raitis.fi-lehti: Pohdiskelua ja ilmiöitä

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Pohdiskelua ja ilmiöitä. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Sosiaalisuudesta, yksin olemisesta ja yksinäisyydestä

Suoritan pitkäaikaisen suunnitelmani mukaisesti toista korkeakoulututkintoani. Ulkomaisella tutkinnolla on ollut vaikea saada Suomessa töitä, lisäksi maahanpalaajan haasteenani on Suomi-ulkopuolisuus. Opinnot … Jatka lukemista Sosiaalisuudesta, yksin olemisesta ja yksinäisyydestä

Suoritan pitkäaikaisen suunnitelmani mukaisesti toista korkeakoulututkintoani. Ulkomaisella tutkinnolla on ollut vaikea saada Suomessa töitä, lisäksi maahanpalaajan haasteenani on Suomi-ulkopuolisuus. Opinnot täydentävät aiempaa tutkintoani ja työkokemustani, päivittävät osaamistani ja ovat ehdoton keino verkostoitua. Metropolian monimuotokoulutuksessa tapaan asiantuntijoita eri puolilta Suomea ja kuulen, mitä maamme kulttuurielämässä on meneillään.

Kulttuurituotannon YAMK-opinnoista suuri osa toteutetaan itseopiskeluna. Päätin keskittää energiani tänä vuonna vain kahteen asiaan: opiskeluun ja liikuntaan. Sosiaalinen elämä vie liikaa aikaani ja siksi rajoitan sitä. Poistuin WhatsApp-ryhmistä ja lopulta poistin koko sovelluksen puhelimestani. Nyt on aika hiljaista.

Lukutreffit voimaannuttavat

Lähden lähes päivittäin kirjastolle. Valitsen aamusta opiskeltavan osa-alueen ja nakkaan sopivat kirjat reppuun. Lähden kirjastolle kuin työpaikalle, otan eväät mukaani ja hiljennän puhelimeni.

Toverin kanssa lukutreffien sopiminen lisää opiskelun mielekkyyttä. Vaikka istumme erikseen, on palkitsevaa, että lukusalin toiselta tuolilta kohoaa hymy. Tiedän toisenkin voittaneen itsensä ja tietomäärämme on kasvanut. Yhdessä oppiminen lisää yhteyden kokemusta, vaikka yhteisen kahvitauon pitäminen jääkin.

Liika jutteleminen ja kuunteleminen vähentää hiljaisena tarkkailijana kokemaani luksuksen määrää. Vaan ellen tapaa toisia, jään helposti ulkopuolelle. Minun on varottava, ettei yksinolosta tule yksinäisyyttä.

Ihminen tarvitsee ajatusten vaihtoa, toisen kanssa näkemistä ja kokemista, nauramista ja itkemistä. Sosiaalinen media ja chatti täyttävät monella yksinäisyyden kolon. Jos niistä kirjautuu ulos, jää monesta paitsi. On tärkeää pitää huolta siitä, että ainakin liikkuu ihmisten joukossa.

Vuoropuhelua taiteen kanssa

Kaupungissa asuu tarpeeksi väkeä. Yksinäisyyden hetkellä kannattaakin vähintään lähteä ulos kävelylle, ehkä ajautua tai hakeutua ilmaistapahtumien pariin, syysiltaisin keskustelutilaisuuksiin. Kynnys kutsua itsensä perheellisten ystävien luo tuntuu joskus korkealta. Silti kannattaa kokeilla. Rakkaalle läheiselle voi suoraan sanoa: hei, voisimmeko viettää yhdessä aikaa, olen kyllästynyt olemaan niin paljon itsekseni.

Yksineläjää ei haluta unohtaa, mutta perheellisten kiireisiin tämä eri todellisuudesta tuleva kummajainen ei välillä tunnu mahtuvan. Sinkkujen aktiivisuus liikunnan ja harrastusten parissa on ilmeistä.

Vaikeampi on tilanne sillä, joka ei tunne kuuluvansa mihinkään, vaan on ikään kuin unohtanut, millaista on olla toisten parissa, tai kun elämä on kohdellut niin, että on ikään kuin joutunut syrjäytetyksi.

Kallion kaupunginosassa kapakoita on vieri vieressä. Ne ovat auki silloinkin, kun kirjasto tai uimahalli sulkeutuu, työväenopistolla on kesätauko tai tanssikoulun opetus on päivän osalta ohi. Kun on yhden hengen yksikkö, voi illanvietto kotona elokuvien ja kirjojen ääressä joskus tuntua ankealta. Kun ei juo alkoholia, ei baari tunnu kiinnostavalta ihmisten kohtaamispaikalta.

Kulttuuri on kaupungin keidas. Yksinolija voi löytää yhteisöllisyyttä taidenäyttelyssä käydessään. Taiteen äärellä voi seisoa vuoropuhelussa ja olla osa niitä, joita taiteen katsominen puhuttelee. Yhteisöllinen taiteen kokeminen ruokkii mieltä enemmän kuin kevyt ja pinnallinen päivittäinen jutustelu.

Joillakin taidemuseoilla ei ole lainkaan pääsymaksua. Vierailin Vantaan kaupungin taidemuseossa Artsissa, kun oli muuta asiaa Myyrmäkeen. Pax – puhutaan rauhasta -näyttely todella yllätti. Vietin pitkän iltapäivän hienoja töitä kuunnellen.

Sosiaalisuus ja yksin olo

Olen käynyt sosiaalisuuden ja yksinolon vuoropuhelua sisälläni lapsuudesta alkaen. Kun samanikäistä leikkikaveria ei löytynyt, opin viihtymään kynä kädessä.

Kielen ja kirjallisuuden parissa oleminen tuottaa minulle rauhaa ja hyvinvointia. Siksi ryhmässä olon tarve on vähäisempää. Kulttuurialan tehtävissäni haluan tavoittaa ihmisiä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä kielitaidottomuuden tai työttömyyden vuoksi.

Olen mukana rakentamassa pienimuotoisia elokuvaklubeja, joissa kielikynnyksen edessä olevat ja suomenkieliset työttömät voivat kohdata toisiaan. Elokuvaklubeissa käytävistä keskusteluista toivomme voimaannuttavia ja työkykyä edistäviä kokemuksia kävijöille.

Teksti: Silva Rikala

Mielikuvitusmatka päihteettömään kuukauteen

Rikokset puolittuisivat, monilta kuolemiltakin vältyttäisiin.

Rikokset puolittuisivat, monilta kuolemiltakin vältyttäisiin.

 

Mitä tapahtuisi, jos kaikki päihteet – huumeet, alkoholi ja nikotiinituotteet – häviäisivät kuukauden ajaksi? Millä tavalla se näkyisi arjessa, erilaisissa ammateissa tai kaupassa? Lähdetään mielikuvitusmatkalle päihteettömään kuukauteen selvittämällä miten eri tahot asian näkevät.

Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitokselta uskoo, että päihtyneiden häiriökäyttäytymiset ja rikokset vähenisivät aluksi radikaalisti.

– Arvioin, että poliisin hälytystehtävät vähenisivät puolella. Sama tapahtuisi rikosten kohdalla, eli ne puolittuisivat.

Poliisilla jäisi enemmän aikaa esimerkiksi onnettomuuksien, varkauksien, petosten, kavallusten ja muiden rikosten selvittämiseen ja niiden ennalta ehkäisyyn.

Autio on kuitenkin arvelee ihmisten keksivän uusia keinoja päihtymiseen.

– Jonkin ajan kuluttua tilalle tulisivat korvaavat päihtymisen keinot. Ihmiset kyllä keksisivät uudet keinot pään saamiseksi sekaisin, ja se haettaisiin tavalla, jota ei vielä tunneta.

Toisaalta keksittäisiin epäilemättä myös suuri määrä päihteettömiä tapoja pitää hauskaa.

 

Entä kauppa? Isossa elintarvikeliikkeessä alkoholin myynnin loppuminen näkyisi myös välittömästi.

– Myynnin ja tuoton menetykset olisivat suuret, ja se johtaisi väistämättä yt-neuvotteluihin, toteaa K-Citymarket Kaakkurin kauppias Risto Kontturi.

Myynnin numeroissa se tarkoittaisi kymmenen prosentin luokkaa kuukauden aikana. Viikonloppuun ei tarvitsisi satsata niin paljon väkeä töihinkään, koska henkilökuntaa ei tarvittaisi osastojen ylläpitoon niin montaa.

Alkoholi ja tupakka ovat 10 % päivittäistavarakaupasta, mikä on aika iso määrä rahaa suomalaisten taskuista. Lyhyellä aikavälillä kauppa epäilemättä kärsisi. Jos päihteettömyys jatkuisi pidempään, tulisi yhteiskunnalle toki enemmän voittoa. Pelkästään alkoholin haitat maksavat Suomessa 6–7 miljardia euroa vuodessa, siinä missä koko alkoholikaupan vuotuinen liikevaihto on ”vain” reilu neljä miljardia. Kaikkiaan koko teollisuuden ala tuottaa yhteiskunnalle taloudellisesti enemmän haittoja kuin hyötyä.

Kontturi pohtii päihteettömyyden tuovan myös kaupalle jotakin hyvää:

– Häiriötilanteiden määräkin vähenisi, joskin sitä on meillä aika vähän.

Vartijaresurssejakin tarvittaisiin vähemmän, mutta vartijoiden tarve ei kokonaan poistuisi.

– Neliöitä jäisi ainakin muille tavararyhmille reilusti, kauppias toteaa miettiessään tilanteen positiivisia puolia.

 

Päihteet kuormittavat tunnetusti erityisesti terveys- ja sosiaalialan työtä.

– Päihteettömyys näkyisi myös terveysasemalla pian, kertoo Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen palvelupäällikkö Sirkku Kaltakari.

– Vastaanotolla käy päihteiden väärinkäyttäjiä, jotka hakevat huonoon oloonsa helpotusta. Joskus myös krapulan takia saatetaan tulla hakemaan lääkärintodistusta töihin, hän kertoo.

– Toki joissakin tapauksissa päihdeongelma on vain oireiden taustalla, ja sitä hoitajat ja lääkärit eivät välttämättä huomaa, jos potilas kieltää ongelmansa tai ei kerro siitä.

Kaltakari pohtii myös sitä, voisiko tilanne jopa lisätä yhteydenottoja terveysasemalle.

– Niiden kohdalla, jotka käyttävät päihteitä mielenterveysongelmiinsa, voisivat käynnit asemalla jopa lisääntyä.

– Mutta on tietysti vaikea arvioida, miten tilanne jatkuisi tuon kuukauden jälkeen. Öisin ja viikonloppuisin toimivassa päivystyksessä muutos olisi tietysti dramaattisempi kuin päiväsaikaan toimivalla terveysasemalla, Kaltakari sanoo.

Osa kuolemista vältettäisiin sairaalan yhteispäivystyksessä.

Osastonhoitaja Eija Marin-Pekkala Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksestä kertoo, että alkoholin ja huumeiden loppuminen näkyisi hyvin pian yhteispäivystyksessä.

– Tupakan vaikutukset näkyisivät hitaammin, joskin keuhkoahtaumataudin aiheuttamien hengitysvaikeuksien vuoksi tullaan myös päivystykseen. Päihteet lisäävät psyykkistä pahaa oloa, joten aggressiivisten potilaiden määrä vähenisi. Samalla vähenisi tarve turvahuoneelle. Myös riskitilanteet vähenisivät sekä yleinen järjestys, siisteys ja viihtyvyys lisääntyisivät. Uskon, että muutamalta kuolemaltakin säästyttäisiin, Marin-Pekkala arvioi.

 

Päihteidenkäyttäjät hakeutuvat hoitoon yöaikaan, joten muutos näkyisi potilaiden määrässä erityisesti öisin. Vartijoiden tehtävät vähenisivät, ja hoitajilla olisi rauha tehdä työtä. Hoitajilla olisi enemmän aikaa auttaa vanhuksia, kuunnella potilasta ja olla läsnä. He ehtisivät paremmin huolehtia tavaroita paikoilleen ja täyttää tarvikekaappeja.

– Vartijoiden työn sisältö muuttuisi enemmän ohjaamiseksi ja opastamiseksi, ja voi olla, että vartijoiden sijaan meille riittäisi vahtimestari. Lapset ja vanhukset saisivat odottaa omaa vuoroaan ilman pelkoa, ja henkilökunta kokisi vähemmän haukkumista ja arvostelua.

Myös eriarvoisuuden tunne vähenisi, sillä päihtynyt potilas on usein otettava vastaan ennen muita. Hän vaatii usein välitöntä tarkistamista ja ensiapua. Sitä on vaikea muiden potilaiden ymmärtää.

– Sosiaalipäivystyksessä tehtävien väheneminen näkyisi todennäköisesti jo ensimmäisinä päivinä, toteaa vastaava palveluesimies, sosiaalityöntekijä Mira Takkinen Oulun kaupungin sosiaalipalveluista.

Kaikkiaan Sosiaalipalveluissa tehtävät vähenisivät hänen mukaansa noin 12 prosenttia.

– Jos oletetaan, että päihteiden käyttöön liittyviä tehtäviä ei tulisi tämän kuukauden aikana, vähenisivät tehtävämme noin 120:lla kuukaudessa eli noin 12 prosenttia. Lastensuojeluilmoitusten määrä vähenisi mahdollisesti jopa suuremmassa suhteessa.

Päihteet liittyvät usein myös väkivalta- ja kriisitilanteisiin, joten todennäköisesti myös nämä tehtävät vähenisivät sosiaalipäivystyksessä. Tilanne saattaisi toisaalta hetkeksi myös pahentua.

– Vierotusoireet saattaisivat kärjistää tilanteita kotona ja kadulla ja aiheuttaa myös väkivaltaa, Takkinen arvioi.

Sosiaalipäivystyksessä työ on niin laaja-alaista, että työtä riittäisi päihteistä huolimatta. Tuolloin olisi mahdollisuus käyttää työaikaa esimerkiksi ammattitaidon kehittämiseen ja muiden tehtävien hoitamiseen ilman jatkuvaa kiirettä ja työtehtävien priorisointia.

 

Raittiuden Ystävät ry:n toiminnan johtaja Marko Kailasmaa pitää ajatusleikkiä päihteettömästä kuukaudesta mielenkiintoisena. Hän kuitenkin muistuttaa, että nykyinen suomalainen päihdepolitiikka ohjaa vahvasti vastakkaiseen suuntaan – päihtymisen lisääntymiseen, ei vähenemiseen.

– Realiteetit osoittavat, että maamme poliitikot ainakin viimeksi olivat alkoholitoimijoiden puolella kansanterveyttä ja onnellisuutta vastaan päättäessään maan uudesta alkoholilaista. Kysymykseksi jää, miksi terveys ja turvallisuus sekä alhaisemmat yhteiskunnan maksettavaksi tulevat haittakustannukset eivät houkuttele päättäjiä tekemään toisenlaisia ratkaisuja.

 

Teksti: Lea Ansamaa

Turvaihmisten sadetakki

Mielenterveysalalla puhutaan suojaavista tekijöistä, joiksi saatetaan kutsua esimerkiksi hyvää itsetuntoa, koulutusta tai hyvää fyysistä kuntoa. Ne antavat vastapainoksi voimaa ja … Jatka lukemista Turvaihmisten sadetakki

Mielenterveysalalla puhutaan suojaavista tekijöistä, joiksi saatetaan kutsua esimerkiksi hyvää itsetuntoa, koulutusta tai hyvää fyysistä kuntoa. Ne antavat vastapainoksi voimaa ja positiivisuutta silloin, kun elämässä jokin kohta linkuttaa. Suojana voi olla myös hyvä ystävä, mielikuvitus, harrastukset, lemmikit tai luonto.

On sanottu, että yksikin turvallinen aikuinen voi olla ratkaisevan pelastava tekijä silloin, kun omat vanhemmat eivät voi huolehtia lapsestaan kunnolla. Minulla on ollut suuri kunnia ja ilo saada tällaisia ihmisiä elämääni – he todella ovat olleet suojaavia tekijöitä, suoranaisia sadetakkeja, joiden alla on voinut olla piilossa sateelta ja tuulelta.

Isovanhempani olivat aarteitani. Lahden pappa, jonka sylissä oli hyvä hengähtää, kun hän henkselihousuissaan kiikkui keinutuolissa. Hannes-papan huoneessa oli mukava istua, sillä siellä oli esimerkiksi koira-aiheisia postimerkkejä. Pappa tuli kerran minua vastaan ekaluokalla kouluun. Hän seisoi aidan vieressä, kun kaikki luokkakaverini juoksivat ikkunaan kyselemään, kuka tuolla seisoo. Se on meidän pappa, minä sanoin ja tuskin jaksoin odottaa kotiinlähtöä ja papan kädestä pitämistä.

Lahden mummi puolestaan oli rauhallinen ja herkkä, lämmitteli karjalanpiirakoita ja huolehti, että syödään hyvin. Hän jaksoi aina valuttaa ison ammeen täyteen lämmintä kylpyvaahtovettä, kun vierailimme. Heidän kotinsa oli turvasatama.

Oulun mummi puolestaan näytti, millaista on olla ahkera ja aikaansaava. Hän kutoi, ompeli, teki hapankaalia, marjasti ja koristeli kakkuja, matkusti pitkin Eurooppaa. Hänen turvasatamaansa korkeaan kerrostaloon saattoi mennä teininäkin, kun kotona ei ollut mukavaa. Pyöräilin pitkän matkan ja katselimme yhdessä musiikkivideoita, joita näkyi vain mummin talossa, jossa oli kaapelikanavat. Hänen elinvoimansa kantaa minua vieläkin.

Isosiskoni elivät kanssani kaiken yhdessä, he tietävät, millaista se oli. He pitivät minua suojassaan ja tukevat minua yhä. Ei niin pientä murhetta, ettemme jakaisi sitä keskenämme. Vanhin siskoista antoi kahvirahaa, meikkasi discoon ja valehteli elokuvissa, että olen 14, vaikka olin 12. Hänenkin luonaan oli hyvä käydä teini-ikäisenä, sillä hän asui aivan lähellä. Sain toisen suojapaikan.

Keskimmäinen sisko lauloi kanssani joululauluja moniäänisesti, pesi tukkani, kun olin käynyt korvaleikkauksessa ja otti minut samaan lämpimään sänkyynsä nukkumaan kuudennella luokalla, kun kärsin nukkumaan menemisen peloista. Ilman heitä olisin ollut perheemme kaaoksen keskellä niin yksinäinen, etten varmaankaan olisi selvinnyt.

Anoppini, jonka tapasin jo teini-iässä, on ollut elämässäni vakaa kallio. Poikaystäväni ja nykyisen mieheni perhe on antanut minulle tavallisen elämän esimerkin.

On ollut lauantaisauna, tuoretta pullaa ja aina joku selvin päin, jos vaikka tarvitsee autoapua. Heiltä olen oppinut myös rahankäyttöä, koska omassa perheessäni se oli yhtä holtitonta kuin juominenkin. Useampi asunto-osake ehdittiin kulauttaa kurkusta alas. Anopille voi soittaa aina, hän on minun toinen äitini. Hänelle voin kantaa huoleni ja hän saa sen pienenemään rauhallisella olemuksellaan. Hänessä on peili, josta paha ei tule takaisin voimakkaampana, eikä pelon liekkiä puhallettuna isommaksi, kuten omien vanhempieni kanssa. Tämän terveen, onnellisen perheen esimerkki on ollut minulle ohjenuora ja tavoite, johon itsekin olen pyrkinyt.

Teksti: Lea Ansamaa

Kostea opiskelijakulttuuri kuivuu

Alkoholilla on ollut erityinen asema teekkarikulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa.

Alkoholilla on ollut erityinen asema teekkarikulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa.

Teekkarisauna 1990-luvun lopulla. Ihmettelin, mihin Hervanta-juomispelin vetäjä tarvitsi megafonia. Asia selvisi, kun palasin saunasta puoli tuntia myöhemmin. Pelaajat olivat jo tukevassa humalassa, juomia oli valunut rinnuksille ja meteli oli valtava.

Tuo ilta oli yksi monista, joita olen saanut viettää teekkareiden maailmassa. Vuosijuhlissa, saunailloissa, sitseillä, Lappeenrannan Saimaa-ilmiössä, salaseurojen takahuoneissa, RWBK:n treenikämpällä, akateemisen kyykän MM-kisoissa ja muualla teekkariuden kovassa ytimessä on aina ollut hauskaa. Toisaalta myös alkoholia on noissa porukoissa kulunut runsaasti.

Opiskelijat ovat perinteisesti ryhmäytyneet kosteissa illanvietoissa, sillä alkoholi alentaa estoja ja vähentää epävarmuutta, joka estää tutustumasta uusiin ihmisiin. Toisaalta alkoholi myös heikentää unen laatua ja krapulassa opiskelukyky on alentunut.

Teekkarikulttuurissa ja vappulehdissä alkoholilla on ollut erityinen rooli. Ei ole näyttöä siitä, että teekkarit joisivat muita opiskelijoita enemmän, mutta juomiseen liittyvät perinteet, laulut ja puitteet ovat komeampia. Niin sanotun Polyteknikkojen Raittiusseuran missiona on ollut vuodesta 1969 saakka raitistaa maailmaa tuhoamalla kaikki alkoholi itse juomalla.

Teekkaritapahtumista on vaikeaa löytää valokuvia, joissa ei näy oluttölkkejä tai kuohuviinipulloja. Ulkopuolisten silmissä monet muidenkin haalariasuisten opiskelijoiden humalaiset toilailut ovat menneet teekkareiden piikkiin.

Iloa myös viinatta

Alkoholi mielletään yhä osaksi teekkarielämää. Kun toissa vuonna television alkoholiaiheiseen teemailtaan tarvittiin koehenkilöitä juomaan viinaa, Ylestä otettiin ensimmäisenä yhteyttä Tampereen teekkareihin.

Puheluun vastasi TEKin nuorten valiokunnan nykyinen puheenjohtaja Tiina Mikkonen.

– Toimittaja ehdotti, että joisin kossua suorassa lähetyksessä. Luulin ensin, että kyseessä on vitsi. Myös muita teekkareita yritettiin saada mukaan. Ketään ei kiinnostanut, pidimme ehdotusta loukkaavana. Mielikuva teekkareista on vanhentunut, se tulee jostain edellisiltä vuosikymmeniltä, Mikkonen sanoo.

Pikakysely kampuksille paljastaa, että ylioppilaskunnat ja killat ovat heränneet asenteiden muutokseen. Fuksipassin voi suorittaa ilman alkoholia, ja killoilla on alkoholittomia tapahtumia, jopa sitseille myydään alkoholittomia illalliskortteja. Nyt ryhmäydytään esimerkiksi kokeilemalla yhdessä uutta liikuntalajia.

Räkäkänni meni muodista

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan opiskelijat käyttävät entistä vähemmän päihteitä. Alkoholin käyttö on vähentynyt etenkin miehillä.

Pian fuksitapahtumia kansoittavat kännykkä kädessä kasvaneet 2000-lukulaiset, jotka juovat vielä edellisiä ikäluokkia vähemmän.

Raittiiden korkeakouluopiskelijoiden osuus on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Yksi heistä on tamperelainen materiaalitekniikan opiskelija Mika Kiviluoma.

– Tyypillisin miljöö, jossa olen ollut mukana, on teekkarisauna. En muista, että minulta olisi koskaan suoraan kysytty siitä, etten juo. Jos asia on tullut muuten esille, en muista juurikaan joutuneeni perustelemaan valintaani. Muissa tapahtumissa, kuten Akateemisen kyykän MM-kisoissa ja wappuna, olen viime vuosina ollutkin valokuvaamassa, eikä kamera kädessä heiluvan teekkarin nollalinjaa ole kukaan koskaan ihmetellyt, Kiviluoma kertoo.

Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätion mukaan sosiaalista painetta alkoholinkäyttöön on edelleen. Joka seitsemäs opiskelija tiedostaa käyttäneensä ryhmäpaineen takia alkoholia enemmän kuin haluaisi.

– Tamperelaisessa fuksikasvatuksessa ollaan tarkkana siitä, että ketään ei painosteta juomaan. Tutorit ovat roolimalleja uusille opiskelijoille, sanoo Tiina Mikkonen.

– Tölkki kädessä on helpompaa olla, mutta se turvatölkki ei ole välttämättä omia kurssikavereita, vaan vanhempia tieteenharjoittajia varten. Edelliset sukupolvet ovat oppineet erilaiseen juomakulttuuriin.

Kun itse opiskelin 1990-luvulla, Tampereen teekkareiden Bommareissa oli jätesäkeillä vuorattu huone oksententelijoita varten.

– Ördääminen ei ole enää hyväksyttävää. Ei ole kiinnostusta eikä aikaa ryypätä, kun pitäisi saada tiukassa tavoiteajassa opinnot kasaan, Mikkonen sanoo.

Vain moukka kysyy, miksi et juo

Myös juomiseen liittyvä etiketti muuttuu. Otaniemen Polyteekkarimuseon johtaja Tiina Metso on kirjoittanut akateemisia käytösoppaita ja perehdyttänyt useita opiskelijasukupolvia akateemiseen tapakulttuuriin.

– 1800-luvulla maljat nostettiin vain tiukalla viinalla. Miksei nykyään voisi skoolata muullakin kuin alkoholilla? Ei ole mitään syytä jättää tapahtumien ulkopuolelle ihmistä joka ei juo. Vain moukka kysyy, ”miksi et juo?”, Metso toteaa.

 

Kirjoittaja Jussi Nousiainen on humanisti, jonka työ ja harrastukset ovat vieneet teekkareiden rientoihin. Artikkelia varten haastateltiin Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätion yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seiloa ja johtajaylilääkäri Jarmo Kantosta. Teksti on julkaistu TEK-verkkolehdessä 1.2.2018

Lapsuus päihdeperheessä saattaa oirehtia vasta aikuisena

Suojaavia tekijöitä voivat olla muut aikuiset, koulu ja mielikuvitus.

Suojaavia tekijöitä voivat olla muut aikuiset, koulu ja mielikuvitus.

Suomessa joka kymmenes lapsi elää päihdeperheessä. Tilanne on ollut samanlainen jo vuosikymmenet. On laskettu, että noin 400 000 suomalaista kantaa päihdeperheen haittoja mukanaan, joten päihdeperheessä kasvamista kutsutaan jo kansanterveysongelmaksi.

Monilla päihdeperheessä kasvaneilla lapsilla menee elämässä kohtalaisesti tai aivan hyvin. He löytävät paikkansa työelämästä ja perustavat oman perheen. Kuitenkin päihdeperheen lapset oireilevat useimmiten jollakin tavalla ja lapsuus päihdeongelmaisessa perheessä on riski terveydelle ja kehitykselle.

Suomessa kasvaa tällä hetkellä lähes 70 000 lasta perheessä, jossa ainakin toisella on päihdeongelma. Yhtä monta aikuista elää tulevaisuudessa tilanteessa, jossa tarvittaisiin psykologista apua. Päihdeongelmaisissa perheissä avioerot ovat yleisiä, joten niissä kasvavat lapset kohtaavat päihteideongelmien lisäksi myös rikkoontuvan kodin ongelmia. Kaiken kaikkiaan päihdeperheessä koetaan turvattomuutta ja pelkoa.

Vanhempien päihdeongelmat lisäävät merkittävästi pienten lasten riskiä joutua sairaalahoitoon tapaturmien vuoksi. Myös huostaanotot ovat lapsuudessa yleisiä, mutta tällöin perheessä on yleensä myös köyhyyttä ja muita ongelmia. Päihdelapsuus saattaa olla edesauttamassa syrjäytymistä.

Oireita nuorena ja aikuisena

Päihdeperheessä kasvaneet kantavat usein tiedostaen tai tiedostamattaan sisäisiä ristiriitoja. Nämä jännitteet taas saattavat ilmetä esimerkiksi jatkuvana stressitilana. Stressi saattaa oireilla käytöshäiriöinä tai somaattisina sairauksina.

Joskus lapsuuden kokemukset nousevat pintaan teini-iässä tai vasta aikuisuudessa. Myöhemmin elämässä psyykkiset häiriöt ovat yleisiä johtuen turvattomasta ja epävakaasta lapsuudesta – kiintymyssuhde varhaislapsuudessa on jäänyt vajaaksi. Lapsen psykologiset ongelmat varhaislapsuudessa ovat erityisen tyypillisiä niissä perheissä, joissa päihteidenkäyttäjä on äiti.

Valitettavasti alkoholiongelmaisten perheiden huono-osaisuus näyttää periytyvän – alkoholistivanhempien lapset pärjäävät usein muita lapsia huonommin koulussa ja kouluttautuvat vähemmän peruskoulun jälkeen kuin muut. Päihdeperheissä kasvaneiden aikuisten oireita ovat yleisimmin huono itsetunto, jännitys pelko ja aggressiivisuus.

Toisaalta osa pyrkii myös tiedostamattaan kompensoimaan lapsuudesta saatua riittämättömyyden tunnetta ylisuorittamisella tai pakonomaisella menestyksen tavoittelulla, jolloin suhde työhön tai velvollisuuksiin ei ole terve.

Usein välit vanhempiin ovat huonot tai jopa kokonaan katkenneet. Päihdeperheissä kasvaneet ajautuvat joskus itsekin päihde- ja ihmissuhdeongelmiin. Aikuisena voidaan kokea myös ikäviä muistivälähdyksiä lapsuudesta, unettomuutta, masennusta ja sulkeutuneisuutta.

Tie voi olla myös ylöspäin

Aina eivät päihdeperheissä kasvaneet kuitenkaan kasva kieroon, vaan heistä saattaa tulla pärjääjiä. Työelämässä he saattavat olla lannistumattomia, luovia ja hyviä ongelmanratkaisijoita. Lapsella ja nuorella saattaa olla monia suojaavia tekijöitä elämässään, jotka päihdeongelmista huolimatta kantavat aikuisuuteen saakka. Niitä voivat olla oma osaaminen ja temperamentti, terve tahto pärjätä sekä muut lapsen elämässä olevat ihmiset, jotka tukevat häntä. Myös suomalaiset hyvät päiväkodit ja koulut voivat kannustaa elämässä.

Lapsen korkean älykkyysosamäärän on myös havaittu olevan suojaava tekijä. Lisäksi lapset löytävät turvapaikkoja mielikuvituksestaan, metsästä tai vaikka vain haaveilusta. Joskus oma huone ja sänky ovat turvallisia paikkoja rankan perhe-elämän keskellä. Jo yksikin turvallinen aikuinen lapsen elämässä on merkittävä apu haastavissa olosuhteissa. Turvallinen aikuinen voi olla isovanhempi, opettaja tai vaikka ystävän äiti. Myös harrastuksilla ja rakkaalla lemmikillä voi olla elämään positiivista virettä tuova vaikutus.

Artikkelissa on käytetty lähteinä useita suomalaisia tutkimuksia.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Planeetan kokoinen loikka

– Kun menneisyyden taakat jäävät taakse

- Kun menneisyyden taakat jäävät taakse

Luokkaloikaksi kutsutaan sitä, kun ihminen aikuisena muuttaa periaatteessa Suomessa näkymätöntä yhteiskuntaluokkaansa. Hän opiskelee tohtoriksi, vaikka on asunut työläisperheessä tai ryhtyy käsityöammattilaiseksi, vaikka on kasvanut akateemisessa kodissa.

Minä kasvoin perheessä, jossa vanhemmilla oli hyvät ammatit ja tulot, meillä oli munankeitin ja tiskikone silloin kuin muilla ei vielä ollut, meillä oli sievä kesämökki ja uusi auto. Me siskokset soitimme pianoa, osittain siksi, että halusimme ja osittain siksi, että se näytti ulospäin hyvältä. Minä tanssin balettia ja kävin paljon teatterissa ja konserteissa. Kävimme vappuna pihviravintolassa.

Olisin tosin vaihtanut mikroaaltouunin ja munankeittimen siihen, että tuossa akateemisessa perheessä olisi ollut hyvä olla. Omassa mielessäni lokeroin itseni sellaiseen luokkaan, johon myös ulkoisesti pahoinvoivat henkilöt vajoavat. Koin olevani huonompi kuin muut.

Kerran olin myrskyisänä iltana läheisellä ratsastustallilla, johon olin pyöräillyt salaa. Salaa, koska vanhempieni mielestä ratsastaminen ei ollut tarpeeksi hienoa. (Olisipa muuten hauska tietää, oliko heidän mielestään hienoa sitten se, että balettipukukaappini toisella puolella oli viinakätkökaappi.) Ilta pimeni ja luokkakaverini vanhemmat saapuivat yllättäen tallille. He olivat päättäneet hakea kaverini kotiin autolla, koska sää oli niin kehno. Autosta he huusivat luokkakaverilleni, että hyppää äkkiä autoon, tai hampurilaiset jäähtyvät. He olivat käyneet uudessa Carroll’s-hampurilaisravintolassa.

Minä seurasin vaivihkaa sivusta tuota tilannetta ja se piirtyi mieleeni ihmeen terävänä. Ajatella, että niin moni asia oli hänen elämässään toisin. Ensinnäkään vanhempani eivät tienneet, että olin tallilla ja vaikka olisivat tienneet, kukaan ei olisi kuuna päivänä hakenut minua sieltä pois huonon sään takia. Toki vanhempani eivät enää silloin edes eläneet samassa kodissa.

Luokkakaverini molemmat vanhemmat tulivat tallille yhdessä ja olivat molemmat huolissaan hänen kotimatkastaan. Sitten vielä sekin, että he olivat illalla ajokunnossa! Meillä oli auto, mutta ei sillä kukaan iltaisin ajanut, koska oli otettu niin paljon viiniä rentoutumiseen. Oli jopa haettu hampurilaisia. Noin vain! Olin niin kateellinen, ettei sitä enää voi kutsua edes kateudeksi. Minä koin olevani toisella planeetalla. Meillä olisi ollut varaa autoon, ratsastustuntuneihin ja hampurilaisiin, mutta tuollainen tilanne olisi ollut perheessäni täysin mahdoton.

Myöhemmin elämässäni olin keskellä rakennusurakkaa, kun minä ja mieheni rakensimme uutta omakotitaloa. Katselin rakennusaikana muita perheitä kokien syvää ulkopuolisuuden tunnetta. Tuossa nuo ylempiarvoiset ihmiset taloja rakentavat, ovat normaalien ihmisten isossa valtamerilaivassa ja vilkuttavat minulle, joka keikun pienessä puupaatissa laivan jälkiaalloissa. Miten minä voisin mitenkään sopia siihen joukkoon?

Silti kukaan silloin uusista ja nyt jo nykyisistä naapureistani ei hetkeäkään ajatellut, että en olisi kuulunut heihin, tuohon aivan tavallisten ja kunnollisten ihmisten porukkaan. Ei sellainen asia näy ulospäin. Minä itse olin yksin siinä pienessä veneessä – edes perheeni ei mielestäni ollut matkassani. Kunnes lopulta työterveyspsykologilta apua saatuani katkaisin paatin narun ja hyppäsin valtamerilaivaan muiden kanssa. Heilutin kättäni pikku veneelle, joka sittemmin hävisi näkyvistä.

Se oli oma luokkaloikkani, jonka tein oman pääni sisällä. Minä vaihdoin planeettaa.

Teksti: Lea Ansamaa

Suomessako tiukka alkoholilaki?

Islannissa oli kieltolaki vielä 1980-luvun lopulla.

Islannissa oli kieltolaki vielä 1980-luvun lopulla.

Uuden alkoholilain ollessa tekeillä, alkoholiteollisuus toisteli kuinka Suomen lainsäädäntö on prosenttijuomien osalta poikkeuksellisen tiukka. Esimerkkejä haettiin ”vapaasta Euroopasta”, jossa viinitkin ovat ruokakaupoissa.

Todistelun tuoksinassa unohdettiin mainita perinteisten viinimaiden juomiseen liittyvä tiukka sosiaalinen kontrolli, joka on täysi vastakohta Suomen sosiaalisen puuttumattomuuden ihanteelle. Vai koska olet viimeksi kuullut suomalaisen ilmaisevan pahennusta ystävänsä nousuhumalasta?

No, kun ruvetaan vertailemaan alkoholilakeja, käännetäänpä katseet Islannin suuntaan.

Suomi salli juuri 5,5 %:set juomat ruokakauppoihin. Islannissa vastaava raja on 2,25%. Sitä vahvemmat myydään paikallisessa alkossa, Vinbúðinissa, joka sulkee ovensa iltakuudelta. Yli 2,25%:sia juomia ei saa mainostaa lainkaan.

Alkoholin ostamisen ikäraja on 20 vuotta. Raitis 18-vuotias onkin saarivaltiossa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Toisaalta tähän vaikuttanee myös vahva panostus nuorten harrastustoimintaan.

Alkoholiverokin on korkea, etenkin väkevien osalta. Oluen osalta se on vain vartin verran meikäläistä enemmän, mutta viinaa verotetaan lähes kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa hinnan Suomeen verrattuna.

Vahvalla sääntelyllä on Islannissa vankka kansan tuki, ja viimeiset vuosikymmenet maan alkoholilaki on pysynyt lähes muuttumattomana. Asenteista kertoo sekin, että maassa oli alkoholin kieltolaki vuodesta 1935 aina vuoteen 1989 asti.

Kuten arvata saattaa, Islannin alkoholinkulutus ja alkoholihaitat asukasta kohti ovat pohjoismaista vähäisimpiä.

Teksti: Janne Valkeapää

Nolo äiti ei pelota

Miks piti puhua siitä jauhelihasta kaupan kassalle, purnaa seitsemäsluokkalaiseni ja pyörittelee silmiään. Nolo äiti. Mutta minä hymyilen, sillä tiedän, mikä on pahempaa kuin nolo.

Miks piti puhua siitä jauhelihasta kaupan kassalle, purnaa seitsemäsluokkalaiseni ja pyörittelee silmiään. Nolo äiti. Mutta minä hymyilen, sillä tiedän, mikä on pahempaa kuin nolo.

Muistan sen illan selvästi. Isä makasi makuuhuoneessa lähes tajuttomana. Vaalea kuviotapetti oli repeytynyt rumasti siinä huoneessa, mummin virkkaama valkoinen sängynpeite lähes hipaisi patjaa, johon isä oli pissannut alleen jo monta viikkoa. Isällä oli päällään verkkopaita, vähän kuin Uuno Turhapurolla, samalla tavalla rikkikin. Jalassaan isällä oli melkein polviin valahtaneet valkoiset kalsarit, joissa oli se hassu etumusluukku, jota ei ollut käytetty siihen tarkoitukseen.

Ruskeat, läpikuultavat verhot olivat olleet ikkunoiden edessä niin kauan, etten muistanut, miltä huone näytti valoisana. Se ei ollut normaali vanhempien makuuhuone, ja tiesin sen jo ihan pienestä.

Isä makasi kuitenkin tällä kertaa jotenkin liian liikkumattomana. Äitini tutki huoneessa olevan vanhan kirjoituspöydän laatikot, joista löysi paljon lääkkeitä. Oli syytä tilata ambulanssi. Kuulin, miten äiti puhui puhelimessa, että älkää tulko pillit ulvoen, etteivät naapurit kuule ja näe. Tulivat silti, ja minä juoksin viereiseen huoneeseen seuraamaan tilannetta. Seisoin ikkunassa ja katsoin äidin makuuhuoneen verhojen lomasta, miten ambulanssi tuli alarappumme kohdalle.

Viereen kerääntyivät kaikki naapurin lapset, joista useimmat olivat luokallani. Valahdin kalpeaksi ja mietin, miten seuraavasta koulupäivästä selvitään. Entä jos Janne, luokan ilkein poika, sanoo jotain ääneen?

Minä tunsin tunnetta, joka oli minulle niin tuttu – häpeää. Lohdutonta häpeää siitä, että ambulanssimiehet kannattelivat housuun pissannutta isääni portaikkoon, häpeää tuosta hoipertelevasta hahmosta, joka ei ollut sellainen isä kuin muilla. En koskaan joutunut nauramaan isäni hassuille hiihtotrikoille, kuten naapureiden lapset. Isäni pukeutui yleensä pelkkiin alusvaatteisiin.

Häpeä oli minussa, se oli äidissäni, siskojeni käytöksessä ja siinä elämäntavassa, miten juomista meillä piiloteltiin. Ja minä niin häpesin. Häpesin isäni holtittomuutta ja omituisia lupauksia, kavereiden tuomista kotiini, sitä, miten löysin keskustassa tieni Alkojen avulla suunnistaen, häpesin sitä, miten meillä meni kaikki alaspäin silloin, kun kavereiden isät rupesivat rakentamaan tiilitaloja. Häpesin niin, että luulin lopulta itse olevani huonompi kuin kaikki muut.

Häpeän karistaminen on ollut aikuisiällä se viimeisin häntä toipuessani alkoholismiperheen traumatisoimasta lapsuudesta. Vihan minä ymmärrän, pettymyksenkin, ärsytyksen ja raivon, itkun, ikävän ja salaa pieniin vihkoihin kirjoitetun toiveen siitä, että olisin saanut normaalit vanhemmat, välipalaa ja kotitöitä, mutta häpeä piti pintansa kaikkein kauimmin. Se esti minua olemasta avoin menneisyydestäni, koska jostain syystä tunsin häpeää myös itsestäni. Vasta häpeän karistaminen toi keveyden tunteen.

Kyllä, molemmat vanhempani ovat olleet alkoholisteja ja ovat tuottaneet paljon pahaa, mutta häpeän he saavat kantaa aivan itse. Minä en enää suostu kulkemaan heidän häpeänsä harteillani, koska repeytyneet tapetit, pissapatjat, vessan sekasotku, piilotetut viinapullot, rattijuopumussakot ja rikkinäiset puserot eivät olleet minun aikaansaannostani.

Nyt kun omat lapseni sanovat, että olen nolo, hykertelee sydämeni. Minä olen se äiti, jonka jumppatrikoille nauretaan. Nolo on hyvää, normaalia ja koomista, häpeä on pahaa, salattavaa, turvatonta. Minä olen onnellisesti nolo äiti, jota ei koskaan tarvitse oikeasti hävetä eikä pelätä.

Teksti: Lea Ansamaa

Tylsä, tylsempi, raitis

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä. Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä.

Lea Ansamaan ”juomatavat” ovat kuivakan tylsiä.

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä.

Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä. Tosin mieheni on vannottanut vuosien varrella, että kaikenlaista voin olla, joskus monimutkainenkin ja kummallinen, mutta tylsäksi ei ole elämä kanssani koskaan käynyt.

Minä olen katsonut kymmeniä kauhuelokuvia, ratsastanut kamelilla, syönyt patonkia Eiffelin tornin juurella, ollut mallina muotikuvauksissa, ollut Ylen suorassa uutislähetyksessä, kiljunut Madonnan, Michael Jacksonin ja Tina Turnerin konserteissa, katsonut yöllä lentokoneesta Istanbulin valoja ja pitänyt töissä yllä värikästä Star Wars -puseroa. En koskaan pukeudu mustaan, enkä ikinä kieltäydy karaoken laulamisesta edes keskellä päivää. Silti minä olen tylsä, siitä ensimmäisestä hämmästyksestä lähtien, kun koko pöytäseurueelle tilataan kuohuvat ja minä otankin limua. Silloin koko sakki kääntyy katsomaan minua. Mitä ihmettä? Mikä sairaus tuo on ja miten kauan se on jatkunut? Sen tuijotuksen ja halveksunnan kun pulloon saisi, sillä liikuttaisi vaikka armeijan tankkia.

Sanakirjan mukaan tylsän synonyymeja ovat apea, halju, haukotuttava, ankea, ikävä, ilmeetön ja ilonpilaaja. Tuo viimeinen on varmasti se, mitä tuolla tylsäksi haukkumisella halutaan sanoa. Minä pilaan muiden ilon, koska minua vasten muiden juominen näyttäytyykin toisenlaisena – ei normina, vaan siitä erottuvana.

Klassisesti on helpointa laittaa kaikki sen syyksi, joka poikkeaa rivistä. Tuo tuossa, siinä on vika. Siinä, että hän on tiukkapipo ja paheksuva ja muilla ei ole sen kanssa ikinä hauskaa. Siitäkin huolimatta, että en koskaan puhuisi pahaa toisten juomisesta tai edes katseellani hipaise muiden laseja. Minua ei lasien kilistely haittaa, mutta toisin päin se on miltei mahdoton yhtälö.

Olen joskus ajatellut, että olisi helppoa tilata yksi siideri koko illaksi ja siihen kaveriksi vesi, jota sitten oikeasti joisi. Olisi kuten muut ja säästyisi niin paljolta kummastelulta. Joskus tämä keskustelu on alkanut jo juna-asemalla ja päättynyt vasta useamman yön reissun jälkeen paluumatkalla. Ja siinä välissä on aika monta kertaa tilattu koko porukalle drinkit ja kahvin kaveriksi liköörit, mutta muistettu isoon ääneen mainita tarjoilijalle, että niin, paitsi yhdelle. ”We have one who doesn´t drink alcohol.” Tai todettu, että ”Ota nyt kun kerrankin olet hyvässä seurassa”. Minulle on joskus jopa tilattu useita drinkkejä eteeni, vaikka joka kerta sanoin, että kiitos en välitä. Siinä on aika ikävä istua, kun toiset käyttäytyvät noin moukkamaisesti.

Silti en tilaa siideriä ja ole juovinani. Mielestäni minulla on oikeus olla ottamatta alkoholia samalla tavalla kuin minulla on oikeus pukea päälleni mitä haluan, ostaa sellaiset silmälasit kuin haluan, asua siellä missä haluan ja kuunnella sitä musiikkia, mistä juuri minä pidän. On mahdottomuus ruveta elämään elämää, jota toiset määrittelevät. Muuta tietä ei ole, kuin seisoa itsensä takana sellaisena kuin on. Minun on kelvattava tällaisena, kokonaisena pakettina.

Mutta kumminkin. Kai tuon auton nyt voi tuohon yöksi jättää, eikö? Tulet sitten huomenna hakemaan.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Kirjoittaja Lea Ansamaa on oululainen viestintäalan ammattilainen ja kahden lapsen äiti. Viime vuonna Lea sai Vuoden raittiusteko -palkinnon blogikirjoituksestaan ”Anna lapselle raitis joulu tai koko elämä”.

Tutkittua tietoa: Alkoholi ei sovi stressin lieventämiseen

Illalla otettu alkoholi häiritsee merkittävästi yöunta ja heikentää stressistä palautumista. Vaikutus näkyy toisesta alkoholiannoksesta alkaen.

Illalla otettu alkoholi häiritsee merkittävästi yöunta ja heikentää stressistä palautumista. Vaikutus näkyy toisesta alkoholiannoksesta alkaen.

Enemmän alkoholia, heikompi yöpalautuminen.

– Alkoholi on suurin yksittäinen stressistä palautumisen pilaaja. Laajan aineistomme pohjalta on selvää, että alkoholia ei voi suositella palautumiskeinona fysiologisesti katsottuna, toteaa Firstbeat Technologies Oy:n asiantuntija Jaakko Kotisaari.

Palautuminen tarkoittaa tässä sitä, että kehon aktiivisuustaso on laskenut, eikä keho ole sisäisten ja ulkoisten stressitekijöiden vaikutuksen alaisena.

Firstbeat on kansainvälinen hyvinvoinnin, huippu-urheilun ja kuluttajatuotteiden parissa toimiva yritys, joka on kehittänyt edistyksellisen sydämen mittaukseen perustuvan menetelmän kehon toimintojen analysointiin. Menetelmän avulla voidaan kartoittaa ja kehittää ihmisen hyvinvointia ja suorituskykyä. Se tuottaa henkilökohtaista ja tarkkaa tietoa esimerkiksi liikunnan vaikuttavuudesta, stressin hallinnasta ja levon palauttavista vaikutuksista.

Puolet palautumisesta pois

Hyvä yöunen aikainen palautuminen on ratkaiseva tekijä stressinhallinnan kannalta. Unen määrä ja laatu ovat erityisen tärkeitä palautumisen kannalta silloin, kun elämässä on paljon kuormittavia tekijöitä. Moni juo pari lasillista alkoholia nukahtamislääkkeenä illalla, mutta vaikutus on useimmiten päinvastainen kuin tavoite.

– Alkoholin vaikutuksesta nukahtaminen tapahtuu nopeasti, mutta alkoholin palamisen vuoksi kehoon jää edelleen jonkin verran vireystila päälle, eli syke pysyy koholla. Lisäksi alkoholi on synteettinen myrkky, joka käynnistää elimistön puolustusmekanismit, Kotisaari sanoo.

Kun Jaakko Kotisaari mittaa alkoholin vaikutusta unen laatuun ja toipumiseen, tulos saadaan täsmällisinä numeroarvoina.
Kun Jaakko Kotisaari mittaa alkoholin vaikutusta unen laatuun ja toipumiseen, tulos saadaan täsmällisinä numeroarvoina.

Kahdesta alkoholiannoksesta eteenpäin vaikutus alkaa näkyä ja rasituksesta palautuminen alkaa heikentyä. Korrelaatio palautumisen viivästymiseen on hyvin suora ja selvä: alkoholi hidastaa palautumista ja ennen kaikkea viivästyttää palautumisen alkua unen aikana.

– Alkoholin vaikutuksesta syke nousee ja sykevaihtelu pienenee. Vaikutukset ovat voimakkaimmillaan unen ensimmäisten tuntien aikana. Alkoholin vaikutuksesta syvän unen vaihe syvenee, ja tämä vaikutus syvenee mitä enemmän alkoholia juo. Valitettavasti samaan aikaan alkoholi siirtää ja lyhentää REM-unen jaksoja, millä on todettu olevan negatiivisia yhteyksiä muun muassa muistiin, keskittymiseen sekä motoriseen toimintaan, Kotisaari kertoo.

Mikäli juodun alkoholin määrä on yksi gramma painokiloa kohden, laskee palautumisaika unen ensimmäisen kolmen tunnin ajalta keskimäärin 48 prosenttia selvään yöhön verrattuna. Illalla juotu runsas alkoholi siis lähes puolittaa yöunen palauttavan vaikutuksen.

– Mittauksissamme noin kolme prosenttia tutkituista oli sellaisia, että heillä ei tapahtunut palautumista yön aikana lainkaan. Jos otettaisiin mukaan vain yöt, joita ennen on nautittu alkoholia, olisi prosentti varmasti paljon suurempi. Voidaan vain miettiä, paljonko aamulla on liikenteessä kuskeja, jotka eivät ole palautuneet lainkaan yöunen aikana

Alkoholin käyttö on myös palautumisen kannalta noidankehä. Se ylläpitää ja pahentaa stressaantuneen väsymystä ja lisää näin stressiä.

– Valmiiksi kovin kuormittunut elimistö ottaa helposti alkoholista vain lisää kierroksia päälle, Kotisaari toteaa.

Firstbeatin yli 200 000 mittauksen aineistosta löytyy myös muutama poikkeus, joilla unen palauttavaa vaikutusta alkoholin ei havaittu vähentävän.

– Heillä voi olla taustalla joku sairauden aiheuttama kipu, jota alkoholi lieventää ja näin unen laatu paranee. Kyseessä voi myös olla jonkinlainen geneettinen poikkeama, Kotisaari sanoo.

Sykevälivaihtelun mittaus tutkimusvälineenä

Firstbeatin tutkimusaineisto perustuu yli 20 vuoden tutkimustyöhön ja mitattuun dataan. Yrityksen kehittämillä menetelmillä on tehty yli 200 000 sydämen sykevaihteluun pohjautuvaa mittausta normaalissa arkielämässä. Sykevaihtelun määrä kasvaa palautumisen ja rentoutumisen aikana, ja laskee, kun kehomme kuormittuu, esimerkiksi stressin myötä.

Firstbeatin Hyvinvointianalyysin mittausjakso on yleensä kolmen vuorokauden mittainen. Tutkimushenkilöt pitävät päiväkirjaa tekemisistään, sairauksistaan ja myös siitä, paljonko he käyttävät alkoholia. Samanaikaisesti heidän sydämensä sykevälivaihtelua mitataan ympärivuorokautisesti Firstbeatin tutkimusmittarilla.

– Aineistomme perustuu suurelta osin asiakkaiden itse kirjaamiin alkoholinkulutusmääriin. On varmaan syytä huomioida, että monilla ihmisillä on taipumusta aliarvioida kuluttamansa alkoholin määrää. Tutkimusmateriaalissa käytämme annosvasteen määränä sitä määrää alkoholia, jonka ihmiset ovat itse kirjanneet, Kotisaari sanoo.

Firstbeatin analytiikan perustana on yksilöllinen digitaalinen malli fysiologiasta. Se on rakennettu henkilön mitatun autonomisen hermoston toimintaa kuvaavan sykevaihtelun perusteella. Mittaamisessa on hyödynnetty edistyneitä matemaattisia ja signaalinkäsittelyn menetelmiä.

Syketiedon pohjalta Firstbeatin analytiikka luo ihmiskehosta digitaalisen mallin, joka kuvaa tärkeimpiä fysiologisia toimintoja, kuten hapen- ja energiankulutusta, harjoituksen jälkeistä lisääntynyttä hapenkulutusta (EPOC) sekä stressi- ja palautumisreaktioita.

Teksti: Jari Peltoranta  Kuvat: Firstbeat Technologies Oy