Avainsana-arkisto: elämäntapa

raitis.fi-lehti: Faktoja ja tutkimustietoa, raitis.fi-lehti: Pohdiskelua ja ilmiöitä, ,

Katse ulkokuoreen!

  Iho ei tarvitse alkoholia ja tupakka on sen pahin painajainen Jos iho osaisi puhua, se saattaisi esittää kantajalleen vetoomuksen: … Jatka lukemista Katse ulkokuoreen! →

 

Iho ei tarvitse alkoholia ja tupakka on sen pahin painajainen

img_4342b010311Jos iho osaisi puhua, se saattaisi esittää kantajalleen vetoomuksen: ”En halua muuttua harmaaksi tai keltaiseksi enkä rypistyä ennen aikojani! Ole kiltti ja säästä minut ylimääräisiltä ihottumilta.” Tupakka on todellinen ihon vihollinen, vaan onko alkoholikin ihonpilaaja?

Iho, suurin elimemme, suojelee meitä pöpöiltä ja säteilyltä, kuumalta ja kylmältä. Se kertoo meille mitä ympärillämme tapahtuu, valmistaa D-vitamiinia ja puskee kuona-aineita ulos. Ja terve iho tekee kantajastaan kauniin.

Kukapa meistä ei haluaisi, että tämä uskollinen palvelijamme iho säilyisi notkeana ja nuorekkaana. Auttaako raittius ihonhoidossa?

Pyysimme rehellisiä vastauksia kosmetologia-alan gurulta, opetusneuvos Una Nuotiolta sekä Rauno Harvimalta, Kuopion yliopistollisen sairaalan ihotautien yksikön osastonylilääkäriltä.

Ainakaan kosmetologin vastaanotolla ei lasi viiniä päivässä ruoan kanssa näy iholla. Toisin voi olla, ellei juominen jää siihen.

– Alkoholijuomista etenkin olut, kalja ja viini turvottavat ihoa ja koko kehoa. Ne aiheuttavat ”löysää kudosta”, joka vaikuttaa vartalon muotoon. Tällaisen turvotuksen hoitamiseksi ei voi paljon tehdä, Una Nuotio toteaa.

– Alkoholin suurkulutukseen kosmetologiankin kanta on kielteinen, koska se vanhentaa ihoa ja aiheuttaa häiriöitä elimiin, jotka kyllä heijastuvat ulkonäköön.

Ihotautilääkärille ensimmäiset mieleen juolahtavat alkoholista johtuvat iho-ongelmat ovat naarmut ja mustelmat.

– Humalassa kaadutaan ja saadaan kolhuja, Rauno Harvima sanoo ja viljelee mustaa huumoria:

– Alkoholi toimii kokovartalopuudutuksena: jos ihminen puhaltaa kolme promillea, haavat pystyy ompelemaan umpeen ilman paikallispuudutusta.

– Muuten alkoholin vaikutukset ihoon ovat epäsuoria ja tapahtuvat pitkällä aikavälillä. Juomisen aiheuttamat muut taudit ja vitamiinipuutokset vaikuttavat ihon terveyteen, Harvima selvittää.

 

Kaljamaha ei tule yksin vaan iho-ongelmien kanssa
Jos alkoholin käyttö on jo vuosikaudet sitten päässyt karkaamaan aivan käsistä, suurkuluttajan iho on pöhöttynyt. Maksakirroosi on saanut ihon kellertämään ja siinä on vitamiininpuutoksista johtuvia rumentavia yksityiskohtia, kuten ihottumia.

Vaan palataanpa niihin ihmisiin, jotka käyttävät alkoholia tämänhetkisen virallisen kohtuullisuusmääritelmän rajoissa. Voisiko iho paremmin ilman maltillista alkoholin käyttöä?

– Siitä, mikä on kohtuukäyttöä, voidaan väitellä vaikka ikuisesti, Harvima sanoo.

Ylipaino on yksi esimerkki alkoholin välillisistä haitoista iholle. Pikemminkin kuin kohtuudella käytetystä alkoholista iho kärsiikin Harviman mukaan siitä, miksi juodaan, tai mitä muita haitallisia tapoja juomiseen liittyy.

Tavallisen ylipainoisen suomalaisen tavallinen suomalainen alkoholin kulutus näkyy iholla siinä, miten alkoholin sisältämät kalorit varastoituvat rasvauimarenkaiksi vartalon ympärille. Kun ylipaino venyttää ihoa, se ei laihtuessakaan palaa ennalleen vaan voi jäädä löysänä roikkumaan.

– Ylipaino heijastuu kyllä ihon hyvinvointiin. Varsinkin sääriin tulee pitkällä aikavälillä ihottumaa ja arpimuodostusta sekä haavauma-alttiutta,  Harvima summaa.

Ongelma sitä paitsi ruokkii itse itseään. Iltaisin kaljaa kittaavat miehet tai enemmän kuin lasin viiniä siemailevat naiset luultavasti myös syövät epäterveellistä, lihottavaa ruokaa, paljastaa arvovaltainen yhdysvaltalaistutkimus viime vuodelta. Hiprakassa kiusaus ahmaista aivan turha pussillinen sipsejä näyttäisi olevan monelle ylivoimainen.

– Kun ottaa vähän, syömisten määräkin lisääntyy. Pari tömpsyä alkoholia aiheuttaa ylimääräistä syömistä, sanoo Rauno Harvima.

Stressi puolestaan pahentaa atooppista ihottumaa ja psoriasista tai voi jopa laukaista ne, jos niihin on geneettinen alttius. Juominen stressin jatkuvana ”hoitokeinona” luultavasti ylläpitää tai jopa pahentaa alkuperäistä ongelmaa.

– Juomisen yhteydessä ei muisteta hoitaa ihoa paikallisvoitein yhtä hyvin ja säännöllisesti, Harvima huomioi.

 

Valvominen ei virvoita ihoa
Juomista suosivaan elämäntapaan liittyy usein myös valvominen.

– Väsymys saa silmäluomet roikkumaan. Unenpuutteella on taipumusta turvottaa ihoa silmien alla, Harvima tietää.

– Vaikka kuinka sanottaisiin että tällä voiteella turvotus laskee, niin ei se laske, jos on valvonut. Mitkään voiteet eivät auta jos valvoo liikaa, Una Nuotio pahoittelee.

– Kun asiakas valittaa silmäpusseja, kosmetologi kysyykin heti, että oletko joutunut valvomaan. Voivat ne tietenkin muustakin johtua, kuten vaikka jos on käyttänyt liian paksusti silmänympärysvoidetta.

Aktiivinen yöelämä jättää jälkensä kyllä raittiinkin hipiään.

– Huolellinen puhdistaminen ja hoitovoiteet voivat pitää ihon kirkkaana ja raikkaana, Una Nuotio muistuttaa.

Vähemmän kirkkaana ja raikkaana kulkevat ne, joiden elämään reilu juominen on kuulunut jo pitkään, kertoo Rauno Harvima. Nenä tuppaa supistumaan mahdollisimman kiinni, kun mies sanoo:

– Huono henkilökohtainen hygienia, taive- ja varvasvälihautumat infektioseurauksineen sekä vähemmän miellyttävä yleistuoksu liittyvät reiluun pitkäaikaiseen juomiseen.

Summa summarum. Hyvin maltillinen juominen itsessään ei ihoa pilaa. Iho alkaa kuitenkin vaikeroida jo sellaisesta Suomessa yleisestä alkoholin käytöstä, joka aiheuttaa ja pitää yllä ylipainoisuutta. Armoton bilettäminen ja yömyssyt ovat ihon näkökulmasta paljon huonompi vaihtoehto kuin terveellinen määrä unta. Ja stressiin iho suosittelisi jotain ihan muuta reaktiota kuin pulloon tarttumista!

– Nimittäin liikuntaa! Harvima lisää.

Raittiin ihmisen vitamiinitasapaino on lisäksi todennäköisesti paremmassa jamassa kuin alkoholia käyttävän. Se näkyy yleisessä terveydentilassa, joka puolestaan näkyy iholla.

 

Ihonpilaaja numero yksi: tupakka

Kenties ajattelemattominta, mitä ihminen voi iholleen tehdä, on tupakointi. Kosmetologi kyllä tunnistaa tupakoitsijan, jos ei hajusta niin ihonväristä, jossa on ylimääräinen harmaan sävy. Myös jatkuva savussa oleskelu harmaannuttaa ihoa.

– Harmaus on seurausta tupakan aiheuttamasta kehon happivajeesta, Una Nuotio kertoo.

Ihotautilääkäri ja kosmetologi kertovat yksiäänisenä duettona, että tupakointi vanhentaa ihoa.

– Jos 50-vuotias on tupakoinut koko ikänsä, hänen ihonsa näyttää 60-vuotiaan iholta, Nuotio tietää.

– Erityisen hyvin sen näkee suun ympäriltä. Nenän ja ylähuulen väliin tulee pitkittäisrypyt.

Sellaisten ryppyjen poistamiseen tarvitaan plastiikkakirurgin tai ihotautilääkärin kirurgista veistä tai hiilidioksidilaseria.

Kosmetologit eivät nykyään suosittele ihon kotikuorintaa, mutta tupakoitsijoiden kohdalla ohje on toinen.

– Tupakoitsijan on pakko suorittaa kevyt kuorinta kerran viikossa. Hänellä on niin paljon enemmän kuollutta ihosolukkoa kuin tupakoimattomilla, Una Nuotio huolehtii.

– Tupakka tekee ihon ryppyiseksi, varsinkin yhdessä UV-säteilyn kanssa. Etelän aurinko ja tupakointi oikein ruokkivat toinen toistaan ja nopeuttavat reilusti ihon luontaista vanhenemista, varoittaa myös Rauno Harvima.

Mutta oppiiko vanha koira irti pahoista tavoistaan?

– Lääkärinä olen erään sortin konsultti. Ihminen päättää lopulta itse, mitä tekee, Harvima toteaa.

– Joka tapauksessa vain yksi kolmasosa potilaista noudattaa lääkärin ohjeita oikein, ja yksi kolmasosa vähän sinnepäin. Yksi kolmasosa ei edes hae lääkkeitään apteekista ja se on lääkärille aika turhauttavaa.

Kosmetologilla saa olla hyvin läheinen asiakassuhde, ennen kuin hän uskaltaa avata suunsa tupakoinnista. Kauneushoitolaanhan mennään rentoutumaan ja nauttimaan palveluista – ja varsinkin iän karttuessa pikemminkin piilottamaan epämiellyttäviä totuuksia kuin kuulemaan niitä.

Una Nuotio on kannustavan ja positiivisen valistuksen kannalla:

– Jos asiakas itse ottaa esille harmaan ihon, silloin kosmetologi koettaa kyllä puhua hänelle ja kannustaa häntä lopettamaan. Ja tietysti jos joku on tupakkalakossa, kehutaan, että voi miten hyvännäköiseksi ihosi on muuttunut.

– Tupakoinnin lopettamiseen ei tarvita terapiaa vaan tervettä järkeä. Se, miten paljon paremmalta näyttää, ja kosmetologin kannustus voi riittää motivaatioksi! Nuotio jatkaa.

 

Menestyvä kosmetologi ei haise
Vai että iho rypistyy tai turpoaa joskus sitten, kun ollaan kaksi tai kolme kertaa niin vanhoja kuin nyt, eli jo toinen jalka haudassa? Viitsiikö nuoriso ajatella vuosikymmenten päähän aloittaessaan tupakanpolton tai kokeillessaan kännäystä?

Una Nuotio on ylpeä ”raikkaista, kauniista ja viehättävistä” kosmetologian opiskelijoista ja pitää heitä liian fiksuina ylilyönteihin alkoholin kanssa. Tupakkakaan ei pala kauneudenhoitoalan oppilaitosten pihalla siinä määrin kuin joidenkin toisten ammattikoulujen.

– Ammatinvalinta vaikuttaa tupakointiin, ei niinkään pelottelu. Se kosmetologi ei vaan menesty, jonka kädet haisevat tupakalle!

 

Iho rakastaa vitamiineja
Alkoholi häiritsee vitamiinien imeytymistä ruuansulatuskanavasta elimistöön. Se myös heikentää elimistön kykyä hyödyntää vitamiineja. Lisäksi, jos ihminen korvaa aterioita alkoholilla, vitamiineja ei ehkä edes saa tarpeeksi ravinnosta. Ihon kohdalla vitamiinivajaus tarkoittaa tätä:

Liian vähän A-vitamiinia: iho rypistyy, kuivuu ja tuntuu karhealta.

Liian vähän B-vitamiinia: B2-vitamiinin eli riboflaviinin puute voi näkyä ihottumana kasvoilla, haavoina suupielessä ja tikkuina kynsinauhoissa. Myös B3- ja B6-vitamiinien puute voi johtaa ihottumaan. B12-vitamiinia ihosolut niin kuin muutkin solut tarvitsevat kasvaakseen ja jakaantuakseen, ja sen puute voi aiheuttaa tunnottomuutta ja raajojen pistelyä. Alkoholistin iho ruskettuu B3-vitamiinin eli niasiinin puutteesta, eikä mitenkään tyylikkäällä tavalla.

Liian vähän C-vitamiinia: ihon perusrakenne, sen runko kärsii, koska uusia ihosoluja ei muodostu täydellä teholla.

Liian vähän D-vitamiinia: auringonvalossa iho valmistaa tuiki tarpeellista D-vitamiiniksi kutsuttua hormonia. Vanhan ihmisen iho, tai alkoholin tai tupakoinnin johdosta ennenaikaisesti vanhentunut iho, ei kuitenkaan valmista sitä niin tehokkaasti kuin nuori, terve iho. Runsas D-vitamiinin saanti näyttäisi auttavan allergisesta ihottumasta kärsiviä ihmisiä.

Liian vähän E-vitamiinia: iho on alttiimpi syövälle, kun E-vitamiini ei ole suojelemassa soluja vapaitten radikaalien hyökkäyksiltä.

Liian vähän K-vitamiinia: syntyy mustelmia ja haavat paranevat hitaasti.

 

Lähteet: Rauno Harvima, Yliopiston Apteekki sekä terve.fi

teksti ja kuvat: natalia kisnanen

 

raitis.fi-lehti: Esittelyssä, ,

Jooga auttaa voimaan hyvin oman nahan sisällä

– Joogaliikkeet eivät ole mitä tahansa suhaamista, vaan kivoja, rentouttavia, tietoisia liikkeitä hengityksen tahdissa. Ja kun olo on omissa nahoissa … Jatka lukemista Jooga auttaa voimaan hyvin oman nahan sisällä →


– Joogaliikkeet eivät ole mitä tahansa suhaamista, vaan kivoja, rentouttavia, tietoisia liikkeitä hengityksen tahdissa. Ja kun olo on omissa nahoissa kiva, ei tarvitse hakea hyvää oloa muista asioista. Ei tarvita perskännejä, sanoo joogaopettaja ja fysioterapeutti Kylli Kukk.

joogakameli010311Jooga merkitsee yhteyttä. Se viittaa liittoon ihmisen ja iäisen, sielun ja Jumalan välillä; voidaan myös puhua yhteydestä sisäiseen intuitioon ja voimavaroihin. Sanskriitin kielestä juontuva sana tarkoittaa lisäksi harjoituksia, joilla tähän pyritään.

Fysioterapeutti Kylli Kukkille, Joogakoulu Shantin johtajalle, jooga merkitsee myös ruumiin ja mielen yhteisymmärrystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kukk asettuu joogamatolle ja taipuu liikkeisiin, jotka ”puristelevat ihanasti” sisäelimiä. Elimet ovat hänelle orkesteri, jonka hän haluaa hymyilevän. Eniten hemmottelua saa kuitenkin osakseen selkä.

Aiemmin Kelan kuntouttajana työskennellyt Kukk soimaa yhteiskuntaamme ihmisten liiasta istuttamisesta.

– Nykyään istutaan niin paljon pennusta asti, että jos selkää ei liikuttele, se kangistuu, ja mielikin kangistuu yhteistyössä. Eivätkä kipu ja särky edistä mielen rentoutumista. Selän liikeradat on saatava auki, tai niille käy niin kuin käyttämättömälle metsäpolulle, joka kasvaa umpeen!


Paras ystävä vai pahin vihollinen
Liike on lääkettä, mutta ihminen ei ole sieluton kone. Joogeille keho on sielun koti ja temppeli, joka tulee pitää kunnioituksella kunnossa. Tähän kuuluu positiivinen ajattelu.

– Mielellä on valtavat voimavarat. Se voi olla paras ystävämme tai pahin vihollisemme, Kylli Kukk siteeraa Bhagavad Gitaa.

Ihminen, joka jatkuvasti soimaa itseään ja näkee kaiken negatiivisesti, tekee pahaa omalle terveydelleen. Kukkin mielestä tällainen ihminen toistaa tuhoisaa hyi-mantraa. Sen tilalle voi kuitenkin valita elämää arvostavan vau-mantran.

– Sisäisen vuoropuhelun tulisi olla mahdollisimman kannustavaa, rohkaisevaa, positiivista. Mielen voi opettaa ajattelemaan uudella tavalla aivan niin kuin lihaksia voi venyttää. Kyynisyydestä voi päästä eroon.


Kyyniset ihmiset tuhahtavat nyt kyynisesti.
– Joidenkin mielestä positiivinen ajattelu on amerikkalaista hapatusta ja he vetävät herneen nenään kun kannustan olemaan positiivinen. Mitäpä voisin heille sanoa, en kai muuta kuin että vetäkää vaan masennuslääkkeitä.

Joogafilosofian mukaan masennus on vastareaktio sille, että mieli ja keho ovat olleet aistien ja mielihalujen talutushihnassa. Silloin se, ettei saa mitä haluaa, ettei todellisuus vastaa mielen paisuttelemia odotuksia, tekee ennen pitkää epätoivoiseksi. Pienemmässä mittakaavassa samasta on kyse myös yleisessä tyytymättömyydessä ja levottomuudessa.

Bhagavad Gita neuvoo suhtautumaan houkutuksiin niin kuin meri, joka ottaa tulvimatta vastaan itseensä virtaavat joet. Rauhan saa se, joka matkii tyyntä merta, eikä se, joka himoitsee mieli kuohuksissa houkutusten jokia: sitä mitä näkee, kuulee, haistaa…

Pahalta ololta suojelevat tyyni mieli ja terveet elämäntavat, sekä elämänilon löytyminen sisältä sen sijaan, että sitä metsästäisi toisista ihmisistä, materiasta, ulkoisista olosuhteista.


Kun kompassina on sydän
Virolaissyntyinen Kylli Kukk aloitti joogaamisen jo teini-iässä linja-autoaseman kellarissa. Salaa. Neuvostoliitossa jooga oli kielletty.

– Oli hallinnolle pelottava ajatus, että joogi pitää kompassinaan sydäntä eikä enää ole lammas porukassa. Mutta me virolaiset olimme tottuneet pitämään paksumpia verhoja ja viettämään joulua sen takana kuusen kanssa, Kukk muistelee.

Joogaa vastustavat myös eräiden kristillisten suuntausten kannattajat – ne, joiden mielestä itämaiset filosofiat eivät sovi yhteen kristinuskon kanssa. Mitä Kukk sanoisi heille?

– Samaa vettä voi ottaa eri hanoista. Hanoja on hemskutisti, mutta silti moni luulee että heidän hanansa on ainoa oikea.

Tuo yhteinen vesi lainehtii sellaista sanomaa, että vaikkei ihminen viihtyisi ollenkaan omissa nahoissaan, hän ei silti saa ruveta raapimaan muita. Sekä joogit, kristityt että kristityt joogit pyrkivät lähimmäisenrakkauteen. Olemaan ihmisinä enemmän enkeleitten kuin eläinten kaltaisia.

– Meillä Virossa on sanonta, että yksi tervatippa voi pilata koko hunajapurkin. Samalla tavalla yksi hapan ihminen voi pilata koko työyhteisön ilmapiirin. Kaikki värähtelee, ja ihmiset, jotka eivät tätä tiedosta, menevät helposti mukaan showhun, jos yksi on pahalla tuulella, Kylli Kukk toteaa.

Toinen vaihtoehto on kuvion tiedostaminen ja rakkauden ja ymmärryksen levittäminen. Voimme antaa maailmalle hymyä, myötätuntoa, kärsivällisyyttä.



Kuka minä olen?
Minä itse ei joogafilosofiassa ole fyysinen kehomme, eikä myöskään mielemme tai älymme. Se, eli sielu, on jotakin korkeampaa: pysyvää, ajatonta ja hyvää.

Tätä ihmiskuvaa voi havainnollistaa hevosvaunuvertauksella. Me istumme vaunuissa, joita vetää viisi hevosta: Näkö, Haju, Maku, Kuulo ja Kosketusaisti. Ohjaksia kutsutaan Mieleksi. Ajurimme nimi on Äly, joka pitelee – tai jonka ainakin kannattaisi pidellä – ohjaksia käsissään.

Suuri osa ongelmistamme johtuu siitä, ettei Äly kykene pitelemään hevosia kurissa Mielellä, vaan Mieli on täysin aistien armoilla. Lopulta vaunutkin pomppivat holtittomasti sinne minne heppoja huvittaa laukata.



Ei uhri vaan kehonsa ja mielensä hallitsija
Moni joogi alkaa seurata gurua, opettajaa, joka osaa auttaa eteenpäin joogan tiellä. Kukk ei ole näin tehnyt vaan ”kunnioittaa kaikkia viisaita”.

– Jokainen hetki elämässä, jokainen ihminen ja tilanne, jonka kohtaa – ne ovat ihan parhaita opettajia.

Opetus jää herkästi huomaamatta, jos pitää itseään uhrina ja elää jatkuvasti joko haaveissa tai muistoissa. Ajatus siitä, että olemme itse aiheuttaneet oman nykyisyytemme menneillä teoillamme, sanoillamme ja ajatuksillamme, voi vapauttaa. Tämä joogien hellimä ajatus sisältää myös muutoksen mahdollisuuden. Jos otamme elämän ohjat käsiimme nyt ja elämme niin, että mieli, keho ja lähimmäiset ympärillämme voivat paremmin, tulevaisuus on varmasti kirkkaampi.

Erinomainen joogaharjoitus on harjoitella irti arjen riippuvuuksista. Käyttäytyä hyvin ja hymyillä, vaikkei kaikki sujukaan oman mielen mukaan.

– Ei saa tulla onnettomaksi, jos jää aamulla ilman kahvia ja Hesaria, Kylli Kukk summaa.


Päihteet häiritsevät joogaamista
Joogaaminen on niin vanha intialainen perinne, että joogaharjoituksille omistautuneista ihmisistä puhutaan jo hindulaisuuden varhaisimmissa teksteissä.

Eurooppalaisissa jooga voi herättää erilaisia mielleyhtymiä kuin aasialaisissa. Fyysiset joogaharjoitukset ovat nimittäin joogafilosofian mukaan väline, eivät päämäärä itsessään. Ne auttavat ihmistä syventymään tyynenä meditaatioon, ja meditaation päämäärä on puolestaan täydellinen yhteyden tila, jota valaistumiseksikin kutsutaan.

Moni länsimaalainen joogan harrastaja ei pidä joogafilosofian itsekurin ja pidättyväisyyden ihanteista. Yli 1 500 vuotta vanha alan klassikko-opaskirja, Patañjalin Joogan filosofia eli Yoga-sutra, ”on hyvin kaukana modernista ’tee mitä sinusta tuntuu hyvältä’ -henkisyydestä”, painottaa teoksen suomentaja Måns Broo.

Alkoholi ja muut päihteet ovat joogafilosofiaa seuraavalle monipiikkinen ansa, vaikka ihminen ei ikinä joogaharjoituksia tehdessään olisikaan alkoholin vaikutuksen alaisuudessa. Ensinnäkin päihteet aiheuttavat helposti ison addiktion, kun joogin tulisi nimenomaan päästä pienistäkin addiktioista eroon. Toiseksi ne voivat vahingoittaa terveyttä, kun joogin tulisi pyrkiä terveellisiin elämäntapoihin.

Kolmanneksi päihteet ovat alhaisinta mahdollista ravintoa tai ajanvietettä. Miltei kaikki maallinen ruoasta ihmisten mielentiloihin jaotellaan joogafilosofiassa kolmeen: sattvaan, rajasiin ja tamasiin.

Sattva on selkeyttä, rauhallisuutta, epäitsekästä oikeamielisyyttä – ja esimerkiksi ruokapöydässä terveellistä ja tuoretta. Rajas on intohimoa, innostusta, aikaansaavuutta itsekkäistä lähtökohdista. Rajas-ruokaa on kaikki hyvin tulinen tai hapan, hyvin suolainen tai makea, sekä piristävät kofeiinipitoiset juomat. Tamas on velttoutta, välinpitämättömyyttä, tietämättömyyttä – ja päihteitä sekä epäterveellistä, vaivatta valmistuvaa roskaruokaa. Joogin ihanne on elää sattvisesti: hän pyrkii karttamaan sitä mikä vahvistaa tamasia ja käyttämään rajasia välttämättömänä väliportaana tamasista sattvaan.

Neljänneksi päihteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja itsekontrolliin. Alkoholin vaikutuksen alaisena toimii helposti toisin kuin selvin päin toimisi. Entä miten sukeltaa meditaatiossa mielen syvyyksiin, jos alkoholi on sumentanut sekä mielen että yleisen keskittymiskyvyn?

Mitä syvemmälle joogan maailmaan sukeltaa, sitä tyhjänpäiväisemmältä juominen alkaa tuntua. Jokainen hetki on kallisarvoinen mahdollisuus kasvaa ihmisenä, tilaisuus pitää hyvää huolta itsestä ja muista. Selvänä on helpoin tarttua näihin mahdollisuuksiin.


Lähteinä artikkelissa on käytetty klassikkoteoksia Yoga-sutra, Bhagavad Gita sekä Katha Upanishad.

teksti ja kuvat: natalia kisnanen


raitis.fi-lehti: Pohdiskelua ja ilmiöitä, ,

Taideterapia auttaa eheytymään

  Sisältä särkynyt minä Ihminen on kuvannut tapahtumia piirtämällä ja maalaamalla kautta aikojen. Kuvien avulla viestintä on sanatonta ja samoja … Jatka lukemista Taideterapia auttaa eheytymään →

 

Sisältä särkynyt minä

taideterapia-5010311Ihminen on kuvannut tapahtumia piirtämällä ja maalaamalla kautta aikojen. Kuvien avulla viestintä on sanatonta ja samoja kuvia voidaan tulkita rotuun ja kieleen katsomatta. Ihmisten tekemät ensimmäiset historialliset luovuuden työt ikuistettiin kivikautisiin kallioihin jo 35 000 vuotta sitten. Viestimisen lisäksi kuvien tuottaminen terapiamuotona on keksitty 1900-luvun alussa Sveitsissä, jolloin tohtori Margarethe Hauschka tutki taiteen vaikutusta potilaisiinsa Arlesheimin klinikalla.

 

Yli 40 vuoden työskentelyn tuloksena Tohtori Hauschka sai kehitettyä nykyisen taideterapiamuodon ja julkaisi tästä kirjan vuonna 1971. Kuvataideterapian tarkoitus kokonaisuudessaan on taiteellisen toiminnan avulla päästä fyysiseen ja henkiseen tasapainoon. Tässä terapiamuodossa sairautta tai ongelmaa ei nähdä kriisinä vaan muutoksentarpeena. Terapiatyöskentelyssä käytetään ensisijaisesti muotopiirustusta, vesivärimaalausta ja savea. Koska  kyseessä on ohjattu terapiamuoto, piirtäminen ei vaadi asiakkaalta lainkaan taiteellisuutta tai piirtämistaitoja. Tässä terapiassa asiakkaan maalaaminen tai savityöskentely auttaa siirtämään häntä omat tunnetilansa paperille tai saveen. Kuva, jonka hän itse tuottaa esimerkiksi paperille, peilaa häntä itseään ja samalla myös hoitaa häntä. Taideterapian tarkoituksena on toimia niin sanottuna siltana asiakkaan sisäisen ja ulkoisen maailman välillä.

 

Apuna, tukena ja turvana
Yksityisenä taideterapeuttina vuodesta 2006 toiminut kuvataideterapeutti Hilkka Putkisaari kertoo keskittyvänsä taideterapiassa ratkaisukeskeiseen toimintamalliin. Koska kaikki, mitä kynästä ja asiakkaasta syntyy, voidaan tulkita kuviksi, kuvataideterapia sopii kaiken tasoisille ja ikäisille asiakkaille.

-Kuvataideterapiasta voi saada apua kehon ja mielen tason ongelmiin ja vaivoihin. Se soveltuu muun muassa hoidoksi, kuntoutukseksi ja jopa itsensä kehittämismenetelmäksi. Kuvien tuottamista voidaan hyödyntää esimerkiksi masennuksen, uupumuksen, paniikkihäiriön ja traumojen käsittelyn yhteydessä sekä kroonisten ja akuuttien sairauksien hyväksymisprosesseissa. Taideterapia on erityisesti kehitysvammaisille erinomainen kuntoutusmuoto, samoin kuin henkilöille, joilla ei ole mahdollisuuksia purkaa itseään ymmärrettävästi sanoin, Putkisaari tiivistää.

Yleensä hoito kestää kuukausia, mutta joskus yksi ainoa kerta saattaa riittää laukaisemaan tilanteen, jossa henkilö miettii hetkellisesti esimerkiksi työasioitaan.

 

Yllätys kuvan päässä
Taideterapeutti Putkisaari painottaa, että kuvan tuottaminen kertoo ja käsittelee aina jotakin tekijänsä ja kokijansa tunteista.

-Maalaamalla tuskaisen ja käsittelemättömän asian paperille, asiakas kykenee itse etäännyttämään mieltään jopa kymmeniä vuosia vaivanneen asian ja ohjatun terapeutin avulla käsittelemään sitä vaihe vaiheelta. Ohjatun terapian avulla asiakkaan psyykkinen työskentely mahdollistuu turvallisesti ilman liian suurta ahdistusta kyseistä asiaa kohtaan. Taideterapiassa voidaan näin työstää asiakkaalle ongelmallisia asioita, unohtamatta kuitenkaan sitä, että ratkaisukeskeisessä taideterapiassa lähtökohtana on asiakkaan voimavarojen tunnistaminen, ei ongelmiin keskittyminen.

 

Katkennut oksa
Vaikka suomalainen kuntoutuskulttuuri hyväksyykin taideterapian yhtenä kuntoutusmuotona, sitä käytetään vielä suhteellisen vähän verrattuna esimerkiksi muihin mielenterveyspalveluihin. Kuvataideterapia saattaa joistakin tuntua jopa lapselliselta höpötouhulta, mutta tosiasiassa se on kattava terapeuttinen itsehoidon väline, jonka avulla asiakas voi päästä käsiksi niihin tunteisiin, joita ei ole vielä edes tiedostanut, tai joista hän ei kykene puhumaan.

-Muistan erään asiakkaan, joka piirsi hoidon alussa puun. Tämän puun yksi oksa oli tynkä ja sen vierestä lähti kasvamaan uusi oksa. Asiakas kuvasi minulle, että uusi oksa ei ollut hänen mielestään yhtä kaunis kuin alkuperäinen oksa olisi kasvaessaan ollut. Työskennellessään asiakkaani ohjatusti ja turvallisesti sai selvitettyä syyn, miksi hän oli itse kasvanut henkisesti eri tavalla kuin miten hänen olisi odotettu kasvavan, Putkisaari muistelee erään asiakkaansa elämäntarinaa.

-Vaikka asiakas oli kokenut masennusta ja surua elämässään, hän ei ollut huomannut, että päättäessään kulkea eri polkua, hän kulki kuitenkin koko ajan oikeaan suuntaan, Putkisaari lisää.

Putkisaaren toteuttamassa terapiamuodossa ei dramatisoida menneisyyden tuskaa, vaan nostetaan esille nykyinen hetki ja ne positiiviset voimavarat ja muutoksen mahdollisuudet, jotka ovat juuri silloin käytettävissä.

-Kukaan ihminen ei ole syntyjään paha tai huono, vaan hänen ajatuksensa tai tekonsa saattavat tuntua siltä. Joskus terapiaan tuleva henkilö huomaa terapiahoidon edetessä, että hänen ajatuksensa omasta huonoudestaan olivatkin vain hänen omia ajatuksiaan, eivät muiden. Mikään muu asia ei ole terapeutille niin palkitsevaa kuin se, että asiakas saa työstettyä asioitaan mielessään kuntoon aivan itse, Putkisaari painottaa.

 

Taideterapia ja alkoholismi
Putkisaari kertoo, että hän pystyy taideterapeuttina auttamaan esimerkiksi runsaasti alkoholia käyttäviä henkilöitä punnitsemaan asioitaan taiteen avulla.

-Taideterapiassa työskennellään pitkälti symbolisella tasolla, jolloin monia asioita voidaan käsitellä ilman valtavaa ahdistusta. Kuvien tuottaminen asiakkaan omien voimavarojen mukaan luo turvallisen etäisyyden hänen ongelmiinsa ja näin hän pääsee työstämään niitä hänelle sopivaan tahtiin, hän kuvailee.

Koska taideterapiassa struktuurit ovat hyvin tärkeitä, terapiatunnit alkavat ja loppuvat aina samalla tavalla, jotta asiakas tuntisi olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Tunnin alussa asiakas valitsee itselleen kulloiseenkin tilanteeseen ja olotilaan sopivat materiaalit, värit ja paperit.

-Pysyvä elämäntapamuutos lähtee aina asiakkaasta itsestään. Pystyn terapeuttina ohjaamaan häntä ainoastaan oikeaan suuntaan, mutta lopullisen ratkaisun ongelmiinsa asiakas tekee aina itse. Autan häntä taideterapian avulla löytämään sen ihanan ja positiivisen persoonan, joka on kadonnut päihteiden alle, Putkisaari painottaa.

Putkisaari toimii terapeuttina ”ohjaajan roolissa”, joka pyrkii auttamaan asiakasta muun muassa erilaisten kysymysten avulla.

-Jos asiakkaani käyttää runsaasti alkoholia, pyydän häntä vastaamaan muun muassa seuraavanlaisiin kysymyksiin.

– Haluaako hän jatkaa edelleen runsasta juomista? Haluaisiko hän laitoshoitoon? Jos hän joisi vähemmän, mitä siitä olisi hyötyä, tai jos hän joisi vähemmän, voisiko hän hallita silloin juomistaan?

 

Kuvien, värien ja viivojen kertomaa
Taideterapiassa on olennaista, että terapeutti ei pyri tulkitsemaan tai arvailemaan asiakkaan kuvien sisältöä tai merkityksiä vaan asiakas määrittelee kuvien merkityksen itse. Terapiajaksot voivat siten vaatia pitkänkin ajan ennen kuin asiakas tuntee voivansa luottaa terapeuttiin ja rohkenee kertomaan kuviensa merkityksistä.  Yleensä pitkäkestoinen ja kattava terapia kestää 1-3 vuotta.

-Jokainen asiakas on oma persoonansa ja jokainen tykkää luontojaan käyttää erilaisia värejä työskennellessään. Itse värien perusteella ei voida ensisijaisesti päätellä asiakkaan ongelmia, mutta värien voimakkuuksilla on sen sijaan selkeä merkitys, samoin kuin asiakkaan valitseman paperin ja työskentelyvälineen vahvuudella. Taideterapiassa terapeutin tehtävänä on seurata nimenomaan asiakkaan värien käyttöä, teoksen kokoa, muotoja, sekä asiakkaan työskentelytapaa, Putkisaari kuvailee.

Terapian edetessä ja etenkin lopussa asiakkaan kehitys ja asioiden työstäminen näkyy uusien ja vanhojen töiden välisenä muutoksena. Viivat eheytyvät ja teos alkaa saada värejä. Tällä tavalla myös asiakas itse huomaa oman kehittymisensä ja asioiden työstämisen tuloksen, hän painottaa.

Taideterapeutti Putkisaari kuvailee, että masentunut ihminen piirtää usein hennon ja vaalean jäljen, sillä hän ei halua näyttää tunteitaan. Voimakkaat jäljet sen sijaan eivät kerro aina vihasta, vaan ne voivat kuvata myös voimakkaita ilon tunteita. Eri työskentelytavat tukevat erilaisia terapian tavoitteita. Työskentelyn tavoitteena voi olla esim. löytää hajanaisiin töihin tasapainoa, järjestystä ja rytmiä tai paikalleen pysähtyneeseen työhön liikettä ja elämää, hän painottaa.

Tunteitaan maalatessa olisi hyvä kokeilla ainakin kerran koko kämmentä, sillä silloin maalaaja on suorassa yhteydessä koko kroppaan ja tunteisiinsa.

-Käsillä työskentelemisellä on eheyttävä vaikutus. Useat asiakkaat jatkavatkin taiteen työstämistä terapiakäyntien jälkeenkin, Putkisaari kertoo tyytyväisenä asiakkaidensa innostuksesta taidetta kohtaan hoidon jälkeenkin.

 

Taideterapiaa pähkinänkuoressa

-Taideterapiakoulutus on aikuiskoulutusta, joka on tarkoitettu terveys-, sosiaali-, kasvatus-, opetus- tai taidealan ammattilaisille työn ohella suoritettavaksi ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi. Olennaisin ero taiteeseen on toiminnan terapeuttisuus, sekä terapeutin ja asiakkaan suhde eri materiaaleihin.

-Useimmilla taideterapeuteilla on omassa historiassaan taiteellinen tausta. Osa terapeuteista tulee kuitenkin muilta hoitotyön aloilta, kuten opetusalalta, sairaanhoidosta, sosiaalityöstä tai psykiatriasta.

-Taideterapiamuotoja on useita. Lähes jokaisella terapiakoulukunnalla on oma näkemyksensä siitä, mitä taideterapia on ja miten se liittyy terapeuttiseen työhön. Taideterapian ohella muita luovuusterapioita ovat muun muassa musiikki-, tanssi-, valokuva-, elokuva- ja videoterapia, sekä kirjallisuus- ja runoterapia, sosiodraama ja nukketeatteriterapia.

-Taideterapia sopii luovana terapiamuotona niin vanhustyössä kuin lapsi- ja nuorisotyössä. Sitä käytetään päihdekuntoutuksessa sekä eri psykiatristen sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa. Taideterapia soveltuu lisäksi monien somaattisten ja psykosomaattisten häiriöiden hoitoon.

-Suomessa kuvataideterapeutteja kouluttaa Taideteollinen Korkeakoulu Helsingissä.

-Suomessa taideterapianimikkeelle ei ole niin sanottua suojaa, joten taideterapiatoimintaa voi harjoittaa myös sellaiset henkilöt, joilla ei ole taideterapeutin virallista koulutusta. Taidepsykoterapeutin nimike on sen sijaan nimikesuojattu samaan tapaan kuin psykoterapeutin nimikekin. Nimikesuojaus tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira hyväksyy nimikkeen ja minkä koulutuksen käyneet saavat käyttää taidepsykoterapeutti-nimikettä. Lääkärin lähetteellä terapiaan ohjattu asiakas voi saada Kelalta korvausta taidepsykoterapiasta, jos terapeutilla on sopimus Kelan kanssa terapiapalvelujen tuottamisesta.

teksti: minna korva-perämäki   kuva: minna k-p ja hilkka putkisaari

 

raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa, ,

UUSI ONNELLINEN TARJA

Tarja Partinen pani elämäntapansa täysremonttiin. 30 kilon lisäksi Tarja heitti hyvästit negatiivisille ajatuksille, lääkkeille ja alkoholin bilekäytölle. Syntyi uusi onnellinen … Jatka lukemista UUSI ONNELLINEN TARJA →


tarja-partinen1010311Tarja Partinen pani elämäntapansa täysremonttiin. 30 kilon lisäksi Tarja heitti hyvästit negatiivisille ajatuksille, lääkkeille ja alkoholin bilekäytölle. Syntyi uusi onnellinen Tarja, joka voi hyvin ja nauttii aidoista asioista.

Lappeenrantalainen Tarja Partinen, 44, tietää, mitä on positiivinen kierre. Yksikin onnistuminen tuo lisäenergiaa uusille myönteisille muutoksille. 
– Hyviä asioita tapahtuu koko ajan enemmän, sanoo Tarja.

Toisin oli runsas kaksi vuotta sitten, kun Tarjan sairastamiskierre oli pahimmillaan. Pitkäaikaisen masennuksen lisäksi hän alkoi kärsiä unettomuudesta, ahdistuksesta ja kivuista.
– Söin yhtä lääkettä masennukseen, toista ahdistuneisuuteen, kolmatta hermostolliseen verenpainetautiin, neljättä aivolisäkekasvaimeen ja viidettä hengitystieinfektioon. Ennusteeni oli aika toivoton. Ammattiauttajan mielestä oli siinä ja siinä, olenko eläköityvä vai voisinko tehdä jotain helppoa työtä parina päivänä viikossa.

Mutta sitten tapahtui jotakin.  
– Ehkä se oli viha, joka sysäsi muutoksen liikkeelle. Olin vihainen lääkäreille siitä, miten minua oli hoidettu ja itselleni siitä, että sallin kaiken tapahtua. Terveyteni oli niin uhattuna, että se loukkasi. Mietin, miksi olen hylännyt itseni? Miksi en välitä itsestäni enemmän?


Rohkea irtiotto
Tarja kävi tiukan keskustelun itsensä kanssa.
– Ajattelin, että näin ei voi enää jatkua. En ollut katkera lääkäreille – he hoitavat ihmisiä niillä keinoilla, joita heille on annettu. Mutta ymmärsin, että minun oli otettava vastuuta elämästäni.

Elämäntapamuutos oli Tarjan avain uuteen. Työttömänä hänellä oli aikaa kaivaa netistä ja kirjastosta tietoa, jonka avulla suunta muuttui. Tarja luopui roskaruuasta ja ryhtyi kasvissyöjäksi. Hän alkoi harrastaa liikuntaa päivittäin ja loi säännöllisen päivärytmin, johon eivät kuuluneet päiväunet.

Muutos otti niin lujille, että aluksi Tarja menetti ruokahalunsa ja oksenteli. Hauraasta alusta huolimatta moni asia nytkähti liikkeelle. Paino alkoi pudota, energiat ja elämänhalu lisääntyä. Kireys ja kivut ja katosivat, kun keskushermosto rauhoittui.

Näkyvin muutos oli painonlasku. Runsaassa puolessa vuodessa Tarjasta lähti 20 kiloa.
– Se kuulostaa hurjalta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut holtiton laihtuminen vaan söin terveellisesti ja säännöllisesti. Olin kai ollut niin nesteen kyllästämä.


Alkoholi ja lääkkeet pois 
Alkoholista Tarja luopui lähes kokonaan. Hän ei ole koskaan ollut ongelmakäyttäjä, mutta bilejuoja kyllä. 
– Alkoholin käytön vähentäminen oli vakavasti tehty valinta. Mielenterveyskuntoutujalle alkoholi ei sovi vaan se pahentaa alakuloa. Nyt, kun olen tasapainossa, voin nauttia punaviinilasillisen silloin tällöin hyvillä mielin.

Muutokseen kuului myös pyrkimys lääkkeettömyyteen, sillä eri reseptilääkkeiden yhdistelmä oli saanut Tarjan kropan sekaisin. Kesällä 2009 Tarja koki olevansa riittävän vahva luopuakseen masennuslääkkeistä. Hän pienensi annosta omin päin pikkuhiljaa: ensin kolme neljäsosaa, sitten puolikas, yksi neljäsosa ja lopulta ei mitään.
– Minua pelotti valtavasti, kuinka käy. Kaikki meni kuitenkin hyvin, nukuin yönikin loistavasti.

Seuraavana syksynä Tarja sai lopettaa lääkityksen, jota hän söi prolaktinoomaan eli maitohormonia tuottavaan aivolisäkekasvaimeen. Kasvainta ei enää näkynyt magneettikuvissa, ja maitohormonin eritys oli tasapainottunut. Nykyään Tarja ei syö mitään lääkkeitä.


Kevyenä ja iloisena
Elämäntapamuutoksen myötä myös henkinen kehitys pääsi vauhtiin. Elämään on tullut valoa, iloa ja harmoniaa. Tarja kuvailee, että hän on kuin uudestisyntynyt. 12-vuotias tytärkin on saanut äitinsä takaisin.

– Olen oppinut tunnistamaan negatiivisia ajatusuriani ja tapojani reagoida asioihin. En esimerkiksi enää jää jumiin, jos tapahtuu jotakin yllättävää ja vaikeaa. Olen itselleni armollisempi. Luotan siihen, että elämä kantaa.
– Olen myös oppinut luottamaan tunteisiini ja tuntemuksiini. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, uskallan pyytää miettimisaikaa ja sanoa tarvittaessa ei.

30 kiloa on lähtenyt kropasta pysyvästi. Tarjan ruokavalio koostuu kasviksista, juureksista, täysjyvätuotteista, linsseistä, pavuista, hernekasveista ja iduista. Sokeria, suolaa ja valkoista jauhoa hän syö mahdollisimman vähän. Ruokavalionsa tueksi Tarja nauttii joitakin lisäravinteita.

Liikunta kuuluu jokaiseen päivään – Tarja hiihtää, ui, käy kuntosalilla ja kävelee. Myös jooga ja rentoutusharjoitukset tukevat hyvinvointia.

Vaikeasti työllistettävästä työkykyiseksi muuttunut Tarja on juuri aloittanut uuden työharjoittelun.  Koulutukseltaan hän on lomittaja, mutta kiinnostus suuntautuu nyt aivan eri suuntaan.
– Olen palavasti kiinnostunut kiinalaisesta lääketieteestä ja ravintoasioista. Pidän ovet avoinna, mutta yksi mahdollisuus voisi olla fytonomin eli luontaistuotealalla toimivan ravintolisäasiantuntijan ammatti.




Tarjan avaimet muutokseen

1. Pysähdy ja katso itseäsi rehellisesti

2. Kysy: Mitä haluan loppuelämältäni?

3. Tee päätös ja työskentele oikeaan suuntaan

4. Luota siihen, että elämä kantaa

5. Opi antautumaan hyvälle ja luopumaan pahasta


teksti ja kuvat: tiina suomalainen
raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa, ,

Tommy Lindgren – räppiä ja kansalaisaktivismia kahvin voimalla

Don Johnson Big Bandin räppärinä, laulajana ja keulakuvana tunnettu Tommy Lindgren ei vanno absolutismin eikä minkään muunkaan -ismin nimeen. Hänelle … Jatka lukemista Tommy Lindgren – räppiä ja kansalaisaktivismia kahvin voimalla →

Don Johnson Big Bandin räppärinä, laulajana ja keulakuvana tunnettu Tommy Lindgren ei vanno absolutismin eikä minkään muunkaan -ismin nimeen. Hänelle raitis elämätapa tulee luonnostaan.

_mg_7907_mvTommy Lindgren (s.1977) on niin lavalla kuin siviilissäkin melkoinen moottoriturpa ja haastattelusessio miehen kanssa venähtääkin melkein kaksituntiseksi. Vaikka Lindgren on kova puhumaan, niin turhanpäiväistä jaarittelua hän ei harrasta. Hänellä on harkittuja ja vahvoja mielipiteitä asiasta kuin asiasta.   

Kymmenen vuotta sitten ensilevynsä  Support de Microphones julkaissut Don Johnson Big Band on kulkenut pitkän ja tapahtumarikkaan matkan. Vuonna 2000 bändin ympärillä alkoi kunnon kuhina ja touhu oli ajoittain erittäin hektistä. Maailma oli musiikkibisneksen näkökulmasta täysin toisenlainen kuin nykyään. Markkinointikanavina ei ollut MySpace-sivustoa tai Spotifytä ja internetin rooli oli marginaalinen nykyiseen verrattuna. Bändi julkaisi tuotoksensa ensin omakustanteena ja myi sitä suoraan repusta kaikille halukkaille. Support de Microphones on edelleen yksi Suomen eniten myydyistä omakustanteista. Sana uudesta eri tyylejä yhteen sekoittavasta hiphop-yhtyeestä levisi nopeasti ja kulttisuosio oli taattu. Toiselle levylle monikansallinen Universal Music kiinnitti bändin talliinsa.
– Aluksi toiminta oli hidasta ja soittohommia tehtiin vuosien 1997-2000 välillä lähinnä vain omaksi iloksi. Kun aika oli kypsä omakustanteelle, niin halusimme tehdä sen kunnolla. Oikeat kannet ja virallisen näköinen julkaisu rahoitettiin lähinnä meidän soittajien ottamilla opintolainoilla. Hyvään tarkoitukseen menivät nekin lainarahat, Helsingin yliopistolla edelleenkin kirjoilla oleva Lindgren nauraa.

Vaikutteita ja vierailijoita eri genreistä
Musiikin monimuotoisuus jo ensilevystä lähtien vaikeutti bändin lokeroimista mihinkään tiettyyn kategoriaan. Bändiä ei väkisin lähdetty tunkemaan suomirap-genreen, joka 2000-luvun alkuvuosina eli vahvaa nousukautta. Lindgren on vain tyytyväinen ettei heitä ole lokeroitu tietyn tyylin alle.
– Meidän vaikutteemme tulevat todella monesta suunnasta. Esiintymispaikkamme voivat vaihdella Karmarockin vaihtoehtomusiikkifestivaaleista Helsingin Juhlaviikkojen hieman korkeakulttuurisempaa osastoa edustavaan Huvila-telttaan. Pori Jazzeillakin olemme soittaneet. Jos musiikkimme on pakko änkeä tietyn nimikkeen alle, niin kutsuttakoon sitä rytmimusiikiksi. Hienoimpia kokemuksia ovat ne, kun musiikkiamme tulee kehumaan joku jonka sitä ei heti ensisilmäykseltä olettaisi kuuntelevan. Keikoilla on näkynyt niin punkkareita, vanhempia arvokkaita herrasmiehiä, kuin hevareitakin. Moninaisuus kunniaan, hän kiittelee.
Don Johnson Big Band on varsinkin keikoilla tunnettu runsaasta vierailijoiden käytöstä. Yhteistyötä bändin kanssa ovat tehneet esimerkiksi laulaja Emma Salokoski ja beatboxaaja Felix Zenger. Kuultiinpa viimeisimmällä Records Are Forever-levyllä suuremman yleisön suosikkia Anna Abreutakin. Kantavana ideana bändin ulkopuolisen väen kutsumisessa lavalle on pitää soittohommat itselleen haastavina ja monipuolisena.
– Tässä tapahtui vähän lumipalloefekti. Yhden vierailijan kautta tutustuimme aina uusiin ihmisiin, ja mikäs sen mukavampaa kuin soittaa eri aloja edustavien muusikoiden kanssa. Esimerkiksi Pekka Kuusisto eksyi mukaamme juuri Emma Salokosken kautta. Tämä tarjoaa myös heille tilaisuuden operoida oman perusalueensa ulkopuolella.

Amnestyn ajat
Ihmisoikeusasiat ovat Lindgrenille hyvin tärkeitä ja hän olikin vuoteen 2004 asti töissä Amnestylla tiedottajana. Vuoden 2003 Breaking Daylight-levyn saaman suuren suosion myötä hänen oli pakko jättää päivätyönsä ja keskittyä pelkästään musiikin tekemiseen. Lindgrenin julkisuuskuva oli kaksijakoinen ja useissa tuon ajan haastatteluissa tunnuttiinkin keskittyvän enemmän ihmisoikeusasioihin kuin musiikkiin.  
– Se ei minua haitannut, puhun näistä asioista mielelläni. Podin huonoa omaatuntoa lähinnä siitä, että omat voimat eivät enää riittäneet kahdelle asialle omistautumiseen yhtä aikaa. Amnesty on kuitenkin voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö ja se maksoi minulle palkkaa. En kokenut pystyväni suoriutumaan töistäni siellä asian vaatimalla tavalla joten lopetin. Olen tietysti edelleen Amnestyn jäsen ja välillä osallistun heidän projekteihinsa.
– Ihmisoikeusasiat ja musiikki jäsentyvät omassa päässä kuitenkin eri lokeroihin. Joissakin haastatteluissa näiden kahden asian yhdistäminen oli täysin luontevaa, toisissa taas ei. Vaivaannuttavaa oli lähinnä se, että julkisuus ylipäätään keskittyi niin vahvasti minuun ihmisenä. Bändinä olemme kuitenkin olleet aina demokraattinen.
Vahvat mielipiteet omaavaa ja sanavalmista Lindgreniä on varmasti houkuteltu myös mukaan politiikkaan?
– Presidenttiä minusta ei kukaan vielä ole halunnut lähteä tekemään, mutta kaikkiin muihin vaaleihin minua on pyydetty mukaan. Mahdollisuus on houkutellut, mutta vielä tähän asti vaikutuskanaviksi ovat saaneet riittää musiikin tekeminen ja satunnaisten kolumnien kirjoittaminen lehtiin. En myöskään halua lähteä minkään puolueen listoille ehdokkaaksi vain sen takia, että ne saisivat mukaan mahdollisimman monipuolista porukkaa. Päivänpolitiikkaan lähteminen olisi kuitenkin kokopäivähommaa. Nyt aika ei riitä, mutta katsotaan myöhemmin. Minua lähestyneitä puolueita ei ole kuin kaksi, eli tietysti Vihreät ja Vasemmistoliitto.

Omia valintoja ja elämänkokemuksia
Räppäri on mukana Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest-ohjelmassa, joka pyrkii tukemaan koulujen kasvatustyötä ja antamaan uusia välineitä elämäntaitokasvatukseen. Mukana on muitakin julkisuuden henkilöitä, muun muassa Lenni-Kalle Taipale, Pamela Tola, Jani Toivola ja Eva Wahlström.
– Me kierrämme puhumassa yläasteikäisille heidän omien kykyjensä ja lahjakkuuksiensa löytämisestä. Kerromme heille omista kokemuksistamme ja siitä miten olemme kukin päätyneet omalle alallemme. Näillä reissuilla olen huomannut, että sen ikäisille kannattaa puhua omista yläasteajoistaan liikaa saarnaamatta.
Lindgren ei ole ikinä elämänsä aikana käyttänyt alkoholia. Oma yläasteaika ei ollut hänelle kovin helppoa, sillä hän suhtautui koulunkäyntiin vakavissaan jo alaluokilta lähtien ja olikin omien sanojensa mukaan melkoinen hikipinko. Koulun ulkopuolista sosiaalista kanssakäymistä hänellä ei juurikaan ollut. Musiikissaan nykyään vaadittava loistava englannin kielen taito juurtaakin jo noilta ajoilta. Teini-ikäinen Lindgren vietti paljon aikaa kotona katsellen englanninkielisiä elokuvia ja tv-sarjoja.
– Nuorena en tehnyt tietoista valintaa, että minä olen absolutisti ja tulen aina olemaan. Muiden ikäisteni aktiviteetteihin kuuluivat kotibileet ja ensimmäisten kännien vetäminen. Minulle moinen maailma oli täysin vieras, kotona kun viihdyin suurimman osan ajastani. Pikku hiljaa oma identiteetti alkoi kuitenkin rakentua ja siihen ei vain kuulunut dokaaminen. Saihan sitä, että miksi en juo aina selitellä. Jollain koulun luokkaretkillä olutpulloa tyrkytettiin minulle väkisin käteen. Muutaman hörpyn saatoin joskus ottaakin vain siksi, että muut olisivat lopettaneet painostamisen. Se on todella vaikeaa näin jälkikäteen miettiä syitä, jotka johtivat juomattomuuteeni. Tietynlaisesta nuoruuden epävarmuudesta johtunut kontrollinhalu todennäköisesti heijastui myös tähän asiaan ja halusin pitää pääni selvänä. Noin nuorena tehty päätös alkoi jossain vaiheessa elää täysin omaa elämäänsä, eikä minulle vähän vanhempana ole ikinä tullut tarvetta koettaa juoda edes silloin tällöin.
Tommyn isä Christer Lindgren on pitkän linjan ruokatoimittaja ja kirjailija. Hän on julkisestikin puhunut omasta alkoholiongelmastaan, mutta se ei Tommyn mukaan vaikuttanut hänen omaan raittiuspäätökseensä.
– Isä on joskus naureskellut että meillä molemmilla on alkoholiongelma. Minä en juo ollenkaan ja hän joi aiemmin liikaa. Hänen juomisestaan tuli ongelma vasta vanhemmalla iällä, jolloin minä olin jo muuttanut kotoa pois. Eli jos isän juominen minuun on vaikuttanut silloin nuorempana, niin se on ollut hyvin alitajuista. Meillä oli kotona usein ystäväperheiden kesken illanistujaisia joihin alkoholi kuului, mutta sen käyttö silloinkin oli hyvin hillittyä. Myöhemmin juomattomuuttani on vain vahvistanut se, että geeneissä on taipumusta riippuvuuteen, jonka huomaan taas itsessäni eri asioissa.

Oman kehon kuuntelua
Laulaja innostui oikein kunnolla juoksemisesta viime kesän aikana ja liikunnasta saatavaan hyvään oloon hän huomaa jääneensä koukkuun.
– Keikkailu meillä on aina ollut hyvin fyysistä ja se on ollut minulle pääasiallinen liikunnanmuoto viimeiset 10 vuotta. Pidempien kiertuiden jälkeen olen huomannut, että levottomuus alkaa kasaantua ja sinne lavalle tekee mieli hulluna heilumaan. Nyt olen tosiaan alkanut juosta ja se onkin hyvä korvaava liikunnan muoto. Täytyy vain olla varovainen ettei sitä vedä överiksi. Liikunta- ja kahvi-addiktiot riittävät minulle, hän nauraa.
Lindgrenin tarina päihteettömän elämantavan valinnasta jo nuorena on musiikkipiireissä mukavan poikkeava peruskaavasta. Raittiin muusikonhan tietysti heti ensimmäisenä ajatellaan käyneen täysin pohjalla ennen raitistumistaan.
– Välillä suomalainen juomakulttuuri tympii. Jos esimerkiksi joku naistenlehti haluaa alkoholittoman joulu-, tai juhannusdrinkin ohjeen joltakin muusikolta, niin aika usein minun puhelimeni soi. Ensin on tietysti soitettu Anssi Kelalle ja Apulannan Sipe Santapukille. Jos heitä ei olla saatu kiinni, niin sitten kysytään minulta. Ei meitä valtakunnan niin sanottuja virallisia absolutistimuusikoita kovin montaa tässä maassa ole, hän miettii.
Lindgren käyttää sanaa absolutisti itsestään puhuessaan kuitenkin varoen. Hän rinnastaakiin juomattomuuden osaksi suurempaa kokonaisuutta.
– Minua on aina häirinnyt se, että ihmiset kutsuvat minua absolutistiksi. Tämä ei ole minulle mikään aate tai -ismi. Rinnastan tämän enemmän siihen mitä tykkään syödä tai juoda. Kyse on omasta kehostani ja siitä mitä suustaan laittaa alas, eikä niinkään yhdenlaisesta suhtautumisesta päihteisiin. Jotenkin yhdistän tämän mielessäni myös siihen, että nuorempana olin hirveän nirso ruuan suhteen ja vierastin uusia makuja. Alkoholi ei sopinut tuohonkaan kuvioon.

Tupakkatauko
Tupakkaa muusikko kertoo aiemmin polttaneensa, mutta päässeensä siitäkin eroon. Tuo tapa tuli opeteltua vasta parikymppisenä yliopisto-opintojen alussa ja se liittyi lähinnä sosiaaliseen kanssakäymiseen.
– Vierastin yliopistomaailmaa, enkä pitänyt ilmapiiristä jossa vallitsi fiilis siitä, että ollaan vähän muita ihmisiä parempia korkeakouluopiskelijoita. Tupakointi liittyi silti hyvin vahvasti siihen, että yritti kuitenkin sulautua joukkoon. Röökipaikalla oli paljon helpompaa aloittaa keskustelu kurssikavereiden kanssa kuin muualla. Musahommiin tupakointi kuului aiemmin myös niin, että jos keikan jälkeen menimme vaikka baariin, niin minullakin oli käsille jotain tekemistä muiden lipittäessä olutta. Satunnaisesta sosiaalisesta toiminnasta se muuttui kuin huomaamatta säännölliseksi päivittäiseksi tavaksi.
Polttamisesta saatua hetken mielihyvää ja sen suhdetta jossain kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttävään kauhukuvaan sen mahdollisesti aiheuttamista vaaroista Lindgren on selvästi pohtinut.
– Vielä polttaessani nautin siitä. Olen aina vierastanut kaikessa päihteisiin liittyvässä valistuksessa nautinnollisen puolen kiistämistä. Muistan kun olin ehkä 10-vuotias ja Torsti Koskinen kävi suu vaahdossa valistamassa meitä lapsia huumeiden vaaroista. Mietin jo silloin, että pakkohan ihmisten on päihteistä saada jotain irtikin, eiväthän he muuten moisiin vaarallisiin aineisiin koskisi. Mielestäni pitäisi puhua enemmän hetkellisen nautinnon ja vaarojen suhteista ja tasapainoilusta näiden välillä. Jokainen voi pohtia onko valmis uhraamaan oman terveytensä lyhyen loistofiiliksen takia.

lindgren

Teksti: Aki Lehti   kuvat: Satu Haavisto
raitis.fi-lehti: Esittelyssä, ,

Kännikapinalliset löysivät toisensa

Haluaisitko hengähtää töitten jälkeen hyvässä seurassa ja tutustua ihmisiin, joiden henki ja jutut eivät haise alkoholilta? Kännikapina tarjosi tähän mahdollisuuden … Jatka lukemista Kännikapinalliset löysivät toisensa →

Haluaisitko hengähtää töitten jälkeen hyvässä seurassa ja tutustua ihmisiin, joiden henki ja jutut eivät haise alkoholilta? Kännikapina tarjosi tähän mahdollisuuden ja makoisat sapuskat after work -illassa Helsingin Korjaamolla.

kannikapina-2w-kuva-joni-villanen-8Aino Liukon mielestä tämä illanviettotapa voitti kyllä illan television äärellä.
– Vähänkös kiinnostavaa katsoa, miten jengille nuoria annetaan viinaa ja sitten katsotaan, mitä tyhmää he tekevät kännissä. Vastustan sisällöttömiä ohjelmia ja uutisoinnin viihteellistymistä!
Liukkoa ärsyttää suomalaisten laumasieluisuus alkoholin käytössä. Samoilla linjoilla oli Christian Karlsson.
– En ole tullut osalliseksi suomalaisesta alkoholikulttuurista. Olen halunnut olla oman tieni kulkija ja harkita tarkkaan valintojani, sitä, mitä hedelmiä niistä seuraa.
– En käsitä, mikseivät ihmiset pysty ilmaisemaan tunteitaan selvin päin. Häiritsee, kun ei osata nauttia elämästä ilman viinaa, vaikeroi Matti Niemelä.
– Itse pystyn tekemään selvin päin sen minkä muut tekevät viinapäissään – ja vielä muistankin seuraavana päivänä, mitä tein.
Paikalle saapuneita viihdyttivät porvoolaisjonglööri Joni Villanen sekä helsinkiläinen muusikko Tuukka Liukkonen. Jälkimmäinen kritisoi promilletonta boolia siemaillessaan muusikkokulttuuria.
– Olen huomannut, että hommat toimivat paljon paremmin ilman viinaa. Ja mitä kauemmin olen ollut juomatta, sitä enemmän sitä on juomatta jo ihan kiusallaankin.
– Keikkapaikoilla on ilmaiset juomat. Kun minä sanon niille ei kiitos ja pyydän ruokaa, niin järjestäjät saattavat sanoa, että johan nyt on.
Rytmikkään melankolisia akustisia kitarabiisejään esittänyt Liukkonen antoi kännikapinalliselle yleisölleen kaikkensa. Samaa ei voi sanoa kaikista Suomen esiintymislavoilla hoipertelevista humalaisista.
– Eivät bussikuskit ja kirurgitkaan tee kännissä töitä. Pitää olla selvin päin lavalla kun meille maksetaankin siitä, Liukkonen arvosteli.
– Haluan nähdä aitoutta, en kuorrutettuja ihmiskuvia.
Irma Palo ilahtui raittiin muusikon kohtaamisesta.
– Juuri luin lehdestä Neumannin väitteen, että ei sillä alalla kukaan kuumaan kaakaoon tyydy.
Muutenkin Palosta oli mukava istua iltaa seurassa, joka ymmärsi hänen huolensa.
– Kun ennen kuvattiin naisia, heillä oli käsissään lapsi tai käsityö. Nyt heillä on pullot. Kotikadussakin hyviä näyttelijöitä käytetään väärin, heidät on pantu hymyilemään ja mainostamaan alkoholia.
Koska illanvietto oli raitis, alaikärajaa ei tarvinnut asettaa. Viisivuotias Jimena Miiluvaara loikki ja pomppi autuaana kodinomaiseen biletilaan asetetuilla vuoteilla. Tämä tyttö ainakin saa terveen hauskanpidon mallin!
– Koti on kaiken A ja O. Jos lapset näkevät aikuisten sekoilevan kännissä, eivät he tiedä mitään muuta olevankaan, Matti Niemelä pohti.

Teksti: Natalia Laurila kuvat:Joni Villanen
raitis.fi-lehti: Esittelyssä, ,

Prätkäjengi, johon pääsee vain itsekurilla

MC:tä eli moottoripyöräkerhoa ei vaihdeta. Paitsi korkeintaan kerran. MC Freedomin pääsyvaatimukset ovat niin kovat, ettei monikaan mustanpuhuva prätkäjätkä kykene niitä … Jatka lukemista Prätkäjengi, johon pääsee vain itsekurilla →

MC:tä eli moottoripyöräkerhoa ei vaihdeta. Paitsi korkeintaan kerran. MC Freedomin pääsyvaatimukset ovat niin kovat, ettei monikaan mustanpuhuva prätkäjätkä kykene niitä täyttämään. Freedomin liiveissä ajavat vain väkivallattomat absolutistit.

freedom-julleJulle Haapsalo istui sunnuntai-iltapäivää nurmikolla. Takana oli motoristitapahtuma, vieressä prätkä, edessä pitkä tie kotiin.
– Ei vaan millään olisi jaksanut lähteä. Krapulassa ajaminen on kamalaa!
Pirkka Pöyhönenkin kävi moottoripyörällään motoristien kesätapahtumissa. Kerhotoiminta olisi muuten kiinnostanut, mutta pyörille lastatut kilisevät kassit eivät houkutelleet liittymään seuraan.
– Mietin, että eikö hemmetti Suomessa ole muita alkoholisteja, joilla on moottoripyörä. Neljä vuotta sitten lopetin juomisen, ja kolme vuotta sitten uudestaan, Pöyhönen kertoo.

Yhdestä prosentista nollaan promilleen
Dokaamiseen kyllästyneet motoristit alkoivat joitakin vuosia sitten järjestää toisistaan tietämättä päihteetöntä motoristitoimintaa eri puolilla Suomea. Kun he löysivät toisensa, syntyi valtakunnallinen Freedom MC. Raittius- ja vertaistukiyhdistykseksi ja Freedom MC: n sateenvarjoksi perustettiin RaiMot eli Raittiit Motoristit ry.
Freedom MC:n jäsenet asuvat eri puolilla Suomea, pohjoisin Kuusamossa. Pääkaupunkiseudulla jäseniä on kuitenkin eniten, ja helmikuussa he alkoivatkin remontoida itselleen ”Headchapteria”, päämajaa Helsingin Heikinlaaksoon.

Siellä on jo varsin mukavaa. Päämajassa voi kunnostaa prätkää ja astella sitten hakemaan päihteettömältä baaritiskiltä kahvikupin, jonka kanssa on mukava lysähtää nojatuoliin. Parhaassa tapauksessa jengikaveri soittelee rumpuja vieressä.
Nyt nojatuolissa virnistelee Jari Ikävalko, RaiMojen puheenjohtaja ja Freedom MC:n sihteeri, MC-kielellä ”Secretary”. Jäsenen statuksen hierarkiassa viestittää liivin edustaan ommeltu teksti.
– Meidät on kaiken kaikkiaan otettu tosi hyvin vastaan muiden MC:iden piirissä. Olisi voinut odottaa vieroksuntaa ja karsastusta, iloitsee Pekka Tuomisto, Freedom MC:n Road Captain.


Raju menneisyys, kiva tulevaisuus
– Kyllä päihteitten käyttö on yleensä rankkaa motoristipiireissä, Jari Ikävalko valittelee.
Ei moottoripyöräily toki aiheuta juomista, vaan alkoholikulttuuri. Onpa suomalaisia miehiä yhdistävä harrastus mikä hyvänsä, he yleensä juovat yhdessä. Ja rankasti.
Loogisesti ajateltuna on kummallista, että juopottelukavereita yhdistävät ajoneuvot, joita ei saa ajaa alkoholin vaikutuksen alla. Useimmat suomalaiset kuitenkaan eivät näe tässä ristiriitaa.
– Kontiorallin jälkeen järjestäjät saavat varmaankin miljoonan tyhjien pullojen keräämisestä, Ikävalko letkauttaa.
Freedom MC ei ota kantaa toisten aineiden käyttöön, mutta on valmis auttamaan, jos joku haluaa kääntää elämäntapansa raittiille poluille. MC-maailmassa päihteet kuuluvat turhan usein kerhojen kulttuuriin.
Onpa Jari Ikävalko itsekin ajellut, pienenä jo, kaljakassi mopon kahvassa. Kun hän pääsi kuiville alkoholista, vei vielä viisi vuotta, ennen kuin hän onnistui irtautumaan huumeistakin.
Jengikaverit ymmärtävät.
– Useimmat MC Freedomin jäsenet ovat aloittaneet päihteitten väärinkäytön jo lapsina. Joukossa on entisiä narkomaaneja ja monilla on rikostausta, pitkiäkin tuomioita takanaan, Ikävalko sanoo.
Pekka Tuomisto taputtaa jengiliivejään ja kutsuu niitä Suomen kalleimmiksi.
– Noin 732 000 euroa kappale.
– Ehkä sellaisen parin omakotitalon verran meni nimittäin kurkusta alas, ynnäilee Pekka Tuomisto taakse jääneen elämänsä laskua.
Freedom MC:n kokelasjäseninä on myös raittiita ihmisiä, joilla ei ole koskaan ollut alkoholiongelmaa. Freedom toivottaa heidätkin lämpimästi tervetulleiksi. Suoraan ei kukaan jäseneksi kuitenkaan pääse, vaan ensin on selviydyttävä kokelasajasta.
– Ehdoton päihteettömyys on sääntö koko elämään. Kaikenlainen kerhon maineen häpäisy on erottamisen peruste, ja maineen voi häpäistä siviilissäkin, Ikävalko summaa.
Raittiuden ohella jäseniltä odotetaan väkivallattomuutta. Tämä MC ei tappele.
Ja tietysti jäseneksi mielivällä on oltava huumorintajua. Seura on miehistä ja hurtti läppä lentää. Koko perhe on kuitenkin tervetullut mukaan niin päämajaan kuin motoristien kesätapahtumiin, joihin ajetaan letkoina. Sellainen on joka viikonloppu jossakin päin Suomea.
– Suurin osa läheisistämme on nähnyt kurjan kautemme, ja siksi he jaksavat kannustaa ihan loputtomiin meitä tässä harrastuksessa, Jari Ikävalko ja Pekka Tuomisto kiittelevät.

Kyynisinkin teini hiljenee
Vaikka nuorempiakin ajaa joukossa, Freedom MC:n jäsenten keski-ikä ylittää reippaasti 40:n. Jari Ikävalkosta se on luonnollista:
– Alkoholismin kehittymiseen menee 15–20 vuotta.
Nuorten maailma ei kuitenkaan ole kaukana. Raittiit motoristit ovat halunneet kertoa rankoista kokemuksistaan nuorille.
– Nuorisotalolla kun käytiin esittäytymässä, niin jätkät makasivat siellä tuoleilla ja vilkuilivat laiskasti, että kuka tulee. Kun he näkivät, minkälaista porukkaa sieltä astui sisään, niin joku heistä sihahti ”istutaan kunnolla”. Kaikki ryhdistäytyivät.
Freedomlaisia naurattaa. Heidän näköisiään kuuntelee kyynisinkin teinikloppi. Jengiläiset suunnittelevatkin ryhtyvänsä lastenkodin kummeiksi.
– Tarkoitus olisi saada remontti valmiiksi ja tänne täydellinen korjaamo. Sitten voidaan aloittaa mopokerhoillat. Täytyy ottaa nuorisotoimeen ja sosiaalitoimeen yhteyttä, Ikävalko maalailee.
Mopokerhossa ei tulla saarnaamaan, mutta päihteettömyyskasvatus on vahvasti läsnä, kun tehdään yhdessä hauskoja ja hyödyllisiä asioita raittiisti.
Ja kun jengiläiset kertovat nuorille omat tarinansa. Voi olla, että sen jälkeen ajatus pään sekoittamisesta rankoilla aineilla menettää hohtonsa.
Näitä karpaaseja katsellessa tulee mieleen, että kovempia kundeja saa hakea. Kuka tahansa osaa uhota, dokata, hakata ja hurjastella karkuun, mutta harva kaveripa osaa olla sekä lyömättä että juomatta.

Lisää jäseniä näkyvissä
Freedom MC:n perustaja ja ”President” Juha Pihlajaniemi pitää päihteitten väärinkäyttöä koko Suomen kansan ongelmana. Motoristi voi jeesata ja auttaa toista motoristia ongelman kanssa.
– Siinä voi auttavana tekijänä olla jo pelkästään läsnäolo ja reilu jutustelu biker-veljelleen. Missään vaiheessa Freedom MC:stä ei tule saarnaavaa tai ketään tuomitsevaa MC:tä, pohjanmaalainen Pihlajaniemi painottaa.
Freedom MC:ssä on tällä hetkellä 28 täysjäsentä. Lisää on odotettavissa.
– Kesätapahtumissa jokainen voi omin silmin nähdä, että meille on tarvetta. Joillain on erittäin huonosti asiat, ja muista jengeistä tulee varmaan paljon vielä meille jäseniä vuosien varrella.
MC:n vaihtaminen on monen mielestä tosin kunniatonta. Freedomlaisten tapahtumiin ja letka-ajoihin voi kuitenkin kaartaa pyörällään mukaan oman jengin tunnukset päällä.
– Mitään ei kysellä, eikä tarvitse selitellä. Kunhan vaan on reilu, rehti ja selvin päin niin meidän kanssa saa tulla ajelemaan.

Ainoa Pohjoismaissa
Freedom MC on vuonna 2007 perustettu valtakunnallinen MC-kerho.
Freedom MC kuuluu yhtenä virallisena jäsenenä suomalaiseen ja kansainväliseen MC-yhteisöön. Freedom MC on ensimmäinen pohjoismainen täysin päihteetöntä elämäntapaa jäseniltään vaativa MC.

Teksti ja kuvat: Natalia Laurila
raitis.fi-lehti: Esittelyssä, ,

Tumpit suusta ja maasta joukkojen voimalla

Facebookissa on kaikenlaisia höpöhöpöryhmiä. Ajattelin, että kai sinne voisi perustaa yhden sellaisenkin ryhmän, josta on hyötyä. – Keräsin roskia rannalla … Jatka lukemista Tumpit suusta ja maasta joukkojen voimalla →

Facebookissa on kaikenlaisia höpöhöpöryhmiä. Ajattelin, että kai sinne voisi perustaa yhden sellaisenkin ryhmän, josta on hyötyä.
– Keräsin roskia rannalla ja samalla katselin tumppien vieressä vilteillä makaavia ihmisiä. Minussa heräsi kysymys, miten heidät saisi innostumaan oman ympäristön siivoamisesta.
Moni muukin on lopettanut tupakoinnin tai poiminut toisten maahan heittämiä roskia roskikseen. Heli Kaartinen ja Tuula-Maria Ahonen luottavat kuitenkin joukkovoimaan: he ovat luoneet vertaisverkostot valintojaan tukemaan.

Purkki = Sinne sammuu. Ilmatiivis purkki sammuttaa tupakan hujauksessa.
Purkki = Sinne sammuu. Ilmatiivis purkki sammuttaa tupakan hujauksessa.

”Se olis nyt kolmas päivä ilman syöpäkääryleitä menossa. Kaks ekaa päivää oli helppoja mutta äsken alko ekaa kertaa kunnon niksat. Hiki valuu ja tärisen koko ukko. Se on kait vaan jauhettava tota purkkaa oikein urakalla. Periks ei anneta.”
Oli ongelma sitten syöpä, päihteet tai mikä hyvänsä, ihminen tarvitsee vertaistukea, tuumi Heli Kaartinen. Entinen päihdetyötekijä, nykyinen siivooja totesi, ettei pääse tupakasta irti ilman samanhenkistä, ymmärtäväistä seuraa. Olihan hän aiemminkin jo lopettanut, mutta retkahtanut taas.
– Ihmisillä ei ole ole nykyään enää aikaa normaalielämään, tietokone on toinen elämä. Virtuaaliryhmä Facebookissa löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, Kaartinen kertoo.
Facebookin Irti tupakasta -vertaistukiryhmään on liittynyt seitsemisenkymmentä jäsentä. Ryhmässä voi jakaa kaiken, olipa kyseessä sitten ilo terveydentilan paranemisesta, vieroitusoireitten tuska, selviytymisvinkit – tai uusi retkahdus.
Loistavaa, sillä monesta lopettajasta tupakattomuus tekee aluksi niin äreän, että ”tekee mieli murhata ihmisiä” tai haluaisi ”mennä arkkuun makaamaan”. Kaartisesta tuntui lohdulliselta huomata, ettei ole ainoa.
”Kuukausi takana ja päivä päivältä tuo keuhkoista puskeva lima vähenee ja olo paranee. Valitettavasti makeanhimo yltyy koko ajan.. Tänään mennyt yksi tupla, sipsiä, fazerin sinistä…”
”Mutta ei oo muuten koskaan ollut kämppä näin siisti ja kaapit järjestyksessä kuin nyt..”
– Kun tulee sellainen olo, että nyt en enää yritä, ei tässä ole mitään järkeä, pitää muistaa käydä lukemassa ryhmän viestejä. Ihmiset ovat ihania, jaksavat aina tukea, Kaartinen huomioi.

Tumppien kerääminen herättää ajattelemaan
Tuula-Maria Ahoselle ei tupakka maistu. Sen sijaan hänelle maistuu roskien kerääminen. Se on moninkertaista hyötyliikuntaa: Ahonen saa liikuntaa, luonto kiittää ja lemmikkieläinten tassuja uhkaa vähän pienempi armeija lasinsiruja.
Yksi ihminen ei tietenkään paljoon pysty, mutta kun tuhannet ihmiset ovat alkaneet tehdä samoin, maailmasta tulee jo toisennäköinen. Maaliskuussa Ahosen perustamalle Roska päivässä -liikkeelle myönnettiin Yves Rocher -säätiön Terre de Femmes -palkinto, joka kunnioittaa naisten ainutlaatuista toimintaa luonnon ja sosiaalisen ympäristön puolesta.
– Tupakannatsan heittäminen maahan on totuttu tapa, siistitkin ihmiset tekevät sitä, eikä asiaa ajatella ollenkaan, Tuula-Maria Ahonen harmittelee.
Toisten tumppeja tottuneesti siivoava Ahonen ymmärtää, etteivät kaikki tupakoitsijat lopeta tupakointia. Kaikki tupakoitsijat voivat kuitenkin liittyä Roska päivässä -liikkeeseen, tai ainakin lakata myrkyttämästä maata tumpeilla.
Tuula-Maria Ahonen muistaakin tupakoitsijoita positiivisesti jakamalla heille pieniä lahjoja! Filmirullakoteloon mahtuu 16 tupakannatsaa. Ilmatiiviissä kotelossa natsa sammuukin heti.
– Otollisin hetki jakaa näitä miniroskiksia on aivan lähellä tumppausta. Juuri silloin harva kieltäytyy miniroskiksesta, Ahonen hymyilee.
Miniroskis soveltuu myös esimerkiksi lasinsiruille – ja purukumeille. Harva purkkansa maahan sylkevä tulee ajatelleeksi, että ksylitoli on kissoille ja koirille myrkyllinen aine. Ja miltä tuntuukaan pienestä linnusta, jonka nokkaan purukumi tarttuu?
– Jokainen voi itse tuunata itselleen ja lahjaksi miniroskiksen. Diabeetikoilta saa koeliuskapurkkeja, valokuvausliikkeistä filmipurkkeja ilmaiseksi. Loppu on oman taiteellisen mielikuvituksen varassa.

Ahonen on innostanut ihmiset tuunaamaan miniroskiksia myös kouluissa, kuvataidekouluissa, perhekerhoissa ynnä muissa erilaisissa tilaisuuksissa.
Roska päivässä -liikkeeseen liittymiseen ei tarvita muuta kuin omakohtainen päätös kerätä maasta roska päivässä roskikseen. Lisäksi toivotaan, että näin tekevät houkuttelisivat ainakin yhden tuttunsa tekemään samoin.
Kun kerää muiden roskia, tulee samalla sanoutuneeksi irti ”ei kuulu mulle” -ajattelusta. Sillä voi lopulta olla savukkeita sammuttava vaikutus.
– Kun pitää huolta ympäristöstään, se voi johtaa siihen, että alkaa pitää huolta myös itsestään, Ahonen arvelee.
Retkahtanut on paras auttamaan retkahtanutta
Itsekuriongelmat käyvät itsetunnolle. Varsinkin, jos tuntee sellaisia ihmisiä, jotka ovat lopettaneet tupakoinnin yksinkertaisesti vain ottamalla itseään niskasta kiinni. Useimmat eivät siihen pysty.
– Itse ainakin tarvitsen kaiken mahdollisen avun, ryhmän, lääkkeet, purkat…
Kaikesta huolimatta Heli Kaartinen lankesi jälleen tupakoimaan. Ja kärsi.
”Kun en polttanu, kädet (nivelet) ihan ok, mut jo viikossa taas kolottaa ja henki pihisee kun ei jaksa liikkua.”
– Jos kaikki muut olisivat onnistuneet kerralla, en varmaan enää ikinä menisi ryhmään.
Kaartisen onneksi vertaistukijoiden joukkoon mahtuu muitakin retkahtaneita – jotka kuitenkin jälleen urheasti hautasivat sytkärinsä. Toivoa on siis Kaartisellakin.
– Ei luovuteta! uudelleen tupakasta luopunut Kaartinen julistaa.
– Ja pitääkin muistaa käydä kirjoittamassa ryhmään, että mitä useammin retkahtaa, sitä vaikeampaa on lopettaminen.


Kursivoidut lainaukset ovat Heli Kaartisen Facebookiin perustamasta Irti tupakasta –vertaistukiryhmästä.

Roska päivässä -liikkeestä saa lisätietoa osoitteesta:
www.roskapaivassa.net

Teksti ja kuva: Natalia Laurila
raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa, , ,

’Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä’

Joni Villanen järjestää itselleen ja muille päihteetöntä tekemistä Porvoossa Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa … Jatka lukemista ’Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä’ →

Joni Villanen järjestää itselleen ja muille päihteetöntä tekemistä Porvoossa

Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa ja viihtyisimme lauantai-iltaisin. Mutta ei. Myös raittiina viihtyvää porukkaa on ollut vaikea löytää, valittaa Henna Kähkönen, 21.

Joni Villanen työskentelee lasten kanssa ja on heille esimerkki siitä, miten rikasta elämä voi olla, kun ei käytä viikonloppujaan ryyppäämiseen. Hänellä on ollut aikaa toimia paikallisyhdistyksissä ja kehittyä muun muassa valokuvaajana ja piirtäjänä siinä määrin, että hän on alkanut tienata sivutuloja harrastuksillaan.
Joni Villanen työskentelee lasten kanssa ja on heille esimerkki siitä, miten rikasta elämä voi olla, kun ei käytä viikonloppujaan ryyppäämiseen. Hänellä on ollut aikaa toimia paikallisyhdistyksissä ja kehittyä muun muassa valokuvaajana ja piirtäjänä siinä määrin, että hän on alkanut tienata sivutuloja harrastuksillaan.

Henna Kähkönen elää onnekseen Porvoossa, joka tarjoaa vaihtoehdon niille, joita meluisat baarit, sammaltavat kaverit ja krapula eivät houkuta. Oman elämänsä sankarit -yhdistys pitää jäsentensä ja Porvoon Raittiusseuran tuella lauantai-iltaisin auki päihteetöntä olohuonetta kerhotilassa kaupungin keskustassa. Siellä voi muun muassa syödä iltapalaa, pelata lautapelejä, roikkua netissä, katsoa telkkaria, kuunnella musaa ja ennen kaikkea tutustua nuoriin, jotka viihtyvät parhaiten selvin päin. Nuoruus on venyvä käsite. Kaikki 13 vuotta täyttäneet ovat tervetulleita, yläikärajaa ei ole.
Tilaakin on, paljastaa piipahdus päihteettömässä olohuoneessa satunnaisena lauantai-iltana. Yhteisten iltojen vetäjä Joni Villanen, 23, pääsee illan aikana moikkaamaan neljää nuorta.
Missä Porvoon nuoret ovat?
– On aika vähän ulospäin suuntautuneita raittiita nuoria, jotka uskaltautuvat tänne tuntemattomien keskelle. Raittiit nuoret eivät välttämättä myöskään tarvitse vaihtoehtoa baarille. Heillä on elämässä niin paljon muutakin, Villanen arvelee.
– Kaipaisin tänne taviksia, joilla on halu kokeilla päihteetöntä hauskanpitoa.

Viikonloput valuvat hukkaan baareissa
Kaikille avoin raitis ilta Suomessa osoittaa, miten vaikea suomalaisten on puhua toisilleen selvin päin. Tyypillinen suomalaiskoti ei opeta sitä taitoa lapsilleen; se opettaa, että alkoholi kuuluu elämään. Joni Villasen mielestä nuorista näkee, että arvot ovat aika lailla kadoksissa.
– Oman elämänsä sankarit -yhdistyksen laajempana toiminta-ajatuksena on kannustaa ihmisiä ajattelemaan itse. Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä eikä harrastaisi jotakin vain siksi että kaikki muutkin harrastavat, vaan pysähtyisi miettimään, haluaako todella sitä.
Että ihminen uskaltaisi puhua toiselle, tai vaikka lähteä tanssilattialle ilman nousuhumalaa.
Tämä filosofia pätee tietysti kaikkiin muihinkin asioihin kuin alkoholin käyttöön. Villanen on nähnyt ”uskaltaisinpa minäkin” -katseen muiden nuorukaisten silmissä kertoessaan, miten häntä eivät kiinnosta autot ja miten hän työskentelee lasten kerhojen vetäjänä, koska se on kivaa. Viis siitä, mitä maailma ajattelee: Joni Villanen seuraa sydäntään ja nauttii elämästään.
– Jos ajattelee alkoholin käyttöä omilla aivoillaan, eikä vain tee niin kuin muutkin, ei löydä yhtäkään järkevää syytä harrastaa juomista.
Joni Villasen henkilökohtaiseen raittiuteen vaikuttaa vahvasti se havainto, etteivät oikein minkään alan todella kyvykkäät ihmiset istu viikonloppujaan baareissa. He harjoittelevat. Ja saavat aikaan.
– Moni nuori aikuinen ahertaa arkisessa työssä kahdeksan tuntia päivässä ja istuu ehkä illalla koneella. Perjantaina ja lauantaina mennään baariin. Sunnuntaina sitten syödään kebabia ja katsotaan telkkaria, Villanen kuvailee ikätovereittensa tavanomaista elämää.
– Mihin siinä mahtuu mitään harrastusta? Millä ajalla ehtii saada mitään aikaan?

Nuorilla voi olla juomaseuraa, mutta onko tosiystäviä?
Henna Kähkönen ei ole täysraitis, vaan voi ottaa lasillisen, pari hyvässä seurassa silloin tällöin. Hän ei silti koskaan ole ollut krapulassa eikä ymmärrä, miksi alkoholista pitäisi tehdä vapaa-ajan pääsisältö. Miksi ihmisten on pakko humaltua?
– Selvin päin voi keskustella, vaikka mielipiteet eivät menisikään samaan suuntaan. Humalassa naisilla on hirveitä kissatappeluita, Kähkönen huomioi.
Hän ihmettelee niitä loputtomia rahasummia, jotka juomaharrastukseen voi upottaa.
– Palkkapäivänä töissä ihmiset sanovat, että no niin, nyt vedetään kännit. Ja sitten itketään ennen seuraavaa palkkapäivää. Itse elän sen mukaan, miten on rahaa, enkä sen mukaan, että haluan vetää kännit.
Kännäys olisi Kähkösestä typerä ajatus jo turvallisuussyistäkin.
– Tykkään käydä tanssimassa, mutta ei tulisi mieleen juoda niin paljon, etten pysty puolustautumaan, kun kävelen kotiin. Minulla ei ole varaa maksaa 40 euroa taksista.
Illan mittaan jutellessa käy ilmi, että yhdellä sun toisellakin raittiilla nuorella on koulukiusausmenneisyys. Heitä on kiusattu, heidät on jätetty porukan ulkopuolelle. Joukkoon kuulumisen ja tasapäisyyden alttari, jolle moni nuori uhraa omat aivonsa, persoonallisuutensa ja potentiaalisen raittiutensa, on ollut heiltä suljettu.
– Kiusaamisesta on minullekin varmaan tullut sellainen asenne, että ”ihan sama, mitä mä teen, noi vihaa mua kuitenki”, Kähkönen sanoo.
Hänkin on siis oppinut elämään sellaista elämää kuin itse haluaa. Olemaan oman elämänsä onnellinen sankaritar!
Mutta eikö tavallisella, kiusaamiselta säästyneellä nuorella sitten ole rohkeutta olla halutessaan toisenlainen kuin muut?
– Luulisi, että tavallisella nuorella on terve itsetunto, ja terveellä itsetunnolla uskaltaisi helpommin olla oma itsensä. Yhdistyksemme haluaa välittää sen viestin, että jos haluaa tehdä asiat eri tavalla, erilaisuus kannattaa. Arvostelu on usein kateellisuutta, ja kun uskaltaa tehdä, mitä itse haluaa, herättääkin muissa kunnioitusta, Joni Villanen toteaa.

Vaihtoehdon tarjoaminen on sosiaalista vastuuta
Vaikka satunnaisena lauantai-iltana saattaakin olla hiljaista, parhaimmillaan yhteinen lauantai-ilta on vetänyt yli 70 nuorta samaan paikkaan. Tuolloin Villanen keräsi paikallisia bändejä raittiiseen konserttiin.
Ensi vuonna hän aikoo panostaa imagon luomiseen ja iltojen mainostamiseen. Säännölliset yhteiset illat ovat hänestä tärkeitä itsessään.
– Tarjoamme vaihtoehdon. Porvoossa tämä on se oma ryhmä, jossa voi olla oma itsensä selvin päin lauantai-iltana.
Se on sosiaalista vastuuta – ja tämä onkin vielä yksi asia, jota Oman Elämänsä Sankarit -yhdistys haluaisi tässä maassa lisätä. Yhteisöllisyys, lähimmäisistä huolehtiminen, aidosti eikä mielistellen. Sekin on kovin vaikeaa humalassa.
– Ihminen tarvitsee ympärilleen ihmisiä. Luin tutkimuksesta, jonka mukaan 24 prosentilla Suomen nuorista ei ole ketään, kelle voisi puhua ihan kaikesta, Joni Villanen huolehtii.
– Minunkin piti perustaa oma yhdistys, jotta löytäisin muita raittiita nuoria.


Teksti ja kuva: Natalia Laurila
raitis.fi-lehti: Henkilökuvassa, ,

Erityisopettaja Timo Latsa – ” Tietynlaiseen raittiuteen pitäisi kannustaa”

Koulun välituntikello pirahtaa soimaan ja luokkahuoneesta alkaa valua oppilaita ulos puheensorinan saattelemana. Erityisluokkahuone tyhjenee ja sen keskellä lattiaa tuijottaa iso … Jatka lukemista Erityisopettaja Timo Latsa – ” Tietynlaiseen raittiuteen pitäisi kannustaa” →

Koulun välituntikello pirahtaa soimaan ja luokkahuoneesta alkaa valua oppilaita ulos puheensorinan saattelemana. Erityisluokkahuone tyhjenee ja sen keskellä lattiaa tuijottaa iso matto, jonka ympärille on asetettu kahdeksan pulpettia. Kodinomaisuutta lisää pari nahkasohvaa huoneen jatkeena.

Viimeinen oppilas pähkäilee vielä jotain ennen ulosmenoa. Kuopiolainen erityisopettaja Timo Latsa hoputtaa oppilasta ennen kuin ehtii esittelemään loput tilat. – Ulko-oven vieressä on pienimuotoinen punttisali ja täällä edessä vasemmalla sijaitsevat työtilani, hän sanoo.

Sivut: 1 2 3 4