Paikallisyhdistyksen oma sivu

KUUSISTON RS KEKO

Raittiustyötä Kuusistossa yli 90 vuotta sitten ja vähän myöhemminkin Martti Vastamäki Kirjoituksen pohjana ovat olleet Kerttu Varjon kirjoittama kirjanen Keko … Jatka lukemista KUUSISTON RS KEKO

Muokkaa sivua

Raittiustyötä Kuusistossa yli 90 vuotta sitten ja vähän myöhemminkin
Martti Vastamäki
Kirjoituksen pohjana ovat olleet Kerttu Varjon kirjoittama kirjanen Keko 60 v. ja kirjoittajan omat kokemukset aiheesta vajaan 70 vuoden ajalta eli siitä asti kun jotain mahdollisesti muistaa.

Alkoholi muodosti jo 1800-luvulla merkittävän kansanterveydellisen vaaratekijän. Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta oli jo 1907 päättänyt kieltolaista, jota keisari Nikolai II ei kuitenkaan vahvistanut. Laki tuli sitten voimaan vasta pari vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen 1919. Jo kauan sitä ennen oli Helsingissä perustettu mm. J.V. Snellmanin toimesta Raittiuskirjasten toimikunta 1853 ja sen seuraajaksi 1860 Kohtuuden Ystävät-yhdistys paloviinan ylenmääräistä juontia vastustamaan. Paloviina saatiinkin valtion monopoliksi, kun ennen sitä valmisti jokainen maata omistava. Yhdistyksen nimi vaihdettiin 1884 ja on siitä asti ollut Raittiuden Ystävät ollen maamme vanhin kansalaisjärjestö, jonka puheenjohtajana tämän kirjoittaja on toiminut viime vuodet.
Kirjoittajan isä syntyi Kuusistossa 1913 torpparin poikana. Silloin ei lähdetty opintielle kuin esim. 41 vuotta myöhemmin, jolloin kirjoittaja oli siitä päästä Kuusistoa ensimmäinen, joka pääsi/sai mahdollisuuden mennä oppikouluun. Isä kävi yhteensä 4 vuotta lukkarin koulua ja kansakoulua. Kuusisto oli oma kuntansa, asukkaita oli alle 600. Päästiin vuoteen 1925, jolloin Kuusiston kaksiopettajaisen koulun opettajat Lyydia Lilja ja Velkualta sisäsaaristoon kotiutunut Elli Pursimo olivat perustaneet koulunsa päättäneille nuorille opintokerhon, jonka piirissä sitten, ajan hengen vaatimana, syntyi ajatus raittiusseuran perustamisesta. Kuusiston Raittiusseura Keko perustettiinkin sitten 25.2.1925 18 perustajajäsenen toimesta Elli Pursimon toimiessa sihteerinä. Saman Ellin opetusta sai tämän kirjoittajakin vielä nauttia 1950-luvun alussa.
Kieltolaki oli voimissaan ja raittiustyölle löytyi hyväksyttyä tilausta. Oltiin vielä 6 vuoden päässä siitä päivästä, jolloin enemmistö kansalaisista oli havainnut, että kieltolaki ei toiminut meillä Suomessa, kuten ei muuallakaan. Keon toiminta oli vilkasta alusta alkaen. Kuusistossa kuten muuallakin maassamme kansankynttilät eli vastuuntuntoiset ja valistuneet opettajat olivat eturintamassa raittiustyössäkin sekä alkuvaiheissa että vuosikymmeniä sen jälkeenkin. Elli Pursimo toimi yhdistyksen sihteerinä 25 vuotta. mikä on pitkä aika, mutta lyhyehkö verrattuna nykyisen sihteerin Hilkka Urhon toimikauteen, takana 51 vuotta Keon sihteerinä! Kauppias Hannes Alhonen toimi yhdistyksen puheenjohtajana yhteensä 17 vuotta. Jäseniä Keolla on ollut vuosien saatossa noin 30-70.
Kuusiston Raittiusseura Keko ry liittyi kattojärjestöön Raittiuden Ystävät 3.2.1936. Silloin varmaan kukaan ei osannut arvata, että 80 vuoden kuluttua Keon oma poika eli tämän kirjoittaja olisi toiminut tämän järjestön puheenjohtajana jo vuosia. Yhdistyksen vuosikertomukset vuosilta 1936-1951 ovat kadonneet ainakin tilapäisesti, ilmeisesti jopa pysyväisesti. Tiedetään kuitenkin vuosikokousten osanottajamäärän olleen välillä 22-26 osanottajaa, mutta sotavuosina olivat muut asiat tähdellisimpiä ja kokouksissa oli vain 3-6 osanottajaa. Jäsenten ikärakenne oli jo 1966 varttuneisiin painottuva, yli 80 % oli yli 60-vuotiaita. Nuoria on onnistuttu rekrytoimaan viime vuosienkin aikana niukasti, kun yhteiskunnalliset harrastukset ovat jääneet tekniikan uusien ihmeiden kuten internetin ja muiden kommervenkkien jalkoihin. Nykyisin valtaosa Keon jäsenistä on jo pitkään nauttinut eläkettä.

Raittiusyhdistyksen toiminta keskittyi aluksi valistuksen ohella pitkälti urheilu- ja näytelmätoimintaan. Hiihtokilpailuja järjestettiin. Vuosi sitten pari viikkoa ennen 100-vuotissynttäreitään poistunut syntyperältään kuusistolainen raittius- urheilutyön veteraani, moninkertainen suunnistuksen veteraanimaailmanmestari Erkki Luntamo kertoi minulle, että hän osallistui 10-vuotiaana ensi kertaa hiihtokilpailuihin juuri Kuusiston Raittiusseura Keon järjestämissä kisoissa heti seuran perustamisen jälkeen.

Näytelmätoiminta oli merkittävä aktiviteetti vuosikymmeniä. Kirjoittaja itsekin oli mukana moniaitta kertoja. Loppiaisaatto oli eräänlainen merkkipäivä Kuusiston Raittiusseura Keon toiminnassa. Silloin järjestettiin Puurojuhla, eräänlaiset Vanhanajan Iltamat, joiden pääohjelmana oli näytelmä ja tietenkin tanssi elävän tai levyltä tulevan musiikin tahdissa. Puuropuhe kuului luonnollisesti asiaan. Ensi kertaa Keon puurojuhla järjestettiin 1931 Suojeluskunnan talossa (nykyinen Maamiesseuran talo) ja siitä tuli perinne niin, että tämän kirjoittajakin oli mukana touhussa ainakin 10 viimeistä vuotta. Tämä aktiviteetti hiipui 1970-luvulle tultaessa.
Näytelmiä harjoiteltiin uutterasti. Kerran 1950-luvun lopulla oli vuorossa operetti, josta muistan ainakin sen, että juoni tuli jostain valmiista opuksesta, mutta sävelet kaivoin tunnetuista opereteista ja muista mukavista kappaleista, suuren osan sanoistakin. Esitys oli todellinen menestys ainakin aplodeista päätellen. Tarina oli synkkä: esitin itse ensirakastajan osaa, kaikki päähenkilöt joutuivat esityksen kuluessa kuoleentumaan; viimeinen laulurepliikkini oli työntäessäni upseerin miekan rintaani (=kainalooni): Nyt veivini mä heitän, tää loppu on. Tarkoitus oli, että kyyneleet vuotavat, mutta yleisöpä nauroi katketakseen. Eipä meistä sitten kenestäkään näyttelijää tullutkaan. Kyseisestä miekasta puheenollen, harjoitukset olivat tiukat ja Ristelän Allanin terävä miekka lävisti hänen poikansa Sepon korvalehdenkin kerran. Hyvä, ettei osunut silmään.
Puurojuhlan ohjelmassa oli myös aina amerikkalainen huutokauppa: huudettiin vain yhtä sanaa, markka. Kun valot sammuivat, viimeinen huutaja sai palkinnon. Palkintoja oli monta ja valomerkki saattoi tulla yllättäen jo minuutinkin kuluttua, jos tavara ei ollut kovin arvokas. Parikin kertaa kävi niin, että isäni sattui voittamaan pääpalkinnon, äitini tekemän ison kermakakun, joka tietenkin laitettiin harmikseni heti uudelleen kaupan kohteeksi.
Iltamiin liittyi myös jännitysmomentti. Silloisen lain perusteella ensin oli asiaohjelmaa tietty tuntimäärä ja sitten lopuksi tanssia 1½ tuntia. Jos tanssi alkoi liian aikaisin, tuli veroseuraamus huviveron muodossa. Asiaa valvoi virkavalta. Ulkona oli aina vahti. Tanssi pakkasi alkamaan usein hieman etuajassa. Jos vahti hälytti, alkoi saman tien huutokauppa. Veroja välteltiin jo silloin. Tosin Kuusiston oma kaiken nähnyt, pirtutrokarien kiinniottajana kunnostautunut poliisi Anttila ainakin varoi tulemasta sisään liian nopeasti häiritsemään ilonpitoa.
Pirtusta tuli mieleen, että Kuusiston Raittiusseura Keko joutui kieltolain loppupuolella 1932 erottamaan kerran yhden jäsenensäkin, tätini aviomiehen, seuran tavoitteiden vastaisesta toiminnasta. Armas oli mestari siirtämään hölskyvää tavaraa paikasta toiseen. Jäseniä raittiusseurassa oli silloin 33, joten voidaan sanoa, että 10 % porukasta erotettiin kerralla. Asia kirjattiin tiukasti silloiseen yhdistyksen pöytäkirjaan. Melko varmana voidaan pitää sitä, että epäonnistuneen lain ”kansanomaisen” soveltamisen perusteella yhdistyksestä olisi voinut erottaa useammankin jäsenen. Sitä en muista, vaihtoiko Esa Pakarisen laulun ”pyöree puukin kättä” Raittiusseuran iltamissa nurkan takana, mahdollisesti niinkin kävi?

Yhdistyksen alkuvuosikymmeninä myös hengellinen toiminta oli vahvasti mukana. Järjestettiin raittiusiltoja hengellisellä ohjelmalla, jossa mukana oli musiikkia, kirkkoherrojen puheita ja mm. loppurukous. Yleisöä oli aina kolminumeroinen luku. Hengellinen toiminta nivoutui niinä aikoina vahvasti raittiusliikkeeseen. Olivathan papit jo 1800-luvulla olleet maakunnissa usein raittiusliikkeen vetäjiä. Tilanne on siitä muuttunut sikäli, että hengellistä toimintaa ei raittiusliikkeessä enää korosteta. Pikemminkin pyritään olemaan neutraaleja sekä politiikan että hengellisen toiminnan suhteen. Nykyään raittiusliikkeessä kaikki kukkaset saavat kukkia, kunhan päihteet pysyvät poissa kuvasta.
Kuusiston Raittiusseura Keko ry:n suuria aktiviteetteja olivat myös vuodesta 1939 alkaen kesäjuhlat Kuusiston linnan raunioilla yhdessä piirin muiden raittiusyhdistysten kanssa. Nämä juhlat olivat 1957 peräti kaksipäiväiset. Muistan ne hyvin, kun olin itsekin nuorena poikana mukana. Näyttelemään en kuitenkaan vielä päässyt. Näytelmänä oli Eino Leinon Maunu Tavast ja näyttelijät Keon aktiiveja ammattiohjaajan treenaamina. Juhlat onnistuivat erinomaisesti, ilmakin suosi ja yleisöä oli todella runsaasti. 1969 näytelmänä oli Keon nuorten esittämänä Topiaksen ”Oikein palkintominiä”, katsojia oli 150, tällä kertaa Kuusiston kartanon lehtevällä pihamaalla.
Keolla oli myös oma opintokerho ainakin 30 vuoden aikana 1930-luvun alusta alkaen, jossa käsiteltiin asioita yhteiskunnan eri aloilta ja lisättiin varsinkin kansalaistietoa. Samoin perustettiin oma kuorokin 1930-luvulla. Yhdistyksellä oli tietenkin myös alusta alkaen oma urheiluosasto ja sekä järjestettiin että osallistuttiin kilpailuihin joukolla. Jopa oma sanomalehti Muurahainen perustettiin jo 1925. Nämä toiminnat kuitenkin enimmäkseen sammuivat loppuvuonna 1939, kun maamme sai muuta ajateltavaa.
Raittiusviikko marraskuun ensimmäisellä viikolla oli valtakunnallinen tapahtuma, johon Keko osallistui mm. järjestämällä viikolla raittiusasiaan liittyviä tilaisuuksia. Raittiuskilpakirjoitukset Raittiusviikolla olivat perinteinen osa myös Kuusiston Raittiusseura Keon toimintaa. Tämän kirjoittajakin osallistui niihin Kuusiston koulussa neljästi, kerran tuli voittokin. Silloin oli Turmiolan Tommin tarina myös ”oppiaineena”. Sen opin niin hyvin, että päätin 11-vuotiaana, että en koskaan ota alkoholia. Tämä päätös on pitänytkin sitten melkein 100-prosenttisesti, lukuun ottamatta 3-4 liköörikonvehtia jouluisin, jotka kylläkin maistuvat hyviltä, varmaankin suklaan rakenteesta johtuen?
Raittiuskilpakirjoitukset loppuivat sitten noin 40 vuotta sitten. Kirjoittaja kuitenkin aloitti ne uudelleen Raittiuden Ystävien puheenjohtajana pari vuotta sitten Kuusistossa ja tänä vuonna myös Varsinais-Suomen Raittiuspiirin alueella. Nyt kirjoitusten aiheina ovat mm. olleet Onnellinen elämä, Terveet elämäntavat jne. Turmiolan Tommista (ruotsiksi Thomas i Brännby) puheen ollen. Luulin, että se on kirjoitettu ja piirretty joskus Kieltolain aikaan 1920-luvulla. Yllätyin, kun nykyiseen luottamusvirkaani tullessani minulle avattiin kassakaappi Raittiustalolla Annankadulla Helsingissä ja näytettiin toimiston arvokkain esine, Turmiolan Tommin ensipainos, jossa luki painovuosi 1858! Sarjakuvafriikit kuulemma tietävät asian hyvin, koska se oli Suomen ensimmäinen sarjakuva, Raittiuden Ystävien suomalaisin voimin tuottama.

Valistusluennot kouluilla kuuluivat myös Keon toimintaan. Kirjoittaja mm. kävi omassa opinahjossaan Kuusiston koululla kertomassa 10-12-vuotiaille useina vuosina tosiasioita tupakasta ja alkoholista. Mukanani oli myös esitettäviä lyhyitä videoita, siis siihen aikaan isoja keloja. Silloisen hyvin kuuluisan näyttelijän Yul Brynnerin haastattelu pani hiljaiseksi villit pojatkin. Mm. 7 rohkeaa miestä-elokuvasta silloin hyvin tunnettu pieni kaljupäinen melkein luurangoksi kuihtunut näyttelijä kertoo siinä 28 sekunnin aikana tulevan poismenonsa syyn: ”Nuoret, olen polttanut tupakkaa 50 vuotta. Nyt minulla on tupakan aiheuttama keuhkosyöpä ja kuolen kahden viikon päästä. Älkää te koskaan aloittako”. Lopputekstinä kerrottiin, että näyttelijä kuoli seuraavana päivänä tämän kuvauksen jälkeen. Kaikkien ainakin poikien tunteman näyttelijän olemus ja lopputeksti aiheuttivat aina syvän hiljaisuuden. Sanoma meni varmasti perille. Samanlaisen tiedonannon antoi myös laulaja Riki Sorsa juuri äskettäin Suomessa. Olen varma siitä, että lapsille ja nuorille oikeaan aikaan annettu asiallinen, sopivan shokeeraava valistus tehoaa kohtuullisen hyvin. Nykyisin tiedetään tarkkaan, että kaikkialla maailmassa tupakoitsijoista menehtyy 50 % tupakan aiheuttamaan sairauteen.
Kuusiston Raittiusseura Keon toimintaan ovat kuuluneet myös viime vuosikymmeninä oleellisena maakunnallisena aktiviteettina Nuorison Kulttuuripäivät, jotka Keko on järjestänyt Kaarinassa useita kertoja Hovirinnan koululla. Osanotto on ollut avoin kaikille, paikalla on ollut noin 150 nuorta, soittoa, laulua ja lausuntaa useissa ikäsarjoissa, lisäksi kuorojen, orkesterien ja näytelmäkerhojen kilpailuja. Aivan viime vuosina tähän aktiviteettiin ei ole riittänyt voimia yhdistyksen ikärakenteesta johtuen, joten tilausta nuorille raittiusasiasta kiinnostuneille on.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Kuusiston Raittiusseura Keko on pystynyt runsaan 90 toimintavuotensa aikana antamaan yhteiskunnan hyvinvoinnille tärkeän panoksensa aatteen, valistuksen ja käytännön toiminnan merkeissä. Aivan viime vuosina tämä vaikuttaminen on kuitenkin ollut lähinnä valtakunnallista. Enemmän voimia ja puhtia paikalliseen toimintaan olisi pystyttävä luomaan samaan tapaan kuin vuosikymmeniä sitten. Alkoholin kulutus on maassamme edelleen huippulukemissa, 10.6 litraa 100-prosenttista alkoholia vuodessa jokaista 15 vuotta täyttänyttä suomalaista kohden, korkeinta Pohjoismaissa, melkein kaksinkertaista esim. aiemmin tilastojen huipulla olleisiin Italiaan ja Ranskaan verrattuna. Onneksi Suomessa on alkoholimonopoli, jota valtio pystyy säätelemään. Viimeisten 7 vuoden aikana tehtyjen maltillisten veronkorotusten, saatavuuden jonkinlaisen säätelyn ja mainonnan rajoittamisen ansiosta kulutus on ollut hiljalleen laskussa.

Kirjoittaja on kuusistolainen edelleen työelämässä mukana oleva käsikirurgian dosentti, nykyinen Raittiuden Ystävät ry:n puheenjohtaja.