“En usko että alkaisin koskaan juoda. Minä pelkään Jumalaa”, kiteyttää Hatim Ben Hachemi, 17. Hatimin vanhemmat Iman Leskinen ja Hamid Ben Hachemi opettavat muslimikoululaisille uskontoa ja uskovat, että muslimeilla olisi paljon annettavaa vähemmän juovan Suomen puolesta.

Ihmiset yrittävät koko ajan ”pitää hauskaa”. Heillä näyttää olevan elämässä aukko, jota he yrittävät täyttää alkoholilla, sanoo 17-vuotias vantaalainen Hatim Ben Hachemi.

Tämä nuori mies löytää aina parempaa tekemistä kuin liittyä joittenkin ikätovereitten kännäysrinkeihin, eikä hän usko, että alkaisi juoda edes vaikka joutuisi yksin vieraaseen maahan. Hatimin elämässä ei ole aukkoa. – Sen voi täyttää Jumalalla, hän toteaa.

Suomalais-marokkolaisen Hatimin vanhemmat tapasivat Marokossa parikymmentä vuotta sitten. Syntymäraitis, alkoholistin perheessä kasvanut Eeva-Liisa Leskinen halusi lomalle sellaiseen maailmankolkkaan, missä ei tarvitsisi katsella örvellystä. Marokossa hänen elämäänsä käveli Hamid. – Heti ensitapaamisella hän kysyi minulta, juotko alkoholia. Sanoin, että en juo. Meistä tuli heti hyvät ystävät, Eeva-Liisa eli nykyään Iman kertoo. Tänä päivänä Iman ja Hamid kasvattavat islamin oppien mukaisesti neljää lastaan ja osaltaan kokonaista sukupolvea vantaalaisia musliminuoria. Aviopari opettaa työkseen islamin uskoa Vantaan kouluissa.

Nuoret esittävät hyviä kysymyksiä
Musliminuoret ottavat alkoholin usein puheeksi uskonnon opettajien kanssa. Raittiuskysymys on heille osa nuoruuteen kuuluvaa identiteettikriisiä. – Alkoholikysymyksessä on nuorilla kyse tavallaan samasta asiasta kuin pienempien kohdalla kiroilusta. Kolmasluokkalainen poika sanoo minulle, että jos hän ei kiroile, kaverit eivät hyväksy tai pidä häntä coolina, sanoo Hamid, jonka tehtävä on opettaa lapsille, että myös kiroilu on islamissa kielletty.

Suomen kielen erinomaisesti oppinut Hamid Ben Hachemi vastaa nuorille Koraanin ja profeetta Muhammedin sanoja koskevan perimätiedon pohjalta. Islamin pyhissä teksteissä alkoholi esitellään pahan alkuna ja juurena,  tienä synteihin, joita ihminen ei selvin päin tekisi.

– Ysiluokkalaiset kysyvät, miksi alkoholi on kokonaan kielletty. Kysyn nuorelta, oletko ihan varma, että otat vain yhden lasin, etkä jää koukkuun addiktoivaan aineeseen. AA-kerholaiset ovat kertoneet, miten juominen alkoi pienestä lasista. Lopulta he joivat koko elämänsä ja menettivät perheensä ja omaisuutensa, Hamid sanoo.

Muutkin uskonnot puhuttavat. Raamatun kertomus Kaanaan häistä, joissa Jeesus muuttaa veden viiniksi, on muslimeista käsittämätön. Millainen Jumala haluaa tukea alkoholin juomista? Entä kuinka luostareissa Jumalalle omistautuneet ihmiset voivat valmistaa alkoholijuomia? Tällaisten kysymysten määrä kasvaa jos pellavapäisillä luokkatovereilla ei tunnu olevan mitään rajoja eikä sääntöjä. – Monista nuorista muslimeista tuntuu, että kristityt saavat tehdä melkein mitä vaan. He haluavat tuomita siksi koko kristinuskon, Iman kertoo.

’Uskonto rokottaa lapset’
– Musliminuoret osaavat olla cooleja ilman alkoholia, Iman Leskinen luonnehtii. Musliminuorillakin on kuitenkin nuorten tarpeet. On tarve tulla hyväksytyksi, tarve uskaltaa ja ylittää itsensä. Tulla rakastetuksi. Tai edes päästä pakoon, olla edes hetki kuulematta tarpeiden huutoa.

– Ne musliminuoret, jotka kokeilevat alkoholia, eivät aloita kovin nuorina, eikä juominen ole humalahakuista, vaan juodaan sen verran, että heidät hyväksytään porukkaan. Sekin on kuitenkin harvinaista, Iman vakuuttaa. Suomen musliminuorten yleisin mielipide asiasta on Imanin näppituntuman mukaan se, että alkoholi on vastenmielistä. He siis kokevat löytäneensä tarpeisiinsa alkoholia paremman vastauksen. – Jumalan ja uskonnon seuraamisen tarjoamista haasteista, tai kenties vain rakastavasta yhteisöstä raittiine tapoineen. – Uskonto rokottaa lapset, eivätkä he niin helposti ajaudu juomaan, Iman sanoo. ”Me raittiit uskovat, nuo juopot uskottomat” -jako voi mustavalkoisessa teini-iässä johtaa ylilyönteihinkin. Hamid saa välillä olla toppuuttelemassa oppilaitaan: se, että joku juo, ei tarkoita että häntä pitäisi halveksia ihmisenä. Heikkojen vihaaminen ja itserakas ylpeily eivät kuulu islamiin nekään! – Olen kysynyt, että oletteko menneet puhumaan niille, jotka juovat, sitten kun näette heidät selvempinä? Itse haluaisin tehdä enemmän asian eteen. Jos alueellamme olisi joku kampanja, liittyisin mukaan, menisin kertomaan ihmisille alkoholin haitoista, Hamid kertoo.- Muslimiyhteisö voisi alkaa tehdä Suomessa raittiustyötä, Iman toivoo. – Suomalaiset käännynnäismiehet tekevätkin sitä jo jonkin verran. Monella heistä on itsellään rällästelytausta. Hamid Ben Hachemi toivoisi, että negatiivisen uutisoinnin sijaan media kirjoittaisi vaihteeksi positiivisesti musliminuorista. On iso, hieno asia, että suurin osa heistä on aina selvin päin. – Jos meitä yritetään saada juomaan sanomalla maassa maan tavalla, voi kysyä, että hyvänen aika, mitä varten? Siksikö, että miellyttäisin ihmisiä? Mieluummin haluan miellyttää Jumalaa, Hamid sanoo.

Raitis yhteisö pitää musliminuoret irti alkoholista
Alkoholia juovia somalinuoria? Bureeni Mohamed ja Khadra Sayid katsovat toisiaan. Yhtä ainutta ei helsinkiläisille somalineidoille tule mieleen. – Kerran näin yhden tyypin juna-asemalla, alkoholia ottaneen somalinuoren, Khadra lopulta myöntää. – Sillä somalilla, joka rupeaa juomaan, täytyy olla todella vaikeaa, ei ketään läheisiä somaleita täällä, Bureeni ihmettelee. Bureenin mukaan somalinuoret eivät juo, koska ovat muslimeita. Se, joka juo, ei ole muslimi. – Mutta se, miten tähän asiaan suhtaudutaan riippuu kyllä siitä, minkä maan muslimeista on kyse, hän lisää muistuttaakseen, ettei muslimeita voi niputtaa yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi.

Somalinuorilla on Suomessa vahva yhteisö, jonka sisällä täysraittius on itsestäänselvyys. Nuorten somalinaisten mukaan esimerkiksi ne musliminuoret, joiden juuret ovat Irakissa, eivät kuitenkaan pidä alkoholin maistamista varsinaisena alkoholinkäyttönä. Maistelu tuntuu irakilaisnuorista viattomalta kun sitä vertaa supisuomalaisten harjoittamaan örvellykseen. – Alkoholin käyttö riistäytyy suomalaisilta käsistä viikonloppuisin, Bureeni tuumii.

Kurdinuorukainen, Hüsein Gürmücin Turkista, ei voi kuitenkaan antaa puhdasta lausuntoa alaikäisten muslimien raittiudesta.  – Olen nähnyt, että jotkut muslimipojat juovat. Jos et juo, et nimittäin pääse suomalaisiin porukoihin mukaan. Jos haluaa viihtyä siinä porukassa, pitäisi juoda, Hüsein toteaa. Hän on itse kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei moisia ystäviä tarvitse, ja valinnut raittiuden. Hüseinin valintaan ovat vaikuttaneet vahvasti myös täysraittiit vanhemmat. He ovat valjastaneet juopuneet suomalaiset avukseen kasvatustehtävässä: – Kun olemme nähneet ulkona ihmisiä juomassa ja kiroilemassa, vanhempani ovat sanoneet meille lapsille, että se ei ole hyvä, Hüsein kertoo ja huokaa: – Alkoholi aiheuttaa myös rasismia. Huivi päässä kulkevalle äidilleni on huudeltu ilkeästi, ja kerran humalaiset ovat käyneet häneen käsiksi. Silloin onneksi yksi suomalainen pyysi vartijat äitini avuksi.

Entä mitä Bureeni Mohamedin ja Khadra Sayidin vanhemmat ovat tehneet pitääkseen tyttärensä raittiina? – Ei minun äitini ole edes maininnut sanaa alkoholi. Ei hänen ole tarvinnut! Khadra tunnustaa. Kun yhteisö pitää raittiutta hyvänä itsestäänselvyytenä ja nuori kasvaa ja viihtyy sen jäsenenä, varsinaista raittiuskasvatusta ei välttämättä edes tarvita. Raitis yhteisö pitää musliminuoren irti alkoholista. Tai ehkä pitäisi sanoa: kostea yhteisö saa tavalliset suomalaisnuoret juomaan ja pitää heidät kiinni alkoholin käytössä.

Teksti ja kuva: Natalia Kisnanen

Euroopassa ruoka ja viini ovat aina olleet erottamattomat kumppanit. Kun on puhe klassisista ruuista ja juomista, on yleensä vaikea sanoa kumpi tuli ensin, ruoka vai juoma. Viinin kasvualueilla normi on, että paikallisen ruuan kanssa paikallinen viini on ideaali juoma – juuri siksi, että viiniköynnökset olivat kehittyneet ilmastoon ja maaperään sopiviksi, aivan kuten oli muukin viljeltävä. Mutta viime aikoina on tullut tärkeäksi löytää juomille alkoholittomia vaihtoehtoja tälle ruokakulttuurille. Yksi merkittävä ilmiö on ollut alkoholittomat oluet ja viinit.

Sekä alkoholittomat oluet että viinit tehdään normaalin oluen tai viinin tavalla. Ensiksi erinäiset hiivakannat käyttävät sokerit alkoholiksi. Normaali olut tai viini on tällä valmis, mutta alkoholiton juoma saa vielä lisäkäsittelyn: siitä poistetaan käymisen tuoma alkoholi, yleensä käänteisosmoosin avulla. Käänteisosmoosissa pakotetaan paineen avulla neste liikkumaan kalvon läpi, joka päästää vain veden, alkoholin ja joitain volatiileja happoja läpi. Sitten alkoholi tislataan pois vedestä ja vesi ja jäljellä olevat volatiilit hapot palautetaan alkuperäiseen seokseen. Käänteisosmoosia käytetään esimerkiksi veden puhdistamiseen ja mehutiivisteen tekemiseen tuoremehusta. Juomat voisi tehdä alkoholittomiksi tislaamalla, mutta tämä ei ole yhtä hyvä menetelmä kuin käänteisosmoosi, sillä viinin ja oluen maun säilyttämiseksi ei ole hyvä lämmittää nestettä.
On kuitenkin huomattava, että osa oluen ja viinin aromeista ovat peräisin alkoholista ja volatiileista hapoista. Periaatteessa on siis mahdollista tehdä hyvä alkoholiton juoma, joka on melkein kuin alkoholillinen viini tai olut. Mutta silti osa aromeista häviää, joten lopputulos ei tule koskaan olemaan identtinen alkoholillisen tuotteen kanssa. Tästä syystä alkoholittomia oluita ja viinejä pitäisikin mielestäni ajatella aivan omana ryhmänään juomien joukossa eikä yrittää verrata niitä alkoholillisiin tuotteisiin.

Maistoin hiljattain läpi melko kattavan valikoiman alkoholittomia oluita ja viinejä, joita on saatavana Helsingissä. Aloitin kahdella kalifornialaisella viinillä. St. Regis Alcohol Removed Chardonnay oli miellyttävän hedelmäinen ja helposti juotava. Siinä on hieman sokeria – vaikka monet vierastavat vähäistäkin makeutta viineissä, pitää muistaa, että monet ruoat kaipaavat hieman sokeria tasapainottamaan muita makuja. Ja samoin tietyissä tapauksissa jotkut viinin piirteet, kuten korkea hapokkuus, voivat vaatia hieman sokeria ollakseen tasapainossa kaiken muun kanssa. Tässä viinissä sokeri tekee viinin kirpeyden kanssa miellyttävän kokonaisuuden ja varmasti ilman lievää makeutta tämä olisi liian kirpeä nautittavaksi. Ja myös pitää  muistaa, että useimmat mehut ovat huomattavasti tätä viiniä makeampia, joten tämä on silti helpompi yhdistää eurooppalaiseen keittiöön kuin mehu. Tämä oli kohtalaisen onnistunut juoma, vaikka tätä ei pidäkään mieltää viiniksi tai mehuksi.
Punainen St. Regis Alcohol Removed Cabernet Sauvignon ei ollut mielestäni lainkaan niin onnistunut tuote kuin Chardonnay. Cabernet Sauvignon on rypäleenä varsin kova ja tanniininen ja silloin kun se ei ole kypsä, viiniin voi tulla epämiellyttäviä, pistäviä ja vegetaalisia aromeja, jotka muistuttavat hieman esimerkiksi chili-pippuria. Tässä viinissä aromit eivät viitanneet niin epäkypsiin rypäleisiin, mutta tuoksu oli sen verran vihreä, että olisin kaivannut kypsempiä, parempilaatuisia rypäleitä. Tässäkin on lievää makeutta, mutta yhdistettynä hieman raakoihin rypäleisiin, lopputuloksena oli juoma, jossa on jakautunut persoonallisuus.

Uskon, että alkoholittomat viinit voisivat olla hyvinkin miellyttäviä, jos niissä olisi samat kriteerit kuin alkoholillisissa viineissä. Hyviä viinejä voi tehdä vain rypäleistä, jotka soveltuvat kasvupaikan ilmastoon ja maaperään – lämmintä ja aurinkoa kaipaavasta Grenachesta ei saa hyvää viiniä Pohjois-Ranskassa. Mutta myös rypäleet pitäisi korjata vasta, kun ne ovat täysin kypsiä. Jos emme suostu nauttimaan muita raakoja hedelmiä, miksi meidän pitäisi hyväksyä raaoista rypäleistä tehtyjä viinejä? Kolmas kriteeri, josta ei kirjoiteta paljon, ovat satomäärät. Parhaimpien viinien sadot ovat hyvin pieniä, sillä köynnöksistä otetaan vain parhaat rypäleet, ja myös köynnökset leikataan niin, ettei niihin tule paljon rypäleitä, jolloin saadaan konsentroituneempaa viiniä. Jos alkoholittomatkin viinit tehtäisiin pelkästään optimaalisen kypsistä, hyvälaatuisista rypäleistä, lopputulos olisi varmasti huomattavasti näitä kahta viiniä nautittavampi. Viininviljelijät tuskin suostuvat laittamaan parhaita rypäleitään alkoholittomiin viineihin – alkoholillisesta saa paremman hinnan. Lisäksi alkoholiton viini on keinotekoinen tuote, kun luonnollisesti siihen tuleva alkoholi pitää poistaa. Monet laatuviinien tuottajat pitävät filosofisena lähtökohtanaan, että viinintekijän tulee puuttua viinin tekemiseen mahdollisimman vähän: he eivät käytä muuta kuin alueella ominaisia hiivakantoja, he eivät lisää mitään viiniin (paitsi sulfiitteja säilyvyyden kannalta) eivätkä he poista viinistä mitään. Tämän filosofian ja rahan vaikutusten takia minun on vaikea kuvitella, että ainakaan lähitulevaisuudessa saataisiin oikeasti laadukkaita alkoholittomia viinejä.

Oluet olivat kokonaisuutena onnistuneempi kategoria. Tämä varmasti johtuu siitä, että laadukkaita raaka-aineita – vehnää, mallasta ja humalaa – on helposti saatavana. Lisäksi onnistunut lopputulos ei ole samalla tavalla paikkaan sidottu kuin viinin, jossa rypäleitten kasvupaikka määrittää pitkälti sen, voiko ylipäätään saada aikaiseksi hyvää tuotetta. Useimmat alkoholittomat oluet ovat lagereita, mutta myös joitakin ale-tyyppisiä alkoholittomia oluita tehdään. Lagerin ja ale-tyyppisten oluiden erot ovat hiivoissa ja käymislämpötiloissa – ja tietenkin lopputuloksessa. Karkeana yksinkertaistuksena voisi sanoa, että lager on useimmiten vaalea, yksioikoinen, kevyt ja helppo olut, kun taas ale on syvempi maultaan, tummempi ja monipuolisempi. Useimmat, helposti saatavat ja suositut oluet ovat peruslagereita.
Lähes kaikki maistamani alkoholittomat oluet olivat lagereita, tosin mukaan mahtui myös yksi vehnäolut. Vehnäoluet tehdään yleensä pintahiivalla eli ovat aleja.
Faxe Brewery Non Alcoholic Beer ja Clausthaler Non-Alcoholic Beer olivat aika lailla identtisiä: molemmissa oli miellyttävän hunajainen ja makea maltaan tuoksu. Katkeruutta tuovaa humalaa oli käytetty pikkuisen, mutta minä ainakin kaipaan enemmän raikkautta ja katkeruutta tasapainottamaan maltaan makeutta. Holsten Non-Alcoholic Beer oli hieman humalaisempi, joten näistä kevyimmistä alkoholittomista oluista tämä tuotti minulle eniten tyydytystä. Myös Eggenberg Alcohol Free oli onnistunut. Siinä oli hieman enemmän maltaisuutta kuin Holstenissa, mutta oli myös miellyttävän raikas ja humalapitoinen.

Maistoin myös kahta suomalaista alkoholitonta olutta. Sinebrychoff Nikolai Alkoholiton Tumma Lager oli mielestäni outo. Oluessa saa olla persoonallisuutta, mutta kun olut haisee viemäriltä, persoonallisuutta on jo ehkä hieman liikaa. Huomattavasti onnistuneempi oli Ukko-Pekka Kotikalja, joka oli makea ja rusinaisen maltainen, mutta siinä oli myös riittävästi humalaa tuomassa raikkautta, joten en pidä huomattavaa makeutta ongelmana.
Mutta suosikkini maistamistani oluista oli saksalainen vehnäolut, Paulaner Hefe-Weissbier Alkoholfrei. Tuoksussa oli heti kaikki klassiset aromit, mitä vehnäoluelta odotan: hieman hedelmäisyyttä (eteerisyyttä) ja paljon sitrushedelmää. Maku on pehmeä, sillä vehnäoluissa ei yleensä ole kovin voimakasta humalan katkeruutta, mutta siinä on hyvin raikas sitruksisuus. Mielestäni peruslager, olkoon siinä alkoholia tai ei, on raikas, muttei kauhean persoonallinen tyyli. Vehnäoluissa on keskivertolageria enemmän luonnetta. Tätä Paulaneria voin suositella hyvin lämpimästi.
Koffin tummaa lageria lukuun ottamatta oluet olivat kaikki raikkaita ja miellyttäviä. Toisin kuin alkoholittomat viinit, näissä ei ollut mitään, mitä voisi katsoa tekniseksi virheeksi. Vaikka niissä ei ole samaa monipuolisuutta ja syvyyttä kuin alkoholillisissa laatuoluissa, nämä olivat omassa kategoriassaan onnistuneita – ja kaikista tärkeintä, näitä joi mielellään!

Teksti: Otto Nieminen  kuva: Pekka Korhonen
Kirjoittaja on viinialan ammattilainen, pitkän linjan ruoka- ja juoma-asioiden tuntija ja harrastaja.