystävyys- ja sukulaissuhteita ympäri maailman. Sosiaalisen median käyttö kehittää myös sosiaalisia taitoja, opettaa itseilmaisua ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin näkemyksiin, erilaisiin mielipiteisiin ja ideoihin. Some on oma suuri maailmansa, jonka sisälle mahtuu kaiken hyvän ohella myös paljon pahaa. Jotta somessa pärjää sujuvasti ja turvallisesti, sen käyttö kannattaa opetella alusta asti hyvin ja erityisesti lapsia tulee opettaa ja ohjata sen turvallisessa käytössä. Nuorten käyttämiä somekanavia ovat erityisesti feedi, WhatsApp, YouTube, Facebook, Instagram ja Snapchat.

Vaara vaanii somessa

Koska somea käytetään joka asiassa ja kaikissa tilanteissa, kannattaa jokaisen meistä miettiä, missä ja milloin puhuu mitäkin. Somessa eivät vaani vain rahaa kärttävät pienrikolliset, vaan siellä voi syyllistyä kuka tahansa myös ajattelemattomuuttaan esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen. Sosiaalinen media työllistää poliisia ja viestintävirastoa ympäri vuoden kaikkina vuorokauden aikoina. Sosiaalisen median erittäin rankkoja ja surullisia varjopuolia ovat muun muassa kiusaaminen, vihapuhe, virtuaaliomaisuusrikokset, petokset, vainoaminen, identiteettivarkaudet ja lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset.

Oulussa tuoreimmat lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat aiheuttaneet valtavan kohun ja kaupungin sisäisen kriisin. Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan Suomen laissa eri pykälin lapsen koskemattomuutta loukkaavia tekoja, joihin kuuluvat muun muassa lapseen kohdistuva tirkistely, lapsen saattaminen paljastamaan sukupuolielimensä tai kuvaaminen seksuaalisessa tarkoituksessa, lapsen saattaminen katsomaan pornografista materiaalia tai toisen henkilön sukupuolielimiä, lapsen seksuaalinen koskettelu tai lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta, yhdyntä tai sen yritys ja lapsiprostituutio. Suomen rikoslain 20. luvun mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on määritelty seksuaalisiksi teoiksi, jotka kohdistuvat alle 16-vuotiaaseen ja joissakin tapauksissa alle 18-vuotiaaseen (kehitysvammaiset).

Oulun poliisi on tutkinut viime kuukausina tapauksia, joissa epäillään muun muassa törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Osa tapauksista on siirtynyt syyteharkintaan ja osa käräjäoikeuden käsittelyyn. Poliisin mukaan tutkinnassa on jo 29 törkeää seksuaalirikoskokonaisuutta, joihin kaikkiin liittyy alaikäinen uhri. Epäiltyjä näissä on noin 30 ja heistä suurin osa ulkomaalaistaustaisia (Lähde: MTV uutiset 25.02.2019).

Vastuu on aina aikuisella

Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo, että auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa otetaan vuosittain vastaan lähes 20 000 yhteydenottoa, mutta tarve on edelleen paljon suurempi.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo, että heidän palveluissaan lasten ja nuorten seksuaalinen häirintä ja kaltoinkohtelu ovat näkyneet jo vuosia.

Lasten ja nuorten puhelimeen ja nettipalveluihin yhteyttä ottavat nuoret kertovat monesti kohdanneensa seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Usein ahdistelijana on toiminut nuoren lähipiiriin kuuluva ihminen, Pajamäki kuvailee.

Myös sosiaalisen median kautta koetaan ahdistelua ja häirintää. Usein nuori on ollut viestinvaihdossa aikuisen kanssa alkuun itse aktiivinen ja on esimerkiksi saattanut lähettää aikuiselle itsestään paljastavia kuvia, uteliaisuuttaan tai harkitsemattomuuttaan. Pahimmillaan aikuinen alkaa kuvien lähettämisen jälkeen kiristämään nuorta kuvilla ja vaatia nuorilta tekoja vastineeksi. Tässä vaiheessa nuoren on monesti äärimmäisen vaikeaa kertoa vanhemmilleen tilanteesta, sillä hän kokee itse toimineensa harkitsemattomasti ja olevansa syyllinen tapahtuneeseen. Silloin kun meille otetaan yhteyttä näissä asioissa, korostamme nuorelle, että aikuisen ahdistelu ei koskaan, eikä missään tapauksissa, ole nuoren syy, vaan vastuu on aina aikuisen. Lapsille ja nuorille tuleekin meidän kaikkien tehdä selväksi, että vaikka nuori olisi itse toiminut miten tahansa, rikoksen tekee ja siitä on vastuussa nimenomaan aikuinen, Pajamäki painottaa.

Turvallisesti somessa

MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Pajamäki huomauttaa, ettei lapselle tule välittää käsitystä maailmasta uhkaavana ja vaaroja täynnä olevana paikkana.

Vanhemman on kuitenkin hyvä ennaltaehkäistä ikäviä ja vaarallisiakin tilanteita sanoittamalla ne esimerkiksi valmiiksi lapselle ja nuorelle. Jos vanhempi ei osaa muutoin ilmaista tätä asiaa lapselle, hän voi kertoa esimerkiksi, että tapahtuipa netissä mitä hämmentävää tai outoa tahansa, niistä voi aina puhua kotona, hän rohkaisee.
Pajamäki sanoo, että usein nuori pelkää tuottavansa pettymyksen vanhemmilleen. Nuori pelkää myös, että häneen suututaan, ja että hänen laitteensa otetaan pois.

Tänä päivänä puhelimen kokonaan pois ottaminen nuorelta vastaa miltei henkistä väkivaltaa. Sosiaalinen media ei ole erillään lasten ja nuorten muusta sosiaalisesta elämästä, vaan se on nimenomaan sitä. Nuorille somessa kavereiden kanssa jutteleminen, viestiminen ja kuvien lähettäminen on tavallista arkea, eikä sillä ole eroa kasvokkain tapahtuvaan kanssakäymiseen. Tilanne on tänä päivänä siis se, että meidän vanhempien kuuluu sopeutua sosiaaliseen mediaan, ei toisin päin, hän huomauttaa lopuksi.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki Kuva oikealla: MLL / Susa Junnola

Kiipeillen kohti parempaa

Tultuani Suomeen olen harrastanut aktiivisesti seinäkiipeilyä ja löydän kiipeilystä paljon yhtymäkohtia oikeaan elämään ja siinä tehtäviin valintoihin.

Tultuani Suomeen olen harrastanut aktiivisesti seinäkiipeilyä ja löydän kiipeilystä paljon yhtymäkohtia oikeaan elämään ja siinä tehtäviin valintoihin.

Sebastian Hernándes kurottaa korkeammalle.

Seinällä, kuten elämässäkin, on osattava valita sopiva reitti ja löydettävä oikeat askelmat, jotta pääsee turvallisesti huipulle. Aina ei reitinvalinta osu oikeaan ja ote lipeää. Kiipeilyseinältä putoamisessa tärkeää on turvallinen tekniikka ja alapuolella oleva suojapatja. Suomessa, kun elämä horjuttaa ja tulee putoamisia, yhteiskuntaa voi ajatella patjana, joka ottaa vastaan. Itse tulen sieltä, missä kiipeilyreitin kulmat ovat terävämpiä, putoamisvaara suuri ja alhaalla odottaa pehmeän patjan sijasta usein kova kallio. Kotimaassani Kolumbiassa ihmiset kohtaavat monenlaisia vaikeuksia ja esteitä tavoitellessaan parempaa elämää. Jotkut putoavat jo ensimmäisillä askelmilla ja vain harvat löytävät reitin huipulle – vielä harvemmat rehellistä tietä.

Monilla on mielikuva kolumbialaisista, että he ovat aina iloisia ja lämpimiä ihmisiä. Kolumbiassa tosiaan aurinko hellii, vitamiinipitoisia hedelmiä on saatavilla ympäri vuoden, ihmiset ovat avuliaita ja sydämellisiä, musiikin rytmit villitsevät tanssiin ja kaikilla on leveä hymy huulillaan. Hymyn takana kuitenkin monien ihmisten mieliä kalvaa pelko ja epätoivo. Maa on todella korruptoitunut ja huumeet ovat suuri ongelma. Lähtökohdat hyvään elämään ovat todella eriarvoiset ja jokainen on oman onnensa seppä. Päihteet ovat monelle vaikeassa elämäntilanteessa elävälle pakokeino todellisuudesta. Päihtyneenä voi ehkä unohtaa ongelmat hetkeksi ja saa lyhyen onnen tunteen, mutta tuo onnellisuus on valheellista ja vaikutuksen loputtua samat vaikeudet ovat entistä painostavampina edessä.

Kolumbiassa menestyvät vain vahvimmat, korruptoituneimmat ja vaarallisimmat eikä huonoista lähtökohdista ponnistavilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa elämänsä kulkuun. Kiipeilyvertauksin sanottuna, moni päätyy valitsemaan liian vaarallisen reitin ja seuraukset voivat olla ikäviä. Vaikeat lähtökohdat saavat ihmiset tekemään uhkarohkeita ja epätoivoisiakin tekoja tavoitellessaan parempaa elämää. Suomessa hienointa on juuri se, että eri lähtökohdista tulevilla ihmisillä on samat oikeudet ja mahdollisuus vaikuttaa elämänsä kulkuun. Ihailen suomalaista järjestelmää, jossa kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat opiskella esimerkiksi useaa eri kieltä, mikä Kolumbiassa on vain varakkaimpien etuoikeus.

Olenkin huomannut, että Suomessa ihmisillä on paljon sellaisia mahdollisuuksia, joista kolumbialaiset eivät voi edes haaveilla. Esimerkiksi rakasta harrastustani seinäkiipeilyä pystyn Suomessa harrastamaan edullisen nuorten liikuntakortin mahdollistamana, kun Kolumbiassa se on mahdollista vain varakkaimmille. Kiipeilyharrastus on minulle henkireikä, joka auttaa hetkeksi unohtamaan stressin ja kaipuun rakkaimpieni luokse Kolumbiaan. Kiipeilyn ja muun aktiivisen liikunnan avulla olen pystynyt pitämään itseni hyvässä kunnossa ja saanut mielekästä tekemistä yksinäisiin päiviin. Olenkin huomannut liikunnan olevan paras lääke stressiin ja toivon, että voisin esimerkilläni rohkaista muitakin rohkeasti kokeilemaan uusia lajeja. Kiivetään yhdessä kohti unelmiamme!

Kirjoittanut: Sebastian Hernándes Käännös, editointi ja kuva: Emilia Laine

MoMo-hanke tarjoaa maahanmuuttajille päihteettömiä kohtaamisia

Sebastian Hernándes on mukana Raittiuden Ystävien Monikulttuurisuutta ja mocktaileja (MoMo) -hankkeessa, jossa koulutetaan turvapaikanhakijanuoria Mocktailbaarin pitäjiksi. Mocktailbaari vierailee erilaisissa nuorten tapahtumissa, joissa se on osa päihdevalistusta uudenlaisella positiivisella otteella. Hankkeen ideana on edistää kotoutumista tarjoamalla turvapaikanhakijanuorille mielekästä työtä ja luontevia kontakteja suomalaisnuorten kanssa sekä erilaisia aktiviteetteja vapaa-aikaan. Mocktailbaarien lisäksi MoMo-hanke järjestää liikunta- ja lautapeli-iltoja ja tulossa on myös retki suomalaiseen luontoon. Toiminta on saanut paljon positiivista palautetta osallistujilta!

Hiljaisuuden kahleissa

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Silja kertoo, että häntä on haukuttu puhumattomuuden vuoksi. Harva ymmärtää, mistä mutismissa on kyse.

Mutismi eli puhumattomuus on yleensä heikosti tunnettu asia. Se on tavallisimmin lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jonka ydinoireisiin kuuluvat puhumisen vaikeudet tietyissä ympäristöissä tai tietyille ihmisille (selektiivinen mutismi), sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus sekä tunnesäätelyn haasteet.

Mutismi alkaa yleisimmin lapsen ollessa alle kouluikäinen, ja koska lapsi yleensä puhuu kotona normaalisti, sen alkamista ei välttämättä huomata heti. Selektiivisen mutismin omaava lapsi saattaa puhua päiväkodissa ja koulussa esimerkiksi kavereilleen, mutta ei lainkaan aikuisille tai on kodin ulkopuolella täysin puhumaton. Mutismia esiintyy tytöillä hieman enemmän kuin pojilla. Valikoivan puhumattomuuden syyt ovat moninaiset ja siihen liittyvät riskitekijät voivat olla muun muassa perinnöllisyys, ympäristö, lapsen temperamenttipiirteet ja kehitykselliset tekijät.

Teemu Lämsä ja Ritva Erkolahti julkaisivat Valikoiva puhumattomuus – haasteena lapsen vaikeneminen -katsauksen lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissa vuonna 2013. Näiden lääketieteen asiantuntijoiden mukaan selektiivisen mutismin (F94.0) diagnostisissa kriteereissä edellytetään, että lapsen puheen tuottaminen ja ymmärtäminen eivät poikkea merkittävästi iänmukaisesta keskiarvosta. Diagnoosi voidaan tehdä, jos kielelliset kyvyt riittävät tavanomaiseen vuorovaikutukseen, mutta potilaalla vallitsee selvä epäsuhta kielen käytössä erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä. Diagnoosin edellytyksenä on lisäksi, ettei samanaikaisesti ole diagnosoitavissa laaja-alaista kehityshäiriötä (F84), ja että häiriö on kestänyt yli kuukauden, eikä ole selitettävissä elämänmuutoksella, kuten koulunaloituksella tai muuttamisella vieraskieliseen maahan.

Mutismin monet kasvot

Koska valikoiva puhumattomuus on yksi ahdistuneisuushäiriön muoto eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriö, kuntoutumisen haasteet ovat moniulotteisia eikä Suomessa ole mutismiin vakiohoitoa. Mutismin kuntoutuksessa käytetään etupäässä eri terapioita, kuten leikki-, taide-, musiikki-, ryhmä-, puhe- ja kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa. Tarpeen vaatiessa kokeillaan ahdistuksen estoon muun kuntoutuksen yhteydessä lääkehoitona serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI) sekä MAO-estäjiä (monoamine oxidase inhibitor).

Yleisin hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan. Lupaavimmiksi hoitomuodoiksi voidaan lukea toiminnan kautta tapahtuvat terapiat sekä käyttäytymisterapian avulla luodut uudet toimintamallit ja -tavat. Päämääränä selektiivisen mutismin kuntoutuksessa on ahdistuksen kontrollointi sekä itseluottamuksen vahvistaminen ja itsetunnon kohentaminen.

Mutismin tunnistaminen ja sen diagnosoiminen saattaa olla erittäin haastavaa terveydenhoitohenkilökunnalle erityisesti silloin, kun lapsi tai nuori oireilee puhumattomuuden ohella psyykkisesti haastavasti. Lapsen tai nuoren vanhemman kuuleminen onkin erittäin tärkeää virheellisten tulkintojen estämiseksi. Joissakin tilanteissa mutismi on tulkittu virheellisesti ja sen seurauksena kyseisen piirteen omaava lapsi on jopa sijoitettu kodin ulkopuolelle tai otettu psykiatriseen hoitoon ilman vanhempien suostumusta.

Virheellisiä tulkintoja

Valikoivasti puhumaton lapsi pelkää tietyissä tilanteissa puhumista samaan tapaan kuin esimerkiksi vesipelosta kärsivä uimista ja pyrkii välttämään puhumistilanteen hänessä herättämää ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita eri tavoin. Puhumaton lapsi saattaa vaikuttaa ulkopuolisen mielestä ilmeettömältä tai jähmettyneeltä, minkä seurauksena lapsen olemus voidaan tulkita virheellisesti muun muassa uhmakkuudeksi. Tilanne saattaa purkautua lapsen ahdistuksena ja ärtyisyytenä kotona, jos hän joutuu jatkuvasti kyseisiin tilanteisiin tai kiusatuksi puhumattomuutensa vuoksi.

Eräs äiti Pohjois-Suomen alueelta kertoo hänen lapsensa alkaneen oirehtia psyykkisesti jatkuvan koulukiusaamisen johdosta.

– Lapseni on aina ollut kotona iloinen ja eläväinen sekä menestynyt koulussa arvosanallisesti hyvin. Hän on kuitenkin hyvin voimakkaasti valikoivasti puhuva eli ei puhu lainkaan kodin ulkopuolella. Tämä johti vuosien saatossa tilanteeseen, jossa hakiessani apua hänen oireiluunsa, puhumattomuus tulkittiin väärin ja hän päätyi kuukausien tutkimusrumban ja ymmärtämättömyyden seurauksena satojen kilometrien päähän sijoitukseen. Lastani tutkivat henkilöt eivät osanneet useiden eri oireiden vuoksi hoitaa ja tulkita häntä oikein, joten eri lääkitykset ja jatkuva puhumaan painostaminen eri tilanteissa ajoivat häntä yhä syvemmälle ahdistukseen.

– Pahimmassa vaiheessa lapseni erotettiin meistä muista useammaksi viikoksi usean sadan kilometrin päähän, ja hän sai siellä autismidiagnoosin ahdistuneisuuden ja puhumattomuuden vuoksi. Tällä hetkellä lapseni asuu kotona, mutta on erittäin traumatisoitunut kokemuksistaan, eikä kykene jatko-opiskelemaan tai työelämään, nainen kertoo perheensä järkyttävistä kokemuksista.

Mutismiyhdistykselle kova tarve

Pohjois-Pohjanmaalla asuva 14-vuotias Silja (nimi muutettu) lopetti puhumisen kodin ulkopuolisille aikuisille ollessaan viisivuotias. Kotona Silja puhui monen muun mutistin tapaan normaalisti, mutta yhtäkkinen muutos puhumisessa tuli esiin päiväkodin kautta.

Äiti Marika (nimi muutettu) kertoo tytön puhumattomuuden tuoneen koulunkäyntiin haasteita, mutta opettajan tuella asiat ovat kuitenkin edenneet hyvin. Kolmannella luokalla häiriön virallinen diagnosointi oli tarpeen, sillä perhe koki tarvitsevansa enemmän tukea ongelmaan. Siljan valikoiva puhumattomuus alkoi vaikuttaa hiljalleen kaverisuhteisiin ja harrastuksiin.

– Silja puhuu tällä hetkellä ainoastaan lähimmille perheenjäsenille, ystävilleen sekä muutamalle ystävän vanhemmalle. Hän on erittäin iloinen ja huumorintajuinen nuori nainen, jonka puheentuotto tutuille on monipuolista ja runsasta, mutta silti hän vaikenee täysin kodin ulkopuolisten henkilöiden läsnä ollessa. Mutismi ei kuitenkaan vaikuta tytön eläväisyyteen, sillä hän liikkuu mielellään ja pitää hauskaa vapautuneesti ja äänekkäästi muun muassa vesipuistoissa ja huvipuistoissa, Siljan äiti kuvailee.

Silja itse kertoo äitinsä kautta, että hänen puhumattomuutensa lähinnä ihmetyttää ulkopuolisia, mutta varsinaista kiusaamista yksittäisiä haukkumisia lukuun ottamatta hän ei ole erityisemmin kokenut. Marika-äiti kertoo, että valikoivaan puhumattomuuteen diagnosoidut lapset ovat useimmiten vaativia itseään kohtaan, fiksuja, tunnollisia ja jopa perfektionismiin taipuvia persoonia. Lisäksi he ovat herkkiä ja havainnoivat ympäristöään tarkasti, jolloin he myös aistivat heihin kohdistuvat odotukset ja paineen herkästi. Tämän vuoksi he kokevat paljon epäonnistumista ja huonommuutta puhumattomuuden seurauksena.

– Mutismi vaikuttaa koulunkäyntiin paljon, sillä mutistit viittaavat harvoin, puhuvat vähän tai eivät lainkaan esimerkiksi pari- ja ryhmätehtävien aikana. He myös välttävät avun pyytämistä, jolloin he helposti alisuoriutuvat koulussa. Tämän vuoksi opettajien täytyisikin olla herkkiä havainnoimaan heitä, jotta onnistumisen kierre saataisiin alulle. Tämä ei valitettavasti ole opettajille helppoa suurten ryhmäkokojen ja useiden tukea tarvitsevien keskellä, Marika sanoo kuitenkin ymmärtäväisesti.

Hän jatkaa, että mutismia pitäisi tuoda huomattavasti voimakkaammin esille esimerkiksi oman yhdistystoiminnan kautta, jotta mutismi ymmärrettäisiin omana erillisenä häiriönään opetus- ja kasvatusalalla sekä sosiaalialalla ja terveydenhuollossa. Yhdistystoiminnan kautta myös avun saaminen tai sen löytäminen voisivat olla helpompaa.

– Vaikka mutismista ei puhuta yleisesti, se koskettaa noin paria prosenttia väestöstä. Selektiivisen mutismin yleisyys on siis Suomessa samaa luokkaa kuin esimerkiksi keliakian, hän huomauttaa totisena.

Mutismi aikuisena

Koska valikoiva puhumattomuus jää pois yleensä aikuisiän kynnyksellä, yli 18-vuotiaista mutisteista ei löydy juurikaan tietoa. Mutismin ennusteen arvioiminen on myös vaikeaa, koska pitkiä seurantatutkimuksia valikoivasti puhumattomista lapsista on vähän ja ne päättyvät usein ennen kuin tutkitut ovat täyttäneet 18 vuotta.

Etelä-Suomessa asuva Noora, 22, kertoo saaneensa diagnoosin vasta täysi-ikäiseksi tultuaan reilun viiden vuoden viiveellä.

– Itselläni mutismi ilmenee puhumattomuutena kodin ulkopuolella ja puhun pääsääntöisesti koulutunneilla ainoastaan avustajalleni. Puhumattomuuteni ei ole ongelma kavereilleni, eikä luokkatovereilleni, mutta sen sijaan se tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä opettajille ja osalle isovanhemmistani. Mutismini astui kehiin koulukiusaamisen ja vaikeiden elämäntilanteiden seurauksena. Sanat eivät vain enää tulleet.

– Toki elämä on haasteellista ilman puhetta, mutta onneksi teknologia on kehittynyt, ja nykyään voi soittaa myös netin kautta. Myös hätänumeroon voi laittaa tarpeen vaatiessa tekstiviestin, kunhan rekisteröityy ensin kyseisen palvelun käyttäjäksi. Mutismi ei haittaa minua siis opiskeluissa, koska minulla on henkilökohtainen avustaja, mutta muissa vuorovaikutussuhteissa se on melkoinen haaste. Lääkärissä käydessäni saan käyttää potilaslain mukaista tulkkia. Onneksi monet asiat voi tänä päivänä hoitaa netissä ja kännykkää voi hyvin käyttää kommunikoinnin apuvälineenä, positiivinen ja huumorilla varustettu Noora tuumailee.

Noora jatkaa, että on yrittänyt tuoda selektiivistä puhumattomuutta esille muun muassa pitämällä koulussa Powerpoint-esitelmän mutismista ja kirjoittamalla blogia nimellä Hiljaisuuden Vankina.

– Haastavinta puhumattomuudessa on tietenkin puhumattomuus ja se, että tarvitsen koulussa apua koko ajan. Positiivista tässä on se, että olen tämän takia oppinut viittomaan jonkin verran. Kokemuksieni perusteella mutismista puhutaan todellakin liian vähän ja tästä tulisi viedä tietoa erityisesti päiväkoteihin ja kouluihin samalla tavalla kuin esimerkiksi tietoa diabeteksesta, hän kertoo sähköpostin välityksellä.

Teksti: Minna Korva-Perämäki

Katkarapuja ja liitelyä järven jäällä

Joskus mieli vääristää muistoja. Päihdelapsuuden kokeneilla ikävät muistot ovat usein päällimmäisinä, eikä muisti meinaa millään ymmärtää, että joka päivä eläminen ei ollut kamalaa.

Joskus mieli vääristää muistoja. Päihdelapsuuden kokeneilla ikävät muistot ovat usein päällimmäisinä, eikä muisti meinaa millään ymmärtää, että joka päivä eläminen ei ollut kamalaa. Että välissä oli päiviä, jolloin elämä oli mukavaa, huoletonta, täynnä naurua ja iloisia asioita. Minun mielessäni on monta kivaa päivää, jolloin kukaan ei ollut humalassa. Ei se mitään, vaikka minun lapsuuteni ei ollut kokonaisuudessaan leppoisaa ja huoletonta, koska minulla on paljon tärkeitä ja hyviä muistoja, joita vaalia.

Meillä oli aina valtavan hyvää ruokaa. Äitini oli taitava kokki, joka osasi suolata syyssienet ja tehdä itse hapankaalia. Hän teki aamupalan meille aina valmiiksi: teetä puolukkakupeista, voileipiä ja vähän hedelmää kauniisti katettuna. Äiti teki tattaripuuroa voin kera, karjalanpaistia, uunilohta, hasselbackan perunoita ja pastaa. Isä haki joskus Haaparannasta Ruotsista valtavan määrän katkarapuja, jotka syötiin olohuoneen matalan pöydän ääressä televisiota katsellen. Haaparannasta isä toi myös kotiin asti hampurilaiset, minulle ilman mitään mausteita. Sille naurettiin, että miltä se sellainen maistuu, kun ei edes ketsuppia ole.

Mökkimme kauniin, hiekkapohjaisen järven rannalla oli paikka, jossa minun muistikuvissani ei kukaan koskaan juonut. Joi isä kuulemma sielläkin, mutta minun muistoni ovat niistä päivistä puhtaat. Ehkä tekemistä metsässä vain oli liian paljon, että olisin kiinnittänyt siihen huomiota. Siellä käen kukunnassa uimme ja soutelimme pitkät kesät, sillä äitimme oli opettaja. Minä osasin pienestä asti kalastaa ahvenia ihan itse ja sytyttää saunanpesän. Äiti paisteli kaasuhellalla teeleipiä, jos oli sadepäivä. Me siskot piirsimme paperinukkeja, ja minä nukuin isän painavan peiton alla parhaita unia silloin, kun isä oli kaupungissa töissä. Eräänä talvena jää oli niin sileä ja kirkas, että pystyimme luistelemaan vaivatta sen päällä. Jään läpi näkyi pohjaan saakka. Liitelimme kirkkaan jään pinnalla koko perhe, ja isä hassutteli pitkän kaulaliinansa kanssa. Se on lapsuuteni paras päivä.

Kotimme oli aina kauniisti sisustettu vuodenaikojen mukaan. Syksyllä verhoissa oli sieniä ja ruskeita sävyjä, jouluksi kaikki muuttui punaiseksi, ja keväällä verhot muuttuivat keltaisiksi tai mintunvihreiksi. Olohuone oli 80-luvulla juuri niin virtaviivainen kuin sisustuslehdissäkin. Marimekon näyttävät kankaat löysivät aina meille, ja saimme nähdä useita upeita kattauksia vielä pitkään äitini vanhentuessakin. Äitini taisi olla 80-luvun alussa ensimmäinen, joka laittoi pieniä jouluvaloja ulos oksiin. Kekseliäs oksaratkaisu herätti ihastusta kaikissa naapureissa, ja sen jälkeen niitä oli muillakin. Tuona jouluna istuin joskus sohvalla ja vain ihastelin noita kimaltavia ja lumoavia valoja.

Isäni oli parhaimmillaan selvänä hauska, seurallinen, vilkas ja vähän vekkuli. Eräänä jouluaattona, jolloin hän ei ollutkaan humalassa, hän leikki lentokonetta hautausmaalla käydessämme. Hän kaarteli kädet siipinä pitkin polkuja ja piti moottorin ääntä. Äitini puolestaan on aina ollut avarakatseinen, eläinrakas ja kekseliäs. Hän ei myöskään koskaan ole välittänyt ihmisen ammatista, asemasta, seksuaalisesta suuntauksesta tai ihonväristä, vaan on kannustanut pitämään kaikkia tasavertaisina. Minä olen saanut häneltä myös tavan auttaa ihmisiä. Koskaan emme jättäneet ketään kaupungilla makaamaan asfaltille tai puistonpenkille, ambulanssi tai poliisi tilattiin aina. Suurpiirteisyydenkin äitini on meille siskoille jättänyt. Asioita ei jäädä murehtimaan, tavaroita ei jemmata varastoihin ja jo sovittuihin asioihin ei palata. Joskus siivousvimmassa saatettiin ja saatetaan yhä heittää pois sellaistakin tavaraa, jota vielä olisi käyttöä, mutta ei sitäkään murehdittu. Tavaraa se vain on.

Teksti: Lea Ansamaa

Unelmana tavallinen elämä

Kun saisi vain olla tavallinen ihminen ja elää tavallista elämää. Näin kirjoitti keskimmäinen siskoistani kerran viestiinsä. Tavallinen on ollut minun … Jatka lukemista Unelmana tavallinen elämä

Kun saisi vain olla tavallinen ihminen ja elää tavallista elämää. Näin kirjoitti keskimmäinen siskoistani kerran viestiinsä. Tavallinen on ollut minun ja siskojeni harras toive vinksahtaneesta lapsuudestamme lähtien. Emme tarvitse merkkivaatteita, kalliita autoja, erikoisia harrastuksia tai mitään muutakaan mitä saa rahalla.

Tavallisuus on turvallista, tavallisuus on tasaista. Tavallisuudessa on tilaa erilaisille ajatuksille ja mielipiteille, eikä tavallinen elämä ole räikeän mustavalkoista, kuten meillä aina oli. Meillä joko vihattiin tai rakastettiin, harmaita sävyjä ei tunnettu. Eivätkä pienet tytöt tietäneet, että monista asioista voi olla eri mieltä.

Meillä lapsuudessa ei eletty tavallista elämää koskaan, eikä mihinkään asiaan suhtauduttu kuten muilla. Kotonamme elettiin kummallista kaksoiselämää. Pianolla pimputeltiin Aaronin värikkäitä pianokirjoja, vaikka samaan aikaan isä makasi toista viikkoa Koskenkorva-pöhnässään makuuhuoneessa ja sai välillä rattijuopumussakot. Kävimme kaupungilla suklaaleivoksilla äidin kanssa, mutta vasta myöhemmin ymmärsin, että kävimme kaupungilla vain päästäksemme samalla Alkoon.

Meillä oli auto kuten muillakin, paitsi ettei kukaan koskaan ollut selvin päin sitä ajamassa. Teininä olisin toivonut kotiintuloaikoja, mutta mitä ne olisivat hyödyttäneet? Äitini olisi joka tapauksessa sammunut jo sänkyyn, eikä huolehtisi tuon taivaallista siitä, missä minä olin ja kenen kanssa. Kotiintuloaika olisi ollut tavallista, ja koska halusin niin kovasti olla tavallinen, minä saatoin valehdella kavereilleni, että minunkin pitää olla kahdelta kotona.

Kun tuli pihatalkoiden aika, meillä pantiin verhot kiinni ja piiloteltiin sisällä. Mielessäni toivoin, että oma äitini olisi haravoinut muiden äitien kanssa, laitellut myöhemmin makkaroita grilliin ja saunonut yhteissaunassa, mutta oma äitini lymysi verhojen takana ja haukkui kaikki pihalle lähteneet talkoolaiset. Sentään minä pääsin ulos, koska talkoissa oli minusta mukava olla. Ulkona olivat kaikki muutkin, ja yhteisen tekemisen tunne oli iloinen ja turvallinen.

Urheilu ja liikunta olivat äitini mielestä tyhmää, vaikka minusta olisi ollut hauskaa, kun vanhempani olisivat pyöräilleet ja hiihtäneet. Urheilun katsominen televisiosta oli yhtä tyhmää, ja vasta nyt aikuisena olen oppinut nauttimaan esimerkiksi Olympialaisten tunnelmasta. Makaronilaatikosta ei saanut pitää, hevosista tykkääminen oli junttia, uskonnosta puhuminenkin oli naurettavaa ja kaiken tämän keskellä minä näin kirkkaana, millaista tavallinen elämä olisi voinut olla. Että tuosta kierosta perhe-elämästä alkoholin ja lääkkeiden sekakäytön keskellä minä tunnistin ne asiat, jotka olivat vinossa. Ja minä korjasin ne myöhemmin.

Nyt olen ylpeä tavis, joka antaa lapsilleen mahdollisuuden olla eri mieltä ja pitää eri asioista kuin minä. Haluan antaa heille myös esimerkin terveistä elämäntavoista ja liikunnallisesta elämästä. Meillä saa olla vihainen, surullinen ja heikko, meillä saa jutella uskonnosta. Meidän viikkomme kuluvat lähes aina samanlaista rataa, ja vuodenkierrossa on toistuvia tapoja, jotka luovat turvaa ja antavat mahdollisuuden ennakointiin. Tavallisen elämän kohokohtia ovat juhlat, lomat ja matkat, joita ei meidän perheessämme tarvitse jännittää etukäteen. Kukaan ei joudu pelkäämään sitä, että juuri kun mökkikamppeet on pakattu, kuuluu vodkapullon korkin avautumisen ääni ja matka jää silläkin kertaa tekemättä. Tavallisen elämän kulkijat pitävät lupauksensa ja antavat kaiken tavallisuuden keskellä lapsilleen mahdollisuuden kasvaa suoraan, ei kieroon.

Teksti: Lea Ansamaa

Sosiaalisuudesta, yksin olemisesta ja yksinäisyydestä

Suoritan pitkäaikaisen suunnitelmani mukaisesti toista korkeakoulututkintoani. Ulkomaisella tutkinnolla on ollut vaikea saada Suomessa töitä, lisäksi maahanpalaajan haasteenani on Suomi-ulkopuolisuus. Opinnot … Jatka lukemista Sosiaalisuudesta, yksin olemisesta ja yksinäisyydestä

Suoritan pitkäaikaisen suunnitelmani mukaisesti toista korkeakoulututkintoani. Ulkomaisella tutkinnolla on ollut vaikea saada Suomessa töitä, lisäksi maahanpalaajan haasteenani on Suomi-ulkopuolisuus. Opinnot täydentävät aiempaa tutkintoani ja työkokemustani, päivittävät osaamistani ja ovat ehdoton keino verkostoitua. Metropolian monimuotokoulutuksessa tapaan asiantuntijoita eri puolilta Suomea ja kuulen, mitä maamme kulttuurielämässä on meneillään.

Kulttuurituotannon YAMK-opinnoista suuri osa toteutetaan itseopiskeluna. Päätin keskittää energiani tänä vuonna vain kahteen asiaan: opiskeluun ja liikuntaan. Sosiaalinen elämä vie liikaa aikaani ja siksi rajoitan sitä. Poistuin WhatsApp-ryhmistä ja lopulta poistin koko sovelluksen puhelimestani. Nyt on aika hiljaista.

Lukutreffit voimaannuttavat

Lähden lähes päivittäin kirjastolle. Valitsen aamusta opiskeltavan osa-alueen ja nakkaan sopivat kirjat reppuun. Lähden kirjastolle kuin työpaikalle, otan eväät mukaani ja hiljennän puhelimeni.

Toverin kanssa lukutreffien sopiminen lisää opiskelun mielekkyyttä. Vaikka istumme erikseen, on palkitsevaa, että lukusalin toiselta tuolilta kohoaa hymy. Tiedän toisenkin voittaneen itsensä ja tietomäärämme on kasvanut. Yhdessä oppiminen lisää yhteyden kokemusta, vaikka yhteisen kahvitauon pitäminen jääkin.

Liika jutteleminen ja kuunteleminen vähentää hiljaisena tarkkailijana kokemaani luksuksen määrää. Vaan ellen tapaa toisia, jään helposti ulkopuolelle. Minun on varottava, ettei yksinolosta tule yksinäisyyttä.

Ihminen tarvitsee ajatusten vaihtoa, toisen kanssa näkemistä ja kokemista, nauramista ja itkemistä. Sosiaalinen media ja chatti täyttävät monella yksinäisyyden kolon. Jos niistä kirjautuu ulos, jää monesta paitsi. On tärkeää pitää huolta siitä, että ainakin liikkuu ihmisten joukossa.

Vuoropuhelua taiteen kanssa

Kaupungissa asuu tarpeeksi väkeä. Yksinäisyyden hetkellä kannattaakin vähintään lähteä ulos kävelylle, ehkä ajautua tai hakeutua ilmaistapahtumien pariin, syysiltaisin keskustelutilaisuuksiin. Kynnys kutsua itsensä perheellisten ystävien luo tuntuu joskus korkealta. Silti kannattaa kokeilla. Rakkaalle läheiselle voi suoraan sanoa: hei, voisimmeko viettää yhdessä aikaa, olen kyllästynyt olemaan niin paljon itsekseni.

Yksineläjää ei haluta unohtaa, mutta perheellisten kiireisiin tämä eri todellisuudesta tuleva kummajainen ei välillä tunnu mahtuvan. Sinkkujen aktiivisuus liikunnan ja harrastusten parissa on ilmeistä.

Vaikeampi on tilanne sillä, joka ei tunne kuuluvansa mihinkään, vaan on ikään kuin unohtanut, millaista on olla toisten parissa, tai kun elämä on kohdellut niin, että on ikään kuin joutunut syrjäytetyksi.

Kallion kaupunginosassa kapakoita on vieri vieressä. Ne ovat auki silloinkin, kun kirjasto tai uimahalli sulkeutuu, työväenopistolla on kesätauko tai tanssikoulun opetus on päivän osalta ohi. Kun on yhden hengen yksikkö, voi illanvietto kotona elokuvien ja kirjojen ääressä joskus tuntua ankealta. Kun ei juo alkoholia, ei baari tunnu kiinnostavalta ihmisten kohtaamispaikalta.

Kulttuuri on kaupungin keidas. Yksinolija voi löytää yhteisöllisyyttä taidenäyttelyssä käydessään. Taiteen äärellä voi seisoa vuoropuhelussa ja olla osa niitä, joita taiteen katsominen puhuttelee. Yhteisöllinen taiteen kokeminen ruokkii mieltä enemmän kuin kevyt ja pinnallinen päivittäinen jutustelu.

Joillakin taidemuseoilla ei ole lainkaan pääsymaksua. Vierailin Vantaan kaupungin taidemuseossa Artsissa, kun oli muuta asiaa Myyrmäkeen. Pax – puhutaan rauhasta -näyttely todella yllätti. Vietin pitkän iltapäivän hienoja töitä kuunnellen.

Sosiaalisuus ja yksin olo

Olen käynyt sosiaalisuuden ja yksinolon vuoropuhelua sisälläni lapsuudesta alkaen. Kun samanikäistä leikkikaveria ei löytynyt, opin viihtymään kynä kädessä.

Kielen ja kirjallisuuden parissa oleminen tuottaa minulle rauhaa ja hyvinvointia. Siksi ryhmässä olon tarve on vähäisempää. Kulttuurialan tehtävissäni haluan tavoittaa ihmisiä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä kielitaidottomuuden tai työttömyyden vuoksi.

Olen mukana rakentamassa pienimuotoisia elokuvaklubeja, joissa kielikynnyksen edessä olevat ja suomenkieliset työttömät voivat kohdata toisiaan. Elokuvaklubeissa käytävistä keskusteluista toivomme voimaannuttavia ja työkykyä edistäviä kokemuksia kävijöille.

Teksti: Silva Rikala

Mielikuvitusmatka päihteettömään kuukauteen

Rikokset puolittuisivat, monilta kuolemiltakin vältyttäisiin.

Rikokset puolittuisivat, monilta kuolemiltakin vältyttäisiin.

 

Mitä tapahtuisi, jos kaikki päihteet – huumeet, alkoholi ja nikotiinituotteet – häviäisivät kuukauden ajaksi? Millä tavalla se näkyisi arjessa, erilaisissa ammateissa tai kaupassa? Lähdetään mielikuvitusmatkalle päihteettömään kuukauteen selvittämällä miten eri tahot asian näkevät.

Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitokselta uskoo, että päihtyneiden häiriökäyttäytymiset ja rikokset vähenisivät aluksi radikaalisti.

– Arvioin, että poliisin hälytystehtävät vähenisivät puolella. Sama tapahtuisi rikosten kohdalla, eli ne puolittuisivat.

Poliisilla jäisi enemmän aikaa esimerkiksi onnettomuuksien, varkauksien, petosten, kavallusten ja muiden rikosten selvittämiseen ja niiden ennalta ehkäisyyn.

Autio on kuitenkin arvelee ihmisten keksivän uusia keinoja päihtymiseen.

– Jonkin ajan kuluttua tilalle tulisivat korvaavat päihtymisen keinot. Ihmiset kyllä keksisivät uudet keinot pään saamiseksi sekaisin, ja se haettaisiin tavalla, jota ei vielä tunneta.

 

Entä kauppa? Isossa elintarvikeliikkeessä alkoholin myynnin loppuminen näkyisi myös välittömästi.

– Myynnin ja tuoton menetykset olisivat suuret, ja se johtaisi väistämättä yt-neuvotteluihin, toteaa K-Citymarket Kaakkurin kauppias Risto Kontturi.

Myynnin numeroissa se tarkoittaisi kymmenen prosentin luokkaa kuukauden aikana. Viikonloppuun ei tarvitsisi satsata niin paljon väkeä töihinkään, koska henkilökuntaa ei tarvittaisi osastojen ylläpitoon niin montaa.

Kontturi pohtii päihteettömyyden tuovan myös kaupalle jotakin hyvää:

– Häiriötilanteiden määräkin vähenisi, joskin sitä on meillä aika vähän.

Vartijaresurssejakin tarvittaisiin vähemmän, mutta vartijoiden tarve ei kokonaan poistuisi.

– Neliöitä jäisi ainakin muille tavararyhmille reilusti, kauppias toteaa miettiessään tilanteen positiivisia puolia.

 

Päihteet kuormittavat tunnetusti erityisesti terveys- ja sosiaalialan työtä.

– Päihteettömyys näkyisi myös terveysasemalla pian, kertoo Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen palvelupäällikkö Sirkku Kaltakari.

– Vastaanotolla käy päihteiden väärinkäyttäjiä, jotka hakevat huonoon oloonsa helpotusta. Joskus myös krapulan takia saatetaan tulla hakemaan lääkärintodistusta töihin, hän kertoo.

– Toki joissakin tapauksissa päihdeongelma on vain oireiden taustalla, ja sitä hoitajat ja lääkärit eivät välttämättä huomaa, jos potilas kieltää ongelmansa tai ei kerro siitä.

Kaltakari pohtii myös sitä, voisiko tilanne jopa lisätä yhteydenottoja terveysasemalle.

– Niiden kohdalla, jotka käyttävät päihteitä mielenterveysongelmiinsa, voisivat käynnit asemalla jopa lisääntyä.

– Mutta on tietysti vaikea arvioida, miten tilanne jatkuisi tuon kuukauden jälkeen. Öisin ja viikonloppuisin toimivassa päivystyksessä muutos olisi tietysti dramaattisempi kuin päiväsaikaan toimivalla terveysasemalla, Kaltakari sanoo.

Osa kuolemista vältettäisiin sairaalan yhteispäivystyksessä.

Osastonhoitaja Eija Marin-Pekkala Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksestä kertoo, että alkoholin ja huumeiden loppuminen näkyisi hyvin pian yhteispäivystyksessä.

– Tupakan vaikutukset näkyisivät hitaammin, joskin keuhkoahtaumataudin aiheuttamien hengitysvaikeuksien vuoksi tullaan myös päivystykseen. Päihteet lisäävät psyykkistä pahaa oloa, joten aggressiivisten potilaiden määrä vähenisi. Samalla vähenisi tarve turvahuoneelle. Myös riskitilanteet vähenisivät sekä yleinen järjestys, siisteys ja viihtyvyys lisääntyisivät. Uskon, että muutamalta kuolemaltakin säästyttäisiin, Marin-Pekkala arvioi.

 

Päihteidenkäyttäjät hakeutuvat hoitoon yöaikaan, joten muutos näkyisi potilaiden määrässä erityisesti öisin. Vartijoiden tehtävät vähenisivät, ja hoitajilla olisi rauha tehdä työtä. Hoitajilla olisi enemmän aikaa auttaa vanhuksia, kuunnella potilasta ja olla läsnä. He ehtisivät paremmin huolehtia tavaroita paikoilleen ja täyttää tarvikekaappeja.

– Vartijoiden työn sisältö muuttuisi enemmän ohjaamiseksi ja opastamiseksi, ja voi olla, että vartijoiden sijaan meille riittäisi vahtimestari. Lapset ja vanhukset saisivat odottaa omaa vuoroaan ilman pelkoa, ja henkilökunta kokisi vähemmän haukkumista ja arvostelua.

Myös eriarvoisuuden tunne vähenisi, sillä päihtynyt potilas on usein otettava vastaan ennen muita. Hän vaatii usein välitöntä tarkistamista ja ensiapua. Sitä on vaikea muiden potilaiden ymmärtää.

– Sosiaalipäivystyksessä tehtävien väheneminen näkyisi todennäköisesti jo ensimmäisinä päivinä, toteaa vastaava palveluesimies, sosiaalityöntekijä Mira Takkinen Oulun kaupungin sosiaalipalveluista.

Kaikkiaan Sosiaalipalveluissa tehtävät vähenisivät hänen mukaansa noin 12 prosenttia.

– Jos oletetaan, että päihteiden käyttöön liittyviä tehtäviä ei tulisi tämän kuukauden aikana, vähenisivät tehtävämme noin 120:lla kuukaudessa eli noin 12 prosenttia. Lastensuojeluilmoitusten määrä vähenisi mahdollisesti jopa suuremmassa suhteessa.

Päihteet liittyvät usein myös väkivalta- ja kriisitilanteisiin, joten todennäköisesti myös nämä tehtävät vähenisivät sosiaalipäivystyksessä. Tilanne saattaisi toisaalta hetkeksi myös pahentua.

– Vierotusoireet saattaisivat kärjistää tilanteita kotona ja kadulla ja aiheuttaa myös väkivaltaa, Takkinen arvioi.

Sosiaalipäivystyksessä työ on niin laaja-alaista, että työtä riittäisi päihteistä huolimatta. Tuolloin olisi mahdollisuus käyttää työaikaa esimerkiksi ammattitaidon kehittämiseen ja muiden tehtävien hoitamiseen ilman jatkuvaa kiirettä ja työtehtävien priorisointia.

 

Teksti: Lea Ansamaa

Turvaihmisten sadetakki

Mielenterveysalalla puhutaan suojaavista tekijöistä, joiksi saatetaan kutsua esimerkiksi hyvää itsetuntoa, koulutusta tai hyvää fyysistä kuntoa. Ne antavat vastapainoksi voimaa ja … Jatka lukemista Turvaihmisten sadetakki

Mielenterveysalalla puhutaan suojaavista tekijöistä, joiksi saatetaan kutsua esimerkiksi hyvää itsetuntoa, koulutusta tai hyvää fyysistä kuntoa. Ne antavat vastapainoksi voimaa ja positiivisuutta silloin, kun elämässä jokin kohta linkuttaa. Suojana voi olla myös hyvä ystävä, mielikuvitus, harrastukset, lemmikit tai luonto.

On sanottu, että yksikin turvallinen aikuinen voi olla ratkaisevan pelastava tekijä silloin, kun omat vanhemmat eivät voi huolehtia lapsestaan kunnolla. Minulla on ollut suuri kunnia ja ilo saada tällaisia ihmisiä elämääni – he todella ovat olleet suojaavia tekijöitä, suoranaisia sadetakkeja, joiden alla on voinut olla piilossa sateelta ja tuulelta.

Isovanhempani olivat aarteitani. Lahden pappa, jonka sylissä oli hyvä hengähtää, kun hän henkselihousuissaan kiikkui keinutuolissa. Hannes-papan huoneessa oli mukava istua, sillä siellä oli esimerkiksi koira-aiheisia postimerkkejä. Pappa tuli kerran minua vastaan ekaluokalla kouluun. Hän seisoi aidan vieressä, kun kaikki luokkakaverini juoksivat ikkunaan kyselemään, kuka tuolla seisoo. Se on meidän pappa, minä sanoin ja tuskin jaksoin odottaa kotiinlähtöä ja papan kädestä pitämistä.

Lahden mummi puolestaan oli rauhallinen ja herkkä, lämmitteli karjalanpiirakoita ja huolehti, että syödään hyvin. Hän jaksoi aina valuttaa ison ammeen täyteen lämmintä kylpyvaahtovettä, kun vierailimme. Heidän kotinsa oli turvasatama.

Oulun mummi puolestaan näytti, millaista on olla ahkera ja aikaansaava. Hän kutoi, ompeli, teki hapankaalia, marjasti ja koristeli kakkuja, matkusti pitkin Eurooppaa. Hänen turvasatamaansa korkeaan kerrostaloon saattoi mennä teininäkin, kun kotona ei ollut mukavaa. Pyöräilin pitkän matkan ja katselimme yhdessä musiikkivideoita, joita näkyi vain mummin talossa, jossa oli kaapelikanavat. Hänen elinvoimansa kantaa minua vieläkin.

Isosiskoni elivät kanssani kaiken yhdessä, he tietävät, millaista se oli. He pitivät minua suojassaan ja tukevat minua yhä. Ei niin pientä murhetta, ettemme jakaisi sitä keskenämme. Vanhin siskoista antoi kahvirahaa, meikkasi discoon ja valehteli elokuvissa, että olen 14, vaikka olin 12. Hänenkin luonaan oli hyvä käydä teini-ikäisenä, sillä hän asui aivan lähellä. Sain toisen suojapaikan.

Keskimmäinen sisko lauloi kanssani joululauluja moniäänisesti, pesi tukkani, kun olin käynyt korvaleikkauksessa ja otti minut samaan lämpimään sänkyynsä nukkumaan kuudennella luokalla, kun kärsin nukkumaan menemisen peloista. Ilman heitä olisin ollut perheemme kaaoksen keskellä niin yksinäinen, etten varmaankaan olisi selvinnyt.

Anoppini, jonka tapasin jo teini-iässä, on ollut elämässäni vakaa kallio. Poikaystäväni ja nykyisen mieheni perhe on antanut minulle tavallisen elämän esimerkin.

On ollut lauantaisauna, tuoretta pullaa ja aina joku selvin päin, jos vaikka tarvitsee autoapua. Heiltä olen oppinut myös rahankäyttöä, koska omassa perheessäni se oli yhtä holtitonta kuin juominenkin. Useampi asunto-osake ehdittiin kulauttaa kurkusta alas. Anopille voi soittaa aina, hän on minun toinen äitini. Hänelle voin kantaa huoleni ja hän saa sen pienenemään rauhallisella olemuksellaan. Hänessä on peili, josta paha ei tule takaisin voimakkaampana, eikä pelon liekkiä puhallettuna isommaksi, kuten omien vanhempieni kanssa. Tämän terveen, onnellisen perheen esimerkki on ollut minulle ohjenuora ja tavoite, johon itsekin olen pyrkinyt.

Teksti: Lea Ansamaa